Lue keskustelun säännöt.
Kuvittele tähän astinen elämäsi ilman miehiltä saatua huomiota, olisitko masentunut?
15.05.2018 |
Kuvittele itsesi minun asemaan, olen 29 vuotias nainen, enkä ole koskaan saanut miehiltä minkäänlaista huomiota. En ole koskaan seurustellut, kukaan mies ei ole koskaan lähestynyt mua iskumielessä (edes baareissa) eikä kukaan mies ole tietääkseni koskaan ollut ihastunut muhun. Olen keskivaikeasti masentunut. Haaveilen parisuhteesta ja rakkaudesta. Olen haaveillut yläasteelta saakka mutta kun ei niin ei. Miehet, joita olen nuorempana lähestynyt ovat kaikki todenneet samaa: "olet ruma." Eräs sanoi "kasvata tissit" (ovat tosiaan aa-kuppia). Ystäväni (kaikki parisuhteissa/naimisissa/perheellisiä) tsemppaavat mua ja väittävät ettei syy ole tissittömyydessäni ja rumuudessani ja ettei mulla ole syytä olla masentunut. Hyvähän heidän on puhua kun eivät tiedä MITÄÄN miltä musta tuntuu kun ovat saaneet huomiota miehiltä koko elämänsä ja jopa naimisiin päässeet, hankkineet lapsia, muuttaneet yhteen. Itse en ole koskaan edes päässyt treffeille! Eikö mulla siis ole oikeutta olla masentunut? Olisitko itse?
Kommentit (65)
Kyllähän se pahalta tuntuisi ja totta puhuen sinkkuelämä saa välillä vieläkin olon yksinäiseksi, vaikka huomiota olen miehiltä saanutkin. MUTTA. Tajusin hiljattain, että olen suurimmaksi osaksi sosiaalistunut tuntemaan pahaa oloa tästä kaikesta, koska Disney, Sinkkuelämää ja muut vastaavat. Naiset on kasvatettu perustamaan elämänsä "Sen Oikean" etsintään, kuten Vierailija 34 totesikin.
Todellisuudessa seurustelu tai miesten elämä ei tee elämästä sen auvoisempaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on mahdollista olla parisuhteessa ja silti tuntea olonsa surkeaksi ja masentuneeksi. Itse asiassa itselleni on käynyt, että olen lähes järjestään tuntenut oloni huonommaksi parisuhteessa kuin yksikseni. Pitää alkaa huomioida toisen ihmisen tarpeet ja vaatimukset ihan eri tavalla ja sitten vastalahjaksi saa satunnaista jyystöä ja väkinäistä arjen jakamista. Seurustelussa on omat hyvät puolensa mutta ei se aina kovin auvoista ole. Avioelämän ihanuuksista ja kirouksista en osaa edes puhua, kun en ole sinne asti koskaan päässyt.
Joten mun neuvoni olisi: Unohda ajatus siitä, että kyetäksesi elämään hyvää elämää sun pitäisi olla miesten mielestä haluttava. Onhan toisinaan se kiva lisä elämään mutta ei loppupeleissä tee siitä sen hohdokkaampaa. Loppujen lopuksi saattaisit päätyä samaan pisteeseen kuin missä olet nyt, vaikka sinulla olisikin mies.
Sen sijaan kannattaa miettiä, miten muuten voisit rikastuttaa elämääsi. Uusi harrastus, kenties jotain hauskaa, yhteistä tekemistä sinkkuystävien kanssa? Ihmissuhteet on kyllä tärkeä osa elämää, mutta niiden ei välttämättä tarvitse perustua romanttiseen rakkauteen tai seksuaaliseen vetovoimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään seurustellut kuin vasta yli nelikymppusenä ekan kerran. En ole koskaan ollut kiinnostunut sellaisesta. Rakensin omaa elämääni, opiskelin ja tein uraa ja harrastin ja sisustin kotiani ja matkustelin yms. Siis elämäni ei ole koskaan pyörinyt miesten ympärillä enkä oikein tajua ihmisiä, joilla niin on. Seksikään ei ole ollut minulle tärkeää, oikeastaan sinkkuuden hyvä puoli oli, ettei tarvinnut vääntää sitä kenenkään takia. Myöskään minulla ei ollut ulkonäköpaineita ennen kuin tapasin nykyisen mieheni ja tuli tunne, että pitäisi alkaa miellyttää jotakuta miestä. Olin oikeastaan onnellisempi ja vapaampi ilman miestä.
