Syitä, miksi olet heivannut ystäväsi pois elämästäsi?

Sama pohjimmainen syy, eri oireet: heitä ilman on minun parempi olla.

Muiden murheet ei olleet koskaan mitään verrattuna hänen omiinsa. Muista oli mukava puhua pahaa, sellaisella kysymysten taakse verhotulla tavalla. Jos minulle tapahtui jotain hyvää, hän ei saanut sanaa suustaan.

Hyvin yksinkertainen syy, silloin kun kyseinen ystävyyssuhde aiheuttaa pitkällä tähtäimellä enemmän pahaa kuin hyvää mieltä.

Juuri vähän aikaa sitten pistin entiseen läheiseen ystävään välit poikki. Kaikki yritykset olla kiinnostunut hänen asioista tulkittiin tunkeiluksi ja uteluksi, josta jäi loppupeleissä aina itselle huono fiilis. En enää tiennyt miten lähestyä ihmistä, joten parempi olla lähestymättä ollenkaan.

En ole varsinaisesti heivannut, mutta tietoisesti vähentänyt tekemisissä olemista. Ystävä on lannistajatyyppiä. Tyypillisin keino hänellä on puhua "meistä" eli liittää minut mukaan juttuun kun puhuu itsestään, esimerkiksi "kun meillä nyt on tällaiset paksummat jalat" tai "kun me nyt ei olla asiassa x niin hyviä kuin se joku toinen tyyppi". Todella ärsyttävää. Lisäksi puhuu päälle, keskeyttää, naureskelee epäonnistumisille ja muistuttaa niistä jatkuvasti. Kaiken huipuksi seurustelee mielestäni aivan hirveän miehen kanssa - mies on vielä pahempi mollaaja, itsekeskeinen kusipää, jonka seurassa en ole ikinä viihtynyt hetkeäkään.

Ystävä on kiva, kun häntä tapaa muutaman kerran vuodessa. Jatkuva kanssakäyminen puolestaan oli todella kuluttavaa.

Eräs ystäväni heivasi minut elämästään, otti loppuvaiheessa yhteyttä ainoastaan jos tarvitsi palveluksia tai asiantuntemustani jossain asiassa. En halua tuollaisia "ystäviä".

Puukotti selkään, valehteli TOISTUVASTI (tuntuu että valehteli enemmän kuin puhui totta, en jaksanut jatkuvaa pettymisen tunnetta kun uskoin häntä kerta toisensa jälkeen), kasvoimme erilleen, alkoi käyttämään huumeita... Olen laittanut todella moneen "ystävääni" välit poikki. Kaksi jäljellä, nämä kaksi kohtelevat mua niinkuin ystävää kuuluukin kohdella. Ei se määrä vaan laatu! En anna yhdenkään ihmisen enää kohdella mua huonosti.

En ole ketään heivannut, mutta mut on heivattu koska olen masentunut, enkä siksi enää hyvää seuraa. Tasan yksi kaveri on rinnalle jäänyt. Että se kertoo ihmisistä ehkä lajina jotain?

Loputon negatiivisuus ja kateus. Heräsin tajuamaan, että lähdin siihen mukaan itsekin, enimmäkseen keskustelut olivat muiden arvostelua ja en ole luonteeltani sellainen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin himmata ihminen pois ystävistäni. Voin vaan kuvitella, kuinka pahasti mut haukuttiin sen jälkeen ja siinä tipahti sitten pari muutakin pois kyydistä.

OmaNapa kirjoitti:

En ole ketään heivannut, mutta mut on heivattu koska olen masentunut, enkä siksi enää hyvää seuraa. Tasan yksi kaveri on rinnalle jäänyt. Että se kertoo ihmisistä ehkä lajina jotain?

Jos paranet, huomaat miten raskas masentunut voi olla. Kun sinulla on jo omakohtaistakin kokemusta ilmiöstä, heivaat elämästäsi kaikki ankeuttajat, jotta et sairastu itse uudelleen.

Puhui koko ajan vaan itsestään, hänen omasta mielestään hänen elämänsä on ilmeisesti todella jännittävää ja mielenkiintoista (not). Silloin kun minä kerron jotain, oli se sitten iloinen tai surullinen asia niin johan ollaan tuppisuuta. Kaiken lisäksi hän soitti joka päivä ja monta kertaa päivässä. Kysyi joka kerta, että voinko puhua, mutta ei hyväksynyt kieltävää vastausta. Nukkuminen ei ilmeisesti ole tarpeeksi hyvä syy olla kuuntelematta hänen jorinoitaan. Jälkimmäisestä olisi kutakuinkin selvinnyt hiljentämällä tai pitämällä puhelin äänettömällä mutta en loppujen lopuksi jaksanut noin itsekeskeistä ihmistä.

Empatian puute. Itse olisi pitänyt kuunnella toinen ei sitten jaksanut.

Persoonan muutos itsekeskeiseksi ja vittuilevaksi vastoinkäymisten myötä. Koitin tukea, mutta siitä kiitokseksi tuli vain lisää odotuksia ja vaatimuksia.

Rajojen ylittäminen. En voi olla kaveri miehen kanssa, joka on salaa omistushaluinen...

