Lue keskustelun säännöt.
Introvertti! Kuinka monta lasta sinulla on? Miten jaksat lapsiperhe-arkea?
Mä itse olen introvertti ja rakastan yksinoloa. Meillä kuitenkin on yksi lapsi joka vaatii oman huomionsa. Mutta onneksi lapsi on jo sen ikäinen että on aika itsenäinen eikä häntä tarvitse enää joka asiassa auttaa.
Omaa aikaa saan niin, että lapsi touhuilee välillä omiaan, välillä isänsä kanssa ja välillä pelailee tabletillaan.
Sitten välillä mä puuhastelen lapsen kanssa jotain niin että mieskin saa välillä omaa aikaa.
Mä en enempää lapsia jaksaisi, yksikin lapsi on tarpeeksi. Tämä on hyvää lapsiperhe-arkea mulle introvertille ihmiselle.
Jaksan kun välillä saan ihan omia hetkiä eikä tarvitse olla kokoajan auttamassa ja viihdyttämässä toista.
Kommentit (211)
Vierailija kirjoitti:
0
En usko että jaksaisin jatkuvaa hälinää.
Sama täällä. Työelämää ja perhe-elämää ei voi jaksaa samanaikaisesti (onnea heille ketkä jaksaa), hälinä työstä yhdistettynä hälinään kotona olisi varma yhdistelmä että itse joutuisi lataamoon. Tukiverkkoja ei myös olisi apuna. Siksi 0 lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi lasta ja kaksi asuntoa. Se toinen asunto on käytössä yksinoleiluun ja yöpymiseen aina kun introvertti-puolisoni sitä haluaa, eli useita kertoja viikossa. Ei tämä muuten varmaan toimisikaan.
kaksi tuli nuorena, mutta ne ovat jo teinejä... käyn mielelläni ystävien kassa viinillä ja teen töitä aina kun mahdollista.
Yksi lapsi. En kestäisi sisarusten välistä tappelua kotona ja erotuomarina toimimista.
Minulla on kaksi jo aikuista lasta. Pikkulapsiaika oli minulle erittäin raskas kokoaikaisen ärsyketulvan takia. Meillä ei ollut juuri apuja isovanhemmista tai tutuista. Oloni oli jatkuvasti ristiriitainen: rakasti heitä yli kaiken ja nautin heidän kanssaan touhuilustaan, mutta samalla olisin tarvinnut omaa aikaa pari tuntia päivässä ihan vain lööbailuun, lukemiseen tms. Eihän se tietenkään onnistunut. Alkoi helpottaa, kun molemmat olivat jo kouluiässä. Nyt kaipaisin heitä kotiin jatkuvasti, vaikka he käyvätkin luonamme usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yksi lapsi ja hyvin jaksoin lapsiperhearjen. Toki saattoi auttaa, että enimmän osan ajasta en ollut töissä. Lisäksi auttoi, että lapsikin on introvertti.
Ihana rauha oli kotona, kun ei ollut sisarusten välisiä tappeluita.
Jos on erehtynyt ekstrovertin kanssa naimisiin, niin on tietenkin riskinä saada ekstrovertti lapsi. Kannattaa harkita, haluaako ottaa sen riskin.
5 lasta joista yksi jo aikuinen. Nuorimmat pieniä päiväkotilaisia. Omia lapsia jaksan hyvin, muita ihmisiä en jaksa. Jopa miehestä tarviin paussia aika ajoin, mutta en lapsistani
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi lapsi. Jaksaminen on haastavaa välillä. Lapsi itse on ekstrovertti, hyvin puhelias ja sosiaalinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 40 vuotias, joten voinen jo aika rohkeasti ilmaista jääväni lapsettomaksi.
Toisaalta koen olevani ambivertti, joka on kallellaan enemmän sosiaalisissa tilanteissa introvertin puolelle erilaisissa kyselyissä. Vanhempani ovat erakoituneet työelämän jälkeen, joten tunnistan tuon puolen myös itsessäni hyvin.
Lapsilukuni on osittain itsevalittua ja kukaan itseäni lukuunottamatta ei ole kyseenalaistanut koskaan päätöstäni. Edes vanhempani, kun sitä heiltä olen kysynyt. Puoliso minulla on, ja hänenkin kanssaan asiasta olemme keskustelleet, että olemme tietoisia valitsemastamme elämäntavasta. Pidän kyllä lapsista ja mielellään otan heidät mukaan juttuihin meillä käydessä, mutta olen jo päivästä heidän kanssaan varsin väsynyt.
Olen introvertti ja kolme lasta, aika vaikeaa. mutta lapset teki musta ekstrovertin.
