Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle VII

Joskus kieltämättä ihmetyttää, miten tietyt ihmiset ovat päätyneet aikanaan yhteen. Itselläni kumppanit ovat olleet monesti saman alan ihmisiä ja vaikka eivät olisikaan olleet, sivistystasomme on ollut aika lailla sama. Osa kumppaneistani on ollut tulisieluisia ja osa hyvin rauhallisia. Rauhallisista on jäänyt parhaat muistot. Itse olen hyvin rauhallinen. Ihastukseni temperamentista en ole edelleenkään ihan varma

Vierailija kirjoitti:

Joskus välillä tuntuu oudosti siltä, että just sinä olisit laittanut jonkun tietyn lyhyen ja ehkä vähän pöhkön mutta toisaalta tosi ihanan kysymyksen. Vielä pöhkömmältä tuntuisi vastata, mutta olen vastaillut ajatuksissani. Ja joo, eihän kukaan tietenkään käy täällä, minäkään ;)

Eilen tuli viesti puoli vaille puolenyöntuntia. Jostain syystä jähmetyin pitkäksi aikaa, vaikka luulin jo rauhoittuneeni sen suhteen. Piti rauhoittua pitkään, mietin voisiko se olla sinulta ja mitähän sinä mahtaisit tällä kertaa sanoa. Kädet täristen avasin lopulta puhelimen. Sisko se vaan oli, selvitin asian ja naputtelin vastauksen. Tärinästä toipuminen kesti paljon kauemmin.

Pakko vastata tähän vaikka se olis kuinka pöhköä! Ja joo en myöskään minä käy täällä koskaan! 🙊 empä.. Eräälle haluaisin viestitellä paljon useammin mutta en uskalla. Mutta jos tietäisin että hän reagoi mun viestiin tuolla tavoin niin... 😍

Vierailija kirjoitti:

Mä en enää kestä puolisoani. Mä vihaan sitä. Se on kohdellut mua aina huonosti, ja me ollaan ihan erilaisia. Mä ansaitsen jotain parempaa. Jotain sellaista kuin sinä!

Voi apua. Kuulostaa tosi pahalta. Siis hei muista nyt, en minä ainakaan mikään täydellinen ihminen ole vaikka kuinka haluaisin olla, ja tuskinpa kaivattusikaan on, kaikissa ihmisissä on myös vikoja. Mutta jos vihaa puolisoaan niin luulen että se toinenkin huomaa, vaikka kuinka yrittäisit peitellä. Jos tämä siis ei ole joku satunnainen pahan olon purkaus? Jos sinua todella kohdellaan huonosti niin silloin on syytä lähteä, väkivaltatapauksissa välittömästi.

Toivottavasti pystyt puhumaan puolisosi kanssa ja saisitte joko erimielisyydet kuntoon tai sitten lopullisen ratkaisun. Huonolta kyllä kuulostaa ja mietityttää miten jaksat. Paljon voimia sinulle!

Ikävöitköhän sinä minua? Ajatteletkohan sä mua? Kunpa tietäisin.

Vierailija kirjoitti:

Joskus välillä tuntuu oudosti siltä, että just sinä olisit laittanut jonkun tietyn lyhyen ja ehkä vähän pöhkön mutta toisaalta tosi ihanan kysymyksen. Vielä pöhkömmältä tuntuisi vastata, mutta olen vastaillut ajatuksissani. Ja joo, eihän kukaan tietenkään käy täällä, minäkään ;)

Eilen tuli viesti puoli vaille puolenyöntuntia. Jostain syystä jähmetyin pitkäksi aikaa, vaikka luulin jo rauhoittuneeni sen suhteen. Piti rauhoittua pitkään, mietin voisiko se olla sinulta ja mitähän sinä mahtaisit tällä kertaa sanoa. Kädet täristen avasin lopulta puhelimen. Sisko se vaan oli, selvitin asian ja naputtelin vastauksen. Tärinästä toipuminen kesti paljon kauemmin.