Vierailija kirjoitti:

Puhui koko ajan vaan itsestään, hänen omasta mielestään hänen elämänsä on ilmeisesti todella jännittävää ja mielenkiintoista (not). Silloin kun minä kerron jotain, oli se sitten iloinen tai surullinen asia niin johan ollaan tuppisuuta. Kaiken lisäksi hän soitti joka päivä ja monta kertaa päivässä. Kysyi joka kerta, että voinko puhua, mutta ei hyväksynyt kieltävää vastausta. Nukkuminen ei ilmeisesti ole tarpeeksi hyvä syy olla kuuntelematta hänen jorinoitaan. Jälkimmäisestä olisi kutakuinkin selvinnyt hiljentämällä tai pitämällä puhelin äänettömällä mutta en loppujen lopuksi jaksanut noin itsekeskeistä ihmistä.

Tunnetaankohan me sama ihminen? Ei tosin soittanut joka päivä, mutta puhelut olivat hänen loputonta yksinpuhelua Erittäin Mielenkiintoisista Asioista. Jos yritin kertoa jotain omasta elämästäni, niin vastaus oli: ei toi ketään kiinnosta.

Yritti iskeä mieheni.

Onko tämäkin joku nykyajan muoti-ilmiö, yhtään ei saisi olla negatiivista vaan aina pitäisi olla kivaa ja hauskaa ja puhua vain diibadaabaa?

Vierailija kirjoitti:

Puukotti selkään, valehteli TOISTUVASTI (tuntuu että valehteli enemmän kuin puhui totta, en jaksanut jatkuvaa pettymisen tunnetta kun uskoin häntä kerta toisensa jälkeen), kasvoimme erilleen, alkoi käyttämään huumeita... Olen laittanut todella moneen "ystävääni" välit poikki. Kaksi jäljellä, nämä kaksi kohtelevat mua niinkuin ystävää kuuluukin kohdella. Ei se määrä vaan laatu! En anna yhdenkään ihmisen enää kohdella mua huonosti.

Ihan samanlaisista syistä myös ja pahinta,kuin levitteli perättömiä juttuja.Muutkin saivat tarpeekseen ilkeilyistä,turpaansa sai

Vierailija kirjoitti:

Onko tämäkin joku nykyajan muoti-ilmiö, yhtään ei saisi olla negatiivista vaan aina pitäisi olla kivaa ja hauskaa ja puhua vain diibadaabaa?

Ei vaan positiivisia hetkiä pitäisi olla enemmän kuin negatiivisia. Jos negatiivisuutta on enemmän, tällaisen ihmisen seura alkaa käydä henkisesti liian raskaaksi. 

Vierailija kirjoitti:

OmaNapa kirjoitti:

En ole ketään heivannut, mutta mut on heivattu koska olen masentunut, enkä siksi enää hyvää seuraa. Tasan yksi kaveri on rinnalle jäänyt. Että se kertoo ihmisistä ehkä lajina jotain?

Jos paranet, huomaat miten raskas masentunut voi olla. Kun sinulla on jo omakohtaistakin kokemusta ilmiöstä, heivaat elämästäsi kaikki ankeuttajat, jotta et sairastu itse uudelleen.

Onpa erikoinen ajatuskuvio. Minä olen masennukseni ja siitä paranemisen jälkeen päinvastoin hakeutunut niiden ihmisten seuraan joilla on tällaisia kokemuksia. Jos kärsimys ei nyt aivan kaunista, niin kyllä se ihmistä jalostaa.

Elämä ei ole kevyt laji - kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

OmaNapa kirjoitti:

En ole ketään heivannut, mutta mut on heivattu koska olen masentunut, enkä siksi enää hyvää seuraa. Tasan yksi kaveri on rinnalle jäänyt. Että se kertoo ihmisistä ehkä lajina jotain?

Jos paranet, huomaat miten raskas masentunut voi olla. Kun sinulla on jo omakohtaistakin kokemusta ilmiöstä, heivaat elämästäsi kaikki ankeuttajat, jotta et sairastu itse uudelleen.

Onpa erikoinen ajatuskuvio. Minä olen masennukseni ja siitä paranemisen jälkeen päinvastoin hakeutunut niiden ihmisten seuraan joilla on tällaisia kokemuksia. Jos kärsimys ei nyt aivan kaunista, niin kyllä se ihmistä jalostaa.

Elämä ei ole kevyt laji - kenellekään.

Jep. Jotkut eivät opi mistään. Kivaa ja hauskaa etsitään hautaan saakka.

Mt-ongelmat eivät ole riittävä syy, k-sipäisyys on. Olin tavannut yhtä kaveria tähän mennessä vissiin vain hyvinä aikoina. Yhtäkkiä tuli kovaa pummimista ja hyväksikäyttöä. Kun sanoin kovasti vastaan, alkoi tulla uhkailua (jopa poliisilla) ja mustamaalasi minua kavereilleni. Kaverit kyllä osasivat suodattaa pahat puheet. Häiriköinti loppui siihen, kun kävin poliisilaitoksella näyttämässä tekstiviestien vaihdon. Seuraavan kerran kun tuli eukolta viestiä, ilmoitin että poliisi neuvoi säilyttämään viestit. Tämän jälkeen täysi hiljaisuus 😊 Taustalla mielialahäiriö, persoonallisuushäiriö ja luultavasti lähinnä erittäin hankala luonne.

Masennuksesta puheen ollen: terapeutit on erikseen, ystävät ja sukulaiset taas erikseen. Pahaa oloa ei kannata kaataa kaikkien niskaan.