Parisuhteesi pahin ongelma/pahimmat ongelmat?

Mies on hieman läheisriippuvainen eikä tykkää, jos lähden jonnekin matkalle, joka kestää yli yhden yön. Työn vuoksi on paljon matkoja, ja näistä tulee aina mököttämistä. Olen yrittänyt tulla vastaan niin, että välttelen pitkiä yli viikon matkoja. Mies sanoisi varmaan minusta, että olen kylmä ja laitan urani suhteeni edelle liian usein. Kuitenkin hyvä, ettei tämän pahempaa ole!

Vierailija kirjoitti:

Sänkyelämä ei toimi muuten kuin unen osalta.

Ei meilläkään. Nukun hyvin ja unessa saattaa seksiäkin olla, eipä juuri muuten. Riippuu milloin miehellä on krapula, silloin kelpaa seksikin.

Vierailija kirjoitti:

Mies on hieman läheisriippuvainen eikä tykkää, jos lähden jonnekin matkalle, joka kestää yli yhden yön. Työn vuoksi on paljon matkoja, ja näistä tulee aina mököttämistä. Olen yrittänyt tulla vastaan niin, että välttelen pitkiä yli viikon matkoja. Mies sanoisi varmaan minusta, että olen kylmä ja laitan urani suhteeni edelle liian usein. Kuitenkin hyvä, ettei tämän pahempaa ole!

Ihan btw, on kontrolloinnin piirre tuo, että ei nyt ihan voi sanoa "hyvä, ettei tämän pahempaa". Ilmeisesti se "mököttäminen" kuitenkin on sen tyylistä, että vaikuttaa käyttäytymiseesi. Kannattaa miettiä siltä kannalta, että mitä tapasit puuhata ennen ja mitä kaikkea nyt jää tekemättä siksi, että mies heittäytyy hankalaksi, esim. sukulaisia ja ystäviä tapaamatta, asioita sanomatta, harrastuksia harrastamatta. Kannattaa kirjoittaa alas ja sitten lukea oma teksti, selventää ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystäväni ei usko, että rakastan ja pidän hänestä aidosti. Hän luulee ettei riitä minulle.

Heh, meillä taas juuri toisinpäin. Tyttöystävä uskoo, että rakastan häntä ja pidä hänestä aidosti, ja luulee riittävänsä minulle. Laihtukoon takaisin entisiin mittoihinsa, niin katotaan sitten!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystäväni ei usko, että rakastan ja pidän hänestä aidosti. Hän luulee ettei riitä minulle.

Heh, meillä taas juuri toisinpäin. Tyttöystävä uskoo, että rakastan häntä ja pidä hänestä aidosti, ja luulee riittävänsä minulle. Laihtukoon takaisin entisiin mittoihinsa, niin katotaan sitten!

Just....tyypillinen sikamies jota tässäkin ketjussa on mollattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen menot ja kavereiden ykkössijalle nostaminen. Mies siis peruu meidän jo ihan suunniteltuja ja lukkoonlyötyjä menoja, jos kaverit sattuvat pyytämään esim. mökille tai muulle reissulle. Juhalpyhät vietetään kavereiden kanssa.

Mies taas koki minut ahdistavana ja rajoittavana nalkuttajana. 

Nykyään ei sitten tee mieli puhua miehelle mistään ja olen sulkeutunut. Puhumattomuuteni ärsyttää miestäni ja ärsyttää se toisaalta itseänikin, kun tuntuu niin vaikealta puhua toiselle. Eli parisuhteessamme puhutaan vaan sellaista small talkia. Eikä suhteemme etene mihinkään suuntaan. 

Meillä jaksetaan juhannuksena viettää perheen kanssa yksi päivä ja jouluna aatto, mutta sitten kavereiden vetovoima jo on suuri ja mies muuttuu tuskaiseksi. Ei sitä tuskaa jaksa kukaan kattella, menkööt ennemmin meuhkaamaan, on ainakin taas vähän aikaa onnellinen....

Kun oon lukenut tämän ketjun viestejä läpi, niin yhä vain enemmän alkaa kyrsiä miesten käytös. IS voisi tehdä tästä ketjusta jonkin reportaasin, katotaan mitä kommentteja sinne satelisi....

Oi meillä on just tuo sama! Toinen pyörii tuskastuneena kun "Pera ja Make olis nyt mökillä.. Siellä olis sauna kuumana." Argh! Ei sitä jaksa katsella. Ja muutenkin toinen kohtelee puolisoa kuin jotain äitiä, jolta pitää kysyä lupa ja sitten voi mököttää jos onkin joku ennalta sovittu meno, jonka vuoksi ei "pääse". Ikinä en ole kieltänyt miestäni menemästä, ainoastaan muistuttanut, jos on jotain tärkeää sovittuna ennalta. Silti mies kyselee lupaa kuin pikkulapsi. 