Varmaan kaikilla käy sama mielessä. Pari kertaa vastannut, mutta vain yleisesti kaikkien puolesta kysymykseen. Pakko hehkuttaa että parasta on, että en ole enää juurikaan lueskellut tai kirjoitellut tänne. Ehkä 5 viestiä parin viikon aikana, ja ensimmäinen oli sellainen jossa halusin kehua jonkun kirjoitustyyliä kun ovat juuri sellaisia millä tavalla haluaisin itse kirjoittaa, mutta kun kerran on aloitettu kuivan vakavalla tyylillä minkälainen en oikeasti edes ole niin ole osannut vaihtaakaan lennosta. Nykyään tulee se muutama kertaa viikossa silloin tällöin luettua pari sivua ja sitten selain kiinni.

Itse ainakin huomannut, että olen paljon rennompi ja vähemmän ahdistuneempi kun en edes lueskele. Huomasin muutenkin, että tarpeeksi monta kertaa loukkaannuttuani jonkun arvostelusta/kommentista alkoi se piikikäs ja halveksuva puoli tulla enemmän esille kirjoituksissa. Kyllä minussa sellainenkin rääväsuinen puoli löytyy, mutta normaalisti vain silloin kun joku kokeilee rajojaan. Täällä siitä tuli enemmänkin suojamuuri, kukaan ei uskalla kommentoida viestejä jos tietää joutuvansa tulilinjalle. Anonyymisti anonyymeille kaipailijoille anteeksipyyntö jos olen loukannut tai käyttäytynyt ihmisarvoa alentavasti, kaikilla on ne omat tilanteet enkä ole ehkä ymmärtänyt kuinka rumasti olen joillekin vastaillut. Tai olen kyllä ymmärtänyt varsin hyvin eli ei vähätellä omia rumia kommentteja ihmisistä, mutta varsinkin sen viimeisen kirjoittelu kuukauteni aikana jaoin pahaa oloani myös muille yhtään edes trollaamatta kun päätin lopettaa sen suoranaisen kaipailun netissä, koska tunsin itseni aina niiden viestien jälkeen alastomaksi ja haavoittuneeksi. Jos ei ole mitään positiivista sanottavaa niin parempi olla hiljaa, ja antaa muiden kaipailla rauhassa.

Tsemppiä kaikille, ja lueskelen taas joku päivä pari sivua. Vähän tuli pitkä viesti, mutta oli ihan hyvä saada kirjoitettua se mitä olen ajatellut itsekseni.

Vierailija kirjoitti:

Mä en enää kestä puolisoani. Mä vihaan sitä. Se on kohdellut mua aina huonosti, ja me ollaan ihan erilaisia. Mä ansaitsen jotain parempaa. Jotain sellaista kuin sinä!

Miehelle vai naiselle?

Vastailkaa niihin kysymyksiin ihan täällä vaan eikä vain pään sisällä. Minusta ois ainakin kivaa jos joku vastais mun kysymyksiin, vaikka se ei oiskaan hän. Siitä voi saada silti uutta ajateltavaa ja toisaalta kun tilanteet on usein yllättävän samanlaisia, niin ehkä joku jopa ajattelee samoin kuin joku hän. Jos minä en haluais mun kysymyksiin vastauksia, niin kirjoittaisin ne pöytälaatikkoon, en tänne.

Vierellesi, lähellesi,

karkailee ajatukseni vallaton,

kaipaa sinussa kaikkea sitä,

mikä sydäntäni koskettaa.

Syliini sinut taikoo,

riisuu minut kaikesta vastustuksesta,

kuvittelee sinut syliini,

huuleni kaulallesi, rinnoillesi,

kuumana sykkivään syliisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus välillä tuntuu oudosti siltä, että just sinä olisit laittanut jonkun tietyn lyhyen ja ehkä vähän pöhkön mutta toisaalta tosi ihanan kysymyksen. Vielä pöhkömmältä tuntuisi vastata, mutta olen vastaillut ajatuksissani. Ja joo, eihän kukaan tietenkään käy täällä, minäkään ;)

Eilen tuli viesti puoli vaille puolenyöntuntia. Jostain syystä jähmetyin pitkäksi aikaa, vaikka luulin jo rauhoittuneeni sen suhteen. Piti rauhoittua pitkään, mietin voisiko se olla sinulta ja mitähän sinä mahtaisit tällä kertaa sanoa. Kädet täristen avasin lopulta puhelimen. Sisko se vaan oli, selvitin asian ja naputtelin vastauksen. Tärinästä toipuminen kesti paljon kauemmin.

