Ihmiset, jotka eivät ymmärrä sanatonta viestintää ja ns. osaa lukea ihmisiä - mikä syynä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai pitäisi vielä ryhyä meedioksikin. Parempi vain sanoa suoraan toiselle mitä kulloinkinon asiaa, eikä viestitellä "sanattomasti".

Sanaton viestintä on helppoa niille, jotka sen osaa. Miksi osaavien pitäisi yrittää puhua sinun kieltäsi, jos sinäkään et edes yritä puhua heidän kieltään?

Niimpä.

Ja sanattomien viestien tulkinnassa ja niiden mukaan toimimisessa piilee aina väärintulkinnan vaara. Ellei nyt ole kyse jostain vieraan ihmisen iskuyrityksen torjunnasta vaan kommunikoinnista esim parisuhteessa. Väärien tulkintojen kautta syntyy vaan pahaa oloa ja riitoja kaikille osapuolille.

Asioista puhuminen on kaiken avain, vaikka se joistakin tuntuu hyvin kipeältä ja erittäin vaikealta. Puhumista voi aina kuitenkin opetella, mikäli arvostaa lähimmäisiään edes vähän.

Eiköhän tässä nyt kärjistetä asioita liikaa. Suoralle puheelle on paikkansa, mutta on myös ihmisiä, jotka ovat lahjakkaampia lukemaan sanatonta viestintää kuin muut ja heidän tulkintansa osuvat harvemmin harhaan kuin vähemmän lahjakkaiden. Jos kaksi tässä mielessä lahjakasta osuu yksiin, heidän elonsa toinen toistensa kanssa voi olla hyvinkin sopuisaa... jos taas haluaa olla tekemisissä toisenlaisten ihmisten kanssa, joutuu opettelemaan suoremmaksi. Ja joskus on pakkokin.

Itse olen vahvasti intuitiivinen ja myös lahjakas lukemaan ihmisiä. Sen vuoksi opettelin keskustelua koska ymmärsin, koin ja huomasin, ettei minun tavallani ihmissuhteita rakenneta vaan tuhotaan. Edelleenkin luen ihmisiä mutta en koskaan jättäydy tulkintojan varaan vaan toimin ihmissuhteessa sen mukaan, mikä sanotaan ääneen. Ja keskustelutaidon opittuani minulle on auennut ihan toisenlainen maailma. Puhumattomana sitä ei pystynyt tutustumaan toisenkaan ihmisen sisimpään ja todellisuuteen, ja omienkin asioiden ja ajatusten ääneen puhuminen on auttanut löytämään itsestä ihan uusia, parempia puolia.

Lisään vielä, että useimmiten se mitä tilanteista ja toisesta ihmisestä luen pitää täsmälleen paikkansa, mutta olen oppinut että minun pitää kuulla sen toisen ihmisen näkemys hänen kertomanaan. Jos toimisin vain omien tulkintojeni varassa ja niiden kautta, niin se olisi epäkunnioittavaa tätä ihmistä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai pitäisi vielä ryhyä meedioksikin. Parempi vain sanoa suoraan toiselle mitä kulloinkinon asiaa, eikä viestitellä "sanattomasti".

Sanaton viestintä on helppoa niille, jotka sen osaa. Miksi osaavien pitäisi yrittää puhua sinun kieltäsi, jos sinäkään et edes yritä puhua heidän kieltään?

Niimpä.

Ja sanattomien viestien tulkinnassa ja niiden mukaan toimimisessa piilee aina väärintulkinnan vaara. Ellei nyt ole kyse jostain vieraan ihmisen iskuyrityksen torjunnasta vaan kommunikoinnista esim parisuhteessa. Väärien tulkintojen kautta syntyy vaan pahaa oloa ja riitoja kaikille osapuolille.

Asioista puhuminen on kaiken avain, vaikka se joistakin tuntuu hyvin kipeältä ja erittäin vaikealta. Puhumista voi aina kuitenkin opetella, mikäli arvostaa lähimmäisiään edes vähän.

