Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat ostivat tytölle "mummotyylisen" rannekellon
08.05.2018 |
Synttärilahjaksi... Kuulemma 12v tulee sitä ennemmin tai myöhemmin tarvitsemaan. Yritin kyllä vihjailla, että hankkikaa edes joku sellainen jota lapsi edes teoriassa haluaisi pitää (toistaiseksi ei ole koskaan halunnut kelloa käteen). Mutta ei, paketista paljastui "mummotyylinen" kello eli viisarikello kapealla mustalla nahkarannekkeella ja pienellä kultareunaisella kellotaululla. Ei taida olla juuri ketään alle 50-vuotiasta joka sellaista käyttäisi. Tytölläkin naama venähti...
Kommentit (56)
Itse sain aikoinaan rippilahjaksi kellon isovanhemmiltani. Ei ollut yhtään tyyliäni, mutta yritin näyttää iloista naamaa kun kuitenkin hyvää tarkoittivat ja kello oli aika hintavakin. Käyttämättömänä on ollut kaapissa siitä asti koska olisivat taatusti loukkaantuneet jos olisin halunnut vaihtaa sen. Vinkkinä vaan lahjoja miettivälle että jos ette varmasti tunne lahjansaajan makua niin antakaa lahjakortti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisko isovanhemmilla kuitti tallessa, että tyttö voisi käydä vaihtamassa kellon mieluisampaan? vai loukkaantuvatko isovanhemmat moisesta kohtuuttomasti?
Tämä on aina hankalaa, kun ostetaan lahjaksi jotain, joka ostetaan oman maun mukaan, eikä mietitä yhtään lahjan saajaa..
En kyllä kehtaa palautuskuittia lähteä pyytämään. Ovat sen sorttista väkeä, että tulisi kitkerää kommenttia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko isovanhemmilla kuitti tallessa, että tyttö voisi käydä vaihtamassa kellon mieluisampaan? vai loukkaantuvatko isovanhemmat moisesta kohtuuttomasti?
Tämä on aina hankalaa, kun ostetaan lahjaksi jotain, joka ostetaan oman maun mukaan, eikä mietitä yhtään lahjan saajaa..
En kyllä kehtaa palautuskuittia lähteä pyytämään. Ovat sen sorttista väkeä, että tulisi kitkerää kommenttia...
No jos ei asialle kerran mitään voi tehdä, se pitää sitten vaan hyväksyä. Myyköön joskus pois.
Ajat muuttuvat. Itse olen 50-vuotias mies ja minulla on aina ollut rannekello. Aluksi se oli viisarikello, myöhemmin teininä digitaalinen, mutta aikuisiällä olen viehättynyt viisarikelloihin siinä määrin, etten digitaalikelloa huolisikaan.
Rannekello on siitä kätevä, että kännykkää ei tarvitse kaivaa esille pelkän kellonajan tarkistamisen vuoksi. Luulisi tämän olevan ihan järkevääkin, koska kännykkä lipeää otteesta herkimmin juuri silloin kun sitä otetaan esille tai laitetaan pois. Kännykästä aikaa tarkistettaessa tulee samalla katsoneeksi ne somepäivityksetkin, eli jos on taipuvainen liialliseen someiluun, niin rannekello puolustaa paikkaansa siinäkin tapauksessa.
Erehtyivät pitämään lastasi ja sinua tarpeeksi kypsinä ja järkevinä käyttämään tyylikästä kelloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä tätä ihmisten, etenkin vanhojen, tapaa ostaa itselle mieluista tavaraa lahjaksi nuorille. Eikö se nyt olisi kuitenkin kaiklle kivempaa, että lahjasta tykkäisi ja sitä voisi käyttää? Harmittaa tosi paljon kun kalliskin lahja jää kaappiin. Mieluinen lahja muistuttaa antajastaan parhaimmillaan joka päivä käytössä.
Meillä on nyt yo-juhlat tulossa ja mietittiin tyttären kanssa, että mahdollisilla lahjarahoilla kannattaisi ostaa yksi vähän parempi koru. Äitini kysyi muodon vuoksi, että mitä tytär haluaisi lahjaksi ja sanoin että suunnittelee tällaista korun ostoa. No hän sanoi, että on jo kuitenkin päättänyt antaa lahjaksi pöytäliinan. Okei.
