Polyamoria ja ihmisten suvaitsemattomuus
Olen polyamorisesti/monisuhteisesti suuntautunut. Oma perheeni ja tuttavapiirini on ollut asian suhteen suvaitsevaista ja ymmärtäväistä, joten en ole aiemmin tajunnutkaan miten negatiivisesti ihmiset voivat suhtautua tähän. Nyt olen lyhyen ajan sisällä törmännyt useita kertoja siihen, että tämä herättääkin ihmisissä suorastaan aggressiivista tuomitsemista ja ihmeellistä vastaanvänkäämistä (uusissa harrastuspiireissä ym. missä asiasta on tullut puhetta).
Mua ihmetyttää ehkä eniten tuo vastaanvänkääminen, eli siis mulle väitetään, että en voi rakastaa useampaa ihmistä yhtäaikaa romanttisesti. En kuulemma vaan oo ikinä ollut oikeasti rakastunut, kunhan tapaan sen oikean niin moiset hömpötykset unohtuu jne. Ei suostuta uskomaan, että suhteissani on tunteet mukana eikä ne oo pelkkää seksiä. Väitetään kivenkovaa, että kyse on silti pettämisestä, vaikka kuinka olisi kaikkien osapuolten suostumus, koska periaatteellisesti kuulemma vaan näin on.
Onko tuommoinen asenne oikeasti yleinen? Oonko elänyt jossain kuplassa kun oon tottunut, että ihmiset uskoo kyllä että mä itse tiedän millainen oon ja mikä mulle sopii ja mitä tunnen? Oon hämmentynyt. Ei mulle oo tullut mieleen väittää vaikka onnellisesti yksisuhteisille ihmisille, että odottakaa vaan, kyllä te vielä tajuatte, että toi on joku vaihe vaan, ja oikeesti ootte tekin polyja.
Kommentit (176)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä en oikein tajua ja se on, miten selvitä suhteen epätasapainosta, silloin kun se on päällä. Sanotaan, että Seija on ollut Jarin kanssa naimisissa 10 vuotta. Harrastusympyröissä Seija tutustuu Anteroon ja he rakastuvat tulisesti ja tulee se "ei-voi-pitää-näppejään-erossa"-vaihe, haluaa nähdä toista ja olla koko ajan lähellä ja seksiäkin on alun kiihkossa jatkuvasti. Miten Jari siellä kotona pärjää? Hänellä ei ehkä ole sillä hetkellä ketään toista Seijan lisäksi.
Mitä yli-ihmisiä nämä polyamoristit oikein ovat?Normaalit ihmiset hoitasivat asian niin, että Seija ja Antero nussivat salaa, ja Jari ja Seija jatkavat normaalia arkea. Seija ei suinkaan esittelisi Anteroa Jarille.
Näin on toimittu niin kauan, kuin on "rakkausliittoja" ollut. Sillon kun nainen oli vielä miehen omaisuutta, mies saattoi nussia muita ihan avoimesti, esim piikoja jne. Mutta ei mennä siihen. Nykyaikaisessa parisuhteessa pidetään kolmannet pyörät ulkopuolella ja piilossa, jos niitä on.Polyamoristeilla tosiaan tuntuu joku ruuvi uupuvan.
Minua, monogamista heteronaista, kuvottaa ajatella, että pettäminen muka on normaalien ihmisten normaalia puuhaa.
Miten paljon tältäkin foorumilta olisi puuttunut itkua ja parkua, jos ihmiset, jotka eivät kykene monogaamiseen suhteeseen tunnustaisivat sen itselleen, eivätkä änkeäisi näihin "normaaleihin" liittoihin pahoittamaan toisen mieltä ja pahimmassa tapauksessa järkyttämään koko toisen mielenterveyttä.
Jos itsessään tunnistaa piirteen, että tämä normaali parisuhde ei anna elämälle sitä, mitä elämältä haluaa, ruuvi puuttuu sen päästä, joka väittää, että on huono juttu olla rehellinen tämmöisen asian suhteen.
Kerroin vain miten valtaosa ihmisistä, joille ei yksi suhde riitä, toimivat. Eli normaali tapa on pitää kolmas osapuoli visusti piilossa puolisolta. Se on vaan ihmisten normitapa toimia hienovaraisesti näissä asioissa.
Turha ampua viestintuojaa. Kerroin vain faktan. Kenenkään ei ole pakko kolmatta pyörää hankkia.
Ja minä vaan kerroin, että minusta on kuvottava se tapa, mitä sinä pidät normaalina.
On se minustakin kuvottavaa, mutta ihmisluonteelle silti normaalia.
Polyamoria taas on ihmisluonteen vastaista.
Ihmisluonne ei vaan taida olla ihan niin yksinkertainen peli kuin sinä tunnut kuvittelevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten olet suhteessa niiden monien ihmisten kanssa, jos se ei liity seksiin, etkö ole koskaan kuullut ystävyydestä?
Kyllähän toi kieltämättä on typerää touhua, ei voi mitään. Minä en jaksaisi parisuhdetta edes yhden kanssa, ja se tuntuu parisuhteessa elävillekin olevan liikaa, millä järjenjuoksulla parisuhde onnistuisi monen kanssa samaan aikaan. Erikoisuuden tavottelua, ei mitään muuta.