Eiköhän tässä nyt kärjistetä asioita liikaa. Suoralle puheelle on paikkansa, mutta on myös ihmisiä, jotka ovat lahjakkaampia lukemaan sanatonta viestintää kuin muut ja heidän tulkintansa osuvat harvemmin harhaan kuin vähemmän lahjakkaiden. Jos kaksi tässä mielessä lahjakasta osuu yksiin, heidän elonsa toinen toistensa kanssa voi olla hyvinkin sopuisaa... jos taas haluaa olla tekemisissä toisenlaisten ihmisten kanssa, joutuu opettelemaan suoremmaksi. Ja joskus on pakkokin.

Itse olen vahvasti intuitiivinen ja myös lahjakas lukemaan ihmisiä. Sen vuoksi opettelin keskustelua koska ymmärsin, koin ja huomasin, ettei minun tavallani ihmissuhteita rakenneta vaan tuhotaan. Edelleenkin luen ihmisiä mutta en koskaan jättäydy tulkintojan varaan vaan toimin ihmissuhteessa sen mukaan, mikä sanotaan ääneen. Ja keskustelutaidon opittuani minulle on auennut ihan toisenlainen maailma. Puhumattomana sitä ei pystynyt tutustumaan toisenkaan ihmisen sisimpään ja todellisuuteen, ja omienkin asioiden ja ajatusten ääneen puhuminen on auttanut löytämään itsestä ihan uusia, parempia puolia.

Lisään vielä, että useimmiten se mitä tilanteista ja toisesta ihmisestä luen pitää täsmälleen paikkansa, mutta olen oppinut että minun pitää kuulla sen toisen ihmisen näkemys hänen kertomanaan. Jos toimisin vain omien tulkintojeni varassa ja niiden kautta, niin se olisi epäkunnioittavaa tätä ihmistä kohtaan.

Eli itse olet ollut sulkeutunut ja oppinut puhumaan ajatuksistasi vasta myöhemmin? Itse olen parisuhteessa intuitiivisen ja sanatonta viestintää hyvin lukevan miehen kanssa ja täytyy sanoa, että tämä samankaltaisuutemme ei ole ollut este suoralle viestinnälle vaan pikemminkin tehnyt sen helpommaksi juuri meidän välisessämme suhteessa. Joidenkin muiden ihmisten kanssa joudumme herkemmin sellaiseen väistämisen ja vetäytymisen tilaan, mutta toinen toisillemme pystymme puhumaan suoraan juuri siksi, että osaamme lukea toinen toistemme sanatonta viestintää... saamme toinen toisemme ulos kuorestamme.

Itsellä luulisin tuon johtuvan siitä etten saanut lapsena olla muiden lasten kanssa tarpeeksi, olisin niin kovasti halunnut. Rippikoulussa minulle yritettiin vihjata että olisi minun vuoro lukea mutta kun minun puolestani on aina puhuttu ja olen ollut hiljainen niin en olettanut että juuri minulle puhuttaisiin.

Kyllä minäkin yleensä välttelen parhaani mukaan ihmisiä, jotka eivät osaa lukea minun sanattomasta viestinnästäni, että en viihdy heidän seurassaan. Mielestäni sellainen ihminen on törppö ja moukka, joka ei ole tutustumisen arvoinen.

Toisekseen, hänen lapsuutensa on todennäköisesti ollut kovin erilainen kuin minun, joten me elämme liian erilaisssa maailmoissa. Lapsuuteni oli sen vertan turvaton, että opin tulkitsemaan sanatonta viestintää selviytyäkseni. Koska lapsuuteni oli turvaton, se on vaikuttanut koko elämääni. Jos joku on saanut remeltää kuin elukka pellossa, rakastettuna hellantelttuna, ja jatkaa samaa rataa aikuisenakin - meillä ei ole juurikaan yhteistä. Tämä johtaa siihen, ettei hän tule ehkä ikinä ymmärtämään minua, vaikka hän ihan päinvastaista saattaa kuvitella, ja tästä aiheutuu minulle toistuvia pettymyksiä ja turhautumisia.

