Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on sairaalloisen mustasukkainen. En oikeasti jaksaisi tätä, hän haluaa käydä pariterapiassa mutta tuntuu välillä ettei siitä tule olemaan mitään hyötyä. Hän käy siellä kanssani jotta "näyttäisi hyvältä" ja sitten sama paska jatkuu vaan. Jatkuva epäily, tenttaaminen, miespuolisista tutuista vittuilu, ulkona muka tuijottelen muita, netissä muka kuolailen muita...

Ihan mielenkiinnosta haluaisin kuulla että miten/mistä tuo mustasukkaisuus alkoi?

En tiedä. En ole koskaan pettänyt enkä salaillut mieheltä asioita, mutta hän on kyllä itse tehnyt minulle hyvinkin kyseenalaistettavia asioita. Ei fyysisesti, mutta jäi kiinni vuosi sitten tuhmista viesteistä. Sekin on ollut iso ongelma parisuhteessamme. Mutta tuo mustasukkaisuus hiertää enemmän. Olen myös paljon miesten kanssa tekemisissä koska olen ollut ja olen edelleen miesvaltaisella alalla töissä ja myös vapaa-ajalla aika on kulunut miesvaltaisten hommien parissa. Mies ei myöskään kestä sitä että monet miehet ihailevat minua, vaikka en annakaan heille toivoa. Sitten hän on vihainen minulle, jos joku mies vaikuttaa kiinnostuneelta, vaikka olen aina tehnyt selväksi että olen parisuhteessa ja toisella miehellä ei ole toivoa.

Kuulostaa kyllä ihan helvetin paskalta suhteelta varmasti kenen hyvänsä ulkopuolisen korvaan. Terapeuttimme on monta kertaa nostanut esiin sen, että miehellä on todella paha menettämisen pelko, jota hän purkaa välillisesti mustasukkaisuuden kautta. Mutta että miehen pitäisi ymmärtää, että se huono kohtelu vain edesauttaa sitä minun menettämistäni.

141 jatkaa....LIBIDO piti sanomani. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies nalkuttaa ja mököttää.

Niinhän tuo meilläkin tekee. Että ottaa kaaliin se väärinpäin oleva suu kun ajattelenkin sitä!

Toisesta näkökulmastahan se hymyilee ;)

Vierailija kirjoitti:

141 jatkaa....LIBIDO piti sanomani. :)

Vai tarkoititko Liberoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Acorn kirjoitti:

--

Sitten kun mies koettaa jotain tehdä, nainen helposti ihan ystävällisestikin saattaa sanoa, että "kannattaisikos tuo tehdä noin?" Silloin miehestä tuntuu, että hän ei osaa mitään ja koska on ikävää tunnustaa osaamattomuutensa, menee herne nenään. Tämän tunnistan ainakin itsessäni. Ja voihan niitä asioita tehdä monella tavalla, eikä vain yhdellä 'oikealla'. --

-- Asioita kun tekee omatoimisesti kotona tekee ne automaattisesti "väärin" kun sattuu tekemään vain erilailla ja lopputuloksena olisi juuri se mitä vaimo haluaisi -- vaatteet pesty ja laitettu kaappiin, tiskit tiskattu ja pölyt imuroitu. Lopulta kun tätä "vääryyttä" on oma-aloitteisesti tehnyt tarpeeksi monta kertaa ja kiitoksena siitä saa vain että "ei ei ei, teet ihan väärin ja miten voi tehdä minun tavallani paljon paremmin", eikä esim. että "hei oot imuroinut/tiskannut/pessyt pyykit, onpas tosi kiva! :)" tai EDES se että sitä ei oikeasti noteerattaisi mitenkään, niin lopulta annan suosiolla vuoron tälle maestrolle ihan vapaaehtoisesti kerta hän selkeästi osaa sen itse paljon paremmin eikä selkeästi edes tarvitse minun apuani ollenkaan (mikä myös harmittaa, koska tunnen itseni turhaksi). Toisinsanoen mieluummin kuuntelen sitä paljon puhuttua "nalkutusta" siitä että "sä et koskaan tee mitään" (koska teoriassa siinä on sentään silloin jotain järkeä), kuin siitä että teen asiat ja SILTI valitetaan siitä että tekee mukamas väärin kun lopputulos olisi kummin tahansa se että ne asiat on tehty ja voisi keskittyä muihin asioihin, kuten vaikka yhdessä olemiseen ja tekemiseen.