Jos ihmiset olisivat oikeasti mielellään yhdessä jne, eivät kyllä kenellekään ilmottasi kolmannesta tai neljännestä tai viidennestä pyörästä.
Eikö teitä oksennuta jakaa limojanne keskenänne, kyllähän tossa väkisinkin tautiriski kasvaa.Kuule ei se olekaan parisuhde, vaan polyamorinen suhde. Sen vuoksi se saattaa joillakin kestää paremmin kuin parisuhde. Mutta sä et tosiaankaan voi käsittää eroa.
Jos sä oikeasti olisit onnellinen ilman parisuhdetta, et täällä sitä ilmoittaisi, erikoisuuden tavoittelun vuoksi halusit tänne kirjoittaa.
ps, missä sanoin olevani onnellinen.? Sanoin vain etten jaksaisi elää parisuhteessa edes yhden kanssa.
Joo huono sanavalinta multa. Aggressiiviset sanavalintasi tosiaan osoittivat, että siinä ei kirjoittele onnellinen, elämäänsä tyytyväinen ihminen.
Oli miten oli, se mitä kirjoitin on totta. Eikö tänne muka saa kirjottaa kuin onnelliset ihmiset.
ps. Onni on pienissä hetkissä, se ei kestä yhtäjaksosesti edes päivää, se tulee ja menee, kuten muutkin tunteet. Ei ole mitään suurta onnellisuuden tilaa, joka kestäisi viikkoja ja vuosia putkeen.

Niin, mutta tarkoitinkin, että koska tätä ei salailla, mitä yli-inhimillisiä ponnistuksia Jarilla pitää olla, että kestää Seijan rakkaushuuruisuutta - onhan Jarilla ja Seijalla rakkausliitto, ei mikään kaverisuhde. Kun Seija umpirakastuneena tulee kotiin ja kaikesta huokuu oikein se alkuajan kiihkeys, josta Jari ei ole osallinen. Miten hän selviää tilanteesta?
Eihän normimies sellasesta selviäkään, joko alkaa nyrkki heilua tai tarttuu pulloon, tai molemmat. Siis yleensä. Voihan olla että Jari onkin erilainen suomalainen mies, joka ei esim juo alkoholia, hän menee ja hirttää itsensä. Ainakin ajautuu pahaan masennukseen.
Tämä on normaalien miesten tapa. Joten jops joku väittää, että olisi parempi että Jari vain toivottaisi Anteron iloisesti tervetulleeksi hymyillen saadessaan uuden kaverin, hän valehtelee tai on pahasti ihmispsyykestä täysin pihalla. Nämä polyamoristit tuntuu olevan pihalla ihmisen toimintatavoista ja tunteista.
Kyllä minä väitän että perinteinen pettäminen on parempi vaihtoehto. Ja kun Seijan ja Anteron huuma haihtuu, Seija huomaa olevansa onnellinen, että hänellä on Jarin kaltainen kumppani.
Polyamoristeja tosiaankin on huomattavasti vähemmän kuin monogamisia. Mutta sen vuoksi ei ehkä "normimiehen" kannattaisikaan mennä kertomaan, mikä polyamerisen Jarin reaktio on, hän kun ei osaa sitä edes kuvitella, saati tietäisi siitä jotakin.

Polyamoria taas on ihmisluonteen vastaista.Ihmisluonne ei vaan taida olla ihan niin yksinkertainen peli kuin sinä tunnut kuvittelevan.
Kyllä se melko yksinkertanen on, ja ihmisten käytösmallit ovat yleensä ennalta arvattavia ja samanlaisia kaikilla.
Emme ole niin yksilöllisiä kuin saatamme kuvitella, meitä ohjaa samat tunteet ja vietit ja toimintamallit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten olet suhteessa niiden monien ihmisten kanssa, jos se ei liity seksiin, etkö ole koskaan kuullut ystävyydestä?
Kyllähän toi kieltämättä on typerää touhua, ei voi mitään. Minä en jaksaisi parisuhdetta edes yhden kanssa, ja se tuntuu parisuhteessa elävillekin olevan liikaa, millä järjenjuoksulla parisuhde onnistuisi monen kanssa samaan aikaan. Erikoisuuden tavottelua, ei mitään muuta.
Jos ihmiset olisivat oikeasti mielellään yhdessä jne, eivät kyllä kenellekään ilmottasi kolmannesta tai neljännestä tai viidennestä pyörästä.
Eikö teitä oksennuta jakaa limojanne keskenänne, kyllähän tossa väkisinkin tautiriski kasvaa.Kuule ei se olekaan parisuhde, vaan polyamorinen suhde. Sen vuoksi se saattaa joillakin kestää paremmin kuin parisuhde. Mutta sä et tosiaankaan voi käsittää eroa.
Jos sä oikeasti olisit onnellinen ilman parisuhdetta, et täällä sitä ilmoittaisi, erikoisuuden tavoittelun vuoksi halusit tänne kirjoittaa.
ps, missä sanoin olevani onnellinen.? Sanoin vain etten jaksaisi elää parisuhteessa edes yhden kanssa.
Joo huono sanavalinta multa. Aggressiiviset sanavalintasi tosiaan osoittivat, että siinä ei kirjoittele onnellinen, elämäänsä tyytyväinen ihminen.
