Lue keskustelun säännöt.
Järkytys! Tajusin vasta nyt, minkä näköinen todellisuudessa olen!
16.05.2018 |
Kaikki alkoi siitä, kun näin töissä otetun videon, jossa näyn taustalla. Rehellisesti ottaen vähän järkytyin, että tuoko todella olen minä. Pienet tihrusilmät syvällä päässä, perussuomalainen taikinanaama ja vielä isohko nenä siihen seuraksi. Piirteet tuntuivat jotenkin hukkuvan, en näyttänyt miltään ja jos joltain edes, niin aika rumalta.
Olen elänyt nyt kolmekymppiseksi asti siinä luulossa, että olen perusnätti. No menin nyt sitten katsomaan vanhoja kuvia, joissa näin omat piirteeni eri silmin. Sama taikinanaama ja tihrusilmät siellä on olleet kuusitoistavuotiaanakin.
Eniten hämää se, että selfieissä ja joissakin muiden ottamissa kuvissa näytän todella erilaiselta. Läheltä katsottuna kasvot ovat kapeammat, silmät ja niiden väri tulevat esiin jne. Minulla on siis ihan sievät piirteet kuitenkin sen kaiken taikinanaaman keskellä... Olen kuitenkin tämän "lähietäisyyden" varaan rakentanut koko ulkonäköni, ja nyt tajuan, ettei se olekaan totuus.
Miksi tämä tuntuu näin pahalta?! Onko kukaan kokenut samaa? Tuntuu typerältä valittaa tällaisista asioista, mutta tuntuu että olen rakentanut kuvan omasta ulkonäöstäni ihan valheellisesti.
Kommentit (191)
Aika kertoa omat pohditani asiasta. :D
Näin miehenä on jotenkin helpompaa hyväksyä oma ulkonäkönsä, sellaisena kun se on.
Omalla kohdallani olen pitänyt itseäni ehkä vähän nörtin näköisenä tai ns. tyhmemmän näköisenä, mitä oikeasti olen, siis sen perusteella mitä on kuvista ja peleistä näkynyt.
Toisaalta oon kuullut nuorempana olevani "v*tun ruma" yms. mutta kuitenkin on aina monikin nainen nainen pitänyt minusta juuri tuolloin teininä mm. Mut nyt 26 vuotiaana, siitä 16 vuodesta eteenpäin, oon saanut kuulla olevani myös komea ja jopa naiset itse ovat tehneet aloitteen lähestyä minua, josta olenkin ollut aina hyvin otettu. Ja tyttöystävä tai itseasiassa kohta vaimo löytyy.
Mut toi on todella kapeakatseista arvioida ulkonäköään sen perusteella, miten itse näkee itsensä peilistä tai valokuvista, vaikka se kuinka järkyttävältä tuntuisikin nähdä niitä kuvia.
Koska omasta mielestäni kun pidän naaman neutraalina ja katon peilistä itteäni, niin omasta mielestä näytän oikeestaan aika rumalta vieläkin, vaikka tietyllä tapaa kasvot ovatkin muuttuneet miehekkäämmiksi ja komeammiksi, niinkun yleensä kasvaessa tapahtuu.
Mut muut ihmisethän näkevät teidät, tai siis teidän kehonne, kulkupelinne, niin monesta eri kulmasta ja samalla, kun teette jotain, puhutte, hymyilette, nauratte, mitä kaikkea. Silmänne ja suunne asennot muuttuvat paljon. Jos olette hyvällä tuulella ja tyytyväisiä itseenne, niin kyllä se silmistä ja naamasta näkyy ja fiilisket välittyy olemuksenne perusteella.
Todellakin teistä itsestänne välittyy täysin erilaiset energiat muille ihmisille, koska he näkevät ja tuntevat teidät kokonaisvaltaisesti, kuin se fillis mitä itse kelaatte itsestänne, kun järkyttyneenä tuijotatte omaa naamaanne tai kehoanne jostain valokuvasta. :D
Ja cmoon, useimmat meistä ihmisistä on jollain tavalla tyhmännäköisiä, whats the big deal. Ja monet kelaa tänkin ketjun perusteella itsestään ja ulosannistaan ehkä turhankin harhaisesti, niinkun itsekin sillon tein.
