Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?

Seksielämä tuntuu olevan todella monella ongelma. On se jotenkin karua, että Suomikin on täynnä miehiä ja naisia, jotka kaipaavat ketä tahansa jonka kanssa harrastaa seksiä ja sitten ne keillä sellainen on, eivät "jaksa" tai "halua" sitä harrastaa. Miksi se on niin vaikeaa? Miksei moni osaa arvostaa sitä, että siinä se "panokumppani" on?

Vierailija kirjoitti:

Koen jo valmiiksi huonoa omatuntoa tästä vastauksestani. Mutta mulla on lähes kaikinpuolin ihana mies. Ulkoisesti komea ja terve, ja sisäisesti mitä hienoin ihminen. Ei liian kiltti, mutta ajattelevainen ja kohtelias. Osaa peilata muiden tunteita ja ottaa näin muut huomioon. Reilu sekä minulle että ystävilleen ja perheelleen. Saan hellyyttä ja seksiä, ja seksi on hyvää. Osaa tehdä kotitöitä ja ruokaakin ja tekee niitä pyytämättä. Meillä on sopiva tasapaino, ja molemmat tekevät osansa.

Ja vaikkei meillä lapsia olekaan, niin on ns. isä-ainesta. Hyvä lasten kanssa ja lapsetkin hänestä pitävät. Sosiaalinen ja iloinen luonne. Voin myös luottaa mieheeni ihan täysin.

Se miinus. Sosiaalinen yhteensopivuus (en keksi parempaakaan sanaa). Minä tahtoisin mennä paljon enemmän, tavata ystäviä, käydä keikoilla ja vaikka festareilla. Seikkailla. Olen impulsiivinen ja jokin suunnittelematon roadtrip kesäyössä olisi ihan minunlaistani toimintaa. Mieheni taas viihtyy pienemmässä piirissä ja on kovin suunnitelmallinen luonteeltaan. Meillä ei siis juurikaan ole arkea kummempaa yhteistä tekemistä :( joka johtaa siihen että minulle tulee huono omatunto jos lähden ystävieni kanssa johonkin, jos viime kerrastakaan ei ole kauaa.. emme vain oikein "osaa" tehdä kahdestaan mitään. Illat kuluvat puhelinta/netflixiä tuijottaessa..toki me puhumme myös, ja juttumme ja huumorimme menevätkin ihan yks yhteen, mutta kyllä sitä muutakin toivoisi. :(

Olen tästä syystä eroakin miettinyt aika ajoin. Jos jossain tuolla olisi enemmän kaltaiseni..ymmärrän kyllä senkin, että miehessäni on niin paljon asioita kohdallaan, että en usko sen olevan kovin tavallista. Että riskit siihen, että jos eroaisimme ja löytäisin enemmän kaltaiseni miehen, niin että tässä tulevassa miehessä olisi varmaankin sitten jotain muuta "vikaa". Vaikeita juttuja..

Mä oon tollanen suunnitelmallinen kotona viihtyjä ja mies spontaani ja häntä ahdistaa kaikki suunniteltu. Tää oli ehkä ensimmäiset 20 v. meillä aikamoinen kompastuskivi ja kumpikin yritti muuttaa toistaan, mutta sitten tajuttiin että on olemassa keskitiekin ja tultiin toisiamme vastaan. Toki kumpaakin edelleen ahdistaa nämä piirteet toisessa ja on hirveetä jos en voi suunnitella esim. matkoja tms., mutta koska en voi tehdä sitä juurikaan ääneen, suunnittelen päässäni enkä toitota niitä julki miehelle koko ajan. On sitten ainakin jotain valmista kun vaikkapa reissun hetki koittaa ja paikasta on tietoa, ainakin mulla. Voin sitten paikan päällä käyttää valmistautumiseni hyödyksi. Aika hyvin me ollaan nyt pysytty siellä keskikaistalla tässä asiassa, mutta joskus otetaan takapakkia.

Vierailija kirjoitti:

Seksielämä tuntuu olevan todella monella ongelma. On se jotenkin karua, että Suomikin on täynnä miehiä ja naisia, jotka kaipaavat ketä tahansa jonka kanssa harrastaa seksiä ja sitten ne keillä sellainen on, eivät "jaksa" tai "halua" sitä harrastaa. Miksi se on niin vaikeaa? Miksei moni osaa arvostaa sitä, että siinä se "panokumppani" on?

