Lue keskustelun säännöt.
Tulen kohta hulluksi 5-vuotiaan kanssa
07.06.2018 |
Musta on tullut just sellainen äiti, mitä en halua olla. Jatkuvasti pitää olla huutamassa, komentamassa ja rankaisemassa, koska muuten on jatkuvaa kaaosta. KAIKKI pehmeämmät keinot on todellakin kokeiltu, mutta mistään ei ole ollut apua. Olen lukenut varmaan 30 kasvatuskirjaa ja kysynyt vaikka keneltä. Jatkuvasti on tosi syyllinen ja oikein vuoden äiti -olo.
Nykyään tilanne on se, että 5-vuotias kiusaa aivan jatkuvastu pikkusisarustaan. Jos käy vessassa tai kääntää selkänsä hetkeksikin, kuuluu heti 3-vuotiaan itku. Lyö, potkii, tönii, haukkuu, menee päälle makaamaan, repii, estää liikkumasta jne. Vielä muutama kk sitten ei uskonut kieltoja, vaan piti monta kertaa päivässä repiä irti kimpusta ja raahata toiseen huoneeseen. Muutaman kuukauden lähes jokapäiväisen rankaisemisen tulos on ollut se, että suostuu usein lopettamaan kieltämisellä tai uhkailulla, eli aikuisen ei ole pakko repiä irti tai kantaa pois. Rangaistuksina on ollut etuuksien kieltämistä, kuten ruutuajan, karkkipäivän, suunniteltujen tekemisten jne. kieltämistä. Millään muulla ei ole mitään vaikutusta.
Näistä on juteltu loputtomiin, lasta on todellakin kuunneltu aktiivisesti, asioita on selitetty, selitetty ja selitetty. Nämä pehmeät keinot tuntuvat vain pahentavan ongelmia, kun 5-vuotias vääntää ne niin, ettei hän olekaan tehyt mitään väärää, vaan hänellä onkin oikeus jatkaa terrorisointia entiseen tapaan, kun häntä ymmärretään. Kokee myös todella mitättömät asiat kiusaamiseksi häntä kohtaan, esim. sen, että pienempi hänen vieressä istuessaan osuu häneen. Tässä onkin jo hyvä oikeutus lyömiseen. On väkivaltainen myös vanhempia kohtaan. Kerhossa ei kuulemma ongelmia ole, eli osaa kyllä halutessaan käyttäytyä hyvin.
Karjuu myös jatkuvasti ja haukkuu muita. Hajottaa paikkoja ja tavaroita kostoksi siitä, että hänen käytökseensä on puututtu. Kuulostaa varmaan hankalalta, mutta elämä on helpottunut erittäin paljon parissa vuodessa. Oli pitkään sellainen, ettei voinut sekunniksikaan päästää silmistä, kun ei juuri koskaan leikkinyt, vaan halusi vain hajottaa tavaroita ja tehdä aina vain kiellettyjä asioita. Sai jopa tunnin raivareita jatkuvasti, ja usein täysin mystisistä syistä. Ei totellut mitään, vasta joskus 3,5-vuotiaana alkoi hahmottaa ei-sanan merkitystä.
Tässä on myös vaarassa muodostua helppo lapsi ja vaikea lapsi -asetelma, koska nuorempi on niin paljon helpompi. Ei hänkään mikään ylikiltti ole, mutta ilmeisesti aika peruslapsi. Löytyy todellakin omaa tahtoa jne., mutta on jotenkin täysin erilainen. Ei ole ollut pakkomiellettä tehdä kiellettyjä tai hengenvaarallisia asioita, eivätkä raivarit ole olleet sellaisia täysin käsittämättömiä, vaan liittyneet selvästi johonkin.
Oon saanut läheisiltä kehuja siitä, miten kärsivällinen jaksan olla ja siitä, miten jaksan kehua paljon ja olla hellä ja rakastava monta kertaa päivässä kaikista vaikeuksista huolimatta, joten en varmaan ihan kaikkea ole tehnyt väärin. Mutta jos joku jotain keksii sanoa tän tilanteen helpottamiseksi, niin olen kiitollinen.
Kommentit (55)
Juttele neuvolassa tilanteesta. Lapsen käytös ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistäköhän tuo lapsiraukka on katsonut mallia ,miten raivotaan,huudetaaan ja käyttädytään kaikin puolin sopimattomasti.
