Keski-ikäiset, peruskoulun koululiikunnan muistelua - millaista oli, mitä tehtiin ja innostiko liikkumaan?

Pesäpalloa, lisää pesäpalloa ja sitten vielä vähän pesäpalloa. Talvella vuorotellen lentopalloa, korista ja kuntosalia. Kuntosalista tykkäsin ja käyn salilla yhä. Joskus harvoin suunnistusta. Talvella pari kertaa vuodessa hiihtoa ja luistelua, mulle ok, tykkäsin niistä ja tykkään hiihdosta yhä, luistelua ei jalat enää kestä.

-86-92, keskisuuri kaupunki: Tamburiinin tahdissa, hernepussi pään päällä kävelyä, jotta saadaan ylväs ryhti. Tytöillä pakollinen jumppapuku (omani pinkki, röyhelöitä persiissä) ja jumppatossut. Toukokuussa pesäpalloa helteessä, talvella hiihtoa veren maku suussa. Vihasin liikuntaa, nykyään ollaan sovinnossa kun ei olla tekemisissä.

Tuohon aikaan oppilaat (yleensä aina samat opettajan suosikit :D) saivat valita joukkueen ja luonnollisesti kukaan ei halunnut joukkueeseensa lihavia, kömpelöitä tai epäliikunnallisia, joten käytännössä aina viimeisiksi jäivät samat lihavat, kömpelöt tai epäliikunnalliset, jotka opettaja sitten pakotti ottamaan joukkueisiin. Tämän on moni muistanut koululiikunnasta aikuisenakin ja pitänyt sitä yhtenä syynä siihen ettei ryhmäliikunta kiinnosta.

Onko tästä tavasta jo päästy vai vieläkö tätä koulukiusaamisen muotoa opettajan hyväksymänä harjoitetaan?

60 luvun alkupuolella jouduin hiihtämään rästiinjääneen

osuuden kansanhiihdosta keväällä kun lumi oli jo lähes kokonaan sulanut.

Itkin ja hiihdin kun se vaan oli pakko.

Tämä sarkolan kansakoulussa kouvolassa.

Just toi tamburiinin paukutus ja jatkuva koripallo. Kivä tällaiselle 156cm.

Kamala halveksuva natsiakka opettajana.

Nykyään harrastan ympäri vuoden eri ulkoliikunta lajeja ja olen ikäisekseni hyväkin. Yllätin itseni kun opettaja aikuinaan haukkui huonoksi ja laiskaksi.

Ensiksi sivuutin otsikon kun ajattelin etten ole vielä keski-ikäinen, eikä kysymys koske mua. Öö, 43, voiko tän keski-ikäisempi ollakaan :-) Mutta ei herättänyt liikuntainnostusta liiksatunnit. Olin vielä vähän kömpelö ja kiusattu, joten arvanneehan sen että viimeisenä tulin aina valituksi joukkueisiin. Juu, pesäpalloa, luokalla oli pari tyttöä jotka harrastivat lajia, taivas kun ottivat tosissaan pelit. Myös muut joukkuelajin harrastajat pilasivat fiilistä, eivät tajunneet että joku toinen ei välttämättä ole niin taitava. Itse rakastin suunnistusta ja hiihtoa, sai painua luontoon omassa kaveriporukassa.

Voimistelunopettaja opetti nimemomaan voimistelua, renkaalla voimistelua, nauhalla voimistelua ja kaikenmaailman ihmeellisiä taivutuksia, joihin "kyllä pääsee jos vain haluaa". Kummallisinta oli, että vaikkapa pukki (vai mikä se teline nyt onkaan jonka yli hypätään voimistelussa) sekä aitajuoksussa aidat olivat samankorkuisia kaikille, vaikka onhan se nyt ihan eri asia hypätä samankorkuisen pukin/aidan yli kun on 170-senttinen tai 150-senttinen.

Kilpailuvimma oli mahdoton, kaikessa oli kilpailtava ja kaikessa tehtiin paremmuuslistoja, jotka laitettiin seinälle. Ei varmaan ollut kivaa niille, jotka olivat aina listan loppupäässä.