Vierailija kirjoitti:
En olisi masentunut. Miehen hankkiminen kun ei koskaan ole ollut elämäni suurin päämäärä.
Milloin porukka ymmärtää että se on helppo sanoa jos asia ei ole ollut ongelma. Ihan samasta kyse kuin kuin aina helposti työtä saanut ihmettelee miten työtön voi masentua ja passivoitua.
Vaikea uskoa ap:n tarinaan. Kyllä kaikkiin naisiin on ihastuttu tai oltu kiinnostuneita melko varmasti. Jos on todella huono itsetunto niin välttämättä sitä ei halua huomata.
Vierailija kirjoitti:
Jos naiset viettäisi miesten asemassa viikonkaan, niin tulisivat hulluksi kun ei saa koko ajan huomiota.
Ja jos miehet viettäisi naisten asemassa viikonkaan, saattaisivat he tajuta että kaikki huomio ei ole kivaa. Rohkenen jopa väittää että suurin osa miesten "huomiosta" on vain vaivaannuttavaa ja/tai häiriötekijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alota body fitness, käy kampaajalla, opettele muutama uus meikki niksi, opettele tanssimaan vaikka yksin peilin edessä.
Sitten mene baariin ja saat huomiota, sitä tulee sit naisilta ja miehiltä ja varaudu siihen, että joku känninen limanen mies tulee sinua repimään siellä eikä usko sanaa "ei".
Miehet alkaa vonkaamaan yöksi seksinkiilto silmissä, kaikki mitä sanot on "mielenkiintoista" vaikkei se ketään oikeasti kiinnosta, kunhan vain ollaan pimppa jahdilla ja ollaan pahoittamatta sinun mielesi.
no tiedän kyllä ap:n tunteet. Minulla oli nuo n. 23 vuotiaaksi asti. Olin allapäin usein koska koin ettei minua kukaan huolisi koska pidin itseäni rumana. Minä en tosiaan saanut huomiota miehiltä. Baarissa kukaan ei tullut juttelemaan vaikka kaverit haali miehiä ja tuntui muutenkin ettei kaikki tajua ettei naiselle kuin naiselle riitä se että menee vain baariin ja vaihtaa numeroita seuraan tulevien kanssa. Kun ei niitä tulijoita vain ole. Enkä muutenkaan koulussa tai muualla olisi huomannut kenenkään jätkän osoittavan kiinnostusta. Joten tietty sitä masensi jos ei kelpaa. Tai no tiesin että jos pistän riman tarpeeksi alas niin kyllä joku huolisi, mutta halusin miehen johon tuntisin vetoa eikä että olisi vain joku. Mutta 23v menin miesvaltaiselle alalle ja, siinä meni kyllä hetki tajuta, kuinka monen mieleen olin. Kyllähän se itsetuntoa hivelee ja itsetunto kasvoi että rupesin pukeutumaan paljon naisellisemmin että jopa ne hyvinkin komeet miehet ovat jääneet tuijottamaan. Tosin en kuitenkaan ole edelleenkään lähempää tuttavuutta tehnyt miesten kanssa koska ne joista olisin kiinnostunut ovat epävarmoja kanssani.
mutta siis ap. uskon ettet ole oikeasti niin ruma mitä ajattelet. tunnistan oireet kun on niin masentunut ja kiinni omissa ajatuksissaan niin sitä ei näe ympärilleen että vaikka miehet katsoisivat perääsi tai osottaisivat kiinnostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut kyllä alunperin sairastutti juuri miehiltä saatu huomio, joukkoraiskaus teininä jne.
Olisin nykyään (nyt keski-ikäisenä) luultavasti terve ja toimintakykynen ihminen, ilman sitä nuorena ja myöhemminkin saamaani huomiota.
Nyt onneksi sitä ei enää tule, mutta ikuiset traumat se jätti, ja olen koko aikuiselämäni ollut monisairas ja työkyvytön.
Vierailija kirjoitti:
Kuule ap. Sä olet saanut JUST saman verran ja samanlaista huomiota, kuin suurin osa naisista.
