Millaista naista ei haluta suhteeseen/kelpaa vain seksisuhteeseen?
Kyselee juuri tuollainen nainen. Tinderistä tavannut useita miehiä ja yksikään ei ole johtanut suhteeseen. Mistä voisi johtua että miehet kyllä kehuvat ja haluavat kanssani seksiä, mutta suhteeseen kukaan ei mua halua :/ Alkaa usko loppumaan. Haluaisin seurustella mutta kukaan ei kiinnostu minusta.
Kommentit (2666)
Kysymys vastoin tahtoaan ilman irtoseksiä oleville palstamiehille:
Ainakin pääkaupunkiseudulla torstai on uusi perjantai, eli torstaisin on baareissa ja yökerhoissa jopa enemmän porukkaa kuin perjantaisin. Jos haluaisin tänään irtoseksiä, niin millaisessa baarissa sinut tapaisin? Jos en minkäänlaisessa, niin miten maailmassa sinä voisit edes saada sitä haluamaasi irtoseksiä? Ethän ole edes "markkinoilla"?
(Ja jos perinteiseen tapaan pe-la on ne illat, kun itse tai omalla asuinpaikkakunnallasi mennään "bilettämään", niin sama kysymys: jos et edes ole tarjolla, niin miten ihmeessä voisin haluta juuri sinut?)
Eihän siinä ole mitään järkeä, että istuu kotonaan jankuttamassa, että "ne miehet, jotka ovat tarjolla seksiin ja parisuhteisiin, saavat seksiä ja parisuhteita". Jos haluaa seksiä ja/tai parisuhteita, pitää olla tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä nyt kerro enemmänkin nykyajan miehistä, ja nimenomaan niistä jotka etsivät "seuraa" Tinderissä? Ja tiedän tunteen...
Ei. Miehiä löytyy kaikenlaisia, Tinderistäkin. Tuo kertoo vain siitä, millaisia miehiä naiset valitsevat. Koska nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen, kuin mitä saa suhteeseen, monesta naisesta tulee pelkkä panoalusta. Tyhmemmät, ja hattaroivat, ihmettelevät sitten miksi tässä aina käy näin. Eivät kykene, tai eivät halua tiedostaa oikean syyn.
En ymmärrä tuota ”nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen kuin mitä saa suhteeseen”. Miten niin? Miksi esim minä kelpaan komeille miehille seksiin vaikka olen ruma(hko)? Miksi komea haluaa alentua rumaan naiseen eikä pane vain niitä kauniita naisia? Ap
Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet ovat (biologisista syistä) naisia valmiimpia harrastamaan irtoseksiä. Miehiä on markkinoilla irtoseksille enemmän kuin naisia, jolloin naiset pystyvät valikoimaan ne paremmat miehet joukosta halutessaan, eli nainen saa tasoansa parempaa seksiseuraa. Parisuhdemarkkinoilla ei kuitenkaan ole samaa miesten ruuhkaa, minkä takia naisen on paljon hankalampi saada se tasoansa korkeampi mies parisuhteeseen.
No eikö tämä ratkeaisi sillä, että hylättäisiin ne kaksoisstandardit ja hyväksyttäisiin naisillekin se irtoseksi. Jostain syystä siitä siveysvaatimuksesta pidetään kiinni kynsin hampain, mutta sitten kuitenkin itketään kun vain harvat miehet saavat irtoseksiä.
Toisaalta myös naiset voisivat jo pikkuhiljaa luopua menneisyytensä salailusta ja tuoda avoimesti julki yhdenyön juttunsa. Jostain kumman syystä naiset kyllä julistaa oikeuttaan harrastaa irtoseksiä mutta kuitenkin leikitään sen potentiaalisen tulevan aviomiehen/lasten isän edessä siveydensipulia. Mikä järki siinä oikein on? Tekisi hyvää kun miehet joutuisivat huomaamaan, että ihan normaalit naisetkin harrastaa myös sinkkuna seksiä just silloin kun siltä tuntuu ja just niin monen kanssa kuin haluaa ja ovat silti ja yhä edelleen ihan yhtä ihania (ja kelvollisia) tyttöystäväksi/vaimoksi/lasten äidiksi.
N41
Ei ole yhtä kelvollisia vaimoiksi, lasten äidiksi puhumattakaan. Vai vielä ihania... hirveä määrä napalankoja.
Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä.
Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee.
Ja on siinä muutakin, mutta on aina helppo tarttua vain yhteen kohtaan. Yksi on myös sen "ainutkertaisuuden ja että tässä on jotain enemmän" illuusion rikkoutuminen.
Minusta on mielenkiintoista, että aika monelle miehelle tuntuisi olevan ok, jos nainen on ollut vaikkapa yhden miehen kanssa 5 vuotta, mutta sinkkunainen jolla on ollut viisi kumppania/5 vuotta on huonompi asia. Todellisuudessahan sillä 5 vuotta suhteessa olleella naisella on paljon enemmän seksikokemusta kuin sillä, joka on ollut viisi vuotta enimmäkseen sinkkuna. Sen vakikumppanin kanssa on pantu todennäköisesti paljaalla ja kokeiltu yhtä sun toista. Se ex-kumppani on jopa voinut olla erittäin hyvin varustettu ja joka tapauksessa noilta vuosilta on varmasti paljon haikeansuloisia muistoja.
Samaan aikaan se sinkkuna ollut nainen on harrastanut seksiä huomattavasti vähemmän, käyttänyt ehkäisyä, seksi on ollut huonompaa ja kumppaneihin ei liittynyt tunteita, jotka edelleen palauttaisivat punan poskille niitä aikoja muistellessa.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tässä on seksistä, tai seksin laadusta kyse? Kyse on luotettavuudesta.
Tämä, mihin kommentoin:
"Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä."
"Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee."
Ja? Subjektiivinen kokemusko ei voi vaikuttaa valintoihin?
Mikä ihmeen subjektiivinen kokemus? Kelataan nyt vielä taakse päin: Joki kirjoitti, että "Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä", joku toinen vastasi siihen: "Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee". Minä kysyin, miksi miehille on vaikeampaa hyväksyä sitä, että naisella on ollut viisi kumppania (mutta varsin vähän seksiä ja sekin suojattua ja todennäköisesti aika perinteistä) kuin että naisella on ollut vain yksi kumppani mutta hänen kanssaan paljon seksiä, ja sekin suojaamatonta ja siihen on voinut liittyä hyvinkin rohkeita kokeiluja. Jos olisin huonolla itsetunnolla varustettu kokematon mies niin kyllä tuo pitkässä suhteessa nautinnollisesti ja rohkeasti paneskellut nainen tuntuisi paljon vaikeammalta tyydyttää kuin se sinkkureppana, joka on saanut vain harvakseen. Monta kertaa mietityttäisi, että kuinkahan iso sillä naisen pitkäaikaisella eksällä oli ja mitä kaikkea he keskenään tekivät.
Itsetunto on oman tason mittari, jota sovelletaan omaa tasoa arvioitaessa ja verrattessa pontentiaaliseen kumppaniin. Alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen, koska ylempitasoisella on enemmän voitettavana pettämällä.
Eli miehet ovatkin siis etsimässä liian tasokkaita kumppaneita, vaikka yleensä väitetään päinvastoin.
Sulla logiikka nurinperin, vai kuinka päädyit tuollaiseen johtopäätökseen?
Ihan tuosta lainaamastani viestistä tulin tähän johtopäätökseen. Siinä sanottiin "alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen" ja tällä viitattiin siihen, että miehen on vaikea luottaa naiseen, jolla on ollut useampia kumppaneita. Minun logiikkani mukaan tämä tarkoittaa sitä, että nainen, jolla on useampia kumppaneita on ylempitasoinen kuin mies.
Se on viestini, tosin hyppäsin aiemmin väliin huomattaumatta.
En sillä varsinaisesti viitannut kumppaneiden määrään mitenkään. Tässä taas tulisi erotella irtosuhteiden ja parisuhteiden saatavuusm mutta, jos kumppanien määrä tasosta kertoo, niin yleensä se on niin päin, että huonon itsetunnon omaa nainen haalii irtosuhteita pönkittääkseen itsetunoaan, mikä kertoo alemmasta itseomaksutusta tasosta.
Eli mihin ja keheen sitten viittasit tuolla, että on vaikea luottaa? Se irtoseksinainen ei luota mieheen? Miksi tässä sitten puhutaan, että miehille ei kelpaa irtoseksinainen eikä päinvastoin?
Miksi jankkaatte kumppaneiden määrästä? Sanoin, että kyse on luotettavuuden arvioinnista. Kyseessä on vain evolutiivinen strategia petollisten naisten välttämiseksi. Ei miehet ole mitään ajatuksenlukijoita, mutta jostain on pääteltävä, millainen nainen on kyseessä. Ei se kuintekaan ole mikään lopullinen tuomio, joten älkää nyt menettäkö toivoanne, vaikka seksikumppaneita olisikin kertynyt.
No mistä ihmeestä sinä sitten puhut, jos et kumppaneiden määrästä? Mihin tämä nyt liittyy, en saa nyt ajatuksesta enää kiinni ollenkaan?
Evoluution saatossa miehet ovat kehittyneet välttämään joutumista tilanteeseen, jossa mies uhraa resurssejaan toisen miehen lapsen kasvattamiseksi. Naisilla ei ole vastaava huolta, koska vauva kantaa taatusti omia geenejä. Tämä näkyy suurempana seksuaalisena mustasukkaisuutena miesten kohdalla, eikä mustasukkaisuutta ei voi kontrolloida.
Niin? Ja tämä ei liittynyt mitenkään seksikumppaneiden määrään, joten edelleen kysyn, miten näitä tilanteista sitten vältetään? Sinulta puuttuu nyt punainen lanka. Selität miehen tunteita ja motiiveja, mutta et kerro, mitä tästä seuraa ja miten se ilmenee käytännössä.
En sanonut, ettei liity seksikumppaneiden määrään. Pointti on, että näin toimitaan yleismaailmallisten havainnoiden perusteella. Olkoon nyt sitten esimerkkinä paljon seksikumppaneita haalinut nainen. Hän omaa samoja ominaisuuksia petollisen naisen kanssa; he ovat molemmat seksuualisesti avoimia ja estottomia. Yhtäläisyydeestä muodostuu alitajuinen yleistys paljon seksikumppaneita omaavan naisen petollisuudesta, koska luotettavaa tietoa naisen luotettavuudesta ei ole saatavilla.
Niin siis miten toimitaan? Selität jonkinlaista käytöstä, mutta et kerro, mitä se käytös on. Koska miehet on sisäsyntyisesti mustasukkaisia, miehet tekevät x. Mitä se x on?
Taisin sekoittaa vain pakkaa mustasukkaisuudella, annoin sen vain esimerkinä yhdestä ilmenemismuodosta, koska se on kiistattomampi esimerkki. Olen tässä yrittänyt havainnollistaa evolutiivisesti kehittynyttä vaistomaista käytösmallia. Ei tällä tasolla ole mitään, jos x, niin y, ei biologia toimi niin. Siis mekanismi tuntematon.
Olen ehkä tyhmä, kun en vieläkään tajua, mitä yrität sanoa. Koska miehet ovat mustasukkaisia, se ilmenee mustasukkaisuutena. Tämä on nyt ainoa, mitä saan tästä kommentoinnistasi irti.
No mustasukkaisuus ilmenee mm. toimintaa rajoittavana käytöksenä. Ja tämän toimintaa rajoittavan käytöksen tarkoitus on sama kuin kevytkenkäisten naisten välttelemisellä, eli kuten aiemmin sanoin; välttyä päätymästä kasvattamaan toisen miehen lasta.
Ja mistä tunnistat kevytkenkäisen naisen ja miten heitä välttelet? Ja miten se liittyy siihen luottamukseen ja ylempitasoisuuteen, jotka aiemmin mainitsit?
Sori, mutta mulla tulee nyt itseilmaisukyvyn rajat vastaan, kuten ehkä huomaat. Selitin tätä aiemmin. Hyppäsin mukaan lukematta koko ketjua, joten ehkä sekoitat kommenttini aiempiin.
Et selittänyt. Puhuit luottamuksesta, ylempitasoisuudesta, petollisuudesta ja mustasukkaisuudesta. Nämä olivat syitä jonkinlaiselle käytökselle, mutta en vieläkään tiedä, minkälaiselle. Kovasti on selityksiä, mutta en tiedä, mille ne selitykset ovat.
Oletan siis, että olet tuo, joka kirjoitti tämän viestin: "Itsetunto on oman tason mittari, jota sovelletaan omaa tasoa arvioitaessa ja verrattessa pontentiaaliseen kumppaniin. Alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen, koska ylempitasoisella on enemmän voitettavana pettämällä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä nyt kerro enemmänkin nykyajan miehistä, ja nimenomaan niistä jotka etsivät "seuraa" Tinderissä? Ja tiedän tunteen...
