Ihmiset, jotka eivät ymmärrä sanatonta viestintää ja ns. osaa lukea ihmisiä - mikä syynä?

Vierailija kirjoitti:

Jos ympärillä on paljon ihmisiä kaikkien eleiden ja tunteiden aistiminen menee raskaaksi. Joskus otan vain silloin sellaisen linjan, että en välitä. Itseäni säästääkseni joskus en ole huomaavinanikaan jotain ja ohitan.

Mutta jos useamman.kerran joku on tuppisuu niin en lykkäänny seuraan. On itsekkin raskasta joskus kuunnella jaaritteluja kun haluaisi olla hetken rauhassa.

Mutta joskus se on sellaista, että toisinaan ollaan niiiin mukavia (pomo lähellä) taikka niin viehättäviä ( kpmea mies lähellä). Samat ihmiset sitten tuppisuina muuna aikana.

Jep. Mä olen joskus myös ihan tahallisesti "huono lukemaan". Ennen mulle oli ongelma se, että ihmiset avautui mulle elämästään. Osaan jotenkin tosi tarkkaan havaita sen, jos joku voi huonosti ja sillä on tarve puhua. Nykyään kun lauon mustavalkoisia mielipiteitä tilanteissa, joissa olisin kuunnellut ja havainnoinut, vältän tuon avautumisen kuulemisen.

Vierailija kirjoitti:

Useimmiten sanaton viestintä ei myöskään kerro syytä toiselle osapuolelle. Jos en vastaa puhelimeen pitkään aikaan, niin toinen saa vasta tiedon, että okei, ehkä tota ei kiinnosta (ja sekin on vahva tulkinta ja oletus, sillä voin olla myös sairaalassa tai masentunut). Tai jos mulkoilen toista, niin toinen voi miettiä, että tota taitaa ottaa päähän joku. Mutta eihän nää selvitä vielä mitään siitä, että mistä on varsinaisesti kyse ja miksi. 

Jos on joku täysin tuntematon niin silloin syyn löytäminen kysymättä on vaikeaa, mutta jos tutumpi henkilö niin silloin kyllä voi suurinpiirtein arvata.

En itse "huomaa" vihjailuja, marttyyrointia jne. Jos joku sanoo, että voikun sun ton työvuoron takia mun pitää tulla niin aikaisin aijaoijaj ei voi mitään... Niin hymyilen vaan ja jatkan puuhiani. Avaa suusi ja sano, että voitaisiinko tuo sun työvuoro siirtää, auttaisi mua tosi paljon? Sanon todennäköisesti että toki.

Lisäksi jos pyydän jotain ja sanot että joo, ja sitten perään voivottelet että pitääpä sitten valvoa koko yö jne. niin en sano mitään. Ei ole minun vastuullani jos olet rajaton etkä osaa sanoa ei. Joko opit tai kärsit.

😳

Vierailija kirjoitti:

Ovatko sellaiset ihmiset vain välinpitämättömiä muista vai onko heissä jotakin "oikeaa ongelmaa" kuten jokin kirjainyhdistelmävaiva? Kyse siis sellaisista ihmisistä, jotka eivät ymmärrä vaikkapa sanoneensa toisille jotakin loukkaavaa, sopimatonta tai asiatonta eivätkä huomaa sitä vaan jatkavat, vaikka muut huomaavat selvästi että se jolle sanottiin, sekä näyttää että käyttäytyy niin että selkeästi huomaa sanotun loukanneen. Tai ollessaan kiinnostuneita jostakusta eivät ymmärrä toisen käytöksestä, lyhytsanaisuudesta, tervehtimättömyydestä, paikalta poistumisesta että häntä ei kiinnosta vaan jatkavat vain änkeytymistään.

Ovatko jotkut vain sosiaalisesti huonompia kuin toiset vai mistä on kyse?

Ap sun tietämättömyytesi on häpeällistä. Sen verran paljon autismikirjon ihmisistä on tietoa saatavilla.

-

Vierailija kirjoitti:

Ehkä some-aika on tehnyt irl toimimisen jotenkin hankalaksi?

Pöh se mistään somesta johdu. Minulla on ollut vaikeuksia sanattoman viestinnän ymmärtämisessä ennen kuin mitään somea oli keksittykään.