Voi äläpä muuta, kunpa joku sanois nuo sanat mun miehelleni.....

Ehkä jotkut satunnaiset liian pitkiksi (aamuun) venyneet juhla-illat, vaikka olen itse ilmaissut haluavani jo kotiin. Ongelmaan ratkaisu olisi vain lähteä itse edeltä, joten ei paha ongelma. Joskus ollaan väsyneinä tiuskittu toisillemme tyhmyyksiä, ei sekään paha koska ollaan puolin ja toisin ymmärretty tyhmyytemme ja pyydetty sekä annettu anteeksi nämä.

Aika leppoisaa verraten joihinkin muihin mitä täältä sai lukea.

Mies on sairaalloisen mustasukkainen. En oikeasti jaksaisi tätä, hän haluaa käydä pariterapiassa mutta tuntuu välillä ettei siitä tule olemaan mitään hyötyä. Hän käy siellä kanssani jotta "näyttäisi hyvältä" ja sitten sama paska jatkuu vaan. Jatkuva epäily, tenttaaminen, miespuolisista tutuista vittuilu, ulkona muka tuijottelen muita, netissä muka kuolailen muita...

Vierailija kirjoitti:

Acorn kirjoitti:

--

Sitten kun mies koettaa jotain tehdä, nainen helposti ihan ystävällisestikin saattaa sanoa, että "kannattaisikos tuo tehdä noin?" Silloin miehestä tuntuu, että hän ei osaa mitään ja koska on ikävää tunnustaa osaamattomuutensa, menee herne nenään. Tämän tunnistan ainakin itsessäni. Ja voihan niitä asioita tehdä monella tavalla, eikä vain yhdellä 'oikealla'. --

-- Asioita kun tekee omatoimisesti kotona tekee ne automaattisesti "väärin" kun sattuu tekemään vain erilailla ja lopputuloksena olisi juuri se mitä vaimo haluaisi -- vaatteet pesty ja laitettu kaappiin, tiskit tiskattu ja pölyt imuroitu. Lopulta kun tätä "vääryyttä" on oma-aloitteisesti tehnyt tarpeeksi monta kertaa ja kiitoksena siitä saa vain että "ei ei ei, teet ihan väärin ja miten voi tehdä minun tavallani paljon paremmin", eikä esim. että "hei oot imuroinut/tiskannut/pessyt pyykit, onpas tosi kiva! :)" tai EDES se että sitä ei oikeasti noteerattaisi mitenkään, niin lopulta annan suosiolla vuoron tälle maestrolle ihan vapaaehtoisesti kerta hän selkeästi osaa sen itse paljon paremmin eikä selkeästi edes tarvitse minun apuani ollenkaan (mikä myös harmittaa, koska tunnen itseni turhaksi). Toisinsanoen mieluummin kuuntelen sitä paljon puhuttua "nalkutusta" siitä että "sä et koskaan tee mitään" (koska teoriassa siinä on sentään silloin jotain järkeä), kuin siitä että teen asiat ja SILTI valitetaan siitä että tekee mukamas väärin kun lopputulos olisi kummin tahansa se että ne asiat on tehty ja voisi keskittyä muihin asioihin, kuten vaikka yhdessä olemiseen ja tekemiseen.

--

Toivottavasti menevät lainaukset oikein, poistin tekstiä viesteistä.

Niin, haluaisin teidän mielipiteenne tähän:

minä ilmeisesti nalkutan. Tai ainakin niin mies sanoo. Tilanne on se, että kun hän tekee kotitöitä, hän tekee ne "sinnepäin".

Tarkoitan, että kun imuroi, ei siirtele mitään huonekaluja vaan ottaa vain keskilattian, jolloin huonekalujen alle jää villakoiria ja nurkkiin kissanhiekkaa (joka leviää ympäri kämppää aina). Siitä puoli tuntia niin kämppä näyttää siltä kuin ei olisi imuroitu.

Kun laittaa tiskit koneeseen, täyttää koneen joka ainoa kerta siten, etteivät astiat puhdistu, minkä jälkeen minä joudun ottamaan astioista 1/3 pois ja käyttämään pesun uudelleen. Laittaa siis liian täyteen.

Kun ripustaa pyykkejä, ei esimerkiksi avaa mytyssä olevia sukkia tai katso, että hihat on suorassa, vaan jos ne on koneesta otettaessa mytyssä, ne myös ripustetaan mytyssä. Vaatteet kuivuvat ryppyyn (jos edes kuivuvat). Laittaa vaatteita henkareihin miten sattuu, niin, että ne kuivuvat väärään muotoon eivätkä oikene päälläkään.

