Lue keskustelun säännöt.
Nautitko elämästäsi?
Kommenttikenttään voi laittaa syitä ja perusteluja.
Kommentit (224)
Kaikki on PARASTAAAAAAAAAAAAAAA JEEEEEEEEEEEEEEE!!! MENEE TOOOOSI TOOSI TOSSSIIIIIIIIIIIII HYVINNN!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan nauti, enimmäkseen vituttaa. Vituttaa työ, jonka yritän sentään vaihtaa heti kun pystyn, vituttaa perhe jonka takia aikaa ei ole tehdä asioita joita oikeasti haluan, vituttaa parisuhde jossa menee huonosti (seksiä viimeksi 6vk sitten ja sitä ennen parin kuukauden tauko), vituttaa rahapula, vituttaa hallitus ja Suomen nykyinen poliittinen tila, vituttaa lähestulkoon kaikki.
Ai seksiä 6vk sitten, ja jo harmittaa. Mietipä miltä 4 vuotta seksittä parisuhteessa tuntuu. 😂
Hullu on 4v. ilman seksiä suhteessa? Mä eroasin viimeistään 1v. jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
En, on niin monta ongelmaa.
Lisään että olen 47v. nainen. Koska joku pyysi ikää.
En nauti, koska tunnen olevani liian paineistettu työelämässä. Tulojani myös leikattiin.
Kyllä :) Elämä ei ole täydellistä (pätkätöitä, niukasti rahaa, terveyskään ei täydellinen jne), mutta kuitenkin huomattavasti enemmän plussan puolella. Saan tosi paljon iloa tavallisista pikkuasioista, enkä kaipaa jatkuvia Elämääsuurempia Tunteita ja Ekstraihmeellisiä Elämyksiä joten tavallinenkin elämä on nautinnollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En nauti, koska olen lihonut ja tämä ylipaino tekee elämästäni h*lvettiä. Liikkuminen on raskasta, hengittäminen on raskasta ja jopa kengännauhojen sitominen aiheuttaa tunteen että tukehdun. Lisäksi tietenkään mikään vaatekaan ei mene päälle vaan kinnaa ja kiristää ja olo tuntuu, jos mahdollista, vielä aiempaakin v*ttumaisemmalta.
Lisäksi olen vasten tahtoani niin sinkku, lapseton kuin tällä hetkellä myös työtön eli eipä tässä hurraata tarvitse huutaa.
N41
Ja eikö ole hassua että suurin ongelmasi ja vitituksen aiheuttaja on asia jonka voit itse muuttaa ihan puolessa vuodessa? Mutta et sitä tee. Itket vain. Hölmö.
Nautin elämästäni, koska minut irtisanottiin työstä, jota vihasin. Lopulta sairastuin työuupumukseen. Nyt aion olla ja nauttia vapaudesta ja toipua vuosien ahdistuksesta koko kesän. Uutta työpaikkaa alan etsiä vasta syksyllä. Tämä on elämäni kevät ja kesä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei elämässä ole mitään nauttimisen arvosta. Ainoa mistä saatat nauttia on lapsuutesi. Murrosiän alettua kaikki on huonoa, aikustuessa vielä pahempaa, kun tulee vastuuta ja mitä lie. Tämän jälkeen opiskelet ammatin ja pääset töihin. Olet töissä 65 v asti jonka jälkeen vietät eläkepäivät kotona yksin verenpainelääkkeesi kanssa. Naimisiin et mene koska rakkaus on pahin tunne ikinä etkä löydä ketään vierellesi, ei lapsia, ei ystäviä. Mädäännyt kotona siihen asti kuin kuolema korjaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Ei elämässä ole mitään nauttimisen arvosta. Ainoa mistä saatat nauttia on lapsuutesi. Murrosiän alettua kaikki on huonoa, aikustuessa vielä pahempaa, kun tulee vastuuta ja mitä lie. Tämän jälkeen opiskelet ammatin ja pääset töihin. Olet töissä 65 v asti jonka jälkeen vietät eläkepäivät kotona yksin verenpainelääkkeesi kanssa. Naimisiin et mene koska rakkaus on pahin tunne ikinä etkä löydä ketään vierellesi, ei lapsia, ei ystäviä. Mädäännyt kotona siihen asti kuin kuolema korjaa pois.
Elämä on sitä mitä teet siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Ehkä yksittäisistä hetkistä, mutta eihän tämä mitään kummoista ole. "Elämä on sitä, mitä teet siitä" on aika bullshittiä. Omassa elämässäni ei ainakaan juuri mikään ole mennyt putkeen, vaan on ollut työttömyyttä, sairautta, ei lapsia, ei kumppania. Suurin osa kavereista nysvää kotonansa perheen kanssa eikä lähde minnekään, eikä oikeastaan edes ennen lapsia moni ole ollut kovin halukas toimimaan. Ainakin intressit yöelämän tai esim. matkustelun suhteen ovat olleet kovin vähäisiä. En voi pakottaa ketään tekemään asioita, jotka kiinnostaisivat. En voi pakottaa ketään edes salille kanssani. Näin niin kuin rationaalisesti ajateltuna itseäni ei haittaisi, vaikka kuolema korjaisi koska tahansa. En siihen pyri, mutta se ei olisi minusta kovinkaan suuri menetys itseni kannalta. Tosin jotain vakavaa kärsimyssairautta en tietenkään haluaisi.
