Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Tuo tuntuu olevan monen naisen ongelma. Ei uskota mitä mies sanoo kun luullaan itse tietävän paremmin sen ajatukset. Sitten ihmetellään miksi mies ei voi puhua ja valitellaan heikkoa henkistä yhteyttä. Tai sitä, ettei miehelle mikään riitä.

Mitä jos uskoisitte mitä miehenne kertoo? Ehkä ongelma onkin jossain muualla. Sekin voi selvitä jos jatkatte keskustelua ettekä vain itse päättele mitä toinen mahtaisi ajatella. Ja vastaavasti, jos miehenne kysyy mikä painaa, niin kertokaa. "Ei mikään!" vastaus kertoo, että joku vaivaa, mutta ette halua ongelmaa hänen kanssaan ratkoa. Se, jos mikä antaa miehelle tunteen, ettei hän ole riittävän hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan niin että miehet (ei kaikki, mutta useat) eivät kestä arkea? Se että oma vaimo on yhtäaikaa kotihengetär, huushollin hoitaja, ruuanlaittaja, siivooja, lasten synnyttäjä, lasten kasvattaja, lasten syli jne koko rumban pyörittäjä. Mies ei enää sitten "syty" sille että se sama nainen on sängyssä rakastajatar, vaikka oma "rakas" onkin. Jos arki (vähän tai enemmän) tökkii, on kuormitusta, nainen alkaa ottaa ohjat käsiin, väsyy kotitöissä, koko pyörityksessä, huomauttelee asioista, niin miehellä katoaa halut. Jos on ollut riitoja, ei saisi keskustella asioista, miehellä prkl katoaa halut silloinkin jos asioita käydään läpi.

Luulevatko miehet että on yhtään naista olemassa, joka ei sanoisi tai huomauttelisi jostain joskus. Sekin hehkeä ja alati iloinen laittautunut työkaverinainen tai salasuhteen nainen, millainenhan on kotona, arkioloissa???

Jos nainen ei puhu mistään, ei tuo esille ongelmakohtia, kehittämiskohtia, ei ole riitoja eikä ristiriitaisuuksia koskaan, niin luultavasti hän nielee kaiken, välttää niitä ristiriitatilanteita ja riitoja, on liian kiltti, alistuva. On ehkä enemmän suurpiirteinen, ehkä vastuuton, jopa välinpitämätön.

Mies ei enää syty, kun vaimon kanssa on riidellyt? Hohto katoaa. Haluttomat miehet vastatkaa, miksi olette haluttomia.

Juuri tuo! Miehille pitäisi puhua kuin pienelle lapselle ja mistään ei saisi koskaan sanoa, koska muuten se muna ei vain enää toimi. Onhan se nyt niiiiin kamalaa keskustella asioista. Ja varsinkin jos erehdyt kysymään mieheltä että miksi runkkaa ennemmin pornolle kuin harrastaa seksiä puolison kanssa.. Siinä se viimeinenkin halukkuus naista kohtaan katoaa, mutta yksin vemppaaminen jatkuu kahta kauheammin.

Kai niitä tuollaisiakin miehiä jostain löytyy. Itse olen huomannut, että ne on naiset, jotka eivät voi keskustella seksistä / haluista - ainakaan sen miehensä kanssa. Omassa lähipiirissä kovin monelle naiselle tuottaa vaikeuksia erottaa perhe ja parisuhde toisistaan. Olen useammalta mieheltä kuullut tätä päivittelevän. Jos puhuvat parisuhteen hoitamisesta, niin vaimon ehdotukset on luokkaa koko perheen loma tai retki huvipuistoon tuttavaperheen kanssa. On sekin tärkeää, mutta kyllä pariskunnalla pitäisi olla myös kahdenkeskistä aikaa. Enkä puhu pelkästä seksistä vaan ajasta jolloin voi keskittyä vain toiseen ja siihen mitä hänelle kuuluu. Totta kai se vaatii lapsiperheessä järjestelyjä, mutta ei ole mahdotonta. Eikä ne taaperot tai kouluikäiset siihen kuole, jos äiti ja isä ovat kerran pari kuussa illan jossain muualla. Omaa aikaa kyllä osataan vaatia ja ottaa, mutta kahden keskeinen aika tuntuu olevan jo käsitteenä unohtunut. En ihmettele haluttomuutta puolin tai toisin, jos omaa kumppania näkee vain kotona arjen kiireessä ja paineessa. Omia kavereita tai jopa työkavereita näkee useammin hauskaa pitämässä. Silloin on luonnollista, että puolisoon liittyy vain kaikesta kiireestä ja velvollisuuksista muistuttavia juttuja. Mielleyhtymät kavereista ja työkavereista voivat silloin olla paljon positiivisemmat ja arjen harmaus (=kumppani) ei enää kiehdokaan.

