Sinä hoikka/normaalipainoinen ihminen, miksi vilkuilet minun, lihavan ostoksia kassahihnalla?
Kommentit (74)
En tuijota. Huono itsetunto ja vainoharhaisuus ei ole hyvästä.
katson monien muiden ostoksia riippumatta painosta. Itsekin mietin mitä muut miettivät ostoksistani. Olen ravitsemuksen parissa töissä joten siksi tulee kateltua.
Olen ylipainoinen. Tsekkaan muiden ostoksia saadakseni ideoita omaan ruoanlaittoon.
Vierailija kirjoitti:
Moralisoimalla kukaan ei laihdu, päinvastoin.
Mättöruuan syöminen on addikti. Tunne-elämän vamma, jonka korjaamiseen käytetään ruokaa. Tälle taudille on ominaista, että järki ei auta, vaikka menisi perhesuhteet, rahat ja terveys. Tunne on niin voimakas tekijä. Meillä Suomessa onkin ongelmana se, että järkevällä ruokavaliolla pyritään hoitamaan henkistä kipua. Kaikki lihavat tietävät millä laihtuu, mutta eivät tiedä miten voisivat päästä eteenpäin.
Muutama tarkennus edelliselle kommentoijalle. Tunnetta voi itse säädellä. Järkevällä ruokavaliolla ei Suomessa hoideta henkistä kipua vaan järkevä ruokavalio auttaa jaksamaan paremmin ja liikkuminen siinä ohessa lisää tutkitusti henkistä jaksamista.
Olen itse ollut ylipainoinen, masentunut enkä kylläkään tiennyt kuinka laihtuisin/pitäisin kilot kurissa, saati pääsisin eteenpäin. Tarvitsin ahaa-elämyksen, jätin päivittäiset herkut kauppaan ja aloin syödä terveellisesti. Kroppa ja mieli kiittää. Liikkuminen tuli vähän tämän jälkeen. Jatkan tällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
En vilkuile, ainoot kerrat jolloin toisten ostoksiin kiinnitän huomiota on se kun kassalle nostetaan pelkkä olutlaatikko. Jostain syystä se huvittaa mua. Melkein aina kyseessä on parikymppinen langanlaiha poju :D
Jostain syystä ne langanlaihat pojut onkin parinkymmenen vuoden päästä erittäin pyöreävatsaisia keski-ikäisiä. Lähipiirissä olen tehnyt sen havainnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moralisoimalla kukaan ei laihdu, päinvastoin.
Mättöruuan syöminen on addikti. Tunne-elämän vamma, jonka korjaamiseen käytetään ruokaa. Tälle taudille on ominaista, että järki ei auta, vaikka menisi perhesuhteet, rahat ja terveys. Tunne on niin voimakas tekijä. Meillä Suomessa onkin ongelmana se, että järkevällä ruokavaliolla pyritään hoitamaan henkistä kipua. Kaikki lihavat tietävät millä laihtuu, mutta eivät tiedä miten voisivat päästä eteenpäin.Muutama tarkennus edelliselle kommentoijalle. Tunnetta voi itse säädellä. Järkevällä ruokavaliolla ei Suomessa hoideta henkistä kipua vaan järkevä ruokavalio auttaa jaksamaan paremmin ja liikkuminen siinä ohessa lisää tutkitusti henkistä jaksamista.
Olen itse ollut ylipainoinen, masentunut enkä kylläkään tiennyt kuinka laihtuisin/pitäisin kilot kurissa, saati pääsisin eteenpäin. Tarvitsin ahaa-elämyksen, jätin päivittäiset herkut kauppaan ja aloin syödä terveellisesti. Kroppa ja mieli kiittää. Liikkuminen tuli vähän tämän jälkeen. Jatkan tällä tavalla.
Tuo on hienoa! Itseään kohtaan pitää tietysti myös olla armollinen. Aina välillä tulee takapakkia, vaikka suunta olisikin oikea.