--

Toivottavasti menevät lainaukset oikein, poistin tekstiä viesteistä.

Niin, haluaisin teidän mielipiteenne tähän:

minä ilmeisesti nalkutan. Tai ainakin niin mies sanoo. Tilanne on se, että kun hän tekee kotitöitä, hän tekee ne "sinnepäin".

Tarkoitan, että kun imuroi, ei siirtele mitään huonekaluja vaan ottaa vain keskilattian, jolloin huonekalujen alle jää villakoiria ja nurkkiin kissanhiekkaa (joka leviää ympäri kämppää aina). Siitä puoli tuntia niin kämppä näyttää siltä kuin ei olisi imuroitu.

Kun laittaa tiskit koneeseen, täyttää koneen joka ainoa kerta siten, etteivät astiat puhdistu, minkä jälkeen minä joudun ottamaan astioista 1/3 pois ja käyttämään pesun uudelleen. Laittaa siis liian täyteen.

Kun ripustaa pyykkejä, ei esimerkiksi avaa mytyssä olevia sukkia tai katso, että hihat on suorassa, vaan jos ne on koneesta otettaessa mytyssä, ne myös ripustetaan mytyssä. Vaatteet kuivuvat ryppyyn (jos edes kuivuvat). Laittaa vaatteita henkareihin miten sattuu, niin, että ne kuivuvat väärään muotoon eivätkä oikene päälläkään.

Kun tiskaa käsin, ei pese mitään astioita ulkopuolelta, vaan vähän vain huljauttaa tiskiharjaa astian pohjalla. Näin sitten lionneet astiat valuttavat likavettä muiden astioiden päälle kuivauskaapissa. Ei pese ylikiehuneiden kattiloiden ulkopuolia, ei juomalasien reunoja.

Näistä asioista olen todella ystävällisesti ja ei-holhoavasti sanonut. Siis että tekisi niin, että tulee kerralla hyvää. Mutta ei: minä nalkutan. "Tee sitten itse". No teenkin, oman työni lisäksi kaikki kotityöt ovat nykyään minun vastuullani.

Minä olen myös se, joka hoitaa perus remonttihommat, viemäreiden putsaukset ja tällaiset, mitä monesti mielletään miesten töiksi.

Kun en tarkoita olla vmäinen, en nalkuttaa, en saada miestä tuntemaan itsensä osaamattomaksi. Haluan auttaa, ja opastaa niin, että hommat hoidetaan kerralla hyvin. Olen aina lähestynyt asioita ystävällisesti. Jopa kysynyt, että saanko neuvoa vähän. JA AINA KIITTÄNYT, KUN MIES ON TEHNYT.

Mitä voin tehdä? Olenko oikeasti vain nalkuttava äitihahmo?

*Kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen* muokkasin vähän.

En ole tuo, jota lainasit, mutta mies kumminkin. Et ole nalkuttaja! Kyllä niitä ihan oikeasti nalkuttaviakin naisia löytyy.

Oma vaimo nalkuttaa harvoin, mutta sitäkin enemmän kontrolloi perheen menoja. Hän sopii omia ja koko perheen menoja minulta kysymättä ja jos minulle ei sovi, olen hankala. Tuntuu kuin minun pitäisi istua hälytysvalmiudessa siltä varalta onko hän suunnitellut jotain vai ei. Ja sitten perään ihmetellään miksi kaiken järjestäminen on hänen vastuulla. Enhän minä voi, kun se ei kuitenkaan sovi yhteen sen kanssa mitä hän oli jo ehtinyt suunnitella/sopia.