Kun tiskaa käsin, ei pese mitään astioita ulkopuolelta, vaan vähän vain huljauttaa tiskiharjaa astian pohjalla. Näin sitten lionneet astiat valuttavat likavettä muiden astioiden päälle kuivauskaapissa. Ei pese ylikiehuneiden kattiloiden ulkopuolia, ei juomalasien reunoja.

Näistä asioista olen todella ystävällisesti ja ei-holhoavasti sanonut. Siis että tekisi niin, että tulee kerralla hyvää. Mutta ei: minä nalkutan. "Tee sitten itse". No teenkin, oman työni lisäksi kaikki kotityöt ovat nykyään minun vastuullani.

Minä olen myös se, joka hoitaa perus remonttihommat, viemäreiden putsaukset ja tällaiset, mitä monesti mielletään miesten töiksi.

Kun en tarkoita olla vmäinen, en nalkuttaa, en saada miestä tuntemaan itsensä osaamattomaksi. Haluan auttaa, ja opastaa niin, että hommat hoidetaan kerralla hyvin. Olen aina lähestynyt asioita ystävällisesti. Jopa kysynyt, että saanko neuvoa vähän. JA AINA KIITTÄNYT, KUN MIES ON TEHNYT.

Mitä voin tehdä? Olenko oikeasti vain nalkuttava äitihahmo?

*Kommenttisi julkaistaan hyväksynnän jälkeen* muokkasin vähän.

126 lisään vielä tuohon pitkään viestiini, että on tosi vaikea jaksaa olla kiitollinen ja katsella miehen kotitöiden tekemistä, kun joutuu itse tekemään samat asiat uudelleen perässä. Astioiden on oltava puhtaita, vaatteiden käyttökelpoisia. Mies ihan itse tätä mieltä siis myös, on sanonut niin. Jos laitan kaappiin sukat, jotka ovat kuivuneet myttyyn, hän heittää ne suoraan pyykkikoppaan. Astiat tarkastaa aina ennen käyttöä tosi tarkasti, ja likaiseksi tuomitut kasataan tiskialtaaseen. Kunpa ymmärtäisitte, mitä ajan tällä takaa. Olen neuvoton ja ihan loppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen puhumattomuus,ei panosta lainkaan suhteeseen

Meillä sama + että tarvitsee aivan liikaa omia menoja ja omaa aikaa.

Tämä meilläkin. Ottaa omaa aikaa silloin kun tarvitsee. Mun omaksi ajaksi kai lasketaan se, kun pesen pyykkiä ja paimennan meidän pieniä lapsia? Silloin kun vaan ilmoitan, että tänään lähden kaupunkiin humputtelemaan (ja toki samalla hoidan ruokaostokset), niin mutistaan "joo" ja pyöritellään silmiä. Ja kun olen vetämässä kenkiä jalkaan, niin tulee "et sä viitsis ottaa edes toista lapsista mukaas".

Kun olen omasta ajasta yrittänyt keskustella, niin mies on kovin ymmärtäväinen. Käytännössä ei halua osallistua mun oman ajan toteuttamiseen. Ja ei ole mikään uusperhekuvio, omia siitoksiaan "joutuu" hoitamaan.

Isoin onglema on varmaan mun oma epävarmuus. Rakastan miestäni todella paljon, mutta olen todella pessimistinen tulevaisuuden suhteen. Toisaalta toivoisin kovasti, että joku päivä esim mentäisiin naimisiin ja saataisiin lapsia jne, mutta sitten päässäni on jatkuvasti pieni ääni joka sanoo "ei se tule kuitenkaan koskaan onnistumaan". Etsin asioista aina niitä virheitä, enkä helposti unohda jos minua on joskus loukattu. Minun on vaikea luottaa uudestaan. Miehelle ei ole kauhean kivaa varmaan kuulla kuinka toinen ei usko yhteiseen tulevaisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

126 lisään vielä tuohon pitkään viestiini, että on tosi vaikea jaksaa olla kiitollinen ja katsella miehen kotitöiden tekemistä, kun joutuu itse tekemään samat asiat uudelleen perässä. Astioiden on oltava puhtaita, vaatteiden käyttökelpoisia. Mies ihan itse tätä mieltä siis myös, on sanonut niin. Jos laitan kaappiin sukat, jotka ovat kuivuneet myttyyn, hän heittää ne suoraan pyykkikoppaan. Astiat tarkastaa aina ennen käyttöä tosi tarkasti, ja likaiseksi tuomitut kasataan tiskialtaaseen. Kunpa ymmärtäisitte, mitä ajan tällä takaa. Olen neuvoton ja ihan loppu.

