Lue keskustelun säännöt.
Äiti ei kuulemma syö vanhainkodissa ja hoitajat eivät muka voi asialle mitään
30.05.2018 |
Äitini sai vihdoin ja viimein paikan muistisairaiden palvelukeskuksesta. Oli sitä jo odotettukin. Äitini paino on kuitenkin laskenut nyt parin kuukauden aikana aivan silmiinpistävästi. Joskus kun olen mennyt ruokailun jälkeen paikalle ja kysynyt söikö äiti mitään, niin hoitajat vain sanovat, että ei. Lautanenkin oli otettu jo edestä pois! Äitini ei ole aina halunnutkaan syödä koska ruoka on pahaa, mutta itse olen pienellä maanittelulla saanut hänet helposti syömään. Joskus äiti on alkanut syömään, kun häntä on ns. syöttänyt.
Onko siis niin, etteivät hoitajat edes yritä auttaa syömisessä? Se ei nyt syö ja sillä hyvä - niinkö? Tietenkin minulle sanotaan, että voisin itse hoitaa äitini, mutta ihmettelen kyllä miten minä näin ilman koulutustakin olisin selvästi parempi hoitaja kuin he.
Kommentit (275)
Mieshoitsu kirjoitti:
En tiedä kuinka moni näistä tarinoista on totta mutta totuus on, että myös hoitajien pitää syödä ja pitää huolta omasta terveydestään. Meilläkin on kuitenkin usein kotona puoliso sekä lapsia, joita kuitenkin haluamme päästä näkemään. Jos puoletkaan näistä jutuista on totta, on todella huolestuttavaa omaisten asenne hoitajia kohtaan: heidät nähdään vain työtä tekevinä robotteina, joiden ei ikinä tarvitse levätä, syödä tai nähdä perhettään. Hoitajilla voi olla jopa 20 vuodepotilasta osastolla ja kaikkia tarvitsee syöttää. Jos jokaisen kohdalla käytettäisiin vaikkapa 15 minuuttia, tekisi se jo aamuvuoron aikana yht. 8h ruokailuihin (aamiainen ja lounas), eli kahdelta hoitajalta menisi neljä tuntia vuorossa syöttämiseen. Sen päälle pitäisi mm. itse syödä, tehdä aamutoimet jne. vanhuksille sekä antaa raportti seuraavalle vuorolle.
Meillä on töissä omainen, joka on eläkkeellä ja valittaa kuinka hänen äitinsä kanssa tulisi jutella päivittäin pitkiä aikoja, että hän pitäisi. Kysyttäessä keneltä toiselta asukkaalta se aika otettaisiin, onkin hiljaista mutta vaikka tässäkin tapauksessa omaisella olisi aikaa päivittäin tulla syöttämään vanhempaansa, viemään hänet ulos, lukemaan päivät lehdet ja tehdä kaikkea mistä äiti pitäisi, hän ei tee mitään vaan ulkoistaa hoidon meille, johon ei sitten ole tyytyväinen.
Tosiasia on, että vaikka välitämme asukkaista ihmisinä, he tulevat meille sisään osastolle, hoidamme heitä kuukauden tai pari vuotta parhaamme mukaan ja he menehtyvät, jonka jälkeen tulee uusi asukas sisälle ja sama homma. Eli niin karulta kuin se kuulostaakin, työmme on verrattavissa liukuhihnatyöhön. Meitä ei ihan oikeasti kiinnosta jos vanhus ei halua syödä ja se koituu hänen kohtalokseen, siihen hänellä on oikeus. Me emme asialle mitään voi emmekä sillä päätämme vaivaa sen enempää.
Meidän oma elämämme ja hyvinvointimme ovat kaikista tärkeintä ja vaikka asukkaat ovatkin teidän isiä ja äitejä, meille he ovat asukkaita, joita me hoidamme työajan ja oman vointimme puitteissa mutta teidän isät ja äidit eivät ole omaa itseämme tai perhettämme tärkeämpiä, emmekä uhraa yhtään vapaa-aikaa heidän hyväkseen ellei aivan välttämätön pakko ole ja syömättömyys ei tähän kuulu. Tämä ei ole meille elämäntyö vaan ihan tavallinen palkkatyö.