Suurin osa teistä, jotka olette jo nyt tyytymättömiä, mutta olette edelleen parisuhteessa olette myös jatkossa. Menette kuitenkin naimisiin, hankitte lapsia ja sitten joskus tulee mitta täyteen ja avioero. Erotkaa ennen sitä, on muuten huomattavasti helpompaa nyt kun sitten joskus kun on lapsia ja asuntovelkaa. Believe me!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Acorn kirjoitti:

--

Sitten kun mies koettaa jotain tehdä, nainen helposti ihan ystävällisestikin saattaa sanoa, että "kannattaisikos tuo tehdä noin?" Silloin miehestä tuntuu, että hän ei osaa mitään ja koska on ikävää tunnustaa osaamattomuutensa, menee herne nenään. Tämän tunnistan ainakin itsessäni. Ja voihan niitä asioita tehdä monella tavalla, eikä vain yhdellä 'oikealla'. --

-- Asioita kun tekee omatoimisesti kotona tekee ne automaattisesti "väärin" kun sattuu tekemään vain erilailla ja lopputuloksena olisi juuri se mitä vaimo haluaisi -- vaatteet pesty ja laitettu kaappiin, tiskit tiskattu ja pölyt imuroitu. Lopulta kun tätä "vääryyttä" on oma-aloitteisesti tehnyt tarpeeksi monta kertaa ja kiitoksena siitä saa vain että "ei ei ei, teet ihan väärin ja miten voi tehdä minun tavallani paljon paremmin", eikä esim. että "hei oot imuroinut/tiskannut/pessyt pyykit, onpas tosi kiva! :)" tai EDES se että sitä ei oikeasti noteerattaisi mitenkään, niin lopulta annan suosiolla vuoron tälle maestrolle ihan vapaaehtoisesti kerta hän selkeästi osaa sen itse paljon paremmin eikä selkeästi edes tarvitse minun apuani ollenkaan (mikä myös harmittaa, koska tunnen itseni turhaksi). Toisinsanoen mieluummin kuuntelen sitä paljon puhuttua "nalkutusta" siitä että "sä et koskaan tee mitään" (koska teoriassa siinä on sentään silloin jotain järkeä), kuin siitä että teen asiat ja SILTI valitetaan siitä että tekee mukamas väärin kun lopputulos olisi kummin tahansa se että ne asiat on tehty ja voisi keskittyä muihin asioihin, kuten vaikka yhdessä olemiseen ja tekemiseen.

--

Toivottavasti menevät lainaukset oikein, poistin tekstiä viesteistä.

Niin, haluaisin teidän mielipiteenne tähän:

minä ilmeisesti nalkutan. Tai ainakin niin mies sanoo. Tilanne on se, että kun hän tekee kotitöitä, hän tekee ne "sinnepäin".

Tarkoitan, että kun imuroi, ei siirtele mitään huonekaluja vaan ottaa vain keskilattian, jolloin huonekalujen alle jää villakoiria ja nurkkiin kissanhiekkaa (joka leviää ympäri kämppää aina). Siitä puoli tuntia niin kämppä näyttää siltä kuin ei olisi imuroitu.

Kun laittaa tiskit koneeseen, täyttää koneen joka ainoa kerta siten, etteivät astiat puhdistu, minkä jälkeen minä joudun ottamaan astioista 1/3 pois ja käyttämään pesun uudelleen. Laittaa siis liian täyteen.

Kun ripustaa pyykkejä, ei esimerkiksi avaa mytyssä olevia sukkia tai katso, että hihat on suorassa, vaan jos ne on koneesta otettaessa mytyssä, ne myös ripustetaan mytyssä. Vaatteet kuivuvat ryppyyn (jos edes kuivuvat). Laittaa vaatteita henkareihin miten sattuu, niin, että ne kuivuvat väärään muotoon eivätkä oikene päälläkään.