Siisteys- ja vaativuustasonne ovat ääripäissä. Vaikea tuossa on mitään tehdä. Ehkä sellainen mies tilalle joka noissa asioissa on kanssasi samalla aaltopituudella? Tai joku suuri oivallus miehelläsi että joo noin siis , ehkä sinulta vaativuustason laskua (vaikka en itsekään kyllä tuollaista katselisi että sukat vaan mytyssä, tiskien kehno tiskaus, likavesien valuminen).

Mun mies on jotenkin liian salamyhkäinen, tiedän että sillä on kaikkia kuvioita...naisia? Muuta? En tiedä ja se veetuttaa, mutta jotain on!!!!!

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Meillä oli tämän tyyppinen tilanne tyttöystäväni puolelta ja on vieläkin, mutta paljon pidemmälle mennyt. Alkuun hän luuli ettei riitä minulle ja että olen tyytymätön häneen. Niin ei kuitenkaan ollut, mutta en saanut häntä uskomaan sitä. Sitten ajattelin että osoitan hänelle enemmän sitä kuinka paljon pidän hänestä ja rakastan häntä. Hän tulkitsi sen niin, että teen sitä vain hänen tyydyttämiseksi ja että se oli vähän niin kuin teeskentelyä, vaikka niin ei ollut. Lopulta minusta itsestä tuli vain etäisempi, koska tuntui että kaikki mitä tein oli väärin. Se näkyi minusta ulospäin varmasti, koska olin asiasta ahdistunut ja monesti tyttöystäväni seurassa ahdistuin, koska tuntui että en tiedä miten minun pitäisi olla, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi sanoa. Mietin jatkuvasti tyttöystäväni seurassa vain sitä että mitä hän ajattelee ja rentoutumisesta hänen seurassa tuli todella vaikeaa. Se johti siihen, että minusta tuli passiivinen ja ajattelin asioita lähinnä omassa päässäni kun en uskaltanut enää keskustella tai tehdä oikein mistään, koska pelkäsin vain että teen jotain väärin tai pahennan asioita entisestään. Nyt ollaan tässä oravanpyörässä.

Vierailija kirjoitti:

Mies on sairaalloisen mustasukkainen. En oikeasti jaksaisi tätä, hän haluaa käydä pariterapiassa mutta tuntuu välillä ettei siitä tule olemaan mitään hyötyä. Hän käy siellä kanssani jotta "näyttäisi hyvältä" ja sitten sama paska jatkuu vaan. Jatkuva epäily, tenttaaminen, miespuolisista tutuista vittuilu, ulkona muka tuijottelen muita, netissä muka kuolailen muita...

Ihan mielenkiinnosta haluaisin kuulla että miten/mistä tuo mustasukkaisuus alkoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen puhumattomuus,ei panosta lainkaan suhteeseen

Meillä sama + että tarvitsee aivan liikaa omia menoja ja omaa aikaa.

Tämä meilläkin. Ottaa omaa aikaa silloin kun tarvitsee. Mun omaksi ajaksi kai lasketaan se, kun pesen pyykkiä ja paimennan meidän pieniä lapsia? Silloin kun vaan ilmoitan, että tänään lähden kaupunkiin humputtelemaan (ja toki samalla hoidan ruokaostokset), niin mutistaan "joo" ja pyöritellään silmiä. Ja kun olen vetämässä kenkiä jalkaan, niin tulee "et sä viitsis ottaa edes toista lapsista mukaas".

Kun olen omasta ajasta yrittänyt keskustella, niin mies on kovin ymmärtäväinen. Käytännössä ei halua osallistua mun oman ajan toteuttamiseen. Ja ei ole mikään uusperhekuvio, omia siitoksiaan "joutuu" hoitamaan.

