Lue keskustelun säännöt.
Introvertti! Kuinka monta lasta sinulla on? Miten jaksat lapsiperhe-arkea?
Mä itse olen introvertti ja rakastan yksinoloa. Meillä kuitenkin on yksi lapsi joka vaatii oman huomionsa. Mutta onneksi lapsi on jo sen ikäinen että on aika itsenäinen eikä häntä tarvitse enää joka asiassa auttaa.
Omaa aikaa saan niin, että lapsi touhuilee välillä omiaan, välillä isänsä kanssa ja välillä pelailee tabletillaan.
Sitten välillä mä puuhastelen lapsen kanssa jotain niin että mieskin saa välillä omaa aikaa.
Mä en enempää lapsia jaksaisi, yksikin lapsi on tarpeeksi. Tämä on hyvää lapsiperhe-arkea mulle introvertille ihmiselle.
Jaksan kun välillä saan ihan omia hetkiä eikä tarvitse olla kokoajan auttamassa ja viihdyttämässä toista.
Kommentit (211)
Ei ole, eikä tule, hyi! En jaksais yhtään. Nautin kun saan olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi. Pidän lapsista. Halusin kaksi koska heistä on seuraa myös toisilleen.
Kaksi enkä jaksaisi yhtään enempää. Perhe ei sinällään kuormita niin paljon kuin vieraat, mutta kaipaisin silti ihan yksinoloa. Valitettavasti työssäkäyvänä introverttiäitinä olen tosi huono ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi. Kolmas haaveissa ja tiedän sen olevan täysin hullu ajatus.
Kaksi lasta, viiden vuoden ikäerolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme on. Ihan hyvin jaksan lapsien meuhkaamista, puolisoa en niinkään.
Yksi lapsi, juuri sen takia jaksankin hyvin. Olis kauheeta olla useamman lapsen äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi. Jaksan kun on pakko jaksaa.
Yksi ja se on juuri sopivasti. Töissä minun tarvitsee olla tosi vähän sosiaalinen, joten sosiaalista energiaa riittää myös lapselle. Mies osallistuu vanhemmuuteen tasapuolisesti ja saan tarpeeksi aikaa myös ihan vaan itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yhtään. En jaksaisi omia lapsia, vaikka sukulaislapset rakkaita ovatkin. Tykkään rauhasta ja huonouninenkin olen.
Kaksi, Ekan kanssa oli rankkaa mutta toisen synnyttyä en kokenut mitään ongelmia. Nyt lapset ovat aikuisia ja minusta on tullut jos ei nyt extrovertti, niin sosiaalinen kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi lasta, nyt jo isoja. En ikinä maailmassa jaksaisi kovin sosiaalista työtä, mutta omat lapset ovat ihan eri asia. Parasta mitä elämässäni on. No, heilläkin on kyllä aika rauhalliset temperamentit :)
Kolme lasta, nyt jo teini-ikäisiä. Tajusin, vasta kolmannen lapsen jälkeen, että olen ns. maskaava introvertti + erityisherkkä vielä päälle.
Lapseni ovat minulle tärkein asia maailmassa, mutta en selviäisi tästä hengissä, ellen saisi aina aika ajoin viettää mökillä yksin laatuaikaa kirjojeni kanssa. Lasten loma-ajat ovat minulle rankkoja,
4 lasta. Omiani jaksan, muiden en, minulla ei ole yhtään äitikaveria. En jaksa. Ja kyllä usein kaipaan omaa aikaa.
2, enkä oikein jaksakaan :( Tilanne olisi helpompi, jos saisi edes joskus olla edes yhden päivän yksin kotona. Tai jos olisi tukiverkkoja, tai edes puoliso joka osallistuisi enemmän kasvatukseen ja lasten kanssa touhuamiseen. Jäisi itellekin enemmän voimavaroja olla se kiva äiti, edes toisinaan.
Mulla on työ, joka vaatii ihmisten kanssa olemista ja yhteistyötä ja olen töiden jälkeen aina kuormittunut. Sitten tulee kotiin ja lapsilla on hirveesti asiaa ja niiden kanssa pitäisi tehdä jotain mukavaa yhdessä, ja ehkä joskus jopa miettiä, että oppivat jotain taitoja elämää varten. Mutta ei vaan jaksa. Mies toki kerjää huomiota myös, mutta ei tee mitään koskaan lasten kanssa eikä käy niiden kanssa missään, että saisin hetken hengähtää yksin. Olla vain, tai tehdä vaikka kotitöitä ilman että joku on vähän väliä vailla jotain minulta. Olen tosi uupunut, mutta en saa apua tähän tilanteeseen mistään. Ainoa vaihtoehto on enää ero ja vuoroviikkovanhemmuus.
Kolme lasta on ja olen introvertti. Omat lapset (ja mies) ovat kuitenkin aivan täysin eri asia kuin ihmiset yleisesti. Kuormitun kamalasti muissa porukoissa ja jopa ystäviäni tavatessa. Lapsiperhepaikat ja -tapahtumat ovat hermoja raastavia. Mutta vain omien lasteni kanssa ollessa ei mitään ongelmaa. Silloin ei tarvitse pinnistellä ja ponnistrlla sosiaalisesti, kuten muitten seurassa vaan voi olla vain oma itsensä. Omat lapset ovat kuitenkin aina enemmän tai vähemmän samasta puusta veistettyjä kuin itse on.
Hmm ihmisoikeudet tietty myös koskee kaikenmaalaisia, ei pelkästään suomalaisia. Täysin riippumatta lapsiluvusta, on se sitten nolla tai 10. Mutta joo, et ehkä nyt välitä kuka hoitaa vanhana, sitten voi mieli muuttua. Jos esim. saat aivohalvauksen etkä pysty puhumaan, olet täysin lekureiden armoilla ilman läheistä joka puhuu puolesta. Et pääse helposti tai ollenkaan hyviin hoitopaikkoihin, koska vanhana ei jaksa yksin raivota sossuille ym. ja vaatia, vaan siinä pitää olla nuorempi ja vahvempi omainen taistelemassa puolestasi. Väärinkäytökset vanhushoivassa jäävät osaltasi huomaamatta, jos ei sinulla ole nuorempia sukulaisia (eli omia lapsia käytännössä, täällä ei tapana hoitaa esim. tätejä ja setiä) valvomassa hoitoa.