Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle VII

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmat viestini on saaneet alanuolen, muut viestit ei kauheasti saa alanuolia. Pitäiskö tästä päätellä että tunnistat mun viestit, mutta et tykkää että kirjoitan tänne. No sen siitä kai sait kun halusit vain huomiota ja itsetunnon kohotusta ja tahallasi yritit flirttailevilla katseilla ym. ihastuttaa minut ja sitä kautta saada sitä huomiota. Siten voi saada myös lopulta rasittavan riippakiven, joka ei katoakaan heti kun itseä kyllästyttää. Tosin ei näitä ole pakko lukea enkä mä juurikaan välitä sinusta enää. Oon vain ihminen jolla ei oo kauheasti elämää ja riippuvuus kirjoitella anonyymisti ihmisten kanssa. Se on vain paljon kivempaa kuin todelliset ihmisuhteet, sopii erakkoluonteille kuten minä. Sen ei pitäis myöskään aiheuttaa haittoja tosielämään, koska eihän täällä kirjoitella oikeasti kellekään.

Ei sun viestejä kukaan tunnista ja sen takia laita alanuolia,kyllä ne jostain muusta syystä tulee. Täällä annetaan alanuolia esim jos kirjoittaja on jotenkin huono itsetuntoinen tai sanoo ettei kaipaa enää jne.

Tai jos kirjoittaa joka päivä samankaltaisen viestin kaivatulleen. Älkää hyvät ihmiset luulkp, että teidät oikeasti joku tunnistais. Tulette vaan turhaan pahoittanerksi mielenne. Muutama viesti täällä on ollut juuri kuin omasta elämästäni ja päästäni, niihin on myös vastattu tavalla, jolla toivoisin kaivattuni vastaavan minulle. Jopa hän olisi voinut muutaman viestin olettaa olevan minun, mutta eivät olleet ja hän tuskin koko palstalla edes käy. Ei näillä vauva.fi palstoilla kaikki käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmat viestini on saaneet alanuolen, muut viestit ei kauheasti saa alanuolia. Pitäiskö tästä päätellä että tunnistat mun viestit, mutta et tykkää että kirjoitan tänne. No sen siitä kai sait kun halusit vain huomiota ja itsetunnon kohotusta ja tahallasi yritit flirttailevilla katseilla ym. ihastuttaa minut ja sitä kautta saada sitä huomiota. Siten voi saada myös lopulta rasittavan riippakiven, joka ei katoakaan heti kun itseä kyllästyttää. Tosin ei näitä ole pakko lukea enkä mä juurikaan välitä sinusta enää. Oon vain ihminen jolla ei oo kauheasti elämää ja riippuvuus kirjoitella anonyymisti ihmisten kanssa. Se on vain paljon kivempaa kuin todelliset ihmisuhteet, sopii erakkoluonteille kuten minä. Sen ei pitäis myöskään aiheuttaa haittoja tosielämään, koska eihän täällä kirjoitella oikeasti kellekään.

Ei sun viestejä kukaan tunnista ja sen takia laita alanuolia,kyllä ne jostain muusta syystä tulee. Täällä annetaan alanuolia esim jos kirjoittaja on jotenkin huono itsetuntoinen tai sanoo ettei kaipaa enää jne.

Tai jos kirjoittaa joka päivä samankaltaisen viestin kaivatulleen. Älkää hyvät ihmiset luulkp, että teidät oikeasti joku tunnistais. Tulette vaan turhaan pahoittanerksi mielenne. Muutama viesti täällä on ollut juuri kuin omasta elämästäni ja päästäni, niihin on myös vastattu tavalla, jolla toivoisin kaivattuni vastaavan minulle. Jopa hän olisi voinut muutaman viestin olettaa olevan minun, mutta eivät olleet ja hän tuskin koko palstalla edes käy. Ei näillä vauva.fi palstoilla kaikki käy.

Kannattaa se järki ja todellisuus yrittää pitää mielessä tunteista huolimatta. Muuten tulee vainoharhaiseksi:).