Ei. Miehiä löytyy kaikenlaisia, Tinderistäkin. Tuo kertoo vain siitä, millaisia miehiä naiset valitsevat. Koska nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen, kuin mitä saa suhteeseen, monesta naisesta tulee pelkkä panoalusta. Tyhmemmät, ja hattaroivat, ihmettelevät sitten miksi tässä aina käy näin. Eivät kykene, tai eivät halua tiedostaa oikean syyn.
En ymmärrä tuota ”nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen kuin mitä saa suhteeseen”. Miten niin? Miksi esim minä kelpaan komeille miehille seksiin vaikka olen ruma(hko)? Miksi komea haluaa alentua rumaan naiseen eikä pane vain niitä kauniita naisia? Ap
Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet ovat (biologisista syistä) naisia valmiimpia harrastamaan irtoseksiä. Miehiä on markkinoilla irtoseksille enemmän kuin naisia, jolloin naiset pystyvät valikoimaan ne paremmat miehet joukosta halutessaan, eli nainen saa tasoansa parempaa seksiseuraa. Parisuhdemarkkinoilla ei kuitenkaan ole samaa miesten ruuhkaa, minkä takia naisen on paljon hankalampi saada se tasoansa korkeampi mies parisuhteeseen.
No eikö tämä ratkeaisi sillä, että hylättäisiin ne kaksoisstandardit ja hyväksyttäisiin naisillekin se irtoseksi. Jostain syystä siitä siveysvaatimuksesta pidetään kiinni kynsin hampain, mutta sitten kuitenkin itketään kun vain harvat miehet saavat irtoseksiä.
Toisaalta myös naiset voisivat jo pikkuhiljaa luopua menneisyytensä salailusta ja tuoda avoimesti julki yhdenyön juttunsa. Jostain kumman syystä naiset kyllä julistaa oikeuttaan harrastaa irtoseksiä mutta kuitenkin leikitään sen potentiaalisen tulevan aviomiehen/lasten isän edessä siveydensipulia. Mikä järki siinä oikein on? Tekisi hyvää kun miehet joutuisivat huomaamaan, että ihan normaalit naisetkin harrastaa myös sinkkuna seksiä just silloin kun siltä tuntuu ja just niin monen kanssa kuin haluaa ja ovat silti ja yhä edelleen ihan yhtä ihania (ja kelvollisia) tyttöystäväksi/vaimoksi/lasten äidiksi.
N41
Ei ole yhtä kelvollisia vaimoiksi, lasten äidiksi puhumattakaan. Vai vielä ihania... hirveä määrä napalankoja.
Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä.
Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee.
Ja on siinä muutakin, mutta on aina helppo tarttua vain yhteen kohtaan. Yksi on myös sen "ainutkertaisuuden ja että tässä on jotain enemmän" illuusion rikkoutuminen.
Minusta on mielenkiintoista, että aika monelle miehelle tuntuisi olevan ok, jos nainen on ollut vaikkapa yhden miehen kanssa 5 vuotta, mutta sinkkunainen jolla on ollut viisi kumppania/5 vuotta on huonompi asia. Todellisuudessahan sillä 5 vuotta suhteessa olleella naisella on paljon enemmän seksikokemusta kuin sillä, joka on ollut viisi vuotta enimmäkseen sinkkuna. Sen vakikumppanin kanssa on pantu todennäköisesti paljaalla ja kokeiltu yhtä sun toista. Se ex-kumppani on jopa voinut olla erittäin hyvin varustettu ja joka tapauksessa noilta vuosilta on varmasti paljon haikeansuloisia muistoja.
Samaan aikaan se sinkkuna ollut nainen on harrastanut seksiä huomattavasti vähemmän, käyttänyt ehkäisyä, seksi on ollut huonompaa ja kumppaneihin ei liittynyt tunteita, jotka edelleen palauttaisivat punan poskille niitä aikoja muistellessa.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tässä on seksistä, tai seksin laadusta kyse? Kyse on luotettavuudesta.
Tämä, mihin kommentoin:
"Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä."
"Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee."
Ja? Subjektiivinen kokemusko ei voi vaikuttaa valintoihin?
Mikä ihmeen subjektiivinen kokemus? Kelataan nyt vielä taakse päin: Joki kirjoitti, että "Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä", joku toinen vastasi siihen: "Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee". Minä kysyin, miksi miehille on vaikeampaa hyväksyä sitä, että naisella on ollut viisi kumppania (mutta varsin vähän seksiä ja sekin suojattua ja todennäköisesti aika perinteistä) kuin että naisella on ollut vain yksi kumppani mutta hänen kanssaan paljon seksiä, ja sekin suojaamatonta ja siihen on voinut liittyä hyvinkin rohkeita kokeiluja. Jos olisin huonolla itsetunnolla varustettu kokematon mies niin kyllä tuo pitkässä suhteessa nautinnollisesti ja rohkeasti paneskellut nainen tuntuisi paljon vaikeammalta tyydyttää kuin se sinkkureppana, joka on saanut vain harvakseen. Monta kertaa mietityttäisi, että kuinkahan iso sillä naisen pitkäaikaisella eksällä oli ja mitä kaikkea he keskenään tekivät.
Itsetunto on oman tason mittari, jota sovelletaan omaa tasoa arvioitaessa ja verrattessa pontentiaaliseen kumppaniin. Alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen, koska ylempitasoisella on enemmän voitettavana pettämällä.
Eli miehet ovatkin siis etsimässä liian tasokkaita kumppaneita, vaikka yleensä väitetään päinvastoin.
Sulla logiikka nurinperin, vai kuinka päädyit tuollaiseen johtopäätökseen?
Ihan tuosta lainaamastani viestistä tulin tähän johtopäätökseen. Siinä sanottiin "alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen" ja tällä viitattiin siihen, että miehen on vaikea luottaa naiseen, jolla on ollut useampia kumppaneita. Minun logiikkani mukaan tämä tarkoittaa sitä, että nainen, jolla on useampia kumppaneita on ylempitasoinen kuin mies.
Se on viestini, tosin hyppäsin aiemmin väliin huomattaumatta.
En sillä varsinaisesti viitannut kumppaneiden määrään mitenkään. Tässä taas tulisi erotella irtosuhteiden ja parisuhteiden saatavuusm mutta, jos kumppanien määrä tasosta kertoo, niin yleensä se on niin päin, että huonon itsetunnon omaa nainen haalii irtosuhteita pönkittääkseen itsetunoaan, mikä kertoo alemmasta itseomaksutusta tasosta.
Eli mihin ja keheen sitten viittasit tuolla, että on vaikea luottaa? Se irtoseksinainen ei luota mieheen? Miksi tässä sitten puhutaan, että miehille ei kelpaa irtoseksinainen eikä päinvastoin?
Miksi jankkaatte kumppaneiden määrästä? Sanoin, että kyse on luotettavuuden arvioinnista. Kyseessä on vain evolutiivinen strategia petollisten naisten välttämiseksi. Ei miehet ole mitään ajatuksenlukijoita, mutta jostain on pääteltävä, millainen nainen on kyseessä. Ei se kuintekaan ole mikään lopullinen tuomio, joten älkää nyt menettäkö toivoanne, vaikka seksikumppaneita olisikin kertynyt.
No mistä ihmeestä sinä sitten puhut, jos et kumppaneiden määrästä? Mihin tämä nyt liittyy, en saa nyt ajatuksesta enää kiinni ollenkaan?
Evoluution saatossa miehet ovat kehittyneet välttämään joutumista tilanteeseen, jossa mies uhraa resurssejaan toisen miehen lapsen kasvattamiseksi. Naisilla ei ole vastaava huolta, koska vauva kantaa taatusti omia geenejä. Tämä näkyy suurempana seksuaalisena mustasukkaisuutena miesten kohdalla, eikä mustasukkaisuutta ei voi kontrolloida.
Eikö evolutiivisesti ajatellen naisen ole ollut kannattavaa hankkia mahdollisimman useita seksikumppaneita turvatakseen geeniensä jatkumisen? 🤔 Basically we're doomed.
Ei, vaan evolutiivisesti miehelle on kannattavaa hankkia mahdollisimman useita seksikumppaneita, koska hinta on pieni. Naiselle seksillä on suuremmat seurakset, joten nainen haki parhaita mahdollisia geenejä ja jos niiden haltija ei ollut halukas kasvattamaan lasta, niin sitten huijattiin beta-mies elättäjäksi, koska esihistoriallisesti nainen ei yksin pärjännyt lapsen kanssa.
Joo, mutta miksei myös naisen olisi kannattanut hankkia mahdollisimman paljon jälkeläisiä? Tokihan naisellekin omien geenien turvaaminen on ollut prioriteetti, ja mahdollisimman monta kumppania = mahdollisimman paljon jälkeläisiä. Etenkin, kun käytännössä juuri jälkeläiset ovat turvanneet "lauman" selviytymisen, ravinnonsaannin ym.
Mahdollisimman paljon, mutta mahdollisimman paljon on aika vähän naiselle, kun lapsi pitäisi pystyä kasvattamaan aikuiseksi. Sen sijaan mies voi haalia niin monta kuin ehtii panemaan.
Mitä merkitystä sillä evolutiivisesti on ollut naiselle, kuka niitä lapsia kasvattaa? Riittää, että joku turvaa selviytymisen.
Geneettisesti ei ole järkevää investoida geeneihin, joita ei itse kanna.
Kyllähän lapsi kantaa hänet synnyttäneen äitinsä geenejä aina. Mitä väliä sillä on naiselle ollut, kuka miehistä tätä jälkeläistä kasvattaa, kunhan joku vaan on turvana? Paremman isäehdokkaan/suojelijan ilmaantuessa näköpiiriin olisi tietenkin ollut järkevää vaihtaa. Yritän tässä siis pohtia mahdollisuutta, ettei naista olisi evolutiivisesti "tehtykään" yksiavioiseksi vaan jonkun sortin opportunistiksi.

Naisen ei evolutiivisesti kannata hankkia mahdollisimman montaa kumppania, vaan mahdollisimman monta jälkeläistä mahdollisimman tasokkaan kumppanin kanssa. Lisäksi naisen kannattaa hankkia mies joka puolustaa kotia ja perhettä, ja tämä ei lainkaan välttämättä ole sama mies kuin se jolta ne geenit on haettu, koska niitä parhaita geenejä haluaa aika moni muukin naaras ja tällaisen miehen sitouttaminen onnistui vain harvalta.
Nyky-yhteiskunnassa tällaista toimintaa pidetään kuitenkin yleisesti ottaen moraalittomana, etenkin silloin kun se tehdään epärehellisesti eli mies ei tiedä kasvattavansa toisen miehen jälkeläisiä. Naisilta näin ollen kielletään heille biologisesti luontaisin käyttäytyminen vedoten siveyteen, itsehillintään, kulttuuriin ja moraaliin.
Kumma kyllä, nämä samat, isyyshuijauksista raivopäänä vaahtoavat miehet eivät ulota samoja vaatimuksia miessukupuoleen, vaan yhtäkkiä miesten biologiset vietit ovat kuin luonnonlaki jolle ei nyt vaan kertakaikkiaan voi mitään, eikä heiltä voi vaatia minkäänlaista itsenäistä ajattelua tai selkärankaa. Kato kun Darwin käski kuksia ympäri kyliä ja silti katsella niitä samoja naisia kieroon.
Jotain tämän suuntaista hahmottelinkin mutu-tuntumalta, kiitos kommentista. Yksiavioisuus tai ensimmäiseen siittäjään "tyytyminen" parempien ehdokkaiden ilmaantuessa näköpiiriin tuntuu lähtökohtaisesti epäjohdonmukaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys vastoin tahtoaan ilman irtoseksiä oleville palstamiehille:
Ainakin pääkaupunkiseudulla torstai on uusi perjantai, eli torstaisin on baareissa ja yökerhoissa jopa enemmän porukkaa kuin perjantaisin. Jos haluaisin tänään irtoseksiä, niin millaisessa baarissa sinut tapaisin? Jos en minkäänlaisessa, niin miten maailmassa sinä voisit edes saada sitä haluamaasi irtoseksiä? Ethän ole edes "markkinoilla"?
(Ja jos perinteiseen tapaan pe-la on ne illat, kun itse tai omalla asuinpaikkakunnallasi mennään "bilettämään", niin sama kysymys: jos et edes ole tarjolla, niin miten ihmeessä voisin haluta juuri sinut?)