Arjessa monella miehellä on ongelmana se, että vaimo määrää perheen kalenterista. Ihan yleistä on, että naiset sopivat keskenään jonkun retken tai illanvieton. Miehille ja lapsille asiasta vain ilmoitetaan, koska se on jo päätetty. Vasta viikonloppuna kaveri viimeksi avautui siitä, miten hän oli taas hankala ihminen kun hänelle ei käynytkään juuri vaimon ehdottamana ajankohtana vaimon ehdottama perheen yhteinen tekeminen. Ihan kuin mies ilkeyttään ehdottaisi muuta aikaa. Jos taas vaimolle ei joku miehen ehdotus käy, niin sehän johtuu vain siitä, että ajatus tai ajankohta oli huono. Turha odottaa miehen käyttäytyvän oma-aloitteisen ja vastuullisen aikuisen tavoin, jos itse kohtelette häntä lapsena, ettekä anna hänelle mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään. Jos haluaa jakaa vastuuta, pitää jakaa myös valtaa.

Meillä kyllä järkätään myös niitä lapsettomia, kahdenkeskisiä reissuja, mutta mies tuppaa niillä sitten mököttämään. Tahtoisi ennemmin varmaan olla A-luokan reissulla poikien kanssa kittaamassa kaljaa ja puhumassa paskaa. Mun seura kun on paljon tylsempää ilmeisesti kuin A-luokan poikien seura. Mä kun en niin kittaa kaljaa vaan haluaisin viettää kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, miehen mielestä se varmaan vaan on liian tylsää....

Ota näistä nyt sitten selvää....

Ihan kuin naisiakin, on miehiäkin hyvin erilaisia. En minäkään tuollaista ymmärrä, joten en pysty sitä teillekään avaamaan. Toki joskus kaipaa juuri kaverien seuraa, mutta jos usein kahdenkeskinen seura pistää mököttämään niin suosittelisin parisuhdeterapiaa. Jos kumppani ei siihen suostu, niin siitä voi vetää omat johtopäätökset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Tuo tuntuu olevan monen naisen ongelma. Ei uskota mitä mies sanoo kun luullaan itse tietävän paremmin sen ajatukset. Sitten ihmetellään miksi mies ei voi puhua ja valitellaan heikkoa henkistä yhteyttä. Tai sitä, ettei miehelle mikään riitä.

Mitä jos uskoisitte mitä miehenne kertoo? Ehkä ongelma onkin jossain muualla. Sekin voi selvitä jos jatkatte keskustelua ettekä vain itse päättele mitä toinen mahtaisi ajatella. Ja vastaavasti, jos miehenne kysyy mikä painaa, niin kertokaa. "Ei mikään!" vastaus kertoo, että joku vaivaa, mutta ette halua ongelmaa hänen kanssaan ratkoa. Se, jos mikä antaa miehelle tunteen, ettei hän ole riittävän hyvä.