Oli miten oli, se mitä kirjoitin on totta. Eikö tänne muka saa kirjottaa kuin onnelliset ihmiset.
ps. Onni on pienissä hetkissä, se ei kestä yhtäjaksosesti edes päivää, se tulee ja menee, kuten muutkin tunteet. Ei ole mitään suurta onnellisuuden tilaa, joka kestäisi viikkoja ja vuosia putkeen.
Se, mitä kirjoitit, on totta sinun mielestäsi. Minusta se osoitti, että et tunne asiaa, josta aggressiivin sanakääntein kirjoitit.
Vierailija kirjoitti:
Ihan roskaa koko polyamoria. On vain termi itsekkäille hukassa oleville sitoutumiskammoisille.
sitoutuminen ei ole kaikille ihmisille mikään suurin arvo. Mutta sinun mielipiteesi ja maailmankatsomuksesi on se kaikkein paras tietenkin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä en oikein tajua ja se on, miten selvitä suhteen epätasapainosta, silloin kun se on päällä. Sanotaan, että Seija on ollut Jarin kanssa naimisissa 10 vuotta. Harrastusympyröissä Seija tutustuu Anteroon ja he rakastuvat tulisesti ja tulee se "ei-voi-pitää-näppejään-erossa"-vaihe, haluaa nähdä toista ja olla koko ajan lähellä ja seksiäkin on alun kiihkossa jatkuvasti. Miten Jari siellä kotona pärjää? Hänellä ei ehkä ole sillä hetkellä ketään toista Seijan lisäksi.
Mitä yli-ihmisiä nämä polyamoristit oikein ovat?Normaalit ihmiset hoitasivat asian niin, että Seija ja Antero nussivat salaa, ja Jari ja Seija jatkavat normaalia arkea. Seija ei suinkaan esittelisi Anteroa Jarille.
Näin on toimittu niin kauan, kuin on "rakkausliittoja" ollut. Sillon kun nainen oli vielä miehen omaisuutta, mies saattoi nussia muita ihan avoimesti, esim piikoja jne. Mutta ei mennä siihen. Nykyaikaisessa parisuhteessa pidetään kolmannet pyörät ulkopuolella ja piilossa, jos niitä on.Polyamoristeilla tosiaan tuntuu joku ruuvi uupuvan.
Niin, mutta tarkoitinkin, että koska tätä ei salailla, mitä yli-inhimillisiä ponnistuksia Jarilla pitää olla, että kestää Seijan rakkaushuuruisuutta - onhan Jarilla ja Seijalla rakkausliitto, ei mikään kaverisuhde. Kun Seija umpirakastuneena tulee kotiin ja kaikesta huokuu oikein se alkuajan kiihkeys, josta Jari ei ole osallinen. Miten hän selviää tilanteesta?
Eihän normimies sellasesta selviäkään, joko alkaa nyrkki heilua tai tarttuu pulloon, tai molemmat. Siis yleensä. Voihan olla että Jari onkin erilainen suomalainen mies, joka ei esim juo alkoholia, hän menee ja hirttää itsensä. Ainakin ajautuu pahaan masennukseen.
Tämä on normaalien miesten tapa. Joten jops joku väittää, että olisi parempi että Jari vain toivottaisi Anteron iloisesti tervetulleeksi hymyillen saadessaan uuden kaverin, hän valehtelee tai on pahasti ihmispsyykestä täysin pihalla. Nämä polyamoristit tuntuu olevan pihalla ihmisen toimintatavoista ja tunteista.
Kyllä minä väitän että perinteinen pettäminen on parempi vaihtoehto. Ja kun Seijan ja Anteron huuma haihtuu, Seija huomaa olevansa onnellinen, että hänellä on Jarin kaltainen kumppani.
Polyamoristeja tosiaankin on huomattavasti vähemmän kuin monogamisia. Mutta sen vuoksi ei ehkä "normimiehen" kannattaisikaan mennä kertomaan, mikä polyamerisen Jarin reaktio on, hän kun ei osaa sitä edes kuvitella, saati tietäisi siitä jotakin.
Tarkoititko "normimiehellä" minua, olen kyllä ihan nainen.
Kyllä sen ihan järki sanoo, että miesten reaktio ei ole hyvä, jos ehdotellaan suhteeseen vielä toista miestä, siinä voi lähteä henki.
Sitä en tiennyt että Jari on joku himokas polymeeri, ajattelin hänellä ja Seinalla olevan ihan normaali parisuhde. Onko tämä Jari siis miehiin päin kallellaan, ja haluisi homostella Aanteron kanssa?
Samanlaista sotkua sekä parisuhteet että polyamoriset suhteet :D ainakin hyvin usein. En lähtisi mistään moraalisesta näkökulmasta niitä arvottamaan. Jokaisen oma päätös. En ymmärrä kummaltakaan puolelta "tämä on oikea tapa elää" -vauhkotusta.

Minulla ei ole aavistustakaan, mitä nämä fiktiiviset hahmot tuumailevat, sitä pitää kysyä häneltä, joka ne keskusteluun loi, ellet se ole sinä.
On vain ilmeistä, että monet täällä eivät todellakaan ymmärrä, minkälainen polyameerinen suhde on, vaan vertailee sitä sitkeästi monogamiseen ja kuvittelee, että ihmiset reagoivat niissä samalla tavalla.
