Onko minussa joku vika, kun en rakasta hyvää, melkeinpä täydellistä miestä?

Useilla naisilla ns. hoivavietti on niin kova, kuten sinulla... sellaiset "renttu"-tyyppiset miehet miellyttävät enemmän, koska niistä pitää pitää huolta ja he tarvitsevat sinua (ainakin selvinpäin).

Mitä se rakkaus sitten on? Monet esimerkiksi julkkikset eivät todellakaan mene yhteen rakkaudesta, siksi heidän liitot yleensä kestääkin vain hetken. Itsellä on takana 40 yhteistä vuotta, ja voin sanoa, että puolisoani edelleen rakastan... rakkaus on vuosien mukaan muuttanut "muotoaan", eri asiat ovat tulleet tärkeiksi... yhteinen tekijä eri vuosille on se, että aina kun hänet näen (esim. työpäivän jälkeen), rinnassa tuntuu hyvältä.

Ap:lle neuvo, pidä kiinni miehetäsi, ehkä vielä joskus hänen "arvonsa" tajuat.

Varmaan huono suhde. Olen huomannut tälläisiä suhteita, joissa mies on ollut todella rakastunut ja nainen on sen takia tyytynyt mieheen. Nainen ei välttämättä tunne mitään, pitää vaan siitä ehdottomasta huomiosta mitä saa.

Mitäs käy kun ihastut? Oletko pettänyt miestäsi koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Puoliso on varmasti ihana ja hyvä ihminen, mutta ei vaan sinulle se oikea. Toki toiseen voi kiintyä ja rakastaa omalla tavallaan, mutta on erilaista rakastaa sitä oikeaa. Kaikki ei löydä sitä oikeaa. Itselläni hän on monen tuhannen kilometrin päässä. Koitin tyytyä muuhun, mutta kukaan ei tuntunut miltään. Hän on se oikea.

Siinä taas yksi romanttisten satujen uhri. Se saavuttamaton on tietysti suuri rakkaus jonka kanssa kaikki olisi loputtoman ihanaa onnea. Aloittajan ongelma on ihan oikeasti se että suhde ja mies on liian helppo, tylsä ja turvallinen. Luulen että tuo voi jopa rakastaa miestään, ei vaan ole rakastunut ja haikailee sitä pään sekoittavaa hormonihuurua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se sitten joku ongelma? Itse en ole vaan sellaista "rakastuvaa tyyppiä", näin olen päätellyt siiitä etten ole lähes 40 vuoden ikään asti ollut koskaan kenenkään rakastunut. Olen tosi onnellinen sellaisessa lämpimässä kaverisuhdeliitossa, jossa ollaan muuten kuin sisko ja veli tai hyvät kaverukset, mutta meillä on myös hyvää seksiä. 

Tosin mitä se rakastaminen sitten on... Ei mulla ole mitään sellaisia suuria tunteita miestäni tai ketään muutakaan kohtaan, mutta sanotaanko että jos tulisi uutinen että miehelläni on vaikka syöpä, niin kyllä siitä suuri ahdistus ja hätä tulisi, eli selvästikin välitän paljon.

Hassu. Tuli mieleen yksi toinen aihe jossa joku kysyi että onko irtosuhteita harrastavat naiset tuntevammaisia. Ei siihen tunteiten tunteemiseen liitty näköjään mikään seksi. Sinä esimerkiks kuulostat ihan tuntevammaiselta ja voi olla edes avioliitossa ilman mitään rakkausta.

