Lue keskustelun säännöt.
Nautitko elämästäsi?
Kommenttikenttään voi laittaa syitä ja perusteluja.
Kommentit (224)
Nautin. Yksi syy on huonot kokemukset. Olen elänyt huijarin kanssa, minut on raiskattu, minua on kiusattu jne.
Tulen hyvästä perheestä, joten ehjä lapsuus kantaa edelleen. Noin viiden vuoden kauhujen jälkeen olen taas palannut onneen.
Minulla on ihana, kunnollinen mies, meillä on upea lapsi, jolla on vakava sairaus jonka takia ollaan paljon sairaalassa. Me asutaan vielä vuokralla, koska koko apsi käytettiin lapsen sairauteen.
Silti nautin. Nautin hetkistä kun lapsi on kotona, leikkii puistossa kavereiden kanssa, ja mies pitää kädestä. Kun vihdoin on alettu saamaan uutta säästöä kasaan, ja ehkä parin vuoden päästä saadaan vanhaan taloon laina.
Pienet jutut tuo ilon. Piknik rannalla, hyvä seksi keskellä yötä, lenkkeily, ihan kiva työ. Myös ne surun kyyneleet, tai kun itken kun lapseen sattuu, ovat herkkiä kauniita hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä nautin.
Erosin pitkästä ja huonosta avioliitosta vuosia sitten. Syytellyt itseäni kaikesta kunnes tajusin etten yksin liitoani kumoon ajanut, on toisella osapuolella myös osuutensa. No oli miten oli.
Olen alle 50v, lapseni ovat terveitä ja omissa elämissään kiinni.
Vaihdoin työpaikkaa haastavampaan vuosi sitten.
Kävelen, pyöräilen. Piknikkejä, konsertteja ja luen.
Elämä on ihanaa kun sen oikeastaan oivaltaa!
Aika-ajoin nautin, mutta enimmäkseen elämäni on vain työtä, nukkumista ja telkkarin/netin videoiden möllöttämistä. Siis nykyajan leipää ja sirkushuveja.
Viime aikoina on kuitenkin herännyt kiinnostus vanhaan soittoharrastukseen ja mielessä orastaa uusien parempilaatuisten kamojen hankinta. Edelliset on ostettu yli 25 vuotta sitten opiskelijabudjetilla. Jospa tuosta saisi vähän virikettä eloon?
Nautin aivan suunnattomasti. Nautin niin pienistä asioista, joita suurin osa ihmisistä ei varmasti edes huomaa.
Tässä yks päivä katselin kuvaa jonkun miljonäärin luksusjahdista ja mun silmissä se oli hirveä. Kylmä ja persoonaton. Katselin kaikkia sen yksityiskohtia eikä siitä löytynyt mitään kaunista. Mun mies haaveilee tollasista jahdeista ym. Mä katselen kaikkia ihan pieniä juttuja, verhokankaan kuvioiden taittumista, vihreän nurmikon kontrasti harmaata kiveä vasten...
Nautin pienistä tuntemuksista, auringon lämmittämä terassin lattia paljasta jalkaa vasten, sormien upottaminen lumihankeen..
Joku varmaan ajattelee, että voi lässyn lässyn, mutta tällä tavalla mä koen onnellisuutta vaikka on esim rahahuolia tälläkin hetkellä. Voin nauttia näistä jutuista vaikkei ole ylimääräistä rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on ihanaa! Minulla on hyvä koti ja vaimo. Tallissa on V8 avoauto ja rannassa vene. Nautin elämästäni.