Meillä ainakaan mies ei koskaan sano mulle mitään nättiä, jos sanoisi niin saattaisin jopa uskoa. Huonot asiat kyllä tuo mielellään esiin oitis. Mulla taas on sellainen luonne että annan mielelläni positiivista palautetta toisille, se kertoo toiselle miten tärkeä ja hyvä hän on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan niin että miehet (ei kaikki, mutta useat) eivät kestä arkea? Se että oma vaimo on yhtäaikaa kotihengetär, huushollin hoitaja, ruuanlaittaja, siivooja, lasten synnyttäjä, lasten kasvattaja, lasten syli jne koko rumban pyörittäjä. Mies ei enää sitten "syty" sille että se sama nainen on sängyssä rakastajatar, vaikka oma "rakas" onkin. Jos arki (vähän tai enemmän) tökkii, on kuormitusta, nainen alkaa ottaa ohjat käsiin, väsyy kotitöissä, koko pyörityksessä, huomauttelee asioista, niin miehellä katoaa halut. Jos on ollut riitoja, ei saisi keskustella asioista, miehellä prkl katoaa halut silloinkin jos asioita käydään läpi.

Luulevatko miehet että on yhtään naista olemassa, joka ei sanoisi tai huomauttelisi jostain joskus. Sekin hehkeä ja alati iloinen laittautunut työkaverinainen tai salasuhteen nainen, millainenhan on kotona, arkioloissa???

Jos nainen ei puhu mistään, ei tuo esille ongelmakohtia, kehittämiskohtia, ei ole riitoja eikä ristiriitaisuuksia koskaan, niin luultavasti hän nielee kaiken, välttää niitä ristiriitatilanteita ja riitoja, on liian kiltti, alistuva. On ehkä enemmän suurpiirteinen, ehkä vastuuton, jopa välinpitämätön.

Mies ei enää syty, kun vaimon kanssa on riidellyt? Hohto katoaa. Haluttomat miehet vastatkaa, miksi olette haluttomia.

Juuri tuo! Miehille pitäisi puhua kuin pienelle lapselle ja mistään ei saisi koskaan sanoa, koska muuten se muna ei vain enää toimi. Onhan se nyt niiiiin kamalaa keskustella asioista. Ja varsinkin jos erehdyt kysymään mieheltä että miksi runkkaa ennemmin pornolle kuin harrastaa seksiä puolison kanssa.. Siinä se viimeinenkin halukkuus naista kohtaan katoaa, mutta yksin vemppaaminen jatkuu kahta kauheammin.

Kai niitä tuollaisiakin miehiä jostain löytyy. Itse olen huomannut, että ne on naiset, jotka eivät voi keskustella seksistä / haluista - ainakaan sen miehensä kanssa. Omassa lähipiirissä kovin monelle naiselle tuottaa vaikeuksia erottaa perhe ja parisuhde toisistaan. Olen useammalta mieheltä kuullut tätä päivittelevän. Jos puhuvat parisuhteen hoitamisesta, niin vaimon ehdotukset on luokkaa koko perheen loma tai retki huvipuistoon tuttavaperheen kanssa. On sekin tärkeää, mutta kyllä pariskunnalla pitäisi olla myös kahdenkeskistä aikaa. Enkä puhu pelkästä seksistä vaan ajasta jolloin voi keskittyä vain toiseen ja siihen mitä hänelle kuuluu. Totta kai se vaatii lapsiperheessä järjestelyjä, mutta ei ole mahdotonta. Eikä ne taaperot tai kouluikäiset siihen kuole, jos äiti ja isä ovat kerran pari kuussa illan jossain muualla. Omaa aikaa kyllä osataan vaatia ja ottaa, mutta kahden keskeinen aika tuntuu olevan jo käsitteenä unohtunut. En ihmettele haluttomuutta puolin tai toisin, jos omaa kumppania näkee vain kotona arjen kiireessä ja paineessa. Omia kavereita tai jopa työkavereita näkee useammin hauskaa pitämässä. Silloin on luonnollista, että puolisoon liittyy vain kaikesta kiireestä ja velvollisuuksista muistuttavia juttuja. Mielleyhtymät kavereista ja työkavereista voivat silloin olla paljon positiivisemmat ja arjen harmaus (=kumppani) ei enää kiehdokaan.