Varmaan sen äiti ja isä puhelevat koko ajan kuin normaalit ihmiset,,eivät korota ääntään,eivät riehu ,vaan käyttäytyvät rauhallisesti ja kauniisti.
No tähän sanot,että kun toinen lapsi osaa käyttäytyä. Katsos , se toinen omaa hieman erilaisen luonteen ja uskaltaa ottaa oppia ympäristöstä, tyyliin kyllä minäkin voin koska noi aikuiset.
Kokeilkaapa aikuiset olla edes alkuun viikko rauhallisesti käyttäytyen ,vaikka mitä tapahtuisi,ette provosoidu. Olette paljon ulkona, lapsille ei mitään lisäaineita makeiden muodossa. Lue lepposia kirjoja (nappaa kirjastosta) ,Laita netistä kuulumaan rauhallista taustamusiikkia lapsille jne.
Katso ja kerro mitä tapahtuu viikon kuluttua----pari kolme eka päivää laps voi hulinoida ,mutta muuttuu,jos hillitsette aikuiset itsenne.
Tutki onko nepsy-problematiikkaa esim. autismin kirjo (asperger). Voi olla aistiyliherkkyyttä, vaikeaa säädellä tunteita ja käyttäytymistä jne.
Saako tarpeeksi positiivista huomiota? Täyttyvätkö tarpeet? Saako levättyä vai onko ylikuormittunut arjesta? Voi olla, että hoidossa tsemppaa kaiken energian eikä jaksa kotona turvallisessa ympäristössä.
T. 27-v assi
Kiitos nopeista vastauksista!
Olen neuvolassa jutellut näistä, mutta on sanottu, ettei ole "tarpeeksi" vaikeaa vielä, vaan seuraillaan tilannetta.
Autismin kirjon jutut eivät ole täysin poissuljettuja, koska vissiin jonkun verran sukurasitusta saattaa olla.
Unohdin muuden mainita yhden ehkä oleellisen seikan lapsen käytöksessä. Hän on todella harvoin aidosti iloinen mistään, vaan kova kitinä on päällä jatkuvasti kivoissakin tekemisissä. Välillä ihan itkee ja raivoaa saadessaan kivoja yllätyksiä, esim. leluja, herkkuja tai jotain kivaa tekemistä, koska ne ovat vääränlaisia. Teen monta kertaa viikossa kivoja juttuja lasten kanssa, esim. vien eväsretkille, leivon, askartelen jne. mukavaa, mutta monesti nämä ovat yhtä parkumista ja raivoamista. Että sellaista laatuaikaa sitten :D Kuopus, sukulaislapset ja lasten hoidossa olleet kaverit ovat aina olleet ilahtuneita näistä hommista, mutta esikoisella voi mennä kaikki energia jostain mitättömästä sivuseikasta raivoamiseen.
- AP
Kokeiles perheneuvolaa. Mun lapsella oli eräänlaista (täysin erilaista kuin teillä) käyttäytymisongelmaa ja jo muutama käynti perheneuvolan tyypin luona auttoi. :) Saatiin tosi hyviä työkaluja toimia lapsen kanssa, tuloksena on täysin tasapainoinen mahtava lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistäköhän tuo lapsiraukka on katsonut mallia ,miten raivotaan,huudetaaan ja käyttädytään kaikin puolin sopimattomasti.
Varmaan sen äiti ja isä puhelevat koko ajan kuin normaalit ihmiset,,eivät korota ääntään,eivät riehu ,vaan käyttäytyvät rauhallisesti ja kauniisti.
No tähän sanot,että kun toinen lapsi osaa käyttäytyä. Katsos , se toinen omaa hieman erilaisen luonteen ja uskaltaa ottaa oppia ympäristöstä, tyyliin kyllä minäkin voin koska noi aikuiset.
Kokeilkaapa aikuiset olla edes alkuun viikko rauhallisesti käyttäytyen ,vaikka mitä tapahtuisi,ette provosoidu. Olette paljon ulkona, lapsille ei mitään lisäaineita makeiden muodossa. Lue lepposia kirjoja (nappaa kirjastosta) ,Laita netistä kuulumaan rauhallista taustamusiikkia lapsille jne.
Katso ja kerro mitä tapahtuu viikon kuluttua----pari kolme eka päivää laps voi hulinoida ,mutta muuttuu,jos hillitsette aikuiset itsenne.
