Lue keskustelun säännöt.
Valmistuin ensimmäiseen ammattiini ja perhettä ei kiinnosta muu kuin pikkusiskon yo-juhlat:(
19.05.2018 |
Olen 28 vuotias nainen ja sain nyt vihdoin itselleni ammatin. Kärsin koko nuoruuteni masennuksesta ja paniikkikohtauksista enkä ikinä saanut kouluja käytyä. Olen ollut työharjoitteluissa ja erilaisilla pajoilla ym. No olo hieman helpotti siinä 26 vuoden iässä ja hain opiskelemaan ja nyt on urakka ohi:) olen älyttömän ylpeä itsestäni että pystyin tähän vaikken olisi ikinä uskonut. Oli todella raskas viimeinen harjoittelu ja meinasin luovuttaa kun vanhat ajatusmallit puski päähän.. välillä itkin koko loppu illan harjoittelun jälkeen ja aamuisin oksensin kun jännitti niin kovasti mennä. Mutta minä en luovuttanut vaan kävin loppuun asti ja nyt minulla on ammatti!! :)
Olen koko ajan tiennyt, että siskoni valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä ja alusta asti tehty perheessä selväksi, että yo-juhlat tulevat ja minun ammattikoulu ei ole iso asia. Muutkin sisarukset on menneet lukion kautta yliopistoon ja vanhemmat ei ole ikinä oikein ymmärtäneet tai tukeneet minua elämässäni koska olen tälläinen "häpeäpilkku"..
Tänään sitten soitin äidille ja onnesta itkien kerroin että valmistuin. Vastaan otto oli "Aha no.... mitkäs on jatkosuunnitelmat?"
Tuli kyllä pahamieli mutta kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen "
Juu..pakko oli avautua :'(
Kommentit (322)
Kerron lyhyesti oman tarinani. Meilläkin vanhempani arvostavat kovasti meriittejä ja heillä on tarkat arvot siitä mitä asioita arvostavat.
Itse olen pienestä lähtien ollut aika omapäinen ja kapinallinen. En suostunut menemään lukioon peruskoulun jälkeen vaan hain amikseen, josta valmistuin loistavin arvosanoin. Veljeni meni vanhempieni toivomuksen mukaisesti lukioon ja sieltä korkeakouluihin. Veljeni otti jopa vaimokseen naisen, johon vanhempani olivat mieltyneet ja pitivät sopivana!!! Itse taas otin miehen, josta vanhempani eivät oikein pitäneet.
No, koko aikuisikämme on käynyt selväksi vanhempien kanta meidän valinnoista. Vähän väliä on tullut selväksi, etteivät mun usko pärjäävän elämässä, avioliittoni kuulemma kaatuu, töitä en tule saamaan jne. Väsyn ja uuvun kun olen tehnyt niin huonoja valintoja. Sen sijaan veljeni on kuulemma aina ollut järkevä ja tiennyt mitä tehdä.
No, nyt olemme nelikymppisiä. Veljeni on eronnut ja masentunut ja pohtii nyt kouluttautumista ihan eri alalle, sellaiselle joka kiinnostaa, on kertonut valinneensa alansa aikoinaan muiden painostuksesta, ei siksi että itse siitä olisi pitänyt! Hänellä on tosi vaikeaa nyt ja vanhempani joutuvat paljon kannattelemaan ja auttamaan kaikessa.
Itse taas olen sinnitellyt koko aikuisuuteni omillani ilman vanhempieni tukea. Toki on vaikeaakin ollut joskus, mutta omista valinnoistani olen tyytyväinen ja omannäköisestäni elämästä.
Jos tekee kuten muut haluaa, voi hukata itsensä pahasti.
PALJON ONNEA ap, sekä tutkinnosta että siitä, että uskallat kulkea omaa tietäsi!!! :) :)
Meillä oli muuten ihan samoin, että veljelleni järjestettiin suuret ylioppilasjuhlat suurella ylpeydellä. Mulle ei järjestetty valmistujaisia, itse tosin tarjosin pullaa ym. lähimmille ja juhlin ravintolassa illalla parin myös ammattiin valmistuneen kaverini kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua. Itse valmistuin aikanaan merkonomiksi. Äiti ei edes soittanut onnitellakseen. Juhlia en odottanutkaan mutta onnittelu olisi ollut kiva. Lahjaa en luonnollisesti saanut.
Pari vuotta sitten sisko kirjoitti ylioppilaaksi. Isot juhlat, valokuvaukset, lahjat, meikkaukset, mekot...