Vierailija kirjoitti:

60 luvun alkupuolella jouduin hiihtämään rästiinjääneen

osuuden kansanhiihdosta keväällä kun lumi oli jo lähes kokonaan sulanut.

Itkin ja hiihdin kun se vaan oli pakko.

Tämä sarkolan kansakoulussa kouvolassa.

Muistanko väärin vai saiko noista kansanhiihdoista jonkun merkin tai mitalin?

Voiko muuten liikunnasta saada ehdot ennen? Jäädä luokalle jos ei ollut osallistunut liikuntatunneille tai ollut siinä tarpeeksi hyvä? Mitään terveyskasvatus-osaa en muista ennen liikunatunneilla olleen vaan se oli todellakin vain sitä liikuntaa, pesäpalloa, lentopalloa, koripalloa, voimistelua, cooperia, hiihtoa. luistelua ja tokihan kaikki sillä periaattella, että jokainenhan tuntee pesäpallon säännöt ja jokainen osaa kaunoluistella hyppyineen ja ihmeliukuineen. Hokkareillahan ei tyttö saanut luistella vaan piti olla kaunoluistimet.

Mitään ei tosiaan opetettu - säännöt menivät vähän sinne päin. Kuntosalillekin mentiin kylmiltään ja laitteisiin sai apua vain pyytämällä. Ei tehty mitään lämmittelyjä, ruvettiin vain tekemään. Ei 13-vuotias älyä itsestään. Se oli uusi juttu se kuntosali meidän kirkonkylällä juuri kun aloitin yläasteen.

Muistan heikosti. 

Tamburiinia lyötiin, jumppasalissa juostiin edestakaisin, joskus päin seiniä.

Tuolloin syntyi näkemys urheilun järkevyydestä.

Kuntosali, se oli tosiaan hauskaa kun useimmat ei olleet koskaan sellaisia vempaimia nähneetkään ja opettajan opastus on, että nyt sitten alatte tehdä ja vaihdatte välillä laitetta. Olihan niissä muistaakseni jotkut laput liimattuna, joista sitten katsottiin miten päin vempaimeen mennään, mutta säätöjä ei osattu itselle sopiviksi muuttaa. Eikä mitään alkulämppäyksiä, niinkuin ei muutenkaan liikuntatunneilla.

Jos joku oli hidas juoksemaan tai luistelemaan, niin opettaja otti sitä kädestä ja veti kovempaa, omaa vauhtiaan. Siis silleen kiskoi perässään, että se joutui juoksemaan tai luistelemaan kovempaa vauhtia. Samoin jos jollakulla alkoi pistää kyljestä juostessa, ei saanut hiljentää saati kävellä vaan juosta, koska sillä se lähtee.

Se hemmetin tamburiini. Traumat jäi. Pesäpalloa aina, koskaan ei valittu joukkueeseen kuin pakollisena kun olin niin surkea. Sompahiihto. Voi luoja😱

Mikä ihme tuossa pesäpallossa on ollut, kun sitä on näköjään KAIKKIALLA pelattu ihan innoissaan?

Ja miksi siihen ei käyty sääntöjä läpi vaan oletus ilmeisesti kaikkialla on ollut, että kyllähän jokainen osaa pesäpalloa pelata? Oppihan ne säännöt tietenkin siinä kouluvuosien aikana, mutta olisi varmaan ollut enemmän osaavia pesäpallonpelaajia heti alusta asti jos olisi kerrottu säännöt.

Sama tosin oli muissakin peleissä koululiikunnassa, säännöt oli kysyttävä kavereilta jos ei itse tiennyt, opettaja ei niitä kertonut.

Vierailija kirjoitti:

Paukuttiko opettaja tamburiinia vai mikä nyt olikaan ja juostiin ympäri haisevaa liikuntasalia (joka toimi kätevästi myös juhlasalina)

Nimenomaan tätä tehtiin, ja paljon! Sitten kun oli tamburiinia paukuttamalla saatu kaikki tytön juoksutettua pitkin salia omalle pituusjärjestyksen mukaiselle paikalleen, alkoi voimistelu: "venyytys ja venyytys ja joussto ja jousssto", loputtomiin. Välillä mentiin puolapuille tekemään liike nimeltä turmariipunta, jolla onkin kuvaava nimi (googlaa jos et tiedä).

