Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?

Mies nalkuttaa ja mököttää.

Acorn kirjoitti:

Koetanpa nyt tuoda miesnäkökulmaa tänne. Ensinnäkin koko ketjusta tulee surkea olo, mutta tämähän onkin nimenomaan valitusketju. Onneksi on myös iso määrä parisuhteita, joissa ei ole kovin isoja ongelmia. Naisen on varmasti vaikeaa ymmärtää, miksi mies ottaa 'kaiken' sanomisen nalkutuksena'. Kyllähän se usein on niin, että nainen sitä arkea paremmin pyörittää ja siten tietää miten hommat hoituvat. Sitten kun mies koettaa jotain tehdä, nainen helposti ihan ystävällisestikin saattaa sanoa, että "kannattaisikos tuo tehdä noin?" Silloin miehestä tuntuu, että hän ei osaa mitään ja koska on ikävää tunnustaa osaamattomuutensa, menee herne nenään. Tämän tunnistan ainakin itsessäni. Ja voihan niitä asioita tehdä monella tavalla, eikä vain yhdellä 'oikealla'. Toinen asia on tuo seksin puute. Kyllä se väkisin vaikuttaa asioihin, kun nainen on päivän mittaan sanonut, muistuttanut tai huomauttanut yhdestätoista asiasta miehelle. Sellaista naista alkaa pitää mieluummin äitinä kuin vaimona. Eikä (oman) äidin kanssa harrasteta seksiä. Niin se vaanmenee, vaikka tuntuisi kuinka väärältä. Mies haluaa naisen, ei työnjohtajaa tai äitiä. Yhtään säälipistettä en myöskään  jaa niille miehille, jotka eivät osaa/halua keskittyä naisen seksuaaliseen hyvinvointiin, vaan miettivät vain itseään. Hyi hitto, mitä itsekkyyttä! Yhtä tärkeää on läheisyys.  Jos ei edes viikottain halaa tai pussaa, niin turha odottaa naiselta suurta suopeutta.

Keskusteleminen, vaikeistakin asioista, on ensiarvoisen tärkeää. Ja nimenomaan myös toisen kuuntelu, ei vain omien huolenaiheiden paasaaminen.

Kiitos tästä miehen näkökulmasta annetusta kommentista. Meillä ongelmana siis tuo seksin puute ja mies on monesti sanonut että ei vaan kiinnosta samaan malliin kuin ennen. Olen kysynyt että onko vika minussa, mutta mies on lisännyt että seksi KENENKÄÄN naisen kanssa ei innosta. Ehkä "ongelma" on sitten hänen päänsä sisällä. Ikäkin tietysti vaikuttamassa jo. Onneksi kuitenkin ilta- ja heippapusut annetaan aina, olisipa tyhjä olo ilman mitään hellyydenosoituksia....

Eli työnjohtajana en meillä ole, sen ei olisi haluja meidän tapauksessamme tappaa. :)

Vierailija kirjoitti:

Mies nalkuttaa ja mököttää.

Niinhän tuo meilläkin tekee. Että ottaa kaaliin se väärinpäin oleva suu kun ajattelenkin sitä!

Vierailija kirjoitti:

Tämän jälkeen pitäisi varmaan nauttia siitä, että on sinkku. Itse en vaan koskaan pystyisi alistumaan huonoon suhteeseen. Elämässäni on kaikkea huonoa ollut jo tarpeeksi ja lisää en kaipaa. Sitten tietysti pelkään myös "heittäytyä" suhteeseen, koska ikävä ajatus taustalla, että meneekö pieleen. Sen takia taidankin olla tuomittu sinkuksi. En taida kumpi on pahempi olla huonossa suhteessa vai yksin. Ehkä olen mieluummin yksin ja säilytän hermoni ( sen mitä niistä on jäljellä).