No tosiasia kuitenkin on, että jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden ja ihmisten lukutaito on suotava. Vaikka kuinka oltaisiin sitä mieltä, että pitää käyttää sanoja, se ei vain toimi kaikessa. Ja mitä hyötyä siitä on vaikkapa tilanteessa, jossa on möläyttänyt jotakin loukkaavaa toisella ja tämä ilmoittaa, että kehtasitkin sanoa tuolla tavalla asiattomasti. Sanottu mikä sanottu - parempi olisi ollut ymmärtää olla sanomatta, koska kaikkea ei tarvitse sanoa mitä ajattelee. Aikuisen ihmisen voisi olettaan tietävän tämän.

Tai kiinnostus, ei välttämättä ole fiksua mennä sanomaan suoraan työelämässä vaikkapa kiinnostuneelle asiakkaalle tai yhteistyökumppanille toisesta firmasta, koska yhtäkkiä alkaakin tulla "huomautuksia" työstäsi. Suotavaa olisi että kiinnostunut ymmärtäisi käytöksen ja olemuksen perusteella, että kiinnostus ei ole molemminpuolista.

Suurin osa ihmisistä nuo asiat toki osaakin. Ehkä sellaisille ne ovat hankalia, jotka eivät ole kovin paljoa muiden kanssa tekemisissä oikeasti. Nettiaikakausi voi olla osatekijä siinä, että kaikilla ei ole kykyä ymmärtää muuta kuin suoraan sanottua=kirjoitettua.

Aspergerin syndrooma, joka on osa autismin kirjon lievää päätä.

Mä otin toisten sanomiset aikaisemmin kuin ne olisi se oikea tulkinta tilanteesta, nyt olen ymmärtänyt että kukaan ei tiedä totuutta ja yhden hetken teoilla ja sanoilla on loppujen lopuksi hyvin vähän merkitystä, kaikki on vain hetkellistä, väliaikaista. Ja sanat, värit, hajut, muistikuvat, se mitä toinen sanoillaan tarkoittaa ja miten ne halua ottaa, on niin paljon kiinni siitä mitä on aiemmin tapahtunut, ennakkoluuloista, asenteista, tulevaisuuden toiveista, miten on syönyt, onko nukkunut huonosti, onko vaimo sanonut aamulla pahasti, onko koira karannut tai naapuri kaatanut koivun rajalta ilman lupaa. Ja onko muitotkaan oikeita vai onko ihminen niitä itse matkan varrella muuttanut. Kukaan ihminen ei ole zen vaikka naamasta voisi niin luulla. Vähän raaputtaa niin voi tulivuori purkautua. Jne, jne.

Vierailija kirjoitti:

En itse "huomaa" vihjailuja, marttyyrointia jne. Jos joku sanoo, että voikun sun ton työvuoron takia mun pitää tulla niin aikaisin aijaoijaj ei voi mitään... Niin hymyilen vaan ja jatkan puuhiani. Avaa suusi ja sano, että voitaisiinko tuo sun työvuoro siirtää, auttaisi mua tosi paljon? Sanon todennäköisesti että toki.

Lisäksi jos pyydän jotain ja sanot että joo, ja sitten perään voivottelet että pitääpä sitten valvoa koko yö jne. niin en sano mitään. Ei ole minun vastuullani jos olet rajaton etkä osaa sanoa ei. Joko opit tai kärsit.

Mä vedän rajat sanallisesti niille ihmisille, joiden kanssa mun on pakko olla tekemisissä esimerkiksi työn vuoksi. Lähipiiriini taas haluan ihmisiä, jotka osaa ja tahtoo lukea myös sanatonta viestintää. Jos esimerkiksi ystäväni kerta toisensa jälkeen vain puhuu ja puhuu omista asioistaan kuuntelematta minua, en ala vääntämään rautalangasta että hei, yleensä uskoutuminen ystävyyssuhteissa on vastavuoroista. Poistun vain tuon ihmisen elämästä sanomatta mitään. Eli marttyyri en ole.

Sukupuoli. Olen onnellinen etten ole muija - ilmeitä, asentoa ja sanavalintaa vatvotaan viikkoja. Itse en muista edes mistä edellisen kerran jonkun kanssa puhuin ääneen, saati sanatonta viestintää :D relatkaa joskus. Ps. mistä niitä aspergernaisia löytäs?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no en nyt tiedä, kuinka voi tulkita väärin vaikkapa sellaiset asiat kuin että joku ei vastaile kysymyksiin tai ole kiinnostunut keskustelukumppanistaan jatkaen keskustelua vaan on lähinnä sanomatta mitään tai jos joku ei tervehdi koskaan oma-aloitteisesti ja vastaa tylyllä äänellä tervehdykseen vain siksi että se kuuluu käytöstapoihin vaikkapa töissä ja lähtee paikalta kun hänelle menee puhumaan.

