Lue keskustelun säännöt.
Köyhyydessä pahinta ei ole ruoasta ja vapaa-ajasta säästäminen vaan se, ettei ole valinnanvaraa
03.06.2018 |
Tämä ajatus on vaivannut minua siitä asti, kun tapasin erään sosiaalipuolen työntekijän muilla asioilla ja tulin maininneeksi siitä, kuinka jatkuva rahattomuus lannistaa ja passivoi. Ja sain vastaukseksi tyypilliset neuvot: lapset eivät tarvitse huvipuistoja vaan puistoretket eväiden kera riittävät, että Prismasta saa edullisesti punalapullista ruokaa iltaisin ja kuinka itse tekemällä säästää ruoasta. Hän kuulemma itsekin ostaa alennushintaisia tuotteita.
Mutta kun se on niin, että on ihan eri asia elää säästäväisesti kuin elää köyhyysrajalla. On eri asia ostaa punalaputettua sisäfileetä seuraavan päivän ruoaksi ex tempore kuin metsästää halvimpia kilohintoja ja laskea, miten saa alennusjauhelihasta mahdollisimman monen päivän ruoat. On eri asia leipoa lasten kanssa sämpylöitä vaihtelun vuoksi viikonlopun brunssin sijaan kuin leipoa niitä sen takia, ettei kaapissa ole muuta kuin sämpyläainekset. On eri asia skipata maksulliset huvit omasta tahdosta ja lähteä eväiden kanssa metsään, puistoon tai kirjastoon kuin mennä sinne samalle eväsretkelle viisi vuotta putkeen, koska ei voi muutakaan.
On eri asia säästää rahaa matkaa varten tai sukanvarteen kuin säästää rahaa, koska on pakko.
Oman tunnelin päässä alkaa näkyä hiljalleen valoa vakityöpaikan vuoksi, mutta siitä huolimatta en tule koskaan unohtamaan sitä, kuinka näköalattomaksi köyhyys tekee ja kuinka kapeaksi elämä käy, kun ei ole rahaa kuin kaikista välttämättömimpään. Minun suustani ei tule koskaan lipsahtamaan mitään "jätä erikoiskahvit väliin"-säästövinkkejä, kun minulla itselläni ei ole ollut vuosikausiin mahdollista tavata ystäviä kahvilassa edes tavallisen kahvikupillisen ääressä.
Kaiken lisäksi tutkitusti juuri jatkuva niukkuudessa eläminen on kaikista pahinta ja aiheuttaa valitettavasti sitä, että rahat tuhlataan silloin kun sitä on - köyhä siis käyttää veronpalautukset uuteen telkkariin osakesijoittamisen sijaan, koska ei pysty luottamaan tulevaisuuteen ja siihen, että rahaa ja muita resursseja olisi huomennakin. Ei tämä tietenkään koske kaikkia köyhiä tai pienituloisia, mutta tutkitusti kuitenkin monia. On yksinkertaisesti helpompi laittaa rahaa sinne sukanvarteen tai osakkeisiin, jos ei ole joutunut kokemaan vuosikausien niukkuutta elämän perusasioissa.
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset (7-11 v) tienasi viime kesänä rahat huvipuistorannekkeisiin askartelemalla kortteja ja muuta pientä, tekemällä pannulappuja, poimimalla kukkia luonnosta ja myymällä niitä lähistöllä ovelta ovelle. Asutaan omakotitaloalueella, joten ovikelloja pääsee soittamaan vapaasti.
Ai kamala. Periaatteessa ihan kiva, mutta itse kyllä tuskastuisin, jos harva se päivä samat lapsukaiset olisivat myymässä milloin mitäkin. Omassakin naapurustossa oli noita touhukkaita tenavia. Paras oli se, kun kauppasivat meikkejä ja hajuvesiä. Vilkaisin merkkejä, olivat niitä, joita myydään kotiesittelyissä. Olisi pitänyt ostaa kaikki, harmi, kun en heti hoksannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuon oikein hyvin. Myös ystäväni pitäisi tehdä elämänmuutos raha-asioidensa suhteen pariksi kolmeksi vuodeksi ja tiedän, että se aika tuntuisi hänestä liian pitkältä. Varsinkin, kun sinä aikana voi tapahtua jotain muuta, mikä estääkin toteuttamasta tavoitettaan. Rahavaikeudet on vähän niinkuin merkittävä ylipainokin eli nopeaa konstia ei ole vaan pitää olla kärsivällinen ja valmis uhraamaan mukavuudestaan.
Tässäpä se keskituloisen harha tuleekin nätisti esille. Kun keskituloinen säästää, hän tinkii mukavuudestaan: herkkuruuista, maksullisista viihdepalveluista, siirtää vaatehankintoja jne. Köyhä ei lähde tällaisesta elintasosta, joten kun köyhä säästää, se tarkoittaa että hän syö esim. pelkkää kaurapuuroa viikkotolkulla koska ruokabudjetti on ennestään niin pieni ettei siitä muuten jää säästöön. Muita mahdollisia säästökohteita ovat lääkkeet, hygienia (säännöstellään wc-paperia, peseydytään pelkällä vedellä) ja liikkuminen (kyllähän sitä 10km suuntaansa kävelee räntäsateessa ja helteelläkin jos on pakko). Kun toimeentulotuki on mitoitettu minimitason elämiseen, niin tällaisia säästökuureja pidetään vähän väliä.