Pakko vastata tähän vaikka se olis kuinka pöhköä! Ja joo en myöskään minä käy täällä koskaan! 🙊 empä.. Eräälle haluaisin viestitellä paljon useammin mutta en uskalla. Mutta jos tietäisin että hän reagoi mun viestiin tuolla tavoin niin... 😍

Miksi et uskalla? Pelkäätkö, että hän tulee ja tinttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus välillä tuntuu oudosti siltä, että just sinä olisit laittanut jonkun tietyn lyhyen ja ehkä vähän pöhkön mutta toisaalta tosi ihanan kysymyksen. Vielä pöhkömmältä tuntuisi vastata, mutta olen vastaillut ajatuksissani. Ja joo, eihän kukaan tietenkään käy täällä, minäkään ;)

Eilen tuli viesti puoli vaille puolenyöntuntia. Jostain syystä jähmetyin pitkäksi aikaa, vaikka luulin jo rauhoittuneeni sen suhteen. Piti rauhoittua pitkään, mietin voisiko se olla sinulta ja mitähän sinä mahtaisit tällä kertaa sanoa. Kädet täristen avasin lopulta puhelimen. Sisko se vaan oli, selvitin asian ja naputtelin vastauksen. Tärinästä toipuminen kesti paljon kauemmin.

Varmaan kaikilla käy sama mielessä. Pari kertaa vastannut, mutta vain yleisesti kaikkien puolesta kysymykseen. Pakko hehkuttaa että parasta on, että en ole enää juurikaan lueskellut tai kirjoitellut tänne. Ehkä 5 viestiä parin viikon aikana, ja ensimmäinen oli sellainen jossa halusin kehua jonkun kirjoitustyyliä kun ovat juuri sellaisia millä tavalla haluaisin itse kirjoittaa, mutta kun kerran on aloitettu kuivan vakavalla tyylillä minkälainen en oikeasti edes ole niin ole osannut vaihtaakaan lennosta. Nykyään tulee se muutama kertaa viikossa silloin tällöin luettua pari sivua ja sitten selain kiinni.

Itse ainakin huomannut, että olen paljon rennompi ja vähemmän ahdistuneempi kun en edes lueskele. Huomasin muutenkin, että tarpeeksi monta kertaa loukkaannuttuani jonkun arvostelusta/kommentista alkoi se piikikäs ja halveksuva puoli tulla enemmän esille kirjoituksissa. Kyllä minussa sellainenkin rääväsuinen puoli löytyy, mutta normaalisti vain silloin kun joku kokeilee rajojaan. Täällä siitä tuli enemmänkin suojamuuri, kukaan ei uskalla kommentoida viestejä jos tietää joutuvansa tulilinjalle. Anonyymisti anonyymeille kaipailijoille anteeksipyyntö jos olen loukannut tai käyttäytynyt ihmisarvoa alentavasti, kaikilla on ne omat tilanteet enkä ole ehkä ymmärtänyt kuinka rumasti olen joillekin vastaillut. Tai olen kyllä ymmärtänyt varsin hyvin eli ei vähätellä omia rumia kommentteja ihmisistä, mutta varsinkin sen viimeisen kirjoittelu kuukauteni aikana jaoin pahaa oloani myös muille yhtään edes trollaamatta kun päätin lopettaa sen suoranaisen kaipailun netissä, koska tunsin itseni aina niiden viestien jälkeen alastomaksi ja haavoittuneeksi. Jos ei ole mitään positiivista sanottavaa niin parempi olla hiljaa, ja antaa muiden kaipailla rauhassa.