Onko sinusta 15 minuuttia liian pitkä aika ihmisen syömiseen käyttämäksi ajaksi. Moni työikäinenkin syö tuon ajan. Saati sitten hidas vanhus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mitä tulee vanhusten ylilääkitsemiseen, jotta heistä tulisi rauhallisia niin se on ihan oikeasti hyvä juttu. Yllättävän moni muistisairaista ihan oikeasti lyö, potkii, raapii ja puree, eivätkä kaikki ole heiveröisiä vanhuksia. Meidän hoitajien terveys menee teidän omaisten toimintakyvyn edelle. Kukaan teistä ei suostuisi ottamaan iskuja vastaan työpaikallaan vaan sen takia, että asiakas olisi tyytyväisempi silloin. Miettikää näitä asioita laajemmalta kannalta, älkää pelkästään omaisenne tai itsenne kannalta.
Mitä järkeä on väkisin pitää muistisairasta vanhusta hengissä? Pitkä hyvä elämä takana. Eikö kuolema ole pelastus! Kuvitelkaa itsenne heidän vaippoihin! Saattavat olla tuskissaan ja järki paennut päästä. Itse en ainakaan halua elää dementikon elämää. Pari vuotta olin töissä muistisairas osastolla ja en usko että kukaan vanhus nautti viimesistä vuosistaan.
Mieshoitsu kirjoitti:
En tiedä kuinka moni näistä tarinoista on totta mutta totuus on, että myös hoitajien pitää syödä ja pitää huolta omasta terveydestään. Meilläkin on kuitenkin usein kotona puoliso sekä lapsia, joita kuitenkin haluamme päästä näkemään. Jos puoletkaan näistä jutuista on totta, on todella huolestuttavaa omaisten asenne hoitajia kohtaan: heidät nähdään vain työtä tekevinä robotteina, joiden ei ikinä tarvitse levätä, syödä tai nähdä perhettään. Hoitajilla voi olla jopa 20 vuodepotilasta osastolla ja kaikkia tarvitsee syöttää. Jos jokaisen kohdalla käytettäisiin vaikkapa 15 minuuttia, tekisi se jo aamuvuoron aikana yht. 8h ruokailuihin (aamiainen ja lounas), eli kahdelta hoitajalta menisi neljä tuntia vuorossa syöttämiseen. Sen päälle pitäisi mm. itse syödä, tehdä aamutoimet jne. vanhuksille sekä antaa raportti seuraavalle vuorolle.
Meillä on töissä omainen, joka on eläkkeellä ja valittaa kuinka hänen äitinsä kanssa tulisi jutella päivittäin pitkiä aikoja, että hän pitäisi. Kysyttäessä keneltä toiselta asukkaalta se aika otettaisiin, onkin hiljaista mutta vaikka tässäkin tapauksessa omaisella olisi aikaa päivittäin tulla syöttämään vanhempaansa, viemään hänet ulos, lukemaan päivät lehdet ja tehdä kaikkea mistä äiti pitäisi, hän ei tee mitään vaan ulkoistaa hoidon meille, johon ei sitten ole tyytyväinen.
Tosiasia on, että vaikka välitämme asukkaista ihmisinä, he tulevat meille sisään osastolle, hoidamme heitä kuukauden tai pari vuotta parhaamme mukaan ja he menehtyvät, jonka jälkeen tulee uusi asukas sisälle ja sama homma. Eli niin karulta kuin se kuulostaakin, työmme on verrattavissa liukuhihnatyöhön. Meitä ei ihan oikeasti kiinnosta jos vanhus ei halua syödä ja se koituu hänen kohtalokseen, siihen hänellä on oikeus. Me emme asialle mitään voi emmekä sillä päätämme vaivaa sen enempää.
Meidän oma elämämme ja hyvinvointimme ovat kaikista tärkeintä ja vaikka asukkaat ovatkin teidän isiä ja äitejä, meille he ovat asukkaita, joita me hoidamme työajan ja oman vointimme puitteissa mutta teidän isät ja äidit eivät ole omaa itseämme tai perhettämme tärkeämpiä, emmekä uhraa yhtään vapaa-aikaa heidän hyväkseen ellei aivan välttämätön pakko ole ja syömättömyys ei tähän kuulu. Tämä ei ole meille elämäntyö vaan ihan tavallinen palkkatyö.