Meillä kanssa tällain miehellä, mulla ei mitään tarvetta/poltetta luuhata kaljalla kavereiden kanssa viikonloppuja....Ja ennemmin minäkin haluan että se sitten lähtee sinne Peran ja Maken kanssa saunomaan kuin mököttää ja tiuskii kotona kun "kohteliaisuudesta mua kohtaan jätti nyt väliin." No jos kerran kohteliaisuudesta MUA kohtaan jätti menemättä niin tiuskis ja mököttäis sitten vähemmän!!!!

Joo, tätäkään en ymmärrä. Jos kerran kohteliaisuuttaan jättää menemättä, niin miksi sitä pitää mainostaa koko viikonloppu ja samalla mököttää. Pitääköhän itsekin ruveta joka kerta oikein erikseen mainitsemaan, että "Lissu ja Raisa pyysivät laivalle/kahville/baariin/ you name it, mutta en nyt lähtenyt kun ajattelin meidän perhettä ja sinua rakkaani" ja sitten olla naama norsun veellä koko viikonloppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen menot ja kavereiden ykkössijalle nostaminen. Mies siis peruu meidän jo ihan suunniteltuja ja lukkoonlyötyjä menoja, jos kaverit sattuvat pyytämään esim. mökille tai muulle reissulle. Juhalpyhät vietetään kavereiden kanssa.

Mies taas koki minut ahdistavana ja rajoittavana nalkuttajana. 

Nykyään ei sitten tee mieli puhua miehelle mistään ja olen sulkeutunut. Puhumattomuuteni ärsyttää miestäni ja ärsyttää se toisaalta itseänikin, kun tuntuu niin vaikealta puhua toiselle. Eli parisuhteessamme puhutaan vaan sellaista small talkia. Eikä suhteemme etene mihinkään suuntaan. 

Meillä jaksetaan juhannuksena viettää perheen kanssa yksi päivä ja jouluna aatto, mutta sitten kavereiden vetovoima jo on suuri ja mies muuttuu tuskaiseksi. Ei sitä tuskaa jaksa kukaan kattella, menkööt ennemmin meuhkaamaan, on ainakin taas vähän aikaa onnellinen....

Kun oon lukenut tämän ketjun viestejä läpi, niin yhä vain enemmän alkaa kyrsiä miesten käytös. IS voisi tehdä tästä ketjusta jonkin reportaasin, katotaan mitä kommentteja sinne satelisi....

Oi meillä on just tuo sama! Toinen pyörii tuskastuneena kun "Pera ja Make olis nyt mökillä.. Siellä olis sauna kuumana." Argh! Ei sitä jaksa katsella. Ja muutenkin toinen kohtelee puolisoa kuin jotain äitiä, jolta pitää kysyä lupa ja sitten voi mököttää jos onkin joku ennalta sovittu meno, jonka vuoksi ei "pääse". Ikinä en ole kieltänyt miestäni menemästä, ainoastaan muistuttanut, jos on jotain tärkeää sovittuna ennalta. Silti mies kyselee lupaa kuin pikkulapsi. 

Meillä kanssa tällain miehellä, mulla ei mitään tarvetta/poltetta luuhata kaljalla kavereiden kanssa viikonloppuja....Ja ennemmin minäkin haluan että se sitten lähtee sinne Peran ja Maken kanssa saunomaan kuin mököttää ja tiuskii kotona kun "kohteliaisuudesta mua kohtaan jätti nyt väliin." No jos kerran kohteliaisuudesta MUA kohtaan jätti menemättä niin tiuskis ja mököttäis sitten vähemmän!!!!

Joo, tätäkään en ymmärrä. Jos kerran kohteliaisuuttaan jättää menemättä, niin miksi sitä pitää mainostaa koko viikonloppu ja samalla mököttää. Pitääköhän itsekin ruveta joka kerta oikein erikseen mainitsemaan, että "Lissu ja Raisa pyysivät laivalle/kahville/baariin/ you name it, mutta en nyt lähtenyt kun ajattelin meidän perhettä ja sinua rakkaani" ja sitten olla naama norsun veellä koko viikonloppu.