Eli APlle vastaus: eivät varmaankaan niinkään ole suvaitsemattomia, ovatpahan vaan totaalisen tietämättömiä, mutta sen sijaan, että tunnistaisivat tietämättömyytensä huutelevat "faktojaan" ja mukanokkeluuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan roskaa koko polyamoria. On vain termi itsekkäille hukassa oleville sitoutumiskammoisille.
sitoutuminen ei ole kaikille ihmisille mikään suurin arvo. Mutta sinun mielipiteesi ja maailmankatsomuksesi on se kaikkein paras tietenkin :)
Ja miten joku voi kuvitella että sitoutumiskammoinen ryhtyisi polyamoriseen suhderumbaan, kun ei halua sitoutua edes yhteen ihmiseen.
Aika outo ajatus että sitoutumiskammoinen haluais sitoutua useaampaankin ihmiseen parisuhdemielessä. Huhhei, ei todellakaan halua.
Polyamorisethan ovat himositoutujia. Ja se ei ole oikein normaalia, vaikuttaa läheisriippuvuudelta tms.

Sitä en tiennyt että Jari on joku himokas polymeeri, ajattelin hänellä ja Seinalla olevan ihan normaali parisuhde. Onko tämä Jari siis miehiin päin kallellaan, ja haluisi homostella Aanteron kanssa?Minulla ei ole aavistustakaan, mitä nämä fiktiiviset hahmot tuumailevat, sitä pitää kysyä häneltä, joka ne keskusteluun loi, ellet se ole sinä.

Kyllä minä puhuin "normimiehistä" parissa kommentissa.
Miksi sinä niin kovasti uskot,. että polyamoristen ihmisten käytösmallit, tunteet ja reaktiot poikkeaa tavallisesta ihmislajista. Kyllä kaikkien ihmisten kaava on melko samanlainen ja ennalta arvattava. Onko se sinusta ihan tervettä, että ihmiset kiusaavat toisiaan elämällä monen ihmisen parisuhteessa, ja näyttelevät toisilleen suvaitsevaisia ja onnellisia, vaikka sisällä velloo ihan normitunteet mitä ihmismieli tuottaa.
Minusta aika raadollista. Kuitenkin siellä aina joku kärsii ja tuntee sisäistä kaunaa, vaikka sitä ei koskaan myöntäisi.
Paljon parempi on perinteinen tapa, eli kolmas pyörä pidetään visusti piilossa puolisolta, jos sellanen hankitaan. Jos ollaan niin tyhmiä, että sellanen hankitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan roskaa koko polyamoria. On vain termi itsekkäille hukassa oleville sitoutumiskammoisille.
sitoutuminen ei ole kaikille ihmisille mikään suurin arvo. Mutta sinun mielipiteesi ja maailmankatsomuksesi on se kaikkein paras tietenkin :)
Ja miten joku voi kuvitella että sitoutumiskammoinen ryhtyisi polyamoriseen suhderumbaan, kun ei halua sitoutua edes yhteen ihmiseen.
Aika outo ajatus että sitoutumiskammoinen haluais sitoutua useaampaankin ihmiseen parisuhdemielessä. Huhhei, ei todellakaan halua.
Polyamorisethan ovat himositoutujia. Ja se ei ole oikein normaalia, vaikuttaa läheisriippuvuudelta tms.
Ja näin saimme sitoutumiselle oikean, matemaattisen arvon = 1.
Jos >1, on läheisriippuvainen.
Jos <1 , sitoutumiskammoinen.
Helppoa kuin heinänteko, tämä normaalin ihmisluonteen määrittely!
Tässä olisi itsekin polyamoriaa "harrastaneen" näkemys asiaan. Olin melko nuori, normeja vastaan kapinoimista rakastava ja sanalla sanoen naiivi kun tuo polyamoriajaksoni oli. Opettelin sitä paljonkin, olin parisuhteissa kokeneiden polyamoristien kanssa, keskustelin paljon eri ihmisten kanssa, luin aiheesta jne. Noh, mikä fiilis mulle jäi, niin polyamoristeista vähintään 90 % on henkisesti hieman kypsymättömiä, monessa tapauksessa traumoihinsa kiinnijääneitä ressukoita ja kyllä todella - sitoutumiskammoisia.
Polyamorian ongelmia:
- suhteen todellinen syventäminen vaatii TODELLA paljon aikaa, vaivaa ja psyykkistä ja emotionaalista energiaa. Yhdelläkään inhimillisellä ihmisellä ei ole mahdollista harrastaa tätä monen ihmisen kanssa. Jotkut jäävät väistämättä vähän sivummalle, josta seuraa sydänsuruja, olipa sovittu mitä tahansa. Toinen vaihtoehto (hyvin yleinen nähdäkseni) on, että kovetetaan itseä ja ignorataan omia tunteita, jotka viestittävät siitä, että omat tarpeet eivät tule huomioiduksi.
- Aika! Yhdellekin suhteelle on haastavaa saada riittävästi aikaa järjestymään.
- Kyllä huomio yhdelle on pois toiselta. Jos huomiota ja itseään jakaa moneen suuntaan, voi käydä niin, että kukaan ei todella tunne sua läpikotaisin, sun huonojakin puolia.
