Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, jos 3-kymppisenä ärsyttää se, että nuoruus on ohi?
Onko tämä tavallista? Onko ikäkriisi 3-kymppisillä yleinen juttu?
Kommentit (271)
Vierailija kirjoitti:
Jos tuntuu että jotain mitä oikeasti HALUAA tehdä on jäänyt tekemättä, niin sitten vaan tekee. Asioita voi kuitenkin pienellä vaivannäöllä suorittaa, esim. pidempiä ulkomaanmatkoja yksin tai puolison kanssa jne, tai jos on joku taideprojekti tai uusi taito mitä haluaa oppia, niin ottaa vain sen ajan sille.
Ei se elämä kolmeenkymppiin lopu, itse tässä vasta lähestyn kyseistä ikää (vuoden päästä) ja minusta tuntuu että nyt elämä vasta alkaa.
Kutsumusammattini paljastui kuplaksi. Olen ihan pihalla siitä, että mitä oikein voisin työkseni tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
30 on se ikä, kun on aika lopettaa hengailu sekä vakiintua ja hankkia lapsia. Siihen asti on tosiaan eletty eräänlaista teini-iän jatketta, mutta silloin on aika sisäistää, että esimerkiksi lasten hankkiminen ei onnistu loputtomiin.
Entä jos huomaat 35v, että ei kiinnosta lasten hommaaminen eikä oikein parisuhdekkaan?
M35
Jätä silloin parisuhde ja lapset hankkimatta. Oma elämä, omat valinnat. Eivät toisia muiden kuviot niin hirveästi kiinnosta. Omissa on yleensä tarpeeksi tekemistä.
Aikaisemmassa viestissä käskettiin lopettamaan hengailu vakiintua ja hankkimaan lapsia.
Tuosta on erilaisia näkemyksiä eri ihmisillä. Enää ei peritä vanhanpiian tai -pojan veroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 30 enkä ole kriiseillyt lainkaan. Ikä siinä missä muutkin numerot.
En halua lapsia ja miehen kanssa ollaan vakiinnuttu jo vuosia sitten.
En tiennytkään että on olemassa ikä jolloin on "pakko" alkaa elämään eri tavalla kuin ennen.
Baareilemme edelleen, tosun harvakseltaan.
Viini-illat kotona ovat enemmänkin meidän juttumme.
Pelaamme pleikkaria ja pokemon go:ta vapaa-ajalla.
Mikään keski-ikäistyminen ei kiinnosta.
Jatkan elämää kuten tähänkin asti olen tehnyt.No se kriisi ikään liittyen voisikin iskeä silloin jos miehesi jättäisi sinut ja huomaisit että ikäisesi miehet pitävät eniten sinua paljon nuoremmista. Tai huomaisit haluavasi lapsia, ja olet yli 30, mutta ei ole miestä. Eli se kriisi voi liittyä siihen, että asiat mitkä oli nuorena mahdollisia, on nyt vaikeampi saavuttaa iän vuoksi.
Toistan, en halua lapsia. Olen menossa syksyllä sterilisaatioon.
Jos mies jättää, se on sitten voi voi. En pelkää yksinoloa lainkaan. Ihme pirujen maalailua seinille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 30 enkä ole kriiseillyt lainkaan. Ikä siinä missä muutkin numerot.
En halua lapsia ja miehen kanssa ollaan vakiinnuttu jo vuosia sitten.
En tiennytkään että on olemassa ikä jolloin on "pakko" alkaa elämään eri tavalla kuin ennen.
Baareilemme edelleen, tosun harvakseltaan.
Viini-illat kotona ovat enemmänkin meidän juttumme.
Pelaamme pleikkaria ja pokemon go:ta vapaa-ajalla.
Mikään keski-ikäistyminen ei kiinnosta.
Jatkan elämää kuten tähänkin asti olen tehnyt.Keski-ikää saavuttaa sinut todennäköisesti joka tapauksessa, ellet sitten päätä itse päiviäsi hyvissä ajoin ennen sitä.
Fyysisesti kyllä ja olen tästä erittäin tietoinen :)
Onpas negatiivista porukkaa liikkeellä.