Näin juuri! Parempi lähteä kuin mököttää naama arseholena ja tiuskia, se on huomattavasti raskaampaa perheelle kuin se että lähtee kun kerran tahtoo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Meillä oli tämän tyyppinen tilanne tyttöystäväni puolelta ja on vieläkin, mutta paljon pidemmälle mennyt. Alkuun hän luuli ettei riitä minulle ja että olen tyytymätön häneen. Niin ei kuitenkaan ollut, mutta en saanut häntä uskomaan sitä. Sitten ajattelin että osoitan hänelle enemmän sitä kuinka paljon pidän hänestä ja rakastan häntä. Hän tulkitsi sen niin, että teen sitä vain hänen tyydyttämiseksi ja että se oli vähän niin kuin teeskentelyä, vaikka niin ei ollut. Lopulta minusta itsestä tuli vain etäisempi, koska tuntui että kaikki mitä tein oli väärin. Se näkyi minusta ulospäin varmasti, koska olin asiasta ahdistunut ja monesti tyttöystäväni seurassa ahdistuin, koska tuntui että en tiedä miten minun pitäisi olla, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi sanoa. Mietin jatkuvasti tyttöystäväni seurassa vain sitä että mitä hän ajattelee ja rentoutumisesta hänen seurassa tuli todella vaikeaa. Se johti siihen, että minusta tuli passiivinen ja ajattelin asioita lähinnä omassa päässäni kun en uskaltanut enää keskustella tai tehdä oikein mistään, koska pelkäsin vain että teen jotain väärin tai pahennan asioita entisestään. Nyt ollaan tässä oravanpyörässä.

Mun edellisessä suhteessa oli sellainen tilanne, että itse tunsin alusta lähtien riittämättömyyttä suhteessa. Siihen oli oikeasti syynsä. Yritin monta kertaa ottaa asiat puheeksi, mutta toinen kuittasi ne kehumalla minua ja puhumalla omasta onnellisuudestaan (mitäpä siihen voisi sanoa?). Tämä ärsytti ja sai tuntemaan vielä suurempaa kurjuutta, koska tuntui, että ongelmat työnnetään syrjään.

Kehuminen vain yltyi, koska entinen kumppanini, kuten sinäkin, uskoi että se auttaisi jotakin. Sain myös usein kukkia ja ties mitä. Miksi en ollut onnellinen, kun toinen yritti niin paljon? Tunsin kamalaa syyllisyyttä. Aikaisempien murheiden lisäksi olin nyt vieläpä salaa epäkiitollinen tyttöystävä, enkä pystynyt jatkuvasti elämään ”kehujen edellyttämästi”. Mun piti laittautua nätiksi, sillä jos kumppani kehui kauniiksi kun näytin oikeasti pelätiltä, niin ajattelin ”en usko” ja tunsin itseni ikäväksi ihmiseksi ja kumppani harmistui jos sanoin ääneen, että ”joopajoo, no en oo kaunis nyt”. Joskus vain naamani näytti siltä, etten ole innostunut kuulemaan kehuja, ja sekin harmitti häntä. Sitäpaitsi jos joka päivä kuulee olevansa kaunis, näytti miltä tahansa, niin ne kehut eivät enää vaikuta uskottavilta. Ja tuo kauniiksi kehuminen oli vain esimerkki.

Nyt näen mikä oli ongelma: kumppani uskoi, että hänen piti todistaa mulle rakkautensa. Mä taas halusin, että toinen olisi alusta asti ottanut mut vakavasti, sellaisena kuin olen ja keskustelisi kanssani kuin ihmisen kanssa keskustellaan. Tahdoin tuntea olevani riittävä, en olevani jalustalla. Koska jalustalla on tosi yksinäistä. Kun se mitä oikeasti halusin ei toteutunut, se mitä sain tilalle teki mut lopulta kroonisesti vihaiseksi ja sanoin just jotakin sellaista kuin ”lopeta toi kehuminen, mä en usko sua, toi on epäaitoa paskaa ja mielistelyä!” (joo, olin tosi kiva..)

Että sellaista, sori kun tuli pitkä. Kohtuus kaikessa, kehuissakin. Toivottavasti saatte asiat kuntoon, tuntuu pahalta molempien puolesta. Teidän suhde on tietysti eri asia eikä tyttöystäväsi ole minä. Mikä on hyvä, koska mä olen kyllä aika sekopää.

puolierakko kirjoitti:

Mies ei puhu ongelmista tai mistään asiasta mikä häntä ei kiinnosta. Läheisyys kadonnut ja ei tehdä mitään yhdessä. Ei edes kaupassa käydä yhdessä. Mies saa mennä jos haluaa jonnekin vapaasti (en estele) ja käy ulkona/ravintolassa/festareilla noin 3-5 kertaa vuodessa. Itse en käy missään kuin kaupassa ja lenkillä. Mies siirtyi vielä pahan kuorsauksensa takia nukkumaan eri huoneeseen. Puhumme vain joitakin lauseita päivässä tai aamukahvilla viikonloppuna. Ollaan kuitenkin toistemme parhaat kaverit. Kohta 14 vuotta oltu yhdessä. Tulevaisuus on kysymysmerkki...?