Kyllä. Sossusta tulee massia ihan kivasti jolla pärjään lapseni kanssa. Omillaan kun pärjää ettei tarvi muiden siivellä elää niin on mahtavaa. Minulle ei työ sovi, joten olen erittäin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nauti. Todella paljon julmia ihmisiä on ollut elämässäni jo tähän mennessä. Tuntuu kuin oikein vedän heitä puoleeni. Itsekin "hajosin" lukion alussa, mutta kävin sen kuitenkin jotenkin loppuun. Sen jälkeen olenkin ollut välillä ihan hukassa, että miten tästä eteenpäin. Opiskelemaan olen kyllä hakenut, mutta ei ole onnistanut. Ystäviä ei ole ja rahaa ei myöskään. Sen lisäksi minulla ei ole rauhaa ja olen usein levoton ja peloissani milloin mistäkin. En osaa myöskään enää olla luontevasti ihmisten kanssa ja toisaalta en luota enää yhtään. Itseäni välillä häpeän ja olen vihainen, kun en pysty olemaan "normaali". Välillä taas annan itselleni anteeksi ja ajattelen, että ei kukaan muukaan varmaan olisi pystynyt toimimaan eri lailla niissä vaikeissa tilanteissa mitä minulla oli. Elämä menee eteenpäin päivä kerrallaan. Nyt on vaikeammat vuodet toistaiseksi takana. Minulle on ehkä parempi olla vähän "tunnoton" kuin tuntea liikaa. Silloin ahdistus vaan pahenee. Viime vuodet ovat menneetkin ihan sumussa ja välillä en muista mitään. Epätodellisesta olosta kärsin myös. En jaksa keskittyä yhteen juttuun pitkää aikaa ja mielialat vaihtelevat. Toisaalta nautin kyllä pikkujutuista, mutta onnellinen en ole ollut oikein koskaan. Jo lapsenakin huolehdin aina kaikesta. Nauranut en ole kunnolla pitkään aikaan ja hymykin on minulle jo iso juttu.
Kaipaan ihan hirveästi ihmisten seuraa. Minulla ei ole ollut ketään kaveria lapsuuden jälkeen. Sen jälkeen vain joitakin "huonoja ihmisiä" seurana, jotka sitten kiusasivat välillä. Muuten ihan yksin. Toisaalta välillä tulee ajatus, että jos voittaisin ison summan rahaa niin ostaisin jonkun piilopirtin ja asuisin siellä rauhassa. Sitten ajattelen kuitenkin, että en olisi onnellinen siellä, kun olisin yksin ja kaipaan myös seuraa, vaikka välillä tekisikin mieli paeta. Jos minulle sanottaisiin, että "lähtösi" on huomenna niin se olisi minulle varmaan samantekevää. Tämä on ikävä sanoa, mutta välillä olen niin väsynyt. En halunnut talläistä elämää ja pelkään todella miten minun käy. Nyt on vielä monia ihmisiä, jotka tiedän niin lähtenyt oman käden kautta ja toisaalta mietin, että heidän elämänsähän näytti niin hyvältä verrattuna omaani. Toisaalta ymmärrän, että on vaikea tietää mitä kukin sisällään tuntee. Nautin luonnosta. Se on varmaan tärkein asia minulle nyt. Muuten yritän olla rauhallinen ja jatkaa tätä tylsää ja hidasta elämääni. Ja olen vasta nuori, mutta elämäni rytmi on varmaan kuin jonkun eläkeläisen. Toivon, etten koskaan enää kohtaa niin kauheita vuosia mitä aiemmin oli, vaikka elämäni ei ole nytkään hyvää. Eikä ole ollut yli 10 . Kun vaan jotenkin pysyn järjissäni. Varsinkin nyt, kun on kuuma ( toisaalta kiva) tuntuu, että olen ihan hukassa ja pää sumussa. Hyvä, kun muistan mitä pitää tehdä.
Nautin, olen nauttinut suurimman osan elämästäni. Olen toki kokenut surua, menetyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta en ole menettänyt perusturvallisuuden tunnettani. Elämällä on siivet ja ne kannattelevat. Asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Olen aina tehnyt asioita, joita haluan tehdä enkä ole haaveillut sellaisesta, mikä olisi mahdotonta saavuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyaikana jopa opetetaan siihen ettei kannata tehdä mitään elämälleen. Mistään ei saa kenellään sanoa, kaikki vastoinkäymiset on yhteiskunnan (Sipilän, Vanhasen tai Stubbin tai Niinistön tai..) syytä.
ihmisestä tulee vaan katkera.
Tää on niiin vääärin, ihmisen pitää ottaa ittestään vastuu!