Turhan tuttua...meilläkin mies vain ottaa ja lähtee esim. töiden jälkeen kiitämään salille tai jonnekin muualle. Jonkunhan ne kotityötkin on hoidettava ja hoidettava koira ja lapset, käytävä kaupassa jne. Ilmoittaa vain että ruoka olis hyvä olla klo 18 ja kun laitan sen klo 18, hän saapuu klo 18.30, näin tosin aina. Vähän olen jo oppinut ennakoimaan että AINA lisään sen puoli tuntia herran ilmoittamaan saapumisaikaan. Sitten kehtaa vielä ihmetellä että miten minä en käy harrastuksissa. MISSÄ HITSIN VÄLISSÄ MÄ KÄVISIN?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Meillä oli tämän tyyppinen tilanne tyttöystäväni puolelta ja on vieläkin, mutta paljon pidemmälle mennyt. Alkuun hän luuli ettei riitä minulle ja että olen tyytymätön häneen. Niin ei kuitenkaan ollut, mutta en saanut häntä uskomaan sitä. Sitten ajattelin että osoitan hänelle enemmän sitä kuinka paljon pidän hänestä ja rakastan häntä. Hän tulkitsi sen niin, että teen sitä vain hänen tyydyttämiseksi ja että se oli vähän niin kuin teeskentelyä, vaikka niin ei ollut. Lopulta minusta itsestä tuli vain etäisempi, koska tuntui että kaikki mitä tein oli väärin. Se näkyi minusta ulospäin varmasti, koska olin asiasta ahdistunut ja monesti tyttöystäväni seurassa ahdistuin, koska tuntui että en tiedä miten minun pitäisi olla, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi sanoa. Mietin jatkuvasti tyttöystäväni seurassa vain sitä että mitä hän ajattelee ja rentoutumisesta hänen seurassa tuli todella vaikeaa. Se johti siihen, että minusta tuli passiivinen ja ajattelin asioita lähinnä omassa päässäni kun en uskaltanut enää keskustella tai tehdä oikein mistään, koska pelkäsin vain että teen jotain väärin tai pahennan asioita entisestään. Nyt ollaan tässä oravanpyörässä.

Mä taas en tiedä miten olla miehen seurassa, sen suu kun on niin helposti väärinpäin, tein mitä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mies on sairaalloisen mustasukkainen. En oikeasti jaksaisi tätä, hän haluaa käydä pariterapiassa mutta tuntuu välillä ettei siitä tule olemaan mitään hyötyä. Hän käy siellä kanssani jotta "näyttäisi hyvältä" ja sitten sama paska jatkuu vaan. Jatkuva epäily, tenttaaminen, miespuolisista tutuista vittuilu, ulkona muka tuijottelen muita, netissä muka kuolailen muita...

Mä oon mustasukkainen, mutta mies on sen itse aiheuttanut pettämisellään. Mulle jäi hirvittävä riittämättömyyden tunne + se että en enää osaa täysin luottaa kehenkään maailmassa, ainoastaan itseeni (joo, pettäkää vain sitä puolisoanne, saatte toisesta tehtyä rikkinäisen ihmisen ja aiheutatte kamalat traumat).  En enää kestäisi samaa ja yksikin pieni väärä liike mieheltä toisen naisen suuntaan niin suhde on loppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksielämä tuntuu olevan todella monella ongelma. On se jotenkin karua, että Suomikin on täynnä miehiä ja naisia, jotka kaipaavat ketä tahansa jonka kanssa harrastaa seksiä ja sitten ne keillä sellainen on, eivät "jaksa" tai "halua" sitä harrastaa. Miksi se on niin vaikeaa? Miksei moni osaa arvostaa sitä, että siinä se "panokumppani" on?

Johtunee paljon siitä että ihmiset on vaan haluiltaan erilaisia. Yleensä se osapuoli joka haluaa useammin seksiä on aloitteellisempi, saattaa vongata ja painostaakkin seksiin. Sitten hän luulee ettei hän ole haluttava jos toinen kumppani ei halua yhtä usein seksiä, vaikkei siitä tuskin ole kyse. Se osapuoli joka haluaisi seksiä harvemmin, saattaa painostuksen alla suostua seksiin vaikkei ehkä olisi sillä tuulella, koska ei halua pahoittaa toisen mieltä tai riidellä. Se taas helposti johtaa huonoon seksiin ja haluttomamman osapuolen puolelta ahdistukseen ja seksihalujen vähenemiseen entisestään. Jos taas harvemmin seksiä tahtova osapuoli kieltäytyy seksistä, niin se taas johtaa helposti riitoihin, toisen osapuolen epävarmuuteen ja tunteeseen ettei hän ole riittävä tai haluttava. Eli tässäkin asiassa kyseessä ei alkujaan ole välttämättä mikään muu kuin se, että toisella osapuolella on korkeampi libido kuin toisella tai toinen on vaan toista seksuaalisempi. Alkutilanne on ihan normaali, mutta kun siitä asiasta ei puhuta oikein vaan tehdään johtopäätöksiä niin se menee pelkästään huonompaan suuntaan.

