Lue keskustelun säännöt.
Yritin tutustuttaa kaksi yksinäistä ystävääni toisiinsa ja lopputulos oli fiasko
06.05.2018 |
Minulla on kaksi ystävää, joille olen käytännössä ainoa ystävä satunnasia työtuttuja yms. lukuunottamatta. Itselläni taas on useampia eri ystäviä. Olen jo pidemmän aikaa kokenut nuo kaksi yksinäistä ystävää vähän rasittavina, koska kumpikin haluaisi viettää kanssani mahdollisimman paljon aikaa koska heillä ei tosiaan ole vaihtoehtoisia kavereita. Kumpaakin yhdistää se, että heille joku 15-20 minuutin puhelu ei tule kyseeseen vaan kun he soittavat, tahtoisivat jutella ainakin tunnin tai pari. Samoin he eivät pidä oikeana tapaamisena sellaista, että käytäisiin töiden jälkeen teellä tai sunnuntaina brunssilla. Heidän mielestään hyvä kaveritapaminen on sellainen joka kestää monta tuntia, esim. viikonloppuna pitäisi käydä yhdessä lenkillä JA kokkailla JA syödä JA käydä leffassa JA saunassa JA katsoa Tv-sarjoja. Toinen näistä kavereista on erityisen yksinäinen ja minulle tullut tunne, että hän on vähän mustasukkainen muille ystävilleni. Hän on myös pikkuisen tungetteleva. Esim. laittaa whatspp-viestin "mitä teet?" Minä: katson leffaa. Hän: ai netistä vai tv:stä? Minä: netistä. Hän: no hei laitatko sen pauselle ja niin mä soitan. Minä: onko jotain tapahtunut? Hän: ei, olis vaan kiva jutella. Minä: hei mä katsoisin nyt rauhassa tämän elokuvan. Hän: koska se loppuu? Soitatko sitten?
Ajattelin, että olisi hyvä idea tutustuttaa nämä kaksi yksinäistä ystävää toisiinsa, niin saisivat toisistaan puhelu- ja viikonloppuseuraa. Ollaan kaikki 30+ vuotiaita perheettömiä naisia ja em. ystävillä lisäksi samanlainen koulutustausta ja mielestäni samanlaista arvomaailmaa ja kiinnostuksen kohteita. Niinpä ehdotin heille molemille, että voitaisiin joskus kolmistaan käydä vaikka leffassa ja drinkeillä. Kumpikin oli hyvin nihkeä ajatukselle, mutta useamman viikon maanittelun jälkeen suostuivat pitkin hampain. Ensin ehdotin, että leffaan ja syömään. Saman päivän aamuna toiselta tuli viesti, että ei pääsekään kun ulkomailla asuva veljensä on tulossa Helsinkiin ja pitää siivota illalksi. Hetkeä myöhemmin toinen kaveri ilmoitti, että ei pääse tulemaan kun on flunssainen olo. Sanoin että onpa harmi kun te molemmat peruitte. Kului pari tuntia ja tämä "flunssainen" soitti, että voisi sittenkin lähteä kanssani nyt kun sai nukuttua ja otettua lääkettä. Sanoin kiitos ei, en halua flunssaasi.
Toinen tapaamisyritys: piti mennä taas leffaan ja kahville. Taas toinen kavereista mystisesti sairastui juuri saman päivän aamuna. Toisen kanssa mentiin leffaan ja kahville ja tämä vaikutti helpottuneelta siitä, että oltiin kahdestaan. Kolmas tapaamisyritys: ehdotin, että mennään tutun taitelijan näyttelyn avajaisiin ja sitten drinkeille. Tällä kertaa molemmat ihme kyllä tulivat mutta en ollut koskaan nähnyt kumpaakaan yhtä hiljaisina. Kumpikin on kiinnostunut kuvataiteista ainakin jossain määrin, mutta mitään keskustelua eivät käyneet keskenään vaan kumpikin puhui lähinnä minulle. Jouduin ylläpitämään keskustelua ja tuntui kuin olisin kahden huonostikasvatetun lapsen kanssa liikenteessä. Näyttelyn jälkeen toinen ystävistä sanoi että hänen pitää lähteä, kun on pyykkitupa varattuna! Toisen kanssa mentiin alkuperäisen suunnitelman mukaan kahville ja sitten alkoi häneltä taas juttu luistamaan vaikka edellisen tunnin aikana oli sanonut ehkä kymmenkunta sanaa.