Olen nyt lähempänä kuin koskaan sitä, että kerron sinulle tunteeni. En pääse tunteistani yli, jos olemme tekemisissä ja samalla kerron, että minun täytyy ottaa etäisyyttä. Aavistan, että sinullakin on vuosien varrella ollut tunteita minua kohtaan, mutta ymmärrän jos et usko, että meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus, en siis odota, että tunteitteni paljastamisesta seuraisi se, että yrittäisimme yhdessä. Kuitenkin, minusta on surullista jos tunteet jäisivät kertomatta ja luulen, että se vapauttaisi keskusteluamme. Keskustelemme nimittäin miltei kaikesta muusta, paitsi siitä olennaisesta osasta elämää.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt lähempänä kuin koskaan sitä, että kerron sinulle tunteeni. En pääse tunteistani yli, jos olemme tekemisissä ja samalla kerron, että minun täytyy ottaa etäisyyttä. Aavistan, että sinullakin on vuosien varrella ollut tunteita minua kohtaan, mutta ymmärrän jos et usko, että meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus, en siis odota, että tunteitteni paljastamisesta seuraisi se, että yrittäisimme yhdessä. Kuitenkin, minusta on surullista jos tunteet jäisivät kertomatta ja luulen, että se vapauttaisi keskusteluamme. Keskustelemme nimittäin miltei kaikesta muusta, paitsi siitä olennaisesta osasta elämää.

Oletko mies vai nainen?

4r. Monta viikkoa sitten eräänä sunnuntaina pohdiskelin meitä autoa ajaessani. Tulin silloin siihen tulokseen, että kaikki on liian vaikeaa ja että tämä juttu on nähty loppuun asti, turha enää yrittää mitään. Siihen asti kokemani perusteella ajattelin näiden elämäni suurimpien tunteiden olevan sittenkin enimmäkseen turhaa ja yksipuolista haaveilua ja että on aika ottaa järki käteen ja luopua. Huokaisin syvään, sydämeni ja koko olemukseni alkoi synkentyä ja valoton tyhjyys laskeutui mieleeni. Juuri silloin kertosäe alkoi soida radiossa, toistaen sanoja jotka upposivat toinen toisensa jälkeen painavina ja vetoavina sydämeni pohjaan asti. Hätkähdin ja hämmennyin, hetken päästä kyyneleet alkoivat valua. Muistin, että joku taisi kerran pyytää, etten päästäisi irti...? Päätin luottaa sydämeeni ja sinuun. Monta asiaa on sen jälkeen selvinnyt. Tässä olen edelleen, en muuta voi.

Oliko se niin, että niin kauan kuin on toivoa, on uskoa?

Ja niin kauan kuin on elämää, on toivoa?

Ei ole enää toivoa, ei uskoa, ei elämää siellä missä tunteet häntä kohtaan asuivat.

Se osa minusta hiljalleen lakastui pois, eikä juuriakaan koskaan tehty niin irrallisiksi jäivät.

Olemme molemmat onnellisia suhteissamme, silti kaipaamme toisiamme. Tätä kai on elämä. Nuku hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt lähempänä kuin koskaan sitä, että kerron sinulle tunteeni. En pääse tunteistani yli, jos olemme tekemisissä ja samalla kerron, että minun täytyy ottaa etäisyyttä. Aavistan, että sinullakin on vuosien varrella ollut tunteita minua kohtaan, mutta ymmärrän jos et usko, että meillä voisi olla yhteinen tulevaisuus, en siis odota, että tunteitteni paljastamisesta seuraisi se, että yrittäisimme yhdessä. Kuitenkin, minusta on surullista jos tunteet jäisivät kertomatta ja luulen, että se vapauttaisi keskusteluamme. Keskustelemme nimittäin miltei kaikesta muusta, paitsi siitä olennaisesta osasta elämää.

Oletko mies vai nainen?

Nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sanoisit mies jos tunnustaisin sinulle olevani korviani myöten rakastunut sinuun? Tulisiko yllätyksenä? Miten reagoisit? Loppuisko meidän yhteydenpito siihen?

Sanoisin, että niin minäkin sinuun. Tulisihan se yllätyksenä, vaikka olenkin elätellyt sellaisia haaveita. Reagoisin lämpimästi ja ymmärtäväisesti, koska tunnen itse samoin, eikä yhteydenpito tietenkään loppuisi.