T: syömishäiriöstä kärsinyt
Vähän ehkä OT, mutta itseä ihmetyttää. Olen siis vähän ylipainoinen (80kg, 171cm) nainen. Tyypillinen viikon ruokaostoslastini näyttää jotakuinkin seuraavalta:
- ruis- tai neljän viljan puuroa (aamiainen)
- hedelmiä (päärynä, omena, banaania leivän päälle)
- vihanneksia (salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, punasipuli)
- kanaa/kalaa/papuja
- kreikkalaista jogurttia (rasvatonta)
- maitoa (rasvatonta, 1-2 purkkia viikossa menee)
- ruisleipää (1 reissumies päivässä)
- maapähkinävoita (1 rkl reissumiehelle)
- oliiviöljyä
- avokado tai kaksi
- pakastemarjoja (puuroon ja jogurttiin)
- chia-siemeniä (puuroon ja jogurttiin)
- pähkinöitä (välipalaksi pieni kourallinen)
- couscousta/täysjyväriisiä/täysjyväpastaa
- Polar-juustoa (vähärasvaista)
Miksi vaa'an lukema ei silti mene 80 kg:n alapuolelle?! En syö hirveitä annoksia (n. 80-120g kanaa/kalaa/papuja per illallinen, lisäksi vain salaattia jogurttikastikkeella ja joskus sekoitan salaatin sekaan n. puoli dl couscousta tai täysjyväriisiä tai täysjyväpastaa, tämä n. joka toinen päivä. Juon n. pullon viiniä (kuivaa) viikossa, ehkä joskus yhden saunaoluen mutta en edes viikottain. Ruokajuomana vesi, usein en edes juo mitään ruuan kanssa.
Syön viisi kertaa päivässä; aamiainen joko puuro marjoilla (tai joskus 1 tl hillosilmällä) tai reissumies (maapähkinävoilla ja banaanilla), välipala pähkinöitä, lounas jogurtti jossa chiasiemeniä ja marjoja, välipala päärynä, ja illallinen kuten yllä mainitsin.
Syönkö liian vähän vai jotenkin "väärin"?
Pitää kai mennä ravintoterapeutille o_0 En tosiaan tajua miten paino ei putoa.
(Liikun myös päivittäin koiran kanssa mutta muuten oikeastaan en. Onko aineenvaihdunta jumissa?)
Liittyy siis sillä tavalla kuitenkin aiheeseen, että mun ostoksissa ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta olen silti lihava :(
plösö kirjoitti:

Ei ole jumissa, vaan jos sinulla on kilokaupalla ylipainoa niin se ei vaan yksinkertaisesti päivittäisillä koiranpissityslenkeillä mihinkään sula. Tarvitset enemmän ja raskaampaa liikuntaa.

"Juon n. pullon viiniä (kuivaa) viikossa, ehkä joskus yhden saunaoluen mutta en edes viikottain. Ruokajuomana vesi, usein en edes juo mitään ruuan kanssa. " Voisitko jättää viinin pois, kun laihdutat? Ruuansulatuksessa alkoholi stoppaa muiden aineiden imeytymisen ja keskittyy alkoholiin. Ei nyt tarvitse absolutistiksiryhtyä, mutta jos laihduttamisen aikana lopettaisit ja sen jälkeen vähentäisit alkon kulutusta.
Minkä kanssa juot rasvatonta maitoa, jos ruokajuomana on vesi?
Liikkumiselle tarvitsisi tehdä muutoksia. On hienoa, että liikut koiran kanssa, mutta miten on muun hyötyliikunnan ja sykettä nostavan liikkumisen kanssa? Pyöräiletkö?
Ai niin, miksi käytät maapähkinävoita?
Nro 48, onko sinulla stressiä? Se vaikuttaa epäedullisesti aineenvaihduntaan. Pystytkö tekemään elämääsi jotain helpotuksia?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä erotat erilaiset katseet toisistaan, mutta mä yritän olla katsomatta kehenkään ihmiseen päin, joten saatan katsoa hihnaa. Siltikään en huomioi, mitä siinä on, koska oikeasti vaan tuijotan sen läpi jonnekin kaukaisuuteen.
Minäkin. Tosin minun ei tarvitse yrittää.
Ei kiinnosta toisten ostokset. Ehkä podet huonoa omaatuntoa mässyjen lastaamisesta ja siksi luulet että sinua tuijotetaan.