Ja onhan jotkut joo todella todella kuvankauniita ja veistoksellisen komeita, mut ei se todellakaan loppujenlopuksi paljoa merkkaa ! Paitsi ehkä omalle egolle se voikin olla kysymys elämästä ja kuolemasta, näin pinnalliset asiat. Ja oma mieli vielä boostii niitä "olen niin kauhea" ajatuksia.
Ja se ei merkkaa sen takia, koska jos palataan nyt tosielämään ja siihen, mitä sillä veistoksellisella komeudella tai kuvankauneudella voi voittaa, niin ei loppupeleissä yhtään mitään, jos se Todellinen Itse on jotain ihan muuta.
Omasta mielestä se hehku ja kauneus, puoleensa vetävyys, loistaa silmistä ja siitä olemuksesta.
Oon kuitenkin aina ollut jollain tavalla omalaatuinen, outolinto, tai omantien kulkija ja oikeasti pidän muista ihmisistä (jos he eivät ole ilkeitä minulle :D) ja heidän kanssaan toimimisesta ja olenkin kuullut omaavani todella ihanan ja mahtavan luonteen. (Ja juuu, on mussa ne huonotkin puolet, joiden kanssa olenkin tehnyt tuttavuutta viimeaikoina).
Ei me olla muille ihmisille pelkästään sitä, ja VARSINKAAN sitä, mitä itse kelaamme itsestämme, kun arvostelemme ulkonäköämme ja ulkomuotoamme.
Sitä vaan jotenkin niin helposti ajautuu oman mielen vietäväksi, kun tollasia alkaa kelaamaan jotain kuvaa katsoessaan ja ahdistuu, oikeestaan ihan turhaan. Se on se oma EGO!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää kuva/videokokemuksia? Nää on kaikessa synkkyydessään hauskoja.
Itse olen varsin suhteeton sekoitus arjalaisia ja mongolipiirteitä, joista jälkimmäisiin kuuluu lyhyys ja suhteettoman iso ja luinen pää. Romuluisuuden olen onneksi tajunnut jo teininä jumppatunnin peilistä, mutta naaman outouden huomaa parhaiten vasta, kun pää vähän kääntyilee. Toinen kamaluus: aina kun puhun pitkään näkyy, kuinka hampaat ovat suussa miten sattuu.
Ja tarpeeksi fiksu ihminen tajuaa, ettei toisella ihmisellä ole oman ulkonäkönsä kanssa juurikaan osaa eikä arpaa. Sitä on vaan saanut kropan isän ja äidin geenien mukaan, thats it.
Seuraavaksi unohtakaa itsenne ja oma ulkonäkönne, kun liikutte ihmisten joukossa ja katselkaa, kuinka melkeenpä jokainen vastaantulija on jokseenkin kehnon näköinen. Voi toki meikata ja miehet yrittää komistautua parhaansa mukaan, mutta kyllähän sillonkin muut ihimiset näkee, että toi toinen on laittautunut, ei varmaankaan "normaalisti" ole aina noin hyvännäköinen.
Mutta arvosteletteko te ja hyljeksittekö te toisia kaltaisianne "järkyttävän näköisiä" ihmisiä, mitä kuitenkin suurin osa ihmisistä on? Veikkaan, että ei se toisen ihmisen hampaiden vinous tai kallon outo muoto haittaa paljoakaan! ;)
En muista tarkalleen miten eräs tarina zen mestarista ja hänen oppilaastaan meni, mutta se kuvaa täydellisesti tätä asiaa:
Oppilaalla oli kunniatehtävänä tehdä zen mestarille upea puutarha. Oppilas joka päivä, monen kuukauden ajan istutti ja kasvatti mitä kauneimmat puut, pensaat ja kukat ja mitä ikinä puutarhaan voisi kuvitella istuttavansa. Lopulta, kun suurella työllä oppilas oli saanut trimmattua puskat, siivottuaan risut ja kellastuneet lehdet, kaikki oli täydellisesti. Nurmikko oli täysin vihreä ja virheetön, kaikki pensaiden, puiden ja kukkien lehdet niin elinvoimaisia, kun voi olla. Oli aika kutsua zen mestari paikalle ja oppilas oli varma, että hän ihastuisi ja mykistyisi tuosta kauneudesta.
Zen mestari saapui puutarhaan, mutta oppilaan kauhuksi mestari näytti järkyttyneeltä, surulliselta ja pudisteli päätään katsellessaan ympärille, oppilas ei voinut käsittää mestarin reaktiota.