Arjessa monella miehellä on ongelmana se, että vaimo määrää perheen kalenterista. Ihan yleistä on, että naiset sopivat keskenään jonkun retken tai illanvieton. Miehille ja lapsille asiasta vain ilmoitetaan, koska se on jo päätetty. Vasta viikonloppuna kaveri viimeksi avautui siitä, miten hän oli taas hankala ihminen kun hänelle ei käynytkään juuri vaimon ehdottamana ajankohtana vaimon ehdottama perheen yhteinen tekeminen. Ihan kuin mies ilkeyttään ehdottaisi muuta aikaa. Jos taas vaimolle ei joku miehen ehdotus käy, niin sehän johtuu vain siitä, että ajatus tai ajankohta oli huono. Turha odottaa miehen käyttäytyvän oma-aloitteisen ja vastuullisen aikuisen tavoin, jos itse kohtelette häntä lapsena, ettekä anna hänelle mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään. Jos haluaa jakaa vastuuta, pitää jakaa myös valtaa.

Meillä kyllä järkätään myös niitä lapsettomia, kahdenkeskisiä reissuja, mutta mies tuppaa niillä sitten mököttämään. Tahtoisi ennemmin varmaan olla A-luokan reissulla poikien kanssa kittaamassa kaljaa ja puhumassa paskaa. Mun seura kun on paljon tylsempää ilmeisesti kuin A-luokan poikien seura. Mä kun en niin kittaa kaljaa vaan haluaisin viettää kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, miehen mielestä se varmaan vaan on liian tylsää....

Ota näistä nyt sitten selvää....

Ihan kuin naisiakin, on miehiäkin hyvin erilaisia. En minäkään tuollaista ymmärrä, joten en pysty sitä teillekään avaamaan. Toki joskus kaipaa juuri kaverien seuraa, mutta jos usein kahdenkeskinen seura pistää mököttämään niin suosittelisin parisuhdeterapiaa. Jos kumppani ei siihen suostu, niin siitä voi vetää omat johtopäätökset.

Näitä miehiä on niiiiiiin paljon jotka tykkäävät remuta poikaystäviensä kanssa ennemmin kuin lähteä vaimon kanssa tylsään kylpylään, täytyyhän sitä nyt vähän mököttää tyytymättömyyttään ja ikävöidessään ihanaa remujoukkoaan. Tai ainakin vähintään täytyy WhatsAppailla remuryhmälle koko ajan niin vähän mielikin paranee.

🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻🍻

Sus siunaa, paljon oon mieheltä sietänyt, mutta kohta on kuppi nurin ja mies vapaa remuamaan jos se hänet autuaaksi tekee!

Kehtaakohan tänne edes kirjoittaa, kaikilla muilla kun parisuhteen ongelma tuntuu olevan se mies. Itseni täytyy kuitenkin katsoa ihan vaan peiliin. Olen nimittäin ihastunut toiseen mieheen, ollut jo yli vuoden joten ei tuntuisi olevan ihan vaan ohimenevää. En tiedä miten pitkään enää jaksan taistella vastaan. Olen aina kuvitellut ettei tällaista kävisi jos oma parisuhde on kunnossa, niinpä olenkin nyt alkanut miettiä onko suhteemme sittenkään niin onnellinen kun olen kuvitellut. Pelkäänkin että siksi alan etsimällä etsiä ongelmia miehestäni. 

Mun lihavuus.

Ja ongelma lähinnä mun pään sisällä, mies ei ainakaan ääneen valita.

Vierailija kirjoitti:

Kehtaakohan tänne edes kirjoittaa, kaikilla muilla kun parisuhteen ongelma tuntuu olevan se mies. Itseni täytyy kuitenkin katsoa ihan vaan peiliin. Olen nimittäin ihastunut toiseen mieheen, ollut jo yli vuoden joten ei tuntuisi olevan ihan vaan ohimenevää. En tiedä miten pitkään enää jaksan taistella vastaan. Olen aina kuvitellut ettei tällaista kävisi jos oma parisuhde on kunnossa, niinpä olenkin nyt alkanut miettiä onko suhteemme sittenkään niin onnellinen kun olen kuvitellut. Pelkäänkin että siksi alan etsimällä etsiä ongelmia miehestäni. 