Olen aika hämmentynyt. Kahden kesken kumpikin ovat ihan mukavia (joskin turhan ripustautuvia), puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, hauskoja, huumorintajuisia. Kolmistaan murjottavia tuppisuita joiden kanssa tuli epämukava ja kiusaantunut olo. Olisi kiva tietää, minkälainen ilmiö tässä on taustalla? Keittiöpsykologit kommentoikaa! tai onko muilla kokemuksia samanlaisesta ilmiöstä? En ole ennen törmännyt vastaavaan.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo käytöksesi on aika kamalaa. Miksi yrität väkisin saada ’ystäviäsi’ tekemään jotain mitä he eivät halua? Se että välttelevät ideaasi viikkotolkulla ei kerro sinulle mitään? Minulla on ystävä joka yrittää usein parittaa itseatään kiinnostuneita miehiä minulle ja mielestäni se on hyvin halpamaista eikä tietenkään toimi. Sen sijaan että hän itse kertoisi miehille ettei ole näistä kiinnostunut romanttisessa mielessä hän toivoo että asia järjestyisi jotenkin muuten. Mutta ei se niin mene. Yhtälailla kun ystävästäni kiinnostunut mies ei lähde matkaani vaan surkuttelee ystäväni perään ei nuo ystäväsikään lähde toistensa matkaan vaan surkuttelevat perääsi. Miten voi olla että et ymmärrä että jos ovat sosiaalisesti hieman haastavia kumpikin niin etsivät sinusta normaalia ystävää, ei toisia yhtä haasteellisia.
Ehkä ap voisikin yrittää parittaa heitä sosiaalisille kavereilleen? Tarpeeksi monille vain, etteivät muodostu riippakiviksi.
Toista voisin yrittääkin. Mutta toinen heistä oli joitain vuosia sitten tupareissani ja sen kokemuksen perusteella en yritä tutustuttaa häntä muille kavereilleni. Hän on sen tupari-illan jälkeen jo muodostanut useista kavereista stereotyyppiset negatiiviset mielipiteet tyyliin: Laura oli aikuinen pissis, Tiina on merkkipelle, Maria on bimbo jne.
ap
Onko tämä juuri se mustasukkaisempi ja ripustautuvampi ystävä? Jos, niin kuulostaa aika energiaa vievältä tapaukselta. Ei välttämättä ole mikään narsisti (kun täällä nyt on muotia sanoa kaikkia ei-aina-kovin-mukavia narsisteiksi) mutta ehkä sellainen, jolla on aiempia huonoja kokemuksia "bimboista" ja on siksi herkkä leimaamaan kaikki sellaisen vaikutelman antavat samaan kastiin. Voi myös olla todella valikoiva ja omistushaluinen ja ehkä odottaa toisen olevan kiitollinen siitä, että on kelpuuttanut juuri tämän ystäväkseen. Keittiöpsykologiaa joo, mutta itselläni on hiukan samoja taipumuksia ja siksi tällainen skenaario tuli mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minua aikuista ihmistä ainakin ärsyttäisi jos ystävä alkaisi järjestelemään minulle uusia ystäviä. Jotenkin alentavaa. Ihan niinkuin joku "äiti" joka määräisi että nyt Minna ja Johanna leikkii kiltisti yhdessä vaikka Minna ja Johanna ei tunne toisiaan eikä yhtään kiinnosta edes tuntea.
Koska Minna ja Johanna kuitenkin ovat aikuisia, he voivat käyttäytyä toisiaan kohtaan asiallisesti eikä jurottaa ja kyräillä koska "en kuitenkaan tykkää tosta tyypistä".
Aikuinen ihminen ei väkisin saata jurottavaa tyyppiä ystävänsä seuraan... en vaikka tämä toinen ystäväni olisi yhtä inhottava.
Vierailija kirjoitti:
Miten ap itse tulit tutustuneeksi näihin kavereihin? Jos siis heille kaverien löytäminen on vaikeaa.
Töiden kautta, joskin kummankin eri työpaikassa. Ensin tultiin hyvin juttuun työkavereina ja sitten kumpikin heistä ehdotti että jos vaihdettais myös privanumeroita ja tavattais vapaa-aikana.
ap
Ehkä luontevampi tapa tutustuttaa ihmisiä on järjestää juhlat tai vastaava tilaisuus kotonasi. Kutsut nuo kaksi ja muutaman muun kaverin illalliselle. Keksi vaikka joku teema, korealainen ilta tms.
Olen pannut merkille, että epäsosiaalisissa, ujoissa ja vetäytyvissä ihmisissä on näitä, jotka syyttävät muita ihmisiä bimboudesta ja pinnallisuudesta, ja eivät muka siksi kaipaa näiden seuraa. Kyseessä vaikuttaa kuitenkin olevan defenssimekanismi, jolla torjutaan ihmiset ennakkoon ettei itse jouduttaisi torjutuiksi.