Väitätkö ihan tosissasi, ettei suurin osa naisista ole koskaan seurustellut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse kuvitella, koska elän jo tällaista elämää. Itse en (onneksi) ole törmännyt tähän kaduilla huuteluun ja takapuolelle taputteluunkaan.
En ole masentunut, koska olen aina elänyt tätä - en tiedä muusta, ei ole mitään mihin verrata. 18 vuotta täyttäessäni se jonkin verran kirpaisi, jotenkin sitä odotti että asiat muuttuu kun onkin yhtäkkiä "aikuinen".
Sitten vain tajusin, että en vain kelpaa, syystä taikka toisesta. Kun en kelpaa, niin en kelpaa, minkäs sille mahtaa. Mikään mahti maailmassa ei asiaa muuksi muuta, joten ihan turha hukata aikaansa asiasta itkemiseen tai voivotteluun. Näin tämä elämä minulla sattui menemään, ja hyväksyttävä se vain on.
N25
Saamani huomion laatu on pitkälti aiheuttanut itsetunto-ongelmani. Siitä asti kun rinnat kasvoivat olen ollut miehille vain kävelevät tissit ja suurin piirtein ainoa asia mitä ovat "positiivisesti" kommentoineet. Muuten olen saanut kuulla olevani ruma ja vastenmielinen, mutta että tissit on kivat. Nettideittailujen myötä treffeille päästyäni seuralainen tuijotteli vain rintojani, olisi halunnut nähdä uudestaan mutta koin etten kiinnostanu häntäkään persoonana. En koe naisellista ruumista omakseni ja se että ne piirteet mitä itse kammoa herättää eniten miesten kiinnostusta ahdistaa minua. Jos miehet olisivat osoittaneet kiinnostusta huumorintajuni tai älykkyyteni takia kokisin sen huomion paljon positiivisemmaksi ja itsetuntoa kohottavaksi. Tiedän olevani hyvä tyyppi ja minulla on paljon ystäviä luonteeni vuoksi, mutta jostain syystä cis heteromiehet eivät pääse fyysistä ulkomuotoa pidemmälle kanssani. Haluaisin parisuhteen, mutta en ole asian suhteen epätoivoinen eikä se ole ainoa päämäärä elämässäni.
Eli lyhyesti; Pitäisin miehiltä saamasta huomiosta jos se huomio olisi henkisiä ja emotionaalisia piirteitäni kohtaan, eikä sitä "näytä tissit, mennäänkö vessaan paneen" tyylistä kommentointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän tuollaista elämää mutta en ole masentunut. Luulen että minua ei ole tarkoitettu parisuhteeseen. Nyt olen ollut niin kauan yksin etten osaisi enää varmaan kenenkään kanssa ollakaan. Kaikki haaveet avioliitosta ja perheestä ovat kuolleet.
Mutta reissaan, asun ulkomailla, nautin elämästä, lemmikeistä, ruoasta, ystävistä... mikäs tässä on ollessa.
Olisi jollain tavalla helpompaa, jos vain tietäisi ettei miestä koskaan tule. Minulla on ollut kiinnostuneita, mutta olen silti 30v. ikisinkku, joka ei ole sopivaa löytänyt vaikka ihastuksia on ollut ja jotain suhdeviritelmää.
Kuitenkin ajatus mahdollisesta pariutumisesta ja perheen perustamisesta aiheuttaa paineita. Jos näitä ei olisi, eläisin varmaan monella tavalla vastuuttomammin ja huolettomammin kuten moni "poikamieheksi tuomittu" näyttää tekevän. Olisin vapaampi odotuksista.
Seksissä kokemattomuus luultavasti vähän häiritsisi. Se on niin korostettu asia tänä päivänä. Huomattava epäviehättävyys häiritsisi myös, koska se vaikuttaa ihan kaikkien suhtautumiseen. En kuitenkaan usko, että masentuisin. Läheisyys ja hyväksyntä ei ole niin isoja asioita minulle kuin ne näyttää joillekin olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen masentunut. En jaksa laittautua, joten hiirenharmaa tukkani on nutturalla kaikki päivät. Naamani on muuten kalman kalpea (eikä ikinä rusketu), mutta posket hohkaavat punaisina. Pukeudun tylsiin, harmaisiin toimistouniformuihin.