Kaikki vaan ei olla samanarvoisia, harmi mutta minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta en vaan millään ymmärrä miksi se lukio ja ylioppilaslakki on joidenkin mielestä niin kovin hieno ja upea juttu. Tarkoitan sitä, että miksi sitä pidetän niin suurena saavutuksena? Onhan se hienoa, että valmistuu ylioppilaaksi, mutta ihan yhtä hienoa on valmistua sieltä ammattikoulusta. Lukio oli mielestäni ihan tavallista koulunkäyntiä. En väheksy ylioppilastutkintoa, mutta en ymmärrä myöskään sen jalustalle nostamista. Olen itsekin ylioppilas.
Perinnehän se on, että ylioppilasta juhlitaan. Aikanaan se oli kuitenkin todella harvinaista ja arvostettua, että lakin sai. Perinteet ja mielikuvat elää, ja mikäs siinä järjestää yhdet juhlat vielä aikuisuuden kynnyksellä.
Tottakai amistutkinto on hieno asia sekin, sen ympärille ei vaan ole muodostunut samanlaisia perinteitä. Itse tulen aikanaan järjestämään kyllä juhlat lapsilleni, valmistuvat mistä valmistuvat, jos juhlat itse haluavat.
Kivikautinen perinne, kun ennen ei ollut ammattikouluja ym. Pitäisi ajatella lastensa tasapuolista kohtelua, eikä kellua omissa perinnepinttymissään.
Eli ylioppilaiden juhliminen pitää lopettaa, jotta amiksille ei tulisi paha mieli?
Koska samanlaista perinnettä amisjuhlista ei saa tekemälläkään, koska se nyt vaan on erityyppinen juttu ja vielä nuori perinteeksi, eikä siihen liity samoja rituaaleja kuin ylppäreihin. Sama kuin että nimiäiset eivät ole ristiäiset vaikka miten pukisi vauvan kastemekkoon.
Mistä vetäisit, että ylppärit pitäisi lopettaa? Oman lapsen mitätöinti ja vähättely pitäisi loppua, siitä on kyse.
No onko se mitätöintiä, että perinteenä on, että ylppäreitä juhlitaan tietyllä tavalla?
Amista voi juhlia myös, tottakai, mutta kun jotkut tuntuvat kokevan niin suureksi loukkaukseksi, ettei ole tismalleen samanlaiset juhlat, sama arvostus, samat perinteet yms. Kyseessä ei ole sama asia ja samaksi sitä ei voi vääntää, vaikka päällään seisoisi. Ammattiloukkaantujat kyllä keksivät jotain, mutku ton kakussa oli ylioppilaslakki koristeena ja mulla ei nillitystä, koska lähtökohtaisesti eivät itse arvosta omaa tutkintoaan ja hakevat ulkopuolelta hyväksyntää.
Miksi saivartelet tismalleen samanlaisista juhlista ym.? Mitätöintiä on ap:n perheen asenne: "... kysyin kuitenkin voisiko minullekin pienet juhlat pitää jos pääsisivät vaikka kahvilla käymään jos tekisin kakun. Eivät ennätä ja kuulemma "ei se ammattikoulun käyminen ole meidän mielestä niin kahvittelun arvoinen " Vastaisitko sinä kenellekään ystävällesi tai läheisellesi että "ei nimiäiset, häät, valmistumiset, merkkipäivät jne. ole mielestäni kahvittelun arvoisia". Vetäisisin viivan kyseisen henkilön yli, joka noin vastaisi.
Isäni oli ihan samanlainen. Laitoin täysin välit poikki, ilmoitin vain ettei kiinnosta pitää enää mitään yhteyttä. Nyt kuulen muita reittejä pitkin miten olen epäkunnioittava kun en häneen pidä mitään yhteyttä. Olen laittanut viestiä takaisin, että koittaisi päästä yli sillä ei edelleenkään kiinnosta päästä kusipåitä osaksi elämää.