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Tulotasosta riippumatta suuri osa suomalaisista on tuhlareita. Suomalaisten säästöaste on negatiivinen, eli eletään velaksi. Kaikkea on koko ajan pakko saada ja se perustellaan sillä että on oikeus. Ihan sama onko isot vai pienet tulot, omien menojen ja halujen miettiminen voisi tehdä hyvää itse kullekin. Jos ensin saa tukia 1000€ kuussa ja saa työpaikan ja tulot nousee 2000€ kuussa, ei se tarkoita sitä että menot pitäisi samantien tuplata vain koska voi.
e kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain köyhyyden kokenut tietää, miten kurjaa ja terveydellekin haitallista on aina tinkiä ruoasta. Nytkin tekisi aina kaupassa mieli ostaa salaatteja, hunajamelonia, mansikoita, parsaa, grillijuustoja, nyhtökauraa, lihoja, erilaisia maitotuotteita, uusia perunoita... Silti useimmiten elän piimällä, kananmunilla, halvoilla tomaateilla, pakastevihanneksilla, puurolla ja ruisleivällä. Rauta ja B-vitamiinit pakko ottaa purkista, varmaan tarvitsisin myös omega kolmosta enemmän. Anemia on ollut jo pidempään... Mutta kun tuloja ei ole, on pakko säästää ruoassa, jos tarvitsee jotain. Minä tarvitsin juuri uudet lenkkikengät ja läppärin akun, joten olin 15 päivää kokonaan ilman rahaa ja kävin leipäjonossa.
Siis onko sulla läppäri ja uudet kengät ja kehtaat valittaa??
Kengät maksoivat alennuksessa 15e, läppärin akku 40e. Kyllä, minulla on läppäri, jotta sain kouluni käytyä ja haettua ammattikorkeaan. Vaikea olisi nykypäivänä esim. hakea töitä, jos ei olisi tietokonetta. Se tietokoneeni ei poista sitä tosiasiaa, että olen aliravittu ja masentunut. Kengätkään eivät ravitse kehoa, mutta mahdollistavat kyllä lenkkeilyn, jota aina suositellaan köyhille ilmaisuuden takia.
Joku myös kyseli hyödystäni yhteiskunnalle... Elätän itseni kuitenkin työllä, mutta nettopalkkani on n. 100e enemmän, kuin mitä sain toimeentulotuella. Asumistukea saan hurjat 19 euroa. Jatkan tätä kärvistelyä vielä seuraavatkin vuodet, jotta saisin kunnon ammatin. Opintolainaa en uskalla enää ottaa lisää.
Ihailen sinun kaltaisia ihmisiä. Kumman uskot tarjoavan sinulle mahdollisuuden suurempiin tuloihin tulevaisuudessa, pienen palkan työstä nyt vai elämisen toimeentulotuella koska palkka on niin pieni? Tämä on se asia mitä monet eivät ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuon oikein hyvin. Myös ystäväni pitäisi tehdä elämänmuutos raha-asioidensa suhteen pariksi kolmeksi vuodeksi ja tiedän, että se aika tuntuisi hänestä liian pitkältä. Varsinkin, kun sinä aikana voi tapahtua jotain muuta, mikä estääkin toteuttamasta tavoitettaan. Rahavaikeudet on vähän niinkuin merkittävä ylipainokin eli nopeaa konstia ei ole vaan pitää olla kärsivällinen ja valmis uhraamaan mukavuudestaan.
Tässäpä se keskituloisen harha tuleekin nätisti esille. Kun keskituloinen säästää, hän tinkii mukavuudestaan: herkkuruuista, maksullisista viihdepalveluista, siirtää vaatehankintoja jne. Köyhä ei lähde tällaisesta elintasosta, joten kun köyhä säästää, se tarkoittaa että hän syö esim. pelkkää kaurapuuroa viikkotolkulla koska ruokabudjetti on ennestään niin pieni ettei siitä muuten jää säästöön. Muita mahdollisia säästökohteita ovat lääkkeet, hygienia (säännöstellään wc-paperia, peseydytään pelkällä vedellä) ja liikkuminen (kyllähän sitä 10km suuntaansa kävelee räntäsateessa ja helteelläkin jos on pakko). Kun toimeentulotuki on mitoitettu minimitason elämiseen, niin tällaisia säästökuureja pidetään vähän väliä.
En tarkoittanut tuollaisia mukavuuksia. Vaan esimerkiksi sitä, että muuttaisi pienempään asuntoon (hänen asuinpaikkakunnallaan niitä on) . Ennenkuin joku sanoo, että ei kannata parin sadan euron vuoksi muuttaa, niin hänen kohdallaan tuo pari sataa joka kuukausi kolmen vuoden ajan riittäisi maksamaan velat pois. Tai luopumista autosta ja kulkemaan 2,5 kilometrin työmatkan kävellen tai pyörällä. Tällä tavalla hän pääsisi veloistaan eroon jo kahdessa vuodessa. Jos hän tekisi molemmat, hän pääsisi eroon veloistaan vieläkin nopeammin. Kyse ei siis ole mistään viikkokausien kaurapuuron syömisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Ihanaaaa, ruokaaaa! Me ei ollakaan syöty koko päivänä eikä oikein eilenkään, kun oli nää juhlat tiedossa! Menkääs, Milja, Roni, Niklas ja Ronja sinne pöytään hakemaan!”, huusi ristiäisvieras perheineen jo eteisessä, kun kenkiään otti pois ja vilkuili kahvipöytään.