En saa miehiltä huomiota, mutta se ei ole masennukseni syy. En jaksa masennukseni takia laittautua, ja siksi en saa huomiota. Tosin, on aika masentavaa, että sitä huomiota saa vain silloin, kun on meikannut naamansa piiloon, värjännyt kemikaaleilla tukkansa eri värikseksi, ja laittaa vaatteet jotka esittelevät naisellisia muotoja, joita en ole koskaan oikeastaan halunnut, enkä oikeastaan edes haluaisi että ne olisivat ne kiinnostava juttu minussa.
Nuorempana sain huomiota kun meikkasin ja värjäsin tukkaani ja pukeuduin seksikkäästi. Tosin tein sen siksi, että kuuluin kaveriporukkaan. Halusin kuulua ryhmään, halusin ystäviä. Ja kaikkien piti näyttää samalta. "Tavalliset" eivät kuuluneet meidän ryhmäämme. Olin silloinkin masentunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvittele itsesi minun asemaan, olen 29 vuotias nainen, enkä ole koskaan saanut miehiltä minkäänlaista huomiota. En ole koskaan seurustellut, kukaan mies ei ole koskaan lähestynyt mua iskumielessä (edes baareissa) eikä kukaan mies ole tietääkseni koskaan ollut ihastunut muhun. Olen keskivaikeasti masentunut. Haaveilen parisuhteesta ja rakkaudesta. Olen haaveillut yläasteelta saakka mutta kun ei niin ei. Miehet, joita olen nuorempana lähestynyt ovat kaikki todenneet samaa: "olet ruma." Eräs sanoi "kasvata tissit" (ovat tosiaan aa-kuppia). Ystäväni (kaikki parisuhteissa/naimisissa/perheellisiä) tsemppaavat mua ja väittävät ettei syy ole tissittömyydessäni ja rumuudessani ja ettei mulla ole syytä olla masentunut. Hyvähän heidän on puhua kun eivät tiedä MITÄÄN miltä musta tuntuu kun ovat saaneet huomiota miehiltä koko elämänsä ja jopa naimisiin päässeet, hankkineet lapsia, muuttaneet yhteen. Itse en ole koskaan edes päässyt treffeille! Eikö mulla siis ole oikeutta olla masentunut? Olisitko itse?
Taitaa aloittaja olla mies, tai tarkemmin u-li. Nuorena sain huomiota, ja olisin paljon mieluummin ollut ilman. Etenkin vanhoilta miehiltä saatu huomio oli inhottavaa.
Tykkääkö aloittaja homomiesten huomiosta?
Aloittajasta en tiedä mutta minä olen mies, joka ei ole ikinä saanut minkäänlaista positiivista huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Kukaan ei ole ikinä osoittanut olevansa millään tavoin kiinnostusta tutustua minuun tai sanonut mitään myönteistä (tai negatiivista) minusta. Tai kyllä lähes kokonaan sokeutunut isoäitini kehuu vuolaasti ulkonäköäni ja pituuttani joka kerran kun käyn häntä tervehtimässä, ja vaikka tämä tuntuukin aina hyvin mukavalta, niin epäilen silti hänen objektiivisuuttaan tässä asiassa :)
Joka tapauksessa olin pari viikkoa sitten yhdessä Helsingin keskustan baareista ja eräs homomies lyöttäytyi seuraamme ja alkoi kovasti kehua ulkonäköäni. Aluksi menin totaalisen hämilleni ja taisin jopa punastua koska tilanne oli minulle täysin uusi ja ennenkokematon. Jossain vaiheessa iltaa jouduin kuitenkin toteamaan hänelle, että ikävä kyllä en pysty kuvittelemaan mitään intiimimpää hänen kanssaan, sillä vaikka kuinka yritän ajatella asiaa, niin en silti valitettavasti koe minkäänlaista vetoa samaa sukupuolta kohtaan.
Joten vastatakseni kysymykseesi: kyllä, myös homomiesten huomio saattaa tuntua hyvältä vaikkei itse homo olisikaan. Hänhän oli vain kohtelias ja sanoi minulle sellaisia asioita joita en ole ikinä elämässäni toiselta kuullut. Hän myös osoitti kiinnostusta minuun ihmisenä, mikä oli suoraan sanoen ennen kuulumatonta ja jätti minulle lämpimän olon koko seuraavaksi viikoksi.