Tietysti jos tällaisista asioista nauttii, kuten edellä luettelin, mutta itse haaveilin toisenlaisesta elämästä.
Vierailija kirjoitti:
En. Ehkä yksittäisistä hetkistä, mutta eihän tämä mitään kummoista ole. "Elämä on sitä, mitä teet siitä" on aika bullshittiä. Omassa elämässäni ei ainakaan juuri mikään ole mennyt putkeen, vaan on ollut työttömyyttä, sairautta, ei lapsia, ei kumppania. Suurin osa kavereista nysvää kotonansa perheen kanssa eikä lähde minnekään, eikä oikeastaan edes ennen lapsia moni ole ollut kovin halukas toimimaan. Ainakin intressit yöelämän tai esim. matkustelun suhteen ovat olleet kovin vähäisiä. En voi pakottaa ketään tekemään asioita, jotka kiinnostaisivat. En voi pakottaa ketään edes salille kanssani. Näin niin kuin rationaalisesti ajateltuna itseäni ei haittaisi, vaikka kuolema korjaisi koska tahansa. En siihen pyri, mutta se ei olisi minusta kovinkaan suuri menetys itseni kannalta. Tosin jotain vakavaa kärsimyssairautta en tietenkään haluaisi.
Tietysti jos tällaisista asioista nauttii, kuten edellä luettelin, mutta itse haaveilin toisenlaisesta elämästä.
Ja mikä estää etsimästä uusia ystäviä jotka pitävät matkustelusta? Sinä itse. Sinä voit myös matkustaa yksin ja mennä salillekkin. Älä syytä muita omasta saamattomuudestasi. Minun käy niin sääliksi noita elämiä jotka menevät hukkaan kun ei uskalleta elää. Minä en uskaltaisi olla elämättä, minähän voin kuolla jo huomenna!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nautin, ehdottomasti! Minulla on ihana lähisuku ja perhe johon kuuluu tytär ja avomies, joka on elämäni rakkaus ja paras ystäväni. Yhteistä taivalta takana jo 7 vuotta. Opiskelen kokopäivätoimisesti, ja olen menestynyt opinnoissani loistavasti. Elämässäni kuitenkaan tapahdu mitään ihmeellistä ja olen usein rahaton. Mutta rahan lisäksi en oikeastaan tarvitse mitään muuta! Elämänilo tulee, niin klisheistä kuin se onkin, niistä pienistä asioista: perheen kanssa vietestystä ajasta, viikonloppureissuista mummolaan, hyvästä ruuasta, kirjoista, elokuvista, hyvästä parisuhteesta, läheisyydestä, hauskanpidosta, matkustelusta silloin kun rahat sallii, ja ennen kaikkea huumorista. Haluan myös jatkuvasti kehittää itseäni: luen paljon ja opiskelen kaikkea mikä minua kiinnostaa; olen pesunkestävä nörtti, eikä mikään koskaan lakkaa hämmästyttämästä. Maailma on täynnä niin paljon kaikkea kiinnostavaa ja jännää ja uutta opittavaa. :)
Aina näin ei ole ollut. Olin hyvin pitkään syrjäytynyt täysin yhteiskunnasta eikä elämälläni ollut mitään suuntaa. Valvoin yöt tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Pienin askelin otin itseäni niskasta kiinni ja päätin muuttaa elämäni. Mukavuusalueen jättäminen ja sosiaalisista peloista pääseminen on ollut yksi suurimmista saavutuksistani.
Ja tottahan toki nautin. Kukapa ei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja tottahan toki nautin. Kukapa ei?
No esim minä en nauti.
Se alkaa heti herättyä: päässäni on raskas, synkkä pilvi, joka painaa ja vie kaiken elämänilon.
En tiedä miksi on näin.
Syitä voin spekuloida montakin, mutta toisaalta nämä samat "syyt" olivat jo aiemmin, kun vielä tunsin itseni normaalilsi.
Vai olisiko kuitenkin niin, että jossain vaiheessa ei vaan enää jaksa tsempata itseään.