Eihän siinä ole mitään järkeä, että istuu kotonaan jankuttamassa, että "ne miehet, jotka ovat tarjolla seksiin ja parisuhteisiin, saavat seksiä ja parisuhteita". Jos haluaa seksiä ja/tai parisuhteita, pitää olla tarjolla.
Toki puhun vain puolestani, mutta kyllä on yritetty mukana olla. Mutta kun on vastakkaiselle sukupuolelle näkymätön, niin sitten on. Tyhjän saa tekemättäkin.
Naisena ja huomioon tottuneena se on mahdotonta ymmärtää, mutta yritä edes. Siis oikeasti olen täysin näkymätön ja vain jos minuun törmätään tms olen hetkisen olemassa ja sitten taas katoan.
Steenin kappale näkymätön mies kuvaa sitä aika hyvin ( paitsi loppuratkaisu)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista naista joka niitä seksisuhteita harrastaa. Sama pätee johonkin sarjaseurustelijoihin.
Miten sinä siis saat selville, kuka harrastaa seksisuhteita? Jos se selviää siinä, kun nainen harrastaa seksiä sinun kanssasi, niin etkö sinä ole ihan yhtä lailla harrastamassa seksisuhteita?
No sillä että nainen kertoo itse. Kuinka tyhmä pitää olla ettei selvitä naisen motiiveja tai taustaa ennen pidemmälle etenemistä? Voihan sen olla kertomattakin, mutta kyllä se silti selviää ennen pitkään.
Siis sinäkö ihan tätä kysyt naiselta? Mikäs sitten selittää sen ilmiön, että suurin osa miehistä ei tätä edes kysy, mutta silti eivät minun tai ap:n kaltaisia naisia kelpuuta suhteeseen? Minulta ei ole kuin yksi mies kysynyt aiempien kumppaneiden määrää ennen seksiä.
En tiedä, mutta olisiko syy se ihan sama kuin mikä on kokemattomamman ja kokeneemman miehen välillä? En siis tarkoita itse seksiä, vaan että monien miesten kanssa ollut nainenkin käyttäytyy todennäköisesti jo ennen seksiä eri tavalla mitä kokemattomampi? Kyllä sen ainakin miehen käytöksestä, eleistä ja koko olemuksesta huomaa onko tilanne sille harvinainen vaiko onko uusi/vaihtuva kumppani tavallaan rutiinia.
En minä ainakaan kenestäkään päälle päin tiedä, onko hänellä ollut 3 vai 30 kumppania. Onhan noita itsevarmoja tyyppejä muutenkin kuin niitä, joilla on ollut useita seksikumppaneita.
Ei sitä kahvitellessa päällepäin näekään vaan käytös/eleet/olemus sen paljastaa sitten kun tilanne alkaa olla menossa intiimiksi. Kyllä sen vaan siinä vaiheessa tietää onko tyyppi tottunut pyörimään vieraissa lakanoissa vai ei. Sitä kokemattomuutta/kokemusta ei vaan voi feikata.
Mitä??? Mulla ollut miehiä joista yhdellä oli ollut kuusi seksikumppania, toisella (omien sanojensa mukaan) yli 1000. En kyllä kummastakaan miehestä olisi osannut veikata yhtään mitään elleivät he itse olisi kertoneet monta seksikumppania heillä on ollut. Molemmat olivat huonoja sängyssä. N29
Taidan kyllä olla nykyaikaan täydellisesti sopeutumaton , elikkä en kyllä olisi mrnnyt kummankaan kanssa sänkyyn. Enkä kertomasi perusteella olisi mitään siinä menettänyt. Mutta mitä sinä sait näiden tarjoamasta huonosta seksistä?
En ole tuo, jolta kysyit, mutta miten ihmeessä voisit etukäteen tietää, kuka on hyvä ja kuka huono? Ja mitä siinä häviää? Taas tämä pelimerkkiajattelu, jota en tajua. Eli ikään kuin seksissä menetettäisiin jotain, mitä ei koskaan saa takaisin. Elämä on. Joskus asiat menevät hyvin ja joskus vähemmän hyvin, entä sitten?
Mitä siinä häviää? Ei järvi soutamalla kulu , niinkö? Kyllä minä ainakin yritän välttää ikäviä ja huonoja kokemuksia. Jotenkin olen itse hyvin introvertti ihminen ja minulle on suuri ponnistus avautua läheisillekkin ihmisille. Minulle siis seksi on mahdottomuus ilman syvää yhteyttä ja tunnesidettä kumppaaniin. Se on jotain liian arvokasta tuhlattavaksi minulle merkityksettömälle ihmiselle. En pysty ajattelemaan tässä yhteydessä, että olipa paska reissu, mutta tulipa tehtyä kuten ilmeisesti ne pystyy asennoitumaan, joille se pedistä toiseen hyppiminen on luonnollisempaa. Enkä kyllä ymmärrä sitäkään, että saa huonoa seksiä ja itselleen asian selittää, että olenpa nyt kokemusta rikkaampi ja elämä on.
No, mikä nyt sitten kukin kokee ikävänä. Huono seksi ei minusta välttämättä ole erityisen ikävää ja vastenmielistä, vaan pelkästään tylsää ja yhdentekevää. Tietysti jos se seksi on noin iso juttu, että sen heikko laatu oikein tekee pahan mielen ja ahdistaa, niin kokemus on täysin erilainen. Miten tällaiset ihmiset sitten parisuhteessa sitten selviävät niiden huonompien seksikertojen kanssa, jos yksi huono seksikerta tuo ison kriisin? (Ja on naiivia väittää, ettei pitkässä parisuhteessa seksi voisi koskaan olla huonoa.)
Itse olen pitkässä parisuhteessa ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Eihän se seksi hänen kanssaan joka kerta taivaallisen ihanaa ole ollut, mutta toisaalta ei koskaan huonoakaan. Aina siinä on mukana kuitenkin se rakkaan ihmisen läheisyys, hellyys ja luottamus. Tiedämme mistä toinen pitää ja osaamme tyydyttää toisemme täydellisesti. En usko, että tuollaista kokisin irtoseksissä randomin miehen kanssa. Vuosien jälkeenkin mieheni on kiihottavin kumppani minulle.
Entä jos ottaisimme sellaisen villin ajatuksen, että ihmiset ovat erilaisia. Että joku ihan oikeasti voi nauttia myös siitä irtoseksistä? Jotenkin sitä kuvittelisi, että siitä joku nauttii, kun sitä kuitenkin maailmassa jotkut harrastavat. Mutta ei se varmaankaan niin ole, vaan kaikki harrastavat irtoseksiä vasten tahtoaan.
Toki suon kaikille ihan vapaan valinnan mahdollisuuden. Minun näkökulmastani moinen toiminta vaan vaikuttaa suhteellisen epätoivoiselta . Itse olen tottunut harrastamaan hyvää tai jopa vielä parempaa seksiä lähes joka päivä rakastamani "kuuman" miehen kanssa, joten tyytyminen laadultaan vaihtelevaan epäsäännöllisesti saatavaan seksiin randomien miesten kanssa ei houkuta ajatuksen tasolla ollenkaan.
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä nyt kerro enemmänkin nykyajan miehistä, ja nimenomaan niistä jotka etsivät "seuraa" Tinderissä? Ja tiedän tunteen...
Ei. Miehiä löytyy kaikenlaisia, Tinderistäkin. Tuo kertoo vain siitä, millaisia miehiä naiset valitsevat. Koska nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen, kuin mitä saa suhteeseen, monesta naisesta tulee pelkkä panoalusta. Tyhmemmät, ja hattaroivat, ihmettelevät sitten miksi tässä aina käy näin. Eivät kykene, tai eivät halua tiedostaa oikean syyn.
En ymmärrä tuota ”nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen kuin mitä saa suhteeseen”. Miten niin? Miksi esim minä kelpaan komeille miehille seksiin vaikka olen ruma(hko)? Miksi komea haluaa alentua rumaan naiseen eikä pane vain niitä kauniita naisia? Ap
Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet ovat (biologisista syistä) naisia valmiimpia harrastamaan irtoseksiä. Miehiä on markkinoilla irtoseksille enemmän kuin naisia, jolloin naiset pystyvät valikoimaan ne paremmat miehet joukosta halutessaan, eli nainen saa tasoansa parempaa seksiseuraa. Parisuhdemarkkinoilla ei kuitenkaan ole samaa miesten ruuhkaa, minkä takia naisen on paljon hankalampi saada se tasoansa korkeampi mies parisuhteeseen.
No eikö tämä ratkeaisi sillä, että hylättäisiin ne kaksoisstandardit ja hyväksyttäisiin naisillekin se irtoseksi. Jostain syystä siitä siveysvaatimuksesta pidetään kiinni kynsin hampain, mutta sitten kuitenkin itketään kun vain harvat miehet saavat irtoseksiä.
Tätä minäkin olen joskus ehdottanut. Joidenkin palstamiesten ainoa mahdollisuus päästä naista lähelle olisi se, että naisen seksuaalisuus vapautuisi entuudestaan eli siihen rohkaistaisiin ja kannustettaisiin. Mutta jostain syystä se ratkaisu ei heille kelpaa.
Ei, vaan päin vastoin.
Mitä vapaampaa seksuaalisuus on, sitä vähemmän tavismiehet saavat.
Tämä ajatus perustuu myyttiin että on suuri lauma irtoseksiä etsiviä miehiä ja muutama vastaava nainen. Todellisuudessa kyse ei ole naispulasta, vaan siitä että lähes kaikki irtoseksi kasaantuu huippumiehille.
Tavismiehen ainoa keino saada säännöllistä seksiä on, ja tulee olemaan, parisuhde. Mitä vapaampaa seksuaalisuus on, sitä useampia nainen ei halua parisuhdetta ja sitä myöhemmäksi pariintumista lykätään. Se tarkoittaa tavismiehille pakkoselibaattia, ja alfamiehille yhä suurempaa panorinkiä.Voin tavismiehenä allekirjoittaa tämän viestin.
Vaikka kaikki jatkuvasti toitottavat että tinder olisi joku irtoseksin paratiisi niin ei mulla ole ollut yli vuoteen seksistä tietoakaan. En kuulu niihin miehiin joita naiset näkee seksuaalisesti haluttavina eikä mikään määrä seksuaalisten markkinoiden vapautumista sitä faktaa muuta. Edelleenkin vain ne harvat panomiehet saa vain entistä enemmän naisia..
Tavismiehille seksin vapautuminen oli huonoin diili koskaan. Se jakoi miehet voittajiin ( alfat) ja naiset häviäjiinhäviäjiin beta-miehet.
Ennen naissukupuoli oli tavallaan sosialisoitu itsemääräämisoikeuden kustannuksella avioliittoihin ja huonollekin miehelle riitti omansa. Nyt pitäisi pikkuhiljaa miesten herätä siihen ettei naisen saamiseksi enää riitä pelkästään se että on syntynyt mieheksi vaan pitäisi itselläänkin olla naiselle jotain tarjottavaa.
Tuo on pelkkä feministien vaihtoehtoiseen historian tulkintaan perustuva myytti.
Molemmat sukupuolet oli sosialisoitu avioliittoihin. Miestä joka ei elättänyt perhettä, ei pidetty miehenä.
"Huonot" miehet jäivät peräkammarin pojiksi.
Ero nykyaikaan oli siinä ettei naisilla ollut mahdollisuutta paneskella nuoruudessaan huippumiesten kanssa, vaan saman tasoiset menivät naimisiin keskenään ja antoivat toisilleen niin parhaat kuin huonoimmatkin vuotensa.
Pariutuminen 2.0 by naiset toimii osapuilleen seuraavasti:
- pimppi on pippeliä arvokkaampi
- miesten tulee skarpata. Tarvitaan vanhan ajan miehekkyys + uuden ajan miehekkyys. Naiset voivat ottaa rennommin ja lihoa, koska pimppi on arvokas
- elämä jaetaan eri vaiheisiin. 1. Juoksut (alfapanijat) 2. Vakiintuminen (betaelättäjä raataa ruuhkavuosien ajan) 3. Menot (viikonloppurakastajat)
Kaikki perustuu siihen että marksistisessa hengessä siirretään maalitolppia, ja kentän puoliväliin maalataan teksti "epätasa-arvoista".Äläpä puhu soopaa. Miehellä on ollut huomattavasti enemmän oikeuksia sekä avioliitossa että sen ulkopuolella kautta historian. Suomessakaan nainen ei esimerkiksi saanut mennä töihin avioliitossa ilman miehen lupaa vielä niinkin myöhään kuin 1900-luvun alussa.
Nainen oli ensin isänsä omaisuutta ja sen jälkeen miehensä omaisuutta. Vain leski oli edes jossain määrin itsenäinen, jos hänellä sattui jäämään omaisuutta.
