Lahjakkaat lapset?

No eipä niitä lapsen ominaisuuksia sammutetuksikaan saa, olipa kyse sitten erityisestä lahjakkuudesta tai erityisestä hölmöydestä.

Tue lapsen kasvua ja tarjoa hänelle mahdollisuus kehittyä siinä, minne hänen luonnolliset lahjansa näyttävät.

Kiitos, mietin vaan kuinka paljon pitäisi ohjailla normi leikkien pariin, kun puljaisi vaan numeroiden ja muiden kanssa. Mikä on siis toki hieno asia, mutta alkaa kyllä pahasti erottua porukasta.

Tuttavan poika tuntui kehittyvän aivan eri tahdissa kuin muut. Lapsi rakasti numeroita ja keskittyi vain niihin. Puheen ja liikunnan kehitys oli selvästi ikätasoa heikompaa, samoin sosiaalinen kehitys. Lasta tutkittiin neurologisella mutta mitään ratkaisevaa ei löydetty.

Lopulta aika teki tehtävänsä, ja poika kehittyi hetkessä samalle tasolle kuin muut. Kyllä hän yhä pitää numeroista mutta se ei enää vaikuta autistiselta.

Luultavasti lapsesi on täysin normaali, vaikka haluaisitkin hänen kovasti olevan uniikki lumihiutale.

No en nyt usko, että sun lapses on erikoisen lahjakas, jos äitinsä kirjoittelee av-palstalle..

Vierailija kirjoitti:

Olisiko täällä joku, jonka lapsi on ollut erikoisen lahjakas jo leikki-ikäisenä. Miten se on ilmennyt? Ja nyt tarkoitan sellaisia lapsia, jotka ovat poikkeuksellisia. Olen vähän hukassa tämän omani kanssa.

Kaikki ovat lahjakkaita jossain. Poikkeuksellinen lahjakkuus, sekin koskee vain jotain osa-aluetta tai ehkä paria. En tiedä, mitä ap ajaa takaa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, mietin vaan kuinka paljon pitäisi ohjailla normi leikkien pariin, kun puljaisi vaan numeroiden ja muiden kanssa. Mikä on siis toki hieno asia, mutta alkaa kyllä pahasti erottua porukasta.

Ap ei osaa edes yhdyssanoja!

Vierailija kirjoitti:

No en nyt usko, että sun lapses on erikoisen lahjakas, jos äitinsä kirjoittelee av-palstalle..

Eikä osaa yhdyssanoja!

Mä olin itse tuollainen, ja tyttäreni on. Poika enemmän tavallinen. 

Ensin kerron omasta lapsuudenkokemuksesta, mitä EI pidä tehdä: ei pidä kovasti ylistää lasta niistä lahjakkuuden osoituksista. Mulle niin tehtiin, ja minun lapsen päässäni asia kääntyi niin, että "nuo rakastavat minua (vain), koska olen lahjakas". Tiedän ettei niin ole nyt, mutta silloin en tiennyt. Seuraava ajatus oli, että "entä jos en olekaan oikeasti lahjakas vaan tyhmä - se ei saa missään nimessä paljastua (koska vanhempien rakkaus loppuu)". Tämä johti älyllisten haasteiden pelkoon ja epäaitouteen jo alle kouluiässä, ja alisuoriutumiseen koulussa. Oli nimittäin helpompi "lyödä läskiksi" ja sanoa että ei vaan kiinnostanut, kuin jäädä kiinni siitä että yritti mutta ei silti ollut täydellinen, eli "on tyhmä ja lahjaton". 

Oma tyttären kanssa olen hyväksynyt sen että hän on sellainen kuin hän on, erilainen muista ikäisistään, mutta en tee siitä mitään numeroa enkä erityisesti kehu lahjakkuudesta. Pyrin kehumaan yrittämisestä, parhaansa tekemisestä, korostamaan sitä että asiat onnistuu harjoittelemalla eikä lahjakkuuudella. Koska itseäni rampautti pitkään se että uskoin kodin peruja, että joko olen lahjakas ja osaan kaiken täydellisesti heti, tai sitten olen lahjaton eikä ole mitään toivoa oppia koskaan. Mutta joo, meillä nelivuotias tykkää lukea avaruuskirjoja (aikuisille tarkoitettuja), historiaa jne, eikä juuri välitä ikäistensä leikeistä, ja se on minulle ok. Itse luin tuossa iässä Kansojen historiaa ja Raamattua ihan intona.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin itse tuollainen, ja tyttäreni on. Poika enemmän tavallinen. 