Vierailija kirjoitti:
Kaikille budjetoinnin ja säästäväisyyden tärkeyttä toitottaville: köyhyys alentaa älykkyysosamäärää (kyllä!) sekä heikentää kykyä tehdä parempia valintoja ja nähdä kokonaisuuksia. Ks. esim.
https://www.theguardian.com/books/2013/sep/07/scarcity-sendhil-mullaina…
"The cost is an undue focus on the necessity at hand, which leads to a lack of curiosity about wider issues, and an inability to imagine longer-term consequences. The effect of this scarcity-generated "loss of bandwidth" has catastrophic results in particular in relation to money. While the poor have a much sharper idea of value and cost, an obsessive concentration on where the next dollar is coming from leads not only to poor judgment, a lessened ability to make rational choices or see a bigger picture, but also to a diminishing of intelligence (even "feeling poor" lowers IQ by the same amount as a night without sleep), as well as a lowering of resistance to self-destructive temptation.
This "scarcity trap" provides an explanation for unpalatable truths, the authors argue. It shows why the "poor are more likely to be obese… Less likely to send their children to school… [why] the poorest in a village are the ones least likely to wash their hands or treat their water before drinking it." And the explanation is this: "the poor are not just short of cash. They are short on bandwidth." When an individual – any individual – is primed to think about his money troubles, his ability to perform tests and tasks is measurably reduced. Reminded that they are poor, individuals "showed less flexible intelligence, less executive control. With scarcity on his mind, he simply had less mind for everything else."
Raivostuttavia tällaiset vieraskieliset tekstit! Miksi on niin vaikea ymmärtää, että vielä on paljon ihmisiä, jotka eivät ole kouluaikoinaan ensimmäistäkään vierasta kieltä lukeneet? Vai olisiko pitänyt vielä kielikursseillakin käydä, kun elämä oli työikäisenä muutenkin kiireistä? Millä ajalla ja voimilla? Kun olet niin fiksu, että osaat laittaa tuollaisen tekstin tänne, niin kai osaat sen sitten kääntääkin meille vanhoille?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
e kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain köyhyyden kokenut tietää, miten kurjaa ja terveydellekin haitallista on aina tinkiä ruoasta. Nytkin tekisi aina kaupassa mieli ostaa salaatteja, hunajamelonia, mansikoita, parsaa, grillijuustoja, nyhtökauraa, lihoja, erilaisia maitotuotteita, uusia perunoita... Silti useimmiten elän piimällä, kananmunilla, halvoilla tomaateilla, pakastevihanneksilla, puurolla ja ruisleivällä. Rauta ja B-vitamiinit pakko ottaa purkista, varmaan tarvitsisin myös omega kolmosta enemmän. Anemia on ollut jo pidempään... Mutta kun tuloja ei ole, on pakko säästää ruoassa, jos tarvitsee jotain. Minä tarvitsin juuri uudet lenkkikengät ja läppärin akun, joten olin 15 päivää kokonaan ilman rahaa ja kävin leipäjonossa.
Siis onko sulla läppäri ja uudet kengät ja kehtaat valittaa??
Kengät maksoivat alennuksessa 15e, läppärin akku 40e. Kyllä, minulla on läppäri, jotta sain kouluni käytyä ja haettua ammattikorkeaan. Vaikea olisi nykypäivänä esim. hakea töitä, jos ei olisi tietokonetta. Se tietokoneeni ei poista sitä tosiasiaa, että olen aliravittu ja masentunut. Kengätkään eivät ravitse kehoa, mutta mahdollistavat kyllä lenkkeilyn, jota aina suositellaan köyhille ilmaisuuden takia.
Joku myös kyseli hyödystäni yhteiskunnalle... Elätän itseni kuitenkin työllä, mutta nettopalkkani on n. 100e enemmän, kuin mitä sain toimeentulotuella. Asumistukea saan hurjat 19 euroa. Jatkan tätä kärvistelyä vielä seuraavatkin vuodet, jotta saisin kunnon ammatin. Opintolainaa en uskalla enää ottaa lisää.
Ihailen sinun kaltaisia ihmisiä. Kumman uskot tarjoavan sinulle mahdollisuuden suurempiin tuloihin tulevaisuudessa, pienen palkan työstä nyt vai elämisen toimeentulotuella koska palkka on niin pieni? Tämä on se asia mitä monet eivät ymmärrä.