Miehillä toki oli oma keskinäinen nokkimisjärjestyksensä mutta on todella lapsellista ja tietämätöntä edes väittää että miehen asema olisi ollut yhtä surkea kuin naisella.
Mihin unohtui velvollisuudet?
Millä perusteella väität että oikeus ja velvollisuus mennä töihin teki miehen asemasta paremman?
Kuinka moni nainen oikeasti halusi hengittää myrkyllistä pölyä pimeässä kaivoksessa, hytistä merillä kalastusaluksella, tai juoksuhaudassa kaverien raajankappaleiden seassa?
Ei varmaan monikaan, ottaen huomioon kuinka naiset alkoivat haluta työelämään vasta kun työt alkoivat siirtyä mukaviin sisätiloihin.
Miehen asema oli surkeampi. Enemmän ikäviä velvollisuuksia ja vaaroja.
Kannattaisi ehkä käydä ala-aste uudestaan jos olet noin tietämätön siitä millaista elämä oli ennen.
Sinun logiikallasi elinkautisvangin asema on parempi kuin perus-Pertin - ei vastuita ja taattu ylläpito. Miksi sinä et jo ole vankilassa nauttimassa paremmasta elämästä?
On älyllistä typeryyttä verrata naisen asemaa elinkautisvankiin.
Mutta leikitään mukana.
Seuraavien kymmenen vuoden aikana sinulla on kaksi vaihtoehtoa.
A) menet sotaan. Joudut ampumaan toisia ihmisiä. Koska olet nainen, sinut pistetään ampumaan perheenäitejä ja 17-vuotiaita alokastyttöjä. Ellet suostu, sinut ammutaan. Näet ystäviesi kuolevan hirvittävällä tavalla. Jos selviät elossa, kärsit lähes takuuvarmasti mt-ongelmista post-traumaattisen stressin seurauksena. Sen jälkeen menet töihin sanotaanko vaikka kaivokseen. Hengität vaarallista pölyä 12 tuntia/päivä ja kuolet tukehtumalla keuhkosairauteen ennen eläkepäiviäsi
B) menet vankilaan kymmeneksi vuodeksi nauttimaan täysihoidosta
Väitän että tosipaikan tullen moni valitsisi vankilan.
Ai niin:
C) elät maatilan emäntänä, todennäköisesti vapaasti valitsemasi miehen kanssa. Vailla oikeuksia omaan uraan
Oma valintani olisi järjestyksessä C-B-A. Eikä haittaisi jos haukuttaisiin neidiksi.
Haukotus.
Kuinka moni kavereistasi on viime aikoina käynyt sotimassa ja kuinka moni painaa pitkää päivää kaivoksessa? Niinpä.
Edelleenkin, kysymys oli että miksi sinä et ole vankilassa jos vangin elämä on kerran parempaa kuin vapaan miehen?

Ja miesten luontaista käyttäytymismallia ei ole kielletty, esim. vaatimalla lakiin/moraaliin/uskontoon/tapoihin vedoten että miehen on osallistuttava siittämänsä lapsen elättämiseen?
Minä en ole havainnut minkäänlaista tuplastandardia miesten kirjoituksissa.
Miehet jotka vaativat naisia olemaan uskollisia ja tekemään lapsia kunnollisten, luotettavien miesten kanssa ovat valmiita tekemään osansa. En ole havainnut näiden miesten vaativan ettei lapsesta olisi pakko huolehtia, tai että naisen olisi kunnioitettava pelimiehiä. Päin vastoin, nämä miehet kritisoivat pelimiehiä ja jännämiehiä jotka vain kuksivat ympäriinsä.
Tuplastandardi on naisilla. Naiset vaativat lakeja joilla miehet ohjastetaan elättäjiksi, jopa sellaiset joilla ei ole lapsia (verotus) - ja samanaikaisesti paneskelevat ympäriinsä vastuuttomien miesten kanssa.

Mistä luulet näkymättömyyden johtuvan? Ulkonäöstäkö? Pukeutumisesta? Oletan, ettei luonteesta, jos sinua ei kukaan edes huomaa, jotta luonne voisi paljastua. Kiinnostaisi tietää, miltä näkymätön mies näyttää.

Eli et kuitenkaan ymmärtänyt, että jotkut oikeasti voivat nauttiakin siitä irtoseksistä. Mitä epätoivoista siinä on, että tekee jotain, mistä nauttii eikä se vahingoita ketään?

Oma valintani olisi järjestyksessä C-B-A. Eikä haittaisi jos haukuttaisiin neidiksi.Haukotus.
Kuinka moni kavereistasi on viime aikoina käynyt sotimassa ja kuinka moni painaa pitkää päivää kaivoksessa? Niinpä.
Edelleenkin, kysymys oli että miksi sinä et ole vankilassa jos vangin elämä on kerran parempaa kuin vapaan miehen?
Kuinka moni kavereistasi on ollut miehen omaisuutta?
Koska viimeksi sinun täytyi kysyä mieheltä lupa töihin menemiseen?
Jos pinnistät aivonystyräsi äärimmilleen, ehkä tajuat mikä virhe argumentoinnissasi on.
Vinkki: et voi yhdistellä eri asioita eri aikakausilta. Tämä tuntuu olevan feministien "argumentoinnin" perusta. Oli se niin väärin kun v. 1891 nainen ei voinut hakea projektisihteeriksi monikulttuurihankkeeseen kun silloin ei ollut tasa-arvoa! *tun patriarkaatti!111
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä nyt kerro enemmänkin nykyajan miehistä, ja nimenomaan niistä jotka etsivät "seuraa" Tinderissä? Ja tiedän tunteen...
Ei. Miehiä löytyy kaikenlaisia, Tinderistäkin. Tuo kertoo vain siitä, millaisia miehiä naiset valitsevat. Koska nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen, kuin mitä saa suhteeseen, monesta naisesta tulee pelkkä panoalusta. Tyhmemmät, ja hattaroivat, ihmettelevät sitten miksi tässä aina käy näin. Eivät kykene, tai eivät halua tiedostaa oikean syyn.
En ymmärrä tuota ”nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen kuin mitä saa suhteeseen”. Miten niin? Miksi esim minä kelpaan komeille miehille seksiin vaikka olen ruma(hko)? Miksi komea haluaa alentua rumaan naiseen eikä pane vain niitä kauniita naisia? Ap
Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet ovat (biologisista syistä) naisia valmiimpia harrastamaan irtoseksiä. Miehiä on markkinoilla irtoseksille enemmän kuin naisia, jolloin naiset pystyvät valikoimaan ne paremmat miehet joukosta halutessaan, eli nainen saa tasoansa parempaa seksiseuraa. Parisuhdemarkkinoilla ei kuitenkaan ole samaa miesten ruuhkaa, minkä takia naisen on paljon hankalampi saada se tasoansa korkeampi mies parisuhteeseen.
No eikö tämä ratkeaisi sillä, että hylättäisiin ne kaksoisstandardit ja hyväksyttäisiin naisillekin se irtoseksi. Jostain syystä siitä siveysvaatimuksesta pidetään kiinni kynsin hampain, mutta sitten kuitenkin itketään kun vain harvat miehet saavat irtoseksiä.
Toisaalta myös naiset voisivat jo pikkuhiljaa luopua menneisyytensä salailusta ja tuoda avoimesti julki yhdenyön juttunsa. Jostain kumman syystä naiset kyllä julistaa oikeuttaan harrastaa irtoseksiä mutta kuitenkin leikitään sen potentiaalisen tulevan aviomiehen/lasten isän edessä siveydensipulia. Mikä järki siinä oikein on? Tekisi hyvää kun miehet joutuisivat huomaamaan, että ihan normaalit naisetkin harrastaa myös sinkkuna seksiä just silloin kun siltä tuntuu ja just niin monen kanssa kuin haluaa ja ovat silti ja yhä edelleen ihan yhtä ihania (ja kelvollisia) tyttöystäväksi/vaimoksi/lasten äidiksi.
N41
Ei ole yhtä kelvollisia vaimoiksi, lasten äidiksi puhumattakaan. Vai vielä ihania... hirveä määrä napalankoja.
Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä.
Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee.
Ja on siinä muutakin, mutta on aina helppo tarttua vain yhteen kohtaan. Yksi on myös sen "ainutkertaisuuden ja että tässä on jotain enemmän" illuusion rikkoutuminen.
Minusta on mielenkiintoista, että aika monelle miehelle tuntuisi olevan ok, jos nainen on ollut vaikkapa yhden miehen kanssa 5 vuotta, mutta sinkkunainen jolla on ollut viisi kumppania/5 vuotta on huonompi asia. Todellisuudessahan sillä 5 vuotta suhteessa olleella naisella on paljon enemmän seksikokemusta kuin sillä, joka on ollut viisi vuotta enimmäkseen sinkkuna. Sen vakikumppanin kanssa on pantu todennäköisesti paljaalla ja kokeiltu yhtä sun toista. Se ex-kumppani on jopa voinut olla erittäin hyvin varustettu ja joka tapauksessa noilta vuosilta on varmasti paljon haikeansuloisia muistoja.
Samaan aikaan se sinkkuna ollut nainen on harrastanut seksiä huomattavasti vähemmän, käyttänyt ehkäisyä, seksi on ollut huonompaa ja kumppaneihin ei liittynyt tunteita, jotka edelleen palauttaisivat punan poskille niitä aikoja muistellessa.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tässä on seksistä, tai seksin laadusta kyse? Kyse on luotettavuudesta.
Tämä, mihin kommentoin:
"Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä."
"Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee."
Ja? Subjektiivinen kokemusko ei voi vaikuttaa valintoihin?
Mikä ihmeen subjektiivinen kokemus? Kelataan nyt vielä taakse päin: Joki kirjoitti, että "Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä", joku toinen vastasi siihen: "Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee". Minä kysyin, miksi miehille on vaikeampaa hyväksyä sitä, että naisella on ollut viisi kumppania (mutta varsin vähän seksiä ja sekin suojattua ja todennäköisesti aika perinteistä) kuin että naisella on ollut vain yksi kumppani mutta hänen kanssaan paljon seksiä, ja sekin suojaamatonta ja siihen on voinut liittyä hyvinkin rohkeita kokeiluja. Jos olisin huonolla itsetunnolla varustettu kokematon mies niin kyllä tuo pitkässä suhteessa nautinnollisesti ja rohkeasti paneskellut nainen tuntuisi paljon vaikeammalta tyydyttää kuin se sinkkureppana, joka on saanut vain harvakseen. Monta kertaa mietityttäisi, että kuinkahan iso sillä naisen pitkäaikaisella eksällä oli ja mitä kaikkea he keskenään tekivät.
Itsetunto on oman tason mittari, jota sovelletaan omaa tasoa arvioitaessa ja verrattessa pontentiaaliseen kumppaniin. Alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen, koska ylempitasoisella on enemmän voitettavana pettämällä.
Eli miehet ovatkin siis etsimässä liian tasokkaita kumppaneita, vaikka yleensä väitetään päinvastoin.
Sulla logiikka nurinperin, vai kuinka päädyit tuollaiseen johtopäätökseen?
Ihan tuosta lainaamastani viestistä tulin tähän johtopäätökseen. Siinä sanottiin "alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen" ja tällä viitattiin siihen, että miehen on vaikea luottaa naiseen, jolla on ollut useampia kumppaneita. Minun logiikkani mukaan tämä tarkoittaa sitä, että nainen, jolla on useampia kumppaneita on ylempitasoinen kuin mies.
Se on viestini, tosin hyppäsin aiemmin väliin huomattaumatta.
En sillä varsinaisesti viitannut kumppaneiden määrään mitenkään. Tässä taas tulisi erotella irtosuhteiden ja parisuhteiden saatavuusm mutta, jos kumppanien määrä tasosta kertoo, niin yleensä se on niin päin, että huonon itsetunnon omaa nainen haalii irtosuhteita pönkittääkseen itsetunoaan, mikä kertoo alemmasta itseomaksutusta tasosta.
Eli mihin ja keheen sitten viittasit tuolla, että on vaikea luottaa? Se irtoseksinainen ei luota mieheen? Miksi tässä sitten puhutaan, että miehille ei kelpaa irtoseksinainen eikä päinvastoin?
Miksi jankkaatte kumppaneiden määrästä? Sanoin, että kyse on luotettavuuden arvioinnista. Kyseessä on vain evolutiivinen strategia petollisten naisten välttämiseksi. Ei miehet ole mitään ajatuksenlukijoita, mutta jostain on pääteltävä, millainen nainen on kyseessä. Ei se kuintekaan ole mikään lopullinen tuomio, joten älkää nyt menettäkö toivoanne, vaikka seksikumppaneita olisikin kertynyt.
