Lue keskustelun säännöt.
Vanha tuttu on katkera. Kaikki veronmaksajat ovat hänelle "velkaa".
28.05.2018 |
Yläasteaikainen tuttava (vähän päälle kolmekymppinen) on katkera tapaus. En tiennyt aiemmin miten paha, mutta nyt tiedän, kommentoituani hänen somepäivitystään ja saatuani kilometrin mittaiset haukut vastaukseksi.
Kyseinen tuttu perustaa koko identiteettinsä ja ajatusmaailmansa sille faktalle, että hänellä oli huono lapsuus, ja sen takia hän ei ole pystynyt etenemään elämässään mihinkään. Varmasti olikin huono lapsuus, en epäile sitä vaikken asiasta enempää tiedä. Seurauksena tämä tuttu alisuoriutui koulussa, ajautui huonoihin piireihin ja lopulta jätti opiskelunsa peruskouluun ja keskittyi sittemmin hankkimaan lapsia (tulos: 4 lasta, 3 eri miestä. Nyt yksinhuoltajana.).
Eipä siinä mitään, pystyn tuntemaan sympatiaa kovia kokenutta ihmistä kohtaan. Ymmärrän erittäin hyvin että itsetunto ei ole korkealla. Mutta: tämä henkilö on keksinyt, että koska hänellä oli se kuuluisa huono lapsuus, olemme me muut hänelle jollain mystisellä tavalla hänelle kaiken velkaa. Hän on mm. julkaissut somessa tällaisia tekstejä (eivät suoria sitaatteja): "Miksi minun pitäisi tehdä töitä rahoittaakseni elämäni, kun en pyytänyt tähän maailmaan syntyäkään", "Etuoikeutetut hyvien perheiden kasvatit eivät voi kokea elämässään todellisia ongelmia. Vain minun ongelmani ovat todellisia, sillä minulla ei ole ystäviä eikä mahdollisuuksia tässä elämässä" ja "Keskiluokka haluaa vain leikata minulta ja muilta köyhiltä. Minun KUULUU saada elatus, koska on ollut vaikea elämä".
Tämän tyylistä tekstiä. Hän näkee keskiluokan ja työssäkäyvät veronmaksajat homogeenisena joukkona, joka on häntä ja muita köyhiä vastaan, mutta jolla kuitenkin on velvollisuus hänet elättää. Raha ei kuulemma riitä edes ruokaan...... Mutta kuitenkin kummasti riittää esim. hienoihin puhelimiin ja muihin laitteisiin, sekä laumaan kalliita lemmikkieläimiä.
Pitäisi kai jättää omaan arvoonsa, mutta jotenkin haluaisin saada jonkin lampun sytytettyä hänen päässään, kun kerran aloitimme jo keskustelun. Mitä voi sanoa ihmiselle, joka ei halua ottaa vastuuta itsestään ja pitää oikeutettuna sitä, että muut rahoittavat hänen koko elämänsä? Työntekoon hän ei kuulemma traumojensa vuoksi pysty. Somea seuraamalla kuitenkin selviää, että esim. työharjoitteluja on lopetettu hyvin heppoisistä syistä (tyyliin "en kestänyt aamuherätyksiä").
Minä osallistun ihan mielelläni hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon, mutta tämä tapaus saa pääni räjähtämään. Oikeasti tämänkään ihmisen ei olisi mahdotonta ottaa ohjat kerrankin omiin käsiinsä ja edes yrittää opiskella tai löytää töitä. Kaikki mahdolliset tukimuodot esim. työllistymisen edistämiseksi ovat taatusti hänen käytössään. Sen sijaan hän keskittyy katkeruuteensa ja oikeuksiensa peräämiseen somessa. Eläen muiden rahoilla ja vaatien niitä vielä lisääkin.
Tunteeko kukaan muu tällaisia ihmisiä?
Kommentit (26)
Se on tuo asenne, minkä tuttusikin on varmaan kotoaan oppinut "herrat ja hienot ihmiset, rikkaitakin vielä (häsin tuskin keskituloinen siis)". Silloin 70- ja 80-luvulla elettiin samassa lähiössä ja lapset kävi samaa koulua. Mutta duunarit eivät irroittaneet asenteestaan.
Mun paras kaveri oli tuollaisesta perheestä. 30-vuotiaaksi asti jaksoin kuunnella, sitten jätin yhteydenpidon vähemmälle, kun tajusin ettei hän ikinä näe asiaa mun kannalta, herraviha on vaan niin syvällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on montakin tuollaista lapsuuden kaveria. Vietin lapsuuden sellaisessa kerrostalokompleksissa, että meistä harvalla oli varmastikkaan hyvä lapsuus. Oma isäni oli väkivaltainen alkoholisti ja äiti vakavasti masentunut. Kotioloni olivat varsin saman tyyppiset kuin muillakin pihan lapsilla. Niin vain osa meistä on varsin hyvin elämässään menestyneitä kun taas toiset ovat tuollaisia elämälle katkeria ruikuttajia. Kasvottoman yhteiskunnan lisäksi syytetään kaikkia muita ja vakio lause on olisin minäkin, jos...
Kerran olen yhdelle lapsuudenkaverille sanonut (hänen syytellessään, että hyvähän sinun on), että oletko unohtanut, että ihan samojen ongelmien kanssa painittiin lapsena, eikä se minun elämä aikuisenakaan ole ihan helppoa ollut, mutta niin vain eteenpäin mennään. Vastaukseksi tuli vain epämääräistä mutinaa. Elämä tuntuu olevan helpompaa kun ei tarvi ottaa siitä itse mitään vastuuta.
Minulla oli huono lapsuus, sekä koulussa että kotona. Se on varmasti vaikuttanut siihen että nykyisin olen työkyvytön mt-ongelmien vuoksi.
En kuitenkaan jaksa olla katkera. Ymmärrän toki että se on todella vahvasti läsnä toisentyyppisten ihmisten mahdollisissa masennustiloissa. Itsellä on aivan liian vahvana flegmaattisuus ja saamattomuus, vaikka en edes koe olevani kuin keskivaikeasti masentunut juuri nyt. Yritän sanoa että se ilmenee eri tavoin eri ihmisissä.
Neuvoni on: yritä olla ottamatta itseesi. Ehkei kannata ruveta väittelemään/keskustelemaan, vaikuttaa siltä että hän ei ole valmis kuuntelemaan.
Ärsyttävä asenne tosiaan (siis ap:n tutulla). Onneksi tällaisia on kuitenkin harvassa.
Työssäkäyvillä niitä ongelmia vasta onkin. Nykytyöelämä on niin raastavaa että oksat pois. Jatkuvaa kilpailua, pitkiä päiviä ja yli-inhimillisiä odotuksia (ainakin omalla alallani).
Joo, äitini on tuollainen ja ikää on jo yli 70-v. Pääasiallinen valituksen syy on pienet eläkkeet ja korkeat verot.
Kyllä, äidilläni oli köyhä ja vaikea lapsuus, mutta entä sitten. Niin oli monella muullakin. (Minullakin, kun on tuollainen äiti)