Ei minulla, niin kuin ei kellään muullakaan, ole mitään velvollisuutta olla kenenkään seuraneitinä. Jokaisella on oikeus olla yksin, tai valita seuransa. Hyvät perus-kohteliaat käytöstavat hallitsen toki. Hallitsen ne paremmin, kuin nuo ylisosiaaliset mölyapinat.

Olen usealle sanonut, että en jaksa, pysty enkä halua jutella, mutta ei mene jakeluun, ei uskota. Eikä se juttelua yleensä olekaan, kunhan tulevat möykkäämään siihen omia asioitaan, tai yrittävät udella minulta asioistani.

Onneksi tuollaisia ihmisiä ei ole kovin monia, mutta ne harvatkin ovat sitten sitäkin kuormittavampia. Suurin osa ihmisistä lukee sanattoman viestintäni aivan oikein: en halua kellekään mitään pahaa, tykkään joskus vaihtaa muutaman sanan, mutta enimmäkseen haluan olla yksin.

Sanaton viestintäni: en puhu, en katso, lopulta lähden pois. Mikä tuossa voi olla niin vaikeaa ymmärtää? Monille ilmeisesti riittää vain se, että olen siinä, paikalla, ja hiljaa, ikään kuin juuri heitä varten kuuntelemassa heidän papatustaan.

Nuo ihmiset suhtautuvat epäuskoisesti, kun kerron olevan introvertti erakko. Heidän mielestään en voi mitenkään olla, koska en ole arka, jännittynyt ja huumorintajuton.

Iän myötä olen opetellut sanallista viestintää lisää, koska sanattomalla ei kovin pitkälle pötkitä. Mutta silti olen päätynyt siihen, että jos ihminen ei osaa ollenkaan lukea sanatonta viestintää, ei hän ole tutustumisen arvoinen minulle.

Itse olen kasvanut ympäristössä missä välissä ollan ymmärtäväisiä ja oikeudenmukaisia, Yhtäkkiä kaikki saattaa kääntyä päälaelleen ja se mitä vasta sanottiin onkin päinvastaista. Minua on syytelty toisten tekemistä virheistä siinä uskossa, etten muistaisi kuitenkaan miten se oikeasti meni. On yritetty haalia minun omaisuutta väittämällä, että olen itse kadottanut esineen tai muut ovat sen ostaneet eli silkalla valehtelulla. Tähän päälle vielä se, että heitetään vitsiä siitä, kuinka olen sitä tai tätä ( toisen mielestään). Osa vitseistä on ihan puhdasta vitsiä ja osa vitseistä on silkkaa piilov*t*u*l*a. 

Kyllä siinä on ihan tarpeeksi, että oppii mihin luokkaan kukakin ihminen kuuluu. Onko hän helposti loukkannuttavissa, kuka harrastaa piilov*t*u*l*a, kuka kääntää sanojaan toisen suuhun, kuka sanoo mitä ei tee ja kuka taas sanoo mitä oikeasti tarkoittaa.

Itse olen välillä tuollainen... en loukkaamisasioissa, mutta en vaan osaa lukea tilanteita tai ihmisiä. En tiedä mistä johtuu.. varmaan ihan lapsuudesta saakka. Mutta kyllä siinäkin voi kehittyä pohtimalla myöhemmin tilanteiden selvittyä, että mihin sitä olisi pitänyt kiinnittää huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Jos on elänyt turvallisessa ympäristössä jossa ei ole tarvinnut lukea, ennakoida, tarkkailla, pelätä - voi olla aika "palikka" jos päälle on vielä semmoinen ominaisuus, ettei oikein muut ihmiset tai heidän mielipiteet ole kovin merkittäviä itselle.

Itse olen 5 naisen häiriintyneessä perheessä kasvanut pahnanpohjimmainen ja oma ihmislukutaitoni on luokkaa kuudes aisti. Niin paljon piilomerkityksiä ja ennalta-arvaamattomuuksia, väistelyä ja sovittelua ja pakenemista tehnyt.