Olet oikeasti aikuinen. Käyttäydy isosti, vaikka muut olisivat pikkusieluisia. Et tarvitse enää tuon ikäisenä vanhempiesi tai muiden tukea. On oikeasti niin ettei äitisi tarvitse järjestää kahvitteluja ellei hän halua. Sinä itse voisit. Mutta se on varmaan liikaa pyydetty. Jos sairastat masennusta, en oleta että se käskemällä loppuu, mutta toimia sinun täytyy. Suret tämänkin surun pois etkä anna sen velloa; tiedätkin jo kuinka loputon tie se on. Nyt siirryt kosti seuraavaa tekemistä; työnhakua, tavallista mukavaa arkea, voimaantumista, seuraavia opintoja. Avarra itsesi terveeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea ap:lle. Olet selvinnyt kaikesta mitä elämä on sinun eteen heittänyt ja silti noussut. Nostan hattua. <3
Itsellä samoja kokemuksia joillain lailla. Kaksoissisko valmistui ylioppilaaksi ja itse ammattikoulusta valmistuin. Meille pidettiin samat juhlat (tosin vanhemmat ja sisko pitkin hampain suostui tähän koska eivät aluksi halunneet juhlia minun "saavutustani" koska se ei ollut kuulemma mitään) siellä juhlissa sisko oli pääosassa ja mua ei huomioinut kukaan, ei edes rakas isoäiti! Sisko sai enemmän lahjoja ja sai jopa porukoilta auton ja ison kimpun kukkia ymkun he olivat niin "ylpeitä" hänestä. Itse sain heiltä 50 euroa ja ojasta poimittuja kukkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Aha."
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun."
"Ei ehditä ja turha sitä on muutenkaan juhlia."
vs.
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Onnea! Hieno juttu"
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun.
"Ei nyt ehditä, kiire juhlavalmistelujen kanssa. Mutta juhlitaan sinua täällä kotona vaikka sunnuntaina siskon juhlien jälkeen."
Itse pitäisin tätä jälkimmäistä normaalina, aika moni tuntuu olevan ensimmäisen vaihtoehdon kannalla.
Eikö tuohon voisi lisätä sen, että "upeaa, voittekin nyt molemmat siskokset juhlistaa valmistumista yhtä aikaa kun koko suku on jo valmiiksi kutsuttu paikalle"? Ei muuta kuin viestiä kaikille myös ap:n tunteville kutsutuille menemään, että juhlan aihetta onkin kaksin verroin.
Ja samaan syssyyn voitaisiin juhlia veljen kihlajaiset, isosiskon kuopuksen ristiäiset, mummin 95-vuotispäivät ja miksi ei vielä joulukin! Naapurit voi järjestää kirppispäivän ja voisi olla vaikka poniajeluakin.
Ap on ns. aikuinen, ei enää asu lapsuudenkodissa, joten miksi ihmeessä siskon yo-juhlista tehtäisiin juhlat hänellekin?
Miksi ei? Menevätkö siskon pyhät ylioppilasjuhlat pilalle, jos niiden yhteydessä juhlitaan myös toisen siskon väheksyttyä amiksesta valmistumista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta en vaan millään ymmärrä miksi se lukio ja ylioppilaslakki on joidenkin mielestä niin kovin hieno ja upea juttu. Tarkoitan sitä, että miksi sitä pidetän niin suurena saavutuksena? Onhan se hienoa, että valmistuu ylioppilaaksi, mutta ihan yhtä hienoa on valmistua sieltä ammattikoulusta. Lukio oli mielestäni ihan tavallista koulunkäyntiä. En väheksy ylioppilastutkintoa, mutta en ymmärrä myöskään sen jalustalle nostamista. Olen itsekin ylioppilas.
Perinnehän se on, että ylioppilasta juhlitaan. Aikanaan se oli kuitenkin todella harvinaista ja arvostettua, että lakin sai. Perinteet ja mielikuvat elää, ja mikäs siinä järjestää yhdet juhlat vielä aikuisuuden kynnyksellä.
Tottakai amistutkinto on hieno asia sekin, sen ympärille ei vaan ole muodostunut samanlaisia perinteitä. Itse tulen aikanaan järjestämään kyllä juhlat lapsilleni, valmistuvat mistä valmistuvat, jos juhlat itse haluavat.
Kivikautinen perinne, kun ennen ei ollut ammattikouluja ym. Pitäisi ajatella lastensa tasapuolista kohtelua, eikä kellua omissa perinnepinttymissään.
Eli ylioppilaiden juhliminen pitää lopettaa, jotta amiksille ei tulisi paha mieli?
Koska samanlaista perinnettä amisjuhlista ei saa tekemälläkään, koska se nyt vaan on erityyppinen juttu ja vielä nuori perinteeksi, eikä siihen liity samoja rituaaleja kuin ylppäreihin. Sama kuin että nimiäiset eivät ole ristiäiset vaikka miten pukisi vauvan kastemekkoon.