Tsemppiä kaikille, ja lueskelen taas joku päivä pari sivua. Vähän tuli pitkä viesti, mutta oli ihan hyvä saada kirjoitettua se mitä olen ajatellut itsekseni.

Millainen sun kaivattusi on, jos voi kysyä, kaipaat sä jotakin ihmistä? (sivusta)

Mietin vieläkin sinua aika usein, vaikka tiedän ettei meidän välillä tule koskaan mitään olemaan. Sen hyväksyminen on helpottanut mieltäni, ja kiitos sinulle että laitoit pisteen asialle. En ole tätä keskustelua juuri lukenut, enkä aio lukeakaan, kun ei ole tarvetta sekoittaa päätä yhtään enempää. Kunhan nyt vain lisään yhden kommentin hukkumaan tähän loputtomaan virtaan. 

Pitkästä aikaa alkaa olla normaalimpi olo. Ei enää sellaista toivotonta ikävöintiä ja ahdistusta vaan voin saada iloa elämän pienistä asioista. En tarkoita, etten silti ikävöisi sinua. Ajattelen sinua edelleen päivittäin, mutta en haaveile mistään, mitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Olen vain onnellinen, että sain sinut elämääni edes lyhyeksi ajaksi ja nyt on aika jatkaa eteenpäin. Tietysti jää mietityttämään se kaikki, mitä meidän välillä oli, mutta ehkä sitten kuvittelin kaiken. Tiedän, etten saa siihen koskaan vastauksia ja hyväksyn sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus välillä tuntuu oudosti siltä, että just sinä olisit laittanut jonkun tietyn lyhyen ja ehkä vähän pöhkön mutta toisaalta tosi ihanan kysymyksen. Vielä pöhkömmältä tuntuisi vastata, mutta olen vastaillut ajatuksissani. Ja joo, eihän kukaan tietenkään käy täällä, minäkään ;)

Eilen tuli viesti puoli vaille puolenyöntuntia. Jostain syystä jähmetyin pitkäksi aikaa, vaikka luulin jo rauhoittuneeni sen suhteen. Piti rauhoittua pitkään, mietin voisiko se olla sinulta ja mitähän sinä mahtaisit tällä kertaa sanoa. Kädet täristen avasin lopulta puhelimen. Sisko se vaan oli, selvitin asian ja naputtelin vastauksen. Tärinästä toipuminen kesti paljon kauemmin.

Pakko vastata tähän vaikka se olis kuinka pöhköä! Ja joo en myöskään minä käy täällä koskaan! 🙊 empä.. Eräälle haluaisin viestitellä paljon useammin mutta en uskalla. Mutta jos tietäisin että hän reagoi mun viestiin tuolla tavoin niin... 😍

Miksi et uskalla? Pelkäätkö, että hän tulee ja tinttaa?

Sellaista hän ei tekisi kellekään. Tää tilanne on hieman arkaluonteinen. Enkä tiedä edes mitä hän oikeasti ajattelee kaikesta..

Vierailija kirjoitti:

Pitkästä aikaa alkaa olla normaalimpi olo. Ei enää sellaista toivotonta ikävöintiä ja ahdistusta vaan voin saada iloa elämän pienistä asioista. En tarkoita, etten silti ikävöisi sinua. Ajattelen sinua edelleen päivittäin, mutta en haaveile mistään, mitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Olen vain onnellinen, että sain sinut elämääni edes lyhyeksi ajaksi ja nyt on aika jatkaa eteenpäin. Tietysti jää mietityttämään se kaikki, mitä meidän välillä oli, mutta ehkä sitten kuvittelin kaiken. Tiedän, etten saa siihen koskaan vastauksia ja hyväksyn sen.