Mielestäni rakastan miestäni, mutta en rakasta sellaisella länsimaisen romanttisen intohimorakkauden tavalla. Itse en pidä sitä ongelmana mitenkään, tuollaisen rakkauden ihannointi on kuitenkin historiassa vain noin 100 vuotta vanha keksintö, eikä ihmiset ole siitä sen onnellisemmiksi tulleet kuin olivat ennenkään. Useimmiten kuitenkin se vahvan tunneperäinen rakkaus kestää vain vuoden - muutaman, ja sen jälkeen sen korvaa yhteenkasvaminen, kiintymys ja muu sellainen, jota itse olen tuntenut alusta asti ilman sitä intohimovaihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puoliso on varmasti ihana ja hyvä ihminen, mutta ei vaan sinulle se oikea. Toki toiseen voi kiintyä ja rakastaa omalla tavallaan, mutta on erilaista rakastaa sitä oikeaa. Kaikki ei löydä sitä oikeaa. Itselläni hän on monen tuhannen kilometrin päässä. Koitin tyytyä muuhun, mutta kukaan ei tuntunut miltään. Hän on se oikea.

Siinä taas yksi romanttisten satujen uhri. Se saavuttamaton on tietysti suuri rakkaus jonka kanssa kaikki olisi loputtoman ihanaa onnea. Aloittajan ongelma on ihan oikeasti se että suhde ja mies on liian helppo, tylsä ja turvallinen. Luulen että tuo voi jopa rakastaa miestään, ei vaan ole rakastunut ja haikailee sitä pään sekoittavaa hormonihuurua.

Niinpä. Aika vaarallisia nämä suorat neuvot jättää mies ja lähteä etsimään oikeampaa. Tiedän muutaman joka on tämän tehnyt, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki on olleet sitä mieltä myöhemmin että olisivatpa pitäneet siitä hyvästä miehestä kiinni. Tavallinen tarina on, että  löytyy joitain kiihkeitä intohimoromansseja erilaisten jännämiesten tai epävakaiden kanssa, joissa on niitä kaivattuja suuria tunteita, mutta näiden tyyppien kanssa arki on sietämätöntä eikä siis vakavasta parisuhteesta tule kuin kärsimystä.

Se tunne on kai ensirakkaudessa.  On mielestäni epäreilua opettaa nuorille, että pitää olla se oikea ja tarkoitetaan sokeaa rakastumista.  

Luulempa, että se suuri rakastumisen tunne häviää lähes kaikista liitoista ajan kanssa.

On mahdotonta olla aina rakastunut etenkin , kun mies tai nainen tekee vastenmielisiä tekoja. Huumeet, viina, vastuuttomuus, muut naiset/miehet.  Alussa voidaan olla niin "rakastuneita".

Ole tyytyväinen, että sinulla on hyvä mies ja ajattele niitä hyviä asioita.  Hän on paras juuri sinulle. Jos et osaa olla iloinen hyvistä asioista, niin mistä osaat.  Ihminen on luonnostaan taipuvainen pahaan ja siksi pahat asiat viettelevät häntä, mutta kun huonot asiat on tyydytetty sielu kärsii ja saa vahingon.

Joku sanoi, että puolisosi on varmaan hyvä, mutta ei ole sinulle se oikea.

Älä usko tuollaisia satuja, että hän ei ole se oikea.  Ajatus, että on vain se yksi oikea on mielestäni typerä.

Sinulla on nyt se oikea mies, ole nyt tyytyväinen siihen ajatukseen.  

Monilla on se "oikea", joka on pelkkä luuseri, kelvoton elämän vaikeuttaja.

Tää on ehkä vähän hölmö kysymys, mutta oletko yrittänyt syttyä miehestäsi? Jos, niin miten olet käytännössä yrittänyt? Tietenkään rakastuminen ei ole päätös samalla tavalla kuin rakastaminen on. Kuulostaa siltä, että ohitit rakastumisvaiheen mutta olet toivottavasti ainakin kiintynyt mieheesi ja rakastat omalla ei ehkä niin romanttisella tavallasi. Uskon, että parisuhteeseenne on mahdollista kuitenkin sytyttää puuttuva kipinää. Se mitä se sitten vaatii riippuu teistä. Onko se läheisyyttä vai etäisyyttä, omaa aikaa vai yhteistä tekemistä, sitä on vaikea näin ruudun takaa sanoa. Kertoisitko vähän millaista teidän arki on? Millainen keskusteluyhteys teillä on yms.?

