Yh:n uusi parisuhde, ongelmat

En varmaan ole osannut tässä sanoa miten hyvä mies on ollut mulle. Hän on ollut luotettava, huolehtiva, raitis, kaikkea mitä ex ei ollut. On puhunut minulle rakastavasti ja muuta. Tämä selityksenä sille miksi ottaa niin koville ajatus erosta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa että olet noin kiinni miehestä, vaikka alussa kirjoitti, että mies ei halua tehdä mitään yhdessä. Millaista elämä olisi sellaisen kanssa? Sitten vielä tuo pojan syrjiminen. : (

No mä olen ollut ihan todella rakastunut :( mies tuntui niin täydelliseltä ja hyvältä mieheltä ja vähitellen olen tässä alkanut miettiä. Hän on kaiken selittänyt niin järkeen käyvästi aina.

Ap

No onko tuo täydellinen mies?

Mä olen jo viisi vuotta ollut miehen kanssa, joka tulee hyvin toimeen mun lasten kanssa ja viihtyy meillä ainakin puolet viikosta, mutta yhteen ei halua muuttaa. Eikä siinä mitään , ymmärrän häntä. En minäkään näiden teinihirviöiden kanssa asuisi ellei olisi pakko 😂

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jo viisi vuotta ollut miehen kanssa, joka tulee hyvin toimeen mun lasten kanssa ja viihtyy meillä ainakin puolet viikosta, mutta yhteen ei halua muuttaa. Eikä siinä mitään , ymmärrän häntä. En minäkään näiden teinihirviöiden kanssa asuisi ellei olisi pakko 😂

Millaista teidän arki on, kun sanot että mies tulee toimeen teinien kanssa?

Ap

Oot kyllä yksinkertainen, nuija, lammas, ja äärimmäisen huono äiti. Pistä se mieslapsi vaihtoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jo viisi vuotta ollut miehen kanssa, joka tulee hyvin toimeen mun lasten kanssa ja viihtyy meillä ainakin puolet viikosta, mutta yhteen ei halua muuttaa. Eikä siinä mitään , ymmärrän häntä. En minäkään näiden teinihirviöiden kanssa asuisi ellei olisi pakko 😂

Millaista teidän arki on, kun sanot että mies tulee toimeen teinien kanssa?

Ap

Sellaista mitä sinä et koskaa tule saamaan tuon miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jo viisi vuotta ollut miehen kanssa, joka tulee hyvin toimeen mun lasten kanssa ja viihtyy meillä ainakin puolet viikosta, mutta yhteen ei halua muuttaa. Eikä siinä mitään , ymmärrän häntä. En minäkään näiden teinihirviöiden kanssa asuisi ellei olisi pakko 😂

Millaista teidän arki on, kun sanot että mies tulee toimeen teinien kanssa?

Ap

Sellaista mitä sinä et koskaa tule saamaan tuon miehen kanssa.

Voitko kertoa mulle?

Ap

Minulla taas on päinvastainen tilanne kuin Ap:llä: miesystäväni on kautta vuosien ollut ystävällinen ja kärsivällinen teinejäni kohtaan ja aina ollut valmis kuuntelemaan heitä, auttamaan heitä ja osallistumaan perhe-elämäämme, mutta siitä huolimatta teinini suhtautuvat hänen edelleenkin enemmän tai vähemmän nihkeästi. Olen jutellut asiasta heidän kanssaan useampaan otteeseen, ja tilanne on ehkä jonkin verran kohentunut vuosien aikana muttei kovin paljon. Nykyään olen jo hyväksynyt, että näin on ja nähtävästi tulee toistaiseksi olemaan, ja ajattelen asiasta tällä tavalla: omat lapseni ovat minulle tärkeämpiä kuin mies, joten äitinä haluan priorisoida heitä ja tehdä parhaani, jotta he saavat mahdollisimman hyvän alun itsenäiselle elämälleen, mutta vuoden kuluttua tulen asumaan yksin, ja silloin voin ajatella enemmän itseäni. Kun teinit aikuistuvat ja saavat enemmän elämänkokemusta, he todennäköisesti oppivat arvostamaan miesystävääni huomattavasti enemmän kuin nyt, koska hän on todellakin aina ajatellut heidän parastaan ja ollut heille ystävällinen heidän torjuvasta asenteestaan huolimatta.