Kun tiskaa käsin, ei pese mitään astioita ulkopuolelta, vaan vähän vain huljauttaa tiskiharjaa astian pohjalla. Näin sitten lionneet astiat valuttavat likavettä muiden astioiden päälle kuivauskaapissa. Ei pese ylikiehuneiden kattiloiden ulkopuolia, ei juomalasien reunoja.

Näistä asioista olen todella ystävällisesti ja ei-holhoavasti sanonut. Siis että tekisi niin, että tulee kerralla hyvää. Mutta ei: minä nalkutan. "Tee sitten itse". No teenkin, oman työni lisäksi kaikki kotityöt ovat nykyään minun vastuullani.

Minä olen myös se, joka hoitaa perus remonttihommat, viemäreiden putsaukset ja tällaiset, mitä monesti mielletään miesten töiksi.

Kun en tarkoita olla vmäinen, en nalkuttaa, en saada miestä tuntemaan itsensä osaamattomaksi. Haluan auttaa, ja opastaa niin, että hommat hoidetaan kerralla hyvin. Olen aina lähestynyt asioita ystävällisesti. Jopa kysynyt, että saanko neuvoa vähän. JA AINA KIITTÄNYT, KUN MIES ON TEHNYT.

Mitä voin tehdä? Olenko oikeasti vain nalkuttava äitihahmo?

*Kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen* muokkasin vähän.

Omalta kohdalta voin sanoa että kun kotona ei ole mitään kotitöitä opetettu ja isän roolissa on toiminut "klassinen suomalainen mies" isäpuolena (eli hiljainen möllykkä) ja äiti on ryypänyt, niin sitten omilleen muuttaessa on joutunut opettelemaan asiat itse.

Ne ovat varmaan naisen näkökulmasta "vähän sinnepäin", mutta koen silti itse että astiat ovat olleet puhtaat (pesty sisältä ja ulkoa pesuaineen kera), vaatteet kuivat ja eivät haise tunkkaiselle, lattiat ja sohvat on imuroitu tyynyjä myöten. Mielestäni aivan joka paikkaa ei tarvitse edes viikoittain imuroida, jos se ei ole oikeasti käytössä päivittäin, koska kaikkialle ei sitä pölyä niin paljoa kerkeä tulemaan siinä ajassa että se häiritsee elämää. Täydellistä? Ei toki, mutta ihan perus tyydyttävää ja kohtahan ne taas putsataan sitten uudelleen. Jos väri alkaa muistuttaa harmaata, niin voi alkaa miettiä että olisiko aika vähän pyyhkäistä pölyjä. :D

Se "nalkutuksen" tunne vähenee sitä mukaa mitä enemmän itse havaitsee asioita. Jos esim. mainitsemasi pesukoneen täyttää ja tyhjentää itse ja huomaa että "jaa, jäänyt likaiseksi", niin kyllä minä ainakin kysyisin että "miksi näin käy?", ja jos saan vastaukseksi että "liian täynnä oleva kone helposti jättää" niin tulee fiilis että itse oppi jotain uutta ja muuttaa käytöstä sen mukaan sitten.

Puhun nyt täysin omasta lähtökohdastani, ja se ei todellakaan vastaa kaikkien muiden puolesta: se lapsuudessa olematon äiti/isä tulee nyt aikuisena vaimon muodossa neuvomaan miten asiat pitää mukamas tehdä. Itselle tulee alitajuisesti ärsyyntynyt olo että olen joutunut asiat itse opettelemaan yksin muutettuani ja kotona ne on olleet aina päin hevonpeetä. Nykyään "kunhan ei elämää häiritse" riittää minulle, ainakin se on jo paljon paremmin kuin se mitä meillä oli lapsena kun sisko, ei siis äiti, oli se joka siivosi käydessään kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Tuo tuntuu olevan monen naisen ongelma. Ei uskota mitä mies sanoo kun luullaan itse tietävän paremmin sen ajatukset. Sitten ihmetellään miksi mies ei voi puhua ja valitellaan heikkoa henkistä yhteyttä. Tai sitä, ettei miehelle mikään riitä.