Ap, millainen lapsuus sinulla oli? Olitko viinaan menevän ja väkivaltaisen perheen kasvatti vai oliko teillä perheessä kaikki hyvin?

Jostain syystä ihmiset ketkä tulevat huonoista oloista alitajuisesti tiedostavat ja rakastuvat juuri niihin ketkä tulevat myöhemmin luomaan saman huonon tilan suhteeseen mikä vallitsi lapsuudessakin. Jos huonon lapsuuden läpikäynyt ihminen taas on hyvässä parisuhteessa, niin siitä uupuu se lapsuuden tuttuus ja kipinä minkä huono suhde sisältää.

Jos kemiaa ei ole, sitä ei voi väkisinkään tai tahtomalla aikaansaada.

Aika moni menee yhteen ns muodollisesti hyvän kanssa ja sitten muututaan väistämättä kämppiksiksi.

Itse pysyttelin sinkkuna, kunnes kohtasin sen oikean vähän vanhempana. Useamman treffailu sinkkuna ja hdenyönsuhteet auttavat oppimaan tunnistamaan kemian, milloin sitä on tai ei ole, suosittelen kaikille ehdottomasti.

Vierailija kirjoitti:

Jos kemiaa ei ole, sitä ei voi väkisinkään tai tahtomalla aikaansaada.

Aika moni menee yhteen ns muodollisesti hyvän kanssa ja sitten muututaan väistämättä kämppiksiksi.

Itse pysyttelin sinkkuna, kunnes kohtasin sen oikean vähän vanhempana. Useamman treffailu sinkkuna ja hdenyönsuhteet auttavat oppimaan tunnistamaan kemian, milloin sitä on tai ei ole, suosittelen kaikille ehdottomasti.

Et kai sä nyt tosissasi suosittele l u t k a i l u a palstan naisille?

Ihan oikeastiko menette yhteen tyyliin otanpa nyt tuon kun on niin asiallinen mies? Ilman rakkautta ja ihastumista missään vaiheessa?

Jos noin toimitte, niin en enää ihmettele näitä, iiiiiks tapasin sielunkumppanin mitä teen minulla on mies ja lapsia....

Tuon väärin myös kumppania kohtaan.

Kaksin aina kaunihimpi kirjoitti:

Useilla naisilla ns. hoivavietti on niin kova, kuten sinulla... sellaiset "renttu"-tyyppiset miehet miellyttävät enemmän, koska niistä pitää pitää huolta ja he tarvitsevat sinua (ainakin selvinpäin).

Mitä se rakkaus sitten on? Monet esimerkiksi julkkikset eivät todellakaan mene yhteen rakkaudesta, siksi heidän liitot yleensä kestääkin vain hetken. Itsellä on takana 40 yhteistä vuotta, ja voin sanoa, että puolisoani edelleen rakastan... rakkaus on vuosien mukaan muuttanut "muotoaan", eri asiat ovat tulleet tärkeiksi... yhteinen tekijä eri vuosille on se, että aina kun hänet näen (esim. työpäivän jälkeen), rinnassa tuntuu hyvältä.

Ap:lle neuvo, pidä kiinni miehetäsi, ehkä vielä joskus hänen "arvonsa" tajuat.

Oikeasti renttumuehet eivät tarvitse mitään muuta kuin viinaa ja jotain hölmöä naista, joka uskoo hänen jorinoitaan... yleensä hölmöistä naisista sitten kuoriutuu nalkuttavia akkoja, jotka taas vaihdetaan uuteen hölmöön naiseen.

Tuo prosessi pyöriin niin kauan, kunnes renttumies ikääntyy ja vatsa kasvaa, ulkonäkö rapistuu... toisaalta maksakin sanoo poks jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kemiaa ei ole, sitä ei voi väkisinkään tai tahtomalla aikaansaada.