Miten se ilmenee että olette toistenne parhaat kaverit?

Vierailija kirjoitti:

puolierakko kirjoitti:

Mies ei puhu ongelmista tai mistään asiasta mikä häntä ei kiinnosta. Läheisyys kadonnut ja ei tehdä mitään yhdessä. Ei edes kaupassa käydä yhdessä. Mies saa mennä jos haluaa jonnekin vapaasti (en estele) ja käy ulkona/ravintolassa/festareilla noin 3-5 kertaa vuodessa. Itse en käy missään kuin kaupassa ja lenkillä. Mies siirtyi vielä pahan kuorsauksensa takia nukkumaan eri huoneeseen. Puhumme vain joitakin lauseita päivässä tai aamukahvilla viikonloppuna. Ollaan kuitenkin toistemme parhaat kaverit. Kohta 14 vuotta oltu yhdessä. Tulevaisuus on kysymysmerkki...?

Miten se ilmenee että olette toistenne parhaat kaverit?

Samaa ihmettelen....

Vierailija kirjoitti:

Mies ei anna tarpeeksi läheisyyttä eikä oikeastaan ikinä sano rakastavansa ensin tms. Seksiä voisi olla hieman useammin esim 4-5 krt viikossa, nyt n. Kerran tai kaksi viikossa.

Kerran tai kaksi viikossa! Meillä kerran kuukaudessa, ehkä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei anna tarpeeksi läheisyyttä eikä oikeastaan ikinä sano rakastavansa ensin tms. Seksiä voisi olla hieman useammin esim 4-5 krt viikossa, nyt n. Kerran tai kaksi viikossa.

Kerran tai kaksi viikossa! Meillä kerran kuukaudessa, ehkä!

Sama täällä. Tuo 1-2 x/viikko olisi jo aikamoista luksusta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Meillä oli tämän tyyppinen tilanne tyttöystäväni puolelta ja on vieläkin, mutta paljon pidemmälle mennyt. Alkuun hän luuli ettei riitä minulle ja että olen tyytymätön häneen. Niin ei kuitenkaan ollut, mutta en saanut häntä uskomaan sitä. Sitten ajattelin että osoitan hänelle enemmän sitä kuinka paljon pidän hänestä ja rakastan häntä. Hän tulkitsi sen niin, että teen sitä vain hänen tyydyttämiseksi ja että se oli vähän niin kuin teeskentelyä, vaikka niin ei ollut. Lopulta minusta itsestä tuli vain etäisempi, koska tuntui että kaikki mitä tein oli väärin. Se näkyi minusta ulospäin varmasti, koska olin asiasta ahdistunut ja monesti tyttöystäväni seurassa ahdistuin, koska tuntui että en tiedä miten minun pitäisi olla, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi sanoa. Mietin jatkuvasti tyttöystäväni seurassa vain sitä että mitä hän ajattelee ja rentoutumisesta hänen seurassa tuli todella vaikeaa. Se johti siihen, että minusta tuli passiivinen ja ajattelin asioita lähinnä omassa päässäni kun en uskaltanut enää keskustella tai tehdä oikein mistään, koska pelkäsin vain että teen jotain väärin tai pahennan asioita entisestään. Nyt ollaan tässä oravanpyörässä.

Mun edellisessä suhteessa oli sellainen tilanne, että itse tunsin alusta lähtien riittämättömyyttä suhteessa. Siihen oli oikeasti syynsä. Yritin monta kertaa ottaa asiat puheeksi, mutta toinen kuittasi ne kehumalla minua ja puhumalla omasta onnellisuudestaan (mitäpä siihen voisi sanoa?). Tämä ärsytti ja sai tuntemaan vielä suurempaa kurjuutta, koska tuntui, että ongelmat työnnetään syrjään.