No mistä ihmeestä sinä sitten puhut, jos et kumppaneiden määrästä? Mihin tämä nyt liittyy, en saa nyt ajatuksesta enää kiinni ollenkaan?
Evoluution saatossa miehet ovat kehittyneet välttämään joutumista tilanteeseen, jossa mies uhraa resurssejaan toisen miehen lapsen kasvattamiseksi. Naisilla ei ole vastaava huolta, koska vauva kantaa taatusti omia geenejä. Tämä näkyy suurempana seksuaalisena mustasukkaisuutena miesten kohdalla, eikä mustasukkaisuutta ei voi kontrolloida.
Minä olen kyllä osittain eri mieltä. Ihmispoikanen on poikkeuksellisen pitkään avuton ja täysin kiinni äidissään, ja tämän vuoksi naarasta ja poikasista huolehtiva uros lisää naaraan geenien selvittämisen todennäköisyyttä merkittävästi. Naaraan mustasukkaisuus perustuu siihen riskiin, että uros vie resurssit toisen naaraan pesään.
Sekä naaraalla että uroksella on sekä evolutiivinen motivaatio tiettyyn promiskuiteettiin että pyrkimykseen rajata näitä taipumuksia kumppanissaan. Kulttuurillisesti kuitenkin sekä uroksen promiskuiteetti että mustasukkaisuus ovat hyväksytympiä kuin naaraan, ja tämä johtuu minun nähdäkseni miehen historiallisesta valta-asemasta eikä ole perusteltavissa evoluutiolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys vastoin tahtoaan ilman irtoseksiä oleville palstamiehille:
Ainakin pääkaupunkiseudulla torstai on uusi perjantai, eli torstaisin on baareissa ja yökerhoissa jopa enemmän porukkaa kuin perjantaisin. Jos haluaisin tänään irtoseksiä, niin millaisessa baarissa sinut tapaisin? Jos en minkäänlaisessa, niin miten maailmassa sinä voisit edes saada sitä haluamaasi irtoseksiä? Ethän ole edes "markkinoilla"?
(Ja jos perinteiseen tapaan pe-la on ne illat, kun itse tai omalla asuinpaikkakunnallasi mennään "bilettämään", niin sama kysymys: jos et edes ole tarjolla, niin miten ihmeessä voisin haluta juuri sinut?)
Eihän siinä ole mitään järkeä, että istuu kotonaan jankuttamassa, että "ne miehet, jotka ovat tarjolla seksiin ja parisuhteisiin, saavat seksiä ja parisuhteita". Jos haluaa seksiä ja/tai parisuhteita, pitää olla tarjolla.
Toki puhun vain puolestani, mutta kyllä on yritetty mukana olla. Mutta kun on vastakkaiselle sukupuolelle näkymätön, niin sitten on. Tyhjän saa tekemättäkin.
Naisena ja huomioon tottuneena se on mahdotonta ymmärtää, mutta yritä edes. Siis oikeasti olen täysin näkymätön ja vain jos minuun törmätään tms olen hetkisen olemassa ja sitten taas katoan.
Steenin kappale näkymätön mies kuvaa sitä aika hyvin ( paitsi loppuratkaisu)
Mistä luulet näkymättömyyden johtuvan? Ulkonäöstäkö? Pukeutumisesta? Oletan, ettei luonteesta, jos sinua ei kukaan edes huomaa, jotta luonne voisi paljastua. Kiinnostaisi tietää, miltä näkymätön mies näyttää.
Kiitos kysymyksestä. Jaa olen lyhyt, vaalea ja kasvonpiirteet aika neutraalit. Uskon jopa , että pidempänä miehenä, niitä pidettäisiin ihan mukiinmenevinä. Pukeutuminen business casual. Olen ollut pakoitettu, toki onneksikin opettelemaan pukeutumaan ihan hyvin.
Joskus epäilen, että koska ulkonäkö ei ole ihan mahdoton, minulta puuttuvan jonkin feromonin tai auran. Kaverinaisilta, en ole kehdannut kysyä.

Tarkoitit varmaankin naaraan historiallista valta-asemaa.
Uroksen promiskuiteeti on hyväksytympää koska seksin saaminen on miehelle vaikeampaa. Mies joka kaataa monia naisia, omaa väistämättä useita kiinnostavia ominaisuuksia. Ottaen huomioon sekin fakta että naiset useasti kiinnostuvat miehestä joka on korkealla miesten dominanssihierarkiassa.
Naaralle seksin saaminen on (seksuaalisen vallan vuoksi, kts. Isä Laasasen kirja) helppoa, eikä sitä siksi arvosteta.
"It' s fuckin' easy to be a sl*t, it' s fuckin' hard to be a stud" - Jim Jefferies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymys vastoin tahtoaan ilman irtoseksiä oleville palstamiehille:
Ainakin pääkaupunkiseudulla torstai on uusi perjantai, eli torstaisin on baareissa ja yökerhoissa jopa enemmän porukkaa kuin perjantaisin. Jos haluaisin tänään irtoseksiä, niin millaisessa baarissa sinut tapaisin? Jos en minkäänlaisessa, niin miten maailmassa sinä voisit edes saada sitä haluamaasi irtoseksiä? Ethän ole edes "markkinoilla"?
(Ja jos perinteiseen tapaan pe-la on ne illat, kun itse tai omalla asuinpaikkakunnallasi mennään "bilettämään", niin sama kysymys: jos et edes ole tarjolla, niin miten ihmeessä voisin haluta juuri sinut?)
Eihän siinä ole mitään järkeä, että istuu kotonaan jankuttamassa, että "ne miehet, jotka ovat tarjolla seksiin ja parisuhteisiin, saavat seksiä ja parisuhteita". Jos haluaa seksiä ja/tai parisuhteita, pitää olla tarjolla.
Toki puhun vain puolestani, mutta kyllä on yritetty mukana olla. Mutta kun on vastakkaiselle sukupuolelle näkymätön, niin sitten on. Tyhjän saa tekemättäkin.
Naisena ja huomioon tottuneena se on mahdotonta ymmärtää, mutta yritä edes. Siis oikeasti olen täysin näkymätön ja vain jos minuun törmätään tms olen hetkisen olemassa ja sitten taas katoan.
Steenin kappale näkymätön mies kuvaa sitä aika hyvin ( paitsi loppuratkaisu)
Mistä luulet näkymättömyyden johtuvan? Ulkonäöstäkö? Pukeutumisesta? Oletan, ettei luonteesta, jos sinua ei kukaan edes huomaa, jotta luonne voisi paljastua. Kiinnostaisi tietää, miltä näkymätön mies näyttää.
Lisään vielä, että en siis ole edes tavis ja kiitän myös, että rajasit pois mahdollisen paskan luonteen pois, sillä yleensä minua syytellään heti, että olen vain huono ihminen tai jotain muuta kun ei naiset kiinnostu. Koska rotta tosiaan, kuinka se luonne voisi olla merkittävä tekijä kun se ei edes pääse vaikuttamaan.
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä nyt kerro enemmänkin nykyajan miehistä, ja nimenomaan niistä jotka etsivät "seuraa" Tinderissä? Ja tiedän tunteen...
Ei. Miehiä löytyy kaikenlaisia, Tinderistäkin. Tuo kertoo vain siitä, millaisia miehiä naiset valitsevat. Koska nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen, kuin mitä saa suhteeseen, monesta naisesta tulee pelkkä panoalusta. Tyhmemmät, ja hattaroivat, ihmettelevät sitten miksi tässä aina käy näin. Eivät kykene, tai eivät halua tiedostaa oikean syyn.
En ymmärrä tuota ”nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen kuin mitä saa suhteeseen”. Miten niin? Miksi esim minä kelpaan komeille miehille seksiin vaikka olen ruma(hko)? Miksi komea haluaa alentua rumaan naiseen eikä pane vain niitä kauniita naisia? Ap
Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet ovat (biologisista syistä) naisia valmiimpia harrastamaan irtoseksiä. Miehiä on markkinoilla irtoseksille enemmän kuin naisia, jolloin naiset pystyvät valikoimaan ne paremmat miehet joukosta halutessaan, eli nainen saa tasoansa parempaa seksiseuraa. Parisuhdemarkkinoilla ei kuitenkaan ole samaa miesten ruuhkaa, minkä takia naisen on paljon hankalampi saada se tasoansa korkeampi mies parisuhteeseen.
No eikö tämä ratkeaisi sillä, että hylättäisiin ne kaksoisstandardit ja hyväksyttäisiin naisillekin se irtoseksi. Jostain syystä siitä siveysvaatimuksesta pidetään kiinni kynsin hampain, mutta sitten kuitenkin itketään kun vain harvat miehet saavat irtoseksiä.
Toisaalta myös naiset voisivat jo pikkuhiljaa luopua menneisyytensä salailusta ja tuoda avoimesti julki yhdenyön juttunsa. Jostain kumman syystä naiset kyllä julistaa oikeuttaan harrastaa irtoseksiä mutta kuitenkin leikitään sen potentiaalisen tulevan aviomiehen/lasten isän edessä siveydensipulia. Mikä järki siinä oikein on? Tekisi hyvää kun miehet joutuisivat huomaamaan, että ihan normaalit naisetkin harrastaa myös sinkkuna seksiä just silloin kun siltä tuntuu ja just niin monen kanssa kuin haluaa ja ovat silti ja yhä edelleen ihan yhtä ihania (ja kelvollisia) tyttöystäväksi/vaimoksi/lasten äidiksi.
N41
Ei ole yhtä kelvollisia vaimoiksi, lasten äidiksi puhumattakaan. Vai vielä ihania... hirveä määrä napalankoja.
Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä.
Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee.
Ja on siinä muutakin, mutta on aina helppo tarttua vain yhteen kohtaan. Yksi on myös sen "ainutkertaisuuden ja että tässä on jotain enemmän" illuusion rikkoutuminen.
Minusta on mielenkiintoista, että aika monelle miehelle tuntuisi olevan ok, jos nainen on ollut vaikkapa yhden miehen kanssa 5 vuotta, mutta sinkkunainen jolla on ollut viisi kumppania/5 vuotta on huonompi asia. Todellisuudessahan sillä 5 vuotta suhteessa olleella naisella on paljon enemmän seksikokemusta kuin sillä, joka on ollut viisi vuotta enimmäkseen sinkkuna. Sen vakikumppanin kanssa on pantu todennäköisesti paljaalla ja kokeiltu yhtä sun toista. Se ex-kumppani on jopa voinut olla erittäin hyvin varustettu ja joka tapauksessa noilta vuosilta on varmasti paljon haikeansuloisia muistoja.
Samaan aikaan se sinkkuna ollut nainen on harrastanut seksiä huomattavasti vähemmän, käyttänyt ehkäisyä, seksi on ollut huonompaa ja kumppaneihin ei liittynyt tunteita, jotka edelleen palauttaisivat punan poskille niitä aikoja muistellessa.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tässä on seksistä, tai seksin laadusta kyse? Kyse on luotettavuudesta.
Tämä, mihin kommentoin:
"Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä."
"Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee."
Ja? Subjektiivinen kokemusko ei voi vaikuttaa valintoihin?
Mikä ihmeen subjektiivinen kokemus? Kelataan nyt vielä taakse päin: Joki kirjoitti, että "Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä", joku toinen vastasi siihen: "Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee". Minä kysyin, miksi miehille on vaikeampaa hyväksyä sitä, että naisella on ollut viisi kumppania (mutta varsin vähän seksiä ja sekin suojattua ja todennäköisesti aika perinteistä) kuin että naisella on ollut vain yksi kumppani mutta hänen kanssaan paljon seksiä, ja sekin suojaamatonta ja siihen on voinut liittyä hyvinkin rohkeita kokeiluja. Jos olisin huonolla itsetunnolla varustettu kokematon mies niin kyllä tuo pitkässä suhteessa nautinnollisesti ja rohkeasti paneskellut nainen tuntuisi paljon vaikeammalta tyydyttää kuin se sinkkureppana, joka on saanut vain harvakseen. Monta kertaa mietityttäisi, että kuinkahan iso sillä naisen pitkäaikaisella eksällä oli ja mitä kaikkea he keskenään tekivät.
Itsetunto on oman tason mittari, jota sovelletaan omaa tasoa arvioitaessa ja verrattessa pontentiaaliseen kumppaniin. Alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen, koska ylempitasoisella on enemmän voitettavana pettämällä.
Eli miehet ovatkin siis etsimässä liian tasokkaita kumppaneita, vaikka yleensä väitetään päinvastoin.
Sulla logiikka nurinperin, vai kuinka päädyit tuollaiseen johtopäätökseen?