Meillä myös (yllätys!) ongelmana seksi. Silloin, kun sitä harrastamme, se on hyvää & saan aina orgasmin. Mutta omat haluni miestäni kohtaan ovat hiipuneet. Hän oli hyvin komea ja ihan normaalissa kunnossa (ei mikään lihaskimppu tms., aivan tavallinen mies) kun aloitimme tapailemisen, mutta vuosien saatossa on antanut itsensä repsahtaa. Yrittää aina aika ajoin jotain dieettiä tai uutta liikuntaharrastusta, mutta ne aina jäävät. Hän siis syö esim. stressiinsä, ruoka on hänelle kuin huumetta. Kuuden vuoden aikana on lihonut 40kg. Ylipainoa on hänellä perheessäkin, jo siinä vakavan ylipainon rajoilla.

Sanoin tästä hänelle ainoastaan kerran, kun hän suoraan kysyi että vaivaako hänen painonnousunsa. Sitten hän mökötti melkein kokonaisen viikon eikä puhunut mitään. Minkäänlaista muutosta en kuitenkaan nähnyt. En siis yksinkertaisesti vain näe noita höllyviä makkaroita seksikkäänä, vaikka ihminen siellä "alla" on maailman ihanin. :/ En voi mitään sille, että ihrat eivät sytytä. Olen huolissani hänen kunnostaan, pelkään että saa diabeteksen tms. pian. Yritän kannustaa, ostelen hedelmiä ja kasviksia "snäkseiksi", mutta ilmeisesti töissä sitten ahtaa mahan täyteen pullaa ja leivoksia... On vähän toivoton olo, sillä olemme puhuneet naimisiinmenostakin, mutta en halua avioitua ihmisen kanssa, joka vain lihoo kuin pullataikina. Tuntuu hirveältä kirjoittaa näin, mutta se on valitettava totuus.

Itse olen aivan samassa kunnossa kuin tavatessamme, jopa hieman timmimpi, joten koen jotenkin epäreiluksi sen, että mies on antanut itsellensä luvan rupsahtaa tuolla tavalla. En tiedä, mitä tässä enää tekisin. Kuorsaakin nykyään öisin niin lujaa liikakilojensa vuoksi, että heräilen monta kertaa yössä -> unenlaatuni kärsii. Olo on epätoivoinen. Haluan olla mieheni kanssa, mutta en tahdo, että hän on kohta 200-kiloinen kuten veljensä. En pysty olemaan suhteessa, jossa en halua miestäni.

Acorn kirjoitti:

Koetanpa nyt tuoda miesnäkökulmaa tänne. Ensinnäkin koko ketjusta tulee surkea olo, mutta tämähän onkin nimenomaan valitusketju. Onneksi on myös iso määrä parisuhteita, joissa ei ole kovin isoja ongelmia. Naisen on varmasti vaikeaa ymmärtää, miksi mies ottaa 'kaiken' sanomisen nalkutuksena'. Kyllähän se usein on niin, että nainen sitä arkea paremmin pyörittää ja siten tietää miten hommat hoituvat. Sitten kun mies koettaa jotain tehdä, nainen helposti ihan ystävällisestikin saattaa sanoa, että "kannattaisikos tuo tehdä noin?" Silloin miehestä tuntuu, että hän ei osaa mitään ja koska on ikävää tunnustaa osaamattomuutensa, menee herne nenään. Tämän tunnistan ainakin itsessäni. Ja voihan niitä asioita tehdä monella tavalla, eikä vain yhdellä 'oikealla'. Toinen asia on tuo seksin puute. Kyllä se väkisin vaikuttaa asioihin, kun nainen on päivän mittaan sanonut, muistuttanut tai huomauttanut yhdestätoista asiasta miehelle. Sellaista naista alkaa pitää mieluummin äitinä kuin vaimona. Eikä (oman) äidin kanssa harrasteta seksiä. Niin se vaanmenee, vaikka tuntuisi kuinka väärältä. Mies haluaa naisen, ei työnjohtajaa tai äitiä. Yhtään säälipistettä en myöskään  jaa niille miehille, jotka eivät osaa/halua keskittyä naisen seksuaaliseen hyvinvointiin, vaan miettivät vain itseään. Hyi hitto, mitä itsekkyyttä! Yhtä tärkeää on läheisyys.  Jos ei edes viikottain halaa tai pussaa, niin turha odottaa naiselta suurta suopeutta.

