Lue keskustelun säännöt.
Kun kukaan kaveri ei soittele tai ota muuten yhteyttä
Yritin kaverille soittaa ja varattua tuuttasi puhelin. Pähkäilin sitten että soittaisin jollekin muulle, mutta oikeasti sitten hätkähdin siihen ettei minulle soitella. Miesystäväni soittelee lähes päivittäin, mutta muuten edellisistä kaverien soitoista on kuukausia. Sitten on heitä, jotka ei koskaan soittele minulle, vaikka itse soitan n. puolen vuoden välein.
Yksinäinen olo on. Uusia kavereita en ole saanut yrityksistä huolimatta. Vanhat on muuttaneet pois ja puhelin ei korvaa nokatusten näkemistä. Heillä uudet kaverit uusilla paikkakunnilla.
Kommentit (6552)
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt tässä vähän "testiä", olen myös aina se, joka soittaa kavereille. Nyt olen systemaattisesti ollut soittamatta, niin eipä niitä soittoja ole tullut tänne päin.. no, ei tupata, jos ei tykätä. Jos sattumalta näemme tuolla kylillä, niin se toinen sanoo isoon ääneen, että hei, susta ei ole kuulunut mitään! Sanon siihen sitten viileästi, että, joo, pysyy se puhelin varmaan sunkin kädessä, että soittaisit.. siihen sitten toinen, että o ollut sitä ja tätä ja tuota, ei ole ehtinyt.. no, en mäkään sitten enää vaivaa sua, jos sulla on noin kiire..
Tämä! Kyllä näitä selityksiä aina löytyy. Tällaiset ihmiset on syytä heivata pois omasta tuttavapiiristä, jos ihmissuhde ei ole lainkaan vastavuoroinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Some on tosiaan aika paljon tuhonnut normaalit yhteydenpidot.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Yksipuolinen ihmissuhde ei ole tyydyttävä. Toisen passiivisuuden takia aikaa myöten alkaa tuntua vaikealta ottaa yhteyttä, vaikka kivaa yleensä seurassa olisikin. Pohjimmiltaan tulee sellainen tunne, ettei toinen sittenkään pidä sinusta oikeasti, jos hän ei ole valmis näkemään mitään vaivaa ystävyyden eteen.
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne.. Kaverit vähentynyt rutkasti, oli elämäntilanne kun en itse jaksanut olla aktiivinen osapuoli ja sen jälkeen huomasin, että eipä ollu kukaan kysellyt kuulumisia yms.
yksi ainut joka laittaa sillon tällön viestiä/soittelee myös sieltä puolelta enkä minä aina eka..
Mutta ei mulloo ketään kenenkaa istua iltaa ja parantaa maailmaa. Surullista ja ahdistavaa.
Kaiken "huippu" oli se kun mulle sanottiin, että tee face iteles nii voi seurata mitä sulle kuuluu. Siinä vaiheessa tokasin, että on teillä mun puhelinnumero ja osaatta soittaa/laittaa viestiä jos kiinnostaa oikeasti. Eipä oo kiinnostanut.
Minunkaan mielestäni somen seuraaminen ei voi olla se pääasiallinen tapa ylläpitää ystävyyttä. Ellet ilman somen seuraamista tietäisi mitään toisen elämästä, niin voi hyvin kyseenalaistaa sen, että onko mitään ystävyyttä edes olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Testien tekeminen on pelin pelaamista. Siinä tsekataan ensin toisen siirto, ennen kuin omaa siirtoa voi tehdä.
Pelien pelaajat, kuten täällä joku sanoikin, hakevat arvostusta kavereitaan. He haluavat tsekata, onko sitä. Se on ihan ok. Kannattaa kuitenkin huomata, että arvostusta hakiessa saattaa joskus päätyä pitämään arvostusta korkeammassa arvossa kuin ystävyyttä itseään. Miksi niin? Siksi, että ihmisillä on lukemattomia syitä olla ottamatta toiseen yhteyttä. Aina arvostus ei liity siihen millään lailla.