Kyllä mä ainakin valitsen ikuisen sinkkuuden mikäli joskus meidän liitto kaatuu. Seksikaveri olis kuitenkin kiva, johan tässä on puutteessa elettykin....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Tuo tuntuu olevan monen naisen ongelma. Ei uskota mitä mies sanoo kun luullaan itse tietävän paremmin sen ajatukset. Sitten ihmetellään miksi mies ei voi puhua ja valitellaan heikkoa henkistä yhteyttä. Tai sitä, ettei miehelle mikään riitä.

Mitä jos uskoisitte mitä miehenne kertoo? Ehkä ongelma onkin jossain muualla. Sekin voi selvitä jos jatkatte keskustelua ettekä vain itse päättele mitä toinen mahtaisi ajatella. Ja vastaavasti, jos miehenne kysyy mikä painaa, niin kertokaa. "Ei mikään!" vastaus kertoo, että joku vaivaa, mutta ette halua ongelmaa hänen kanssaan ratkoa. Se, jos mikä antaa miehelle tunteen, ettei hän ole riittävän hyvä.

Meillä ainakaan mies ei koskaan sano mulle mitään nättiä, jos sanoisi niin saattaisin jopa uskoa. Huonot asiat kyllä tuo mielellään esiin oitis. Mulla taas on sellainen luonne että annan mielelläni positiivista palautetta toisille, se kertoo toiselle miten tärkeä ja hyvä hän on.

Itse lopetin kohteliaisuudet vaimolle, kun ne sai useimmiten tylyn vastaanoton. Joko äänensävy, sanavalinta tai ajankohta oli väärin. Ollaan jopa ajauduttu riitaan siitä voinko pitää häntä kauniina vai onko hän liian läski.

Ei mikään fiksu veto minultakaan, mutta ei vain jaksa sitä draamaa ja negatiivisuutta kun vilpittömästi kehuu. Varsinkin kun vieraiden miesten kohteliaisuuksille jaksetaan hymyillä. Lienee sanomattakin selvää, että kotona on viileää ja ero häämöttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Tuo tuntuu olevan monen naisen ongelma. Ei uskota mitä mies sanoo kun luullaan itse tietävän paremmin sen ajatukset. Sitten ihmetellään miksi mies ei voi puhua ja valitellaan heikkoa henkistä yhteyttä. Tai sitä, ettei miehelle mikään riitä.

Mitä jos uskoisitte mitä miehenne kertoo? Ehkä ongelma onkin jossain muualla. Sekin voi selvitä jos jatkatte keskustelua ettekä vain itse päättele mitä toinen mahtaisi ajatella. Ja vastaavasti, jos miehenne kysyy mikä painaa, niin kertokaa. "Ei mikään!" vastaus kertoo, että joku vaivaa, mutta ette halua ongelmaa hänen kanssaan ratkoa. Se, jos mikä antaa miehelle tunteen, ettei hän ole riittävän hyvä.

Meillä ainakaan mies ei koskaan sano mulle mitään nättiä, jos sanoisi niin saattaisin jopa uskoa. Huonot asiat kyllä tuo mielellään esiin oitis. Mulla taas on sellainen luonne että annan mielelläni positiivista palautetta toisille, se kertoo toiselle miten tärkeä ja hyvä hän on.

Itse lopetin kohteliaisuudet vaimolle, kun ne sai useimmiten tylyn vastaanoton. Joko äänensävy, sanavalinta tai ajankohta oli väärin. Ollaan jopa ajauduttu riitaan siitä voinko pitää häntä kauniina vai onko hän liian läski.

Ei mikään fiksu veto minultakaan, mutta ei vain jaksa sitä draamaa ja negatiivisuutta kun vilpittömästi kehuu. Varsinkin kun vieraiden miesten kohteliaisuuksille jaksetaan hymyillä. Lienee sanomattakin selvää, että kotona on viileää ja ero häämöttää.

Oi voi, mä olisin hypännyt sun kaulaan ja suukottanut jos olisit mulle sanonut jotain nättiä! Mun mies nimittäin ei ole ikinä sanonut mulle mitään nättiä ja yhteisiä vuosia takana jo yli 20. Tai sanoi se joskus vuonna 1996 että mulla on kauniit hampaat.