Ihan tuosta lainaamastani viestistä tulin tähän johtopäätökseen. Siinä sanottiin "alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen" ja tällä viitattiin siihen, että miehen on vaikea luottaa naiseen, jolla on ollut useampia kumppaneita. Minun logiikkani mukaan tämä tarkoittaa sitä, että nainen, jolla on useampia kumppaneita on ylempitasoinen kuin mies.
Se on viestini, tosin hyppäsin aiemmin väliin huomattaumatta.
En sillä varsinaisesti viitannut kumppaneiden määrään mitenkään. Tässä taas tulisi erotella irtosuhteiden ja parisuhteiden saatavuusm mutta, jos kumppanien määrä tasosta kertoo, niin yleensä se on niin päin, että huonon itsetunnon omaa nainen haalii irtosuhteita pönkittääkseen itsetunoaan, mikä kertoo alemmasta itseomaksutusta tasosta.
Eli mihin ja keheen sitten viittasit tuolla, että on vaikea luottaa? Se irtoseksinainen ei luota mieheen? Miksi tässä sitten puhutaan, että miehille ei kelpaa irtoseksinainen eikä päinvastoin?
Miksi jankkaatte kumppaneiden määrästä? Sanoin, että kyse on luotettavuuden arvioinnista. Kyseessä on vain evolutiivinen strategia petollisten naisten välttämiseksi. Ei miehet ole mitään ajatuksenlukijoita, mutta jostain on pääteltävä, millainen nainen on kyseessä. Ei se kuintekaan ole mikään lopullinen tuomio, joten älkää nyt menettäkö toivoanne, vaikka seksikumppaneita olisikin kertynyt.
No mistä ihmeestä sinä sitten puhut, jos et kumppaneiden määrästä? Mihin tämä nyt liittyy, en saa nyt ajatuksesta enää kiinni ollenkaan?
Evoluution saatossa miehet ovat kehittyneet välttämään joutumista tilanteeseen, jossa mies uhraa resurssejaan toisen miehen lapsen kasvattamiseksi. Naisilla ei ole vastaava huolta, koska vauva kantaa taatusti omia geenejä. Tämä näkyy suurempana seksuaalisena mustasukkaisuutena miesten kohdalla, eikä mustasukkaisuutta ei voi kontrolloida.
Minä olen kyllä osittain eri mieltä. Ihmispoikanen on poikkeuksellisen pitkään avuton ja täysin kiinni äidissään, ja tämän vuoksi naarasta ja poikasista huolehtiva uros lisää naaraan geenien selvittämisen todennäköisyyttä merkittävästi. Naaraan mustasukkaisuus perustuu siihen riskiin, että uros vie resurssit toisen naaraan pesään.
Sekä naaraalla että uroksella on sekä evolutiivinen motivaatio tiettyyn promiskuiteettiin että pyrkimykseen rajata näitä taipumuksia kumppanissaan. Kulttuurillisesti kuitenkin sekä uroksen promiskuiteetti että mustasukkaisuus ovat hyväksytympiä kuin naaraan, ja tämä johtuu minun nähdäkseni miehen historiallisesta valta-asemasta eikä ole perusteltavissa evoluutiolla.
Tarkoitit varmaankin naaraan historiallista valta-asemaa.
Uroksen promiskuiteeti on hyväksytympää koska seksin saaminen on miehelle vaikeampaa. Mies joka kaataa monia naisia, omaa väistämättä useita kiinnostavia ominaisuuksia. Ottaen huomioon sekin fakta että naiset useasti kiinnostuvat miehestä joka on korkealla miesten dominanssihierarkiassa.
Naaralle seksin saaminen on (seksuaalisen vallan vuoksi, kts. Isä Laasasen kirja) helppoa, eikä sitä siksi arvosteta.
"It' s fuckin' easy to be a sl*t, it' s fuckin' hard to be a stud" - Jim Jefferies
Ja tämän perusteella on ihan ok moralisoida naisia, mutta miehiä ei? Arvostaminen on eri asia kuin salliminen ja hyväksyminen. Minulle ei ole iso saavutus kävellä portaat ylös, mutta 87-vuotiaalle mummolleni on. Tämä ei silti millään logiikalla tarkoita sitä, että minua pitäisi jotenkin halveksia, jos kiipeän ne portaat tai että minulta pitäisi portaiden kiipeäminen kokonaan kieltää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä nyt kerro enemmänkin nykyajan miehistä, ja nimenomaan niistä jotka etsivät "seuraa" Tinderissä? Ja tiedän tunteen...
Ei. Miehiä löytyy kaikenlaisia, Tinderistäkin. Tuo kertoo vain siitä, millaisia miehiä naiset valitsevat. Koska nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen, kuin mitä saa suhteeseen, monesta naisesta tulee pelkkä panoalusta. Tyhmemmät, ja hattaroivat, ihmettelevät sitten miksi tässä aina käy näin. Eivät kykene, tai eivät halua tiedostaa oikean syyn.
En ymmärrä tuota ”nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen kuin mitä saa suhteeseen”. Miten niin? Miksi esim minä kelpaan komeille miehille seksiin vaikka olen ruma(hko)? Miksi komea haluaa alentua rumaan naiseen eikä pane vain niitä kauniita naisia? Ap
Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet ovat (biologisista syistä) naisia valmiimpia harrastamaan irtoseksiä. Miehiä on markkinoilla irtoseksille enemmän kuin naisia, jolloin naiset pystyvät valikoimaan ne paremmat miehet joukosta halutessaan, eli nainen saa tasoansa parempaa seksiseuraa. Parisuhdemarkkinoilla ei kuitenkaan ole samaa miesten ruuhkaa, minkä takia naisen on paljon hankalampi saada se tasoansa korkeampi mies parisuhteeseen.
No eikö tämä ratkeaisi sillä, että hylättäisiin ne kaksoisstandardit ja hyväksyttäisiin naisillekin se irtoseksi. Jostain syystä siitä siveysvaatimuksesta pidetään kiinni kynsin hampain, mutta sitten kuitenkin itketään kun vain harvat miehet saavat irtoseksiä.
Toisaalta myös naiset voisivat jo pikkuhiljaa luopua menneisyytensä salailusta ja tuoda avoimesti julki yhdenyön juttunsa. Jostain kumman syystä naiset kyllä julistaa oikeuttaan harrastaa irtoseksiä mutta kuitenkin leikitään sen potentiaalisen tulevan aviomiehen/lasten isän edessä siveydensipulia. Mikä järki siinä oikein on? Tekisi hyvää kun miehet joutuisivat huomaamaan, että ihan normaalit naisetkin harrastaa myös sinkkuna seksiä just silloin kun siltä tuntuu ja just niin monen kanssa kuin haluaa ja ovat silti ja yhä edelleen ihan yhtä ihania (ja kelvollisia) tyttöystäväksi/vaimoksi/lasten äidiksi.
N41
Ei ole yhtä kelvollisia vaimoiksi, lasten äidiksi puhumattakaan. Vai vielä ihania... hirveä määrä napalankoja.
Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä.
Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee.
Ja on siinä muutakin, mutta on aina helppo tarttua vain yhteen kohtaan. Yksi on myös sen "ainutkertaisuuden ja että tässä on jotain enemmän" illuusion rikkoutuminen.
Minusta on mielenkiintoista, että aika monelle miehelle tuntuisi olevan ok, jos nainen on ollut vaikkapa yhden miehen kanssa 5 vuotta, mutta sinkkunainen jolla on ollut viisi kumppania/5 vuotta on huonompi asia. Todellisuudessahan sillä 5 vuotta suhteessa olleella naisella on paljon enemmän seksikokemusta kuin sillä, joka on ollut viisi vuotta enimmäkseen sinkkuna. Sen vakikumppanin kanssa on pantu todennäköisesti paljaalla ja kokeiltu yhtä sun toista. Se ex-kumppani on jopa voinut olla erittäin hyvin varustettu ja joka tapauksessa noilta vuosilta on varmasti paljon haikeansuloisia muistoja.
Samaan aikaan se sinkkuna ollut nainen on harrastanut seksiä huomattavasti vähemmän, käyttänyt ehkäisyä, seksi on ollut huonompaa ja kumppaneihin ei liittynyt tunteita, jotka edelleen palauttaisivat punan poskille niitä aikoja muistellessa.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tässä on seksistä, tai seksin laadusta kyse? Kyse on luotettavuudesta.
Tämä, mihin kommentoin:
"Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä."
"Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee."
Ja? Subjektiivinen kokemusko ei voi vaikuttaa valintoihin?
Mikä ihmeen subjektiivinen kokemus? Kelataan nyt vielä taakse päin: Joki kirjoitti, että "Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä", joku toinen vastasi siihen: "Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee". Minä kysyin, miksi miehille on vaikeampaa hyväksyä sitä, että naisella on ollut viisi kumppania (mutta varsin vähän seksiä ja sekin suojattua ja todennäköisesti aika perinteistä) kuin että naisella on ollut vain yksi kumppani mutta hänen kanssaan paljon seksiä, ja sekin suojaamatonta ja siihen on voinut liittyä hyvinkin rohkeita kokeiluja. Jos olisin huonolla itsetunnolla varustettu kokematon mies niin kyllä tuo pitkässä suhteessa nautinnollisesti ja rohkeasti paneskellut nainen tuntuisi paljon vaikeammalta tyydyttää kuin se sinkkureppana, joka on saanut vain harvakseen. Monta kertaa mietityttäisi, että kuinkahan iso sillä naisen pitkäaikaisella eksällä oli ja mitä kaikkea he keskenään tekivät.
Itsetunto on oman tason mittari, jota sovelletaan omaa tasoa arvioitaessa ja verrattessa pontentiaaliseen kumppaniin. Alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen, koska ylempitasoisella on enemmän voitettavana pettämällä.
Eli miehet ovatkin siis etsimässä liian tasokkaita kumppaneita, vaikka yleensä väitetään päinvastoin.
Sulla logiikka nurinperin, vai kuinka päädyit tuollaiseen johtopäätökseen?
Ihan tuosta lainaamastani viestistä tulin tähän johtopäätökseen. Siinä sanottiin "alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen" ja tällä viitattiin siihen, että miehen on vaikea luottaa naiseen, jolla on ollut useampia kumppaneita. Minun logiikkani mukaan tämä tarkoittaa sitä, että nainen, jolla on useampia kumppaneita on ylempitasoinen kuin mies.
Se on viestini, tosin hyppäsin aiemmin väliin huomattaumatta.
En sillä varsinaisesti viitannut kumppaneiden määrään mitenkään. Tässä taas tulisi erotella irtosuhteiden ja parisuhteiden saatavuusm mutta, jos kumppanien määrä tasosta kertoo, niin yleensä se on niin päin, että huonon itsetunnon omaa nainen haalii irtosuhteita pönkittääkseen itsetunoaan, mikä kertoo alemmasta itseomaksutusta tasosta.
Eli mihin ja keheen sitten viittasit tuolla, että on vaikea luottaa? Se irtoseksinainen ei luota mieheen? Miksi tässä sitten puhutaan, että miehille ei kelpaa irtoseksinainen eikä päinvastoin?
Miksi jankkaatte kumppaneiden määrästä? Sanoin, että kyse on luotettavuuden arvioinnista. Kyseessä on vain evolutiivinen strategia petollisten naisten välttämiseksi. Ei miehet ole mitään ajatuksenlukijoita, mutta jostain on pääteltävä, millainen nainen on kyseessä. Ei se kuintekaan ole mikään lopullinen tuomio, joten älkää nyt menettäkö toivoanne, vaikka seksikumppaneita olisikin kertynyt.
No mistä ihmeestä sinä sitten puhut, jos et kumppaneiden määrästä? Mihin tämä nyt liittyy, en saa nyt ajatuksesta enää kiinni ollenkaan?
Evoluution saatossa miehet ovat kehittyneet välttämään joutumista tilanteeseen, jossa mies uhraa resurssejaan toisen miehen lapsen kasvattamiseksi. Naisilla ei ole vastaava huolta, koska vauva kantaa taatusti omia geenejä. Tämä näkyy suurempana seksuaalisena mustasukkaisuutena miesten kohdalla, eikä mustasukkaisuutta ei voi kontrolloida.
Eikö evolutiivisesti ajatellen naisen ole ollut kannattavaa hankkia mahdollisimman useita seksikumppaneita turvatakseen geeniensä jatkumisen? 🤔 Basically we're doomed.
Ei, vaan evolutiivisesti miehelle on kannattavaa hankkia mahdollisimman useita seksikumppaneita, koska hinta on pieni. Naiselle seksillä on suuremmat seurakset, joten nainen haki parhaita mahdollisia geenejä ja jos niiden haltija ei ollut halukas kasvattamaan lasta, niin sitten huijattiin beta-mies elättäjäksi, koska esihistoriallisesti nainen ei yksin pärjännyt lapsen kanssa.