Siivotkaa kämppänne, menkää suihkuun, peskää munannne tai pimpsa, soittakaa kavereille tai äitille, sitten ulos, syökää jotain muuta kun nakkeja ja pakastepitsaa,,,, jonain päivänä voi taas nauttia elämästä, eikä siihen tarvittu yhteiskuntaa.
Saa jakaa, vapaasti;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Ehkä yksittäisistä hetkistä, mutta eihän tämä mitään kummoista ole. "Elämä on sitä, mitä teet siitä" on aika bullshittiä. Omassa elämässäni ei ainakaan juuri mikään ole mennyt putkeen, vaan on ollut työttömyyttä, sairautta, ei lapsia, ei kumppania. Suurin osa kavereista nysvää kotonansa perheen kanssa eikä lähde minnekään, eikä oikeastaan edes ennen lapsia moni ole ollut kovin halukas toimimaan. Ainakin intressit yöelämän tai esim. matkustelun suhteen ovat olleet kovin vähäisiä. En voi pakottaa ketään tekemään asioita, jotka kiinnostaisivat. En voi pakottaa ketään edes salille kanssani. Näin niin kuin rationaalisesti ajateltuna itseäni ei haittaisi, vaikka kuolema korjaisi koska tahansa. En siihen pyri, mutta se ei olisi minusta kovinkaan suuri menetys itseni kannalta. Tosin jotain vakavaa kärsimyssairautta en tietenkään haluaisi.
Tietysti jos tällaisista asioista nauttii, kuten edellä luettelin, mutta itse haaveilin toisenlaisesta elämästä.
Ja mikä estää etsimästä uusia ystäviä jotka pitävät matkustelusta? Sinä itse. Sinä voit myös matkustaa yksin ja mennä salillekkin. Älä syytä muita omasta saamattomuudestasi. Minun käy niin sääliksi noita elämiä jotka menevät hukkaan kun ei uskalleta elää. Minä en uskaltaisi olla elämättä, minähän voin kuolla jo huomenna!
Olen 42-vuotias. Mielestäni ja oman kokemukseni mukaan ystäviä ei noin vain hankita, vaikka kuinka olisi tarmoa. Tässä iässä tulee harvoin vastaan ihmisiä, joiden kanssa alettaisiin muodostaa tiivistä tyttökirjarinkiä. Se estää. Vai voiko sinusta ystäviä ostaa kaupasta? Ystävyys ei ole mikään "sinä itse" -juttu.
Kyllä, teen kaikkea yksin. Tosin matkustusasia ei ole suoranaisesti ongelma, koska ei itselläkään ole rahaa. Mutta sinä et ymmärrä, että elämä ei ole kovin hauskaa, jos kaiken tekee yksin. Se ei ole saamattomuutta, vaan sitä, että nauttii muiden ihmisten seurasta eikä sitä saa.
Suoraan sanottuna, HV. Olet selvästi erittäin epäempaattinen ihminen, joka ei kykene samaistumaan erilaisten ihmisten tilanteisiin.
En tosiaan tunne mitään empatiaa ihmisiä kohtaan jotka itkevät asioista jotka voivat itse muuttaa. Senkus tuhlaat elämäsi itkemiseen, minä en sellaista jaksa kuunnella! Sinun elämäsi se on, ei se minulta ole pois. Rauhaa ja uskallusta joku päivä ottaa itse vastuu omasta onnestaan, ymmärrät kun sen teet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen oppinut nauttimaan aidosti elämästäni. Huomasin että kaikista ongelmistani huolimatta pystyn siihen ja elämässäni on myös hyviä puolia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Kaikilla meillä on jotakin sellaista, mistä muut unelmoivat, olemme vain tottuneet ajatukseen ja pidetään näitä asioita itsestäänselvyyksinä. Nautin arjesta, elämän pienistä hetkistä ja yritän täyttää päiväni mielihyvää tuottavilla asioilla. Retket luonnossa, ulkoilu ja liikkuminen, hyvä ruoka, kauniisti katettu pöytä, perheen kesken vietetty laatuaika, matkailu silloin tällöin (myös kotimaassa), hyvä kirja tai elokuva, ihanat vaatteet, vaahtokylpy, saunailta, piknik, rannalla loikoilu, auringonlasku, tähtitaivas, iltasatu lasten kanssa, kahvilassa tai ravintolassa käyminen, harrastaminen ja välillä ihan vain laiskottelua hyvällä omatunnolla kun ei ole kiire minnekään. Yritän elää hetkessä ja keskittyä siihen mitä teen, tarkkailla tilannetta ja käyttää kaikkia aistejani. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi ja mitä vanhemmaksi tullaan sitä nopeammin elämä tuntuu menevän ohi. Ei kannata elää "sit kun" valmistun, pääsen lomalle tai eläkkeelle. Elämä on nyt ja joka päivä.