Kyllä se intro siellä pohjalla oli, otin omaa aikaa kaksi kertaa viikossa iltaisin, kävin harrasteissa.. Nyt kun lapset kasvaneet olen kovaa vauhtia muuttumassa introvertiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme lasta ja huonosti jaksan, hankalia teinejä pienellä ikäerolla, nyt jos päätös olisi edessä saisi yksi lapsi riittää
Monta lasta. Vieraat ihmiset väsyttävät, omat eivät. Lapsista on seuraa toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ErakkoRapunen kirjoitti:
Edelleen jännitän pikkulapsia, vaikka elin sen ajan itsekin omieni kanssa. En ehkä vain niin nauttinut siitä. Isompien kanssa on rennompaa...
Naapurustossa on paljon pikkulapsiperheitä, mutta pidän etäisyyttä. En jaksa enää ryhtyä potentiaaliseksi lapsenvahdiksi.
Meille tungettiin pikkulapsia hoitoon, kun omani olivat pieniä. (Naapuri) Olin silloin ihan poikki. Jälkikäteen ajateltuna silloin olisi pitänyt hoitaa omaa väsymystä pois ja kieltäytyä pakkolapsenvahtimisesta.
Ehkäpä väsymyksensekauset muistot jättivät jäljen. Introvertti-ihmisenä tarvitsen paljon omaa rauhaa. Omat lapset jaksan hoitaa edelleen hyvin.
Te, jotka tungette jälkikasvunne tuntikausiksi muille kylään, siellä saattaa olla tosi väsynyt äiti, joka ei aina jaksaisi paimentaa muiden muksuja.
Sama täällä, onneksi isommalla lapsella ei enää käy kavereita. Kun oli pieni, kieltäydyin ottamasta naapurin ylivilkasta ja rajatonta kersaa jatkuvasti paimennettavaksi, ymmärrettävästi vanhemmat olisivat halunneet päästä hänestä usein eroon.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan miehen kanssa introverttejä ja meillä on yksi lapsi, joka hänkin on introvertti. Nyt hän on jo muuttanut pois kotoa, mutta kyllä se lapsiperhe-elämä yhden lapsen kanssa menetteli, varsinkin sen jälkeen kun hän oppi lukemaan. Kun hän oli isompi, meidän viikonloput menivät niin, että kaikki kolme viettivät pääosan ajastaan itsekseen omilla tietokoneillaa. Välillä kokoonnuttiin keittiöön laittamaan yhdessä ruokaa, sitten syötiin yhdessä ja keskusteltiin. Sen jälkeen kaikki olivatkin taas jo valmiita häipymään omiin oloihinsa.
Ne tylsät pikkulapsivuodet jäivät loppujen lopuksi aika vähiin. Lapseni taisi olla 5-vuotias kun jonkun shoppailureissun jälkeen mentiin yhdessä lounaalle ja havahduin siihen, että tämän lapsen kanssa voi jo käydä lounaalla ja keskustelut alkavat olla ihan mielenkiintoisia!
Kyllä oman perheen seuraa jaksaa ihan hyvin, kun ovat fiksuja ihmisiä. Ja yksi lapsi ei keskenään riehu ja tappele, jot
Alkuosa ihan kuin meillä, ollaan omilla tietokoneilla tms. touhuissa eri huoneissa.
Itselläni on neljä lasta, ja miehellä kolme.
On siinä välillä pinna kireällä, ja ahdistaa.
Olen kuitenkin tottunut, ja riittää, että pääsen välillä vaikkapa alakertaan tai ulos yksin möllöttämään.
Enemmän kuitenkin 'ahdistaa' ulkopuoliset ihmiset. Oma perhe on omaa perhettä, ja tosiaan riittää lyhyet omat ajat.
Kodin ulkopuolella stressaannun herkemmin ja pahemmin.
Viihdytin introverttinä ensin puolisoani kahden 15 vuotta, niin kyllä se yhden lapsenkin viihdyttäminen sitten sujui ohessa. Nykyään en tiedä, mitä tekisin omalla ajalla.
3 Kaksi vanhempaa huoltamassa, onneksi lapset ei ole mitään ADHD vaan normaaleja. Siinä ei haittaa vaikka on miten intro.
Nolla lasta. Yksi lemmikkieläin.
Yksi lapsi enkä aina jaksa. Vetäydyn mökille hiljaisuuteen. Ollaan mökillä välillä koko perhe, mutta jos kaipaan rauhaa, saatan käydä siellä ihan yksinkin vuorokauden ajan. Minua inhottaa lasten synttärit, toiset vanhemmat, luokkatapaamiset, vanhempainillat. Harrastukseen vien mielelläni, koska musiikkiopistolla ei tarvitse jutella kenenkään kanssa. Istun käytävällä odottamassa tai lähden kävelylle, säästä riippuen.