En tiedä, onko tässä aloittajalla tai kenelläkään vastaajalla ollut varsinaisesti kyseessä mikään pelailu. Ystävyys on parhaimmillaan vastavuoroista ja kyllähän jokainen haluaa olla välillä myös se kaivattu osapuoli, jolle soitetaan tai jota pyydetään mukaan. Minä ainakin ilahdun aina, kun joku ystävä laittaa viestiä ja kutsuu mukaan jonnekin. Olisi tosi tylsää olla itse aina aloitteentekijänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Yksipuolinen ihmissuhde ei ole tyydyttävä. Toisen passiivisuuden takia aikaa myöten alkaa tuntua vaikealta ottaa yhteyttä, vaikka kivaa yleensä seurassa olisikin. Pohjimmiltaan tulee sellainen tunne, ettei toinen sittenkään pidä sinusta oikeasti, jos hän ei ole valmis näkemään mitään vaivaa ystävyyden eteen.
Eikä se ole mikään tunne. On aina valinta jättää joku osattomaksi, vaikka se olisi alitajuinenkin valinta. Silloin prioriteetit ovat muualla - et ole tärkeä. Tätä on turha selitellä kiireellä tai saamattomuudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Yksipuolinen ihmissuhde ei ole tyydyttävä. Toisen passiivisuuden takia aikaa myöten alkaa tuntua vaikealta ottaa yhteyttä, vaikka kivaa yleensä seurassa olisikin. Pohjimmiltaan tulee sellainen tunne, ettei toinen sittenkään pidä sinusta oikeasti, jos hän ei ole valmis näkemään mitään vaivaa ystävyyden eteen.
No jos ei ole valmis näkemään _mitääb vaivaa_ niin ehkä silloin voidaan puhua yksipuolisesta ystävyydestä. Se, että toinen ei ota aloitteellisesti yhteyttä ei tarkoita sitä, etteikö olisi valmis näkemään vaivaa muissa asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Yksipuolinen ihmissuhde ei ole tyydyttävä. Toisen passiivisuuden takia aikaa myöten alkaa tuntua vaikealta ottaa yhteyttä, vaikka kivaa yleensä seurassa olisikin. Pohjimmiltaan tulee sellainen tunne, ettei toinen sittenkään pidä sinusta oikeasti, jos hän ei ole valmis näkemään mitään vaivaa ystävyyden eteen.
No jos ei ole valmis näkemään _mitääb vaivaa_ niin ehkä silloin voidaan puhua yksipuolisesta ystävyydestä. Se, että toinen ei ota aloitteellisesti yhteyttä ei tarkoita sitä, etteikö olisi valmis näkemään vaivaa muissa asioissa.
Kuten missä asioissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Yksipuolinen ihmissuhde ei ole tyydyttävä. Toisen passiivisuuden takia aikaa myöten alkaa tuntua vaikealta ottaa yhteyttä, vaikka kivaa yleensä seurassa olisikin. Pohjimmiltaan tulee sellainen tunne, ettei toinen sittenkään pidä sinusta oikeasti, jos hän ei ole valmis näkemään mitään vaivaa ystävyyden eteen.
Eikä se ole mikään tunne. On aina valinta jättää joku osattomaksi, vaikka se olisi alitajuinenkin valinta. Silloin prioriteetit ovat muualla - et ole tärkeä. Tätä on turha selitellä kiireellä tai saamattomuudella.
Näinhän se on. Se on vain aina kova paikka huomata, että ihmiset joista itse pidät ja olet toiminnallasi pyrkinyt osoittamaan pitäväsi tärkeinä, eivät koe samoin sinun suhteesi. Tällaiset ihmissuhdekokemukset laskevat voimakkaasti itsetuntoa. Ei ole mukavaa huomata olevansa toisille pääosin yhdentekevä ihminen, joka kelpaa hyvin korkeintaan viihdyttäjän tai terapeutin rooliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HSEn adonis kirjoitti:
Some on tosiaan aika paljon tuhonnut normaalit yhteydenpidot.