Vierailija kirjoitti:
plösö kirjoitti:
Vähän ehkä OT, mutta itseä ihmetyttää. Olen siis vähän ylipainoinen (80kg, 171cm) nainen. Tyypillinen viikon ruokaostoslastini näyttää jotakuinkin seuraavalta:
- ruis- tai neljän viljan puuroa (aamiainen)
- hedelmiä (päärynä, omena, banaania leivän päälle)
- vihanneksia (salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, punasipuli)
- kanaa/kalaa/papuja
- kreikkalaista jogurttia (rasvatonta)
- maitoa (rasvatonta, 1-2 purkkia viikossa menee)
- ruisleipää (1 reissumies päivässä)
- maapähkinävoita (1 rkl reissumiehelle)
- oliiviöljyä
- avokado tai kaksi
- pakastemarjoja (puuroon ja jogurttiin)
- chia-siemeniä (puuroon ja jogurttiin)
- pähkinöitä (välipalaksi pieni kourallinen)
- couscousta/täysjyväriisiä/täysjyväpastaa
- Polar-juustoa (vähärasvaista)
Miksi vaa'an lukema ei silti mene 80 kg:n alapuolelle?! En syö hirveitä annoksia (n. 80-120g kanaa/kalaa/papuja per illallinen, lisäksi vain salaattia jogurttikastikkeella ja joskus sekoitan salaatin sekaan n. puoli dl couscousta tai täysjyväriisiä tai täysjyväpastaa, tämä n. joka toinen päivä. Juon n. pullon viiniä (kuivaa) viikossa, ehkä joskus yhden saunaoluen mutta en edes viikottain. Ruokajuomana vesi, usein en edes juo mitään ruuan kanssa.
Syön viisi kertaa päivässä; aamiainen joko puuro marjoilla (tai joskus 1 tl hillosilmällä) tai reissumies (maapähkinävoilla ja banaanilla), välipala pähkinöitä, lounas jogurtti jossa chiasiemeniä ja marjoja, välipala päärynä, ja illallinen kuten yllä mainitsin.
Syönkö liian vähän vai jotenkin "väärin"?
Pitää kai mennä ravintoterapeutille o_0 En tosiaan tajua miten paino ei putoa.
(Liikun myös päivittäin koiran kanssa mutta muuten oikeastaan en. Onko aineenvaihdunta jumissa?)
Liittyy siis sillä tavalla kuitenkin aiheeseen, että mun ostoksissa ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta olen silti lihava :(
"Juon n. pullon viiniä (kuivaa) viikossa, ehkä joskus yhden saunaoluen mutta en edes viikottain. Ruokajuomana vesi, usein en edes juo mitään ruuan kanssa. " Voisitko jättää viinin pois, kun laihdutat? Ruuansulatuksessa alkoholi stoppaa muiden aineiden imeytymisen ja keskittyy alkoholiin. Ei nyt tarvitse absolutistiksiryhtyä, mutta jos laihduttamisen aikana lopettaisit ja sen jälkeen vähentäisit alkon kulutusta.
Minkä kanssa juot rasvatonta maitoa, jos ruokajuomana on vesi?
Liikkumiselle tarvitsisi tehdä muutoksia. On hienoa, että liikut koiran kanssa, mutta miten on muun hyötyliikunnan ja sykettä nostavan liikkumisen kanssa? Pyöräiletkö?
Joo olen itsekin epäillyt tuota alkoholia, vaikka se vähäistä onkin.
Rasvatonta maitoa käytän kahvimaitona plus laitan vähän aamupuuroon kun en malta odottaa että se jäähtyy, etten polta suutani :D
Mä olen jotenkin ollut siinä luulossa, että laihtuminen tapahtuu ruokavaliolla, eikä liikunnalla ole sen kanssa niin hirveästi tekemistä (tai siis että jos haluaisi tuloksia liikunnalla niin sitä pitäisi harrastaa veren maku suussa päivittäin ja korkealla sykkeellä)?
Vierailija kirjoitti:
plösö kirjoitti:
(Liikun myös päivittäin koiran kanssa mutta muuten oikeastaan en. Onko aineenvaihdunta jumissa?)
Ei ole jumissa, vaan jos sinulla on kilokaupalla ylipainoa niin se ei vaan yksinkertaisesti päivittäisillä koiranpissityslenkeillä mihinkään sula. Tarvitset enemmän ja raskaampaa liikuntaa.
Mun ihannepaino olisi 70-73kg, sitä alemmaksi jos menen niin kroppa menee epäsuhtaiseksi. Eli alaosa on sitten kokoa 36, ja yläosa pysyy 42-koossa. Eli ei tuota mun mielestä niin "kilokaupalla" ole. Sitäpaitsi, kuten yllä sanoinkin, olen ollut siinä uskossa ettei pelkällä liikunnalla laihdu. Vaan ruokavalion muutoksella.
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, miksi käytät maapähkinävoita?
Käytän sitä 1 rkl:n leivän päällä banaanin ja kanelin kanssa niinä aamuina, kun syön aamiaisleivän enkä puuroa. Hyviä rasvoja kait yritän siitä hakea ja energiaa?