Olen samaa mieltä, että tuo turvallisessa ympäristössä kasvaminen vaikuttaa paljon siihen, että ei osaa lukea sanattomia viestejä.

Tuntuu että yhä useammat ihmiset nykyään eivät osaa olla omissa oloissaan ja hiljaa. Ikään kuin pelkäisivät kuolevansa, jos eivät ole jatkuvasti äänessä. Mistäköhän tämä johtuu? Puhuminen on korvannut hengittämisen.

Itse mietin monesti, että mikä siinä on, jos henkilö puhuu sinulle, mutta katselee kuitenkin ihan muuhun suuntaan. Joissain tilanteissa olen jo luullut, että puhuu jollekin muulle kun katseen suunta on muualla. Onko tässä sitten kyseessä vähän sosiaalisesti kömpelö vai mistä? Koska eihän se puhuisi jos ei haluaisi puhua, mutta miksi se katsominen on niin vaikeaa?

Haluaisin monesti toimia niin kuin sanotaan tai uskoa kaiken mitä sanotaan, mutta tiedostan koko ajan, että näissäkin voi olla joku piilomerkitys varsinkin tiettyjen ihmisten kohdalla. Se on aika työlästä, kun ei osaa lukea tilanteita suoraan vaan sitä pitää käsitellä mielessään.

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin monesti, että mikä siinä on, jos henkilö puhuu sinulle, mutta katselee kuitenkin ihan muuhun suuntaan. Joissain tilanteissa olen jo luullut, että puhuu jollekin muulle kun katseen suunta on muualla. Onko tässä sitten kyseessä vähän sosiaalisesti kömpelö vai mistä? Koska eihän se puhuisi jos ei haluaisi puhua, mutta miksi se katsominen on niin vaikeaa?

Joko henkilö ei tykkää katsella silmiin, häntä ei kiinnosta aihe, hän tykkää katsella maisemia välissä kuin sitä toisen naamaa tai hän ei vain pidä sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin monesti, että mikä siinä on, jos henkilö puhuu sinulle, mutta katselee kuitenkin ihan muuhun suuntaan. Joissain tilanteissa olen jo luullut, että puhuu jollekin muulle kun katseen suunta on muualla. Onko tässä sitten kyseessä vähän sosiaalisesti kömpelö vai mistä? Koska eihän se puhuisi jos ei haluaisi puhua, mutta miksi se katsominen on niin vaikeaa?

Riippuu siitäkin, mistä puhuu ja miten puhuu. Jotkut voivat puhua tai vastata kysymykseen ihan siksikin, että joko tilanne on sellainen että ei voi ignoorata (kuten töissä) tai ovat kohteliaita ja vastaavat kun se on kohteliasta, mutta yrittävät muualle katsomisella viestittää, että oikeasti en ole kiinnostunut seurastasi ja kanssasi puhumisesta. Äänensävy, lauseiden pituus, puhetyyli vaikuttavat myös. Yksitoikkoisella äänellä kyllästyneesti ja lyhyesti puhuminen samalla muualle katsellen on kyllä todella_selkeä_vihje.

Jos nyt onkin jokin "sosiaalisesti huono", niin silti monissa tilanteissa voi katsoa miten joku henkilö käyttäytyy muiden seurassa ja vertaa sitä siihen, miten hän käyttäytyy itseä kohtaan. Esimerkkinä otettaakoon vaikka työpaikan pikkujoulu, jossa A menee juttusille B:n luokse ja  B kääntyy hieman poispäin, ei juurikaan katso A:ta, vastailee lyhyesti, ei hymyile, ehkä vaihtaa paikkaa. A:n pitäisi ymmärtää, että tuo kaikki tarkoittaa että B ei halua hänen seuraansa. Jos A.lla on vaikeuksia ymmärtää muiden käytöstä ja sanatonta viestintää, kannattaa katsoa miten B käyttäytyy C:n seurassa, joka seuraavaksi menee B.n juttusille tai B menee oma-aloitteisesti C.n luokse. Jos B hymyilee, on kääntyneenä C:hen päin, puhuu paljon, seuraa C:tä jatkaen keskustelua, voidaan olla varmoja että B:n käytöksen syy A:ta kohtaan ei ollut ujous tai outous eikä A ollut vain huono tulkitsemaan muita ihmisiä, vaan B ei vain halunnut olla hänen seurassaan.