---

YRITÄN LAINATA NIIN, ETTÄ VIITTAUS SÄILYY....

JOKU VASTASI NÄIN TUOHON KOMMENTTIINI

Mitä jos uskoisitte mitä miehenne kertoo? Ehkä ongelma onkin jossain muualla. Sekin voi selvitä jos jatkatte keskustelua ettekä vain itse päättele mitä toinen mahtaisi ajatella. Ja vastaavasti, jos miehenne kysyy mikä painaa, niin kertokaa. "Ei mikään!" vastaus kertoo, että joku vaivaa, mutta ette halua ongelmaa hänen kanssaan ratkoa. Se, jos mikä antaa miehelle tunteen, ettei hän ole riittävän hyvä.

Oma vaiktelmani on syntynyt siitä, että mies on haukkunut rumaksi ja lihavsksi ja tyhmäksi jne. Antaa usein ymmärtää, että olen hölmö. On sanut minun olevan huonompitasoinen kuin hän itse.

Toisaalta on sanonut ksikkea väärinymmärrykseksi tai että hän luuli toimivansa minun mielikseni vaikka sanomalla x, että hän tulkitsi toiveitani väärin.

Tai hän on sanonut, ettei ole sanonut tai tarkoittanut niitä ja että olen kuullut tai ymmärtänut tai tulkinnut väärin tms. Hän on nyt ollut jo yli vuoden todella mukava ja kehunut. Toisaalta hänellä on välillä sellaisia ilmeitä ja äänensävyjä, että tulkitsen ne tyytymättömyydeksi. Ja voi kehua niin, että koen sen arvosteluksi, kuten että "kiva että näytät pitkästä aikaa todella kauniilta". Ja kun sanon, että esim tällaiset kommentit saavat minut tuntemaan itseni päinvastoin rumaksi, hän sanoo minun tulkitsevan ne väärin.

Siis tällaista. Että vika on ehkä vain minussa. Ja olen alkanut ajatella, ehkä ne kritiikitkin ovat olleet paikkansapitäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Tuo tuntuu olevan monen naisen ongelma. Ei uskota mitä mies sanoo kun luullaan itse tietävän paremmin sen ajatukset. Sitten ihmetellään miksi mies ei voi puhua ja valitellaan heikkoa henkistä yhteyttä. Tai sitä, ettei miehelle mikään riitä.

---

YRITÄN LAINATA NIIN, ETTÄ VIITTAUS SÄILYY....

JOKU VASTASI NÄIN TUOHON KOMMENTTIINI

Mitä jos uskoisitte mitä miehenne kertoo? Ehkä ongelma onkin jossain muualla. Sekin voi selvitä jos jatkatte keskustelua ettekä vain itse päättele mitä toinen mahtaisi ajatella. Ja vastaavasti, jos miehenne kysyy mikä painaa, niin kertokaa. "Ei mikään!" vastaus kertoo, että joku vaivaa, mutta ette halua ongelmaa hänen kanssaan ratkoa. Se, jos mikä antaa miehelle tunteen, ettei hän ole riittävän hyvä.

Oma vaiktelmani on syntynyt siitä, että mies on haukkunut rumaksi ja lihavsksi ja tyhmäksi jne. Antaa usein ymmärtää, että olen hölmö. On sanut minun olevan huonompitasoinen kuin hän itse.

Toisaalta on sanonut ksikkea väärinymmärrykseksi tai että hän luuli toimivansa minun mielikseni vaikka sanomalla x, että hän tulkitsi toiveitani väärin.

Tai hän on sanonut, ettei ole sanonut tai tarkoittanut niitä ja että olen kuullut tai ymmärtänut tai tulkinnut väärin tms. Hän on nyt ollut jo yli vuoden todella mukava ja kehunut. Toisaalta hänellä on välillä sellaisia ilmeitä ja äänensävyjä, että tulkitsen ne tyytymättömyydeksi. Ja voi kehua niin, että koen sen arvosteluksi, kuten että "kiva että näytät pitkästä aikaa todella kauniilta". Ja kun sanon, että esim tällaiset kommentit saavat minut tuntemaan itseni päinvastoin rumaksi, hän sanoo minun tulkitsevan ne väärin.