Mäkin olin joskus ihastunut toiseen mieheen syvästi vaikka rakastin omaa miestäni yli kaiken. Kaippa sitä sitten voi tuntea kahta ihmistä kohtaan voimakkaasti. Karistin kuitenkin jotenkin syvimmät tunteeni toista miestä kohtaan, siihen auttoi aika.

Tosi, tosi moni juttu täällä täsmää sekä mun että kaveripiirin suhteisiin. Kaikkien meidän miehet on juuri tuollaisia kuvailtujen kaltaisia itsekkäitä possuja. Oma isänikin oli sellainen, mutta äiti laittoikin hänen pihalle kun ei enää jaksanut katsella. Huh, pelottavan samankaltaisia kokemuksia on teillä naiset.

Vierailija kirjoitti:

Mun lihavuus.

Ja ongelma lähinnä mun pään sisällä, mies ei ainakaan ääneen valita.

Joo, luultavasti ongelma on sun pään sisällä jos muuten suhteessa kaikki kivasti. Kanna itsesi ylpeydellä. <3

Miehet näköjään hoitavat evolutiivisen roolinsa ihan mallikkaasti, nalkutuksen luonto on sitten jättänyt naisen osaks kuten ylläolevastakin loistavasti käy ilmi.

Vierailija kirjoitti:

Kehtaakohan tänne edes kirjoittaa, kaikilla muilla kun parisuhteen ongelma tuntuu olevan se mies. Itseni täytyy kuitenkin katsoa ihan vaan peiliin. Olen nimittäin ihastunut toiseen mieheen, ollut jo yli vuoden joten ei tuntuisi olevan ihan vaan ohimenevää. En tiedä miten pitkään enää jaksan taistella vastaan. Olen aina kuvitellut ettei tällaista kävisi jos oma parisuhde on kunnossa, niinpä olenkin nyt alkanut miettiä onko suhteemme sittenkään niin onnellinen kun olen kuvitellut. Pelkäänkin että siksi alan etsimällä etsiä ongelmia miehestäni. 

Tuo muuten kertoo paljon siitä että puolisolla on toinen mielessä, etsimällä etsitään omasta puolisosta vikoja ja ollaan tyytymättömiä. Oli eka hälytysmerkki mulle kun epäilin että miehellä toinen ja niinhän sillä sitten oli.....

Vierailija kirjoitti:

Miehet näköjään hoitavat evolutiivisen roolinsa ihan mallikkaasti, nalkutuksen luonto on sitten jättänyt naisen osaks kuten ylläolevastakin loistavasti käy ilmi.

Miesten mielestä ihan kaikki hänen mielestään poikkipuolinen sanominen on nalkutusta.

Suurin ongelma meillä on ollut varmaan jo ohi mennyt luottamuspula, jonka mies omilla touhuillaan, kiertelyillään ja salailuillaan aiheutti. Itselläni on siis taustalla pari traumaattisempaa parisuhdetta, ja minulle täytyy vain olla todella suora ja rehellinen kaikessa. Ja kyllä, tässä on minussakin vikaa, koska minun ei tarvitsisi nykyisen kumppanin kanssa pelätä, että käy jotai yhtä hirveää mitä joku muu on minulle tehnyt.

Toiseksi pahin ongelma on varmaan se, ettei mies oikein tykkää siitä että elän vaihtelevasti ns. hallitussa kaaoksessa. Niin ja nälkäkiukku.

Miehen menot ja kavereiden ykkössijalle nostaminen. Mies siis peruu meidän jo ihan suunniteltuja ja lukkoonlyötyjä menoja, jos kaverit sattuvat pyytämään esim. mökille tai muulle reissulle. Juhalpyhät vietetään kavereiden kanssa.

Mies taas koki minut ahdistavana ja rajoittavana nalkuttajana. 

Nykyään ei sitten tee mieli puhua miehelle mistään ja olen sulkeutunut. Puhumattomuuteni ärsyttää miestäni ja ärsyttää se toisaalta itseänikin, kun tuntuu niin vaikealta puhua toiselle. Eli parisuhteessamme puhutaan vaan sellaista small talkia. Eikä suhteemme etene mihinkään suuntaan. 