Lisäksi nuo "heheh eikö lapsiakaan voi rakastaa kuin yhtä kerrallaan" -kommentit ovat vain typeriä ja osoittavat, että kirjoittajalla ei ole oikeista, syvälle menevistä parisuhteista mitään käsitystä. Parisuhde on sellainen sitoutuminen ja kasvunpaikka, että ei sitä voi verrata ystävyyssuhteisiin tai muihin sellaisiin...
Toisin sanoen: mielestäni polyamoria on typerä trendi-ilmiö, joka on vain haitaksi ihmisten psykologiselle kehitykselle ja ihmisenä kasvulle. En todellakaan ymmärrä, miksi joku kokee tarvetta mainostaa asiaa esim. harrastusporukassa. Itse pitäisin toki suuni kiinni, koska ei ole mun tehtävä antaa mielipiteitäni puolituttujen henkilökohtaisista elämistä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä en oikein tajua ja se on, miten selvitä suhteen epätasapainosta, silloin kun se on päällä. Sanotaan, että Seija on ollut Jarin kanssa naimisissa 10 vuotta. Harrastusympyröissä Seija tutustuu Anteroon ja he rakastuvat tulisesti ja tulee se "ei-voi-pitää-näppejään-erossa"-vaihe, haluaa nähdä toista ja olla koko ajan lähellä ja seksiäkin on alun kiihkossa jatkuvasti. Miten Jari siellä kotona pärjää? Hänellä ei ehkä ole sillä hetkellä ketään toista Seijan lisäksi.
Mitä yli-ihmisiä nämä polyamoristit oikein ovat?Normaalit ihmiset hoitasivat asian niin, että Seija ja Antero nussivat salaa, ja Jari ja Seija jatkavat normaalia arkea. Seija ei suinkaan esittelisi Anteroa Jarille.
Näin on toimittu niin kauan, kuin on "rakkausliittoja" ollut. Sillon kun nainen oli vielä miehen omaisuutta, mies saattoi nussia muita ihan avoimesti, esim piikoja jne. Mutta ei mennä siihen. Nykyaikaisessa parisuhteessa pidetään kolmannet pyörät ulkopuolella ja piilossa, jos niitä on.Polyamoristeilla tosiaan tuntuu joku ruuvi uupuvan.
Niin, mutta tarkoitinkin, että koska tätä ei salailla, mitä yli-inhimillisiä ponnistuksia Jarilla pitää olla, että kestää Seijan rakkaushuuruisuutta - onhan Jarilla ja Seijalla rakkausliitto, ei mikään kaverisuhde. Kun Seija umpirakastuneena tulee kotiin ja kaikesta huokuu oikein se alkuajan kiihkeys, josta Jari ei ole osallinen. Miten hän selviää tilanteesta?
Eihän normimies sellasesta selviäkään, joko alkaa nyrkki heilua tai tarttuu pulloon, tai molemmat. Siis yleensä. Voihan olla että Jari onkin erilainen suomalainen mies, joka ei esim juo alkoholia, hän menee ja hirttää itsensä. Ainakin ajautuu pahaan masennukseen.
Tämä on normaalien miesten tapa. Joten jops joku väittää, että olisi parempi että Jari vain toivottaisi Anteron iloisesti tervetulleeksi hymyillen saadessaan uuden kaverin, hän valehtelee tai on pahasti ihmispsyykestä täysin pihalla. Nämä polyamoristit tuntuu olevan pihalla ihmisen toimintatavoista ja tunteista.
Kyllä minä väitän että perinteinen pettäminen on parempi vaihtoehto. Ja kun Seijan ja Anteron huuma haihtuu, Seija huomaa olevansa onnellinen, että hänellä on Jarin kaltainen kumppani.
Polyamoristeja tosiaankin on huomattavasti vähemmän kuin monogamisia. Mutta sen vuoksi ei ehkä "normimiehen" kannattaisikaan mennä kertomaan, mikä polyamerisen Jarin reaktio on, hän kun ei osaa sitä edes kuvitella, saati tietäisi siitä jotakin.
Tarkoititko "normimiehellä" minua, olen kyllä ihan nainen.
Kyllä sen ihan järki sanoo, että miesten reaktio ei ole hyvä, jos ehdotellaan suhteeseen vielä toista miestä, siinä voi lähteä henki.
Sitä en tiennyt että Jari on joku himokas polymeeri, ajattelin hänellä ja Seinalla olevan ihan normaali parisuhde. Onko tämä Jari siis miehiin päin kallellaan, ja haluisi homostella Aanteron kanssa?Minulla ei ole aavistustakaan, mitä nämä fiktiiviset hahmot tuumailevat, sitä pitää kysyä häneltä, joka ne keskusteluun loi, ellet se ole sinä.
On vain ilmeistä, että monet täällä eivät todellakaan ymmärrä, minkälainen polyameerinen suhde on, vaan vertailee sitä sitkeästi monogamiseen ja kuvittelee, että ihmiset reagoivat niissä samalla tavalla.
Eli APlle vastaus: eivät varmaankaan niinkään ole suvaitsemattomia, ovatpahan vaan totaalisen tietämättömiä, mutta sen sijaan, että tunnistaisivat tietämättömyytensä huutelevat "faktojaan" ja mukanokkeluuksiaan.