Jos todella hyväksyt sen että asiat jäi selvittämättä niin hyvä sinulle. Itseä taas todella kaivaa selvittämättömät asiat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus välillä tuntuu oudosti siltä, että just sinä olisit laittanut jonkun tietyn lyhyen ja ehkä vähän pöhkön mutta toisaalta tosi ihanan kysymyksen. Vielä pöhkömmältä tuntuisi vastata, mutta olen vastaillut ajatuksissani. Ja joo, eihän kukaan tietenkään käy täällä, minäkään ;)

Eilen tuli viesti puoli vaille puolenyöntuntia. Jostain syystä jähmetyin pitkäksi aikaa, vaikka luulin jo rauhoittuneeni sen suhteen. Piti rauhoittua pitkään, mietin voisiko se olla sinulta ja mitähän sinä mahtaisit tällä kertaa sanoa. Kädet täristen avasin lopulta puhelimen. Sisko se vaan oli, selvitin asian ja naputtelin vastauksen. Tärinästä toipuminen kesti paljon kauemmin.

Varmaan kaikilla käy sama mielessä. Pari kertaa vastannut, mutta vain yleisesti kaikkien puolesta kysymykseen. Pakko hehkuttaa että parasta on, että en ole enää juurikaan lueskellut tai kirjoitellut tänne. Ehkä 5 viestiä parin viikon aikana, ja ensimmäinen oli sellainen jossa halusin kehua jonkun kirjoitustyyliä kun ovat juuri sellaisia millä tavalla haluaisin itse kirjoittaa, mutta kun kerran on aloitettu kuivan vakavalla tyylillä minkälainen en oikeasti edes ole niin ole osannut vaihtaakaan lennosta. Nykyään tulee se muutama kertaa viikossa silloin tällöin luettua pari sivua ja sitten selain kiinni.

Itse ainakin huomannut, että olen paljon rennompi ja vähemmän ahdistuneempi kun en edes lueskele. Huomasin muutenkin, että tarpeeksi monta kertaa loukkaannuttuani jonkun arvostelusta/kommentista alkoi se piikikäs ja halveksuva puoli tulla enemmän esille kirjoituksissa. Kyllä minussa sellainenkin rääväsuinen puoli löytyy, mutta normaalisti vain silloin kun joku kokeilee rajojaan. Täällä siitä tuli enemmänkin suojamuuri, kukaan ei uskalla kommentoida viestejä jos tietää joutuvansa tulilinjalle. Anonyymisti anonyymeille kaipailijoille anteeksipyyntö jos olen loukannut tai käyttäytynyt ihmisarvoa alentavasti, kaikilla on ne omat tilanteet enkä ole ehkä ymmärtänyt kuinka rumasti olen joillekin vastaillut. Tai olen kyllä ymmärtänyt varsin hyvin eli ei vähätellä omia rumia kommentteja ihmisistä, mutta varsinkin sen viimeisen kirjoittelu kuukauteni aikana jaoin pahaa oloani myös muille yhtään edes trollaamatta kun päätin lopettaa sen suoranaisen kaipailun netissä, koska tunsin itseni aina niiden viestien jälkeen alastomaksi ja haavoittuneeksi. Jos ei ole mitään positiivista sanottavaa niin parempi olla hiljaa, ja antaa muiden kaipailla rauhassa.

Tsemppiä kaikille, ja lueskelen taas joku päivä pari sivua. Vähän tuli pitkä viesti, mutta oli ihan hyvä saada kirjoitettua se mitä olen ajatellut itsekseni.

Millainen sun kaivattusi on, jos voi kysyä, kaipaat sä jotakin ihmistä? (sivusta)

Olen kyllä ihastunut, mutta en halua jakaa enää mitään tuntomerkkejä nettiin. Eksyin tänne jokunen kuukausi sitten vahingossa ja silloin se oli jollain tavalla ymmärrettävääkin niin että pystyin sen itselleni perustelemaan. Tällä hetkellä (eikä pitkään aikaan, kunhan oli muuttunut jo tavaksi) ei ole enää mitään syytä kirjoitella tänne tai muualle hänestä jos joskus haluan pois tästä kiirastulesta.