Ainakin mulla suurin osa näistä, jotka eivät itse enää ottaneet yhteyttä kun lopetin itseni tuputtamisen, eivät edes ole somessa. Kyllä se välinpitämättömyys on yksilön päätös, ei mikään "suuren pahan somen" kirous. Mutta kai se on henkisesti helpompaa syyttää abstraktia somea, kuin myöntää että ihmiset eivät vaan välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.
Olen täysin eri mieltä. Minä koen, että minulla on aito ihmissuhde, kun tapaan ystävääni ja meillä synkkää hyvin. Se, kenen aloitteesta tapaamiset järjestyvät, ei millään lailla omalla kohdallani vaikuta tähän tunteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.
Tämä. Itseasiassa epäilen, että juuri tällaista ikuista ”yhteydenottajaa” salaa myös inhotaan. Hänen ajatellaan olevan jotenkin typerä, kun ei selvästä ikihiljaisuuden vinkistä ymmärrä antaa olla, ja juuri tämän takia ollaan näissä huonot selitykset - ja tekosyytkierteissä.
Egon kanssa tällä asialla ei ole mitään tekemistä.
Minä en ole koskaan tuntenut mitään mystistä salaa viihaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Minkä arvoista on kaveruus, joka on täysin toisen vaivannäön varassa? Ei minkään, ihan niinkuin ei sellainen seurustelusuhdekaan jota vain toinen ylläpitää. Ei aitoa ihmissuhdetta ole olemassa, jos se on (ilman hyvää syytä jatkuvasti) vain toisen varassa - eihän silloin merkitse sille toiselle yhtään mitään.
Olen täysin eri mieltä. Minä koen, että minulla on aito ihmissuhde, kun tapaan ystävääni ja meillä synkkää hyvin. Se, kenen aloitteesta tapaamiset järjestyvät, ei millään lailla omalla kohdallani vaikuta tähän tunteeseen.
Taidat olla ystävyyssuhteesi vapaamatkustaja? Tai sitten sellainen ihminen, jolta omanarvontunto puuttuu täysin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne.. Kaverit vähentynyt rutkasti, oli elämäntilanne kun en itse jaksanut olla aktiivinen osapuoli ja sen jälkeen huomasin, että eipä ollu kukaan kysellyt kuulumisia yms.
yksi ainut joka laittaa sillon tällön viestiä/soittelee myös sieltä puolelta enkä minä aina eka..
Mutta ei mulloo ketään kenenkaa istua iltaa ja parantaa maailmaa. Surullista ja ahdistavaa.
Kaiken "huippu" oli se kun mulle sanottiin, että tee face iteles nii voi seurata mitä sulle kuuluu. Siinä vaiheessa tokasin, että on teillä mun puhelinnumero ja osaatta soittaa/laittaa viestiä jos kiinnostaa oikeasti. Eipä oo kiinnostanut.
Surullista ja ahdistavaa on se, että et voi nyt ottaa niihin kavereihisi yhteyttä, vaan mieluummin mökötät hiljaisuudessasi.
Kaveruussuhteet tuntuvat olevan kummallisia. Jos joku mies ei soittele sinulle ja ei pidä yhteyttä ja keksii jopa tekosyitä, kun soittelet, ettei ehdi tapaamaan, ajattelet, että ei sitten, se ei välitä sinusta.
Mutta jos kaveri ei soittele ja ei pidä yhteyttä, itketään, että se on hyväksikäyttäjä ja sen pitäisi lojaalisuudesta viettää aikaa kanssasi ja uhotaan, että minä en kyllä soittele kans sinulle.
Ei ihmissuhteita voi velvollisuudesta pitää yllä. Itse en ainakaan ole tekemisissä kuin niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tullaan toimeen ja synkkaa. En ota edes elämääni ihmisiä, jotka eivät pidä minuun yhteyttä ja joista huomaan, että heitä ei kiinnosta tavata minua. Miksi heidän pitäisikään. Heillä on muita ihmisiä ja minulla muita. Elämä vie eteen päin ihmisiä ja tulee uusia ihmisiä. Tiet erkaantuvat ja vievät toisiin suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Yksipuolinen ihmissuhde ei ole tyydyttävä. Toisen passiivisuuden takia aikaa myöten alkaa tuntua vaikealta ottaa yhteyttä, vaikka kivaa yleensä seurassa olisikin. Pohjimmiltaan tulee sellainen tunne, ettei toinen sittenkään pidä sinusta oikeasti, jos hän ei ole valmis näkemään mitään vaivaa ystävyyden eteen.