Kehuminen vain yltyi, koska entinen kumppanini, kuten sinäkin, uskoi että se auttaisi jotakin. Sain myös usein kukkia ja ties mitä. Miksi en ollut onnellinen, kun toinen yritti niin paljon? Tunsin kamalaa syyllisyyttä. Aikaisempien murheiden lisäksi olin nyt vieläpä salaa epäkiitollinen tyttöystävä, enkä pystynyt jatkuvasti elämään ”kehujen edellyttämästi”. Mun piti laittautua nätiksi, sillä jos kumppani kehui kauniiksi kun näytin oikeasti pelätiltä, niin ajattelin ”en usko” ja tunsin itseni ikäväksi ihmiseksi ja kumppani harmistui jos sanoin ääneen, että ”joopajoo, no en oo kaunis nyt”. Joskus vain naamani näytti siltä, etten ole innostunut kuulemaan kehuja, ja sekin harmitti häntä. Sitäpaitsi jos joka päivä kuulee olevansa kaunis, näytti miltä tahansa, niin ne kehut eivät enää vaikuta uskottavilta. Ja tuo kauniiksi kehuminen oli vain esimerkki.

Nyt näen mikä oli ongelma: kumppani uskoi, että hänen piti todistaa mulle rakkautensa. Mä taas halusin, että toinen olisi alusta asti ottanut mut vakavasti, sellaisena kuin olen ja keskustelisi kanssani kuin ihmisen kanssa keskustellaan. Tahdoin tuntea olevani riittävä, en olevani jalustalla. Koska jalustalla on tosi yksinäistä. Kun se mitä oikeasti halusin ei toteutunut, se mitä sain tilalle teki mut lopulta kroonisesti vihaiseksi ja sanoin just jotakin sellaista kuin ”lopeta toi kehuminen, mä en usko sua, toi on epäaitoa paskaa ja mielistelyä!” (joo, olin tosi kiva..)

Että sellaista, sori kun tuli pitkä. Kohtuus kaikessa, kehuissakin. Toivottavasti saatte asiat kuntoon, tuntuu pahalta molempien puolesta. Teidän suhde on tietysti eri asia eikä tyttöystäväsi ole minä. Mikä on hyvä, koska mä olen kyllä aika sekopää.

Niinno, veikkaan että ei saada asioita kuntoon, koska tällä hetkellä minä taidan olla ainut joka sitä haluaa. Kuulostat hyvin paljon tyttöystävältäni, voisin jopa luulla sinua häneksi, mutta hän ei kyllä koskaan kieltänyt kehumasta. Tai en ainakaan muista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Meillä oli tämän tyyppinen tilanne tyttöystäväni puolelta ja on vieläkin, mutta paljon pidemmälle mennyt. Alkuun hän luuli ettei riitä minulle ja että olen tyytymätön häneen. Niin ei kuitenkaan ollut, mutta en saanut häntä uskomaan sitä. Sitten ajattelin että osoitan hänelle enemmän sitä kuinka paljon pidän hänestä ja rakastan häntä. Hän tulkitsi sen niin, että teen sitä vain hänen tyydyttämiseksi ja että se oli vähän niin kuin teeskentelyä, vaikka niin ei ollut. Lopulta minusta itsestä tuli vain etäisempi, koska tuntui että kaikki mitä tein oli väärin. Se näkyi minusta ulospäin varmasti, koska olin asiasta ahdistunut ja monesti tyttöystäväni seurassa ahdistuin, koska tuntui että en tiedä miten minun pitäisi olla, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi sanoa. Mietin jatkuvasti tyttöystäväni seurassa vain sitä että mitä hän ajattelee ja rentoutumisesta hänen seurassa tuli todella vaikeaa. Se johti siihen, että minusta tuli passiivinen ja ajattelin asioita lähinnä omassa päässäni kun en uskaltanut enää keskustella tai tehdä oikein mistään, koska pelkäsin vain että teen jotain väärin tai pahennan asioita entisestään. Nyt ollaan tässä oravanpyörässä.

Mun edellisessä suhteessa oli sellainen tilanne, että itse tunsin alusta lähtien riittämättömyyttä suhteessa. Siihen oli oikeasti syynsä. Yritin monta kertaa ottaa asiat puheeksi, mutta toinen kuittasi ne kehumalla minua ja puhumalla omasta onnellisuudestaan (mitäpä siihen voisi sanoa?). Tämä ärsytti ja sai tuntemaan vielä suurempaa kurjuutta, koska tuntui, että ongelmat työnnetään syrjään.