Mestari kysyi ihmetellen; "missä ovat kaikki kellastuneet ja kuolleet lehdet, puista irronneet oksat ja pensaiden risut? Ei puutarha voi olla täydellinen, jos sieltä puuttuu........" jne, en muista loppua, mutta ymmärsitte varmasti pointin ! ;=)
Eihän tuo ole vielä mitään. Minä aloitin laihduttamisen kun tajusin että näytän nörtiltä teini-ikäiseltä ylipainoiselta kääpiöltä. Lisäksi olin neitsyt. Joten olin teini-ikäinen ylipainoinen neitsytnörtti kääpiö. Vähän niinkuin teini-ikäinen mutanttininja kilpikonna. Muistutin ehkä aika lailla paljon myös katto-kassista, kuvittelin että vain se propelli puuttuu sieltä selästä/perseen päältä. Ei siitä itsetunto voi ainakaan pohjemmalla olla. Nyt 30kg jälkeen muistutan ehkä enään ylipainoista. Mun kehossa ylipaino on niin epäseksikästä kuin vain voi olla, jotkut miehet voivat olla ylipainoisia jos ovat samalla pitkiä ja säilyttää jonkinlaisen itsetunnon, mutta jos pituus on 175 tai alle niin katto-kassiselta näytetään väkisinkin.. Ei ole varmaan juuri naisten mieleen.
Valokuvissa jos nauran niin näytän edelleen joltain superläskiltä jonka posket pullottaa ja silmät uppoaa jonnekin kuoppiin, joten hohhoijaa.
Joten riittäähän näitä.. elämä on. Niin noloa tunnustettavaa että ei edes anonyyminä haluaisi näitä ajatuksia julki tuoda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä näin kerran itseni juoksemassa videolla agirataa. Olin siihen saakka, eli noin kolme vuotta lajia harrastettuani, kuvitellut juoksevani gasellin lailla kevyesti, nopeasti ja rytmikkäästi pyörähdellen. Voimistelutaustaa kun on. Totuus olikin sellainen, että meinasin jättää koko lajin samointein, kun en enää ikipäivänä kehtaisi juosta toisten nähden. Olin hidas ja kömpelö lihava ja juoksin TAKAKENOSSA!! Wtf? 😂
No, pääsin siitä sen verran yli, että harrastus sai vielä jatkua, mutta ikinäkoskaanmilloinkaan minua ei saa radalla kuvata tai jos joku kuvaa niin en aio katsoa. Hautasin haaveet sm-tasosta myös, osin tuosta syystä. Varmaan kompuroisin jalkoihini jo startissa kun muettisin miltä näytän yleisön edessä kirmaillessani. Kisataan oman seuran kisoissa vaan, harvoin sielläkin.
Ymmärrän tunteesi, mutta omasta mielestä on aivan järkyttävää, millaisen asian takia jättää tekemättä asioita. Ketään ei todennäköisesti kauheasti haittaa, miten joku toinen juoksee ja vielä agiradalla. Enemmän ne siitä koirasta ja OMASTA itsestään olemisestaan ovat kiinnostuneita. Mikä onkin aika ironista; kaikki arvostelevat itseään ja olemistaan ja luulevat toisten tekevän samoin, vaikka kaikki ovat huolissaan vaan omasta itsestään.
Jos näkisit jonkun toisen tyypin juoksevan tollalailla, niin oisko se niin hirveetä? :D
Jos tää tyyppi tulis sit sun luokse juttelemaan, niin juoksisitko karkuun tai vastaavaa, torjuisitko jo valmiiksi mielessäsi, että "ton kanssa en ala kaveriksi" tai vastaavaa?
Mikä se on se katastrofi, mikä voisi tapahtua tuollaisesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näin kerran itseni juoksemassa videolla agirataa. Olin siihen saakka, eli noin kolme vuotta lajia harrastettuani, kuvitellut juoksevani gasellin lailla kevyesti, nopeasti ja rytmikkäästi pyörähdellen. Voimistelutaustaa kun on. Totuus olikin sellainen, että meinasin jättää koko lajin samointein, kun en enää ikipäivänä kehtaisi juosta toisten nähden. Olin hidas ja kömpelö lihava ja juoksin TAKAKENOSSA!! Wtf? 😂
No, pääsin siitä sen verran yli, että harrastus sai vielä jatkua, mutta ikinäkoskaanmilloinkaan minua ei saa radalla kuvata tai jos joku kuvaa niin en aio katsoa. Hautasin haaveet sm-tasosta myös, osin tuosta syystä. Varmaan kompuroisin jalkoihini jo startissa kun muettisin miltä näytän yleisön edessä kirmaillessani. Kisataan oman seuran kisoissa vaan, harvoin sielläkin.