Pallopeleistä olisin tykännyt, mutta niitä oli ihan liian harvoin. Ikinä ei saatu me tytöt pelata jalkapalloa, jostain jääkiekosta puhumattakaan. Lentistä, korista ja pesistä se oli vain. Pesis oli kyllä vähän tylsää seisoskelua lähinnä, mutta aina se naisvoimistelun voitti. Sääntöjä ei tietenkään opetettu vaan oletettiin että kaikki osaa - niinpä tuli joskus pesiskentällä mokattua, kun en tiennyt, pitääkö pesien ollessa täydet lähteä juoksemaan vai ei.

Ja eipä muutenkaan opetettu eikä saanut harjoitella, pistettiin vain kylmiltään tekemään. Tämä etenkin yleisurheilussa, sitä vain mitattiin korkeus-, pituus-, kuula- ja satasen tulos. Ja pelätty Cooperin testi. 

Yksi poikkeus on, tanssia ruvettiin yläasteelta pitäen opettamaan. Jenkkaa osaan vieläkin. Lukukauden "kruunasi" se, kun viimeisellä liikuntatunnilla "päästiin" tanssimaan luokan hikisten finninaamaisten poikien kanssa, jotka senikäsenä vielä olivat järjestään puoli päätä meitä lyhyempiä. Joku koetti tanssin verukkeella kouria peffasta.

Kaikkein pahinta oli kuitenkin telinevoimistelu, jota pelkäsin kuollakseni. Oikeasti; minusta ne liikkeet vaikuttivat hengenvaarallisilta. Samaan voinee laskea köysissä kiipeilyn. Itse en onnekseni päässyt köydessä ylöspäin senttiäkään, mutta niille jotka kiipesivät vaivatta suunnilleen katonrajaan, sattui kyllä pari tapaturmaakin (tullaan liukumalla alas ja iho palaa rakoille ym.)

Arvaa tästä innostiko liikkumaan myöhemmin...

Munamankeli tehtiin.

Olin unohtanut tuon pituusjärjestyksen, se oli Todella Tärkeää, että oltiin tarkasti pituusjärjestyksessä. Miksi?

Voimistelussa mentiin jotakin ihme laukkahyppyjäkö ne olivat ja sivuhyppyjä, joissa nilkat osui ilmassa yhteen, spagaatiakin väenvängällä tehtiin. Renkaissa piti tehdä kuperkeikkoja ilmassa ja muutenkin monet pakkotekemiset oli sellaisia, että ei niihin olisi ketään saanut pakottaa, koska eivät todellakaan olleet turvallisia varsinkaan liikuntaa harrastamattomille, ottaen huomioon että mitään alkulämmittelyjä ei ollut. Naisvoimistelua oli todella paljon, kaikenlaista "sulokasta" vääntelyä ja kääntelyä, joustamista ja käsien nostelua. Poikien lajeja ei saaneet tytöt harjoitella eikä tytöt saaneet luistella veljen hokkareilla vaan piti olla kaunoluistimet, joilla piti kaunoluistella vaikkei olisi kunnolla osannut luistella edes eteenpäin. Tarkkaa oli, että tytöillä oli tyttöjen lajit ja pojilla poikien :D

Sittenhän oli sellainen testi, joka tehtiin muistaakseni joka syksy ja kevät ja jossa oli useita osioita, joiden tulokset määrittelivät, moniko samalla luokka-asteella olevista on sinua parempi tai huonompi kyseisessä osiossa (ilmeisesti sama, jonka ap mainitsi). Liikunnan iloa ja hyödyllisyyttä tärkeämpää oli se, kuka on parempi ja kuka huonompi ja about kaikista liikuntasuorituksista kirjoitettiin paremmuusjärjetyslista, joka laitettiin ilmoitustaululle.