Kehuminen vain yltyi, koska entinen kumppanini, kuten sinäkin, uskoi että se auttaisi jotakin. Sain myös usein kukkia ja ties mitä. Miksi en ollut onnellinen, kun toinen yritti niin paljon? Tunsin kamalaa syyllisyyttä. Aikaisempien murheiden lisäksi olin nyt vieläpä salaa epäkiitollinen tyttöystävä, enkä pystynyt jatkuvasti elämään ”kehujen edellyttämästi”. Mun piti laittautua nätiksi, sillä jos kumppani kehui kauniiksi kun näytin oikeasti pelätiltä, niin ajattelin ”en usko” ja tunsin itseni ikäväksi ihmiseksi ja kumppani harmistui jos sanoin ääneen, että ”joopajoo, no en oo kaunis nyt”. Joskus vain naamani näytti siltä, etten ole innostunut kuulemaan kehuja, ja sekin harmitti häntä. Sitäpaitsi jos joka päivä kuulee olevansa kaunis, näytti miltä tahansa, niin ne kehut eivät enää vaikuta uskottavilta. Ja tuo kauniiksi kehuminen oli vain esimerkki.

Nyt näen mikä oli ongelma: kumppani uskoi, että hänen piti todistaa mulle rakkautensa. Mä taas halusin, että toinen olisi alusta asti ottanut mut vakavasti, sellaisena kuin olen ja keskustelisi kanssani kuin ihmisen kanssa keskustellaan. Tahdoin tuntea olevani riittävä, en olevani jalustalla. Koska jalustalla on tosi yksinäistä. Kun se mitä oikeasti halusin ei toteutunut, se mitä sain tilalle teki mut lopulta kroonisesti vihaiseksi ja sanoin just jotakin sellaista kuin ”lopeta toi kehuminen, mä en usko sua, toi on epäaitoa paskaa ja mielistelyä!” (joo, olin tosi kiva..)

Että sellaista, sori kun tuli pitkä. Kohtuus kaikessa, kehuissakin. Toivottavasti saatte asiat kuntoon, tuntuu pahalta molempien puolesta. Teidän suhde on tietysti eri asia eikä tyttöystäväsi ole minä. Mikä on hyvä, koska mä olen kyllä aika sekopää.

Niinno, veikkaan että ei saada asioita kuntoon, koska tällä hetkellä minä taidan olla ainut joka sitä haluaa. Kuulostat hyvin paljon tyttöystävältäni, voisin jopa luulla sinua häneksi, mutta hän ei kyllä koskaan kieltänyt kehumasta. Tai en ainakaan muista.

Säkin kuulostit mun entiseltä kumppanilta, jopa siinä, että haluaisit saada asiat kuntoon. Hänen mielestään suhteemme oli kuitenkin jopa hyvä ja onnellinen enkä oikein ymmärrä miksi, kun selvästikin tein hänet aika onnettomaksi ja päinvastoin (ei tuo kertomani ollut mikään ainoa eron syy, mutta yksi olennaisimmista). Oli se tietysti myös ihanaa ja hauskaa ja täynnä rakkautta, mutta se ei riittänyt.

En tiedä teistä, mutta meillä oli ties mitä scheissea käsiteltävänä suhteen alusta asti, ja sitä vaan raahattiin mukana ja sen päälle yritettiin rakentaa, ei onnistunut, yllättäen. Vaikka mitään konkreettisia ongelmia ei voisi osoittaa, niin onhan se niinkin, että kun kerran kaks ihmistä on antaneet itselleen ja toiselle tietyt roolit, niin niistä on kamalan vaikeaa päästä eroon. Mutta voi se tietysti onnistua, pelastuneita parisuhteita on vaikka kuinka. Harmi, etten mä tiedä miten se tehdään, olisin soveltanut omaan elämääni jos tietäisin.

Ehkä tiedätkin, että et sä ainakaan voi loppuikääsi varoa jokaista sanaasi. Sun tyttöystävä huomaa että sua ahdistaa, se tekee ehkä tyttöystävästäsi vieläkin ahdistuneemman ja sun pitää varoa vielä enemmän ja lopulta viettäisitte elämänne vierekkäin sohvalla jäykkinä istuen tuijottaen tyhjää seinää. Se, että varot sanojasi ei ole hyvä edes sun tyttöystävää kohtaan, luulisin. Kuten aikaisemmin sanoin, en itse halunnut erityiskohtelua, halusin tulla nähdyksi henkilönä, jonka ei tarvitse olla sitä ja tätä. Siinä tuli liian tietoiseksi itsestään. Se arvostus olisi näkynyt mulle tekoina, enkä nyt tarkoita mitään kukkasia ja suklaata. Olisin esimerkiksi toivonut, että hän olisi pitänyt lupauksensa tai ei olisi vältellyt keskusteluja tai ei olisi keksinyt tyhmiä tekosyitä asioille. Jos et aikaisemmin yrittänyt miellyttää häntä, niin nyt sä ainakin yrität, olemalla hiljaa. Se näkyy läpi. Ja se on kurjaa teille molemmille.