Joillakuillahan on omituinen tarve selitellä varsinkin vastakkaisen sukupuolen selkeää kiinnostuksen puutetta ja keiskusteluhaluttomuutta "ujoudella, hiljaisella luonteella, huonoilla kokemuksilla, vaikeasti tavoiteltavan esittämisellä" vaikka ainoa syy on se, että sitä toista ei kerta kaikkiaan kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko sellaiset ihmiset vain välinpitämättömiä muista vai onko heissä jotakin "oikeaa ongelmaa" kuten jokin kirjainyhdistelmävaiva? Kyse siis sellaisista ihmisistä, jotka eivät ymmärrä vaikkapa sanoneensa toisille jotakin loukkaavaa, sopimatonta tai asiatonta eivätkä huomaa sitä vaan jatkavat, vaikka muut huomaavat selvästi että se jolle sanottiin, sekä näyttää että käyttäytyy niin että selkeästi huomaa sanotun loukanneen. Tai ollessaan kiinnostuneita jostakusta eivät ymmärrä toisen käytöksestä, lyhytsanaisuudesta, tervehtimättömyydestä, paikalta poistumisesta että häntä ei kiinnosta vaan jatkavat vain änkeytymistään.

Ovatko jotkut vain sosiaalisesti huonompia kuin toiset vai mistä on kyse?

Esiiim ihmisten käytöööstavat, elämäntilannne jaa vaikkapa ikä sekä kokemuuus ja asioiden arvottaminenn voivat poiketaa toisistaan hyviinkin paljon.

Miksi sun täytyy venyyttä sanoja? Oletko virolainen vai onko sulla joku lukihäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 5 naisen häiriintyneessä perheessä kasvanut pahnanpohjimmainen ja oma ihmislukutaitoni on luokkaa kuudes aisti. Niin paljon piilomerkityksiä ja ennalta-arvaamattomuuksia, väistelyä ja sovittelua ja pakenemista tehnyt.

Tämä toimii myös toiseen suuntaan. Jos lapsuudenperheen viestintä on pakottanut kehittämään kuudennen aistin vaaran ja uhkatilanteiden huomaamiseen ajoissa, ei välttämättä ole kehittynyt taitoja ns. tavallisen sanattoman viestinnän tulkitsemiseen.

Opiskeluaikainen puolituttu mies tuli kadulla vastaan ja aloitti keskustelun. Vaihdoimme yhteystiedot ja kävimme kahvilla ihan kavereina. Alkoi kierrellen kaarrellen puhua seurustelusta. En vastaillut mitään. Otin etäisyyttä ilmoittamalla, että on tässä vähän stressiä enkä sen vuoksi varmaankaan jaksa pitää yhteyttä. Mies painoi päälle ja lähetti sähköpostia jossa ilmoitti sanovansa varalta suoremmin sen, mitä tapaamisessa oli puhunut. Siltä varalta, jos en aspergerina ollut ymmärtänyt.  Lisäsi vielä, että on mukava kuulla vastaukseni sitten, kun jaksan tavata. Lopetin yhteydenpidon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin monesti, että mikä siinä on, jos henkilö puhuu sinulle, mutta katselee kuitenkin ihan muuhun suuntaan. Joissain tilanteissa olen jo luullut, että puhuu jollekin muulle kun katseen suunta on muualla. Onko tässä sitten kyseessä vähän sosiaalisesti kömpelö vai mistä? Koska eihän se puhuisi jos ei haluaisi puhua, mutta miksi se katsominen on niin vaikeaa?