Vierailija kirjoitti:

Suurin ongelma meillä on ollut varmaan jo ohi mennyt luottamuspula, jonka mies omilla touhuillaan, kiertelyillään ja salailuillaan aiheutti. Itselläni on siis taustalla pari traumaattisempaa parisuhdetta, ja minulle täytyy vain olla todella suora ja rehellinen kaikessa. Ja kyllä, tässä on minussakin vikaa, koska minun ei tarvitsisi nykyisen kumppanin kanssa pelätä, että käy jotai yhtä hirveää mitä joku muu on minulle tehnyt.

Toiseksi pahin ongelma on varmaan se, ettei mies oikein tykkää siitä että elän vaihtelevasti ns. hallitussa kaaoksessa. Niin ja nälkäkiukku.

Luottamuspula meilläkin, mies toimillaan aiheuttaa sitä. Ja nälkäisenä muuttuu kyllä täysin hirviöksi, saattaa päästellä suustaan aivan mitä tahansa sammakoita.

Vierailija kirjoitti:

Miehen menot ja kavereiden ykkössijalle nostaminen. Mies siis peruu meidän jo ihan suunniteltuja ja lukkoonlyötyjä menoja, jos kaverit sattuvat pyytämään esim. mökille tai muulle reissulle. Juhalpyhät vietetään kavereiden kanssa.

Mies taas koki minut ahdistavana ja rajoittavana nalkuttajana. 

Nykyään ei sitten tee mieli puhua miehelle mistään ja olen sulkeutunut. Puhumattomuuteni ärsyttää miestäni ja ärsyttää se toisaalta itseänikin, kun tuntuu niin vaikealta puhua toiselle. Eli parisuhteessamme puhutaan vaan sellaista small talkia. Eikä suhteemme etene mihinkään suuntaan. 

Alkakaa äkkiä puhumaan. Jos ei muuten niin parisuhdeterapiassa. Paljon voi muuttaa sillä että opetellaan asiallisesti kertomaan mikä painaa ja toisaalta kuuntelemaan mitä toinen oikeasti sanoo. Jos jäätte tohon mykkäkoulun ja negatiivisuuden kierteeseen, niin se vain pahenee kunnes jompi kumpi tekee jotain törkeää. Antakaa suhteellenne mahdollisuus, useimmiten ne on vielä pelastettavissa. Jos ei, niin lopputulos on sama, mutta nopeammin ja vähemmällä toisen satuttamisella.

Vierailija kirjoitti:

Miehen menot ja kavereiden ykkössijalle nostaminen. Mies siis peruu meidän jo ihan suunniteltuja ja lukkoonlyötyjä menoja, jos kaverit sattuvat pyytämään esim. mökille tai muulle reissulle. Juhalpyhät vietetään kavereiden kanssa.

Mies taas koki minut ahdistavana ja rajoittavana nalkuttajana. 

Nykyään ei sitten tee mieli puhua miehelle mistään ja olen sulkeutunut. Puhumattomuuteni ärsyttää miestäni ja ärsyttää se toisaalta itseänikin, kun tuntuu niin vaikealta puhua toiselle. Eli parisuhteessamme puhutaan vaan sellaista small talkia. Eikä suhteemme etene mihinkään suuntaan. 

Meillä jaksetaan juhannuksena viettää perheen kanssa yksi päivä ja jouluna aatto, mutta sitten kavereiden vetovoima jo on suuri ja mies muuttuu tuskaiseksi. Ei sitä tuskaa jaksa kukaan kattella, menkööt ennemmin meuhkaamaan, on ainakin taas vähän aikaa onnellinen....

Kun oon lukenut tämän ketjun viestejä läpi, niin yhä vain enemmän alkaa kyrsiä miesten käytös. IS voisi tehdä tästä ketjusta jonkin reportaasin, katotaan mitä kommentteja sinne satelisi....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen menot ja kavereiden ykkössijalle nostaminen. Mies siis peruu meidän jo ihan suunniteltuja ja lukkoonlyötyjä menoja, jos kaverit sattuvat pyytämään esim. mökille tai muulle reissulle. Juhalpyhät vietetään kavereiden kanssa.