Miehellä on masennus, ei ikinä halua läjteä mihinkään kotoa tekemään jotain, seksi on paskaa, ei kiinnosta antaa mulle orgasmeja eikä suostu mun toiveisiin seksin osalta, kun kaipaisin rajumpaa menoa ja alistamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että mies on usein tyytymättömän oloinen ja tuntuu, että se on minun syyni. Tuntuu, etten ole riitävän hyvä, vaan pitäisi olla koko ajan parempi. Tästä ei voi edes syyttää miestä tai ottaa puheeksi hedelmällisellä tavalla, koska mies kiistää sen lähtökohtaisesti ja toisaalta ehkä minänoikeasti olenkin se huonompi.

Meillä oli tämän tyyppinen tilanne tyttöystäväni puolelta ja on vieläkin, mutta paljon pidemmälle mennyt. Alkuun hän luuli ettei riitä minulle ja että olen tyytymätön häneen. Niin ei kuitenkaan ollut, mutta en saanut häntä uskomaan sitä. Sitten ajattelin että osoitan hänelle enemmän sitä kuinka paljon pidän hänestä ja rakastan häntä. Hän tulkitsi sen niin, että teen sitä vain hänen tyydyttämiseksi ja että se oli vähän niin kuin teeskentelyä, vaikka niin ei ollut. Lopulta minusta itsestä tuli vain etäisempi, koska tuntui että kaikki mitä tein oli väärin. Se näkyi minusta ulospäin varmasti, koska olin asiasta ahdistunut ja monesti tyttöystäväni seurassa ahdistuin, koska tuntui että en tiedä miten minun pitäisi olla, mitä pitäisi tehdä, mitä pitäisi sanoa. Mietin jatkuvasti tyttöystäväni seurassa vain sitä että mitä hän ajattelee ja rentoutumisesta hänen seurassa tuli todella vaikeaa. Se johti siihen, että minusta tuli passiivinen ja ajattelin asioita lähinnä omassa päässäni kun en uskaltanut enää keskustella tai tehdä oikein mistään, koska pelkäsin vain että teen jotain väärin tai pahennan asioita entisestään. Nyt ollaan tässä oravanpyörässä.

Mun edellisessä suhteessa oli sellainen tilanne, että itse tunsin alusta lähtien riittämättömyyttä suhteessa. Siihen oli oikeasti syynsä. Yritin monta kertaa ottaa asiat puheeksi, mutta toinen kuittasi ne kehumalla minua ja puhumalla omasta onnellisuudestaan (mitäpä siihen voisi sanoa?). Tämä ärsytti ja sai tuntemaan vielä suurempaa kurjuutta, koska tuntui, että ongelmat työnnetään syrjään.

Kehuminen vain yltyi, koska entinen kumppanini, kuten sinäkin, uskoi että se auttaisi jotakin. Sain myös usein kukkia ja ties mitä. Miksi en ollut onnellinen, kun toinen yritti niin paljon? Tunsin kamalaa syyllisyyttä. Aikaisempien murheiden lisäksi olin nyt vieläpä salaa epäkiitollinen tyttöystävä, enkä pystynyt jatkuvasti elämään ”kehujen edellyttämästi”. Mun piti laittautua nätiksi, sillä jos kumppani kehui kauniiksi kun näytin oikeasti pelätiltä, niin ajattelin ”en usko” ja tunsin itseni ikäväksi ihmiseksi ja kumppani harmistui jos sanoin ääneen, että ”joopajoo, no en oo kaunis nyt”. Joskus vain naamani näytti siltä, etten ole innostunut kuulemaan kehuja, ja sekin harmitti häntä. Sitäpaitsi jos joka päivä kuulee olevansa kaunis, näytti miltä tahansa, niin ne kehut eivät enää vaikuta uskottavilta. Ja tuo kauniiksi kehuminen oli vain esimerkki.

Nyt näen mikä oli ongelma: kumppani uskoi, että hänen piti todistaa mulle rakkautensa. Mä taas halusin, että toinen olisi alusta asti ottanut mut vakavasti, sellaisena kuin olen ja keskustelisi kanssani kuin ihmisen kanssa keskustellaan. Tahdoin tuntea olevani riittävä, en olevani jalustalla. Koska jalustalla on tosi yksinäistä. Kun se mitä oikeasti halusin ei toteutunut, se mitä sain tilalle teki mut lopulta kroonisesti vihaiseksi ja sanoin just jotakin sellaista kuin ”lopeta toi kehuminen, mä en usko sua, toi on epäaitoa paskaa ja mielistelyä!” (joo, olin tosi kiva..)