Siis tällaista. Että vika on ehkä vain minussa. Ja olen alkanut ajatella, ehkä ne kritiikitkin ovat olleet paikkansapitäviä.

Koska ajattelit ymmärtää olevasi manipuloinnin uhri? Kontrolloinnin alku on siinä, että murennetaan toisen itsetunto. Kaikista tämän ketjun vastenmielisistä tyypeistä tuo sun on pershäiriöineen kyllä top kolmessa. Huh.

"Nainen sitä arkea pyörittää ja tietää miten hommat hoituvat". Tämä on se mun suurin syy, miksi olen alkanut jopa halveksia miestäni. Me olemme kumpikin työssäkäyviä, tasa-arvoisia aikuisia. Maksamme kaiken puoliksi ja työmme ovat toisiinsa verrattavia. Silti minulla on aina vastuu kaikesta ja se risoo! Minä huolehdin kotitöistä, ruoanlaitosta, lemmikeistä, raha-asioista... Mies ei muistaisi edes oman mummonsa syntymäpäivää ilman minua!

Olen ruvennut salaa haaveilemaan miehestä, joka toimisi oma-aloutteisesti. Muistaisi ostaa pyykinpesuainetta ja vessapaperia kaupasta, pyyhkisi pöydän kehoittamatta tai tietäisi, missä omat tavaransa ovat. Olen ruvennut käyttäytymään passiivis-aggressiivisesti, kun vuosikausien keskustelu ("NALKUTUS") ei ole tuottanut edistystä. Mies varmaan ajattelee asioiden olevan paremmin, kun en enää juurikaan nalkuta. Oikeasti otan henkistä etäisyyttä häneen, koska olen poikki enkä jaksa enää riidelläkään. Vietän enemmän aikaa omissa oloissani ja peitän ärtymykseni, pettymykseni ja halveksuntani.

Enää en yhtään ihmettele, jos joku eroaa "kotitöiden" takia. Kyse ei ole siitä, kumpi imuroi useammin, vaan siitä ettei se vastuullisempi osapuoli tunne olevansa tasa-arvoinen ja arvostettu. Lisäksi toisen äitinä oleminen laimentaa intohimon tehokkaasti.[/quote]

Tiedän niin hyvin tän, aivan kopio omasta parisuhteestani. Mulla mies ei käytännössä tee ollenkaan kotitöitä, mutta en siitä viiti hirveenä valittaa ku on paljon töissä pitkiä päiviä. Vapaapäivinäkään ei siivoa, en oo saanu sitä laittamaan astioita koneeseen, likaset vaatteensa jättää lattialle, josta mä vien ne pesuun. Ny oon vähentäny kaupassa käyntiä ja ruoan laittamista. Eilen mies tuli töistä ja totesi "eihän täällä oo mitään syömistä".

Joskus mä saan kuulla et oon lapsellinen, vaikka kannan vastuuta hyvin monista asioista ja en enää harrasta mitää biletys elämääkään. Hoidan vaan kotiamme, käyn töissä liian vähän 3/pvä viikko, koska olen vain kesä sijainen amk-opintojeni ohella. Asutaan myös miehen kotikaupungissa, jossa hänellä on sukua ja kavereita. Mulla ei oo ketään ja vietän paljon aikaa yksin, usein kaipaan omia läheisiäni, mutta koitan keskittyä arjen pyöritykseen, rakastanhan miestäni kuitenkin niin paljon.

Mistä se johtuu että parisuhteen suurimmat ongelmat tuntuvat olevan lähes pääsääntöisesti miehen "vika"? Lähes poikkeuksetta kun naisen mitta todellakin täyttyy, hän lähtee ja on onnellinen yksin. Kun taas miehen elämä lipsahtelee sivuraiteille ja olutta alkaa kulua entistä enemmän ja sitten kaljapöhnässä itketään ikuisesti menetetyn perään. En sano että kaikki näin menettelisivät, mutta yleisesti ottaen.