Kummallista oli sellainen, että vaikka oli vapaa-ajalla omassa lajissaan hyvä, kuului liikuntaseuraan ja osallistui kisoihin, koululiikunnassa voi silti olla "huono" kun ei osannut opettajan tärkeäksi kokemia lajeja. Ei aina ollut kyse siitä, että huono koululiikkuja olisi ollut lihava tai kömpelö, vaan siitä että joko ei ollut opettajan mieleinen persoonana tai sitten oma laji oli sellainen, jota opettaja ei arvostanut.

Jälkikäteen ajatellen on aika hauskaa, että lajinsa kisoihin kouluajan ulkopuolella osallistunut ja niissä menestynyt lapsi/nuori oli kuitenkin koululiikunnassa numerolla arvioiden "huono" :DDDDDD

Ikimuistoinen onnellinen hämmennyksen hetki oli kiivetä etumusta hyväilevään liaaniin niin monta kertaa peräkkäin että lopulta laukesi housuun.

Sama ihana kokemus mulla.. :)

m22

- jumppatunnilla "laskettiin" paikallaolijat omituisella tavalla: seistiin pituusjärjestyksessä (tietenkin) ja lyhin aloitti sanomalla yksi ja kääntämällä päätään viereisen oppilaan suuntaan, jolloin tämä sanoi kaksi ja käänsi päätään taas viereisen oppilaan suuntaan jne. Mikä tuossa päänkääntelyssä oli ideana ja olisi opettaja kai voinut ihan vaan laskeakin oppilaat kun rivissä seistiin?

- tytöt joutuivat opettelemaan taito- vai mitälie kaunoluistelua liukuineen ja omituisine jalka-asentoineen ja pakosti kaunoluistimilla, pojat saivat pelata kiekkoa. Tytöt joutuivat sisäliikunnassa naisvoimistelemaan kaikkine nauhojen- ja pallojenojenteluineen ja tottakai balettia piti myös opetella. Pojat pelasivat. Jumppapuku oli oltava, sellainen uimapukua muistuttava.

- pallopelejä, mutta kuten on jo mainittu, sääntöjä ei koskaan kerrottu tai selitetty termejä, vaikka niitä käytettiin. Sama kuin matematiikassa ei opetettaisi kaavoja, mutta oletettaisiin että niitä kuitenkin osataan soveltaa käytäntöön.

- suihkuvimma, jossa en koskaan ymmärtänyt sitä, miksi oli niin_ehdottoman_tärkeää, että kaikki menevät suihkuun vaikka liikuntatunti olisi ollut viimeinen oppitunti ja sen jälkeen mentiin himaan, jossa on suihku. Opettaja siis vahti, että kaikki käyvät suihkussa. Suihkuhuone oli iso huone, jossa jotenkin vaan juostiin joukolla läpi ja vettä suihki joka puolelta (ei siis menty omaan koppiin suihkuttelemaan), joten vieläkin suuremmalla syyllä, mitä hyötyä?

- liikunnallisuus sinänsä ei ollut välttämättä hyvä asia. Jos laji, jota harrasti vapaa-ajalla, ei ollut opettajan mieleinen, opettajan mielestä voi olla silti ns. huono liikunnassa. Siis voit olla vaikka kuinka hyvä voimistelija, mutta jos et osannut vaikkapa pallopelejä ja olit huono hiihtämään ja ne olivat opettajalle "se juttu", sait huonon arvosanan liikunnasta.

- samanlaisen suorituksen vaatiminen jokaiselta oli outoa. Luokalla saattoi olla ikäluokan huipputasolla kilpaurheilevia, taviksia ja ylipainoisia edes arkiliikuntaa harrastamattomia, mutta kaikkien piti suorittaa samalla tavalla. Samat tavoitteet juoksussa, korkeushypyssä, kuulantyönnössä, mitä niitä nyt olikaan. Tärkeintä ei ollut, että kaikki tekivät ja kokeilivat erilaisia lajeja, vaan kilpailu, paremmuus ja arviointi.