Minä toin keskusteluun nämä fiktiiviset hahmot, koska halusin filosofoinnin sijaan osoittaa, mikä tilanne on, kun teoriasta tulee käytäntöä ja polyamorisen parin elämä on sitten tässä pisteessä. On hampaitaan kiristelevä, toisten tuoreesta seksihuuruisesta onnesta osattomaksi jäänyt Jari, uudesta rakkaudestaan huumaantunut Seija ja Antero, jolle tällainen tilanne joko sopii tai ei sovi. Oikeat ihmiset varsinaisessa ihmissuhdesotkussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä en oikein tajua ja se on, miten selvitä suhteen epätasapainosta, silloin kun se on päällä. Sanotaan, että Seija on ollut Jarin kanssa naimisissa 10 vuotta. Harrastusympyröissä Seija tutustuu Anteroon ja he rakastuvat tulisesti ja tulee se "ei-voi-pitää-näppejään-erossa"-vaihe, haluaa nähdä toista ja olla koko ajan lähellä ja seksiäkin on alun kiihkossa jatkuvasti. Miten Jari siellä kotona pärjää? Hänellä ei ehkä ole sillä hetkellä ketään toista Seijan lisäksi.
Mitä yli-ihmisiä nämä polyamoristit oikein ovat?Normaalit ihmiset hoitasivat asian niin, että Seija ja Antero nussivat salaa, ja Jari ja Seija jatkavat normaalia arkea. Seija ei suinkaan esittelisi Anteroa Jarille.
Näin on toimittu niin kauan, kuin on "rakkausliittoja" ollut. Sillon kun nainen oli vielä miehen omaisuutta, mies saattoi nussia muita ihan avoimesti, esim piikoja jne. Mutta ei mennä siihen. Nykyaikaisessa parisuhteessa pidetään kolmannet pyörät ulkopuolella ja piilossa, jos niitä on.Polyamoristeilla tosiaan tuntuu joku ruuvi uupuvan.
Niin, mutta tarkoitinkin, että koska tätä ei salailla, mitä yli-inhimillisiä ponnistuksia Jarilla pitää olla, että kestää Seijan rakkaushuuruisuutta - onhan Jarilla ja Seijalla rakkausliitto, ei mikään kaverisuhde. Kun Seija umpirakastuneena tulee kotiin ja kaikesta huokuu oikein se alkuajan kiihkeys, josta Jari ei ole osallinen. Miten hän selviää tilanteesta?
Eihän normimies sellasesta selviäkään, joko alkaa nyrkki heilua tai tarttuu pulloon, tai molemmat. Siis yleensä. Voihan olla että Jari onkin erilainen suomalainen mies, joka ei esim juo alkoholia, hän menee ja hirttää itsensä. Ainakin ajautuu pahaan masennukseen.
Tämä on normaalien miesten tapa. Joten jops joku väittää, että olisi parempi että Jari vain toivottaisi Anteron iloisesti tervetulleeksi hymyillen saadessaan uuden kaverin, hän valehtelee tai on pahasti ihmispsyykestä täysin pihalla. Nämä polyamoristit tuntuu olevan pihalla ihmisen toimintatavoista ja tunteista.
Kyllä minä väitän että perinteinen pettäminen on parempi vaihtoehto. Ja kun Seijan ja Anteron huuma haihtuu, Seija huomaa olevansa onnellinen, että hänellä on Jarin kaltainen kumppani.
Polyamoristeja tosiaankin on huomattavasti vähemmän kuin monogamisia. Mutta sen vuoksi ei ehkä "normimiehen" kannattaisikaan mennä kertomaan, mikä polyamerisen Jarin reaktio on, hän kun ei osaa sitä edes kuvitella, saati tietäisi siitä jotakin.
Tarkoititko "normimiehellä" minua, olen kyllä ihan nainen.
Kyllä sen ihan järki sanoo, että miesten reaktio ei ole hyvä, jos ehdotellaan suhteeseen vielä toista miestä, siinä voi lähteä henki.
Sitä en tiennyt että Jari on joku himokas polymeeri, ajattelin hänellä ja Seinalla olevan ihan normaali parisuhde. Onko tämä Jari siis miehiin päin kallellaan, ja haluisi homostella Aanteron kanssa?Minulla ei ole aavistustakaan, mitä nämä fiktiiviset hahmot tuumailevat, sitä pitää kysyä häneltä, joka ne keskusteluun loi, ellet se ole sinä.
On vain ilmeistä, että monet täällä eivät todellakaan ymmärrä, minkälainen polyameerinen suhde on, vaan vertailee sitä sitkeästi monogamiseen ja kuvittelee, että ihmiset reagoivat niissä samalla tavalla.
Eli APlle vastaus: eivät varmaankaan niinkään ole suvaitsemattomia, ovatpahan vaan totaalisen tietämättömiä, mutta sen sijaan, että tunnistaisivat tietämättömyytensä huutelevat "faktojaan" ja mukanokkeluuksiaan.
Kyllä minä puhuin "normimiehistä" parissa kommentissa.