Vaimo ilmoitti vain yksi päivä olevansa poly ja että näin jatketaan. Ei jatkettu ja kohta ero on virallinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen menot ja kavereiden ykkössijalle nostaminen. Mies siis peruu meidän jo ihan suunniteltuja ja lukkoonlyötyjä menoja, jos kaverit sattuvat pyytämään esim. mökille tai muulle reissulle. Juhalpyhät vietetään kavereiden kanssa.

Mies taas koki minut ahdistavana ja rajoittavana nalkuttajana. 

Nykyään ei sitten tee mieli puhua miehelle mistään ja olen sulkeutunut. Puhumattomuuteni ärsyttää miestäni ja ärsyttää se toisaalta itseänikin, kun tuntuu niin vaikealta puhua toiselle. Eli parisuhteessamme puhutaan vaan sellaista small talkia. Eikä suhteemme etene mihinkään suuntaan. 

Meillä jaksetaan juhannuksena viettää perheen kanssa yksi päivä ja jouluna aatto, mutta sitten kavereiden vetovoima jo on suuri ja mies muuttuu tuskaiseksi. Ei sitä tuskaa jaksa kukaan kattella, menkööt ennemmin meuhkaamaan, on ainakin taas vähän aikaa onnellinen....

Kun oon lukenut tämän ketjun viestejä läpi, niin yhä vain enemmän alkaa kyrsiä miesten käytös. IS voisi tehdä tästä ketjusta jonkin reportaasin, katotaan mitä kommentteja sinne satelisi....

Oi meillä on just tuo sama! Toinen pyörii tuskastuneena kun "Pera ja Make olis nyt mökillä.. Siellä olis sauna kuumana." Argh! Ei sitä jaksa katsella. Ja muutenkin toinen kohtelee puolisoa kuin jotain äitiä, jolta pitää kysyä lupa ja sitten voi mököttää jos onkin joku ennalta sovittu meno, jonka vuoksi ei "pääse". Ikinä en ole kieltänyt miestäni menemästä, ainoastaan muistuttanut, jos on jotain tärkeää sovittuna ennalta. Silti mies kyselee lupaa kuin pikkulapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vaimo ilmoitti vain yksi päivä olevansa poly ja että näin jatketaan. Ei jatkettu ja kohta ero on virallinen

Huh huh, ei jatkettais meilläkään! Voi vitsi, kaikkea kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen menot ja kavereiden ykkössijalle nostaminen. Mies siis peruu meidän jo ihan suunniteltuja ja lukkoonlyötyjä menoja, jos kaverit sattuvat pyytämään esim. mökille tai muulle reissulle. Juhalpyhät vietetään kavereiden kanssa.

Mies taas koki minut ahdistavana ja rajoittavana nalkuttajana. 

Nykyään ei sitten tee mieli puhua miehelle mistään ja olen sulkeutunut. Puhumattomuuteni ärsyttää miestäni ja ärsyttää se toisaalta itseänikin, kun tuntuu niin vaikealta puhua toiselle. Eli parisuhteessamme puhutaan vaan sellaista small talkia. Eikä suhteemme etene mihinkään suuntaan. 

Meillä jaksetaan juhannuksena viettää perheen kanssa yksi päivä ja jouluna aatto, mutta sitten kavereiden vetovoima jo on suuri ja mies muuttuu tuskaiseksi. Ei sitä tuskaa jaksa kukaan kattella, menkööt ennemmin meuhkaamaan, on ainakin taas vähän aikaa onnellinen....

Kun oon lukenut tämän ketjun viestejä läpi, niin yhä vain enemmän alkaa kyrsiä miesten käytös. IS voisi tehdä tästä ketjusta jonkin reportaasin, katotaan mitä kommentteja sinne satelisi....