Olemme itse asiassa miehen kanssa tosi rauhallisia tyyppejä. Emme riitele, kiroile tms. lasten kuullen ja kiinnitämme huomiota siihen, että annamme hyvän mallin aviopuolisoiden välisestä kommunikaatiosta. Olemme itse tosi riitaisista perheistä, joten teeme kaikkemme, ettei lapsiemme tarvitsisi kokea samaa. Sitä jotkut ovat ihmetelleetkin, kun ei ole lapsi vanhempiinsa tullut.
Eli en nyt ottanut tätä itseeni, vaikka se varmasti oli päämääränä. :-)
- AP
Olen itse aikuisiällä, lähemmäs 3-kymppisenä ADHD-diagnosoitu.
En siis sano, että teillä olisi sitä, mutta kuulostaa niiiin tutulta.
Olen esikoinen, pienemmät sisarukset ovat 2 ja 3 vuotta nuorempia kuin minä. Olin täystuho (itseasiassa kun olin koulu- ja teini-ikäinen, sisarukseni kutsuivat minua nimellä "pahantuulenkylväjä"), kiusasin, raivosin ja uhmasin. Äitini kuvaa, että uhmaikäni alkoi alle 1-vuotiaana ja päättyi (hädintuskin) kun muutin pois kotoa.
Olin myös toooodella itkuinen. Ennenkaikkea en tiennyt sitä, miksi kukaan ei tykkää minusta. Ei minulla ollut kavereita päiväkodissa saati koulussa eikä perheemme sisälläkään ollut hyvä ilmapiiri.
Ja kyllä, minulla oli rajat. Oli rakkautta, läheisyyttä, kieltoja ja rangaistuksia, palkintoja ja toruja. Minulta puuttui tyystin itsekontrolli, saatoin saada hillittömiä raivareita aivan ei-mistään (en siis itsekään ymmärtänyt niitä) ja kirkua, polkea jalkaa, olla väkivaltainen kaikkea kohtaan mikä eteen tuli.
"Pilasin" (tai oikeastaan pilasin, ilman lainausmerkkejä) jokaikisen perhereissun koska käyttäydyin niin huonosti. Sain aina raivareita (vielä 10+-vuotiaanakin heittäydyin lattioille ja rääyin kuin tapettava), syyllistin muita, aina "mutku toi" ja niin edelleen.
Teini-ikähän se sitten vasta kamala oli, ei ne arestit ja rajat mitään auttanut. Lukuisia kertoja lähdin kotoa enkä totellut kotiintuloaikoja tai tullut välttämättä ollenkaan kotiin. Moni sanoo, että "rajat tiukemmaksi!!!", mutta miten? Mitä siinä olisi voinut tehdä, teljetä kotiin? Kun ei syli, ymmärrys ja rakkauskaan auttanut siihen sisäiseen tuskaan, tyhjyyteen, ahdistukseen ja raivoon - jotka olivat kuitenkin kyteneet sisällä aivan alusta asti.
Suosittelen siis, että hakeutukaa perheneuvolaan tai muualle moniammatillisuuden piiriin. Ei ole sinänsä väliä, onko ongelma neurologinen vai ei, mutta se on kuormittavaa ihan kaikille, myös lapselle itselleen. Muistan vieläkin elävästi kun olin 5, ja päiväkodissa toinen lapsi sanoi "sä oot törkee" ja itku silmässä mietin, että mitä se tarkoittaa ja miksi minusta ei tykätä. Ikään kuin en olisi YMMÄRTÄNYT rajoja ja oikeaa käyttäytymistä, vaikka sitä ihan jatkuvasti yritettiin opettaa.
Ja luonnollisesti ongelmat jatkuivat piiitkälle aikuisikään... Ne olisivat jo vallan toinen tarina. Pääpointtina se, että lapsi tuskin on pohjimmiltaan paha mutta jos hän ei saa oikeanlaista apua, hänen on vaikea kehittyä toiseen suuntaan. Ole armollinen itsellesikin, ansaitset myös rauhan ja apua.
Paljon jaksamista teille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut lapset vain kehittyvät hitaammin sosiaalisesti kuin muut ikäisensä - onko 5v. vielä poikakin?
Eli huono käytös voi loppua myös iän myötä. Häiriköksikään ei pidä liian helposti leimautua, koska silloin siitä tule helposti itseään vahvistava kierre. Onko lapsi päiväkodissa eli olisiko siellä oppinut huonoille tavoille? Huono käytös pitää kuitenkin saada johonkin aisoisin ennen koulun alkua.