Riippuu siitäkin, mistä puhuu ja miten puhuu. Jotkut voivat puhua tai vastata kysymykseen ihan siksikin, että joko tilanne on sellainen että ei voi ignoorata (kuten töissä) tai ovat kohteliaita ja vastaavat kun se on kohteliasta, mutta yrittävät muualle katsomisella viestittää, että oikeasti en ole kiinnostunut seurastasi ja kanssasi puhumisesta. Äänensävy, lauseiden pituus, puhetyyli vaikuttavat myös. Yksitoikkoisella äänellä kyllästyneesti ja lyhyesti puhuminen samalla muualle katsellen on kyllä todella_selkeä_vihje.

Ei kokemissani tilanteissa olisi ollut pakko puhua.

Vierailija kirjoitti:

Jos on elänyt turvallisessa ympäristössä jossa ei ole tarvinnut lukea, ennakoida, tarkkailla, pelätä - voi olla aika "palikka" jos päälle on vielä semmoinen ominaisuus, ettei oikein muut ihmiset tai heidän mielipiteet ole kovin merkittäviä itselle.

Itse olen 5 naisen häiriintyneessä perheessä kasvanut pahnanpohjimmainen ja oma ihmislukutaitoni on luokkaa kuudes aisti. Niin paljon piilomerkityksiä ja ennalta-arvaamattomuuksia, väistelyä ja sovittelua ja pakenemista tehnyt.

Tämän minäkin allekirjoitan, vaikka lapsuusperheeni oli ns. tavallinen. Riitelevät vanhemmat, suosikkeja ja inhokkeja. Itseluottamusta minulla on, sen olen itse itselleni rakentanut, mutta itsevarmuutta ja itseluottamusta puuttuu paljon.

Luen ihmisiä erittäin herkästi, vastaanotan "viboja" enkä ole toistaiseksi osunut väärän intuitioni avulla. Tunnen monia kaltaisiani. Ei tarvita sanoja tai ilmeitä tai tekoja kertomaan asioita. Ne vain ymmärtää.

Jotkut ihmiset nyt vain ovat tässäjanyt -tyyppejä ja who cares, sanon tai teen mitä vain. Heitä vältän.

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt onkin jokin "sosiaalisesti huono", niin silti monissa tilanteissa voi katsoa miten joku henkilö käyttäytyy muiden seurassa ja vertaa sitä siihen, miten hän käyttäytyy itseä kohtaan. Esimerkkinä otettaakoon vaikka työpaikan pikkujoulu, jossa A menee juttusille B:n luokse ja  B kääntyy hieman poispäin, ei juurikaan katso A:ta, vastailee lyhyesti, ei hymyile, ehkä vaihtaa paikkaa. A:n pitäisi ymmärtää, että tuo kaikki tarkoittaa että B ei halua hänen seuraansa. Jos A.lla on vaikeuksia ymmärtää muiden käytöstä ja sanatonta viestintää, kannattaa katsoa miten B käyttäytyy C:n seurassa, joka seuraavaksi menee B.n juttusille tai B menee oma-aloitteisesti C.n luokse. Jos B hymyilee, on kääntyneenä C:hen päin, puhuu paljon, seuraa C:tä jatkaen keskustelua, voidaan olla varmoja että B:n käytöksen syy A:ta kohtaan ei ollut ujous tai outous eikä A ollut vain huono tulkitsemaan muita ihmisiä, vaan B ei vain halunnut olla hänen seurassaan.

Joillakuillahan on omituinen tarve selitellä varsinkin vastakkaisen sukupuolen selkeää kiinnostuksen puutetta ja keiskusteluhaluttomuutta "ujoudella, hiljaisella luonteella, huonoilla kokemuksilla, vaikeasti tavoiteltavan esittämisellä" vaikka ainoa syy on se, että sitä toista ei kerta kaikkiaan kiinnosta.

Tämä on hyvin ilmaistu. Käyttäytymistä täytyy verrata henkilön persoonaan.

Joitakin ihmisiä on vaikeampi lukea.