Ymmärrän tunteesi, mutta omasta mielestä on aivan järkyttävää, millaisen asian takia jättää tekemättä asioita. Ketään ei todennäköisesti kauheasti haittaa, miten joku toinen juoksee ja vielä agiradalla. Enemmän ne siitä koirasta ja OMASTA itsestään olemisestaan ovat kiinnostuneita. Mikä onkin aika ironista; kaikki arvostelevat itseään ja olemistaan ja luulevat toisten tekevän samoin, vaikka kaikki ovat huolissaan vaan omasta itsestään.
Jos näkisit jonkun toisen tyypin juoksevan tollalailla, niin oisko se niin hirveetä? :D
Jos tää tyyppi tulis sit sun luokse juttelemaan, niin juoksisitko karkuun tai vastaavaa, torjuisitko jo valmiiksi mielessäsi, että "ton kanssa en ala kaveriksi" tai vastaavaa?
Mikä se on se katastrofi, mikä voisi tapahtua tuollaisesta?
Ehkä siinä harmittaa se, ettei ole niin kuin muut vaan "huonompi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuo ole vielä mitään. Minä aloitin laihduttamisen kun tajusin että näytän nörtiltä teini-ikäiseltä ylipainoiselta kääpiöltä. Lisäksi olin neitsyt. Joten olin teini-ikäinen ylipainoinen neitsytnörtti kääpiö. Vähän niinkuin teini-ikäinen mutanttininja kilpikonna. Muistutin ehkä aika lailla paljon myös katto-kassista, kuvittelin että vain se propelli puuttuu sieltä selästä/perseen päältä. Ei siitä itsetunto voi ainakaan pohjemmalla olla. Nyt 30kg jälkeen muistutan ehkä enään ylipainoista. Mun kehossa ylipaino on niin epäseksikästä kuin vain voi olla, jotkut miehet voivat olla ylipainoisia jos ovat samalla pitkiä ja säilyttää jonkinlaisen itsetunnon, mutta jos pituus on 175 tai alle niin katto-kassiselta näytetään väkisinkin.. Ei ole varmaan juuri naisten mieleen.
Valokuvissa jos nauran niin näytän edelleen joltain superläskiltä jonka posket pullottaa ja silmät uppoaa jonnekin kuoppiin, joten hohhoijaa.
Joten riittäähän näitä.. elämä on. Niin noloa tunnustettavaa että ei edes anonyyminä haluaisi näitä ajatuksia julki tuoda.
Ainakin sait kroonisesti masentuneen purskahtamaan nauruun jutuillasi. Kiitos siitä. Tuskin lohduttaa, mutta ulkonäkö ei lopulta ole kaikki kaikessa, vaikka itsekin sorrun turhan usein ajattelemaan niin. Totuus kuitenkin on, että kun ihmiseen tutustuu, ulkonäön merkitys vähenee. Olipa ihminen sitten kaunis tai ruma kumpaankin ominaisuuteen tottuu ja muut asiat alkaa painaa vaakakupissa.. niinku vaikka huumorintaju tai älykkyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä näin kerran itseni juoksemassa videolla agirataa. Olin siihen saakka, eli noin kolme vuotta lajia harrastettuani, kuvitellut juoksevani gasellin lailla kevyesti, nopeasti ja rytmikkäästi pyörähdellen. Voimistelutaustaa kun on. Totuus olikin sellainen, että meinasin jättää koko lajin samointein, kun en enää ikipäivänä kehtaisi juosta toisten nähden. Olin hidas ja kömpelö lihava ja juoksin TAKAKENOSSA!! Wtf? 😂
No, pääsin siitä sen verran yli, että harrastus sai vielä jatkua, mutta ikinäkoskaanmilloinkaan minua ei saa radalla kuvata tai jos joku kuvaa niin en aio katsoa. Hautasin haaveet sm-tasosta myös, osin tuosta syystä. Varmaan kompuroisin jalkoihini jo startissa kun muettisin miltä näytän yleisön edessä kirmaillessani. Kisataan oman seuran kisoissa vaan, harvoin sielläkin.
Takakenossa! En pysty lopettamaan nauramista!
