Millä vaimon eroajatuksille loppu?

Lähde kuule ulos. Jätä se vaimo ihan keskenään lasten kanssa.

Sovitte jo nyt vuoroviikot kuinka lapsia hoidatte.

Ehkä jopa niin että vietät aikaa vain joka toinen vkoloppu perheen, siis lasten kanssa.

Näytä tuolle epäkiitolliselle naiselle miten homma oikeassa elämässä menee.

Voi olla että mieli muuttuu kun se yh-arki astuu kuvaan isosti.

Minä jumalaare tossu olet kun annat puolison kohdella sinua noin?

Respect pitää ansaita. Jos vaimo ei näe sitä hyvällä niin sitten on aika näyttää se realiteetti mitä monella muulla on.

Voi mieli muuttua nopeasti.

Ehdota vielä pariterapiaa. Ei välttämättä sen takia että se estäisi eron, vaan siksi että sinulle selviäisi mistä todella on kysymys. Jos sitä ei voi muuttaa tai korjata, (niinkuin vaimosi sanoo), niin sitten sulle olisi paljon helpompi käsitellä ero ja päästä eteenpäin. Vaimosi ulosanti on kyllä köyhää. Hän ei uskalla puhua sinulle ihan suoraan. Se olisi kuitenkin tarpeellista ja oikein sinua kohtaan. Koska hän ei pysty keskustelemaan ja kertomaan todellisia ajatuksiaan ja tunteitaan, niin sitten tarvitsette kolmannen osapuolen apua.

Koita tehdä selväksi vaimollesi, että sinulle olisi erittäin tärkeää tietää eron syyt ja mikä on johtanut tähän tilanteeseen. Sinulla on oikeus tietää. Mun mielestä voi tiukemminkin vaatia kertomaan syitä jos ei suostu pariterapiaan. Vähän selkä seinääkin vasten jos muu ei auta. Totuus ulos.

 

Paljon voimia. Älä liiaksi koita mielistellä vaimoasi. (Se voi itse asiassa ärsyttää vaimoasi myös.) Pidä omia puoliasi ja tasa-arvoisista oikeuksistasi kiinni. Ei ole hyvää dynamiikkaa jos sinä koitat olla mielin kielin ja vaimoasi vaan ärsyttää sun naama. Ei se enemmillä lepyttelyillä muuksi luultavasti kyllä muutu.

Jotenkin tulee sellainen fiilis että paras apu tässä tilnateessa on muistaa oma arvo ja selkäranka ja seistä omilla jaloilla, olla ylpeä itsestä ja pitää myös itsestä huolta.

Itse olen yhdestä suhteesta eronnut aikoinaan sillä perustein, että koko seurustelun ajan, itse asiassa jo alusta lähtien tunsin enemmän ystävyyttä kuin romanttista rakkautta, ensi-ihastumisen jälkeen. Meillä ei tosin ollut lapsia ja yhdessäkin ennätimme olla vain pari vuotta. Eikä mua ärsyttänyt toisen naama missään vaiheessa vaan meillä oli sinänsä hyvä ja tasa-arvoinen suhde. Mun oli myös hankala tunnustaa että olin ollut seurustelumme aikana todella ihastunut myös toiseen mieheen, eikä pettäminenkään kovin kaukana ollut. (vaikken pettänytkään). Siitä tuli vain sellainen tunteiden vertailukohta, että näki selvästi mitä tunnetta omasta suhteesta puuttui ja toivoin vielä sellaista tunnetta elämääni ja se oli mielestäni mahdollista vain jonkun toisen kanssa. Sen ihastukseni takia en kuitenkaan eronnut, eikä meille tullut hänen kanssaan suhdetta. Silti aika nopeasti eromme jälkeen tapasin toisen miehen, johon rakastuin ihan korviani myöten. Sepä onkin sitten jo toinen tarina.

Myöhemmin ajattelin että olisi ollut parempi kun olisin pystynyt vielä suoraselkäisemmin kertomaan seurustelukumppanilleni todelliset tunteeni ja ajatukseni, jotta hän olisi päässyt paremmin yli erostamme ja eteenpäin elämässään. Tämä jäi kaduttamaan että olin liian ympäripyöreä sanoissani. Siksi toivoisin että vaatisit vaimoltasi suoraa puhetta. Ehkä tästä omasta tarinastani oli jotakin apua, vaikka vähän erilainen juttu olikin.