Vierailija kirjoitti:
Minä aloin kriisini, kun täytin 40 v. Hei sinä olet vielä nuori! Tosin niin päätin minäkin olla henkisesti nyt ja aina. Koska ihan sama ihminen siellä kehon sisällä on, on se sitten 18 vai 68.
Elämässä on ollut aika paljon kaikenlaista. Ehkä sen takia usein koen itse olevani vanha ja väsynyt. Mutta ehkä terapian aloittaminen syksyllä saa ajatukset uusille raiteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
32v täällä. Kyllä on nuo ajatukset pyörineet mielessä, vaikka olen kokenut paljon enemmän kuin useimmat suomalaiset.
- koko yliopistoaika aasiassa ja sitten töissä siellä vuosia
- asunut 3 eri maassa
- tälläkin hetkellä asun ulkomailla ja ehkä muutan takaisin suomeen piakkoin
- matkustanut monta kertaa joka vuosi, käynyt n. 25 eri maassa
Ja silti nyt tuntuu että olisikohan pitänyt kokea enemmän parikymppisenä... niin se vaan on että ruoho tuntuu aina vihreämmältä jne. Tuntuu että parhaat vuodet olivat jo. Välillä olen jopa fantasioinut jos saisi aloittaa uudelleen vaikka 15-vuotiaasta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 30 enkä ole kriiseillyt lainkaan. Ikä siinä missä muutkin numerot.
En halua lapsia ja miehen kanssa ollaan vakiinnuttu jo vuosia sitten.
En tiennytkään että on olemassa ikä jolloin on "pakko" alkaa elämään eri tavalla kuin ennen.
Baareilemme edelleen, tosun harvakseltaan.
Viini-illat kotona ovat enemmänkin meidän juttumme.
Pelaamme pleikkaria ja pokemon go:ta vapaa-ajalla.
Mikään keski-ikäistyminen ei kiinnosta.
Jatkan elämää kuten tähänkin asti olen tehnyt.Keski-ikää saavuttaa sinut todennäköisesti joka tapauksessa, ellet sitten päätä itse päiviäsi hyvissä ajoin ennen sitä.
Fyysisesti kyllä ja olen tästä erittäin tietoinen :)
Onpas negatiivista porukkaa liikkeellä.
Miten niin keski-ikä on negatiivinen käsite? Se tulee jokaiselle ja on itsestä kiinni, mitä siitä tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse täytin vähän aikaa sitten 25, ja mielenterveyden ongelmien takia minulla on koko tähänastinen nuoruus "elämättä". En ole koskaan seurustellut, käynyt ulkomailla, tai ehtinyt edes ammattia hankkia.
Mutta vähän aikaa sitten heräsin myös ensimmäistä kertaa kunnolla tarkastelemaan omia, kuuttakymppiä lähestyviä vanhempiani – ja tajusin, että ihan samalla tavalla hauskaa voi pitää oli niin parikymppinen kuin viisikymppinenkin.
Kunhan vain omat jalat kantaa ja ajatus pelaa, sen Australian, Brasilian, ihan-minkä-tahansa matkan voi tehdä vaikka 5- tai miksei 7-kymppisenäkin. Tärkeintä on löytää voimavarat olla väsymättä elämään.
Siksi keskitynkin nykyisin tekemään jo perusarjestani mieluisaa ja työskentelen kohti tavoitteitani pikkuhiljaa, enkä enää stressaa kun en ole tiettyyn ikään mennessä ehtinyt tehdä tai saavuttaa sitä ja tätä.
Vierailija kirjoitti:
Itse täytin vähän aikaa sitten 25, ja mielenterveyden ongelmien takia minulla on koko tähänastinen nuoruus "elämättä". En ole koskaan seurustellut, käynyt ulkomailla, tai ehtinyt edes ammattia hankkia.
Mutta vähän aikaa sitten heräsin myös ensimmäistä kertaa kunnolla tarkastelemaan omia, kuuttakymppiä lähestyviä vanhempiani – ja tajusin, että ihan samalla tavalla hauskaa voi pitää oli niin parikymppinen kuin viisikymppinenkin.
Kunhan vain omat jalat kantaa ja ajatus pelaa, sen Australian, Brasilian, ihan-minkä-tahansa matkan voi tehdä vaikka 5- tai miksei 7-kymppisenäkin. Tärkeintä on löytää voimavarat olla väsymättä elämään.