Vietätkö 5v. kanssa aikaa myös kahden? Saattaa olla huomionkipeä ja mustasukkainenkin. Saako tarpeeksi virikkeitä?
Yritä selittää asioita lapselle myös puheen avulla ja rauhallisesti, että lyöminen saattuu ja ei kai lapsi itsekään haluaisi, että häntä lyödään - siis kasvattaa empatiaa.
Lulekaa kirjoja ja katsokaa elokuvia, joissa käsitellään aihetta ja muutenkin tunteita.
Rukoilkaa iltarukous ja menkää pyhäkouluun, jossa vielä puhutaan hyvistä ja pahoistakin teoista :)
Huono käytös on myös opittu kaava - se pitää saada katki. Jos pyytää vinkuen, niin sano, että annat, jos pyytää kauniisti jne.
Eli vaatii myös poisoppimista, mutta toki usein pitää päästä käsiksi myös niihin tunteisiin, mitkä huonoa köytöstä ovat alunperin aiheuttaneet.
Osalle kuitenkin huono käytös vaan jäänyt ikään kuin päälle ja muut ihmiset tukevat tätä huonoa käytästä, kun pitävät sitä vain persoonaan kuuluvana ja esim. sanovat toistuvasti, että aina sinä olet tuollainen tai kerrotaan muille, että miinapetteri on aina tällainen...
Kehu, kun käyttäytyy hyvin tai on iloinen - että oi kun äidistä on kivaa nähdä kaunis hymysi jne.
Hassuttele lapsi hyvälle tuulelle, jos hymyä ei muuten tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistäköhän tuo lapsiraukka on katsonut mallia ,miten raivotaan,huudetaaan ja käyttädytään kaikin puolin sopimattomasti.
Varmaan sen äiti ja isä puhelevat koko ajan kuin normaalit ihmiset,,eivät korota ääntään,eivät riehu ,vaan käyttäytyvät rauhallisesti ja kauniisti.
No tähän sanot,että kun toinen lapsi osaa käyttäytyä. Katsos , se toinen omaa hieman erilaisen luonteen ja uskaltaa ottaa oppia ympäristöstä, tyyliin kyllä minäkin voin koska noi aikuiset.
Kokeilkaapa aikuiset olla edes alkuun viikko rauhallisesti käyttäytyen ,vaikka mitä tapahtuisi,ette provosoidu. Olette paljon ulkona, lapsille ei mitään lisäaineita makeiden muodossa. Lue lepposia kirjoja (nappaa kirjastosta) ,Laita netistä kuulumaan rauhallista taustamusiikkia lapsille jne.
Katso ja kerro mitä tapahtuu viikon kuluttua----pari kolme eka päivää laps voi hulinoida ,mutta muuttuu,jos hillitsette aikuiset itsenne.
Oletko tosissasi? Menes nyt.
Annatko kahdenkeskistä aikaa 5-vuotiaalle? Sylittelyä, satujen lukemista kahdestaan, kahdestaan leikkipuistoon, kahdestaan leikkimään ulos hiekkalaatikolle, potkimaan palloa, jätskille, johonkin tapahtumaan. Järjestä kahdenkeskistä aikaa lapsen kansa kahdesti viikossa pari tuntia, niin homma alkaa sujua.
Toinen niksi edellisen lisäksi on tehdä 5-vuotiaasta luottohenkilö. Hän saa kattaa pöydän, auttaa ruuan tai välipalan valmistamisessa, katsoa pikkusiskon perään, kun äiti tekee ruuan. Ja välitön positiivinen palaute tehdyistä askareista esim. Tarroja tai rukseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut lapset vain kehittyvät hitaammin sosiaalisesti kuin muut ikäisensä - onko 5v. vielä poikakin?
Eli huono käytös voi loppua myös iän myötä. Häiriköksikään ei pidä liian helposti leimautua, koska silloin siitä tule helposti itseään vahvistava kierre. Onko lapsi päiväkodissa eli olisiko siellä oppinut huonoille tavoille? Huono käytös pitää kuitenkin saada johonkin aisoisin ennen koulun alkua.
Vietätkö 5v. kanssa aikaa myös kahden? Saattaa olla huomionkipeä ja mustasukkainenkin. Saako tarpeeksi virikkeitä?