Keskusteleminen, vaikeistakin asioista, on ensiarvoisen tärkeää. Ja nimenomaan myös toisen kuuntelu, ei vain omien huolenaiheiden paasaaminen.

"Nainen sitä arkea pyörittää ja tietää miten hommat hoituvat". Tämä on se mun suurin syy, miksi olen alkanut jopa halveksia miestäni. Me olemme kumpikin työssäkäyviä, tasa-arvoisia aikuisia. Maksamme kaiken puoliksi ja työmme ovat toisiinsa verrattavia. Silti minulla on aina vastuu kaikesta ja se risoo! Minä huolehdin kotitöistä, ruoanlaitosta, lemmikeistä, raha-asioista... Mies ei muistaisi edes oman mummonsa syntymäpäivää ilman minua!

Olen ruvennut salaa haaveilemaan miehestä, joka toimisi oma-aloutteisesti. Muistaisi ostaa pyykinpesuainetta ja vessapaperia kaupasta, pyyhkisi pöydän kehoittamatta tai tietäisi, missä omat tavaransa ovat. Olen ruvennut käyttäytymään passiivis-aggressiivisesti, kun vuosikausien keskustelu ("NALKUTUS") ei ole tuottanut edistystä. Mies varmaan ajattelee asioiden olevan paremmin, kun en enää juurikaan nalkuta. Oikeasti otan henkistä etäisyyttä häneen, koska olen poikki enkä jaksa enää riidelläkään. Vietän enemmän aikaa omissa oloissani ja peitän ärtymykseni, pettymykseni ja halveksuntani.

Enää en yhtään ihmettele, jos joku eroaa "kotitöiden" takia. Kyse ei ole siitä, kumpi imuroi useammin, vaan siitä ettei se vastuullisempi osapuoli tunne olevansa tasa-arvoinen ja arvostettu. Lisäksi toisen äitinä oleminen laimentaa intohimon tehokkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksielämä tuntuu olevan todella monella ongelma. On se jotenkin karua, että Suomikin on täynnä miehiä ja naisia, jotka kaipaavat ketä tahansa jonka kanssa harrastaa seksiä ja sitten ne keillä sellainen on, eivät "jaksa" tai "halua" sitä harrastaa. Miksi se on niin vaikeaa? Miksei moni osaa arvostaa sitä, että siinä se "panokumppani" on?

Johtunee paljon siitä että ihmiset on vaan haluiltaan erilaisia. Yleensä se osapuoli joka haluaa useammin seksiä on aloitteellisempi, saattaa vongata ja painostaakkin seksiin. Sitten hän luulee ettei hän ole haluttava jos toinen kumppani ei halua yhtä usein seksiä, vaikkei siitä tuskin ole kyse. Se osapuoli joka haluaisi seksiä harvemmin, saattaa painostuksen alla suostua seksiin vaikkei ehkä olisi sillä tuulella, koska ei halua pahoittaa toisen mieltä tai riidellä. Se taas helposti johtaa huonoon seksiin ja haluttomamman osapuolen puolelta ahdistukseen ja seksihalujen vähenemiseen entisestään. Jos taas harvemmin seksiä tahtova osapuoli kieltäytyy seksistä, niin se taas johtaa helposti riitoihin, toisen osapuolen epävarmuuteen ja tunteeseen ettei hän ole riittävä tai haluttava. Eli tässäkin asiassa kyseessä ei alkujaan ole välttämättä mikään muu kuin se, että toisella osapuolella on korkeampi libido kuin toisella tai toinen on vaan toista seksuaalisempi. Alkutilanne on ihan normaali, mutta kun siitä asiasta ei puhuta oikein vaan tehdään johtopäätöksiä niin se menee pelkästään huonompaan suuntaan.

Hei, tää vois vaivata mun miestä! Mulla huomattavasti korkeampi lipido kuin hänellä ja oon kyllä saattanut joskus pikkasen painostaa....No kun, mitään ei tapahdu jos en tee aloitetta ja haluaisin tosi usein.