No jos ei ole valmis näkemään _mitääb vaivaa_ niin ehkä silloin voidaan puhua yksipuolisesta ystävyydestä. Se, että toinen ei ota aloitteellisesti yhteyttä ei tarkoita sitä, etteikö olisi valmis näkemään vaivaa muissa asioissa.
Kuten missä asioissa?
Kysytkö tosissasi? Esimerkki: Sinä otat yhteyttä, sovittelu tapaamisen, hän kokkaa sinulle illallisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa nähdä kavereita, ei kannata tehdä mitään testejä tai pelata pelejä, vaan miettiä, haluaako itde nähdä kaveria tai jutella hänelle. Ei kannata antaa oman egon ylläpitää yksinäisyyttä.
Mitä väliä sillä on, vaikka itse olisin aina aloitteellinen? Jos tietää mitä haluaa (nähdä kaveria vai eikö), niin kannattaa olla hyvä itselleen ja toimia oman tunteen mukaan.
Jos kavereita ei halua nähdä, koska se tuo itselle liikaa vaivaa, niin yksinäisyyteen on tyytyminen. Muista, että kukaan ei ole sinulle mitään velkaa!
Yksipuolinen ihmissuhde ei ole tyydyttävä. Toisen passiivisuuden takia aikaa myöten alkaa tuntua vaikealta ottaa yhteyttä, vaikka kivaa yleensä seurassa olisikin. Pohjimmiltaan tulee sellainen tunne, ettei toinen sittenkään pidä sinusta oikeasti, jos hän ei ole valmis näkemään mitään vaivaa ystävyyden eteen.
Eikä se ole mikään tunne. On aina valinta jättää joku osattomaksi, vaikka se olisi alitajuinenkin valinta. Silloin prioriteetit ovat muualla - et ole tärkeä. Tätä on turha selitellä kiireellä tai saamattomuudella.
Näinhän se on. Se on vain aina kova paikka huomata, että ihmiset joista itse pidät ja olet toiminnallasi pyrkinyt osoittamaan pitäväsi tärkeinä, eivät koe samoin sinun suhteesi. Tällaiset ihmissuhdekokemukset laskevat voimakkaasti itsetuntoa. Ei ole mukavaa huomata olevansa toisille pääosin yhdentekevä ihminen, joka kelpaa hyvin korkeintaan viihdyttäjän tai terapeutin rooliin.
Tämä on jopa traumatismoivaa. Kun vihdoin tajuaa kuinka merkityksetön on ollut toiselle, alkaa käydä läpi kaikkia aiempia tilanteita ja kuinka on ilmeisesti väärinymmärtänyt ihmissuhteen sisällön. Esim kun on istunut iltaa "ystävän" kanssa ja itse ajatellut kuinka on mukavaa, oliko sillä toisella oikeasti mukavaa? Oliko hän mukana vain velvollisuudesta tai säälistä? Kun on soittanut hänelle, harmittiko häntä jutella? Oliko hänellä oikeasti kiire, vai oliko sekin vain tekosyy.
Kaikki tällaiset tilanteet joita itse piti positiivisena, olivatko ne toiselle merkityksettömiä tai jopa negatiivisia? Kuinka voi jatkossa luottaa mihinkään, kuinka voi nauttia mistään jos on tulkinnut toisen täysin väärin?