Jos ajateeltaisiin että elämäästä 50% on työtä ja 50% vapaa-aikaa, niin eläämän tulisii olla ehkä tietyysssä suhteessa laadukaasta ja tietyyssä suhteessa haastavaaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Ehkä yksittäisistä hetkistä, mutta eihän tämä mitään kummoista ole. "Elämä on sitä, mitä teet siitä" on aika bullshittiä. Omassa elämässäni ei ainakaan juuri mikään ole mennyt putkeen, vaan on ollut työttömyyttä, sairautta, ei lapsia, ei kumppania. Suurin osa kavereista nysvää kotonansa perheen kanssa eikä lähde minnekään, eikä oikeastaan edes ennen lapsia moni ole ollut kovin halukas toimimaan. Ainakin intressit yöelämän tai esim. matkustelun suhteen ovat olleet kovin vähäisiä. En voi pakottaa ketään tekemään asioita, jotka kiinnostaisivat. En voi pakottaa ketään edes salille kanssani. Näin niin kuin rationaalisesti ajateltuna itseäni ei haittaisi, vaikka kuolema korjaisi koska tahansa. En siihen pyri, mutta se ei olisi minusta kovinkaan suuri menetys itseni kannalta. Tosin jotain vakavaa kärsimyssairautta en tietenkään haluaisi.
Tietysti jos tällaisista asioista nauttii, kuten edellä luettelin, mutta itse haaveilin toisenlaisesta elämästä.
Ja mikä estää etsimästä uusia ystäviä jotka pitävät matkustelusta? Sinä itse. Sinä voit myös matkustaa yksin ja mennä salillekkin. Älä syytä muita omasta saamattomuudestasi. Minun käy niin sääliksi noita elämiä jotka menevät hukkaan kun ei uskalleta elää. Minä en uskaltaisi olla elämättä, minähän voin kuolla jo huomenna!
Olen 42-vuotias. Mielestäni ja oman kokemukseni mukaan ystäviä ei noin vain hankita, vaikka kuinka olisi tarmoa. Tässä iässä tulee harvoin vastaan ihmisiä, joiden kanssa alettaisiin muodostaa tiivistä tyttökirjarinkiä. Se estää. Vai voiko sinusta ystäviä ostaa kaupasta? Ystävyys ei ole mikään "sinä itse" -juttu.
Kyllä, teen kaikkea yksin. Tosin matkustusasia ei ole suoranaisesti ongelma, koska ei itselläkään ole rahaa. Mutta sinä et ymmärrä, että elämä ei ole kovin hauskaa, jos kaiken tekee yksin. Se ei ole saamattomuutta, vaan sitä, että nauttii muiden ihmisten seurasta eikä sitä saa.
Suoraan sanottuna, HV. Olet selvästi erittäin epäempaattinen ihminen, joka ei kykene samaistumaan erilaisten ihmisten tilanteisiin.
Nelikymppisenä ei tosiaan enää saa kasaan tyttöporukkaa, joka meikit kyynelistä naamalle levinneenä kiljuu yhdessä Dingon keikalla. Ne vuodet menivät jo, mutta niin meni Dingokin. Yksittäisiä ystäviä ja kavereita on kuitenkin mahdollista saada, jopa erittäin hyviä ystäviä.
Haluaisin nauttia, mutta jatkuva väsymys ja huonosti nukkuminen on kyllä vienyt suuren osan elämänilosta. Välillä herään siihen tosiasiaan, että elämäni on niin vakavaa, ilotonta ja suorituskeskeistä, etten edes muista nauraneeni kunnolla aikoihin. En haluaisi sen olevan niin.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nauttia, mutta jatkuva väsymys ja huonosti nukkuminen on kyllä vienyt suuren osan elämänilosta. Välillä herään siihen tosiasiaan, että elämäni on niin vakavaa, ilotonta ja suorituskeskeistä, etten edes muista nauraneeni kunnolla aikoihin. En haluaisi sen olevan niin.