Oi meillä on just tuo sama! Toinen pyörii tuskastuneena kun "Pera ja Make olis nyt mökillä.. Siellä olis sauna kuumana." Argh! Ei sitä jaksa katsella. Ja muutenkin toinen kohtelee puolisoa kuin jotain äitiä, jolta pitää kysyä lupa ja sitten voi mököttää jos onkin joku ennalta sovittu meno, jonka vuoksi ei "pääse". Ikinä en ole kieltänyt miestäni menemästä, ainoastaan muistuttanut, jos on jotain tärkeää sovittuna ennalta. Silti mies kyselee lupaa kuin pikkulapsi. 

Meillä kanssa tällain miehellä, mulla ei mitään tarvetta/poltetta luuhata kaljalla kavereiden kanssa viikonloppuja....Ja ennemmin minäkin haluan että se sitten lähtee sinne Peran ja Maken kanssa saunomaan kuin mököttää ja tiuskii kotona kun "kohteliaisuudesta mua kohtaan jätti nyt väliin." No jos kerran kohteliaisuudesta MUA kohtaan jätti menemättä niin tiuskis ja mököttäis sitten vähemmän!!!!

Minä rauhallinen ja tyytyväinen luonne ja inhoan riitatilanteita. Mies saa raivokohtauksia, aina tyytymätön ja tuntuu nauttivan draamasta.

Kuivahtanut seksielämä.

Miehen vähättelevä ja nalkuttava puhetyyli minua kohtaan.

Miehen uskottomuus.

Emme osaa keskustella, kumpikin hautoo omia murheitaan itsekseen. Seksin kysyntä ja tarjonta ei kohtaa: mies haluais enemmän kun mua kiinnostaa. Minä en osaa näyttää tunteita.

Mulla on hyvä mies, monella tapaa täydellinen. Minä olen se meidän suhteen ongelmakimppu. Tiedostan että tarttisin jotain keskusteluapua, mutta kynnys siihen on vuoren korkuinen :/

Vierailija kirjoitti:

Minä rauhallinen ja tyytyväinen luonne ja inhoan riitatilanteita. Mies saa raivokohtauksia, aina tyytymätön ja tuntuu nauttivan draamasta.

Kuivahtanut seksielämä.

Miehen vähättelevä ja nalkuttava puhetyyli minua kohtaan.

Miehen uskottomuus.

Komppaan tätä, näin meilläkin....

Ei varmaan saisi miesten kanssa olla rauhallinen ja tyytyväinen luonne, ei ole haastetta miehelle ja ne tylsistyvät. Olenkin ottanut itteäni niskasta kiinni ja alkanut antaa enemmän samalla mitalla takaisin!

Vierailija kirjoitti:

Emme osaa keskustella, kumpikin hautoo omia murheitaan itsekseen. Seksin kysyntä ja tarjonta ei kohtaa: mies haluais enemmän kun mua kiinnostaa. Minä en osaa näyttää tunteita.

Mulla on hyvä mies, monella tapaa täydellinen. Minä olen se meidän suhteen ongelmakimppu. Tiedostan että tarttisin jotain keskusteluapua, mutta kynnys siihen on vuoren korkuinen :/

Pointsit sulle että tiedostat olevasi suhteenne ongelmakimppu, meillä se todellakin on mies, mutta arvaa vain myöntääkö hän....ei! Kaikki on aina muiden syytä. Hänkään ei osaa näyttää tunteitaan. Juontanee lapsuudesta alkkisperheessä ja olen yrittänyt ymmärtää.