Miesten kannattaisi näiden kommenttienkin perusteella TODELLAKIN mennä itseensä ja miettiä käytöstään ennen kuin on liian myöhäistä.

Kyllä niiden kamujen kanssa voi harvemminkin laittaa aivonsa sekaisin, naista saa auttaa kotitöissä, omaa aikaa voi olla vähän vähemmänkin, voit hyvin osallistua oman lapsesi hoitoon, voit hymyillä vähän enemmän ja tiuskia vähemmän, voit puhua kauniisti puolisollesi ja helliä häntä ja harrastaa jopa seksiä joskus....ei nää ole mistään pois, korkeintaan ylpeydestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on sairaalloisen mustasukkainen. En oikeasti jaksaisi tätä, hän haluaa käydä pariterapiassa mutta tuntuu välillä ettei siitä tule olemaan mitään hyötyä. Hän käy siellä kanssani jotta "näyttäisi hyvältä" ja sitten sama paska jatkuu vaan. Jatkuva epäily, tenttaaminen, miespuolisista tutuista vittuilu, ulkona muka tuijottelen muita, netissä muka kuolailen muita...

Mä oon mustasukkainen, mutta mies on sen itse aiheuttanut pettämisellään. Mulle jäi hirvittävä riittämättömyyden tunne + se että en enää osaa täysin luottaa kehenkään maailmassa, ainoastaan itseeni (joo, pettäkää vain sitä puolisoanne, saatte toisesta tehtyä rikkinäisen ihmisen ja aiheutatte kamalat traumat).  En enää kestäisi samaa ja yksikin pieni väärä liike mieheltä toisen naisen suuntaan niin suhde on loppu.

Etköhän aiheuta itse omat traumasi pysymällä pystyynkuolleessa liitossasi väkisin. Lusikat jakoon ja hanki oma elämä.

Miksi, oi miksi pysytte parisuhteessa jossa ette tunne olevanne arvostettuja?! Vähän itsekunnioitusta peliin hyvät naiset. Ei ole mitään mieltä roikkua vuosikausia epätyydyttävässä parisuhteessa vain siksi ettei uskalla tehdä sitä ratkaisua ja erota.

Varsinkin jos puoliso on jäänyt pettämisestä jo kerran kiinni, eihän tuossa ole mitään mieltä että joutuu jatkuvasti tarkkailemaan toisen menemisiä ja miettimään että onkohan se taas vieraan naisen sängyssä. Hulluksihan tuossa tulee.

En kyllä rupeaisi myöskään äidinkorvikkeeksi miehelle joka ei osaa omatoimisesti tehdä yksinkertaisimpiakaan kotitöitä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi, oi miksi pysytte parisuhteessa jossa ette tunne olevanne arvostettuja?! Vähän itsekunnioitusta peliin hyvät naiset. Ei ole mitään mieltä roikkua vuosikausia epätyydyttävässä parisuhteessa vain siksi ettei uskalla tehdä sitä ratkaisua ja erota.

Varsinkin jos puoliso on jäänyt pettämisestä jo kerran kiinni, eihän tuossa ole mitään mieltä että joutuu jatkuvasti tarkkailemaan toisen menemisiä ja miettimään että onkohan se taas vieraan naisen sängyssä. Hulluksihan tuossa tulee.

En kyllä rupeaisi myöskään äidinkorvikkeeksi miehelle joka ei osaa omatoimisesti tehdä yksinkertaisimpiakaan kotitöitä.

Jos jokainen tällaisessa liitossa elävä eroaisi, Suomen eroprosentti olisi varmaan jotain 98,9. On niitä hyviäkin hetkiä + taloudelliset asiat, lapset jne vaikuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi, oi miksi pysytte parisuhteessa jossa ette tunne olevanne arvostettuja?! Vähän itsekunnioitusta peliin hyvät naiset. Ei ole mitään mieltä roikkua vuosikausia epätyydyttävässä parisuhteessa vain siksi ettei uskalla tehdä sitä ratkaisua ja erota.