Univelka on paha juttu, se pitäisi saada katki. Ei varmaan helpota pitenevät päivätkään. Oletko melatoniinia kokeillut, vai johtuuko unettomuus siitä että et vaan ehdi nukkua?
Uskomattoman hyvä olo. Parempi kuin 10 vuoteen. Ero sattui aluksi paljon ja se tuntui maailmanlopulta, mutta jo nyt 6 kk jälkeen tuntuu että voin hengittää vapaasti ja olla oma itseni.
En nauti kokonaisuudesta... Liikaa ongelmia.. Kiksejä saa hakemalla hakea. Olen kärsinyt jo vuosia piinaavista pakkoajatuksista (yleensä kuolemaan liittyviä) .
Nautin yksittäisistä asioista: koirani on paras tyyppi maailmassa, musan kuuntelu, endorfiiniryöppy lenkin jälkeen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Ehkä yksittäisistä hetkistä, mutta eihän tämä mitään kummoista ole. "Elämä on sitä, mitä teet siitä" on aika bullshittiä. Omassa elämässäni ei ainakaan juuri mikään ole mennyt putkeen, vaan on ollut työttömyyttä, sairautta, ei lapsia, ei kumppania. Suurin osa kavereista nysvää kotonansa perheen kanssa eikä lähde minnekään, eikä oikeastaan edes ennen lapsia moni ole ollut kovin halukas toimimaan. Ainakin intressit yöelämän tai esim. matkustelun suhteen ovat olleet kovin vähäisiä. En voi pakottaa ketään tekemään asioita, jotka kiinnostaisivat. En voi pakottaa ketään edes salille kanssani. Näin niin kuin rationaalisesti ajateltuna itseäni ei haittaisi, vaikka kuolema korjaisi koska tahansa. En siihen pyri, mutta se ei olisi minusta kovinkaan suuri menetys itseni kannalta. Tosin jotain vakavaa kärsimyssairautta en tietenkään haluaisi.
Tietysti jos tällaisista asioista nauttii, kuten edellä luettelin, mutta itse haaveilin toisenlaisesta elämästä.
Ja mikä estää etsimästä uusia ystäviä jotka pitävät matkustelusta? Sinä itse. Sinä voit myös matkustaa yksin ja mennä salillekkin. Älä syytä muita omasta saamattomuudestasi. Minun käy niin sääliksi noita elämiä jotka menevät hukkaan kun ei uskalleta elää. Minä en uskaltaisi olla elämättä, minähän voin kuolla jo huomenna!
Olen 42-vuotias. Mielestäni ja oman kokemukseni mukaan ystäviä ei noin vain hankita, vaikka kuinka olisi tarmoa. Tässä iässä tulee harvoin vastaan ihmisiä, joiden kanssa alettaisiin muodostaa tiivistä tyttökirjarinkiä. Se estää. Vai voiko sinusta ystäviä ostaa kaupasta? Ystävyys ei ole mikään "sinä itse" -juttu.
Kyllä, teen kaikkea yksin. Tosin matkustusasia ei ole suoranaisesti ongelma, koska ei itselläkään ole rahaa. Mutta sinä et ymmärrä, että elämä ei ole kovin hauskaa, jos kaiken tekee yksin. Se ei ole saamattomuutta, vaan sitä, että nauttii muiden ihmisten seurasta eikä sitä saa.
Suoraan sanottuna, HV. Olet selvästi erittäin epäempaattinen ihminen, joka ei kykene samaistumaan erilaisten ihmisten tilanteisiin.
Spot on! Eli naulan kantaan.
Tsemppiä kumminkin sulle. Itsellä sama tilanne, paitsiolen vieläKIN Wanhempi. ;-)
En tunne posttraumaattisen stressihäiriön takia positiivisia tunteita, elämästä on haasteellista nauttia. En koko ajan kyllä kärsikään.