Acorn kirjoitti:

Koetanpa nyt tuoda miesnäkökulmaa tänne. Ensinnäkin koko ketjusta tulee surkea olo, mutta tämähän onkin nimenomaan valitusketju. Onneksi on myös iso määrä parisuhteita, joissa ei ole kovin isoja ongelmia. Naisen on varmasti vaikeaa ymmärtää, miksi mies ottaa 'kaiken' sanomisen nalkutuksena'. Kyllähän se usein on niin, että nainen sitä arkea paremmin pyörittää ja siten tietää miten hommat hoituvat. Sitten kun mies koettaa jotain tehdä, nainen helposti ihan ystävällisestikin saattaa sanoa, että "kannattaisikos tuo tehdä noin?" Silloin miehestä tuntuu, että hän ei osaa mitään ja koska on ikävää tunnustaa osaamattomuutensa, menee herne nenään. Tämän tunnistan ainakin itsessäni. Ja voihan niitä asioita tehdä monella tavalla, eikä vain yhdellä 'oikealla'. Toinen asia on tuo seksin puute. Kyllä se väkisin vaikuttaa asioihin, kun nainen on päivän mittaan sanonut, muistuttanut tai huomauttanut yhdestätoista asiasta miehelle. Sellaista naista alkaa pitää mieluummin äitinä kuin vaimona. Eikä (oman) äidin kanssa harrasteta seksiä. Niin se vaanmenee, vaikka tuntuisi kuinka väärältä. Mies haluaa naisen, ei työnjohtajaa tai äitiä. Yhtään säälipistettä en myöskään  jaa niille miehille, jotka eivät osaa/halua keskittyä naisen seksuaaliseen hyvinvointiin, vaan miettivät vain itseään. Hyi hitto, mitä itsekkyyttä! Yhtä tärkeää on läheisyys.  Jos ei edes viikottain halaa tai pussaa, niin turha odottaa naiselta suurta suopeutta.

Keskusteleminen, vaikeistakin asioista, on ensiarvoisen tärkeää. Ja nimenomaan myös toisen kuuntelu, ei vain omien huolenaiheiden paasaaminen.

Mies täällä ja samaa mieltä myös siitä mitä kirjoitit.

Asioita kun tekee omatoimisesti kotona tekee ne automaattisesti "väärin" kun sattuu tekemään vain erilailla ja lopputuloksena olisi juuri se mitä vaimo haluaisi -- vaatteet pesty ja laitettu kaappiin, tiskit tiskattu ja pölyt imuroitu. Lopulta kun tätä "vääryyttä" on oma-aloitteisesti tehnyt tarpeeksi monta kertaa ja kiitoksena siitä saa vain että "ei ei ei, teet ihan väärin ja miten voi tehdä minun tavallani paljon paremmin", eikä esim. että "hei oot imuroinut/tiskannut/pessyt pyykit, onpas tosi kiva! :)" tai EDES se että sitä ei oikeasti noteerattaisi mitenkään, niin lopulta annan suosiolla vuoron tälle maestrolle ihan vapaaehtoisesti kerta hän selkeästi osaa sen itse paljon paremmin eikä selkeästi edes tarvitse minun apuani ollenkaan (mikä myös harmittaa, koska tunnen itseni turhaksi). Toisinsanoen mieluummin kuuntelen sitä paljon puhuttua "nalkutusta" siitä että "sä et koskaan tee mitään" (koska teoriassa siinä on sentään silloin jotain järkeä), kuin siitä että teen asiat ja SILTI valitetaan siitä että tekee mukamas väärin kun lopputulos olisi kummin tahansa se että ne asiat on tehty ja voisi keskittyä muihin asioihin, kuten vaikka yhdessä olemiseen ja tekemiseen.