Joo, mutta miksei myös naisen olisi kannattanut hankkia mahdollisimman paljon jälkeläisiä? Tokihan naisellekin omien geenien turvaaminen on ollut prioriteetti, ja mahdollisimman monta kumppania = mahdollisimman paljon jälkeläisiä. Etenkin, kun käytännössä juuri jälkeläiset ovat turvanneet "lauman" selviytymisen, ravinnonsaannin ym.
Mahdollisimman paljon, mutta mahdollisimman paljon on aika vähän naiselle, kun lapsi pitäisi pystyä kasvattamaan aikuiseksi. Sen sijaan mies voi haalia niin monta kuin ehtii panemaan.
Mitä merkitystä sillä evolutiivisesti on ollut naiselle, kuka niitä lapsia kasvattaa? Riittää, että joku turvaa selviytymisen.
Geneettisesti ei ole järkevää investoida geeneihin, joita ei itse kanna.
Kyllähän lapsi kantaa hänet synnyttäneen äitinsä geenejä aina. Mitä väliä sillä on naiselle ollut, kuka miehistä tätä jälkeläistä kasvattaa, kunhan joku vaan on turvana? Paremman isäehdokkaan/suojelijan ilmaantuessa näköpiiriin olisi tietenkin ollut järkevää vaihtaa. Yritän tässä siis pohtia mahdollisuutta, ettei naista olisi evolutiivisesti "tehtykään" yksiavioiseksi vaan jonkun sortin opportunistiksi.
Oletat että nainen voisi toimia vapaamatkustajana ilman kustannuksia. Siis jätät kokonaan huomioimatta vaihtoehtoisen kasvattajan uhrauksen. Toki, samoja geenejä jakaa varsinkin lähisukulaisten kanssa, mutta suhteessa oman lapsen hankintaan toisen lapsen kasvattaminen oman sijaan on aina geneettisesti huono investointi.
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä nyt kerro enemmänkin nykyajan miehistä, ja nimenomaan niistä jotka etsivät "seuraa" Tinderissä? Ja tiedän tunteen...
Ei. Miehiä löytyy kaikenlaisia, Tinderistäkin. Tuo kertoo vain siitä, millaisia miehiä naiset valitsevat. Koska nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen, kuin mitä saa suhteeseen, monesta naisesta tulee pelkkä panoalusta. Tyhmemmät, ja hattaroivat, ihmettelevät sitten miksi tässä aina käy näin. Eivät kykene, tai eivät halua tiedostaa oikean syyn.
En ymmärrä tuota ”nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen kuin mitä saa suhteeseen”. Miten niin? Miksi esim minä kelpaan komeille miehille seksiin vaikka olen ruma(hko)? Miksi komea haluaa alentua rumaan naiseen eikä pane vain niitä kauniita naisia? Ap
Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet ovat (biologisista syistä) naisia valmiimpia harrastamaan irtoseksiä. Miehiä on markkinoilla irtoseksille enemmän kuin naisia, jolloin naiset pystyvät valikoimaan ne paremmat miehet joukosta halutessaan, eli nainen saa tasoansa parempaa seksiseuraa. Parisuhdemarkkinoilla ei kuitenkaan ole samaa miesten ruuhkaa, minkä takia naisen on paljon hankalampi saada se tasoansa korkeampi mies parisuhteeseen.
No eikö tämä ratkeaisi sillä, että hylättäisiin ne kaksoisstandardit ja hyväksyttäisiin naisillekin se irtoseksi. Jostain syystä siitä siveysvaatimuksesta pidetään kiinni kynsin hampain, mutta sitten kuitenkin itketään kun vain harvat miehet saavat irtoseksiä.
Toisaalta myös naiset voisivat jo pikkuhiljaa luopua menneisyytensä salailusta ja tuoda avoimesti julki yhdenyön juttunsa. Jostain kumman syystä naiset kyllä julistaa oikeuttaan harrastaa irtoseksiä mutta kuitenkin leikitään sen potentiaalisen tulevan aviomiehen/lasten isän edessä siveydensipulia. Mikä järki siinä oikein on? Tekisi hyvää kun miehet joutuisivat huomaamaan, että ihan normaalit naisetkin harrastaa myös sinkkuna seksiä just silloin kun siltä tuntuu ja just niin monen kanssa kuin haluaa ja ovat silti ja yhä edelleen ihan yhtä ihania (ja kelvollisia) tyttöystäväksi/vaimoksi/lasten äidiksi.
N41
Ei ole yhtä kelvollisia vaimoiksi, lasten äidiksi puhumattakaan. Vai vielä ihania... hirveä määrä napalankoja.
Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä.
Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee.
Ja on siinä muutakin, mutta on aina helppo tarttua vain yhteen kohtaan. Yksi on myös sen "ainutkertaisuuden ja että tässä on jotain enemmän" illuusion rikkoutuminen.
Minusta on mielenkiintoista, että aika monelle miehelle tuntuisi olevan ok, jos nainen on ollut vaikkapa yhden miehen kanssa 5 vuotta, mutta sinkkunainen jolla on ollut viisi kumppania/5 vuotta on huonompi asia. Todellisuudessahan sillä 5 vuotta suhteessa olleella naisella on paljon enemmän seksikokemusta kuin sillä, joka on ollut viisi vuotta enimmäkseen sinkkuna. Sen vakikumppanin kanssa on pantu todennäköisesti paljaalla ja kokeiltu yhtä sun toista. Se ex-kumppani on jopa voinut olla erittäin hyvin varustettu ja joka tapauksessa noilta vuosilta on varmasti paljon haikeansuloisia muistoja.
Samaan aikaan se sinkkuna ollut nainen on harrastanut seksiä huomattavasti vähemmän, käyttänyt ehkäisyä, seksi on ollut huonompaa ja kumppaneihin ei liittynyt tunteita, jotka edelleen palauttaisivat punan poskille niitä aikoja muistellessa.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tässä on seksistä, tai seksin laadusta kyse? Kyse on luotettavuudesta.
Tämä, mihin kommentoin:
"Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä."
"Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee."
Ja? Subjektiivinen kokemusko ei voi vaikuttaa valintoihin?
Mikä ihmeen subjektiivinen kokemus? Kelataan nyt vielä taakse päin: Joki kirjoitti, että "Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä", joku toinen vastasi siihen: "Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee". Minä kysyin, miksi miehille on vaikeampaa hyväksyä sitä, että naisella on ollut viisi kumppania (mutta varsin vähän seksiä ja sekin suojattua ja todennäköisesti aika perinteistä) kuin että naisella on ollut vain yksi kumppani mutta hänen kanssaan paljon seksiä, ja sekin suojaamatonta ja siihen on voinut liittyä hyvinkin rohkeita kokeiluja. Jos olisin huonolla itsetunnolla varustettu kokematon mies niin kyllä tuo pitkässä suhteessa nautinnollisesti ja rohkeasti paneskellut nainen tuntuisi paljon vaikeammalta tyydyttää kuin se sinkkureppana, joka on saanut vain harvakseen. Monta kertaa mietityttäisi, että kuinkahan iso sillä naisen pitkäaikaisella eksällä oli ja mitä kaikkea he keskenään tekivät.
Itsetunto on oman tason mittari, jota sovelletaan omaa tasoa arvioitaessa ja verrattessa pontentiaaliseen kumppaniin. Alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen, koska ylempitasoisella on enemmän voitettavana pettämällä.
Eli miehet ovatkin siis etsimässä liian tasokkaita kumppaneita, vaikka yleensä väitetään päinvastoin.
Sulla logiikka nurinperin, vai kuinka päädyit tuollaiseen johtopäätökseen?
Ihan tuosta lainaamastani viestistä tulin tähän johtopäätökseen. Siinä sanottiin "alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen" ja tällä viitattiin siihen, että miehen on vaikea luottaa naiseen, jolla on ollut useampia kumppaneita. Minun logiikkani mukaan tämä tarkoittaa sitä, että nainen, jolla on useampia kumppaneita on ylempitasoinen kuin mies.
Se on viestini, tosin hyppäsin aiemmin väliin huomattaumatta.
En sillä varsinaisesti viitannut kumppaneiden määrään mitenkään. Tässä taas tulisi erotella irtosuhteiden ja parisuhteiden saatavuusm mutta, jos kumppanien määrä tasosta kertoo, niin yleensä se on niin päin, että huonon itsetunnon omaa nainen haalii irtosuhteita pönkittääkseen itsetunoaan, mikä kertoo alemmasta itseomaksutusta tasosta.
Eli mihin ja keheen sitten viittasit tuolla, että on vaikea luottaa? Se irtoseksinainen ei luota mieheen? Miksi tässä sitten puhutaan, että miehille ei kelpaa irtoseksinainen eikä päinvastoin?
Miksi jankkaatte kumppaneiden määrästä? Sanoin, että kyse on luotettavuuden arvioinnista. Kyseessä on vain evolutiivinen strategia petollisten naisten välttämiseksi. Ei miehet ole mitään ajatuksenlukijoita, mutta jostain on pääteltävä, millainen nainen on kyseessä. Ei se kuintekaan ole mikään lopullinen tuomio, joten älkää nyt menettäkö toivoanne, vaikka seksikumppaneita olisikin kertynyt.
No mistä ihmeestä sinä sitten puhut, jos et kumppaneiden määrästä? Mihin tämä nyt liittyy, en saa nyt ajatuksesta enää kiinni ollenkaan?
Evoluution saatossa miehet ovat kehittyneet välttämään joutumista tilanteeseen, jossa mies uhraa resurssejaan toisen miehen lapsen kasvattamiseksi. Naisilla ei ole vastaava huolta, koska vauva kantaa taatusti omia geenejä. Tämä näkyy suurempana seksuaalisena mustasukkaisuutena miesten kohdalla, eikä mustasukkaisuutta ei voi kontrolloida.
Minä olen kyllä osittain eri mieltä. Ihmispoikanen on poikkeuksellisen pitkään avuton ja täysin kiinni äidissään, ja tämän vuoksi naarasta ja poikasista huolehtiva uros lisää naaraan geenien selvittämisen todennäköisyyttä merkittävästi. Naaraan mustasukkaisuus perustuu siihen riskiin, että uros vie resurssit toisen naaraan pesään.
Sekä naaraalla että uroksella on sekä evolutiivinen motivaatio tiettyyn promiskuiteettiin että pyrkimykseen rajata näitä taipumuksia kumppanissaan. Kulttuurillisesti kuitenkin sekä uroksen promiskuiteetti että mustasukkaisuus ovat hyväksytympiä kuin naaraan, ja tämä johtuu minun nähdäkseni miehen historiallisesta valta-asemasta eikä ole perusteltavissa evoluutiolla.
Tarkoitit varmaankin naaraan historiallista valta-asemaa.
Uroksen promiskuiteeti on hyväksytympää koska seksin saaminen on miehelle vaikeampaa. Mies joka kaataa monia naisia, omaa väistämättä useita kiinnostavia ominaisuuksia. Ottaen huomioon sekin fakta että naiset useasti kiinnostuvat miehestä joka on korkealla miesten dominanssihierarkiassa.
Naaralle seksin saaminen on (seksuaalisen vallan vuoksi, kts. Isä Laasasen kirja) helppoa, eikä sitä siksi arvosteta.
"It' s fuckin' easy to be a sl*t, it' s fuckin' hard to be a stud" - Jim Jefferies
Ja tämän perusteella on ihan ok moralisoida naisia, mutta miehiä ei? Arvostaminen on eri asia kuin salliminen ja hyväksyminen. Minulle ei ole iso saavutus kävellä portaat ylös, mutta 87-vuotiaalle mummolleni on. Tämä ei silti millään logiikalla tarkoita sitä, että minua pitäisi jotenkin halveksia, jos kiipeän ne portaat tai että minulta pitäisi portaiden kiipeäminen kokonaan kieltää.
Miksi ei olisi ok moralisoida naisia? Et sinä voi kieltää ihmisiä moralisoimasta, tai vaatia että sinua pitäisi arvostaa samalla tavalla kuin mummoasi. Jos ihmiset halveksivat sitä että menet hissillä kun mummosi kävelee portaita, heillä on täysi oikeus ilmaista halveksuntansa. Oletko koskaan kuullut sananvapaudesta tai ajattelun vapaudesta?
Harvoin kuulee että kukaan vaatisi irtoseksin kieltämistä lailla. Se on täysin eri asia.
121212 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös tämä nyt kerro enemmänkin nykyajan miehistä, ja nimenomaan niistä jotka etsivät "seuraa" Tinderissä? Ja tiedän tunteen...
