Äiti ei kuulemma syö vanhainkodissa ja hoitajat eivät muka voi asialle mitään

Minulla on myös hoitotahto, jossa olen kieltänyt syöttämisen ja vaihtoehtoiset ravitsemusreitit, ellei tilaani ole odotettavissa parantumista ja olen sairauden palliatiivisessa hoitovaiheessa.

Olen myös hoitotahdossani kieltänyt omaisten puuttumisen lääkitykseeni, ellei kyse ole kipu- tai rauhoittavan lääkkeen lisäannostuksen pyytämisestä.

Olen kieltäytynyt nesteytyksestä ja pakkojuottamisesta, ja vaadin myös omaisilleni selitettävän nesteytyksen ja pakkoruokinnan kipua lisäävästä vaikutuksesta kyseisessä sairauden vaiheessa.

Kun hoitajana näkee nesteiden pakkautuvan soluvälitilaan ja näkee ihmisen hukkuvan omaisen juottamisen vuoksi, ymmärtää elämän loppuvaiheen realiteetit.

T. Lähihoitaja

Vierailija kirjoitti:

Tämä hoitajien haukkuminen se vasta kannustaakin tekemään työnsä hyvin! 🙄

Meillä on töissä noin eri 20 hoitajaa ja kyllä kaikki syötetään ja juotetaan hyvin! Ei siellä kukaan hosu tai jätä ruokaa antamatta. Ja jos joku huono hoitaja onkin joukossa (en tiedä mitä 24/7 tapahtuu) niin silti on aamiainen, kaksi lämmintä ruokaa, päiväkahvi ja iltapala eli ravintoa kyllä saa päivän aikana!

Entä kun täällä sanotaan, että hidasta syöjää ei ehditä ruokkia.

Valitukset pitää kohdistaa sinne, jossa asioista päätetään. Eikä sinne, jossa toteutetaan annettuja päätöksiä. Mitä enemmän ihmiset haukkuvat ja purkavat pahaa oloaan hoitajille (jotka eivät voi päätöksiin vaikuttaa), sitä vähemmän nuoria kiinnostaa enää lähteä hoitoalalle. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös hoitotahto, jossa olen kieltänyt syöttämisen ja vaihtoehtoiset ravitsemusreitit, ellei tilaani ole odotettavissa parantumista ja olen sairauden palliatiivisessa hoitovaiheessa.

Olen myös hoitotahdossani kieltänyt omaisten puuttumisen lääkitykseeni, ellei kyse ole kipu- tai rauhoittavan lääkkeen lisäannostuksen pyytämisestä.

Olen kieltäytynyt nesteytyksestä ja pakkojuottamisesta, ja vaadin myös omaisilleni selitettävän nesteytyksen ja pakkoruokinnan kipua lisäävästä vaikutuksesta kyseisessä sairauden vaiheessa.

Kun hoitajana näkee nesteiden pakkautuvan soluvälitilaan ja näkee ihmisen hukkuvan omaisen juottamisen vuoksi, ymmärtää elämän loppuvaiheen realiteetit.

T. Lähihoitaja

Niin. Sinä oletkin sellainen. Se sairaanhoitaja laittoi vielä sua paremmaksi, joka jossain eutanasiamaassa otti itselleen eutanasian ihan terveenä, kun ei halunnut kokea ollenkaan vanhuutta.

Olet vaan häntä vähän jäljessä.

Vaikka itse ette halua kokea avutonta vanhuutta, kunnioittamaan seistä, että monet muut haluavat. Moni kokee vanhana ja raihnaanakin elämänsä mielekkääksi. ( En ymmärrä itsekään, mistä tuon saavat.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä hoitajien haukkuminen se vasta kannustaakin tekemään työnsä hyvin! 🙄

Meillä on töissä noin eri 20 hoitajaa ja kyllä kaikki syötetään ja juotetaan hyvin! Ei siellä kukaan hosu tai jätä ruokaa antamatta. Ja jos joku huono hoitaja onkin joukossa (en tiedä mitä 24/7 tapahtuu) niin silti on aamiainen, kaksi lämmintä ruokaa, päiväkahvi ja iltapala eli ravintoa kyllä saa päivän aikana!

Entä kun täällä sanotaan, että hidasta syöjää ei ehditä ruokkia.