Että sellaista, sori kun tuli pitkä. Kohtuus kaikessa, kehuissakin. Toivottavasti saatte asiat kuntoon, tuntuu pahalta molempien puolesta. Teidän suhde on tietysti eri asia eikä tyttöystäväsi ole minä. Mikä on hyvä, koska mä olen kyllä aika sekopää.

Niinno, veikkaan että ei saada asioita kuntoon, koska tällä hetkellä minä taidan olla ainut joka sitä haluaa. Kuulostat hyvin paljon tyttöystävältäni, voisin jopa luulla sinua häneksi, mutta hän ei kyllä koskaan kieltänyt kehumasta. Tai en ainakaan muista.

Säkin kuulostit mun entiseltä kumppanilta, jopa siinä, että haluaisit saada asiat kuntoon. Hänen mielestään suhteemme oli kuitenkin jopa hyvä ja onnellinen enkä oikein ymmärrä miksi, kun selvästikin tein hänet aika onnettomaksi ja päinvastoin (ei tuo kertomani ollut mikään ainoa eron syy, mutta yksi olennaisimmista). Oli se tietysti myös ihanaa ja hauskaa ja täynnä rakkautta, mutta se ei riittänyt.

En tiedä teistä, mutta meillä oli ties mitä scheissea käsiteltävänä suhteen alusta asti, ja sitä vaan raahattiin mukana ja sen päälle yritettiin rakentaa, ei onnistunut, yllättäen. Vaikka mitään konkreettisia ongelmia ei voisi osoittaa, niin onhan se niinkin, että kun kerran kaks ihmistä on antaneet itselleen ja toiselle tietyt roolit, niin niistä on kamalan vaikeaa päästä eroon. Mutta voi se tietysti onnistua, pelastuneita parisuhteita on vaikka kuinka. Harmi, etten mä tiedä miten se tehdään, olisin soveltanut omaan elämääni jos tietäisin.

Ehkä tiedätkin, että et sä ainakaan voi loppuikääsi varoa jokaista sanaasi. Sun tyttöystävä huomaa että sua ahdistaa, se tekee ehkä tyttöystävästäsi vieläkin ahdistuneemman ja sun pitää varoa vielä enemmän ja lopulta viettäisitte elämänne vierekkäin sohvalla jäykkinä istuen tuijottaen tyhjää seinää. Se, että varot sanojasi ei ole hyvä edes sun tyttöystävää kohtaan, luulisin. Kuten aikaisemmin sanoin, en itse halunnut erityiskohtelua, halusin tulla nähdyksi henkilönä, jonka ei tarvitse olla sitä ja tätä. Siinä tuli liian tietoiseksi itsestään. Se arvostus olisi näkynyt mulle tekoina, enkä nyt tarkoita mitään kukkasia ja suklaata. Olisin esimerkiksi toivonut, että hän olisi pitänyt lupauksensa tai ei olisi vältellyt keskusteluja tai ei olisi keksinyt tyhmiä tekosyitä asioille. Jos et aikaisemmin yrittänyt miellyttää häntä, niin nyt sä ainakin yrität, olemalla hiljaa. Se näkyy läpi. Ja se on kurjaa teille molemmille.

En ole tuo kenelle vastasit, mutta pakko kommentoida kun tilanne on niin tuttu minullekin. Tekstisi voisi hyvinkin olla vaimoni kirjoittama.

Oletko varma, että se toisen kehuminen oli epäaitoa tai vimmaista rakkauden todistelua? Ehkä hän todella näki sinut kauniina myös silloin kun et ollut viimeisen päälle laittautunut. Ihmisten kauneuskäsitykset ovat hyvin erilaisia. Ainakin itselle se on enemmän kuin vain pintaa. Ja toisaalta kaunis hymy tai ihanat silmät voivat peittää alleen huonon ihon tai rasvaiset hiukset.

Ehkä kyse todella oli vain sinun heikosta itseluottamuksesta? Tunsit itsesi riittämättömäksi koska luulit hänen kaipaavan jotain enemmän/parempaa vaikka hän saattoi hyvinkin olla tyytyväinen siihen mitä olit. Et varmasti ollut täydellinen, mutta kukapa olisi. Jotkut meistä osaavat arvostaa myös todellisia epätäydellisiä ihmisiä.

Up