Tässä on selkeästi sama kaava kuin siinä että viestien perusteella useista miehistä ei ole tarpeeksi seksiä ja useista vaimoista ei ole tarpeeksi läheisyyttä. Jos mies aina valittaa seksin puutetta ja vaimo haluaisi myös, mutta ei kykene sen takia että mies on vain oman orgasminsa perässä kerrasta ja vuodesta toiseen ja sen lisäksi ei viikon aikana koske tai sano kaunista sanaa muuten kuin seksin aloitteena, niin ei ihme jos asiat ei lopulta luista (ihan kirjaimellisesti). Vaimot alkavat lopulta etääntyä seksuaalisesti (mikä taas suoraan korreloi sen kanssa miten mies kokee suhteen (= "hän ei halua seksiä eli suhde on huono" ja tästä seuraa muita ongelmia jotka taas aiheuttavat lisää jne.)) ja sitten onkin vaimon osalta taputeltu ongelma valmiiksi ja vuosien varrella asiat vaan kasvavat ja lopulta kummallakaan ei ole enää hyvä olla. Jos nämä itsekeskeiset miehet KUUNTELISIVAT sitä mitä sanotaan ("älä koske noin, vaan mieluummin näin") ja varmistavat omalta osaltaan tyydytyksen puolisolleen niin varmasti naisia kiinnostaisi enemmän.

Mitä tulee asiasta keskusteluun niin jos minulta kysytään mikä on kun näytän surulliselta/poissaolevalta, ja sitten kun yrittää selittää että kyseessä on vuosien mittaan kehittynyt ongelma jne., niin vastaus on suoraan puolustuskannalle asettuminen ja "minussa ei ole vikaa vaan sinä olet X, Y ja Z", tai sitten se että selittää ongelmiaan pitkään ja hartaasti ja vastaus on "okei" ja omien juttujen tekeminen jatkuu ilman minkäänlaista muutosta tai yritystä, niin siinäkin käy lopulta niin että haluan vain olla omissa oloissani tai käydä kavereita katsomassa. Ainakin olen poissa tieltä tekemästä oma-aloitteisesti mitään "väärää" kun olen yrittänyt pitää kodista huolta ja mitä kavereihin tulee niiden luona käyn ehkä kerran kuussa muutaman tunnin ja siellä koen edes sentään jonkinlaista hyväksyntää.

Olen sitä mieltä että parisuhteessa kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa ja kun sen kaiken keskellä elää itse pitkään niin vähän kuin sokaistuu omille ongelmilleen, eikä välttämättä näe omia virheitään vaan helposti on vika aina toisessa. Tsemiä kaikille!

Miehet täällä puhui asiaa.

Eronneena naisena tunnustin tuon äitiys hommelin mutta silloin 18 vuotiaana osannut muutakaan. Nykyään tiedän olla menemättä tohon ansaan ja jos on sukat väärin viikattu kaappiin tai tiskattu "väärin" niin annan olla koska se ajatus ja teko ovat tärkeintä.

Arvostan tekoa enkä motkota. Välillä on vaikeeta mut sit mietin minkälaista parisuhdetta tän nykyisen kanssa oikein olinkaan rakentamassa. Haluanko oikeasti toistaa samat virheet?

Voi kun vain puolisot ARVOSTAISIVAT JA KUUNTELISIVAT toisiaan. Miksi se on nykyään niin vaikeaa? Tuntuu että aivan liikaa elämä pyörii sen oman navan ympärillä. :(

Vierailija kirjoitti:

Suhteen alussa puhuttiin ja jaettiin kaikki ajatukset. Silloin täsmennettiin mitä edellisissä suhteissa on mennyt pieleen ja mitä virheitä ei halua enää toistaa. Sanoin, etten halua pantata tunteitani, sillä se kylmettää mut toista osapuolta kohtaan, mies oli samaa mieltä. Sanoin myös, että täytyy muistaa tehdä niitä piristäviä asioita toisen puolesta, että romantiikka pysyy elossa.

Neljä vuotta myöhemmin olemme täsmälleen toistaneet nämä samat virheet, vuoden olen tuntenut enemmän kylmyyttä kuin lämpöä häntä kohtaan, kun ei motivoi tehdä toiselle asioita saamatta mitään vastinetta siitä itselleen. Pahimmillaan mies arvostelee ja tiuskii näille kivoille piristyksilleni, jopa päivittäin.