Mies taas koki minut ahdistavana ja rajoittavana nalkuttajana. 

Nykyään ei sitten tee mieli puhua miehelle mistään ja olen sulkeutunut. Puhumattomuuteni ärsyttää miestäni ja ärsyttää se toisaalta itseänikin, kun tuntuu niin vaikealta puhua toiselle. Eli parisuhteessamme puhutaan vaan sellaista small talkia. Eikä suhteemme etene mihinkään suuntaan. 

Alkakaa äkkiä puhumaan. Jos ei muuten niin parisuhdeterapiassa. Paljon voi muuttaa sillä että opetellaan asiallisesti kertomaan mikä painaa ja toisaalta kuuntelemaan mitä toinen oikeasti sanoo. Jos jäätte tohon mykkäkoulun ja negatiivisuuden kierteeseen, niin se vain pahenee kunnes jompi kumpi tekee jotain törkeää. Antakaa suhteellenne mahdollisuus, useimmiten ne on vielä pelastettavissa. Jos ei, niin lopputulos on sama, mutta nopeammin ja vähemmällä toisen satuttamisella.

Ei kuule perusperttejä saa terapiaan, ennemmin vaikka eroavat.

Koetanpa nyt tuoda miesnäkökulmaa tänne. Ensinnäkin koko ketjusta tulee surkea olo, mutta tämähän onkin nimenomaan valitusketju. Onneksi on myös iso määrä parisuhteita, joissa ei ole kovin isoja ongelmia. Naisen on varmasti vaikeaa ymmärtää, miksi mies ottaa 'kaiken' sanomisen nalkutuksena'. Kyllähän se usein on niin, että nainen sitä arkea paremmin pyörittää ja siten tietää miten hommat hoituvat. Sitten kun mies koettaa jotain tehdä, nainen helposti ihan ystävällisestikin saattaa sanoa, että "kannattaisikos tuo tehdä noin?" Silloin miehestä tuntuu, että hän ei osaa mitään ja koska on ikävää tunnustaa osaamattomuutensa, menee herne nenään. Tämän tunnistan ainakin itsessäni. Ja voihan niitä asioita tehdä monella tavalla, eikä vain yhdellä 'oikealla'. Toinen asia on tuo seksin puute. Kyllä se väkisin vaikuttaa asioihin, kun nainen on päivän mittaan sanonut, muistuttanut tai huomauttanut yhdestätoista asiasta miehelle. Sellaista naista alkaa pitää mieluummin äitinä kuin vaimona. Eikä (oman) äidin kanssa harrasteta seksiä. Niin se vaanmenee, vaikka tuntuisi kuinka väärältä. Mies haluaa naisen, ei työnjohtajaa tai äitiä. Yhtään säälipistettä en myöskään  jaa niille miehille, jotka eivät osaa/halua keskittyä naisen seksuaaliseen hyvinvointiin, vaan miettivät vain itseään. Hyi hitto, mitä itsekkyyttä! Yhtä tärkeää on läheisyys.  Jos ei edes viikottain halaa tai pussaa, niin turha odottaa naiselta suurta suopeutta.

Keskusteleminen, vaikeistakin asioista, on ensiarvoisen tärkeää. Ja nimenomaan myös toisen kuuntelu, ei vain omien huolenaiheiden paasaaminen.

Tämän jälkeen pitäisi varmaan nauttia siitä, että on sinkku. Itse en vaan koskaan pystyisi alistumaan huonoon suhteeseen. Elämässäni on kaikkea huonoa ollut jo tarpeeksi ja lisää en kaipaa. Sitten tietysti pelkään myös "heittäytyä" suhteeseen, koska ikävä ajatus taustalla, että meneekö pieleen. Sen takia taidankin olla tuomittu sinkuksi. En taida kumpi on pahempi olla huonossa suhteessa vai yksin. Ehkä olen mieluummin yksin ja säilytän hermoni ( sen mitä niistä on jäljellä).