Yritä selittää asioita lapselle myös puheen avulla ja rauhallisesti, että lyöminen saattuu ja ei kai lapsi itsekään haluaisi, että häntä lyödään - siis kasvattaa empatiaa.
Lulekaa kirjoja ja katsokaa elokuvia, joissa käsitellään aihetta ja muutenkin tunteita.
Rukoilkaa iltarukous ja menkää pyhäkouluun, jossa vielä puhutaan hyvistä ja pahoistakin teoista :)
Ymmärrät kai, ettei ap:n kuvaamat asiat ole normaalin lapsen, edes uhmakkaan lapsen normaalia käytöstä? Olen pahoillani, kun sanon näin, mutta siihen ei rukoukset ja selittelyt auta.
Olen siis tuo ylempänä omaa elämääni kuvannut ADHD-aikuinen, ja tiedän tasan mistä puhun. Itselläni on myös lapsi, aivan tuikitavallinen nelivuotias iloineen ja kiukkuineen. Hän saa "uhmakohtauksia" (eli suuttuu, saattaa kirkua yms.) ja joskus suutuspäissään jopa esittää lyövänsä minua. Hän on kuitenkin täysin ohjailtavissa ja hänen kanssaan voi keskustella ja hän YMMÄRTÄÄ asiat. Hän on tavallinen, tavallisia kiukunpuuskia saava lapsi.
Työssäni (erityislasten kanssa) näen jatkuvalla syötöllä lapsia, joilta tämä "normaalius" puuttuu. Jotka hyvänä hetkenä tiedostavat ja ymmärtävät, mutta impulssikontrollin menetettyään ovat täysin erilaisia - siinä ei silitykset ja selitykset auta. Toki he tarvitsevat (ja saavat) niitä silityksiä ja selityksiä, ymmärrystä ja ohjausta, mutta heillä on niiden lisäksi paaaljon syvempiäkin tarpeita. Jos erityislapsen ja "normaalin" laittaa vierekkäin, eron huomaa aika selkeästi.
Myös voimakastahtoisia, normaaleja lapsia toki on olemassa, sitä en sano. Mutta yleensä sellainen, joka toistuvasti kaikista keinoista huolimatta jatkaa vanhaa käytöstään, tarvitsee muutakin apua. "Vaivan" ei tarvitse olla neurologinen, psyykkisestikin lapsi voi voida huonosti.
- ADHD-aikuinen
Kiitos paljon vastauksista! <3
Kehumme lasta hyvästä käytöksestä varmaan useammin kuin kerran päivässä. Kerromme usein rakastavamme. Lapsi saa myös kahdenkeskistä laatuaikaa kummankin vanhemman kanssa, kirjojen ja sarjakuvien lukemisen sekä uimahallireissujen jne. kautta. Siitäkin huolimatta olemme näitä jaksaneet, vaikka lapsi on monesti käyttäytynyt aluksi ikävästi, esim. vetänyt hillittömät raivarit ulkovaatteita puettaessa ja itlenyt koko matkan, ettei halua uimahalliin, vaan risteilylle. On kuitenkin jälkikäteen ollut iloinen, mutta ei ole osannut vastata siihen, miksi lähtö oli sitten niin kauheaa.
Lapsi ei ole ollut päiväkodissa, mutta päiväkerhossa ja pyhäkoulussa on käynyt. On viihtynyt kerhossa tosi hyvin ja tykkää tosi paljon kerhon ohjaajista, jotka ovatkin tosi ihania ihmisiä.
Elämämme on ollut tasaista, mitään suuria mullistuksia tai rajua draamaa ei ole ollut. Musta tuntuu oudolta kirjoittaa tätä, kun kuulostaa siltä, että kehun vain elämäämme, mutta kun eihän nyt kannata muutakaan väittää, kun nämä asiat ovat kuitenkin totta. :D Joissain asioissa varmasti teemme väärin, mutta nämä asiat taitavat olla ihan ok.
Mutta niin, kai pitäisi ottaa neuvolaan yhteyttä ja kysyä, että onko nyt sitten tarpeeksi hankalaa elämää. :-)
- AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsella olla joku neurologinen ongelma (esim. ADHD), jonka vuoksi ei pysty kontrolloimaan itseään?