Ap:lle suosittelisin samaa: Pojan etu tulee mielestäni ennen miesystävän etua. Jos mies ei siedä poikaasi, hänen täytyy vain odottaa kärsivällisesti omaa "vuoroaan", kunnes poika on päässyt oman elämänsä alkuun. Jos mies ei suostu jäämään kakkossijalle, silloin on parempi etsiä toinen mies. Olisi myös hyvä jutella asiasta kummankin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jo viisi vuotta ollut miehen kanssa, joka tulee hyvin toimeen mun lasten kanssa ja viihtyy meillä ainakin puolet viikosta, mutta yhteen ei halua muuttaa. Eikä siinä mitään , ymmärrän häntä. En minäkään näiden teinihirviöiden kanssa asuisi ellei olisi pakko 😂

Millaista teidän arki on, kun sanot että mies tulee toimeen teinien kanssa?

Ap

Sellaista mitä sinä et koskaa tule saamaan tuon miehen kanssa.

Voitko kertoa mulle?

Ap

Tällä hetkellä mies suunnittelee teinin kanssa kalareissua viikonlopuksi ja tämän jälkeen he menevät käymään vielä miehen vanhemmille. Mies hommasi myös pojalle kesätöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jo viisi vuotta ollut miehen kanssa, joka tulee hyvin toimeen mun lasten kanssa ja viihtyy meillä ainakin puolet viikosta, mutta yhteen ei halua muuttaa. Eikä siinä mitään , ymmärrän häntä. En minäkään näiden teinihirviöiden kanssa asuisi ellei olisi pakko 😂

Millaista teidän arki on, kun sanot että mies tulee toimeen teinien kanssa?

Ap

Sellaista mitä sinä et koskaa tule saamaan tuon miehen kanssa.

Voitko kertoa mulle?

Ap

Tällä hetkellä mies suunnittelee teinin kanssa kalareissua viikonlopuksi ja tämän jälkeen he menevät käymään vielä miehen vanhemmille. Mies hommasi myös pojalle kesätöitä.

Okei. Tätä mä vähän pelkäsinkin. Ajattelin että onko mulla harhaisia haaveita, kun ajattelin että tuollaistakin voisi olla. Yhden kaverin uusi mies käy hänen pojan kanssa metsällä, niin se jäi mietityttään, että voiko noinkin olla.

Ap

Onko yksinhuoltaja äiti ikinä tyytyväinen uuteen miesystävään? Jos tulet toimeen lasten kanssa ja olet ns. perhekeskeinen, otat roolia isäpuolena, et painosta järjestämään lapsia hoitoon, et valita kahdenkeskisen ajan puutteesta, niin ennen pitkää huomaat, että et ole tarpeeksi jännittävä, romanttinen, seksuaalinen tai mitä lie. Nainen alkaa katselemaan muita ja huomaat olevasi vain ja ainoastaan lastenhoitaja / kaveri. Flirtit, treffit ja silmäpeli jää muiden miesten etuoikeudeksi töypaikalla, harrastuksissa ja vapaalla.

Jos taas koitat nähdä naisen naisena ja ennen kaikkea seurustelukumppanina, niin alkaa valitus tästä isähahmohalun puuttumisesta. Mikään kombinaatio edellä mainituista ei tunnu riittävän, koska vaatimukset muuttuvat koko ajan.

Riittääkö kukaan tai mikään?

Vierailija kirjoitti:

En varmaan ole osannut tässä sanoa miten hyvä mies on ollut mulle. Hän on ollut luotettava, huolehtiva, raitis, kaikkea mitä ex ei ollut. On puhunut minulle rakastavasti ja muuta. Tämä selityksenä sille miksi ottaa niin koville ajatus erosta.