Perinteiden muodostuminen on aika hankalaa, kun on kaltaisiasi niuhottajia taistelemassa vastaan. Jokainen perinne on ollut joskus tuore, myös lakkiaiset. Ja itse asiassa myös se, että ylioppilaaksi voi valmistua muuten kuin pääsemällä yliopistoon. Muuten, omat valmistujaiseni olivat muuten ihan samanlaiset kuin siskon ja veljen ylioppilasjuhlat, paitsi että olin perjantaina koulun juhlassa yksin (hieno tilaisuus, valmistuvat luokat kävivät yksi kerrallaan lavalla todistusten ja ruusujen jaossa) eikä kakussa ollut muovilakkia.
Sä saat todennäköisesti töitä ja yo siskosi joutuu työttömäksi. Oikeesti tuo yo ei ole yhtään mitään. Sinne menee kaikki jotka eivät tiedä mitä tekisivät isona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hurjan paljon onnea AP! Psyykkisten sairauksien kanssa kamppailleena tiedän itsekin miten hankala tilanteesi on ollut. Olin jo 20 -vuotiaana sairaseläkkeellä koulusta. Koulunkäynti on moninkertaisesti vaikeampaa masennuksen kanssa, siksi myös saavutuksesi on moninkertainen.
Nykyään olen 25 -vuotias ja koulut ovat edelleen käymättä, mutta olen päässyt työelämään. Vanhemmat ja muut läheiset yrittävät patistaa minua kouluun, vaikka olen varsin tyytyväinen työtilanteeseeni. Valmistumispaperi ei sitä muuttaisi. Nykyään tuntuu että mikään ei riitä, pitäisi olla tutkinto ja toinenkin ja monta rautaa tulessa. Ei kannata välittää muiden puheista, sinä olet tehnyt suuren saavutuksen, eikä se ole helpolla tullut. Voit oikeasti olla ylpeä itsestäsi!
Itse en varmaan tilanteessasi malttaisi olla näpäyttämättä äitiäsi. Pitäisin juhlat ja kutsuisin kaikki tärkeät sukulaiset ja ystävät paikalle, mutta jättäisin äidin kutsumatta. Jos hän loukkaantuu, pääsisin toteamaan, että itsepä sanoit ettei valmistumiseni ole edes kahvittelun arvoista. Olet kyllä juhlasi ansainnut, lupaathan palkita itsesi saavutuksestasi? :)
Pikkusisko varmaan ymmärtää, että peruu juhlat. Onhan se oikeasti niin, että kun ap on kärsinyt masennuksesta ja paniikeista yms. jo kymmenkunta vuotta, on häntä tuettava ensimäisenä. Kun vihdoin on saanut ammatin itselleen, pitäisi hänen olla juhlakalu. Jo siksikin, että on esikoinen. Pikkusiskon pitäisi tämä ymmärtää ja jättää juhlinta vaikka ensi syksyn yo-juhlien aikaan. Vaihtoehtoja löytyy jos on halua. Haluaako pikkusisko ikänsä syyllisuuden siitä, että ap romahtaa nyt, kun pikkusiskon yo-juhlia juhlitaan, vaikka oikeasti ylioppilas ei ole mitään. Itsekästä vaatia pikkusiskolta juhlia juuri nyt, kun olisi isosiskon vuoro olla päivän prinsessa. Pikkusisko ehtii kyllä vuorollaan myöhemmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ton ikäinen ihminen järjestää itse omat juhlansa joihin vanhemmat ja sisarukset kutsutaan mukaan. Ei ole vanhempien vastuulla enää järjestää. Pidä siis omat kekkerit siskon juhlien jälkeen. Ei siitä tarvitse numeroa tehdä
Hei ap, paljon onnea sinulle <3 Olen todella pahoillani, että läheisesi suhtautuvat saavutukseesi vähätellen. Ansaitsisit tukea, kannustusta ja onnitteluja, et epäreilua vertailua siskoosi tai kehenkään muuhunkaan. Toivon, että kohtaat ihmisiä, jotka kuuntelevat ja ymmärtävät sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Aha."
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun."
"Ei ehditä ja turha sitä on muutenkaan juhlia."
vs.
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Onnea! Hieno juttu"
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun.
"Ei nyt ehditä, kiire juhlavalmistelujen kanssa. Mutta juhlitaan sinua täällä kotona vaikka sunnuntaina siskon juhlien jälkeen."