Voi vittu teidän kanssa kun pitää kaikkeen diagnoosi keksiä. Kas kun et kysynyt kalaöljyn syömisestä. Tuollaisia räkänokkia on ollut aina - osa asettuu ja osasta kasvaa mulkkuja. Ei siinä mitään aakkosdiagnooseja tarvita.
Vaikka mielestäsi olet kokeillut "kaikki keinot", tuskin näin olet tehnyt. Mielestäni lapsi tarvitsee nyt johdonmukaista ja kovaa kuria, niin se vain menee toisten lasten kohdalla. Eikä mitään soo soo-meininkiä, vaan jämäkkää ja napakkaa puuttumista, jossa lapselle tehdään selväksi kuka siinä taloudessa määrää. Älä nyt missään nimessä mene neuvolaan vonkumaan diagnoosia lapselle, koska hän on kuitenkin ihan tavallinen lapsi. Keskity omaan vanhemmuuteesi, äläkä ulkoista ongelmaa yhteiskunnalle.
Meillä on samankaltainen säätäjä ja helposti kiukutteleva lapsukainen, ei olla vielä löydetty ratkaisukeinoa. Puhuttu ollaan ja paljon, halailtu yms. Lapsella on yksinkertaisesti haasteita hallita tunteita ja tätä ollaan puitu päiväkodin kautta; siellä asiasta ei ole huolestuttu mutta saatiin neuvoja. Kaiken kaikkiaan en näe asiaa kovin dramaattisena, joskin perheen jaksamista jatkuvat omituisista asioista kiukuttelut kyllä kuluttaa. Ehdottaisin ihan elämistä eteenpäin; on mahdollista, että et saa tilannetta ratkaistua sitten millään ilveellä, joten silloin kyse on vahinkojen rajaamisesta, huolenpidon osoittamisesta, rajojen asettamisesta ja ylläpidosta, jotka sitten toivottavasti kokonaisuutena ohjaavat lasta pikku hiljaa sosiaalisesti parempaan suuntaan.
Hakisin apua tilanteessanne, koska pian teillä on perheessä 3 muuta, jotka ovat aivan lopussa.
.
Jos apua ei tule muuten, tekisin itse lastensuojeluilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Annatko kahdenkeskistä aikaa 5-vuotiaalle? Sylittelyä, satujen lukemista kahdestaan, kahdestaan leikkipuistoon, kahdestaan leikkimään ulos hiekkalaatikolle, potkimaan palloa, jätskille, johonkin tapahtumaan. Järjestä kahdenkeskistä aikaa lapsen kansa kahdesti viikossa pari tuntia, niin homma alkaa sujua.
Toinen niksi edellisen lisäksi on tehdä 5-vuotiaasta luottohenkilö. Hän saa kattaa pöydän, auttaa ruuan tai välipalan valmistamisessa, katsoa pikkusiskon perään, kun äiti tekee ruuan. Ja välitön positiivinen palaute tehdyistä askareista esim. Tarroja tai rukseja.
Tiedän erään, jolla asperger -diagnoosi pienestä, ollut kotona käytösongelmia lapsena, leimattu päiväkodissa ja ala-koulussa häiriköksi sekä laitettu alkuun erikoisluokalle, vaihtanut paikkakuntaa ja koulua ja sittemmin päässyt normaaliluokalle.
Nyt isompana teininä ei enää vastaavia ongelmia ja haluaisi diagnoosinkin pois. Ja jo pienempänä kärsinyt leimaamisesta.
Eli joillain se sosiaalinen- ja muu yksilön kehityskin takkuaa hieman enemmän - ja pehmein keinoinkin voi yrittää sitä muuttaa. Aika paljon on myös ylidiagnisointia ja joillan tämäkin voi johtaa kehitystä vain entistä huonompaan suuntana, kun ei yritetä kasvattaa ja tukea, vaan vain diagnosoida ja hoitaa.
Lapsi haluaa huomiotasi ja kun ei saa sitä hyvällä, niin ottaa sen sitten pahalla. Järjestä sinulle ja lapsellesi kahdenkeskistä yhteistä aikaa. Ota lapsi syliin, halaa, pussaa ja kerro kuinka ihana lapsi hän on. Kehu aina, kun hän tekee jotain oikein ja hyvin. Kuuntele ja kannusta.
Voisiko lapsella olla joku neurologinen ongelma (esim. ADHD), jonka vuoksi ei pysty kontrolloimaan itseään?