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa kun toisen naama alkaa ärsyttää on peli menetetty.

Sorry vaan, mutta et voi sille mitään. Elämä ei ole reilua.

Ei kovin perillä omista tunteista jos eroaa 10 vuoden liitosta ja hajottaa perheen koska "naama ärsyttää". Tuo on paskapuhetta. Taustalla on joku oikea syy.

Ap, sano vaimollesi että menette pariterapiaan tai saa lähteä kävelemään. En ymmärrä mitä yrittää tavoitella tuolla että ei muka ole koskaan rakastanut mutta ei myöskään erosta käytännössä voi puhua. Kuulostaa hemmotellulta teiniltä, joka keksii draamaa elämään kun kyllästyttää.

Oletko täysin varma ettei ole ulkopuolista ihastusta tai suhdetta?

Näin 25 vuotta kestäneen parisuhteen pohjalta uskaltaisin sanoa, että peli ei ole vielä menetetty. Toki tuo on todella ikävästi sanottu vaimoltasi, enkä tiedä pääsisinkö itse koskaan yli, jos mieheni sanoisi että ei ole ehkä koskaan rakastanutkaan. Mutta voiko olla, että tuo on sanottu vain siinä tunneryöpyssä, kun keskustelitte? Sanooko vaimo muuten esim. suutuspäissään asioita, joita myöhemmin katuu, ettei tarkoittanut? 

Todellakin, kun on näin pitkä parisuhde takana niin tietää, että siihen kuuluu ylä- ja alamäkiä. Yllä joku sanoi, että avioliitossa kysytään tahdotko rakastaa. Juuri näin. Pitkä parisuhde kysyy tahtoa. Aina sitä rakkautta ei tunnu löytyvän, ja silloin tarvitaan sitä tahtoa rakastaa. Muistan, että se oli itsellänikin välillä kateissa esim. juuri tuossa pikkulapsivaiheessa. Tunsin olevani itsestäänselvyys, "vain" äiti jne. Kaipasin jotain muuta, enkä nähnyt miehessäni mitään hyvää. En nähnyt, mitä hän tekee minun ja perheeni eteen. En enää tajunnut, että rakastan. Onneksi en koskaan sanonut miehelle, että en ole varmaan koskaan rakastanutkaan - voisin kuvitella, että tuollainenkin olisi voinut päästä suustani, kun välillä erosta puhuin. 

Monenlaisia vaiheita on näihin vuosiin mahtunut, mutta onneksi niistä on selvitty, nimenomaan tahtomalla rakastaa. Nyt en voisi kuvitella parempaa puolisoa rinnalleni. Hän on aina tukena, rakastaa, minä rakastan häntä. Pikkulapsiajoista on selvitty ja on enemmän aikaa toisillemme. Nyt taistellaan teinien kanssa, ja siinä on taas omat haasteensa. 

Yhtä kaikki, minä luulen että vaimollasi on nyt jokin kriisi. Etsii paikkaansa elämässä, on siirtymässä kotiäidistä työelämään ja kotielämä turvallisine miehineen tuntuu tylsältä. Olen elänyt tuon vaiheen, ja minulla se meni ohi. Minusta liikaa erotaan tässä kohtaa, kun se arki ei olekaan aina niin huikeaa ja lähdetään hakemaan uusia, jännittäviä tunteita muualta. Harvoin se arki on sen helpompaa eronkaan jälkeen, varsinkaan jos mitään varsinaista syytä ei ole, vain kyllästyminen arkeen tms. Lisäksi siinä uudessa arjessa on vielä lasten oireilu erosta, kaikki sumpliminen kahden kodin välillä, uudet puolisot jne. 

Älä luovuta vielä, mutta älä toki ala kynnysmatoksikaan, jos vaimo on vielä puolen vuoden päästä sitä mieltä, ettei ole koskaan rakastanutkaan. 