Sä olet kyllä ihan kuutamolla, jos ajattelet, että ihmiset vapaaehtoisesti valitsevat toimeentulolla elämisen. Ei hemmetti mitä ylimielistä porukkaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ihan oikeassa. Noita neuvoja kuitenkin annetaan siksi, että jotkut vähävaraiset eivät osaa ennakoida ja käyttää rahaa järkevästi. Rahapäivänä ostellaan kaikenlaista, mihin ei todellisuudessa olisi varaa lainkaan. Sitten jää laskuja maksamatta tai jääkaappi on jo parin viikon päästä tyhjä.
Tämä!
Olen tekemisissä täysin yhteiskunnan avulla elävien perheiden kanssa ja iso ongelma on tämä hallitsemattomuus eli kun tilille tulee rahaa se käytetään mitä hupsummin.
Esim ostetaan lapsille karkkia kioskin kalleimmalla hinnalla ja limpparia vaikka tien toisella puolella on kauppa mistä saisi samat puolet halvemmalla.
Pienistä ostoksista kertyy äkkiä iso summa.
Ymmärrän ap pointin ja ihan oikeassa on, mutta se ei poista sitä tosiasiaa ettei kaikki ole varakkaita.Varmasti on osaksi näinkin, että rahan käyttöä ei osata suunnitella ja se ajaa yhteiskunnan turvaverkkon varaan. Toisaalta, systeemi on myös rakennettu sellaiseksi, että yhteiskunnan turvaverkosta on vaikea nousta. Jos köyhä laittaa suun säkkiä myöden (ja vähän pienemmällekin) ja lähtee säästämään hitaasti puskurirahastoa, käy nopeasti niin, että tukea ei tulekaan, ennenkuin "omat varat on käytetty" (vaikka se olisikin tarkoitettu auton vakuutusmaksuun ja mahdolliseen uuteen pesukoneeseen) Eli ihmistä ei pelkästään opeteta, vaan pakotetaan elämään kädestä suuhun.
Höpön pöpön. Työmarkkinatuesta ja asumistuesta saa säästää niin paljon kuin pystyy. Ihmisellä saa olla vaikka miljardi tilillään ja se saa työmarkkinatukea. Toimeentulotuki on ainoa, jossa katsotaan olemassa olevaa omaisuutta. Ja toimeentulotuelle päätyy vaan jos a) ei ole vaivautunut hankkimaan peruskoulun jälkeen MITÄÄN koulutusta tai olemaan YHTÄÄN töissä tai b) jos tulee karenssi. Karenssikin on yleensä 3-6 kuukautta maksimissaan, eikä karenssia tule jos hoitaa asiansa.
Toisin sanoen täytyy sössiä joka ikinen valintatilanne nuoresta saakka päätyäkseen tilanteeseen jossa pakotetaan elämään kädestä suuhun.
Mistä noin päättelit?
Minulla on kaksi akateemista tutkintoa ja olen työskennellyt n. 15 työpaikassa elämäni aikana. Olen saanut yhden kuukauden karenssin muistaakseni vuonna 2000, kun irtisanouduin työstä, jota en kerta kaikkiaan kestänyt tehdä.
Mutta viimeiset kuusi vuotta olen saanut toimeentulotukea melkein joka kuukausi. Joskus jää joku kuukausi välistä, kun olen tehnyt pieniä työkeikkoja.
Moni säännöllisestikin työssäkäyvä saa myös säännöllisesti toimeentulotukea, koska palkka ei riitä elämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
Juuri näin! Tästä syystä en edes ehdota "labyrinttiystävälleni" keinoja, jolla hän pääsisi tilanteestaan pois. Ja osittain myös siksi, että enhän mä voi luvata hänelle, etteikö hän parin kolmen vuoden aikana, mitä tuohon tarvittaisiin, saattaisi jäädä työttömäksi tai vaikka jäädä auton alle ja vammautua.
Joo, kuvittelet tekeväsi ystävänpalveluksen, mutta kuten tuolla edellä kirjoitettiin, niin tutkitusti jatkuvassa köyhyydessä eläminen täyttää ajatukset sillä tavalla, että on mahdotonta nähdä yhtä objektiivisesti tulevaisuuteen ja arvioida erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Totta kai sinä hyvin toimeentulevana pystyt kehittelemään vaikka mitä ratkaisuja labyrintti-kaverillesi, koska sinun mielesi ei ole jatkuvan rahahuolen valtaamat, joka aiheuttaa sen, että kaikki muut tärkeät asiat jäävät akuuttien asioiden jalkoihin. Siinä ei paljon pitkän ajan suunnitelmia pysty itsenäisesti tekemään. Ajautuu tietynlaiseen putkiajatteluun, jossa nimenomaan tarvitsisi sitä ulkopuolista apua tilanteesta pois pääsemiseen. Vähän sama kun tulipaloa sammuttavaa tyyppiä kehotetaan keksimään istumaratkaisu puolen vuoden päästä olevaan järjestettävään sukukokoukseen. "Kyllä minä vain ulkopuolisena tiedän monia ratkaisuja, mutta kaverin mielessä on vain jostain kumman syystä tulipalo. No, odotanpa, koska hän keksii itse tulipaloltaan toimivia ratkaisuja näihin istumajärjestyksiin liittyen..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
Juuri näin! Tästä syystä en edes ehdota "labyrinttiystävälleni" keinoja, jolla hän pääsisi tilanteestaan pois. Ja osittain myös siksi, että enhän mä voi luvata hänelle, etteikö hän parin kolmen vuoden aikana, mitä tuohon tarvittaisiin, saattaisi jäädä työttömäksi tai vaikka jäädä auton alle ja vammautua.