Hoitopaikkoja on erilaisia. Joissain on riittävästi henkilökuntaa ja joissain ei ole.

Hei ap! Puhuit palvelukeskuksesta. Oletko tarkistanut, että äitisi syöttäminen kuuluu niihin palveluihin, joista maksatte? Palvelukeskuksissa peritään yleensä vuokra, perusmaksu, ateriamaksu sekä palvelumaksu sovituista henkilökohtaisista palveluista. Jospa äitisi syöttäminen ei kuulukaan tuohon perusmaksuun vaan se pitäisi ostaa erillisenä palveluna?

Irti päästäminen ja tulevan kuoleman hyväksyminen on joskus todella vaikeaa. Tiedän ihmisiä, jotka pyytävät laittamaan vanhoille omaisilleen tippaletkuja, kun he lopettavat syömisen ja juomisen. Lopettavat sen seurauksena syömisen kokonaan. Ihmisillä on tosi uskomattomia ajatuksia elämästä ja kuolemasta. Näin terveydenhuoltoalalla työskentelevänä en koskaan haluaisi, että minua yritetään houkutella syömään, jos en halua. Kuolema on osa ihmisen normaalia elinkaarta.

Omaiset voisi oikeasti nostaa sen metakan ja kohdistaa vihansa sinne ylemmäs ja koittaa ajaa asioita eteenpäin. Se, ettei aikaa ole vanhusten syöttämiseen kuin pieni hetki, ei ole hoitajien vika. Nykyisten mitoitusten myötä ei todellakaan ole mahdollista syöttää yhtä vanhusta 15 minuuttia. Ja niistä tauoista. Hoitajilla kuten kenellä tahansa työntekijällä on lakisääteiset tauot. Hoitotyö ei ole hyväntekeväisyyttä vaan työtä, josta maksetaan palkka. Vai kuinka moni muussa ammatissa oleva olisi valmis päivittäin luopumaan omista tauoistaan asiakkaiden takia?

Mutta tokihan se on kivempi niitä hoitajia mollata ja keksiä kuvitelmia laiskoista ja työtä välttelevistä hoitajista kuin oikeasti yrittää tehdä muutoksen eteen edes jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös hoitotahto, jossa olen kieltänyt syöttämisen ja vaihtoehtoiset ravitsemusreitit, ellei tilaani ole odotettavissa parantumista ja olen sairauden palliatiivisessa hoitovaiheessa.

Olen myös hoitotahdossani kieltänyt omaisten puuttumisen lääkitykseeni, ellei kyse ole kipu- tai rauhoittavan lääkkeen lisäannostuksen pyytämisestä.

Olen kieltäytynyt nesteytyksestä ja pakkojuottamisesta, ja vaadin myös omaisilleni selitettävän nesteytyksen ja pakkoruokinnan kipua lisäävästä vaikutuksesta kyseisessä sairauden vaiheessa.

Kun hoitajana näkee nesteiden pakkautuvan soluvälitilaan ja näkee ihmisen hukkuvan omaisen juottamisen vuoksi, ymmärtää elämän loppuvaiheen realiteetit.

T. Lähihoitaja

Niin. Sinä oletkin sellainen. Se sairaanhoitaja laittoi vielä sua paremmaksi, joka jossain eutanasiamaassa otti itselleen eutanasian ihan terveenä, kun ei halunnut kokea ollenkaan vanhuutta.

Olet vaan häntä vähän jäljessä.

Vaikka itse ette halua kokea avutonta vanhuutta, kunnioittamaan seistä, että monet muut haluavat. Moni kokee vanhana ja raihnaanakin elämänsä mielekkääksi. ( En ymmärrä itsekään, mistä tuon saavat.)

Eutanasia on aivan eri asia. En kannata eutanasiaa, mutta kannatan kuolevan ihmisen oikeutta kuolla luonnollisesti.

Vierailija kirjoitti:

Jonkun pitäisi tehdä kattava tutkimus vanhusten ravitsemuksesta hoitolaitoksissa. Ennalta kertomatta. Sitten ryhdyttäisiin valvomaan jokaisen vanhuksen ravitsemusta säännöllisesti. Jos ravitsemus on huonoa, herkästi kantelu valviraan.