Ymmärrän sun pointit mutta tämä kommentti myös kiteytti sen millainen mielikuva monien tai osan hoitajan työstä vanhainkodissa on jäänyt. Itse en voisi ikinä tehdä ihmisläheistä työtä, jos en ottaisi näitä asukkaita ihmisinä. Toisaalta ehkä sun tyyppisen ajattelumaailman omaavat ovatkin loistavia vanhainkotityössä. En vain pystyisi tekemään tollasta työtä pelkästään palkan takia. Tuntuu myös huvittavalta maininta siitä, kuinka hoitajillakin pitää olla aikaa omalle perheelle ja hyvinvoinnille. Ei kai täällä nyt ketään sentään ole pyytänyt hoitajia jäädä asumaan tänne vanhainkotiin.
Mieshoitsu kirjoitti:
En tiedä kuinka moni näistä tarinoista on totta mutta totuus on, että myös hoitajien pitää syödä ja pitää huolta omasta terveydestään. Meilläkin on kuitenkin usein kotona puoliso sekä lapsia, joita kuitenkin haluamme päästä näkemään. Jos puoletkaan näistä jutuista on totta, on todella huolestuttavaa omaisten asenne hoitajia kohtaan: heidät nähdään vain työtä tekevinä robotteina, joiden ei ikinä tarvitse levätä, syödä tai nähdä perhettään. Hoitajilla voi olla jopa 20 vuodepotilasta osastolla ja kaikkia tarvitsee syöttää. Jos jokaisen kohdalla käytettäisiin vaikkapa 15 minuuttia, tekisi se jo aamuvuoron aikana yht. 8h ruokailuihin (aamiainen ja lounas), eli kahdelta hoitajalta menisi neljä tuntia vuorossa syöttämiseen. Sen päälle pitäisi mm. itse syödä, tehdä aamutoimet jne. vanhuksille sekä antaa raportti seuraavalle vuorolle.
Meillä on töissä omainen, joka on eläkkeellä ja valittaa kuinka hänen äitinsä kanssa tulisi jutella päivittäin pitkiä aikoja, että hän pitäisi. Kysyttäessä keneltä toiselta asukkaalta se aika otettaisiin, onkin hiljaista mutta vaikka tässäkin tapauksessa omaisella olisi aikaa päivittäin tulla syöttämään vanhempaansa, viemään hänet ulos, lukemaan päivät lehdet ja tehdä kaikkea mistä äiti pitäisi, hän ei tee mitään vaan ulkoistaa hoidon meille, johon ei sitten ole tyytyväinen.
Tosiasia on, että vaikka välitämme asukkaista ihmisinä, he tulevat meille sisään osastolle, hoidamme heitä kuukauden tai pari vuotta parhaamme mukaan ja he menehtyvät, jonka jälkeen tulee uusi asukas sisälle ja sama homma. Eli niin karulta kuin se kuulostaakin, työmme on verrattavissa liukuhihnatyöhön. Meitä ei ihan oikeasti kiinnosta jos vanhus ei halua syödä ja se koituu hänen kohtalokseen, siihen hänellä on oikeus. Me emme asialle mitään voi emmekä sillä päätämme vaivaa sen enempää.
Meidän oma elämämme ja hyvinvointimme ovat kaikista tärkeintä ja vaikka asukkaat ovatkin teidän isiä ja äitejä, meille he ovat asukkaita, joita me hoidamme työajan ja oman vointimme puitteissa mutta teidän isät ja äidit eivät ole omaa itseämme tai perhettämme tärkeämpiä, emmekä uhraa yhtään vapaa-aikaa heidän hyväkseen ellei aivan välttämätön pakko ole ja syömättömyys ei tähän kuulu. Tämä ei ole meille elämäntyö vaan ihan tavallinen palkkatyö.
Kouluttaudun, jotta ainakin on teoriassa mahdollisuudet hakea itselleen mielekästä työtä. Sellaista, jossa koen että sillä omalla tekemisellä on merkitystä ja arvoa. Jos tekisin pelkän palkan takia työtä niin en todellakaan valitsisi noin ihmisläheistä työtä ja ylipäätään raskasta. Mutta meitä on moneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole aikaa maanitella, se ruoka maistuu tai ei. Vähän liikkuva vanhus syö normaalistikin vähemmän kuin aktiivinen aikuinen.