Terv. kaiken elämässään menettänyt yksinäinen vanhus
Kyllä. Olen uskovainen = rauha sydämessä, eikä huolta kuolemanjälkeisestä <3 Sit mulla oli ihana lapsuus, mulla on paljon ihania ystäviä, ihana perhe, mies ja lapset, ei ole kipuja, rahaa on sen verran että ei ole ruoasta pulaa, mulla on ihana työ... Ja pienet ihanat asiat kuten suklaa ja viini myös lisää elämään nautittavuutta ;) *onnellinen ja kiitollinen siitä*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Ehkä yksittäisistä hetkistä, mutta eihän tämä mitään kummoista ole. "Elämä on sitä, mitä teet siitä" on aika bullshittiä. Omassa elämässäni ei ainakaan juuri mikään ole mennyt putkeen, vaan on ollut työttömyyttä, sairautta, ei lapsia, ei kumppania. Suurin osa kavereista nysvää kotonansa perheen kanssa eikä lähde minnekään, eikä oikeastaan edes ennen lapsia moni ole ollut kovin halukas toimimaan. Ainakin intressit yöelämän tai esim. matkustelun suhteen ovat olleet kovin vähäisiä. En voi pakottaa ketään tekemään asioita, jotka kiinnostaisivat. En voi pakottaa ketään edes salille kanssani. Näin niin kuin rationaalisesti ajateltuna itseäni ei haittaisi, vaikka kuolema korjaisi koska tahansa. En siihen pyri, mutta se ei olisi minusta kovinkaan suuri menetys itseni kannalta. Tosin jotain vakavaa kärsimyssairautta en tietenkään haluaisi.
Tietysti jos tällaisista asioista nauttii, kuten edellä luettelin, mutta itse haaveilin toisenlaisesta elämästä.
Ja mikä estää etsimästä uusia ystäviä jotka pitävät matkustelusta? Sinä itse. Sinä voit myös matkustaa yksin ja mennä salillekkin. Älä syytä muita omasta saamattomuudestasi. Minun käy niin sääliksi noita elämiä jotka menevät hukkaan kun ei uskalleta elää. Minä en uskaltaisi olla elämättä, minähän voin kuolla jo huomenna!
Olen 42-vuotias. Mielestäni ja oman kokemukseni mukaan ystäviä ei noin vain hankita, vaikka kuinka olisi tarmoa. Tässä iässä tulee harvoin vastaan ihmisiä, joiden kanssa alettaisiin muodostaa tiivistä tyttökirjarinkiä. Se estää. Vai voiko sinusta ystäviä ostaa kaupasta? Ystävyys ei ole mikään "sinä itse" -juttu.
Kyllä, teen kaikkea yksin. Tosin matkustusasia ei ole suoranaisesti ongelma, koska ei itselläkään ole rahaa. Mutta sinä et ymmärrä, että elämä ei ole kovin hauskaa, jos kaiken tekee yksin. Se ei ole saamattomuutta, vaan sitä, että nauttii muiden ihmisten seurasta eikä sitä saa.
Suoraan sanottuna, HV. Olet selvästi erittäin epäempaattinen ihminen, joka ei kykene samaistumaan erilaisten ihmisten tilanteisiin.
Nautin tosi paljon. Elämä on vaihtelevaa, viikossakin elän useampaa eri elämää sen mukaan ketä perheenjäseniä on paikalla.
Työ on ihan ok (pienipalkkainen tosin), perhe on ihanassa vaiheessa (pikkukoululaiset) ja mies on aivan priima.
Hankalat ihmissuhteet välillä vaivaavat paljonkin, mutta enimmäkseen pystyn ne jättämään taka-alalle.
Täytyy todella nauttia yksin toimimisesta, jos veemäisesti on varaa todeta, että hei voithan sinä tehdä yksin, älä muita syyttele saamattomuudesta. Samanaikaisesti itse käyn yksin salilla, yksin kaupungilla, yksin mökillä, yksin... no niin, kaikkialla. Mutta onhan se fakta, että esim. baarissa oma ulkopuolisuus vain korostuu, koska kaikilla muilla on seuraa. Muilla on hauskaa. Eivät nämä ole paikkoja, joihin moni ensisijaisesti lähtisi yksin, vaan niihin lähdetään hyvien ystävien kanssa. Ei se nyt ihan avaruustiedettä ole ymmärtää, että suurimmalla osalla ihmisistä puolet hauskuudesta menee siinä, jos sosiaalisissa tilanteissa on yksin.
No jaa, lähdenpä tästä baariin tai kävelemään - yksin. Huomenna mökille - yksin.
Yleensä olen ollut onnellinen ja tasapainoinen, mutta nyt päättynyt ihmissuhde on vienyt minut ääripäähän. Oli isot odotukset onnistumisen suhteen, mutta pieleen meni arvio.
Nautin suunnattomasti. Elämä on ihanaa. Lapset ovat terveitä. Olen onnellisessa parisuhteessa, uusioperhe kuviomme toimii hyvin. Minulla on hyvä työ ja koti, jossa viihdyn.
Välillä mietin menneitä ja sitä, kuinka kauheaa elämää olen elänyt. Lapsuuden ja nuoruuden alkkisvanhempien väkivallan piinassa. Sittemmin alisteisessa avioliitossa.
Olen pelastunut. Ja minulle tavallinen arki on onnea.