Mitä valittamisesta oikeastaan olisi hyötyä? Hoitopaikka ehkä suljettiin, mutta mitä sitten, syöttäsikö esim. omainen sen jatkossa paremmin kotona?

Vierailija kirjoitti:

Jos yksi hoitopaikka on huono niin haukutaan kaikki hoitajat ja paikat?

Sitten ihmetellään miksi hoitajista on pulaa.

Olen töissä osastolla, joissa vanhuksille tarjoillaan oikein maukasta ruokaa ja avustetaan aina syömisessä/syötetään, jos on tarvetta. Ei voi yleistää, että kaikkialla jätetään syöttämättä jos ei syö itse, ei pidä paikkaansa. Joskus ei vaan mikään auta, ruoka ei maistu. Ja omaisilta saa kuulla haukut, kuinka ruoka on huonoa, eikä viitsitä auttaa, vaikka asia ei taatusti näin ole.

Hyvin paljon on nykyisin sellaisia omaisia, jotka ovat heti osastolle tullessa kimpussa, kun on luettu kaikennäköisiä kauhujuttuja hoitopaikoista. Täytyy sanoa, että kyllä se kuormittaa, kun joutuu jatkuvasti ns. epäilyn alle ja valitetaan milloin mistäkin. Yleensä valitukset liittyvät siihen, kun on epärealistisia odotuksin vanhuksen jaksamisesta. Joillekin on vaikeaa ymmärtää, että ei se äiti/isä enää jaksa nousta sängystä ylös joka päivä; kävely ei enää suju, vaan pitää siirtää nosturilla jne. Pitäisi käsivoimin työparin kanssa kävelyttää heikkoa, hädin tuskin pystyssä pysyvää vanhusta wc:hen, vaikka tarvetta olisi selkeästi esim. seisomanostimelle. Nämä esimerkit ovat vain jäävuoren huippu. Itsellä reilu 5v näitä töitä tehneenä on selkä- ja rannevaivoja ja olen päättänyt vaihtaa alaa. Ei ole oman terveyden menettämisen väärti.

Minusta lähtökohta on täysin väärä jos ongelmaksi nähdään hoitaja eikä sitä että vanhuksen ravitsemusta ei ole riittävä.

Kun se varsinainen ongelma tiedostetaan ollaan voidaan alkaa miettiä sitä miten ongelma ratkaistaan. Miten ravitsemusta parannetaan? Jos vastaus on että lisäämällä syöttämiseen käytettyä aikaa, kenen aikaa siihen pitäisi käyttää/lisätä. Jos vanhus syö paremmin silloin kun omainen on häntä syöttämässä, eikö ravitsemus parane sillä että omainen on mahdollisimman paljon syöttämässä.

Jos ravitsemus paranee sillä että vanhukselle tarjotaan ravitsevampaa, maukkaampaa ja monipuolisempaa ruokaa kenen vastuulla se on. Harvemmin se ainakaan hoitajan vastuualueeseen kuuluu. Ruoka tulee usein suurtalouskeittiöistä. Onko keittiön (ja yhteiskunnan) vastuulla tarjota kaikille juuri niitä ruokia joita yksilö haluaa? Voisiko omaiset tuoda sitä lempiruokaa tai esim. tilata sitä lähiruokalasta tai ravintolasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vaiettua suomalaista eutanasiaa ja arkipäivää maamme kaikissa vanhusten hoitolaitoksissa. Hoitajat eivät ehtineet ruokkia minun äitiänikään, mutta onneksi sisareni asui lähempänä ja kävi säännöllisesti syöttämässä hänet. Muuten äitiparka olisi kuivunut ja kuollut nälkään parissa viikossa.

Kun en ole itse vielä tuota tilannetta oman läheisen kanssa kohdannut, olen varmasti jäävi sanomaan, mutta:

Kun ihminen on menettänyt kykynsä syödä ja juoda, vaikka edessä on ruokaa ja juomaa, ja kysymys on nimenomaan vanhuudesta ja muistisairaudesta, miksi vanhusta pitää väkisin pitää elossa? Mitä ne muutamat kuukaudet tai viikot auttaa? Kun ei se elämä muutenkaan ole enää millään lailla mielekästä, muistisairauksiin kun yleensä liittyy liuta muitakin ikäviä oireita, masennusta, aggressiivisuutta, pelkotiloja jne. Ja parannusta ei ole.