Kerroin pari viikkoa sitten, että voisin viedä hänet syntymäpäivälahjaksi johonkin muutaman päivän kaupunkilomalle (tarjouduin maksamaan siis matkat ja majoitukset, kyselin mieluisat matkakohteet ja matkan toiveet. Sitten eilen kun esittelin muutaman vaihtoehdon niistä sijainneista mitä oli toivonut, niin kaikki olikin aivan perseestä ja paskaa, saan kuulemma yksin lähteä reissuun. En oikeasti enää ymmärrä häntä yhtään.

Humalassa yrittää lämmitellä (en lämpeä yhtään) ja selvinpäin kiukuttelee kaikesta. Jopa hänen ystävänsä ovat välillä huomattauneet miehen kiukuttelusta minulle. Voikohan tästä enää nousta.

Mä tekisin kuten mies sanoo ja lähtisin yksin reissuun! On muuten tosi kivaa matkustaa yksin. Saa tehdä just niitä asioita mitä itse haluaa, syödä mitä haluaa ja milloin haluaa ja nukkua niin pitkään kuin haluaa. Nyt varaamaan matkaa siitä! Suosittelen esim Lissabonia! Ehkä äijälläkin muuttuu ääni kellossa kun tajuaa, että sä voit olla onnellinen tai jopa onnellisempi ilman sitä.

Jos et halua lähteä yksin, ota kaveri mukaan.

Koen jo valmiiksi huonoa omatuntoa tästä vastauksestani. Mutta mulla on lähes kaikinpuolin ihana mies. Ulkoisesti komea ja terve, ja sisäisesti mitä hienoin ihminen. Ei liian kiltti, mutta ajattelevainen ja kohtelias. Osaa peilata muiden tunteita ja ottaa näin muut huomioon. Reilu sekä minulle että ystävilleen ja perheelleen. Saan hellyyttä ja seksiä, ja seksi on hyvää. Osaa tehdä kotitöitä ja ruokaakin ja tekee niitä pyytämättä. Meillä on sopiva tasapaino, ja molemmat tekevät osansa.

Ja vaikkei meillä lapsia olekaan, niin on ns. isä-ainesta. Hyvä lasten kanssa ja lapsetkin hänestä pitävät. Sosiaalinen ja iloinen luonne. Voin myös luottaa mieheeni ihan täysin.

Se miinus. Sosiaalinen yhteensopivuus (en keksi parempaakaan sanaa). Minä tahtoisin mennä paljon enemmän, tavata ystäviä, käydä keikoilla ja vaikka festareilla. Seikkailla. Olen impulsiivinen ja jokin suunnittelematon roadtrip kesäyössä olisi ihan minunlaistani toimintaa. Mieheni taas viihtyy pienemmässä piirissä ja on kovin suunnitelmallinen luonteeltaan. Meillä ei siis juurikaan ole arkea kummempaa yhteistä tekemistä :( joka johtaa siihen että minulle tulee huono omatunto jos lähden ystävieni kanssa johonkin, jos viime kerrastakaan ei ole kauaa.. emme vain oikein "osaa" tehdä kahdestaan mitään. Illat kuluvat puhelinta/netflixiä tuijottaessa..toki me puhumme myös, ja juttumme ja huumorimme menevätkin ihan yks yhteen, mutta kyllä sitä muutakin toivoisi. :(

Olen tästä syystä eroakin miettinyt aika ajoin. Jos jossain tuolla olisi enemmän kaltaiseni..ymmärrän kyllä senkin, että miehessäni on niin paljon asioita kohdallaan, että en usko sen olevan kovin tavallista. Että riskit siihen, että jos eroaisimme ja löytäisin enemmän kaltaiseni miehen, niin että tässä tulevassa miehessä olisi varmaankin sitten jotain muuta "vikaa". Vaikeita juttuja..

Vierailija kirjoitti:

Voi kun vain puolisot ARVOSTAISIVAT JA KUUNTELISIVAT toisiaan. Miksi se on nykyään niin vaikeaa? Tuntuu että aivan liikaa elämä pyörii sen oman navan ympärillä. :(

Word!