Miksi sinä niin kovasti uskot,. että polyamoristen ihmisten käytösmallit, tunteet ja reaktiot poikkeaa tavallisesta ihmislajista. Kyllä kaikkien ihmisten kaava on melko samanlainen ja ennalta arvattava. Onko se sinusta ihan tervettä, että ihmiset kiusaavat toisiaan elämällä monen ihmisen parisuhteessa, ja näyttelevät toisilleen suvaitsevaisia ja onnellisia, vaikka sisällä velloo ihan normitunteet mitä ihmismieli tuottaa.
Minusta aika raadollista. Kuitenkin siellä aina joku kärsii ja tuntee sisäistä kaunaa, vaikka sitä ei koskaan myöntäisi.Paljon parempi on perinteinen tapa, eli kolmas pyörä pidetään visusti piilossa puolisolta, jos sellanen hankitaan. Jos ollaan niin tyhmiä, että sellanen hankitaan.
Jos ihminen todellakin kaunaantuu, tuntee itsensä kiusatuksi, näyttelee suvaitsevaista ja onnellista ja hänen sisällään velloo normimonogamisen ihmismielen tuottamat tunteet, hän ei ole polyameerinen. Hän on monogaminen henkilö, joka jostakin valitsemastaan syystä teeskentelee olevansa polyameerinen.
Aivan samalla tavallahan joskus homoseksuaalinen ihminen teeskentelee olevansa heteroseksuaalinen, jostakin syystä.
Miksi sinun on tätä niin vaikeaa ymmärtää? Että ihan oikeasti on olemassa ihmisiä, jotka eivät koe, että heidän elämänsä on täyttä, onnellista, vain yhden ihmisen kanssa, vaan tuntevat, että haluavat suhteen useampaan ihmiseen? Että kyseessä on vain yksi elämisen ja tuntemisen muoto? Miksi sinusta on parempaa, että he eivät eläisi omien mieltymyksiensä mukaan, vaan toteuttaisivat sinun mieltymyksiäsi?
Tuo on huono suuntaus perhemallin kannalta. Siksi en hyväksy alkuunkaan. Heteroiden pitkäaikaiseen ydinperheeseen pitäisi yhteiskuntapaineen kannustaa.
Lapsen etu on yhdessä sopuisasti elävät isä ja äiti.
Tavallaan voisi ajatella, että lapsettomat ja naimattomat aikuiset tehkööt, mitä huvittaa, mutta oikeasti on tärkeää, että tuollainen on ei-hyväksyttävää, sillä se johtaa yleiseen moraalin rappioon.
Vierailija kirjoitti:
Tässä olisi itsekin polyamoriaa "harrastaneen" näkemys asiaan. Olin melko nuori, normeja vastaan kapinoimista rakastava ja sanalla sanoen naiivi kun tuo polyamoriajaksoni oli. Opettelin sitä paljonkin, olin parisuhteissa kokeneiden polyamoristien kanssa, keskustelin paljon eri ihmisten kanssa, luin aiheesta jne. Noh, mikä fiilis mulle jäi, niin polyamoristeista vähintään 90 % on henkisesti hieman kypsymättömiä, monessa tapauksessa traumoihinsa kiinnijääneitä ressukoita ja kyllä todella - sitoutumiskammoisia.
------
Toisin sanoen: mielestäni polyamoria on typerä trendi-ilmiö, joka on vain haitaksi ihmisten psykologiselle kehitykselle ja ihmisenä kasvulle. En todellakaan ymmärrä, miksi joku kokee tarvetta mainostaa asiaa esim. harrastusporukassa. Itse pitäisin toki suuni kiinni, koska ei ole mun tehtävä antaa mielipiteitäni puolituttujen henkilökohtaisista elämistä...
Tätä samaa sanoi ystäväni, joka eli kapinakautenaan lesbovaihettaan. Että kyllä oli ongelmia täynnä se lesbous ja huono kuva jäi. Hän, kuten sinä polyameriaa, harrastikin lesboutta trendi-ilmiönä ja ollakseen kapinoiva ja cool. Ei siksi, että olisi todella tuntenut sellaisen seksuaalisuuden tai elämäntavan omakseen. Joten en ihmettele, jos myös tutustui samankaltaiseen porukkaan. Puolet niistäkin "lesboista" muistivat ensin olevansa bi ja sitten hissun kissun heteroituvat.
Se, minkä verran kenenkään tarvitsee harrastuspiireissä avautua henk.koht. elämästään on kai sekin aina piirikohtaista.
Se telkkarin Dr Phil sanoi, että ei ole koskaan tavannut ryhmää, joka lopulta on oikeasti onnellinen tuollaisessa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä en oikein tajua ja se on, miten selvitä suhteen epätasapainosta, silloin kun se on päällä. Sanotaan, että Seija on ollut Jarin kanssa naimisissa 10 vuotta. Harrastusympyröissä Seija tutustuu Anteroon ja he rakastuvat tulisesti ja tulee se "ei-voi-pitää-näppejään-erossa"-vaihe, haluaa nähdä toista ja olla koko ajan lähellä ja seksiäkin on alun kiihkossa jatkuvasti. Miten Jari siellä kotona pärjää? Hänellä ei ehkä ole sillä hetkellä ketään toista Seijan lisäksi.
Mitä yli-ihmisiä nämä polyamoristit oikein ovat?Normaalit ihmiset hoitasivat asian niin, että Seija ja Antero nussivat salaa, ja Jari ja Seija jatkavat normaalia arkea. Seija ei suinkaan esittelisi Anteroa Jarille.