Täysin samaa mieltä. Olen tehnyt itselleni nyt 24-vuotiaana hoitotahdon mummun tilanteen myötä. Jos en halua syödä tai juoda, ei pakoteta. Jos olen siinä kunnossa, että en pysty elämään täysipainoista elämää, en kykene itse päättämään asioistani eikä kuntoutuminen ole todennäköistä, ei elämää pitkitetä. DNR-päätös nopeasti ja elämää pitkittävä hoito lopetetaan, ainoastaan oireita hoidetaan jos se on mahdollista ilman elämän pitkittymistä. Miksi? Siksi, etten halua olla elämänhaluton taakka läheisilleni.

Muistisairaalle kaikki ne harhat ovat täysin totta. Mummu pelkää, että punaiset ovat tulossa hakemaan häntä ja uskoo että he ovat yöllä puhkaisseet silmän. Naapuri myrkyttää kaivoveden, vaikka kaivoa ei ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Kaksi hänen lapsistaan taas varastaa tavaroita, vaihtaa niiden järjestystä, varastaa hänen lääkkeet, yrittää myrkyttää ja viimeisimpänä ovat siirtäneet hänet ja tavaransa yöllä vieraaseen taloon. Lopputulos on se, että mummu suree sitä kuinka hän on kasvattanut lapset varkaiksi, ei saa asua kotona koska hänet on siirretty pois sieltä salaa, ei aina ymmärrä missä päin taloa hän on. Ei pysty liikkumaan, ei ymmärrä kellonaikoja, ei tunnista läheskään kaikkia läheisiä. Joitain henkilöitä, kuten veljeäni, kohtaan hän on hyvinkin aggressiivinen. Mummu siis asuu kotonaan, minun vanhempien kanssa. Minusta mummu pitää jostain syystä kovasti, veljestä taas ei, serkkua pelkää.

Ei ihan sellaista elämää, minkä toivon olevan itselläni vanhana edessä. Hoidan mummua kahtena päivänä viikossa ja olen jo siitä poikki. Mummu on myös ihan poikki. Äitini on tehnyt itselleen vastaavan hoitotahdon kuin minulla, elämää ei turhaan pitkitetä. Hän on myös tehnyt testamentin, elinluovutustahdon, ruumiinluovutustestamentin, käynyt tavaroitaan läpi jotta perikunnan ei tarvitse käydä massiivista kasaa läpi ja kotona on helpompi vanhana asua. Minä aion toimia samoin. Testamentin ja ruumiinluovutustestamentin olen tehnyt. Onneksi voimme puhua näistä asioista ja vaikka jonkun kuolema olisi yllättävä, se vainajan tahto silti tapahtuu. Toivon itse, että lähden samalla tavalla kuin ukkini. Ukki oli täysissä voimissa henkisesti, kuoli perinteisesti kalareissulla äkilliseen aivoverenvuotoon. Eli saappaat jalassa, tehdessä sitä mitä hän rakastaa hänelle tärkeiden kalakavereiden kanssa. En näkisi parempana sitä, että ukki olisi kuollut myöhemmin sen jälkeen kun on viettänyt vuosia laitoksessa vaipoissa peläten Venäjän hyökkäystä.

Täällä on paljon asiantuntijoita pätemässä taas.

Ensinnäkin, me hoitajat seuraamme kyllä jokaisen vanhuksen syöntiä ja jo saman päivän aikana raportoimme, jos alkaa syödä huonosti. Seurataan sitten maistuuko esim illalla ruoka paremmin. Kyllä vanhus itse tietää, koska lopettaa syömisen. Yritämme kuitenkin vielä useasti tarjota erilaisia juomia, soppia tai viilejä loppuvaiheessa, jos vaikka maistuisikin.

Osastolla noin puolet on syötettäviä ja hoitajia vain muutama, harvoin on ylimääräisiä apukäsiä auttamassa. Parhaamme teemmme ja meillä ainakin vanhukset jopa valittavat että ruokaa on liikaakin tarjolla. Me hoitajat antaisimme mielellämme kaiken aikamme vanhuksille, mutta kirjaus, rait, tilaukset,koulutukset ym ovat pakollisia perushoidon lisäksi suoritettavia töitä mitkä pitää ehtiä tehdä.