Tunteettomuuteen eivät auta pariterapiat etc. Läheskään kaikki ihmiset eivät pysty voimakkaisiin tunteisiin. Ne jotka pystyvät saavat osakseen hyvän parisuhteen, jos vain löytävät toisen jolla on sama herkkyys. Miksi ihmeessä haluaisit olla yhdessä ihmisen kanssa, joka ei sinua ole todennäköisesti koskaan rakastanut? Kurjaksi tilanteen tekee teidän lapsimäärä. Elarit kolmesta lapsesta tekevät sitten tulevasta elämästi varsin ankeaa. Sinähän et ole syyllinen mihinkään. Ainostaan valheellisesti suhteeseen ja vanhemmuuteen ryhtynyt vaimosi.

Vierailija kirjoitti:

Kerrot lapsille, että äiti haluaa hajoittaa perheen.

Miksi alapeukut kun tottahan tuo on. Äiti hylkää perheensä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tehdä kun vaimo haluaa erota? Millä saada puoliso onnelliseksi? Siinä suuret kysymykset mihin kipeästi kaipaisin vastauksia. Vaimo ilmoitti hiljattain että haluaa erota. Taustalla ei mitään kriisiä eikä muutakaan suurempaa ongelmaa. Kovasti olen yrittänyt keskustella ja kaivella syitä. "Ärsyttää vaan kuulemma kokoajan läsnäoloni, ja että ei voi olla onnellinen kanssani". Siinä kaikki.

Reiluja 3-kymppisiä molemmat yhdessä n. 10 vuotta, lapsia kolme (1, 5 ja 8v). Ulkoisesti kaikki ok, on omakotitalo ja toimeenkin tullaan.

Millä tuon vaimokullan pää nyt saadaan käännettyä? Uskon että pelastettavissa olisi tämä jos vain löytyisi keinot. Eihän nyt kertakaikkiaan tuollaisiin syihin vedoten erota ja rikota perhettä.!?

Itseä on vaikea kehua, mutta olen kyllä ollut mielestäni hyvä puoliso, eikä vaimo sitä ole kiistänytkään. Ei minussa ole kuulemma mitään vikaa mutta ei vaan kiinnosta olla. Ei usko että voisi olla kanssani onnellinen. Reilu kuukausi takaperin kun ilmoitti erosta olen yrittänyt entistä enemmän olla hänelle mukava. Pidän kodin siistinä, teen eväät töihin, hoidan lapsia enemmän jne. Kyselen kuulumisia ja yritän keskustella, mutta turhaan. Hieron ja pyrin antamaan läheisyyttä, mutta turhaan. Mille tässä nyt sitten alkaisi? Otin puheeksi pariterapiankin mutta meinasi että ei auta. Kolmansia osapuolia ei ole kummallakaan. Yksi ilta juteltiin ja sanoi että "ehkä en ole sua koskaan rakastanutkaan vaan halusin vain perheen". Aika musertavaa kuultavaa.

Alkoa minulla menee viikonloppuna yhtenä päivänä viikossa saunan jälkeen 4-6 annosta kun muut jo nukkuvat, eikä se ole aiheuttanut kinaa. Joku epäilee juopoksi kuitenkin.

Vaimo ollut lapsien kanssa kotona monta vuotta ja nyt kuukausi takaperin palasi työelämään. Uskoin että töihin paluu auttaisi häntä, että pääsisi pois kotoa, mutta samat tuntemukset on vaikka töissä nyt päivät käykin.

Eron syistä on vaikea hänen kanssaan enempää asiallisesti keskustella kun väittää vain ettei ole mitään syitä, kun ei vaan halua olla. Haluaa olla onnellinen ja ei onnistu minun kanssani. Lapsetkin kuulemma voisi paremmin kun on vanhemmat onnellisia. Ulkoisesti en kyllä näe mitään epäonnellisuuden piirteitä hänessä kotona. Leikkii lasten kanssa ja nauraa ja on normaali itsensä. Vähän aikaa sitten kun enemmän keskusteltiin ja tuli puheeksi myös käytännön järjestelyt erossa, muutot, lasten asuminen jne. totesi kuitenkin että eihän tässä nyt heti tarvitse mitään tehdä (erota). Eli toivoa on.? Itse olen tehnyt oman kantani varsin selväksi, rakastan häntä enemmän kuin mitään ja olen kaikkeni valmis tekemään tämän eteen.