Tällainen kun tapahtuu useampaan kertaan, on lopulta hyvin vaikea nauttia enää mistään ja luottaa kenenkään, kun on hyvin mahdollista että vain tulkitsee toista väärin. Ja toki on vaikea välttää sitä ettei tästä tule itseään toteuttava ennuste, kun ei enää osaa ja uskalla heittäytyä ja luottaa toisiin tai edes itseensä - ja lopulta päätyy siihen, että parempi olla vain yksin, kuin asettaa itsensä taas alttiiksi pettymykselle, kun ei kestä enää kertaakaan sitä kylmää kuristavaa tunnetta kun huomaa olleensa tärkeälle ihmiselle merkityksetön.
Vierailija kirjoitti:
Kaveruussuhteet tuntuvat olevan kummallisia. Jos joku mies ei soittele sinulle ja ei pidä yhteyttä ja keksii jopa tekosyitä, kun soittelet, ettei ehdi tapaamaan, ajattelet, että ei sitten, se ei välitä sinusta.
Mutta jos kaveri ei soittele ja ei pidä yhteyttä, itketään, että se on hyväksikäyttäjä ja sen pitäisi lojaalisuudesta viettää aikaa kanssasi ja uhotaan, että minä en kyllä soittele kans sinulle.
Ei ihmissuhteita voi velvollisuudesta pitää yllä. Itse en ainakaan ole tekemisissä kuin niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tullaan toimeen ja synkkaa. En ota edes elämääni ihmisiä, jotka eivät pidä minuun yhteyttä ja joista huomaan, että heitä ei kiinnosta tavata minua. Miksi heidän pitäisikään. Heillä on muita ihmisiä ja minulla muita. Elämä vie eteen päin ihmisiä ja tulee uusia ihmisiä. Tiet erkaantuvat ja vievät toisiin suuntiin.
Olen samaa mieltä. Sama logiikka toimii _kaikissa_ ihmissuhteissa: joko kanssasi halutaan olla tahi sitten ei - viestintä on samanlaista. Hyväksikäytettäväksi ei itse kannata jäädä roikkumaan, mahdollistaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne.. Kaverit vähentynyt rutkasti, oli elämäntilanne kun en itse jaksanut olla aktiivinen osapuoli ja sen jälkeen huomasin, että eipä ollu kukaan kysellyt kuulumisia yms.
yksi ainut joka laittaa sillon tällön viestiä/soittelee myös sieltä puolelta enkä minä aina eka..
Mutta ei mulloo ketään kenenkaa istua iltaa ja parantaa maailmaa. Surullista ja ahdistavaa.
Kaiken "huippu" oli se kun mulle sanottiin, että tee face iteles nii voi seurata mitä sulle kuuluu. Siinä vaiheessa tokasin, että on teillä mun puhelinnumero ja osaatta soittaa/laittaa viestiä jos kiinnostaa oikeasti. Eipä oo kiinnostanut.
Surullista ja ahdistavaa on se, että et voi nyt ottaa niihin kavereihisi yhteyttä, vaan mieluummin mökötät hiljaisuudessasi.
Jos olen vuosia ollut se aktiivinen osapuoli, väkisin laittaa miettimään olenko toiselle vaan riesa ja hän kohteliaisuudesta on tekemisissä kanssani. Ja ellei vastakaikua kuulu, pikku hiljaa itsellä kynnys ottaa yhteyttä valitettavasti kasvaa korkeammaksi.
Jos toinen oikeasti haluaa ystävyyden säilyvän, kyllä hänkin yhteyttä ottaa, kyselee kuulumisia ja kertoo kuulumisia.
Toki ymmärrän jos vaikea elämäntilanne, silloin ei itse jaksa olla aktiivinen. Kuten itsellä aikanaan syövän aikaan.
Tuo ilmaisena terapeuttina toimiminen on kamalaa! Ei tee mieli tavata enää jatkossa. On sitä itselläkin murheita, muttei niitä koko tapaamisen ajan halua vyöryttää toisen päälle. Yhdessäolon ystävän kanssa pitäisi olla myös mukavaa, ei pelkästään valittamista asioista kaiken aikaa. Jos aviomiehen käytös ihan koko ajan tympii, niin pitäisi ottaa ero eikä pelkästään vuosikausia itkeä asiaa tuttavilleen. Elämä on valintoja.