Ei kai kukaan voi kuvitella, että tuo on ihan normaalia käytöstä ja eikun seuraavan kerran entistä suuremmalla innolla jututtamaan??????

Mä voisin hyvinkin mennä. Etenkin jos itse pitäisin henkilöstä, niin miksipä en toivoisi, että joku toinen päivä hänellä on parempi päivä. Toisaalta en myöskään näkisi syytä itse lähteä nuivailemaan, jos itselläni ei olisi siihen mitään syytä. 

Päivästä ja kerrasta toiseen se henkilö ei ala keskustella kanssasi, ei aloita tervehtimistä tai juttelua ja kun näkee sinun olevan tulossa lähtee pois? Etkä ymmärrä vaan oletat että kyllä se vielä joku päivä? Vaikka sinä pidät, ei se välttämättä tarkoita että hänkin pitää.

Jos nuivailu tarkoittaa tylyyttä, niin syy nuivailuun on vaikkapa se, että toisen seura ei kiinnosta.  Siksi se vastapuoli lähtee nuivailemaan ja se on hänelle se syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse "huomaa" vihjailuja, marttyyrointia jne. Jos joku sanoo, että voikun sun ton työvuoron takia mun pitää tulla niin aikaisin aijaoijaj ei voi mitään... Niin hymyilen vaan ja jatkan puuhiani. Avaa suusi ja sano, että voitaisiinko tuo sun työvuoro siirtää, auttaisi mua tosi paljon? Sanon todennäköisesti että toki.

Lisäksi jos pyydän jotain ja sanot että joo, ja sitten perään voivottelet että pitääpä sitten valvoa koko yö jne. niin en sano mitään. Ei ole minun vastuullani jos olet rajaton etkä osaa sanoa ei. Joko opit tai kärsit.

 

Mä vedän rajat sanallisesti niille ihmisille, joiden kanssa mun on pakko olla tekemisissä esimerkiksi työn vuoksi. Lähipiiriini taas haluan ihmisiä, jotka osaa ja tahtoo lukea myös sanatonta viestintää. Jos esimerkiksi ystäväni kerta toisensa jälkeen vain puhuu ja puhuu omista asioistaan kuuntelematta minua, en ala vääntämään rautalangasta että hei, yleensä uskoutuminen ystävyyssuhteissa on vastavuoroista. Poistun vain tuon ihmisen elämästä sanomatta mitään. Eli marttyyri en ole.

Okei eli olet vaan passiivis-aggressiivinen. Kantsii ehkä miettiä mistä noi tunnelukot johtuu. Lapsuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse "huomaa" vihjailuja, marttyyrointia jne. Jos joku sanoo, että voikun sun ton työvuoron takia mun pitää tulla niin aikaisin aijaoijaj ei voi mitään... Niin hymyilen vaan ja jatkan puuhiani. Avaa suusi ja sano, että voitaisiinko tuo sun työvuoro siirtää, auttaisi mua tosi paljon? Sanon todennäköisesti että toki.

Lisäksi jos pyydän jotain ja sanot että joo, ja sitten perään voivottelet että pitääpä sitten valvoa koko yö jne. niin en sano mitään. Ei ole minun vastuullani jos olet rajaton etkä osaa sanoa ei. Joko opit tai kärsit.

 

Mä vedän rajat sanallisesti niille ihmisille, joiden kanssa mun on pakko olla tekemisissä esimerkiksi työn vuoksi. Lähipiiriini taas haluan ihmisiä, jotka osaa ja tahtoo lukea myös sanatonta viestintää. Jos esimerkiksi ystäväni kerta toisensa jälkeen vain puhuu ja puhuu omista asioistaan kuuntelematta minua, en ala vääntämään rautalangasta että hei, yleensä uskoutuminen ystävyyssuhteissa on vastavuoroista. Poistun vain tuon ihmisen elämästä sanomatta mitään. Eli marttyyri en ole.

Okei eli olet vaan passiivis-aggressiivinen. Kantsii ehkä miettiä mistä noi tunnelukot johtuu. Lapsuus?