Ei mua kiinnosta hevonveetuakaan mitä muut ostaa ja suuhunsa laittaa. Haluan vaan äkkiä pois sieltä kaupasta että pääsen juomaan kaljaa
Vierailija kirjoitti:
plösö kirjoitti:
Vähän ehkä OT, mutta itseä ihmetyttää. Olen siis vähän ylipainoinen (80kg, 171cm) nainen. Tyypillinen viikon ruokaostoslastini näyttää jotakuinkin seuraavalta:
- ruis- tai neljän viljan puuroa (aamiainen)
- hedelmiä (päärynä, omena, banaania leivän päälle)
- vihanneksia (salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, punasipuli)
- kanaa/kalaa/papuja
- kreikkalaista jogurttia (rasvatonta)
- maitoa (rasvatonta, 1-2 purkkia viikossa menee)
- ruisleipää (1 reissumies päivässä)
- maapähkinävoita (1 rkl reissumiehelle)
- oliiviöljyä
- avokado tai kaksi
- pakastemarjoja (puuroon ja jogurttiin)
- chia-siemeniä (puuroon ja jogurttiin)
- pähkinöitä (välipalaksi pieni kourallinen)
- couscousta/täysjyväriisiä/täysjyväpastaa
- Polar-juustoa (vähärasvaista)
Miksi vaa'an lukema ei silti mene 80 kg:n alapuolelle?! En syö hirveitä annoksia (n. 80-120g kanaa/kalaa/papuja per illallinen, lisäksi vain salaattia jogurttikastikkeella ja joskus sekoitan salaatin sekaan n. puoli dl couscousta tai täysjyväriisiä tai täysjyväpastaa, tämä n. joka toinen päivä. Juon n. pullon viiniä (kuivaa) viikossa, ehkä joskus yhden saunaoluen mutta en edes viikottain. Ruokajuomana vesi, usein en edes juo mitään ruuan kanssa.
Syön viisi kertaa päivässä; aamiainen joko puuro marjoilla (tai joskus 1 tl hillosilmällä) tai reissumies (maapähkinävoilla ja banaanilla), välipala pähkinöitä, lounas jogurtti jossa chiasiemeniä ja marjoja, välipala päärynä, ja illallinen kuten yllä mainitsin.
Syönkö liian vähän vai jotenkin "väärin"?
Pitää kai mennä ravintoterapeutille o_0 En tosiaan tajua miten paino ei putoa.
(Liikun myös päivittäin koiran kanssa mutta muuten oikeastaan en. Onko aineenvaihdunta jumissa?)
Liittyy siis sillä tavalla kuitenkin aiheeseen, että mun ostoksissa ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta olen silti lihava :(
"Juon n. pullon viiniä (kuivaa) viikossa, ehkä joskus yhden saunaoluen mutta en edes viikottain. Ruokajuomana vesi, usein en edes juo mitään ruuan kanssa. " Voisitko jättää viinin pois, kun laihdutat? Ruuansulatuksessa alkoholi stoppaa muiden aineiden imeytymisen ja keskittyy alkoholiin. Ei nyt tarvitse absolutistiksiryhtyä, mutta jos laihduttamisen aikana lopettaisit ja sen jälkeen vähentäisit alkon kulutusta.
Minkä kanssa juot rasvatonta maitoa, jos ruokajuomana on vesi?
Liikkumiselle tarvitsisi tehdä muutoksia. On hienoa, että liikut koiran kanssa, mutta miten on muun hyötyliikunnan ja sykettä nostavan liikkumisen kanssa? Pyöräiletkö?
Mulla oli tuo sama tilanne vieläpä melko samoilla mitoilla (173/81). Harrastin vielä juoksua n. 20 km viikossa ja paino ei hievahtanut mihinkään. Siirryin vähähiilihydraattiselle (eli kaikki runsashiilarinen pois leipä, pasta, peruna ym, kasviksia lisää ja kaikki maitotuotteet täysrasvaisina). Hupskeikkaa, paino alkoi välittömästi pudota ja on nyt pudonnut yli 8 kiloa ilman mitään yrittämistä. Nyt voi juosta jo melkein 30 km viikossa, kun painon laskemisen myötä polvet kestää sen.