En usko, että suurin osa naisista pystyy samaistumaan yhtään sellaiseen tilanteeseen, että kukaan ei ole ikinä ollut kiinnostunut. Olen kuitenkin melko varma, että mikäli olet totaalisen näkytämätön muille ihmisille ja et oikeastaan ikinä kuule mitään positiivista, niin se myös vaikuttaa hyvin paljon itsetunnon kehittymiseen. Ymmärrän myös hyvin, että mikäli huomiota alkaa saamaan jossain vaiheessa liikaa, niin varmasti sekin tuntuu häiritsevältä ja epämukavalta. Toiset vaan saavat aivan liikaa huomiota ja toiset eivät sitten lainkaan.. Kuitenkin nyt kun mietin omaa tilannettani, niin vaihtaisin sen silmänräpäyksessä siihen, että saisin paljon huomiota - siitäkin huolimatta, että saattaisin kokea sen jossain vaiheessa häritsevänä..
m33
Vierailija kirjoitti:
Jos naiset viettäisi miesten asemassa viikonkaan, niin tulisivat hulluksi kun ei saa koko ajan huomiota.
Ainakin jos miehet syttyis yhtälailla kuin naiset miehistä ulkonäöllisesti, niin instagramissa olisi paljon tyhjempi persekuvista ja stringeissä hyppelyistä. Treenitrikoitakin näkyis vähemmän.
Ikinä en ole miehiltä saanut kuin negatiivista huomiota, ja ikääkin on jo yli 40v. Joten todennäköisesti olisin nyt vähemmän masentunut, jos minua ei olisi huomioitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En olisi masentunut. Miehen hankkiminen kun ei koskaan ole ollut elämäni suurin päämäärä.
Milloin porukka ymmärtää että se on helppo sanoa jos asia ei ole ollut ongelma. Ihan samasta kyse kuin kuin aina helposti työtä saanut ihmettelee miten työtön voi masentua ja passivoitua.
Juuri näin. Ei keskiverto nainen voi ilmeisesti ymmärtää, miltä tuntuu elää täysin, tai lähes täysin, vailla minkäänlaista huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Useat vastaajat myös olivat sitä mieltä, etteivät edes halua miestä, seurustelusuhdetta tai seksiä.. entäpä jos haluaisivat, mutta eivät ikinä saisi mitään näistä? On eri asia päättää olla tekemmättä asiaa x verrattuna siihen että ei ole edes mahdollisuutta asiaan x.
Minä kuuluun myös niihin naisiin, jotka eivät saa miehiltä juurikaan huomiota, ja pienirintainen olen myös. Veikkaan, että se on suurin yksittäinen syy miksi en ole seksuaalisesti kiinnostava miesten mielestä. Joo, onhan se masentavaa. Vaikka huomio varmaan voikin joskus tuntua häiritsevältä, voin sanoa, että vielä häiritsevämmälle tuntuu kun ei kelpaa, eikä ketään kiinnosta.
Se ettei ole saanut huomiota voi johtua siitä ettei ole itse huomannut sitä. Juuri eilen yksi miespuolinen ystävä, kenellä ei ikinä ole ollut tyttöystävää, sanoi ohimennen, että pari tyttöä alkoivat jutella hänelle jotain kun hän odotti kaveria. Kysyin häneltä, mitä juttelit niille. "Miten niin? En mä niiden kanssa osannut alkaa jutella. En mä tiedä miksi ne mulle puhui."
Huoh.
Ehkäpä se baari ei ole paras paikka löytää mukavia miehiä. Itse en ole koskaan ollut baarissa hakemassa seuraa. Itse ajattelisin, että kannattaisi asettaa elämässään muita tavoitteita kuin se kumppanin löytyminen, elää omaa elämää , harrastaa ja viihtyä ystävien kanssa. Onhan moni täälläkin sanonut, että intensiivisellä nettideittailulla on se kumppanin löytänyt. Toki siellä on pelkän seksin hakijoita joukossa, mutta on siellä tavallisiakin ihmisiä. Koko ajanhan tälläkin palstalla ihan fiksun oloiset miehet valittaa kun ei löydy kumppania millään. Ehkä sinunkin kannattaisi jotain tuollaista yrittää, kun periaatteessa yhteensopivan kohtaaminen vaikuttaa olevan hankalaa.