Joo, kuvittelet tekeväsi ystävänpalveluksen, mutta kuten tuolla edellä kirjoitettiin, niin tutkitusti jatkuvassa köyhyydessä eläminen täyttää ajatukset sillä tavalla, että on mahdotonta nähdä yhtä objektiivisesti tulevaisuuteen ja arvioida erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Totta kai sinä hyvin toimeentulevana pystyt kehittelemään vaikka mitä ratkaisuja labyrintti-kaverillesi, koska sinun mielesi ei ole jatkuvan rahahuolen valtaamat, joka aiheuttaa sen, että kaikki muut tärkeät asiat jäävät akuuttien asioiden jalkoihin. Siinä ei paljon pitkän ajan suunnitelmia pysty itsenäisesti tekemään. Ajautuu tietynlaiseen putkiajatteluun, jossa nimenomaan tarvitsisi sitä ulkopuolista apua tilanteesta pois pääsemiseen. Vähän sama kun tulipaloa sammuttavaa tyyppiä kehotetaan keksimään istumaratkaisu puolen vuoden päästä olevaan järjestettävään sukukokoukseen. "Kyllä minä vain ulkopuolisena tiedän monia ratkaisuja, mutta kaverin mielessä on vain jostain kumman syystä tulipalo. No, odotanpa, koska hän keksii itse tulipaloltaan toimivia ratkaisuja näihin istumajärjestyksiin liittyen..."
Ulkopuolisen antamat ratkaisuehdotukset yleensä saavat aikaiseksi vain vastarintaa. Sen näkee hyvin tältä palstaltakin, kun joku yrittää antaa neuvoja. Yhteen ratkaisukeinoon löytyy heti kymmenen syytä, miksi keino ei voi onnistua. Motivaatio syntyy parhaiten omasta oivalluksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on käytössä 350 euroa kuukaudessa, yhden hengen kuluihin. Sen pitäisi kai riittää mainiosti, mutta en kyllä varmaan olisi enää elossa ilman auttavia ja anteliaita lähipiirin ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
Juuri näin! Tästä syystä en edes ehdota "labyrinttiystävälleni" keinoja, jolla hän pääsisi tilanteestaan pois. Ja osittain myös siksi, että enhän mä voi luvata hänelle, etteikö hän parin kolmen vuoden aikana, mitä tuohon tarvittaisiin, saattaisi jäädä työttömäksi tai vaikka jäädä auton alle ja vammautua.
Joo, kuvittelet tekeväsi ystävänpalveluksen, mutta kuten tuolla edellä kirjoitettiin, niin tutkitusti jatkuvassa köyhyydessä eläminen täyttää ajatukset sillä tavalla, että on mahdotonta nähdä yhtä objektiivisesti tulevaisuuteen ja arvioida erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Totta kai sinä hyvin toimeentulevana pystyt kehittelemään vaikka mitä ratkaisuja labyrintti-kaverillesi, koska sinun mielesi ei ole jatkuvan rahahuolen valtaamat, joka aiheuttaa sen, että kaikki muut tärkeät asiat jäävät akuuttien asioiden jalkoihin. Siinä ei paljon pitkän ajan suunnitelmia pysty itsenäisesti tekemään. Ajautuu tietynlaiseen putkiajatteluun, jossa nimenomaan tarvitsisi sitä ulkopuolista apua tilanteesta pois pääsemiseen. Vähän sama kun tulipaloa sammuttavaa tyyppiä kehotetaan keksimään istumaratkaisu puolen vuoden päästä olevaan järjestettävään sukukokoukseen. "Kyllä minä vain ulkopuolisena tiedän monia ratkaisuja, mutta kaverin mielessä on vain jostain kumman syystä tulipalo. No, odotanpa, koska hän keksii itse tulipaloltaan toimivia ratkaisuja näihin istumajärjestyksiin liittyen..."
Ulkopuolisen antamat ratkaisuehdotukset yleensä saavat aikaiseksi vain vastarintaa. Sen näkee hyvin tältä palstaltakin, kun joku yrittää antaa neuvoja. Yhteen ratkaisukeinoon löytyy heti kymmenen syytä, miksi keino ei voi onnistua. Motivaatio syntyy parhaiten omasta oivalluksesta.
Ja tämä johtuu siitä, että tilannetta kokemattomien neuvot ovat usein huonoja. Eivät ymmärrä ottaa huomioon oleellisia seikkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
Juuri näin! Tästä syystä en edes ehdota "labyrinttiystävälleni" keinoja, jolla hän pääsisi tilanteestaan pois. Ja osittain myös siksi, että enhän mä voi luvata hänelle, etteikö hän parin kolmen vuoden aikana, mitä tuohon tarvittaisiin, saattaisi jäädä työttömäksi tai vaikka jäädä auton alle ja vammautua.