Ensin kerron omasta lapsuudenkokemuksesta, mitä EI pidä tehdä: ei pidä kovasti ylistää lasta niistä lahjakkuuden osoituksista. Mulle niin tehtiin, ja minun lapsen päässäni asia kääntyi niin, että "nuo rakastavat minua (vain), koska olen lahjakas". Tiedän ettei niin ole nyt, mutta silloin en tiennyt. Seuraava ajatus oli, että "entä jos en olekaan oikeasti lahjakas vaan tyhmä - se ei saa missään nimessä paljastua (koska vanhempien rakkaus loppuu)". Tämä johti älyllisten haasteiden pelkoon ja epäaitouteen jo alle kouluiässä, ja alisuoriutumiseen koulussa. Oli nimittäin helpompi "lyödä läskiksi" ja sanoa että ei vaan kiinnostanut, kuin jäädä kiinni siitä että yritti mutta ei silti ollut täydellinen, eli "on tyhmä ja lahjaton". 

Oma tyttären kanssa olen hyväksynyt sen että hän on sellainen kuin hän on, erilainen muista ikäisistään, mutta en tee siitä mitään numeroa enkä erityisesti kehu lahjakkuudesta. Pyrin kehumaan yrittämisestä, parhaansa tekemisestä, korostamaan sitä että asiat onnistuu harjoittelemalla eikä lahjakkuuudella. Koska itseäni rampautti pitkään se että uskoin kodin peruja, että joko olen lahjakas ja osaan kaiken täydellisesti heti, tai sitten olen lahjaton eikä ole mitään toivoa oppia koskaan. Mutta joo, meillä nelivuotias tykkää lukea avaruuskirjoja (aikuisille tarkoitettuja), historiaa jne, eikä juuri välitä ikäistensä leikeistä, ja se on minulle ok. Itse luin tuossa iässä Kansojen historiaa ja Raamattua ihan intona.

Tämä on hyvin perusteltu mielipide. Kannatan.

Ha-haa, nyt en kysellytkään omasta lahjakkuudestani vaan lapsen... jos olisin itse ollut samanlainen, niin olis ehkä tutumpaa. Itse olen siis ihan perusmamma,  mutta tämä pikkukaveri on selkeästi erikoinen ja tässä nyt kaukaa haeskelen sitä, että minkalaisia muut "poikkeavan" lahjakkaat (tai erikoiset) ovat leikki-iässä olleet. Ja se kiinnostaa myös, että miten koulu on mennyt. 

Kiitos siis kaikista kokemuksista, joita on jo tullutkin. AP

Lahjakkaat oppin nopsaan. Kertakatsomalla jää paljon päähän. Hahmottamiset ja logiikat kulkevat eri tasolla kuin taviksella. Sen huomaa tosi pienenä. Asiassa ei ole ainoastaan hyviä puolia, kuten luulisi.

Vierailija kirjoitti:

Ha-haa, nyt en kysellytkään omasta lahjakkuudestani vaan lapsen... jos olisin itse ollut samanlainen, niin olis ehkä tutumpaa. Itse olen siis ihan perusmamma,  mutta tämä pikkukaveri on selkeästi erikoinen ja tässä nyt kaukaa haeskelen sitä, että minkalaisia muut "poikkeavan" lahjakkaat (tai erikoiset) ovat leikki-iässä olleet. Ja se kiinnostaa myös, että miten koulu on mennyt. 

Kiitos siis kaikista kokemuksista, joita on jo tullutkin. AP

Et kertonut miten lapsen lahjakkuus tulee mielestäsi esiin?

Esikoistyttäreni on ollut aina lahjakas akateemisilta taidoiltaan. Alkoi puhua 8kk ikäisenä, luki 4v ikäisenä, laski haastavia laskuja ennenkuin oli eskarissa, nappasi paljon tietoa itseensä ympäristöstä jne. Sosiaalisesti ehkä inasen arempi, mutta on hänellä aina ollut ystäviä. Hänet "pelasti" liikuntaharrastus, jossa hän teki (tekee) paljon työtä kehittyäkseen. Nauttii omasta lajistaan ylikaiken ja se on tuottanut paljon esim. pettymyksen käsittelyyn ja parhaansa yrittämiseen. Kun kaikki koulussa on ollut niin helppoa aina. Nyt hän lopettelee lukion tokaa Ressussa. Keskiarvo on yli ysin, vaikka ei mitenkään erityisesti pakerra. Tulevaisuuden opiskeluhaave on olemassa ja voi olla, että pääsee sinne todistuspisteillä.