Siksi keskitynkin nykyisin tekemään jo perusarjestani mieluisaa ja työskentelen kohti tavoitteitani pikkuhiljaa, enkä enää stressaa kun en ole tiettyyn ikään mennessä ehtinyt tehdä tai saavuttaa sitä ja tätä.
Kyllä, jos fyysistä terveyttä on sen verran, että reissuun pystyy lähtemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se aika normaalia on. Ite koin ikäkriisin 25-vuotiaana. Nyt kolmikymppisenä en kaipaa yhtään entisiä aikoja tai "nuoruutta", vaan oon onnellisempi ku ikinä. Oon oppinu älyttömästi uusia asioita, joita en enne ois uskonu osaavani (mm. pariakrobatia), on rahaa matkustella jne. Aivan mahtavaa elämää. Ei tiättekö tunnu vanhalta ollenkaa :)
Vierailija kirjoitti:
Kai se aika normaalia on. Ite koin ikäkriisin 25-vuotiaana. Nyt kolmikymppisenä en kaipaa yhtään entisiä aikoja tai "nuoruutta", vaan oon onnellisempi ku ikinä. Oon oppinu älyttömästi uusia asioita, joita en enne ois uskonu osaavani (mm. pariakrobatia), on rahaa matkustella jne. Aivan mahtavaa elämää. Ei tiättekö tunnu vanhalta ollenkaa :)
Minulla nuoruus meni sillä ajatuksella, että nyt on vain pakko puskea eteenpäin. Tuntui siltä, että oli ns. selvät sävelet. 3-kymppisenä olen nyt alkanut enemmän pohtia sitä, että mihin olen päätynyt ja mitä vielä haluaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 30 enkä ole kriiseillyt lainkaan. Ikä siinä missä muutkin numerot.
En halua lapsia ja miehen kanssa ollaan vakiinnuttu jo vuosia sitten.
En tiennytkään että on olemassa ikä jolloin on "pakko" alkaa elämään eri tavalla kuin ennen.
Baareilemme edelleen, tosun harvakseltaan.
Viini-illat kotona ovat enemmänkin meidän juttumme.
Pelaamme pleikkaria ja pokemon go:ta vapaa-ajalla.
Mikään keski-ikäistyminen ei kiinnosta.
Jatkan elämää kuten tähänkin asti olen tehnyt.
Pleikkarin pelaaminenko muka tekee ihmisestä nuorekkaan?!?
Itse mietin tuollaisia vasta joskus neljänkympin jälkeen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen lapsi syntyi kun olin 28, siihen päättyi nuoruus. En ole kaivannut, mitäpä sillä on väliä minkä ikäinen on.
t. 35v.
Hm. Pitäisiköhän tehdä avaus otsikolla "onko normaalia jos 4-kymppisenä ärsyttää se, että nuoruus ei vieläkään näytä olevan ohi eikä ole tullut koskaan mitään ikäkriisiä"? :D
Kolmekymppisenä on vielä ihan pentu (hassua kuinka omasta mielestäni se kakaruuden ikäpyykki aina on 10 vuotta nuoremmilla). Enkä vieläkään koe olevani mikään "keski-ikäinen", hyvä jos edes aikuinen vaikka kohta tulee 42 vuotta täyteen. Taidan olla harvinaisen onnekas, kun en ole ikinä kriiseillyt (en 25-vuotiaana, en 30-vuotiaana, en 40-vuotiaana...) enkä ajattele elämän tai nuoruuden olevan ohi. Vastahan tässä on päästy alkuun!
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäinen lapsi syntyi kun olin 28, siihen päättyi nuoruus. En ole kaivannut, mitäpä sillä on väliä minkä ikäinen on.
t. 35v.
Minä taas sain 27 -vuotiaana lapsen ja niin ikään rutiiniton nuoruus päättyi siihen.
Ja hyvä niin, olen kai sitten pirun tylsä, mutta nautin tästä rutiinien täyttämästä lapsiperhe-arjesta 😁
Plus esimerkiksi kesäiset päiväretket lapsen kanssa ovat mielekkäämpiä kuin mitkään opiskelijabileet tai bändikeikoilla käynnit ikinä.