Joo, kuvittelet tekeväsi ystävänpalveluksen, mutta kuten tuolla edellä kirjoitettiin, niin tutkitusti jatkuvassa köyhyydessä eläminen täyttää ajatukset sillä tavalla, että on mahdotonta nähdä yhtä objektiivisesti tulevaisuuteen ja arvioida erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja. Totta kai sinä hyvin toimeentulevana pystyt kehittelemään vaikka mitä ratkaisuja labyrintti-kaverillesi, koska sinun mielesi ei ole jatkuvan rahahuolen valtaamat, joka aiheuttaa sen, että kaikki muut tärkeät asiat jäävät akuuttien asioiden jalkoihin. Siinä ei paljon pitkän ajan suunnitelmia pysty itsenäisesti tekemään. Ajautuu tietynlaiseen putkiajatteluun, jossa nimenomaan tarvitsisi sitä ulkopuolista apua tilanteesta pois pääsemiseen. Vähän sama kun tulipaloa sammuttavaa tyyppiä kehotetaan keksimään istumaratkaisu puolen vuoden päästä olevaan järjestettävään sukukokoukseen. "Kyllä minä vain ulkopuolisena tiedän monia ratkaisuja, mutta kaverin mielessä on vain jostain kumman syystä tulipalo. No, odotanpa, koska hän keksii itse tulipaloltaan toimivia ratkaisuja näihin istumajärjestyksiin liittyen..."
Ulkopuolisen antamat ratkaisuehdotukset yleensä saavat aikaiseksi vain vastarintaa. Sen näkee hyvin tältä palstaltakin, kun joku yrittää antaa neuvoja. Yhteen ratkaisukeinoon löytyy heti kymmenen syytä, miksi keino ei voi onnistua. Motivaatio syntyy parhaiten omasta oivalluksesta.
Ja tämä johtuu siitä, että tilannetta kokemattomien neuvot ovat usein huonoja. Eivät ymmärrä ottaa huomioon oleellisia seikkoja.
Ja tästä syystä onkin parempi, että ihminen itse oivaltaa keinot.
Köyhyys on vakavien sairauksien lisäksi sellainen aihe, että siitä on turha mielipidettään kertoa, ellei sitä ole itse kokenut. Ilman kokemuspohjaa asiasta mielipiteelläsi ei ole MITÄÄN painoarvoa. Turhia sanoja maailmaan kyllä mahtuu, sisään yhdestä korvasta, ulos toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhät tuhlailevat ja tekevät huonompia, usein lyhytnäköisiä, valintoja koska ovat köyhiä. Eivät siksi, ettei heillä olisi itsekuria tai halua tehdä parempia valintoja.
Klassisessa vaahtokarkkitutkimuksessa tutkittiin aikoinaan, miten lapsen itsekuri vaikuttaa myöhempään pärjäämiseen elämässä. Lapsen eteen asetettiin tutkimustilanteessa yksi vaahtokarkki ja tutkija sanoi, että jos vaahtokarkki on vielä syömättä 15 minuutin päästä hänen palatessaan huoneeseen, lapsi saa toisen karkin. Näiden lasten pärjäämistä elämässä tutkittiin myöhemmin ja löydettiin korrelaatio elämässä menestymisen ja itsekurin välillä. Eli ensimmäisen vaahtokarkin syömisestä pidättäytyneet olisivat pärjänneet elämässä paremmin.
Tätä tutkimustulosta ei kuitenkaan ole pystytty todistamaan, vaikka uskomuksemme köyhyydestä perustuu vaahtokarkkitutkimukselle ja monelle muulle vastaavalle tutkimukselle. Ja vielä pahempaa: kun vaahtokarkkitutkimussa otetaan huomioon tutkittavien lasten sosioekonominen tausta, käy ilmi, että ensimmäisestä vaahtokarkista pidättäytyvät lapset todella pärjäävät paremmin elämässä myöhemmin, mutta tämä johtuu todennäköisesti siitä, että he tulevat paremmista oloista kuin ensimmäisen karkin ahmaisevat lapset.
Eli itsekuri ja kyky nautinnon viivästyttämiseen ovat kiinni lapsen taloudellisesta ja sosiaalisesta taustasta. Rikkaammista ja paremmin koulutetuista perheistä tulevat lapset pystyvät ensinnäkin luottamaan siihen, että takaisin palaava aikuinen todella antaa toisen vaahtokarkin (köyhien perheiden lapset ovat tottuneempia siihen, että tällaiset lupaukset rikkoutuvat, usein rahallisista syistä). Lisäksi he pystyvät uskomaan, että vaikka tutkija ei antaisikaan toista karkkia, niin asiat kuitenkin järjestyvät parhain päin.
Köyhemmät lapset taas syövät ensimmäisen vaahtokarkin heti, koska he valitsevat mieluummin hetken nautinnon eikä ole mitään taetta, että vastaavia herkkuja olisi tulossa enää tulevaisuudessa.
https://www.theatlantic.com/amp/article/561779/
En nyt väitä, että kaikki pienituloiset olisivat tuhlailijoita, mutta tämä selittää todella hyvin sen ulospäin järjettömältä näyttävän käytöksen, mistä ketjussakin on puhuttu. Monilla se on vielä lapsuudenperheestä opittua - itse olen pyristellyt tästä ulos ja opetellut rahan käyttöä alusta asti, mutta se on vaatinut tietyt puitteet onnistuakseen (säännölliset tulot).