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkaat oppin nopsaan. Kertakatsomalla jää paljon päähän. Hahmottamiset ja logiikat kulkevat eri tasolla kuin taviksella. Sen huomaa tosi pienenä. Asiassa ei ole ainoastaan hyviä puolia, kuten luulisi.

Ei ole. Erityisen vaikeaa on päiväkoti-iässä, koska päiväkodeissa tupataan olettavan saman ikäisten olevan samanlaisia, ja että on jokin ongelma, jos esim. ikätoverien seura ei kiinnosta. Hyvin älykkäälle niiden toisten lasten seura voi kuitenkin olla täysin ei-kiinnostavaa, koska heitä kiinnostaa jo siinä iässä abstraktien, vakavien asioiden ajattelu eikä muiden lasten jutut. 

Helposti näitä sitten väkisin "sosiaalistetaan" toisten joukkoon, vaikkei ole oikein mitään yhteistä niiden toisten ja älykkään lapsen välillä, kummatkaan osapuolet eivät haluaisi olla yhdessä. Pahimmissa tapauksissa jopa viedään tutkimuksiin ja jopa lääkitään, kun lapsi ei ole samanlainen kuin muut. Itse sain onneksi kasvaa aikana, jona sai olla omituinen ilman että siitä tehtiin ihmeempää numeroa. Nykyaikana olisin varmaan saanut lapsena jo jonkun asperger-diagnoosin tai lääkitykset "ujouteen" kun ei muiden seura kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkaat oppin nopsaan. Kertakatsomalla jää paljon päähän. Hahmottamiset ja logiikat kulkevat eri tasolla kuin taviksella. Sen huomaa tosi pienenä. Asiassa ei ole ainoastaan hyviä puolia, kuten luulisi.

Ei ole. Erityisen vaikeaa on päiväkoti-iässä, koska päiväkodeissa tupataan olettavan saman ikäisten olevan samanlaisia, ja että on jokin ongelma, jos esim. ikätoverien seura ei kiinnosta. Hyvin älykkäälle niiden toisten lasten seura voi kuitenkin olla täysin ei-kiinnostavaa, koska heitä kiinnostaa jo siinä iässä abstraktien, vakavien asioiden ajattelu eikä muiden lasten jutut. 

Helposti näitä sitten väkisin "sosiaalistetaan" toisten joukkoon, vaikkei ole oikein mitään yhteistä niiden toisten ja älykkään lapsen välillä, kummatkaan osapuolet eivät haluaisi olla yhdessä. Pahimmissa tapauksissa jopa viedään tutkimuksiin ja jopa lääkitään, kun lapsi ei ole samanlainen kuin muut. Itse sain onneksi kasvaa aikana, jona sai olla omituinen ilman että siitä tehtiin ihmeempää numeroa. Nykyaikana olisin varmaan saanut lapsena jo jonkun asperger-diagnoosin tai lääkitykset "ujouteen" kun ei muiden seura kiinnosta.

Sotket nyt sosiaalisuuden/introverttiyden älykkyyteen. Älykäs lapsi voi olla myös sosiaalinen ja kaikkien seurassa viihtyvä

Meillä lahjakkuus ei näkynyt oikeastaan mitenkään, oli ehkä enemmän ajatuksissaan kuin muut lapset. Halusin koulupsykologin testit, sillä suvussa on lukihäiriötä. Lukihäiriö löytyi tältäkin pojalta, mutta kykyprofiili oli n 4-5 v kypsempi kuin luokkakavereila. Looginen päättely, kognitiiviset taidot, matemaattinen ajattelu ja työmuisti oli psykologin mukaan erityisen hyvät.

Mutta ihan tavallinen poika tuo on, ehkä hiukan hiljainen. En tietäisi ellei olisi tutkittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkaat oppin nopsaan. Kertakatsomalla jää paljon päähän. Hahmottamiset ja logiikat kulkevat eri tasolla kuin taviksella. Sen huomaa tosi pienenä. Asiassa ei ole ainoastaan hyviä puolia, kuten luulisi.

Ei ole. Erityisen vaikeaa on päiväkoti-iässä, koska päiväkodeissa tupataan olettavan saman ikäisten olevan samanlaisia, ja että on jokin ongelma, jos esim. ikätoverien seura ei kiinnosta. Hyvin älykkäälle niiden toisten lasten seura voi kuitenkin olla täysin ei-kiinnostavaa, koska heitä kiinnostaa jo siinä iässä abstraktien, vakavien asioiden ajattelu eikä muiden lasten jutut. 