Kyllä tänne kirjoittelu on tehnyt oikeasti hyvää kun on joutunut analysoimaan omia tunteitaan, mutta koen että en tarvitse tätä enää. Muutenkin se herkin tila on takana eli tunnen olevani taas oma itseni. Liian monta oletusta tullut tehtyä väsyneenä, jotka ovat olleet vääriä, ja vaikka ne on nopeasti tajunnutkin vääriksi niin alitajunnassahan ne kummittelivat vielä pitkään. Oikeassa elämässä pitää näyttää se kiinnostus tavalla tai toisella kun ei tämä muuten mene ohitse.

Vierailija kirjoitti:

Mä en enää kestä puolisoani. Mä vihaan sitä. Se on kohdellut mua aina huonosti, ja me ollaan ihan erilaisia. Mä ansaitsen jotain parempaa. Jotain sellaista kuin sinä!

Vaikutat ihmiseltä, joka löytää aina ennemmin muista vikaa, kuin itsestäsi. Jos joku ei mene mielesi mukaan, se on aina sen toisen syy. Kaikki epäonni elämässäsi joshtuu aina jostain toisesta, ei itsestäsi. Elä sitten tollasen kanssa.  Itse en ainakaan tieten tahtoen ottaisi sun kaltaista rinnalle, yksinelo on tuon rinnalla juhlaa.

T kaipaan :'(

Naiselle kirjoitti:

Vierellesi, lähellesi,

karkailee ajatukseni vallaton,

kaipaa sinussa kaikkea sitä,

mikä sydäntäni koskettaa.

Syliini sinut taikoo,

riisuu minut kaikesta vastustuksesta,

kuvittelee sinut syliini,

huuleni kaulallesi, rinnoillesi,

kuumana sykkivään syliisi.

Olisihan se kuumaa, intohimoista, täysillä antautuvaa, aistien terävöittämää, täydellistä nautintoa, kun siitä on fantasioinut niin lukemattomat kerrat että saisi istua sinun syliisi. Antaa viettien viedä, käsien hyväillä, huulien hakeutua iholle ilman selkeää ajatusta, vain nauttien siitä kaikesta kaipuun täydentämästä halusta.

Vierailija kirjoitti:

Millaistakohan olisi matkustaa yhdessä? Haluaisimmeko tehdä samoja asioita, vai tulisiko kinaa?

Miehelle:

Anteeksi kun olen vähennellyt tunnisteita, tiedät miksi. Asiaan: Aika laaja kysymys, mutta vähän pohdintoja tähänkin oman ajatuslaatikkoni puolelta. Reissuaikaa on turha tuhlata rähjäämiseen. Luulisin, että tässä(kin) ollaan aika samanlaisia, monipuolisesti kiinnostuneita kaikenlaisesta. Välillä pitää rentoutua ja rauhoittua myös, eikä hyvin väsyneenä tai nälkäisenä ole kivaa. Telttailuakaan en vierasta, mutta hurjan pitkät vaellukset jätän väliin. Köyhimmissä maissa en välttämättä viihtyisi, mietin kurjia oloja liikaa ja loma menee pilalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en enää kestä puolisoani. Mä vihaan sitä. Se on kohdellut mua aina huonosti, ja me ollaan ihan erilaisia. Mä ansaitsen jotain parempaa. Jotain sellaista kuin sinä!

Vaikutat ihmiseltä, joka löytää aina ennemmin muista vikaa, kuin itsestäsi. Jos joku ei mene mielesi mukaan, se on aina sen toisen syy. Kaikki epäonni elämässäsi joshtuu aina jostain toisesta, ei itsestäsi. Elä sitten tollasen kanssa.  Itse en ainakaan tieten tahtoen ottaisi sun kaltaista rinnalle, yksinelo on tuon rinnalla juhlaa.

Puolisoni on juuri tuollainen. Hänen mielestään olen syyllinen hänen väsymykseensä ja onnettomaan, pessimistiseen elämänasenteeseensa. Ja sitä kiukkua hän purkaa muhun, joka vain hiljaa ja päivä päivältä katkerampana nielee kaiken.