Mä uskon tuon. Olen tuntenut "labyrinttiystäväni" jo niin kauan, että tiedän hänen labyrintistään reitin ulos ja voisin jopa auttaa häntä siinä. Matka on kuitenkin pitkä ja hankalakulkuinen. En ole edes ehdottanut hänelle koko asiaa. Hän nimittäin kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät usko, että kannattaisi edes yrittää, koska mikäli viimein edes pääsisi labyrintistä ulos, joku olisi jo syönyt sen ulkopuolella odottavan vaahtokarkin. Häneltä - kuten monilta muiltakin köyhyydessä eläviltä - puuttuu luottamus siihen, että asiat voisivat järjestyä. Heidän näkökulmastaan on järkevämpää ottaa jotain nyt käden ulottuvilla olevaa kuin luottaa, että jotain vieläkin enemmän odottaisi heitä jossain. Syy ei ole heissä vaan siinä, ettei heillä ole kokemusta luottamisen järkevyydestä.
Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä. Nämä säästämiset ja budjetoinnit ja luottamus ovat juuri niitä taitoja, jotka on saatuja tai niihin on työkaluja ja niitä meillä kaikilla ei ole. Tuosta vaahtokarkki esimerkistä haluan sanoa että olen kuulunut kumpaankin sarjaan elämäni aikana ja siihen on vaikuttanut taloudellinen tilanne. Ei mikään geneettinen tai persoonalisuus piirre vaan rahallinen asema.
"Yksi tärkeimpiä kokemuksia mitä köyhä ja huono-osainen tarvitsee on se että hän voi pärjätä kohtuullisesti juuri niillä kapasiteeteilla itsenäisesti mitä hänellä juuri sitten on. Siksi esim. rahan antamisesta yksinään ei ole hyötyä."
Tämä on kyllä aika alentuvaa tekstiä. Ikään kuin kaikki köyhät olisivat ihan reppanoita.
Näissä keskusteluissa ei myöskään yleensä oteta esille ihmisten erilaisia luonteita. En siis tarkoita kykyjä tai taitoja (synnynnäisiä tai opittuja), en myöskään resursseja tms., vaan puhun ihmisen perusluonteesta, joka lienee aika lailla muuttumaton.
Jotkut ihmiset ovat esimerkiksi luonnostaan suunnitelmallisia, harkitsevia, pitkäjänteisiä, säästäväisiä jne. Näille ihmisille vaikka tarkan budjetin tekeminen ja siinä pysyminen on luontevaa ja helppoa. Saattaa tuottaa jopa mielihyvää. Ovat he sitten köyhiä tai varakkaita. Jotkut ovat sitten täysin toisenlaisia, eivätkä he ole sen huonompia ihmisiä, ainoastaan erilaisia.
Itse pystyn venyttämään penniä ja harkitsemaan kulutustani tarkkaan, mutta se ei ole minulle luontevaa, en pidä siitä ja se suoraan sanoen stressaa, masentaa ja ketuttaa niin, että joskus tekisi mieli huutaa suoraa huutoa. Se vie niin paljon iloa elämästä! Ei se myöskään anna mitään tyydytystä tai kohota itsetuntoani tai -kunnioitustani millään lailla, että koen osaavani tai hallitsevani jotain sellaista, joka on pakon sanelemaa ja johon minun pitää vastentahtoisesti alistua. Minä haluan ennemmin nauttia elämästä kuin tuntea ylpeyttä siitä, että olen taitava kituuttelija. :D
En ole materialisti enkä ole sinällään tavaran perään, mutta olen kuitenkin esteetikko. Ja sekin on perusluonteessani eikä se lähde sieltä kulumallakaan. En siis viihdy esim. rumissa (omasta mielestäni) vaatteissa enkä rumassa kodissa. Estetiikalla on yllättävän iso vaikutus mielialaani ja jopa mielenterveyteeni. Onneksi olen luova ja mielikuvituksekas, joten pystyn taikomaan kauneutta pienelläkin rahalla. Mutta silti joskus meinaa itku tulla. :(
Ylipäätään ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että köyhä ei saisi lainkaan nauttia tai iloita elämästään, ovat mitä todennäköisimmin onnettomia ja tyytymättömiä omaan elämäänsä. Nimittän jos on todella onnellinen, haluaa muidenkin olevan sitä, riippumatta sosiaalisesta tai ekonomisesta asemasta (tai mistään muustakaan). Oikeasti onnellinen myös ymmärtää, että muiden onni ei ole häneltä itseltään pois. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
e kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain köyhyyden kokenut tietää, miten kurjaa ja terveydellekin haitallista on aina tinkiä ruoasta. Nytkin tekisi aina kaupassa mieli ostaa salaatteja, hunajamelonia, mansikoita, parsaa, grillijuustoja, nyhtökauraa, lihoja, erilaisia maitotuotteita, uusia perunoita... Silti useimmiten elän piimällä, kananmunilla, halvoilla tomaateilla, pakastevihanneksilla, puurolla ja ruisleivällä. Rauta ja B-vitamiinit pakko ottaa purkista, varmaan tarvitsisin myös omega kolmosta enemmän. Anemia on ollut jo pidempään... Mutta kun tuloja ei ole, on pakko säästää ruoassa, jos tarvitsee jotain. Minä tarvitsin juuri uudet lenkkikengät ja läppärin akun, joten olin 15 päivää kokonaan ilman rahaa ja kävin leipäjonossa.