Olen yhteisöllisen kulttuurin kasvatti. Olen ihan tyytyväinen niihin lukutaitoisiin ihmisiin, jotka muodostavat lähipiirini. Toki voit tehdä siitä yksilöpsykologiaani liittyvän ilmiön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse "huomaa" vihjailuja, marttyyrointia jne. Jos joku sanoo, että voikun sun ton työvuoron takia mun pitää tulla niin aikaisin aijaoijaj ei voi mitään... Niin hymyilen vaan ja jatkan puuhiani. Avaa suusi ja sano, että voitaisiinko tuo sun työvuoro siirtää, auttaisi mua tosi paljon? Sanon todennäköisesti että toki.

Lisäksi jos pyydän jotain ja sanot että joo, ja sitten perään voivottelet että pitääpä sitten valvoa koko yö jne. niin en sano mitään. Ei ole minun vastuullani jos olet rajaton etkä osaa sanoa ei. Joko opit tai kärsit.

 

Mä vedän rajat sanallisesti niille ihmisille, joiden kanssa mun on pakko olla tekemisissä esimerkiksi työn vuoksi. Lähipiiriini taas haluan ihmisiä, jotka osaa ja tahtoo lukea myös sanatonta viestintää. Jos esimerkiksi ystäväni kerta toisensa jälkeen vain puhuu ja puhuu omista asioistaan kuuntelematta minua, en ala vääntämään rautalangasta että hei, yleensä uskoutuminen ystävyyssuhteissa on vastavuoroista. Poistun vain tuon ihmisen elämästä sanomatta mitään. Eli marttyyri en ole.

Okei eli olet vaan passiivis-aggressiivinen. Kantsii ehkä miettiä mistä noi tunnelukot johtuu. Lapsuus?

Mitä passiivis aggressiivista siinä on että lähtee pois sellaisen ihmisen luota joka ei osaa ottaa muita huomioon. Ei sellaisen kanssa pakosti tarvi olla. T. Eri

Vierailija kirjoitti:

No tosiasia kuitenkin on, että jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden ja ihmisten lukutaito on suotava. Vaikka kuinka oltaisiin sitä mieltä, että pitää käyttää sanoja, se ei vain toimi kaikessa. Ja mitä hyötyä siitä on vaikkapa tilanteessa, jossa on möläyttänyt jotakin loukkaavaa toisella ja tämä ilmoittaa, että kehtasitkin sanoa tuolla tavalla asiattomasti. Sanottu mikä sanottu - parempi olisi ollut ymmärtää olla sanomatta, koska kaikkea ei tarvitse sanoa mitä ajattelee. Aikuisen ihmisen voisi olettaan tietävän tämän.

Tai kiinnostus, ei välttämättä ole fiksua mennä sanomaan suoraan työelämässä vaikkapa kiinnostuneelle asiakkaalle tai yhteistyökumppanille toisesta firmasta, koska yhtäkkiä alkaakin tulla "huomautuksia" työstäsi. Suotavaa olisi että kiinnostunut ymmärtäisi käytöksen ja olemuksen perusteella, että kiinnostus ei ole molemminpuolista.

Suurin osa ihmisistä nuo asiat toki osaakin. Ehkä sellaisille ne ovat hankalia, jotka eivät ole kovin paljoa muiden kanssa tekemisissä oikeasti. Nettiaikakausi voi olla osatekijä siinä, että kaikilla ei ole kykyä ymmärtää muuta kuin suoraan sanottua=kirjoitettua.

Siitä sanomisesta on se hyöty, että se toinen ymmärtää, että se sanominen loukkasi toista. Ja ehkä kuulee myös, mikä siinä oli pahaa. Ehkä se aikuinen ei tosiaan ymmärrä. Esim. itse olen huomannut, että omassa iässä moni tuntuu jotenkin närkästyvän siitä, jos puhuu suoraan, että nyt ollaan vanhoja (nelikymppisiä). Joo, jotkut on tehneet vielä viime metreillä lapsia, mutta valitettavasti en voi silti lähteä väittämään meitä nuoriksi. Jos henkilö ei saa palautetta, miten hän oikeastaan voisi edes pyytää anteeksi? Arvuuttelemalla mökömökön syytä ja käymällä kaikkia tekojaan läpi?