Tosiaan hoivapaikkoja ollaan lähivuosina vähentämässä runsaasti. Tulevaisuutta on kotihoito ja tehostetut palveluasumiset. Kuka sitten ehtii valvoa vanhusten ruokailua kysynpä vaan? Päättäjät eivät tiedä mitään todellisuudesta!

Näitä samanlaisia nurisijoita on keskustelupalstat ja lehdet täynnä, ei viitsisi edes enää ärsyyntyä näistä teksteistä mutta kirjotinpahan kuitenkin. Onneksi on myös niitä omaisia, jotka arvostavat hoitajia ja heidän työtään ja he aukaisevat suunsa meille suoraan, niin ei tarvitse keskustelupalstalla huudella. :) Kenties huonoa omaatuntoa?

Palkkaa hänelle syöttäjä.

Työskentelen kotihoidossa ja nyt lämpimillä keleillä olen muistutellut juomisen tärkeydestä. Maanitellut, pelotellut nestehukalla, kuivumisella, kaatumisilla jne. Mutta ei, ollaan kuulemma huonoja juomaan, itse tiedetään onko jano jne. Koko käytettävissä olevan ajan yrittänyt saada vanhusta juomaan ja jättänyt juotavaa esille joka puolelle asuntoa. Seuraavalla käynnillä näen, että juomiin ei ole koskettu. Kuivumisen merkitkin jo näkyvissä. Olenko siis minä, kotihoitaja, vastuussa, vai onko vanhuksella oikeus olla juomatta. Ap:n logiikalla kotihoitaja on syypää kuivumiseen.

Meille kävi myös niin, että isälläni oli usein kaikki ruuat syömättä. Kerrankin menimme ruokailun jälkeen käymään ja kumma kyllä isä söi sitten kaikki sen lautasella olleen ( jo kylmän) puuron, kun häntä vähän kannusti. Sen takia olisin halunnut, että häntä oltaisiin enemmän kannustettu syömään. Mutta en syytä ketään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on vaiettua suomalaista eutanasiaa ja arkipäivää maamme kaikissa vanhusten hoitolaitoksissa. Hoitajat eivät ehtineet ruokkia minun äitiänikään, mutta onneksi sisareni asui lähempänä ja kävi säännöllisesti syöttämässä hänet. Muuten äitiparka olisi kuivunut ja kuollut nälkään parissa viikossa.

Kun en ole itse vielä tuota tilannetta oman läheisen kanssa kohdannut, olen varmasti jäävi sanomaan, mutta:

Kun ihminen on menettänyt kykynsä syödä ja juoda, vaikka edessä on ruokaa ja juomaa, ja kysymys on nimenomaan vanhuudesta ja muistisairaudesta, miksi vanhusta pitää väkisin pitää elossa? Mitä ne muutamat kuukaudet tai viikot auttaa? Kun ei se elämä muutenkaan ole enää millään lailla mielekästä, muistisairauksiin kun yleensä liittyy liuta muitakin ikäviä oireita, masennusta, aggressiivisuutta, pelkotiloja jne. Ja parannusta ei ole.

Täysin samaa mieltä. Olen tehnyt itselleni nyt 24-vuotiaana hoitotahdon mummun tilanteen myötä. Jos en halua syödä tai juoda, ei pakoteta. Jos olen siinä kunnossa, että en pysty elämään täysipainoista elämää, en kykene itse päättämään asioistani eikä kuntoutuminen ole todennäköistä, ei elämää pitkitetä. DNR-päätös nopeasti ja elämää pitkittävä hoito lopetetaan, ainoastaan oireita hoidetaan jos se on mahdollista ilman elämän pitkittymistä. Miksi? Siksi, etten halua olla elämänhaluton taakka läheisilleni.