Huoh, olisipa asiat noin hänenkin kanssaan. Koska se päivä voi oikeasti tulla, kun en enää jaksa ja mun on pakko sanoa tunteeni ääneen. Kun ei tätä nykyistä puolittaista toiselta salailua ja kaipuuta välttämättä jaksa yksin hamaan tappiin asti. Jos tietäisi toisen tunteista, voisi joko sanoa ainakin toistaiseksi heippa ja parannella itseään ottamalla etäisyyttä tai voisi todeta, että okei ollaan samassa venessä, oot ihana, koitetaan jaksaa (niin kauan kuin mikään muu ei olisi vaihtoehto). Voisi edes kertoa toiselle, kuinka paljon oikeasti välittää. Voisi kertoa toiselle, että näkee hänet kasvavissa versoissa, auringon välkkeessä, yötaivaan kauneutena ja tuntee toisen lempeän tuulen hyväilyinä, poskilla kirpeinä pistelyinä pakkaspaivänä ja peiton turvallisena lämpönä niin yössä kuin aamussa. T. Nainen sivusta

Hyvää yötä ja lempeitä unia. Nuku hyvin.

Hyvän yön toivotus, suukko & hali kaipaamalleni kaunottarelle vihersilmäiselle naiselle 30km ja kuntarajain taakse mieheltä. Ajatellut siua pitkin päivää tänäänkin. Etunimemme alkavat samalla ääntiöllä. Nuku hyvin rakas!

Olis ihana päästä tutustumaan siihen millainen olet arkena. Haluaisin tutustua kaikkiin niihin pieniin juttuihin, joita ei ole päässyt näkemään. Kuten sitä, miten sun hiukset on herätessä, kauanko menee ennen kuin olen kunnolla hereillä, kuinka kuuntelet keskittyneesti musiikkia, kuinka silität ja puhut kissallesi, minkänälöisenä nukut päiväunet sohvalla, miten naurat itseksesi jollekin meemille, millä tavalla tulet viereen istumaan, laulatko suihkussa tai muulloinkin. Tai sitä, miten katsot jotakin mielestäsi kaunista tai erityisen innostuttavaa. n>m

Kirjoitatkohan sinä kaivattuni sittenkin jollekin salaiselle kaivatullesi täällä näitä rakkaustekstejä, sellaiselle josta sydämesi ei osaa päästää irti, hänelle joka on jäänyt sydämeesi ikuisesti, huulillesi, jota eniten janoat ja haluat, jota kaipaat eniten kaikista? (--- tekstejä, jotka eivät ole kuitenkaan minulle ---)

Ihanko tosissaan nyt sitten loppuelämäni mietin sinua. Snadisti epistä, sanoisin.

Olen rakkaudesta sairas. 😔 Haluaisin vain jäädä peiton alle makaamaan ja ajatella sinua mies. Kuva sinusta piirtyy yhtenään mieleeni. Vaikka siitä on jo niin kauan aikaa kun olemme nähneet. Onko tällä kaikella jokin tarkoitus? Olo on välillä niin epätoivoinen. Kauanko tämä kaikki kestää? Pääsenkö näistä tunteista koskaan eroon! Mitähän siitä tulisi jos yhtäkkiä tapaisin sinut jossain? Olen jo luopunut toivosta että tapaisimme. Et varmaan halua nähdä minua. Tiedät kyllä että minä haluaisin nähdä sinut. Olen sen sanonut selvästi!

Vierailija kirjoitti:

Ihanko tosissaan nyt sitten loppuelämäni mietin sinua. Snadisti epistä, sanoisin.

Kannattaa yrittää näyttää se kiinnostus. Epävarmuus on pahinta ja pakit saadessa pääsee ainakin eteenpäin. Ihan liian pitkään allekirjoittanutkin pelännyt, vaikka pahinta mitä voi tapahtua on, että joutuu naurunalaiseksi... Ja pahimman scenaarion tapahtuessa voi ajatella, että kohde ei ollut niiden tunteiden arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Ihanko tosissaan nyt sitten loppuelämäni mietin sinua. Snadisti epistä, sanoisin.

Uskon, että tuo on mahdollista. Oma puolisoni jysähti aikoinaan niin voimalla minuun ja hänen  jonkinlainen erityinen ylivertaisuutensa on edelleen niin selvää, että olisin varmasti jäänyt miettimään häntä loppuelämäkseni, ellen olisi saanut häntä omakseni. Ketään muuta en ole koskaan yhtään vakavammin kaivannut. Kai hän sitten on "se oikea".