Siis onko sulla läppäri ja uudet kengät ja kehtaat valittaa??
Kengät maksoivat alennuksessa 15e, läppärin akku 40e. Kyllä, minulla on läppäri, jotta sain kouluni käytyä ja haettua ammattikorkeaan. Vaikea olisi nykypäivänä esim. hakea töitä, jos ei olisi tietokonetta. Se tietokoneeni ei poista sitä tosiasiaa, että olen aliravittu ja masentunut. Kengätkään eivät ravitse kehoa, mutta mahdollistavat kyllä lenkkeilyn, jota aina suositellaan köyhille ilmaisuuden takia.
Joku myös kyseli hyödystäni yhteiskunnalle... Elätän itseni kuitenkin työllä, mutta nettopalkkani on n. 100e enemmän, kuin mitä sain toimeentulotuella. Asumistukea saan hurjat 19 euroa. Jatkan tätä kärvistelyä vielä seuraavatkin vuodet, jotta saisin kunnon ammatin. Opintolainaa en uskalla enää ottaa lisää.
Ihailen sinun kaltaisia ihmisiä. Kumman uskot tarjoavan sinulle mahdollisuuden suurempiin tuloihin tulevaisuudessa, pienen palkan työstä nyt vai elämisen toimeentulotuella koska palkka on niin pieni? Tämä on se asia mitä monet eivät ymmärrä.
Sä olet kyllä ihan kuutamolla, jos ajattelet, että ihmiset vapaaehtoisesti valitsevat toimeentulolla elämisen. Ei hemmetti mitä ylimielistä porukkaa...
No eikös kannustinloukoissa ole nimenomaan tuosta kyse että työn tekeminen ei lisää tuloja? Ja se on ylimpien päättäjien toimesta tunnistettu suureksi ongelmaksi? Jos kukaan ei ajattelisi että ei kannata tehdä töitä koska tulot ei kasva, ei tällaiset loukot olisi ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ihan oikeassa. Noita neuvoja kuitenkin annetaan siksi, että jotkut vähävaraiset eivät osaa ennakoida ja käyttää rahaa järkevästi. Rahapäivänä ostellaan kaikenlaista, mihin ei todellisuudessa olisi varaa lainkaan. Sitten jää laskuja maksamatta tai jääkaappi on jo parin viikon päästä tyhjä.
Tämä!
Olen tekemisissä täysin yhteiskunnan avulla elävien perheiden kanssa ja iso ongelma on tämä hallitsemattomuus eli kun tilille tulee rahaa se käytetään mitä hupsummin.
Esim ostetaan lapsille karkkia kioskin kalleimmalla hinnalla ja limpparia vaikka tien toisella puolella on kauppa mistä saisi samat puolet halvemmalla.
Pienistä ostoksista kertyy äkkiä iso summa.
Ymmärrän ap pointin ja ihan oikeassa on, mutta se ei poista sitä tosiasiaa ettei kaikki ole varakkaita.
Oletko ikinä ajatellut että ihmiset jotka joutuvat aina säästämään kaikesta ja koko ajan, kun vihdoin onkin vähän rahaa, halutaan elää edes hetki niin että ei tarvi ajatella hintoja pienessä kaavassa, vaan ostetaan sitä kalleinta karkkia, jotta tunnetaan itsensä edes vähän aikaa ihmiseksi, jolla on varaa johonkin.
Ei, se ei ehkä ole järkevää mutta se on inhimillistä toimintaa ihmiseltä, jolla ei koskaan ole varaa mihinkään ekstraan. Ihmettelen että sinä asiantuntijana et pysty tajuamaan näin yksinkertaista asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys on vakavien sairauksien lisäksi sellainen aihe, että siitä on turha mielipidettään kertoa, ellei sitä ole itse kokenut. Ilman kokemuspohjaa asiasta mielipiteelläsi ei ole MITÄÄN painoarvoa. Turhia sanoja maailmaan kyllä mahtuu, sisään yhdestä korvasta, ulos toisesta.
EI kokemus köyhyydestä riitä, vaan oikeanlainen kokemus oikeanlaisesta köyhyydestä ja mieluiten vielä siitä miten siitä ei ole päässyt nousemaan vaikka kaikkensa on tehnyt. Vähävaraisuus ei riitä vaan pitää olla sairas, mt-ongelmainen, eläkeläinen. Ja jos ei ole lapsia, niin ei kelpaa myöskään. Ja ei missään nimessä saa sanoa että pärjää pienellä rahalla.
Meillä lapset (7-11 v) tienasi viime kesänä rahat huvipuistorannekkeisiin askartelemalla kortteja ja muuta pientä, tekemällä pannulappuja, poimimalla kukkia luonnosta ja myymällä niitä lähistöllä ovelta ovelle. Asutaan omakotitaloalueella, joten ovikelloja pääsee soittamaan vapaasti.