Muistisairaalle kaikki ne harhat ovat täysin totta. Mummu pelkää, että punaiset ovat tulossa hakemaan häntä ja uskoo että he ovat yöllä puhkaisseet silmän. Naapuri myrkyttää kaivoveden, vaikka kaivoa ei ole ollut neljäänkymmeneen vuoteen. Kaksi hänen lapsistaan taas varastaa tavaroita, vaihtaa niiden järjestystä, varastaa hänen lääkkeet, yrittää myrkyttää ja viimeisimpänä ovat siirtäneet hänet ja tavaransa yöllä vieraaseen taloon. Lopputulos on se, että mummu suree sitä kuinka hän on kasvattanut lapset varkaiksi, ei saa asua kotona koska hänet on siirretty pois sieltä salaa, ei aina ymmärrä missä päin taloa hän on. Ei pysty liikkumaan, ei ymmärrä kellonaikoja, ei tunnista läheskään kaikkia läheisiä. Joitain henkilöitä, kuten veljeäni, kohtaan hän on hyvinkin aggressiivinen. Mummu siis asuu kotonaan, minun vanhempien kanssa. Minusta mummu pitää jostain syystä kovasti, veljestä taas ei, serkkua pelkää.

Ei ihan sellaista elämää, minkä toivon olevan itselläni vanhana edessä. Hoidan mummua kahtena päivänä viikossa ja olen jo siitä poikki. Mummu on myös ihan poikki. Äitini on tehnyt itselleen vastaavan hoitotahdon kuin minulla, elämää ei turhaan pitkitetä. Hän on myös tehnyt testamentin, elinluovutustahdon, ruumiinluovutustestamentin, käynyt tavaroitaan läpi jotta perikunnan ei tarvitse käydä massiivista kasaa läpi ja kotona on helpompi vanhana asua. Minä aion toimia samoin. Testamentin ja ruumiinluovutustestamentin olen tehnyt. Onneksi voimme puhua näistä asioista ja vaikka jonkun kuolema olisi yllättävä, se vainajan tahto silti tapahtuu. Toivon itse, että lähden samalla tavalla kuin ukkini. Ukki oli täysissä voimissa henkisesti, kuoli perinteisesti kalareissulla äkilliseen aivoverenvuotoon. Eli saappaat jalassa, tehdessä sitä mitä hän rakastaa hänelle tärkeiden kalakavereiden kanssa. En näkisi parempana sitä, että ukki olisi kuollut myöhemmin sen jälkeen kun on viettänyt vuosia laitoksessa vaipoissa peläten Venäjän hyökkäystä.

En pidä tuollaisesta ajattelutavasta. Miksei ennemmin lisättäisiin voimavaroja vanhustenhoitoon ja hellästi hoitaen ylläpidettävä mahdollisimman miellyttävää elämän ehtoota. Ei se vanhus koko aikaa mitään pelottavia harhoja näe, vaan häntä pitää silloin vain lohduttaa, että kaikki on hyvin. Äkkiä se harha sitten loppuu siltä kerralta.

Miksi emme enää näe vanhuksen elämää arvokkaana.

Tuollainen ajattelutapasi johtaa siihen, että ainoastaan tuottava yksilö on arvokas. Kun tähän vielä saadaan aikaiseksi eutanasian laillistaminen, koko homma menee siihen, että vanhuksen edellytetään poistamaan itsensä, kun hän alkaa olla liiaksi vaivaksi.

Tiivistelmä: miksei vanhusten oloja paranneta siten, että heillä olisi hyvä olla. Tällöin ei olisi tarvetta joudutetulle kuolemalle.

Olen vanhustenhoitoalalla ja aika usein olen nähnyt, että ruokahalu ainakin vähenee laitokseen tullessa. Kukapa sinne haluaisi tulla; pois omasta kodista ja vieraitten ihmisten keskelle. En yhtään ihmettele, että ihmiset masentuvat ja lakkaa ruokahalu olemasta.

Ainakin täällä hoitajat yrittävät parhaansa , tarjotaan huonosyömäisille energialisiä, lempiruokia ja juomia. Joskus vaan käy niin, että ihminen kieltäytyy syömästä ja ketään ei voi siihen pakottaa. Hoitaja tekee virheen, jos syöttää väkisin. Pakkosyötöstä seuraa usein aggressiivisuutta tai pneumoniaa.

Hienoa, jos käyt säännöllisesti syöttämässä. Juttele asiallisesti hoitajien kanssa, osallistuu hoitoon vaikkapa viemällä omaisesi ulos nauttimaan kesästä.

Voit kyllä jutella tilanteesta hoitavan lääkärin kanssa ja selvittää, onko taustalla jotain ruokahalua heikentävää.

Sairaanhoitaja

hoitajilla on kiire päivittämää face-statusta - ei ne ehdi syöttämään