Vierailija kirjoitti:

Olen rakkaudesta sairas. 😔 Haluaisin vain jäädä peiton alle makaamaan ja ajatella sinua mies. Kuva sinusta piirtyy yhtenään mieleeni. Vaikka siitä on jo niin kauan aikaa kun olemme nähneet. Onko tällä kaikella jokin tarkoitus? Olo on välillä niin epätoivoinen. Kauanko tämä kaikki kestää? Pääsenkö näistä tunteista koskaan eroon! Mitähän siitä tulisi jos yhtäkkiä tapaisin sinut jossain? Olen jo luopunut toivosta että tapaisimme. Et varmaan halua nähdä minua. Tiedät kyllä että minä haluaisin nähdä sinut. Olen sen sanonut selvästi!

Kuinka kauan viime tapaamisestanne on? Mistä päättelet että hän "ei varmaan halua nähdä" sinua? Moni elättelee mielessään yllättäviäkin haaveita..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen rakkaudesta sairas. 😔 Haluaisin vain jäädä peiton alle makaamaan ja ajatella sinua mies. Kuva sinusta piirtyy yhtenään mieleeni. Vaikka siitä on jo niin kauan aikaa kun olemme nähneet. Onko tällä kaikella jokin tarkoitus? Olo on välillä niin epätoivoinen. Kauanko tämä kaikki kestää? Pääsenkö näistä tunteista koskaan eroon! Mitähän siitä tulisi jos yhtäkkiä tapaisin sinut jossain? Olen jo luopunut toivosta että tapaisimme. Et varmaan halua nähdä minua. Tiedät kyllä että minä haluaisin nähdä sinut. Olen sen sanonut selvästi!

Kuinka kauan viime tapaamisestanne on? Mistä päättelet että hän "ei varmaan halua nähdä" sinua? Moni elättelee mielessään yllättäviäkin haaveita..

En edes tarkkaan muista. Varmaan kolme vuotta. Silloin en vielä tuntenut tällaista. Mutta hän oli tärkeä ihminen jo silloin. Ehkä hän ei pidä meidän tapaamista niin tärkeänä että tekisi asialle jotain. En tiedä. Toivottavasti olen väärässä. Mutta nyt kyllä avauduin jo vähän liikaa. Tuskinpa hän itse täällä palstalla käy. Enkä kyllä kehtaisi tunnustaa kirjoittaneeni tänne.

Rakkaani, kaksoisliekkini. En koskaan olisi voinut uskoa, että suurimmatkin rakkaustarinat voivat päättyä näin. Välissämme kaiken jälkeen vain hiljaisuus ja padotut tunteet. Toisaalta, hengitys kulkee nyt kaiken jälkeen vapaammin, villiys on palannut ja puhun jälleen elämää. Silti tämä tuntuu järjettömältä. Tämä on helppo ratkaisu, mutta onko helppo aina se paras tai oikeakaan. Uskon sydämestäni, että voimme löytää sopivammat kumppanit, mutta emme parempia. Olen edelleen kiinni sinussa, eikä se ole oma valintani. Olen uskollinen tunteilleni, ja ne palaavat aina sinuun. Mitä siitä on iloa? Niin kauan kuin elät sydän minulta suljettuna, en voi muuta kuin toivoa, että saavutat korkeimman potentiaalisi ja löydät rauhan ja onnen jostain muualta. Ei sillä tavalla kuin minä olisin halunnut vaan siten, miten itse haluat. Ehkä siten side välillämme raukeaa. Olen käsitellyt näitä asioita yli ja ympäri, mutta sinun tulisi tehdä samaa. Käsittelemättömät tunteesi tuntuvat edelleen säikeinä välillämme. Rakastan sinua, eikä sitä ole horjuttanut aika tai eletty elämä tässä välissä. Sydän tietää mitä se tietää. Älä siis koskaan jätä lähestymättä minua missään asiassa, jos tarvitset minua. Vaikka olen loukkaantunut, en ole sulkenut sinua ulkopuolelle. Olen puolellasi jopa tässä etäisyydessä. Elämä menee eteenpäin, ihmiset menevät eteenpäin, mutta onko suunta oikea? Luoja kuinka kiitollinen olen, että minun ei tarvitse miettiä olenko tehnyt oikean päätöksen. Voin vain toivoa, että tulee aika, jolloin nämä asiat ovat hälvenneet..