Itse pitäisin tätä jälkimmäistä normaalina, aika moni tuntuu olevan ensimmäisen vaihtoehdon kannalla.
Eikö tuohon voisi lisätä sen, että "upeaa, voittekin nyt molemmat siskokset juhlistaa valmistumista yhtä aikaa kun koko suku on jo valmiiksi kutsuttu paikalle"? Ei muuta kuin viestiä kaikille myös ap:n tunteville kutsutuille menemään, että juhlan aihetta onkin kaksin verroin.
Ja samaan syssyyn voitaisiin juhlia veljen kihlajaiset, isosiskon kuopuksen ristiäiset, mummin 95-vuotispäivät ja miksi ei vielä joulukin! Naapurit voi järjestää kirppispäivän ja voisi olla vaikka poniajeluakin.
Ap on ns. aikuinen, ei enää asu lapsuudenkodissa, joten miksi ihmeessä siskon yo-juhlista tehtäisiin juhlat hänellekin?
Miksi ei? Menevätkö siskon pyhät ylioppilasjuhlat pilalle, jos niiden yhteydessä juhlitaan myös toisen siskon väheksyttyä amiksesta valmistumista?
Itse kyllä vieraana ihmettelisin, jos saisin kutsun yo-juhliin ja juhlissa ilmenisikin, että pitäisi juhlia myös 10 vuotta vanhempaa isosasisarusta. Jotenkin ajattelisin, että kateellinen isosisko halusi tulla kuokkimaan pikkusiskonsa juhliin ja viemään sen päivän juhlakalun huomion.
Sen verran luulisi kolmikymppisellä ihmisellä olevan jo itsetuntoa, ettei halua teinitytön juhlaa tulla kuokkimaan omiksi juhlikseen, vaan antaisi pikkusiskon viettää päivänsä ihan omana itsenään.
Mitenhän jos pikkusisko menee naimisiin. Saapuuko isosisko sinne ilmoittamaan, että nämä onkin hänenkin hääjuhlat, kun meni viikko sitten salaa maistraatissa naimisiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Aha."
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun."
"Ei ehditä ja turha sitä on muutenkaan juhlia."
vs.
"Moi äiti, mä valmistun vihdoin!"
"Onnea! Hieno juttu"
"Ajattelin jos pidetään mullekin juhlat. Pääsettekö kahville? Teen kakun.
"Ei nyt ehditä, kiire juhlavalmistelujen kanssa. Mutta juhlitaan sinua täällä kotona vaikka sunnuntaina siskon juhlien jälkeen."
Itse pitäisin tätä jälkimmäistä normaalina, aika moni tuntuu olevan ensimmäisen vaihtoehdon kannalla.
Eikö tuohon voisi lisätä sen, että "upeaa, voittekin nyt molemmat siskokset juhlistaa valmistumista yhtä aikaa kun koko suku on jo valmiiksi kutsuttu paikalle"? Ei muuta kuin viestiä kaikille myös ap:n tunteville kutsutuille menemään, että juhlan aihetta onkin kaksin verroin.
Ja samaan syssyyn voitaisiin juhlia veljen kihlajaiset, isosiskon kuopuksen ristiäiset, mummin 95-vuotispäivät ja miksi ei vielä joulukin! Naapurit voi järjestää kirppispäivän ja voisi olla vaikka poniajeluakin.
Ap on ns. aikuinen, ei enää asu lapsuudenkodissa, joten miksi ihmeessä siskon yo-juhlista tehtäisiin juhlat hänellekin?
Miksi ei? Menevätkö siskon pyhät ylioppilasjuhlat pilalle, jos niiden yhteydessä juhlitaan myös toisen siskon väheksyttyä amiksesta valmistumista?
Itse kyllä vieraana ihmettelisin, jos saisin kutsun yo-juhliin ja juhlissa ilmenisikin, että pitäisi juhlia myös 10 vuotta vanhempaa isosasisarusta. Jotenkin ajattelisin, että kateellinen isosisko halusi tulla kuokkimaan pikkusiskonsa juhliin ja viemään sen päivän juhlakalun huomion.
Sen verran luulisi kolmikymppisellä ihmisellä olevan jo itsetuntoa, ettei halua teinitytön juhlaa tulla kuokkimaan omiksi juhlikseen, vaan antaisi pikkusiskon viettää päivänsä ihan omana itsenään.