Ennen 10-vuotissynttäreitäni isäni vei minut kello-ostoksille. Hän oli kuulemma itsekin kymmenvuotiaana saanut lahjaksi rannekellon joten piti minunkin sellainen saada. Ok, en ollut kovin innostunut asiasta mutta menin isän mukaan kaupoille. Valitsin jonkun vaaleanpunaisen lastenkellon että pääsisimme äkkiä kotiin :D
Yritin opetella rannekellon käyttöä, mutta kun en ollut koskaan aiemmin osannut sellaista "kaivata" niin usein se unohtui laittaa käteen. Koulussa oli seinäkellot ja kotona samoin, ja kännykät olivat yleistymässä kovaa vauhtia. Nyt toista kymmentä vuotta myöhemmin vaaleanpunainen kello on yhä jossain lapsuudenkotini miljoonalaatikossa käyttämättömänä, enkä ole toista kelloa kaivannut. Tuskin se kello enää ranteeseeni mahtuisikaan, 10-vuotias on vähän eri kaliiberia kuin aikuinen.
Lisään vielä, että samaistun ap:n tuskaan isovanhempien suhteen: raha ei ole kunnon lahja, aina pitää antaa tavaraa. Jos tavara ei ole mieluinen/jää käyttämättä, siitä suututaan kun "ei hyvä tavara kelpaa!". Miten pitäisi ottaa vastaan hieman jo ruostuneet, kirpparilta ostetut pihviveitset tai iso setti ruokalautasia varsinkaan, kun vastaavat hyvät ja mieluisat löytyvät jo kotoa? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä siitä kellosta mummotyylisen tekee? Eikös tuollainen ole ihan tavallinen naisten/tyttöjen rannekello?
Meilläkin on lapsella samantyylinen kello, paitsi ei kullanvärinen, ja ihan joka päivä käytössä.
Ei se mummon vika ole, jos lapsesi on kiittämätön. Mistä lie moisen tavan oppinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisko isovanhemmilla kuitti tallessa, että tyttö voisi käydä vaihtamassa kellon mieluisampaan? vai loukkaantuvatko isovanhemmat moisesta kohtuuttomasti?
Tämä on aina hankalaa, kun ostetaan lahjaksi jotain, joka ostetaan oman maun mukaan, eikä mietitä yhtään lahjan saajaa..
En kyllä kehtaa palautuskuittia lähteä pyytämään. Ovat sen sorttista väkeä, että tulisi kitkerää kommenttia...
No jos ei asialle kerran mitään voi tehdä, se pitää sitten vaan hyväksyä. Myyköön joskus pois.
Käyttää sitten 50 vuoden päästä, kun on mummoikäinen. Jos pitää vielä alkuperäispakkauksessa, saattaa olla jo keräilyarvoakin😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajat muuttuvat. Itse olen 50-vuotias mies ja minulla on aina ollut rannekello. Aluksi se oli viisarikello, myöhemmin teininä digitaalinen, mutta aikuisiällä olen viehättynyt viisarikelloihin siinä määrin, etten digitaalikelloa huolisikaan.
Rannekello on siitä kätevä, että kännykkää ei tarvitse kaivaa esille pelkän kellonajan tarkistamisen vuoksi. Luulisi tämän olevan ihan järkevääkin, koska kännykkä lipeää otteesta herkimmin juuri silloin kun sitä otetaan esille tai laitetaan pois. Kännykästä aikaa tarkistettaessa tulee samalla katsoneeksi ne somepäivityksetkin, eli jos on taipuvainen liialliseen someiluun, niin rannekello puolustaa paikkaansa siinäkin tapauksessa.
Pointti taitaa olla siinä, että kellokin on ok jos on nuoren makuun. Minulla on kaksi teiniä, molemmat käyttää rannekelloa. Toisella on Daniel Wellingtonin ja toisella Tommy Hilfigerin kello. Jos olisi mummomainen kello, jäisi käyttämättä. Kellokin on osa omaa tyyliä.