Ap

Ei kai teidän ole pakko erota. Käykää kahdestaan reissuilla, teattereissa ja viettäkää aikaa miehen luona. Sitten vietät aikaa myös pojan kanssa. Jos tämä ei sinulle riitä niin sitten teidän ehkä kannattaa erota. Ei se että exäsi oli kamala tarkoita että suurin osa miehistä on sellaisia, eikä sinun tarvitse pitää kynsin ja hampain kiinni ekasta miehestä joka ei ryyppää ja kohtelee sinua hyvin. Se on vähän niin kuin inhimillisyyden minimivaatimus.

Vierailija kirjoitti:

Vieläkö joku jaksaisi pohtia ja jutella? On niin raastavaa joutua eroamaan.

Ap

Raastavaa erota? Sekö on tässä se sinun suurin murheesi? Kertomasi perusteella teinisi joutuu henkisen väkivallan kohteeksi omassa kodissaan (jep, sitä se armaan miehesi käytös on) ja sinä jaarittelet, että mites nyt ja voi voi.

Pelasta lapsesi ja äiti-lapsisuhteesi ja eroa heti. Tosin täytyy myöntää, että epäilen provoksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas on päinvastainen tilanne kuin Ap:llä: miesystäväni on kautta vuosien ollut ystävällinen ja kärsivällinen teinejäni kohtaan ja aina ollut valmis kuuntelemaan heitä, auttamaan heitä ja osallistumaan perhe-elämäämme, mutta siitä huolimatta teinini suhtautuvat hänen edelleenkin enemmän tai vähemmän nihkeästi. Olen jutellut asiasta heidän kanssaan useampaan otteeseen, ja tilanne on ehkä jonkin verran kohentunut vuosien aikana muttei kovin paljon. Nykyään olen jo hyväksynyt, että näin on ja nähtävästi tulee toistaiseksi olemaan, ja ajattelen asiasta tällä tavalla: omat lapseni ovat minulle tärkeämpiä kuin mies, joten äitinä haluan priorisoida heitä ja tehdä parhaani, jotta he saavat mahdollisimman hyvän alun itsenäiselle elämälleen, mutta vuoden kuluttua tulen asumaan yksin, ja silloin voin ajatella enemmän itseäni. Kun teinit aikuistuvat ja saavat enemmän elämänkokemusta, he todennäköisesti oppivat arvostamaan miesystävääni huomattavasti enemmän kuin nyt, koska hän on todellakin aina ajatellut heidän parastaan ja ollut heille ystävällinen heidän torjuvasta asenteestaan huolimatta.

Ap:lle suosittelisin samaa: Pojan etu tulee mielestäni ennen miesystävän etua. Jos mies ei siedä poikaasi, hänen täytyy vain odottaa kärsivällisesti omaa "vuoroaan", kunnes poika on päässyt oman elämänsä alkuun. Jos mies ei suostu jäämään kakkossijalle, silloin on parempi etsiä toinen mies. Olisi myös hyvä jutella asiasta kummankin kanssa.

 

Miten sinun miehen toiminta on näkynyt arjessa? Omani on esimerkiksi kyllä vaihtanut pojan pyörän renkaita, mutta ei tunnu keksivän tai näkevän tarvetta keksiä mitään tekemistä. Vain jos minäkin olen mukana. Ikään kuin sitä ei tehtäisi ihan vain pojan itsensä vuoksi vaan minun vuoksi jälleen. Koska olen puhunut tästä asiasta miehelle.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En varmaan ole osannut tässä sanoa miten hyvä mies on ollut mulle. Hän on ollut luotettava, huolehtiva, raitis, kaikkea mitä ex ei ollut. On puhunut minulle rakastavasti ja muuta. Tämä selityksenä sille miksi ottaa niin koville ajatus erosta.

