Isovanhemmat ostivat tytölle "mummotyylisen" rannekellon

Kyä ny taas on vaikeeta. Toinen on vilpittömin mielin ostanut lahjan. Jos se ei mene käyttöön, niin sitten laittaa laatikkoon. Mutta ei, pitää porata ja tehdä asiasta joku numero. Teidän ämmien kanssa!

Olen isoäiti, enkä osta lastenlapsille mitään lahjaa. Raha kelpaa ja saavat itse ostaa mieluiten lahjat. Jouluna annan 70 e, syntymäpäivänä 100 e. Nyt pääsee yksi ylioppilaaksi. Hän saa yhden ruusun ja 250 rahaa. Autokoulu on kesken. Sanon aina omilleni, etten osaa ostaa heille mitään mieluista. Kun minulla on joku merkkipäivän kerron etukäteen, etten halua mitään lahjaa. Kahvipaketteja on tullut.

Ei tuon ikäiselle ainakaan mitään lastenkelloa kannata hankkia, kun joka tapauksessa se ei enää muutaman vuoden päästä ole mieleinen. Joku neutraali joka menee sekä tällä hetkellä että myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Olen yli 50-vuotias enkä silti käyttäisi tuollaista kelloa.

Äitini osti minulle 50-vuotislahjaksi kultaisen kaulaketjun, myös mummotyylisen. Myin sen romukultana ja ostin tilalle mieluisan hopeariipuksen. Varmaan sen ketjun ostohinnalla olisin saanut lisäksi rannekorun samaa sarjaa. Miksei voida kysyä etukäteen, millaisesta tykkää?

Olen yli 70-vuotias enkä minäkään käyttäisi tuollaista kelloa! Rannekelloja minulla on alun toistakymmentä, niistä valitsen sitten aina mielialan ja asun mukaan sopivimman ranteeseeni.

Toisaalta mä ymmärrän kyllä senkin, että haluaa antaa mieluummin tavaralahjan kuin rahaa. Se on nähty sata kertaa, että ne lahjarahat menee vähän sinne, tänne ja tonne, eikä loppujen lopuksi edes muista mitä niillä tuli ostettua. Kivempaahan se toki lapselle on tuhlailla rahaa kaikkeen hömppään, mutta tajua kyllä että isovanhemmat haluaisi antaa jonkun pysyvämmän muiston. Paras vaihtoehto olisi mennä lapsen kanssa yhdessä kellokauppaan, ja antaa sen itse valita.

Rannekello on paljon kätevämpi kuin kännykkä tai aktiiviranneke (jos siitä pitää erikseen painaa nappuloita nähdäkseen ajan).  Ajaton laatukello säilyttää arvonsa vuosikymmenet. Itsekään en toki ottaisi pientä siroa kelloa, mutta se on toki makuasia. Mulla on isoja miesten klassikkokelloja käytössä :)

Vierailija kirjoitti:

Pointti taitaa olla siinä, että kellokin on ok jos on nuoren makuun. Minulla on kaksi teiniä, molemmat käyttää rannekelloa. Toisella on Daniel Wellingtonin ja toisella Tommy Hilfigerin kello.

Hyvä, että tarkensit, että lapsesi ovat merkkipellejä.

Vierailija kirjoitti:

Itsekään en toki ottaisi pientä siroa kelloa, mutta se on toki makuasia.

Pienet ja sirot kellot eivät ole muotia tällä hetkellä, mutta ei sitä tiedä vaikka 5 tai 10 vuoden kuluttua olisivat taas.

Sain yhden lahjan mummoltani. Se rintakori ei ilahduttanut silloin 14 vuoden ikäisenä. Mutta nyt, kun olen 54v, se on ihana muisto mummista. Mummi kuoli jo 30 vuotta sitten. Nyt pidän rintakorua ylpeänä. Kyllä hävettäisi, jos äitini olisi mennyt mummille sanomaan, että annas kuitti, niin vaihdan jonkun muotikorun tilalle.

Anoppini tekee minulle samaa, ostaa oman makunsa mukaisia vaatteita ja koruja minulle jos käy jossakin josta tuo tuliaisia perheellemme. Miehelle tuo siistejä paitoja, sellaisia jotka tulevat käyttöön. Lapsi on niin pieni, ettei hänelle voi mitään "vääränlaista" ostaa, mutta minulle anoppi tuo koruja, joita näkee 70-vuotiailla naisilla, alushousuja, jotka tulevat tisseihin asti, paitoja, joita itse käyttäisi eli ts. mummopaitoja. Siis aivan kauheaa tätilookia, aikuisena ihmisenä kuitenkin kiitän häntä näistä, mutta kaapin pohjalle ne sukeltavat ja myyn sitten joskus vuosien päästä käyttämättömänä pois. 

Olisit onnellinen isovanhemmista jotka muistavat/huomioivat lasta.

Toisinkin voisi olla.