Näin on toimittu niin kauan, kuin on "rakkausliittoja" ollut. Sillon kun nainen oli vielä miehen omaisuutta, mies saattoi nussia muita ihan avoimesti, esim piikoja jne. Mutta ei mennä siihen. Nykyaikaisessa parisuhteessa pidetään kolmannet pyörät ulkopuolella ja piilossa, jos niitä on.Polyamoristeilla tosiaan tuntuu joku ruuvi uupuvan.
Niin, mutta tarkoitinkin, että koska tätä ei salailla, mitä yli-inhimillisiä ponnistuksia Jarilla pitää olla, että kestää Seijan rakkaushuuruisuutta - onhan Jarilla ja Seijalla rakkausliitto, ei mikään kaverisuhde. Kun Seija umpirakastuneena tulee kotiin ja kaikesta huokuu oikein se alkuajan kiihkeys, josta Jari ei ole osallinen. Miten hän selviää tilanteesta?
Eihän normimies sellasesta selviäkään, joko alkaa nyrkki heilua tai tarttuu pulloon, tai molemmat. Siis yleensä. Voihan olla että Jari onkin erilainen suomalainen mies, joka ei esim juo alkoholia, hän menee ja hirttää itsensä. Ainakin ajautuu pahaan masennukseen.
Tämä on normaalien miesten tapa. Joten jops joku väittää, että olisi parempi että Jari vain toivottaisi Anteron iloisesti tervetulleeksi hymyillen saadessaan uuden kaverin, hän valehtelee tai on pahasti ihmispsyykestä täysin pihalla. Nämä polyamoristit tuntuu olevan pihalla ihmisen toimintatavoista ja tunteista.
Kyllä minä väitän että perinteinen pettäminen on parempi vaihtoehto. Ja kun Seijan ja Anteron huuma haihtuu, Seija huomaa olevansa onnellinen, että hänellä on Jarin kaltainen kumppani.
Polyamoristeja tosiaankin on huomattavasti vähemmän kuin monogamisia. Mutta sen vuoksi ei ehkä "normimiehen" kannattaisikaan mennä kertomaan, mikä polyamerisen Jarin reaktio on, hän kun ei osaa sitä edes kuvitella, saati tietäisi siitä jotakin.
Tarkoititko "normimiehellä" minua, olen kyllä ihan nainen.
Kyllä sen ihan järki sanoo, että miesten reaktio ei ole hyvä, jos ehdotellaan suhteeseen vielä toista miestä, siinä voi lähteä henki.
Sitä en tiennyt että Jari on joku himokas polymeeri, ajattelin hänellä ja Seinalla olevan ihan normaali parisuhde. Onko tämä Jari siis miehiin päin kallellaan, ja haluisi homostella Aanteron kanssa?Minulla ei ole aavistustakaan, mitä nämä fiktiiviset hahmot tuumailevat, sitä pitää kysyä häneltä, joka ne keskusteluun loi, ellet se ole sinä.
On vain ilmeistä, että monet täällä eivät todellakaan ymmärrä, minkälainen polyameerinen suhde on, vaan vertailee sitä sitkeästi monogamiseen ja kuvittelee, että ihmiset reagoivat niissä samalla tavalla.
Eli APlle vastaus: eivät varmaankaan niinkään ole suvaitsemattomia, ovatpahan vaan totaalisen tietämättömiä, mutta sen sijaan, että tunnistaisivat tietämättömyytensä huutelevat "faktojaan" ja mukanokkeluuksiaan.
Minä toin keskusteluun nämä fiktiiviset hahmot, koska halusin filosofoinnin sijaan osoittaa, mikä tilanne on, kun teoriasta tulee käytäntöä ja polyamorisen parin elämä on sitten tässä pisteessä. On hampaitaan kiristelevä, toisten tuoreesta seksihuuruisesta onnesta osattomaksi jäänyt Jari, uudesta rakkaudestaan huumaantunut Seija ja Antero, jolle tällainen tilanne joko sopii tai ei sovi. Oikeat ihmiset varsinaisessa ihmissuhdesotkussa.
Niin, osoitit, mitä monogamisessa suhteessa tapahtuu, kun Seija rakastuu. Et muuta, kun et muuta ilmeisesti osaa ajatella. Vakaassa, polyamerisessa suhteessa Jari odottaisi Seijaa jännittyneenä kotiin, toiveikkaana, että ehkä vihdoin suhteestamme tulee täydempi, kenties Antero todellakin on se oikea, joka voi liittyä suhteeseemme ja täydentää sitä. Ei siis olemassa tilannetta, jossa Jari kiristelee hampaitaan osattomuutensa vuoksi, koska heidän suhteensa perustuu siihen, että tämän toivotaan tapahtuvan.
Sen sijaan tosiaan Antero on villi kortti. Hän voi olla kapinavaihetta elävä shoppailija, joka haluaa kokeilla kaikkea, miksi ei myös polyamerismia. Hän voi olla teeskennellä, että asia sopii hänelle, koska hän haluaa Seijaa. Hän voi jopa kusettaa ihan tarkoituksella.
Silloin on polyamerisessa suhteessa suru puserossa, kun ilmenee, että näin kävi, mutta sellaista rakkauselämä on, siinä tulee joskus takkiin.