Ihan törkeää tulla kertomaan tämä tähän ketjuun, mutta mulla täysin päinvastainen kokemus... kuvissa ja peilissä näytän aika tavalliselta, mutta videolla oon tosi ilmeikäs ja jopa kaunis. Tajusin tämän ekan kerran uuden työpaikan skypepalaverissa, kun näin ruudulla itseni puhumassa. Ekan kerran tajusin, miksi mulla on vientiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon aina sitä tiedänyt että näytän tosielämässä paremmalta kun kuvissa ja myös videoissa. Hyviä kuvia mä saan yleensä ottamalla monia ja pitä olla hyvä kulma ja hyvä valo jne. Videossa mä miellumin en olis. Nettideiteillä on mulle aika usein sanottu että näytän tosielämässä vielä paremmalta vaikka kuvat on siis ei mikään poseerattu mutta kuitenkin onnistunut ja hyvät. Selfeja en tykkä otta.
Toi että peilissä näyttää paremmalta kuin kuvissa, niin voisiko johtua siitä, että sitä katsoo itseään mielellään? Se näky ilahduttaa? Mutta kun katsoo jotain vähemmän ilahduttavaa ja joku ottaa kuvan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selfiessä mittasuhteet vääristyvät
Vierailija kirjoitti:
Pahinta, mitä itse menin kokeilemaan (ja olen siis ihan nätiksi kehuttu normaalipainoinen perustytsy), oli kun jostain luin että laita peili esim. lattialle ja mene kontalleen sen ylle ja katso kasvojasi... niin näet sen mitä mies näkee sängyssä kun olet hänen päällään. En suosittele kokeilemaan! :D
Minä taas uskon, että mies katsoo naistaan vähemmän kriittisesti eikä tutki jokaista ihopoimua ja solua, vaan näkee oman kauniin rakkaansa:)
Vierailija kirjoitti:
No... Kokeilin eilen ottaa selfien uuden puhelimen kameralla. "Kasvoja ei tunnistettu, yritä uudelleen." Laite ei kai tunnistanut luonnontilaista minua ihmiseksi. Yritin tänään meikattuna. Kuva tuli, sitten tuli ilmoitus tyyloin "kaunistetaan" ja lopputulos oli sellainen selvästi muokattu... Kamerasovellus oli tyytyväinen, minä hämmentynyt.
No kannattaa varmaankin ottaa se kaunistusfiltteri pois päältä. Dille...
Vierailija kirjoitti:
Join the club. Mä järkytyn suunnilleen joka kerta kun näen valokuvia itsestäni. Näytän ihan hirveältä. Lyhyt kaula, pyylevä, hiukset vasikannuolemana päätä myöten. Idiootin ilme yleensä kaupanpäälle.
Apua, repesin ihan totaatisesti tälle! :D vasikannuolemat hiukset ja idiootin ilme!
Vierailija kirjoitti:
No... Kokeilin eilen ottaa selfien uuden puhelimen kameralla. "Kasvoja ei tunnistettu, yritä uudelleen." Laite ei kai tunnistanut luonnontilaista minua ihmiseksi. Yritin tänään meikattuna. Kuva tuli, sitten tuli ilmoitus tyyloin "kaunistetaan" ja lopputulos oli sellainen selvästi muokattu... Kamerasovellus oli tyytyväinen, minä hämmentynyt.
:DDDDD
Mä näin kerran itseni juoksemassa videolla agirataa. Olin siihen saakka, eli noin kolme vuotta lajia harrastettuani, kuvitellut juoksevani gasellin lailla kevyesti, nopeasti ja rytmikkäästi pyörähdellen. Voimistelutaustaa kun on. Totuus olikin sellainen, että meinasin jättää koko lajin samointein, kun en enää ikipäivänä kehtaisi juosta toisten nähden. Olin hidas ja kömpelö lihava ja juoksin TAKAKENOSSA!! Wtf? 😂
No, pääsin siitä sen verran yli, että harrastus sai vielä jatkua, mutta ikinäkoskaanmilloinkaan minua ei saa radalla kuvata tai jos joku kuvaa niin en aio katsoa. Hautasin haaveet sm-tasosta myös, osin tuosta syystä. Varmaan kompuroisin jalkoihini jo startissa kun muettisin miltä näytän yleisön edessä kirmaillessani. Kisataan oman seuran kisoissa vaan, harvoin sielläkin.