Outo perustelu sinulla. Jos hoitajien mielestä on ok, ettei vanhus syö, niin miksi hänelle edes viedään ruokaa? Ei kai se mikään yllätys ole, ettei kyseessä enää ole aktiivinen aikuinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus on se, ettei ole aikaa eikä kyllä viitseliäisyyttä käyttää tuhottomasti aikaa syöttämiseen. Niinku on jo kirjoitettu, syötettävä/avustettavia voi olla monta ja hoitajia vähän. Usein oma ruokatauko painaa päälle ja nälkä itselläkin kova. Itse en ainakaan jaksa kovin kauaa tuputtaa, jos potilas kieltäytyy avaamasta suutaan/syömästä. Tervetuloa omaiset avustamaan läheisiänne, jos teillä on aikaa. T. Sairaanhoitaja
Jaa, että oma ruokataukosi painaa päälle. Nääntykööt se vanhus nälkäänsä.
Jätettäisiinkö hitaasti syövä lapsi syöttämättä sairaalassa tai lastenkodissa "kun on niin kiire".
Sitä aikaa vaan pitää olla!
No sitten pitää palkata lisää henkilökuntaa. Sano tämä niille, jotka asiasta päättävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin vain aloituksen, joten kommentoin vain siihen. Meidän äiti kieltäytyi myös syömästä palvelutalossa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin että tein hänelle tuttuja kotiruokia ja syötin itse.
Vanhemmat ihmiset ovat tottuneet suolaisempaan ruokaan, laitosten ruoat on hyvin vähän maustettuja yhtään mitenkään. On tietenkin totta, että suolainen ruoka on epäterveellistä, mutta onko sillä hirveästi väliä, kun henkilö on jo 80+ ja täysin ulkona tästä maailmasta? Voisi edes ruoasta nauttia, siitäkin kuitenkin maksetaan.
Kaikista hoitopaikoista löytynee suolasirotin.
En lukenut koko ketjua, mutta tulipa mieleen näistä kommenteista, että eikö tästä aiheesta saisi puhua? Ei se luonnollisesti ole yksikön hoitajien vika ettri siellä ole aikaa ja mahdollisuutta syöttää vanhuksia, mutta ei se nyt todella ole oikein että tilanne on näin! Kyllä ihminen vanhuudessa tarvitsee ruokaa, ja siihen menee se aika kuin menee. Ei ole oikein, että asia vaan hiljaa hyväksytään. On ihmisarvoista tulla hoidetuksi hyvin ja ruokailu on kaikista perustarpeista keskeisimpiä. Jos päiväkodissa olisi sama tilanne, niin jo olisi toinen ääni kellossa. Muistamaton vanhus ei osaa vaatia eikä sanoa, silti hänestä pitää pitää huolta, eikä se ole mitenkään liikaa vaadittu. Että ääntä vaan näistä epäkohdista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
P.S. Hoitajat maksavat ruoasta tyyliin 3-4 euroa jos ottavat sitä samaa ruokaa mitä vanhuksilta on jäänyt yli. Ihan hyvää se yleensä on.
Vai maksavatko sittenkään?
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta tulipa mieleen näistä kommenteista, että eikö tästä aiheesta saisi puhua? Ei se luonnollisesti ole yksikön hoitajien vika ettri siellä ole aikaa ja mahdollisuutta syöttää vanhuksia, mutta ei se nyt todella ole oikein että tilanne on näin! Kyllä ihminen vanhuudessa tarvitsee ruokaa, ja siihen menee se aika kuin menee. Ei ole oikein, että asia vaan hiljaa hyväksytään. On ihmisarvoista tulla hoidetuksi hyvin ja ruokailu on kaikista perustarpeista keskeisimpiä. Jos päiväkodissa olisi sama tilanne, niin jo olisi toinen ääni kellossa. Muistamaton vanhus ei osaa vaatia eikä sanoa, silti hänestä pitää pitää huolta, eikä se ole mitenkään liikaa vaadittu. Että ääntä vaan näistä epäkohdista!