Hei!

En halua olla ilkeä, mutta tuo vaimosi niin ehdoton päättäväisyys saa minut miettimään että asiassa on muutakin. Joko niin että hän on raukkamaisuuttaan miettinyt yksin eroa jo vuosikausia mutta vasta nyt saanut sanottua kun on taas työelämässä. Vielä luultavampaa on että kodin ja arjen uuvuttava vaimo palatessa työelämään on törmännyt johonkin leppoisaan ja hauskaan häntäheikkiin jonka kanssa nyt pinkit lasit silmillä haaveilee tulevaisuudesta. En siis usko että keneltäkään tulisi noin yllättäen noin vahvaa mielipidettä yhteisten vuosien jälkeen ilman syytä.

Koska inttäminen ei välttämättä toimi, ehdotan että painostat vaimoasi viettämään yhteistä lapsetonta hauskaa aikaa, jolloin toivon mukaan hänkin vähän heräilisi todellisuuteen. Mikäli mahdollista, voisit myös yrittää joku kerta tuppautua vaimosi työporukan seurassa esim perjantaiterdelle katsomaan vaikuttaisiko hänellä olevan silmäpeliä jonkun toisen kanssa (tämä siis mikäli olet ekstrovertti ja rooli sopisi sinulle).

Kovin montaa muuta neuvoa en keksi, pariterapia oli kyllä ihan hyvä idea jota joku ehdottikin! Osaanotot epäkypsän vaimon takia.

Rupeat nyt vaan järjestämään sitä eroa. Varaat ajan lastenvalvojalle ja juristille, että haluat pitää lapset luonasi. Varaat ajan pankkiin raha-asioiden järjestämistä varten. Ei toista saa väkisin pysymään luonaan. Mitä sinä ihan oikeasti tuollaisella vaimolla teet?

Oletko aivan varma, että vaimosi ei ole syytä sanonut? Itse yritän jatkuvasti miehelle puhua, etten jaksa tällaista arkea ja mikä mielestäni mättää. Myös hänen mielipiteitään yrittänyt kysellä. Vastauksena aina:"Joo joo, noin on.. Samaa mieltä.." Sitten kun meni lopullisesti hermo, niin hän oli aivan ymmällään, että miksi? Ei keksinyt yhtään syytä mihin olen tyytymätön! Selitin uudelleen asiat. Seuraavana päivänä oli taas tietämätön kaikesta.

Ensinnäkään, mielistely ei auta vaan voi ärsyttää entistä enemmän.

Joko teillä on vähän isompi kommunikaatio-ongelma (vaimo on yrittänyt kertoa missä mättää mutta sinä et ole rekisteröinyt) tai sitten hän on ihastunut työpaikallaan (sille et mahda mitään). Joka tapauksessa eron ehdottaminen on aika raju veto kun teillä on useampi lapsi joista yksi on ihan pieni vielä. Se tarkoittaa että oli perimmäinen syy mikä vain, ongelmanne on sitä luokkaa ettei sitä kotikonstein saada ratkaistua.

Kannatan sitä vaihtoehtoa että sanot hänelle että joko menette pariterapiaan tai hän lähtee kävelemään heti. Ja sitten pysyt lujana. Usko minua, teet itsellesi palveluksen jos et anna hänen roikottaa itseäsi (käytännössä teitä kaikkia) löysässä hirressä. Jos vaimo ei suostu pariterapiaan, mahdollisuudet suhteen korjaamiseen ovat käytännössä vähissä. Selvästikään, vaivasi häntä mikä hyvänsä, teillä ei ole sellainen suhde jossa avauduttaisiin syvimmistä ja vaikeimmista tunnoista. Sen mukaan on nyt elettävä, eli ammattiauttajan avulla etsitte mikä suhteessanne on vikana ja lähdette korjaamaan sitä tai sitten eroatte. Voi olla, että on jotain mitä voit käytöksessäsi korjata, voi olla että ei ole. Itsekseen miettiminen on kuitenkin huonoin tapa yrittää selvittää asiaa.