Nuoruus ei sitten ehkä vaan sopinut minulle 👍
Yngwie Malmsteen kirjoitti:
on normaalia, itselläni tuli burn out 33 vuotiaana ja elämä loppui siihen, siitä lähtien elämä o ollut nuoruusvuosien perään haikailua ja yksinäisyyyttä, kaikki kaveritkin alkoi olla 33 vuotiaana jo naimisissa
nyt ikää 47, naimisiin en ole joutunut tai päässyt, töissä en ole, arki täyttä paskaa ja minnekään ei osaa eikä voi mennä, js olisi rahaa, lähtisin ihan turhautumisen takia jo maailmanympärysreissulle vuosikausiksi, tuskin palaisin tänne typerien ihmisten Suomeen
45,5 - vuotiaana olen vielä melko nuori, mutten liian. Sopivasti kypsä enkä vielä ihan hapantunut vaan melkein freesi. Lapset alkaa olla kasvatettu, uutta uraa suunnittelen.
Kolmikymppisenä luulin hetken, että elämässä pitäisi olla joku keski-iän vaihde. Onneksi se meni nopeasti ohi. Mitään "voi voi, en ole enää parikymppinen"- juttua en kokenut. Ne kriisit kuuluu seiskajulkuille.
Parhaat iät on olleet 31 ja 41. Onkohan tämä sukupuolisidonnaista? Olen nainen ja oletan sinut mieheksi.
Vierailija kirjoitti:
Yngwie Malmsteen kirjoitti:
on normaalia, itselläni tuli burn out 33 vuotiaana ja elämä loppui siihen, siitä lähtien elämä o ollut nuoruusvuosien perään haikailua ja yksinäisyyyttä, kaikki kaveritkin alkoi olla 33 vuotiaana jo naimisissa
nyt ikää 47, naimisiin en ole joutunut tai päässyt, töissä en ole, arki täyttä paskaa ja minnekään ei osaa eikä voi mennä, js olisi rahaa, lähtisin ihan turhautumisen takia jo maailmanympärysreissulle vuosikausiksi, tuskin palaisin tänne typerien ihmisten Suomeen
45,5 - vuotiaana olen vielä melko nuori, mutten liian. Sopivasti kypsä enkä vielä ihan hapantunut vaan melkein freesi. Lapset alkaa olla kasvatettu, uutta uraa suunnittelen.
Kolmikymppisenä luulin hetken, että elämässä pitäisi olla joku keski-iän vaihde. Onneksi se meni nopeasti ohi. Mitään "voi voi, en ole enää parikymppinen"- juttua en kokenut. Ne kriisit kuuluu seiskajulkuille.Parhaat iät on olleet 31 ja 41. Onkohan tämä sukupuolisidonnaista? Olen nainen ja oletan sinut mieheksi.
Mistä tämä sukupuolikysymys tähän revittiin? Miksi ikäkriisi siihen liittyisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytän tänä vuonna 30 enkä ole kriiseillyt lainkaan. Ikä siinä missä muutkin numerot.
En halua lapsia ja miehen kanssa ollaan vakiinnuttu jo vuosia sitten.
En tiennytkään että on olemassa ikä jolloin on "pakko" alkaa elämään eri tavalla kuin ennen.
Baareilemme edelleen, tosun harvakseltaan.
Viini-illat kotona ovat enemmänkin meidän juttumme.
Pelaamme pleikkaria ja pokemon go:ta vapaa-ajalla.
Mikään keski-ikäistyminen ei kiinnosta.
Jatkan elämää kuten tähänkin asti olen tehnyt.Keski-ikää saavuttaa sinut todennäköisesti joka tapauksessa, ellet sitten päätä itse päiviäsi hyvissä ajoin ennen sitä.
Fyysisesti kyllä ja olen tästä erittäin tietoinen :)
Onpas negatiivista porukkaa liikkeellä.Miten niin keski-ikä on negatiivinen käsite? Se tulee jokaiselle ja on itsestä kiinni, mitä siitä tekee.
Ei keski-iässä ole mitään negatiivista, vaan kyseisen kommentoijan asenteessa.
Minä aloin kriisini, kun täytin 40 v. Hei sinä olet vielä nuori! Tosin niin päätin minäkin olla henkisesti nyt ja aina. Koska ihan sama ihminen siellä kehon sisällä on, on se sitten 18 vai 68.