Varsinkin jos puoliso on jäänyt pettämisestä jo kerran kiinni, eihän tuossa ole mitään mieltä että joutuu jatkuvasti tarkkailemaan toisen menemisiä ja miettimään että onkohan se taas vieraan naisen sängyssä. Hulluksihan tuossa tulee.

En kyllä rupeaisi myöskään äidinkorvikkeeksi miehelle joka ei osaa omatoimisesti tehdä yksinkertaisimpiakaan kotitöitä.

Jos jokainen tällaisessa liitossa elävä eroaisi, Suomen eroprosentti olisi varmaan jotain 98,9. On niitä hyviäkin hetkiä + taloudelliset asiat, lapset jne vaikuttavat.

Totta.

Meillä on koko talouden hoito minun vastuullani. Käymme molemmat töissä ja en siis ole mikään "loinen", joten olisi mukavaa jos mies edes jotain kotonakin tekisi. Pyykit, siivous, ruuanlaitto ovat kaikki omalla vastuulla. Mies vaan käy töissä ( onneksi käy) ja sen jälkeen pitää vapaata koko illan. Saattaa vielä valittaa, että hänelle on niin tylsää kun ollaan vaan kotona, mutta ei näe kuinka kiire minulla välillä on. Eikä hänen kanssaan edes viitsisi reissuun lähteä, kun hän vihaa matkustelua ja "ei jaksa ajaa" pitkää matkaa. Eräänkin kerran, kun olimme reissussa niin ajoi todella kovaa ( sanoin asiasta monta kertaa) ja yllätys tosi suuret sakot. Sitten olikin loma jo pilalla ja lomarahat meni sakkoihin. Mies päätti pilata vielä loputkin lomapäivät ( ne joihin rahamme riittivät) ja linnoittautui hotellihuoneeseen. Sitten kun saimme hänet tyttäreni kanssa ( oli tuolloin 8 v) vihdoin suostuteltua ulos, koska tytär tahtoi isän mukaan Lintsille ( olimme siis Hesassa käymässä) hän kirosi, huusi ja hyppi kadulla tasajalkaa niin, että läheiselle poliisiasemalle sisään mennyt poliisi oikein pysähtyi katsomaan mikä hullu siellä huutaa ja tarvimmeko apua. Hävetti todella paljon, mutta mies ei edes tilannetta huomannut. Jälkeenpäin jo huvittaa, mutta silloin ei. Nykyään olemme kuin huonot kämppikset. Mies valittaa aina kaikesta. Ruoka pahaa, talo sotkuinen ja hänen asioistaan pitäisi aina olla kiinnostunut, mutta häntä ei kiinnosta minun eikä aikuisen tyttäremme asiat yhtään. Itseäni en sääli, mutta tyttären puolesta välillä harmittaa kun isä on aina ollut välinpitämätön hänen elämäänsä ja minun olisi pitänyt pistää mies kuriin jo aikaisemmin. Nyt pysyy edes jotenkin aisoissa. Jos haluaa erota niin eroaa tai sitten itse ehdin ensin. Taitaa loppu häämöttää joka tapauksessa. Ei onneksi koskaan ole väkivaltainen ollut, mutta muuten sitten käyttänyt kaikki muut "keinot".

Sänkyelämä ei toimi muuten kuin unen osalta.

Tällä hetkellä appiukko ja asuminen appipaskiaisten kanssa samassa talossa. Aiemmi mieheni ihastuminen hyvään ystävääni..

Appi ja anoppi.

Jäin miettimään kysymystä ja tulin tulokseen ettei meidän suhteessa ole ongelmia. Olen kyllä etuoikeutetussa asemassa, kun olen löytänyt näin ihanan miehen.

Tsemppiä kaikille joilla on ongelmia. Toivottavasti saatte selvitettyä asiat ja voitte olla onnellisia!