Ap

Ei kai teidän ole pakko erota. Käykää kahdestaan reissuilla, teattereissa ja viettäkää aikaa miehen luona...

Ap on jo kertonut, ettei mies halua käydä missään, eikä tehdä mitään yhdessä. Ap:n mies on vain seksin perässä.

No, mies EI halua ketään muun kersaa elämäänsä piste. Ei kersat ole kaikkien jutu. Pilde toki kelpaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas on päinvastainen tilanne kuin Ap:llä: miesystäväni on kautta vuosien ollut ystävällinen ja kärsivällinen teinejäni kohtaan ja aina ollut valmis kuuntelemaan heitä, auttamaan heitä ja osallistumaan perhe-elämäämme, mutta siitä huolimatta teinini suhtautuvat hänen edelleenkin enemmän tai vähemmän nihkeästi. Olen jutellut asiasta heidän kanssaan useampaan otteeseen, ja tilanne on ehkä jonkin verran kohentunut vuosien aikana muttei kovin paljon. Nykyään olen jo hyväksynyt, että näin on ja nähtävästi tulee toistaiseksi olemaan, ja ajattelen asiasta tällä tavalla: omat lapseni ovat minulle tärkeämpiä kuin mies, joten äitinä haluan priorisoida heitä ja tehdä parhaani, jotta he saavat mahdollisimman hyvän alun itsenäiselle elämälleen, mutta vuoden kuluttua tulen asumaan yksin, ja silloin voin ajatella enemmän itseäni. Kun teinit aikuistuvat ja saavat enemmän elämänkokemusta, he todennäköisesti oppivat arvostamaan miesystävääni huomattavasti enemmän kuin nyt, koska hän on todellakin aina ajatellut heidän parastaan ja ollut heille ystävällinen heidän torjuvasta asenteestaan huolimatta.

Ap:lle suosittelisin samaa: Pojan etu tulee mielestäni ennen miesystävän etua. Jos mies ei siedä poikaasi, hänen täytyy vain odottaa kärsivällisesti omaa "vuoroaan", kunnes poika on päässyt oman elämänsä alkuun. Jos mies ei suostu jäämään kakkossijalle, silloin on parempi etsiä toinen mies. Olisi myös hyvä jutella asiasta kummankin kanssa.

 

Miten sinun miehen toiminta on näkynyt arjessa? Omani on esimerkiksi kyllä vaihtanut pojan pyörän renkaita, mutta ei tunnu keksivän tai näkevän tarvetta keksiä mitään tekemistä. Vain jos minäkin olen mukana. Ikään kuin sitä ei tehtäisi ihan vain pojan itsensä vuoksi vaan minun vuoksi jälleen. Koska olen puhunut tästä asiasta miehelle.

Ap

Miesystäväni on auttanut esim. tietokoneongelmissa, joissa hän on erittäin hyvä, ja ehdottanut monenlaista tekemistä kuopukselleni (esim. pyöräilyä), mutta kuopus on useimmiten kieltäytynyt hänen ehdotuksistaan. Esikoistani hän on auttanut löytämään harjoittelupaikan, joka olisi muuten olliut kiven takana. Hän on auttanut esikoistani myös IT-ongelmissa. Olen yrittänyt saada teinini tajuamaan, ettei toisten ihmisten ystävällisyyttä ja avuliaisuutta voi pitää itsestäänselvyytenä vaan sitä on syytä arvostaa hyvin paljon, mutta vielä tämä asia ei ole mennyt perille. Toivottavasti menee joskus:(.  En aio kuitenkaan luopua miehestäkään vaan yritän tasapainoilla tässä tilantessa ja odotan aikaani.

Minä nyt sanon sen, mitä kukaan ei vissiin ole vielä sanonut.