Aika moni menee yhteen ns muodollisesti hyvän kanssa ja sitten muututaan väistämättä kämppiksiksi.

Itse pysyttelin sinkkuna, kunnes kohtasin sen oikean vähän vanhempana. Useamman treffailu sinkkuna ja hdenyönsuhteet auttavat oppimaan tunnistamaan kemian, milloin sitä on tai ei ole, suosittelen kaikille ehdottomasti.

Et kai sä nyt tosissasi suosittele l u t k a i l u a palstan naisille?

Ymmärrän, että sovinistista naisvihaajaa harmittaa ajatus, että naisilla on vapaa oikeus hankkia kokemuksia eri miehistä. Hyvänen aika - hehän voivat sen jälkeen vertailla miehiä ja jopa tunnistaa itselleen sopivat epäsopivista! Eihän se nyt kertakaikkiaan käy!

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastiko menette yhteen tyyliin otanpa nyt tuon kun on niin asiallinen mies? Ilman rakkautta ja ihastumista missään vaiheessa?

Jos noin toimitte, niin en enää ihmettele näitä, iiiiiks tapasin sielunkumppanin mitä teen minulla on mies ja lapsia....

Tuon väärin myös kumppania kohtaan.

Mitä ne rakkaus ja paljon puhuttu "kemia" oikein ovat? Monessa maassa vanhemmat valitsevat puolison, kuten meillä suomessakin vielä jokin aika sitten. Vanhemmat sopivat kenen kanssa mennään naimisiin, eikä siinä auttanut niskotella. Silti liitot kestivät sen perinteisen: "Kunnes kuolema erottaa" ja vekaroita syntyi paljon...

Mitä rakkaus tarkoittaa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastiko menette yhteen tyyliin otanpa nyt tuon kun on niin asiallinen mies? Ilman rakkautta ja ihastumista missään vaiheessa?

Jos noin toimitte, niin en enää ihmettele näitä, iiiiiks tapasin sielunkumppanin mitä teen minulla on mies ja lapsia....

Tuon väärin myös kumppania kohtaan.

Mitä ne rakkaus ja paljon puhuttu "kemia" oikein ovat? Monessa maassa vanhemmat valitsevat puolison, kuten meillä suomessakin vielä jokin aika sitten. Vanhemmat sopivat kenen kanssa mennään naimisiin, eikä siinä auttanut niskotella. Silti liitot kestivät sen perinteisen: "Kunnes kuolema erottaa" ja vekaroita syntyi paljon...

Jokin aika sitten.... 😂 jopa -41 syntyneet vanhempani valitsivat ihan itse.

Mun mielestä se puuttuva aines tässä on intohimo. Mitä lie feromoneja nekin oikeasti. Mutta että et himoa tätä miestä. Suurimmat ihastukset on mulla olleet oikeastaan ennemmin himoa.

Kaipaat irstasta ja tuhmaa ukkoa makkariin, jopa alistajaa, siitähän se kiikastaa.

”Ota kesärenttu, joka kiskoo viinaksia kaksin käsin, tartuttaa sukupuolitaudin, varastaa säästösi ja vetelee lättyyn. Kokeile sen jälkeen uudelleen miehesi kanssa.”

Olipa hauska huomata, että tämä eilen kirjoittamani viesti oli ketjusta poistettu. Miksiköhän?

Näin on ihan oikeasti monelle käynyt. Hyvä mies jätetään ja lähdetään jännittävämmän kaverin matkaan. Kunnes 150 päivää myöhemmin huomataan, että kyllä vaan se ex-mies oli sittenkin aika hyvä, sopiva ja itseasiassa ihan rakaskin.

Niitä onnenhippujen arvoa ei aina ymmärrä ennen kuin niitä ei enää ole.

No, kohta tämä mun viesti varmaan taas poistetaan.

Onko ap koskaan rakastanut ketään romanttisessa mielessä? Meillä kaikilla ei ole sellaista tunne-elämystä.