Mitenhän jos pikkusisko menee naimisiin. Saapuuko isosisko sinne ilmoittamaan, että nämä onkin hänenkin hääjuhlat, kun meni viikko sitten salaa maistraatissa naimisiin
Kuulostat jotenkin katkeralta. Ajattelet tosi negatiivisesti. Sitä paitsi mikä teinityttö tuo ylioppilas edes on? Oman itsenäisen elämän kynnyksellä oleva täysi-ikäinen.
Missä kohtaa ketjua on mainittu, että ap halusi samana päivänä pitää juhlansa kuin siskonsa? Miksi täällä höpötetään siitä? Tai että ap:n vanhempien olisi pitänyt järjestää ap:lle juhlat? Aikuinen ihminen osaa kyllä juhlansa järjestää, niin kuuluukin. Silti oma äiti voisi edes onnitella, eikä vähätellä valmistumisesta.
Hyi helv**ti minkälaisia kommentteja jotkut ihmiset laukoo.Ei mikään ihme että Suomessa voidaan näin pahoin. On normaalia että omat vanhemmat kannustaa lastaan, oli lapsi tai aikuinen. Toivon että teillä ei ole lapsia, kun empatiakyky on tota luokkaa.
Tutkinto ei takaa elämässä pärjäämistä, työtä ja toimeentuloa tai onnea.
Itse arvostan kaikkia, joilla on halua ja edellytyksiä kouluttautuvat ja valmistua, mutta se mitä joku tekee työkseen/ei tee tai mikä hänen koulutuksensa on, ei kerro ihmisestä mitään. Meillä on ikävä luontainen taipumus lokeroida ihmiset ja arvottaa tätä lokeron perusteella; koulutustausta on näppärä lokerointiperuste..
Koulutusta ja titteleitä paljon enemmän arvostan sitä mitä ihminen osaa, mistä hän on kiinnostunut ja mikä saa hänet aidosti innostumaan ja tarttumaan toimeen.
Mulla on lapsina yks maisteri ja kaksi diplomi-insinööriä. Kaikki ovat olleet jo työelämässä paperinsa saatuaan.
Ei yksikään ole pitänyt juhlia eikä me vanhemmat heille.
Pienimuotoiset yo-kahvit jokaisella lähisuvulle. Ei mitään tyyliin vuokrataan juhlapaikkakartano. Osin geidän omia valintojaan. Yksi karkasi kahveiltakin ja tuli vuorokauden päästä kotiin vietettyään viikonlopun kavereiden kanssa
Kerron lyhyesti oman tarinani. Meilläkin vanhempani arvostavat kovasti meriittejä ja heillä on tarkat arvot siitä mitä asioita arvostavat.
Itse olen pienestä lähtien ollut aika omapäinen ja kapinallinen. En suostunut menemään lukioon peruskoulun jälkeen vaan hain amikseen, josta valmistuin loistavin arvosanoin. Veljeni meni vanhempieni toivomuksen mukaisesti lukioon ja sieltä korkeakouluihin. Veljeni otti jopa vaimokseen naisen, johon vanhempani olivat mieltyneet ja pitivät sopivana!!! Itse taas otin miehen, josta vanhempani eivät oikein pitäneet.
No, koko aikuisikämme on käynyt selväksi vanhempien kanta meidän valinnoista. Vähän väliä on tullut selväksi, etteivät mun usko pärjäävän elämässä, avioliittoni kuulemma kaatuu, töitä en tule saamaan jne. Väsyn ja uuvun kun olen tehnyt niin huonoja valintoja. Sen sijaan veljeni on kuulemma aina ollut järkevä ja tiennyt mitä tehdä.
No, nyt olemme nelikymppisiä. Veljeni on eronnut ja masentunut ja pohtii nyt kouluttautumista ihan eri alalle, sellaiselle joka kiinnostaa, on kertonut valinneensa alansa aikoinaan muiden painostuksesta, ei siksi että itse siitä olisi pitänyt! Hänellä on tosi vaikeaa nyt ja vanhempani joutuvat paljon kannattelemaan ja auttamaan kaikessa.
Itse taas olen sinnitellyt koko aikuisuuteni omillani ilman vanhempieni tukea. Toki on vaikeaakin ollut joskus, mutta omista valinnoistani olen tyytyväinen ja omannäköisestäni elämästä.
Jos tekee kuten muut haluaa, voi hukata itsensä pahasti.
PALJON ONNEA ap, sekä tutkinnosta että siitä, että uskallat kulkea omaa tietäsi!!! :) :)