Kaikki nuo asiat, mitä mies ei sun kanssa halua/tee, se tulee tekemään uuden naisystävän kanssa kuukauden sisällä tapaamisesta. Tämä on fakta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas on päinvastainen tilanne kuin Ap:llä: miesystäväni on kautta vuosien ollut ystävällinen ja kärsivällinen teinejäni kohtaan ja aina ollut valmis kuuntelemaan heitä, auttamaan heitä ja osallistumaan perhe-elämäämme, mutta siitä huolimatta teinini suhtautuvat hänen edelleenkin enemmän tai vähemmän nihkeästi. Olen jutellut asiasta heidän kanssaan useampaan otteeseen, ja tilanne on ehkä jonkin verran kohentunut vuosien aikana muttei kovin paljon. Nykyään olen jo hyväksynyt, että näin on ja nähtävästi tulee toistaiseksi olemaan, ja ajattelen asiasta tällä tavalla: omat lapseni ovat minulle tärkeämpiä kuin mies, joten äitinä haluan priorisoida heitä ja tehdä parhaani, jotta he saavat mahdollisimman hyvän alun itsenäiselle elämälleen, mutta vuoden kuluttua tulen asumaan yksin, ja silloin voin ajatella enemmän itseäni. Kun teinit aikuistuvat ja saavat enemmän elämänkokemusta, he todennäköisesti oppivat arvostamaan miesystävääni huomattavasti enemmän kuin nyt, koska hän on todellakin aina ajatellut heidän parastaan ja ollut heille ystävällinen heidän torjuvasta asenteestaan huolimatta.

Ap:lle suosittelisin samaa: Pojan etu tulee mielestäni ennen miesystävän etua. Jos mies ei siedä poikaasi, hänen täytyy vain odottaa kärsivällisesti omaa "vuoroaan", kunnes poika on päässyt oman elämänsä alkuun. Jos mies ei suostu jäämään kakkossijalle, silloin on parempi etsiä toinen mies. Olisi myös hyvä jutella asiasta kummankin kanssa.

 

Miten sinun miehen toiminta on näkynyt arjessa? Omani on esimerkiksi kyllä vaihtanut pojan pyörän renkaita, mutta ei tunnu keksivän tai näkevän tarvetta keksiä mitään tekemistä. Vain jos minäkin olen mukana. Ikään kuin sitä ei tehtäisi ihan vain pojan itsensä vuoksi vaan minun vuoksi jälleen. Koska olen puhunut tästä asiasta miehelle.

Ap

Miesystäväni on auttanut esim. tietokoneongelmissa, joissa hän on erittäin hyvä, ja ehdottanut monenlaista tekemistä kuopukselleni (esim. pyöräilyä), mutta kuopus on useimmiten kieltäytynyt hänen ehdotuksistaan. Esikoistani hän on auttanut löytämään harjoittelupaikan, joka olisi muuten olliut kiven takana. Hän on auttanut esikoistani myös IT-ongelmissa. Olen yrittänyt saada teinini tajuamaan, ettei toisten ihmisten ystävällisyyttä ja avuliaisuutta voi pitää itsestäänselvyytenä vaan sitä on syytä arvostaa hyvin paljon, mutta vielä tämä asia ei ole mennyt perille. Toivottavasti menee joskus:(.  En aio kuitenkaan luopua miehestäkään vaan yritän tasapainoilla tässä tilantessa ja odotan aikaani.

Onko sun mies ja teinit introverttinörttejä? Jospa eivät ole kauhean sosiaalisia muutenkaan ja johtuisi tästä?

Ap

Itse olin reilut kolme vuotta äitipuolen asemassa, eikä ollut todellakaan helppoa. Voin sanoa, että aidosti välitin lapsista ja osallistuin kaikin tavoin myös heidän juttuihinsa, mutta he eivät avautuneet minua kohtaan. Lopulta onneksi tajusin, että minun on parempi lähteä, en voi ketään pakottaa pitämään itsestäni. Alusta asti minulle olisi käynyt myös suhde jossa asutaan eri asunnoissa, mutta miehelle se ei riitänyt, vaan haluaa, että naisensa on asuttava hänen luonaan.