Täysi-ikäistä ihmistä ei voi pakottaa syömään. Toki voidaan sitten tarpeen tullen laittaa nenämahaletku, mutta siihenkin vaaditaan sitten fyysiset oireet, esim. veriarvoissa. Mutta pakottaa ei voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia kun heillä ole aikaa syöttää. Siihen menee yllättävän kauan, ja saattaa olla useita syötettäviä. Tää kokemus parinkymmemen vuoden takaa, kun olin hoitoapulaisena Koskelan sairaalassa. Mä auttoin syöttämisessä, ja yritin parhaani. Siihen meni mun oma ruokatauko useimmiten, ja alkoi kostautua. Toki olin vain jokusen viikon kerrallaan, mutta pidemmälle se ei toimisi.
Aikaa varmasti olisi. Heti ruokailun jälkeen hoitajat linnoittautuvat kansliaan ja olen joskus nähnyt heidän ottavan sitä samaa ruokaa mukaansa pikkulautasilla.
Oletko siis sitä mieltä että hoitajilla ei saisi olla ruokataukoja ollenkaan? Omat tauot ja kenties omaa vapaa-aikaakin pitäisi käyttää vanhusten hoitoon vai?
Koittakaa nyt älytä että sitä AIKAA EI OLE EIKÄ SE OLE HOITAJIEN VIKA.
Ainakin sairaalatyyppisissä laitoksissa ruoka tulee keskuskeittiöstä. Ruoka tulee tiettyyn aikaan, ja tarjottimet myös tulee palauttaa kärryihin tiettyyn aikaan mennessä, jotta ne voidaan viedä takaisin keskuskeittiöön tiskattaviksi ja uudelleen iltaruokaa varten. Joten ruokailuun on vain tietty aika. Se on päättäjistä paljon kiinni, kuinka paljon henkilökuntaa milloinkin on. Ja kyllä henkilökunnankin tulee syödä, se tulee huomioida työntekijöiden määrän mitoituksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta tulipa mieleen näistä kommenteista, että eikö tästä aiheesta saisi puhua? Ei se luonnollisesti ole yksikön hoitajien vika ettri siellä ole aikaa ja mahdollisuutta syöttää vanhuksia, mutta ei se nyt todella ole oikein että tilanne on näin! Kyllä ihminen vanhuudessa tarvitsee ruokaa, ja siihen menee se aika kuin menee. Ei ole oikein, että asia vaan hiljaa hyväksytään. On ihmisarvoista tulla hoidetuksi hyvin ja ruokailu on kaikista perustarpeista keskeisimpiä. Jos päiväkodissa olisi sama tilanne, niin jo olisi toinen ääni kellossa. Muistamaton vanhus ei osaa vaatia eikä sanoa, silti hänestä pitää pitää huolta, eikä se ole mitenkään liikaa vaadittu. Että ääntä vaan näistä epäkohdista!
Täysi-ikäistä ihmistä ei voi pakottaa syömään. Toki voidaan sitten tarpeen tullen laittaa nenämahaletku, mutta siihenkin vaaditaan sitten fyysiset oireet, esim. veriarvoissa. Mutta pakottaa ei voi.
Aloittajan mukaan kyse ei ollut pakottamisesta tai sen tarpeesta.
Vanhainkodit, hoivakodit ja laitokset ovat paikkoja, joissa ihmiset ovat viettämässä elonsa ehtoota. Kuoleman lähestyessä ihmisen liikkuminen vähenee, aineenvaihdunta hidastuu, elintoiminnot heikkenevät ja ihminen alkaa kokonaisuudessaan rappeutua. Pakkosyöttäminen ei ole inhimillistä. Pitää miettiä, hoidetaanko siinä oikeasti vanhusta vai omaa ahdistusta ja kuolemanpelkoa. Kylmä fakta on, että kaikkien täältä on lähdettävä. Se voi tuntua tietysti pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulet olevasi parempi hoitaja kuin he? Silläkö, että saat äitisi joskus syömään?
Hoitajathan eivät kyllä voi pakottaa äitiäsi syömään ja luonnollisesti jossain vaiheessa ruokailun jälkeen se lautanen viedään pois. Voit kyllä pyytää, että jättävät, viet sitten itse, kun tiedät, että siitä ei einää syödä.Niin mutta kun he eivät tunnu edes yrittävän. Kuten sanoin olen itse saanut äidin syömään maanittelemalla. Esim. "eikö olekin ihanan väristä salaattia, maistaisitko vähän?" Ja äiti on kyllä alkanut syömään kun häntä ns. "syöttää". Eikä siis mitenkään väkipakolla.
Ja tiedät, ettei hoitajat ole yrittäneet mitenkään saamaan äitiäsi syömään?