Joka tapauksessa, vaikka kävisitte pariterapiassa, suosittelisin että etsit itsellesikin ammattilaisen apua. Tuo mitä vaimosi sanoi on sellainen järkytys että siitä voi tulla sinulle henkisesti tosi rumaa jälkeä ajan myötä jos et saa käsiteltyä sitä kunnolla. Se ei onnistu yksin juuri keltään ja lastenkin takia sinun täytyy pitää itsestäsi niin hyvää huolta kuin ikinä mahdollista. Joten hae itsellesi apua vaikka sinusta tuntuu että se on liioittelua tms. Mitä enemmän rakastaa, sitä enemmän tämä kriisi tulee sattumaan, ja silloin normaalit ihmiset tarvitsevat tukea. Muuten, pidä kiinni arjen rutiineista esim. päivärytmistä niin paljon kuin voit. Hoida itseäsi ja etsi tietoisesti jokaisesta päivästä hyviä hetkiä ja asioita jotka eivät liity vaimoon.

Bottom line: joudat sättimään vaimoasi vaikka loppuikäsi sitten kun tämä äkillinen kriisi on ohi, mutta itsesi ja lasten takia on tärkeää että alat nyt TOIMIA fiksusti.

Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrot lapsille, että äiti haluaa hajoittaa perheen.

Miksi alapeukut kun tottahan tuo on. Äiti hylkää perheensä.

Totta ehkä, mutta lapsia ei käytetä vanhempien välisten erimielisyyksien taikka eron välikappaleina. Aikuiset selvittää asiat keskenään ja sitten mietitään miten järjestelyt (jos esim. ero) tehdään lasten kannalta kaikkein parhaalla tavalla ja asioista kerrotaan lapsille siten ja siinä vaiheessa, milloin ja miten se järkyttää heidän elämäänsä kaikkein vähiten.

Ei 1, 5 ja 8-vuotiaille heitetä kesken eroajatusten tuollaista asiaa että "äiti haluaa hajoittaa perheen". Täysin väärään aikaan ja väärällä tavalla ilmaistu. Miten se joillakin unohtuukin, että lasten etu ykköseksi aina.

Kiitos kaikille kommenteista. Ihan oli asiallista sanottavaa. Kyllä nyt taidan varata ajan parisuhdeterapeutille ja vien vaikka väkisin naisen sinne. 

Onko joku asia mistä vaimo on sanonut että sen pitäisi muuttua?

Ei ole nyt eron kynnyksellä sanonut vaikka kysellyt olen. Aikaisemmin joskus valitti kotitöistä, ja ihan aiheestakin. Palaute otettu vastaan ja nykyään se olen kyllä minä joka tekee suurimman osan kotihommista. 

Moni kommentoi tuota lausetta "että ehkä en ole koskaan rakastanutkaan vaan halusin vain perheen".

Ikävästihän se oli sanottu. Ehkä siinä oli jotain tunnekuohua takanakin että en sitä nyt ihan lopullisena totuutena ota. Vaimo on vaan sitä sorttia että anteeksi pyytäminen ei ole mikään vahvuus, enkä ole ottanut aiheeksi vielä kysyäkään. On myös monesti sanonut rakastavansa tässä kymmenen vuoden aikana. Papillekin tämä asia on sanottu ja siihenkin olen yrittänyt vedota. Kerroin että "luuletko että minäkään aina sinua niin palavasti rakastan? Nyt kysytään sitä tahtoa". 

Varmasti osa näistä eroajatuksista johtaa juurensa myös hänen lapsuuteen. Vanhemmat eronneet/palanneet yhteen/eronneet kun ollut pieni. Monet itkut näistä kuunnellut, eli jälkiä varmasti jäänyt.

Muutama päivä mennyt ihan mukavasti nyt kun ei ota asiaa puheeksi. Vaimo käyttäytyy ihan normaalisti ja pystymme arkiasioista puhumaan niinkuin ennenkin. Jos istun sohvalla hakeutuu eteeni hierottavaksi ja yksi päivä jopa halasi minua. Kyllähän tämä "löysässä hirressä" roikkuminen risoo. 

ap