Ainakin meillä tuo tuntuu olevan juuri isovanhempien ongelma, että ehdotuksista ja ohjeista huolimatta on saatava ostaa jotain oman maun mukaista, joka sitten jää käyttämättä ja lopulta myydään käyttämättömänä eteenpäin kirpputorilla. Tietysti lahjoista tulee aina kohteliaasti kiitettyä, mutta harmittaa se itseäkin kun toiset haaskaavat rahaa sellaiseen, mille ei koskaan ole käyttöä. Pahinta asiasta tekee se, jos lahjojen perään kysellään vielä jälkikäteen, kun ei kellään ole loputtomasti tilaa turhien tavaroiden säilyttelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää ostaa välisin lapsille /nuorille jotain semmoista, mitä eivät käytä?
Pikkusiskoni oli toivonut Kalevalakorun ristiä rippiristiksi, sai pienen kultaisen ristin eikä ole pitänyt koruaan kai kertakaan. Sen Kalevananristin osti sitten kesätyörahoilla itse itselleen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajat muuttuvat. Itse olen 50-vuotias mies ja minulla on aina ollut rannekello. Aluksi se oli viisarikello, myöhemmin teininä digitaalinen, mutta aikuisiällä olen viehättynyt viisarikelloihin siinä määrin, etten digitaalikelloa huolisikaan.
Rannekello on siitä kätevä, että kännykkää ei tarvitse kaivaa esille pelkän kellonajan tarkistamisen vuoksi. Luulisi tämän olevan ihan järkevääkin, koska kännykkä lipeää otteesta herkimmin juuri silloin kun sitä otetaan esille tai laitetaan pois. Kännykästä aikaa tarkistettaessa tulee samalla katsoneeksi ne somepäivityksetkin, eli jos on taipuvainen liialliseen someiluun, niin rannekello puolustaa paikkaansa siinäkin tapauksessa.
Pointti taitaa olla siinä, että kellokin on ok jos on nuoren makuun. Minulla on kaksi teiniä, molemmat käyttää rannekelloa. Toisella on Daniel Wellingtonin ja toisella Tommy Hilfigerin kello. Jos olisi mummomainen kello, jäisi käyttämättä. Kellokin on osa omaa tyyliä.
Teineille kello on lähinnä koru/asuste.
Vierailija kirjoitti:
Ei se mummon vika ole, jos lapsesi on kiittämätön. Mistä lie moisen tavan oppinut.
Miksi mummon pitää ostaa väkisin oman makunsa mukainen kello lapselle? Eikö yhtään ole aihetta miettiä, mikä miellyttäisi myös sitä kellon tulevaa käyttäjää? Eihän se ole automaatio, että se, mikä mummun mielestä on kiva, on automaattisesti myös lapsenlapsen mieleen!
Itselläni on tapana kysyä lahjansaajan toiveita tai mahdollisesti ostaa jotain, minkä tiedän olevan saajalleen mieleen. Tiedä sitten onko tuo vähän sellaista "kyllä minä tiedän paremmin" asennetta, jos joka tapauksessa halutaan ostaa toiselle ihmiselle jotain oman maun mukaisia vaatteita, asusteita tai kodin tavaraa, vaikka toinen olisi täysin erityylinen kuin itse on.
Olen yli 50-vuotias enkä silti käyttäisi tuollaista kelloa.
Äitini osti minulle 50-vuotislahjaksi kultaisen kaulaketjun, myös mummotyylisen. Myin sen romukultana ja ostin tilalle mieluisan hopeariipuksen. Varmaan sen ketjun ostohinnalla olisin saanut lisäksi rannekorun samaa sarjaa. Miksei voida kysyä etukäteen, millaisesta tykkää?
Ei ne mummon ostokset koskaan osu kohdalleen, sehän on selvä! Mutta....
Laita kello nätisti pakettiin, ranteeseen silloin kun käytte mummolassa, siis ihan mummon mieliksi vaan. Tulee vielä aika milloin tuo ruma kello on tyttäresi tärkein aarre. Trust me, tiedän mistä puhun.
Olisko isovanhemmilla kuitti tallessa, että tyttö voisi käydä vaihtamassa kellon mieluisampaan? vai loukkaantuvatko isovanhemmat moisesta kohtuuttomasti?
Tämä on aina hankalaa, kun ostetaan lahjaksi jotain, joka ostetaan oman maun mukaan, eikä mietitä yhtään lahjan saajaa..