Moness paikassa ei syötetä. Esim. huinokuntoinennja hidas vanhus ei ehdi syödä ja ruoka ehtii jäähtyä kun se haetAn lopulta pois lähes koskemattomana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia kun heillä ole aikaa syöttää. Siihen menee yllättävän kauan, ja saattaa olla useita syötettäviä. Tää kokemus parinkymmemen vuoden takaa, kun olin hoitoapulaisena Koskelan sairaalassa. Mä auttoin syöttämisessä, ja yritin parhaani. Siihen meni mun oma ruokatauko useimmiten, ja alkoi kostautua. Toki olin vain jokusen viikon kerrallaan, mutta pidemmälle se ei toimisi.
Aikaa varmasti olisi. Heti ruokailun jälkeen hoitajat linnoittautuvat kansliaan ja olen joskus nähnyt heidän ottavan sitä samaa ruokaa mukaansa pikkulautasilla.
Eli hoitaja ei saa pitää 15-30min ruokataukoa työpäivänsä aikana? Älä nyt viitsi!
Ruokaan kannattaa lisätä voita, kermaa, kookosöljyä ja mausteita reilusti. Omat purkit vaan kotoa mukaan.
Tärkeintä olisi luoda hyvää tunnelmaa ja hyviä hetkiä ihmiselle jonka etenevät sairaudet ovat korkean iän mukana edenneet jatkuvaa hoidontarvetta aiheuttaviksi. Omaisten kiukkuaminen ja kyräily osastoilla ei luo vanhukselle hyvää tunnelmaa vaan päinvastoin. Aikuisella ihmisellä on oikeus olla syömättä. Jos yksi ruokailu kestää 1.5h voi laskea että pelkästään näistä saa täyspäivätyön, eli entä jos palkaatte erillisen avustajan 8h/päivä tuohon syömismotivaation kasvattamiseen? Ei siellä hoitolaitoksessa ole henkilöstömitoitus lähelläkään että olisi 1 hoitaja/asukas. Entäs ne muut hommat? Kuolevan ihmisen elimistö ei ota ravintoa enää vastaan. Makuulla tai puoli-istuvassa asennossa syöttäminen on elämää lyhentävää toimintaa.
Kerroit saaneesi äitisi pienellä maanittelulla syömään pahaa ruokaa. Tämä on ihan selvää, koska äitisi on syönyt sinun mieliksesi. Hoitajat eivät kuitenkaan ole äidillesi sellaisia ihmisiä, joiden mieliksi hän söisi pahaa ruokaa. Hoitajien maanittelu ei siis todennäköisesti johtaisi samaan tulokseen. Olen ollut pois hoitoalalta jo parikymmentä vuotta. Jouduin taannoin kolmeksi viikoksi sairaalaan ja olin yllättänyt, että ravitsemukseen ei ollut parissakymmenessä vuodessa kiinnitetty mitään huomiota, vaikka tieto asiasta on lisääntynyt aivan merkittävästi. Ruokahaluni oli huono, mutta annokset sairaalassa näyttivät aika samalta kuin mitä kotona lätkäisen kissan ruokakuppiin. Paitsi että lautasellani saattoi olla yksi ylikypsäksi keitetty babyporkkana tai ruokalusikallinen silputtuja etikkapunajuuria. Annosten ulkonäkö oli pikemminkin luotaantyöntävä kuin ruokahalua herättävä. Lisäksi ruoka oli mautonta. Ei pahaa vaan mautonta. Atrian einesruuatkin alkoivat tuntua gourmet-aterioilta.
Olin 80-luvulla vuoden töissä vanhainkodissa, jossa oli oma keittiö. Ja keittiössä emäntä, jolle oli kunnia-asia tehdä hyvää ja maistuvaa ruokaa. Emäntä kiersi välillä osastoilla kyselemässä vanhusten lempiruokia ja pyrki budjetin sallimissa rajoissa toteuttamaan toiveita. Ei tietenkään jokaiselle eri ruokia vaan ottamaan näitä toiveita ruokalistalle. Ohrapuuro mehukeiton kanssa, itse tehty perunamuusi ja ruisjauhoissa kieritetyt paistetut silakat, kaalilaatikko jne. Vanhuksilla oli myös aikaa syödä ja hoitajilla aikaa auttaa syömisessä. Lisäksi osastoilla oli aina jääkaapissa tarvikkeet voileipien tms tekemiseen. Kärryt saattoi palauttaa takaisin keittiöön vaikka vasta illallakin, kun lähti iltavuorosta kotiin. Nykyisin ruoka tulee keskuskeittiöiltä ja kärryt tuodaan ja haetaan tiettyyn aikaan. Siinä välissä vanhusten pitää ehtiä syödä ja jos ei ehdi, se on voi voi.