plösö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
plösö kirjoitti:
Vähän ehkä OT, mutta itseä ihmetyttää. Olen siis vähän ylipainoinen (80kg, 171cm) nainen. Tyypillinen viikon ruokaostoslastini näyttää jotakuinkin seuraavalta:
- ruis- tai neljän viljan puuroa (aamiainen)
- hedelmiä (päärynä, omena, banaania leivän päälle)
- vihanneksia (salaatti, kurkku, tomaatti, paprika, punasipuli)
- kanaa/kalaa/papuja
- kreikkalaista jogurttia (rasvatonta)
- maitoa (rasvatonta, 1-2 purkkia viikossa menee)
- ruisleipää (1 reissumies päivässä)
- maapähkinävoita (1 rkl reissumiehelle)
- oliiviöljyä
- avokado tai kaksi
- pakastemarjoja (puuroon ja jogurttiin)
- chia-siemeniä (puuroon ja jogurttiin)
- pähkinöitä (välipalaksi pieni kourallinen)
- couscousta/täysjyväriisiä/täysjyväpastaa
- Polar-juustoa (vähärasvaista)
Miksi vaa'an lukema ei silti mene 80 kg:n alapuolelle?! En syö hirveitä annoksia (n. 80-120g kanaa/kalaa/papuja per illallinen, lisäksi vain salaattia jogurttikastikkeella ja joskus sekoitan salaatin sekaan n. puoli dl couscousta tai täysjyväriisiä tai täysjyväpastaa, tämä n. joka toinen päivä. Juon n. pullon viiniä (kuivaa) viikossa, ehkä joskus yhden saunaoluen mutta en edes viikottain. Ruokajuomana vesi, usein en edes juo mitään ruuan kanssa.
Syön viisi kertaa päivässä; aamiainen joko puuro marjoilla (tai joskus 1 tl hillosilmällä) tai reissumies (maapähkinävoilla ja banaanilla), välipala pähkinöitä, lounas jogurtti jossa chiasiemeniä ja marjoja, välipala päärynä, ja illallinen kuten yllä mainitsin.
Syönkö liian vähän vai jotenkin "väärin"?
Pitää kai mennä ravintoterapeutille o_0 En tosiaan tajua miten paino ei putoa.
(Liikun myös päivittäin koiran kanssa mutta muuten oikeastaan en. Onko aineenvaihdunta jumissa?)
Liittyy siis sillä tavalla kuitenkin aiheeseen, että mun ostoksissa ei pitäisi olla mitään vikaa, mutta olen silti lihava :(
"Juon n. pullon viiniä (kuivaa) viikossa, ehkä joskus yhden saunaoluen mutta en edes viikottain. Ruokajuomana vesi, usein en edes juo mitään ruuan kanssa. " Voisitko jättää viinin pois, kun laihdutat? Ruuansulatuksessa alkoholi stoppaa muiden aineiden imeytymisen ja keskittyy alkoholiin. Ei nyt tarvitse absolutistiksiryhtyä, mutta jos laihduttamisen aikana lopettaisit ja sen jälkeen vähentäisit alkon kulutusta.
Minkä kanssa juot rasvatonta maitoa, jos ruokajuomana on vesi?
Liikkumiselle tarvitsisi tehdä muutoksia. On hienoa, että liikut koiran kanssa, mutta miten on muun hyötyliikunnan ja sykettä nostavan liikkumisen kanssa? Pyöräiletkö?
Joo olen itsekin epäillyt tuota alkoholia, vaikka se vähäistä onkin.
Rasvatonta maitoa käytän kahvimaitona plus laitan vähän aamupuuroon kun en malta odottaa että se jäähtyy, etten polta suutani :D
Mä olen jotenkin ollut siinä luulossa, että laihtuminen tapahtuu ruokavaliolla, eikä liikunnalla ole sen kanssa niin hirveästi tekemistä (tai siis että jos haluaisi tuloksia liikunnalla niin sitä pitäisi harrastaa veren maku suussa päivittäin ja korkealla sykkeellä)?
Juu lähde ihmeessä muokkaamaan ruokavaliota, jos tuntuu ettei nykyisellä onnistu.
Itse laihduta 72 -> 62 kiloon. Nyt 68 ja tuloksia alkoi tulla kun
- siirryin 16:8 -tyyliin. Syön siis 12-20 tai 10-18 välillä. En ole aamupalaihmisiä joten tämä rytmi on helppo.
- jätin pois kaikki viljat - puff vaan ja turvotus lähti. Gluteenittomia tuotteita harkiten.
- en todellakaan himotreenaa vaan 3 kertaa viikossa omalle tasolle sopiva treeni kotona käsipainoilla (Youtubessa Fitnessblender!!)
- ostin aktiivisuusmittarin ja pistin askeltavoitteeksi 10 000 pv. Saavutan sen 4-7 kertaa viikossa.
Tsemppiä!