Pikkasen helpompaa on suora puhe. Onko se puhumattomuus jokin kosto ja mielenosoitus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse "huomaa" vihjailuja, marttyyrointia jne. Jos joku sanoo, että voikun sun ton työvuoron takia mun pitää tulla niin aikaisin aijaoijaj ei voi mitään... Niin hymyilen vaan ja jatkan puuhiani. Avaa suusi ja sano, että voitaisiinko tuo sun työvuoro siirtää, auttaisi mua tosi paljon? Sanon todennäköisesti että toki.

Lisäksi jos pyydän jotain ja sanot että joo, ja sitten perään voivottelet että pitääpä sitten valvoa koko yö jne. niin en sano mitään. Ei ole minun vastuullani jos olet rajaton etkä osaa sanoa ei. Joko opit tai kärsit.

 

Mä vedän rajat sanallisesti niille ihmisille, joiden kanssa mun on pakko olla tekemisissä esimerkiksi työn vuoksi. Lähipiiriini taas haluan ihmisiä, jotka osaa ja tahtoo lukea myös sanatonta viestintää. Jos esimerkiksi ystäväni kerta toisensa jälkeen vain puhuu ja puhuu omista asioistaan kuuntelematta minua, en ala vääntämään rautalangasta että hei, yleensä uskoutuminen ystävyyssuhteissa on vastavuoroista. Poistun vain tuon ihmisen elämästä sanomatta mitään. Eli marttyyri en ole.

Okei eli olet vaan passiivis-aggressiivinen. Kantsii ehkä miettiä mistä noi tunnelukot johtuu. Lapsuus?

 

Olen yhteisöllisen kulttuurin kasvatti. Olen ihan tyytyväinen niihin lukutaitoisiin ihmisiin, jotka muodostavat lähipiirini. Toki voit tehdä siitä yksilöpsykologiaani liittyvän ilmiön.

Assit ei tajua tätä... miten helppoa elämä on sellaisten ihmisten kanssa, jotka puolesta sanasta ymmärtää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse "huomaa" vihjailuja, marttyyrointia jne. Jos joku sanoo, että voikun sun ton työvuoron takia mun pitää tulla niin aikaisin aijaoijaj ei voi mitään... Niin hymyilen vaan ja jatkan puuhiani. Avaa suusi ja sano, että voitaisiinko tuo sun työvuoro siirtää, auttaisi mua tosi paljon? Sanon todennäköisesti että toki.

Lisäksi jos pyydän jotain ja sanot että joo, ja sitten perään voivottelet että pitääpä sitten valvoa koko yö jne. niin en sano mitään. Ei ole minun vastuullani jos olet rajaton etkä osaa sanoa ei. Joko opit tai kärsit.

 

Mä vedän rajat sanallisesti niille ihmisille, joiden kanssa mun on pakko olla tekemisissä esimerkiksi työn vuoksi. Lähipiiriini taas haluan ihmisiä, jotka osaa ja tahtoo lukea myös sanatonta viestintää. Jos esimerkiksi ystäväni kerta toisensa jälkeen vain puhuu ja puhuu omista asioistaan kuuntelematta minua, en ala vääntämään rautalangasta että hei, yleensä uskoutuminen ystävyyssuhteissa on vastavuoroista. Poistun vain tuon ihmisen elämästä sanomatta mitään. Eli marttyyri en ole.

No sinähän se olet oikein social butterfly :D

Kai jokainen erottaa ilahtuneen, kiukkuisen tai kyllästyneen ilmeen? Tietää, että kyllästynyt huokailu yhdistettynä lyhytsanaisuuteen ei tarkoita "kylläpä minulla on kiinnnostavat jutut ja tuo ihminen on innoissaan seurastani"? Ymmärtää, että sen ihanan miehen/naisen poistuminen paikalta kun menen viereensä ja aloitan puhumisen ei tarkoita, että hän haluaa olla seurassani? Huomaa sanoneensa jotakin, jota ei pitäisi kun keskustelu yhtäkkiä taukoaa ja vaivautunut hiljaisuus alkaa sanomisen jälkeen?

Se jos ei vastaa puhelimeen ja soittaja olettaa siitä jotakin, on eri asia. Ei siinä ole käytössä kehonkieltä, ilmeitä, äänensävyjä, joilla on helppo viestiä sitäkin mitä ei sanota. Pelkästään vastapuolen asento ja etäisyys ovat selkeä vihje siitä, oletko ns. toivottua seuraa ja kiinnostava juttukumppani vai et.