Ei. Miehiä löytyy kaikenlaisia, Tinderistäkin. Tuo kertoo vain siitä, millaisia miehiä naiset valitsevat. Koska nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen, kuin mitä saa suhteeseen, monesta naisesta tulee pelkkä panoalusta. Tyhmemmät, ja hattaroivat, ihmettelevät sitten miksi tässä aina käy näin. Eivät kykene, tai eivät halua tiedostaa oikean syyn.
En ymmärrä tuota ”nainen saa aina seksiin paremman näköisen miehen kuin mitä saa suhteeseen”. Miten niin? Miksi esim minä kelpaan komeille miehille seksiin vaikka olen ruma(hko)? Miksi komea haluaa alentua rumaan naiseen eikä pane vain niitä kauniita naisia? Ap
Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet ovat (biologisista syistä) naisia valmiimpia harrastamaan irtoseksiä. Miehiä on markkinoilla irtoseksille enemmän kuin naisia, jolloin naiset pystyvät valikoimaan ne paremmat miehet joukosta halutessaan, eli nainen saa tasoansa parempaa seksiseuraa. Parisuhdemarkkinoilla ei kuitenkaan ole samaa miesten ruuhkaa, minkä takia naisen on paljon hankalampi saada se tasoansa korkeampi mies parisuhteeseen.
No eikö tämä ratkeaisi sillä, että hylättäisiin ne kaksoisstandardit ja hyväksyttäisiin naisillekin se irtoseksi. Jostain syystä siitä siveysvaatimuksesta pidetään kiinni kynsin hampain, mutta sitten kuitenkin itketään kun vain harvat miehet saavat irtoseksiä.
Toisaalta myös naiset voisivat jo pikkuhiljaa luopua menneisyytensä salailusta ja tuoda avoimesti julki yhdenyön juttunsa. Jostain kumman syystä naiset kyllä julistaa oikeuttaan harrastaa irtoseksiä mutta kuitenkin leikitään sen potentiaalisen tulevan aviomiehen/lasten isän edessä siveydensipulia. Mikä järki siinä oikein on? Tekisi hyvää kun miehet joutuisivat huomaamaan, että ihan normaalit naisetkin harrastaa myös sinkkuna seksiä just silloin kun siltä tuntuu ja just niin monen kanssa kuin haluaa ja ovat silti ja yhä edelleen ihan yhtä ihania (ja kelvollisia) tyttöystäväksi/vaimoksi/lasten äidiksi.
N41
Ei ole yhtä kelvollisia vaimoiksi, lasten äidiksi puhumattakaan. Vai vielä ihania... hirveä määrä napalankoja.
Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä.
Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee.
Ja on siinä muutakin, mutta on aina helppo tarttua vain yhteen kohtaan. Yksi on myös sen "ainutkertaisuuden ja että tässä on jotain enemmän" illuusion rikkoutuminen.
Minusta on mielenkiintoista, että aika monelle miehelle tuntuisi olevan ok, jos nainen on ollut vaikkapa yhden miehen kanssa 5 vuotta, mutta sinkkunainen jolla on ollut viisi kumppania/5 vuotta on huonompi asia. Todellisuudessahan sillä 5 vuotta suhteessa olleella naisella on paljon enemmän seksikokemusta kuin sillä, joka on ollut viisi vuotta enimmäkseen sinkkuna. Sen vakikumppanin kanssa on pantu todennäköisesti paljaalla ja kokeiltu yhtä sun toista. Se ex-kumppani on jopa voinut olla erittäin hyvin varustettu ja joka tapauksessa noilta vuosilta on varmasti paljon haikeansuloisia muistoja.
Samaan aikaan se sinkkuna ollut nainen on harrastanut seksiä huomattavasti vähemmän, käyttänyt ehkäisyä, seksi on ollut huonompaa ja kumppaneihin ei liittynyt tunteita, jotka edelleen palauttaisivat punan poskille niitä aikoja muistellessa.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tässä on seksistä, tai seksin laadusta kyse? Kyse on luotettavuudesta.
Tämä, mihin kommentoin:
"Niimpäniin eli itsetunnostahan tässä onkin pohjimmiltaan kyse. Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä."
"Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee."
Ja? Subjektiivinen kokemusko ei voi vaikuttaa valintoihin?
Mikä ihmeen subjektiivinen kokemus? Kelataan nyt vielä taakse päin: Joki kirjoitti, että "Kokemattoman miehen itsetunto ei kestä kokenutta naista, sehän voi olla vaikka saanut joskus parempaakin seksiä", joku toinen vastasi siihen: "Niin. Mitä outoa siinä on? Tietty vertailupohja noin intiimissä asiassa häiritsee". Minä kysyin, miksi miehille on vaikeampaa hyväksyä sitä, että naisella on ollut viisi kumppania (mutta varsin vähän seksiä ja sekin suojattua ja todennäköisesti aika perinteistä) kuin että naisella on ollut vain yksi kumppani mutta hänen kanssaan paljon seksiä, ja sekin suojaamatonta ja siihen on voinut liittyä hyvinkin rohkeita kokeiluja. Jos olisin huonolla itsetunnolla varustettu kokematon mies niin kyllä tuo pitkässä suhteessa nautinnollisesti ja rohkeasti paneskellut nainen tuntuisi paljon vaikeammalta tyydyttää kuin se sinkkureppana, joka on saanut vain harvakseen. Monta kertaa mietityttäisi, että kuinkahan iso sillä naisen pitkäaikaisella eksällä oli ja mitä kaikkea he keskenään tekivät.
Itsetunto on oman tason mittari, jota sovelletaan omaa tasoa arvioitaessa ja verrattessa pontentiaaliseen kumppaniin. Alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen, koska ylempitasoisella on enemmän voitettavana pettämällä.
Eli miehet ovatkin siis etsimässä liian tasokkaita kumppaneita, vaikka yleensä väitetään päinvastoin.
Sulla logiikka nurinperin, vai kuinka päädyit tuollaiseen johtopäätökseen?
Ihan tuosta lainaamastani viestistä tulin tähän johtopäätökseen. Siinä sanottiin "alempitasoisen on vaikeampi luottaa ylempitasoiseen" ja tällä viitattiin siihen, että miehen on vaikea luottaa naiseen, jolla on ollut useampia kumppaneita. Minun logiikkani mukaan tämä tarkoittaa sitä, että nainen, jolla on useampia kumppaneita on ylempitasoinen kuin mies.
Se on viestini, tosin hyppäsin aiemmin väliin huomattaumatta.
En sillä varsinaisesti viitannut kumppaneiden määrään mitenkään. Tässä taas tulisi erotella irtosuhteiden ja parisuhteiden saatavuusm mutta, jos kumppanien määrä tasosta kertoo, niin yleensä se on niin päin, että huonon itsetunnon omaa nainen haalii irtosuhteita pönkittääkseen itsetunoaan, mikä kertoo alemmasta itseomaksutusta tasosta.
Eli mihin ja keheen sitten viittasit tuolla, että on vaikea luottaa? Se irtoseksinainen ei luota mieheen? Miksi tässä sitten puhutaan, että miehille ei kelpaa irtoseksinainen eikä päinvastoin?
Miksi jankkaatte kumppaneiden määrästä? Sanoin, että kyse on luotettavuuden arvioinnista. Kyseessä on vain evolutiivinen strategia petollisten naisten välttämiseksi. Ei miehet ole mitään ajatuksenlukijoita, mutta jostain on pääteltävä, millainen nainen on kyseessä. Ei se kuintekaan ole mikään lopullinen tuomio, joten älkää nyt menettäkö toivoanne, vaikka seksikumppaneita olisikin kertynyt.
No mistä ihmeestä sinä sitten puhut, jos et kumppaneiden määrästä? Mihin tämä nyt liittyy, en saa nyt ajatuksesta enää kiinni ollenkaan?
Evoluution saatossa miehet ovat kehittyneet välttämään joutumista tilanteeseen, jossa mies uhraa resurssejaan toisen miehen lapsen kasvattamiseksi. Naisilla ei ole vastaava huolta, koska vauva kantaa taatusti omia geenejä. Tämä näkyy suurempana seksuaalisena mustasukkaisuutena miesten kohdalla, eikä mustasukkaisuutta ei voi kontrolloida.
Eikö evolutiivisesti ajatellen naisen ole ollut kannattavaa hankkia mahdollisimman useita seksikumppaneita turvatakseen geeniensä jatkumisen? 🤔 Basically we're doomed.
Ei, vaan evolutiivisesti miehelle on kannattavaa hankkia mahdollisimman useita seksikumppaneita, koska hinta on pieni. Naiselle seksillä on suuremmat seurakset, joten nainen haki parhaita mahdollisia geenejä ja jos niiden haltija ei ollut halukas kasvattamaan lasta, niin sitten huijattiin beta-mies elättäjäksi, koska esihistoriallisesti nainen ei yksin pärjännyt lapsen kanssa.
Joo, mutta miksei myös naisen olisi kannattanut hankkia mahdollisimman paljon jälkeläisiä? Tokihan naisellekin omien geenien turvaaminen on ollut prioriteetti, ja mahdollisimman monta kumppania = mahdollisimman paljon jälkeläisiä. Etenkin, kun käytännössä juuri jälkeläiset ovat turvanneet "lauman" selviytymisen, ravinnonsaannin ym.
Naisen ei evolutiivisesti kannata hankkia mahdollisimman montaa kumppania, vaan mahdollisimman monta jälkeläistä mahdollisimman tasokkaan kumppanin kanssa. Lisäksi naisen kannattaa hankkia mies joka puolustaa kotia ja perhettä, ja tämä ei lainkaan välttämättä ole sama mies kuin se jolta ne geenit on haettu, koska niitä parhaita geenejä haluaa aika moni muukin naaras ja tällaisen miehen sitouttaminen onnistui vain harvalta.
Nyky-yhteiskunnassa tällaista toimintaa pidetään kuitenkin yleisesti ottaen moraalittomana, etenkin silloin kun se tehdään epärehellisesti eli mies ei tiedä kasvattavansa toisen miehen jälkeläisiä. Naisilta näin ollen kielletään heille biologisesti luontaisin käyttäytyminen vedoten siveyteen, itsehillintään, kulttuuriin ja moraaliin.
Kumma kyllä, nämä samat, isyyshuijauksista raivopäänä vaahtoavat miehet eivät ulota samoja vaatimuksia miessukupuoleen, vaan yhtäkkiä miesten biologiset vietit ovat kuin luonnonlaki jolle ei nyt vaan kertakaikkiaan voi mitään, eikä heiltä voi vaatia minkäänlaista itsenäistä ajattelua tai selkärankaa. Kato kun Darwin käski kuksia ympäri kyliä ja silti katsella niitä samoja naisia kieroon.
Ja miesten luontaista käyttäytymismallia ei ole kielletty, esim. vaatimalla lakiin/moraaliin/uskontoon/tapoihin vedoten että miehen on osallistuttava siittämänsä lapsen elättämiseen?
Minä en ole havainnut minkäänlaista tuplastandardia miesten kirjoituksissa.
Miehet jotka vaativat naisia olemaan uskollisia ja tekemään lapsia kunnollisten, luotettavien miesten kanssa ovat valmiita tekemään osansa. En ole havainnut näiden miesten vaativan ettei lapsesta olisi pakko huolehtia, tai että naisen olisi kunnioitettava pelimiehiä. Päin vastoin, nämä miehet kritisoivat pelimiehiä ja jännämiehiä jotka vain kuksivat ympäriinsä.
Tuplastandardi on naisilla. Naiset vaativat lakeja joilla miehet ohjastetaan elättäjiksi, jopa sellaiset joilla ei ole lapsia (verotus) - ja samanaikaisesti paneskelevat ympäriinsä vastuuttomien miesten kanssa.
Tässä ketjussa on useita viestejä, joista käy ilmeiseksi että kirjoittajan mukaan miesten harrastama irtoseksi on ok mutta naisten ei. Itseasiassa jäin koko ketjuun pyörimään siksi, että monta sivua aiemmin eräs miehenä esiintyvä kirjoittaja väitti sitkeästi kaikkien ei-konservatiivisten miesten olevan kaksinaismoralisteja, ja ettei sellaisia miehiä ole olemassakaan jotka hyväksyisivät naisilta samat asiat kuin itseltään. Omien kokemusteni perusteella tämä ei pidä paikkaansa ja kaikki miehet eivät todellakaan pidä tuplastandardeja, mutta on aika absurdia väittää toiseenkaan suuntaan, ettei kukaan (tässä ketjussa) niitä pitäisi. Valitettavasti tässä on nyt jo yli 30 sivua viestejä ja olen liian laiska kaivaakseni viestejä todisteeksi esiin.