Kaiken takana on raha. Henkilökuntaa on vähemmän, ruokaan kiinnitetään vähemmän huomiota ja niitä valmistetaan massatuotantona ja monesti myös puolivalmisteista. Kaiken pitää toimia nopeasti ja tehokkaasti. Vanhusten aliravitsemus on ihan tutkittu juttu enkä yhtään ihmettele. Joku ketjussa sanoi, että ruokailun pitäisi olla nautinto. Niin pitäisi, mutta sitä se ei laitoksissa todellakaan ole. Nälkäänsä syö vaikka pieniä kiviä, mutta koska vanhusten ruokahalu vähenee, ei sitä näläntunnettakaan ole enää kuten aiemmin. Sosemaisestakin ruuasta saa ihan herkullisen näköisen annoksen, mutta ei lätkäisemällä lautaselle kuin jonkun oksennuksen.
En tiedä kuinka moni näistä tarinoista on totta mutta totuus on, että myös hoitajien pitää syödä ja pitää huolta omasta terveydestään. Meilläkin on kuitenkin usein kotona puoliso sekä lapsia, joita kuitenkin haluamme päästä näkemään. Jos puoletkaan näistä jutuista on totta, on todella huolestuttavaa omaisten asenne hoitajia kohtaan: heidät nähdään vain työtä tekevinä robotteina, joiden ei ikinä tarvitse levätä, syödä tai nähdä perhettään. Hoitajilla voi olla jopa 20 vuodepotilasta osastolla ja kaikkia tarvitsee syöttää. Jos jokaisen kohdalla käytettäisiin vaikkapa 15 minuuttia, tekisi se jo aamuvuoron aikana yht. 8h ruokailuihin (aamiainen ja lounas), eli kahdelta hoitajalta menisi neljä tuntia vuorossa syöttämiseen. Sen päälle pitäisi mm. itse syödä, tehdä aamutoimet jne. vanhuksille sekä antaa raportti seuraavalle vuorolle.
Meillä on töissä omainen, joka on eläkkeellä ja valittaa kuinka hänen äitinsä kanssa tulisi jutella päivittäin pitkiä aikoja, että hän pitäisi. Kysyttäessä keneltä toiselta asukkaalta se aika otettaisiin, onkin hiljaista mutta vaikka tässäkin tapauksessa omaisella olisi aikaa päivittäin tulla syöttämään vanhempaansa, viemään hänet ulos, lukemaan päivät lehdet ja tehdä kaikkea mistä äiti pitäisi, hän ei tee mitään vaan ulkoistaa hoidon meille, johon ei sitten ole tyytyväinen.
Tosiasia on, että vaikka välitämme asukkaista ihmisinä, he tulevat meille sisään osastolle, hoidamme heitä kuukauden tai pari vuotta parhaamme mukaan ja he menehtyvät, jonka jälkeen tulee uusi asukas sisälle ja sama homma. Eli niin karulta kuin se kuulostaakin, työmme on verrattavissa liukuhihnatyöhön. Meitä ei ihan oikeasti kiinnosta jos vanhus ei halua syödä ja se koituu hänen kohtalokseen, siihen hänellä on oikeus. Me emme asialle mitään voi emmekä sillä päätämme vaivaa sen enempää.
Meidän oma elämämme ja hyvinvointimme ovat kaikista tärkeintä ja vaikka asukkaat ovatkin teidän isiä ja äitejä, meille he ovat asukkaita, joita me hoidamme työajan ja oman vointimme puitteissa mutta teidän isät ja äidit eivät ole omaa itseämme tai perhettämme tärkeämpiä, emmekä uhraa yhtään vapaa-aikaa heidän hyväkseen ellei aivan välttämätön pakko ole ja syömättömyys ei tähän kuulu. Tämä ei ole meille elämäntyö vaan ihan tavallinen palkkatyö.