Noin nuorelle tuo oli kieltämättä vähän tylsä lahja, mutta eiköhän nuo ole taas muodissa ennemmin tai myöhemmin. Itse olen innostunut joistakin nuorena saamistani koruista vasta kolmikymppisenä.

Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka ostaa lahjoja sen oman maun ja "joskus tarvii!" periaatteen mukaan. Mun tytär saa myös mummoltaan lahjoja, joita ei oo ikinä käyttänyt, koska niille ei ole käyttöä vuosiin tai eivät vain ole yhtään tytön maun mukaisia. On saanut esimerkiksi kylpyhuoneen maton, kenkätelineen yms. tytöllä ei tule olemaan kylpyhuonetta tai eteistä tai muutakaan osaa asunnosta vielä 8 vuoteen. Ollaan vähin äänin myyty ne, ostetaan uudet sitten kun tyttö muuttaa. Ei ole tilaa säilöä kaikkea ja aivan typerää ostaa näitä kun ei edes tiedä millaiseen asuntoon tyttö muuttaa ja mahtuuko sinne jotakin telinerohjaketta mihinkään...

Ymmärrän ketjun aloittajaa. Kello kuulostaa siltä, että se on "liian tavallinen", eli kello jota kukaan ikään tai sukupuoleen katsomatta ei käyttäisi mielellään. Järkevintä olisi ollut pyytää lapsi mukaan ostoksille, näin olisi saanut omaa silmää miellyttävän kellon, jota ehkä tulisi joskus käytettyäkin.

Ymmärrän myös isovanhempia. Omille isovanhemmilleni kello oli jonkinlainen rajapyykki lapsen elämässä. Heidän vanhahtavan ajatusmaailmansa mukaan kello ranteessa merkitsi ettei lapsi ole enää ihan taapero. Minut vietiin lapsena kellokaupoille. Makuani ei kysytty, mutta sain kuitenkin juuri sellaisen kellon kuin halusin. Olin aina ihaillut isoäitini kultahihnaista rannekelloa, ja minä sain samanlaisen, mutta hopeisena, kun "eihän sitä tiedä pitääkö se tyttö sitä kelloa ikinä". Kello jäi pois ranteestani vasta sen jälkeen kun hankin toisen kännykkäni aikuisena. Nyt se lepää korurasiassa odottamassa päivää kun tarvitsen sitä taas.

Kas kun eivät ostaneet Vhs-nauhuria tms

Meillä lapsen mummo yrittää raahata meille kamalimpia säästämiään rytkyjä ysäriltä kassikaupalla, mutta ei olla otettu, kun tiedetään etteivät ne koskaan menisi lapsen päälle. Kaikista paras oli varmaan se, kun anoppi raahasi meille monta kassillista vaatteita, joita tutkiessa sitten huomattiin, että jokaikinen vaate oli 160cm. Lapsi käytti tuohon aikaan vasta 62cm vaatteita, mutta mummon mukaan joskus tarvii niitä. No tottakai tarvitsee, mutta ei meillä todellakaan ole tilaa säilöä vuosia vaatteita ja tavaroita, joita sitten joskus tarvitsee.

Juu, ollaan pienituloisia ja aika reippaasti köyhyysrajan alapuolella, mutta ostetaan silti sitä mukaa lapselle tavaroita kun tarvitsee, koska osaamme ennakoida tällaisia ylimääräisiä kuluja ja laittaa sivuun niitä varten nipistämällä sitten jostain muusta. Mummo tätä tosin ei ymmärrä, ei ole koskaan osannut säästää rahaa mitään varten.

Vierailija kirjoitti:

Noin nuorelle tuo oli kieltämättä vähän tylsä lahja, mutta eiköhän nuo ole taas muodissa ennemmin tai myöhemmin. Itse olen innostunut joistakin nuorena saamistani koruista vasta kolmikymppisenä.

Vaihtoehtona on myös, että niistä ei innostu ikinä.

Joku tuolla ylempänä mietti, että järkevintä olisi mennä ostamaan kello yhdessä. Se taas vaatii niiltä (iso)vanhemmilta avaraa mieltä hyväksyä se, että lapsi saattaa haluta kellon, joka sitä maksajaa ei miellytä. Ja kannattaa miettiä etukäteen esim. budjetti.

Meillä ostetaan lahjat sillä mielellä, että saa vaihtaa halutessaan eikä siitä loukkaannuta. 

Olisi antanut rahaa, tyttö olisi voinut sillä ostaa karkkia ja käydä kavereiden kanssa mäkkärissä

Ap taitaa luulla, että digitaaliset kellot ovat edelleen muodissa. Ne menivät jo kymmenen vuotta sitten. Tuollaiset kuvailemasi kellot ovat ajattomia ja tyylikkäitä. Ja nythän jokaisella teinillä on daniel wellingtonin kello, jossa on viisarit on pyöreässä taulussa ja väreinä musta-kultainen tai musta-hopeinen.