Helposti näitä sitten väkisin "sosiaalistetaan" toisten joukkoon, vaikkei ole oikein mitään yhteistä niiden toisten ja älykkään lapsen välillä, kummatkaan osapuolet eivät haluaisi olla yhdessä. Pahimmissa tapauksissa jopa viedään tutkimuksiin ja jopa lääkitään, kun lapsi ei ole samanlainen kuin muut. Itse sain onneksi kasvaa aikana, jona sai olla omituinen ilman että siitä tehtiin ihmeempää numeroa. Nykyaikana olisin varmaan saanut lapsena jo jonkun asperger-diagnoosin tai lääkitykset "ujouteen" kun ei muiden seura kiinnosta.

Veljeni on asperger. Diagnoosi löytyi nimenomaan siksi, että päiväkodissa kiinnitettiin veljeni oireisiin huomiota. Veli sai diagnoosin ja sitä kautta apuja koulunkäyntiin ja pääsi toimintaterapiaan. En halua kuvitella miten hankalasti asiat olisivat ilman diagnoosia menneet, kun nytkin oli vaikeuksia joka välissä... Niin ja mitään lääkityksiä ei ole missään vaiheessa tuputettu! Suomessa on todella iso kynnys lääkitä lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, mietin vaan kuinka paljon pitäisi ohjailla normi leikkien pariin, kun puljaisi vaan numeroiden ja muiden kanssa. Mikä on siis toki hieno asia, mutta alkaa kyllä pahasti erottua porukasta.

Tykkäsin leikkiä ja piirellä paljon pienempänä

Todella paljon. Äitini mielestä minun olisi pitänyt mieluummin tehdä jotain järkevämpää kuten vaikka siivota. Ähäkutti, empäs totellut vaan pidin pääni vaikka riitahan siitä tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lahjakkaat oppin nopsaan. Kertakatsomalla jää paljon päähän. Hahmottamiset ja logiikat kulkevat eri tasolla kuin taviksella. Sen huomaa tosi pienenä. Asiassa ei ole ainoastaan hyviä puolia, kuten luulisi.

Ei ole. Erityisen vaikeaa on päiväkoti-iässä, koska päiväkodeissa tupataan olettavan saman ikäisten olevan samanlaisia, ja että on jokin ongelma, jos esim. ikätoverien seura ei kiinnosta. Hyvin älykkäälle niiden toisten lasten seura voi kuitenkin olla täysin ei-kiinnostavaa, koska heitä kiinnostaa jo siinä iässä abstraktien, vakavien asioiden ajattelu eikä muiden lasten jutut. 

Helposti näitä sitten väkisin "sosiaalistetaan" toisten joukkoon, vaikkei ole oikein mitään yhteistä niiden toisten ja älykkään lapsen välillä, kummatkaan osapuolet eivät haluaisi olla yhdessä. Pahimmissa tapauksissa jopa viedään tutkimuksiin ja jopa lääkitään, kun lapsi ei ole samanlainen kuin muut. Itse sain onneksi kasvaa aikana, jona sai olla omituinen ilman että siitä tehtiin ihmeempää numeroa. Nykyaikana olisin varmaan saanut lapsena jo jonkun asperger-diagnoosin tai lääkitykset "ujouteen" kun ei muiden seura kiinnosta.

Veljeni on asperger. Diagnoosi löytyi nimenomaan siksi, että päiväkodissa kiinnitettiin veljeni oireisiin huomiota. Veli sai diagnoosin ja sitä kautta apuja koulunkäyntiin ja pääsi toimintaterapiaan. En halua kuvitella miten hankalasti asiat olisivat ilman diagnoosia menneet, kun nytkin oli vaikeuksia joka välissä... Niin ja mitään lääkityksiä ei ole missään vaiheessa tuputettu! Suomessa on todella iso kynnys lääkitä lapsia. 

Niin ja itse aiheeseen, tuohon lahjakkuusasiaan. Veljeni oli monissa asioissa huomattavasti ikäisiään edellä, siis ihan testatusti. Vastaavasti oli monissa asioissa jäljessä, esimerkiksi motorisesti. En tiedä olisiko ulkopuoliset huomanneet juuri mitään muuta kuin veljeni motorisen kömpelyyden. Ne lahjakuudet taas eivät juuri näkyneet ulospäin.