Yleensä nämä "minä olen henkevä ja syvällinen enkä pidä trendipelleistä enkä siksi kaipaa seuraa" -tyypit juttelee ihan vastaavaa smalltalkia ja "turhanpäiväisyyksiä" kuin muutkin. Olisi vain rehellisesti ujoja. Ei se haittaisi yhtään. Vihamielinen asenne on inhottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo käytöksesi on aika kamalaa. Miksi yrität väkisin saada ’ystäviäsi’ tekemään jotain mitä he eivät halua? Se että välttelevät ideaasi viikkotolkulla ei kerro sinulle mitään? Minulla on ystävä joka yrittää usein parittaa itseatään kiinnostuneita miehiä minulle ja mielestäni se on hyvin halpamaista eikä tietenkään toimi. Sen sijaan että hän itse kertoisi miehille ettei ole näistä kiinnostunut romanttisessa mielessä hän toivoo että asia järjestyisi jotenkin muuten. Mutta ei se niin mene. Yhtälailla kun ystävästäni kiinnostunut mies ei lähde matkaani vaan surkuttelee ystäväni perään ei nuo ystäväsikään lähde toistensa matkaan vaan surkuttelevat perääsi. Miten voi olla että et ymmärrä että jos ovat sosiaalisesti hieman haastavia kumpikin niin etsivät sinusta normaalia ystävää, ei toisia yhtä haasteellisia.
Ehkä ap voisikin yrittää parittaa heitä sosiaalisille kavereilleen? Tarpeeksi monille vain, etteivät muodostu riippakiviksi.
Toista voisin yrittääkin. Mutta toinen heistä oli joitain vuosia sitten tupareissani ja sen kokemuksen perusteella en yritä tutustuttaa häntä muille kavereilleni. Hän on sen tupari-illan jälkeen jo muodostanut useista kavereista stereotyyppiset negatiiviset mielipiteet tyyliin: Laura oli aikuinen pissis, Tiina on merkkipelle, Maria on bimbo jne.
ap
Onko tämä juuri se mustasukkaisempi ja ripustautuvampi ystävä? Jos, niin kuulostaa aika energiaa vievältä tapaukselta. Ei välttämättä ole mikään narsisti (kun täällä nyt on muotia sanoa kaikkia ei-aina-kovin-mukavia narsisteiksi) mutta ehkä sellainen, jolla on aiempia huonoja kokemuksia "bimboista" ja on siksi herkkä leimaamaan kaikki sellaisen vaikutelman antavat samaan kastiin. Voi myös olla todella valikoiva ja omistushaluinen ja ehkä odottaa toisen olevan kiitollinen siitä, että on kelpuuttanut juuri tämän ystäväkseen. Keittiöpsykologiaa joo, mutta itselläni on hiukan samoja taipumuksia ja siksi tällainen skenaario tuli mieleen.
On juuri sama tyyppi. Ymmärrän pointtisi, mutta kyllä tuo ihminen osaa olla oikeasti myös ihan mukava. Osaa olla kahden kesken ainakin hauska, keskustelevainen, hänelle voi kertoa luottamuksella asioita ja hänen kyky kuunnella ja olla kiinnostunut toistenkin asioista on kehittynyt selvästi vuosien mittaan. Mutta on omistushaluinen ja valikoiva, helposti leimaa ihmiset tiettyyn kategoriaan kuuluvaksi. Kertoi, että silloin kun me tutustuimme samassa työpaikassa, näki minusta kuulemma heti, että olen hyvä tyyppi mutta sen sijaan erään silloisen kollegamme haukkui maan rakoon. Minusta tuo ko. kollega taas oli ihan ok tyyppi, ei todellakaan haukkujen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen pannut merkille, että epäsosiaalisissa, ujoissa ja vetäytyvissä ihmisissä on näitä, jotka syyttävät muita ihmisiä bimboudesta ja pinnallisuudesta, ja eivät muka siksi kaipaa näiden seuraa. Kyseessä vaikuttaa kuitenkin olevan defenssimekanismi, jolla torjutaan ihmiset ennakkoon ettei itse jouduttaisi torjutuiksi.
Yleensä nämä "minä olen henkevä ja syvällinen enkä pidä trendipelleistä enkä siksi kaipaa seuraa" -tyypit juttelee ihan vastaavaa smalltalkia ja "turhanpäiväisyyksiä" kuin muutkin. Olisi vain rehellisesti ujoja. Ei se haittaisi yhtään. Vihamielinen asenne on inhottava.
Olen samaa mieltä. Plus aidosti viisas, henkevä, syvällinen ja sivistynyt ihminen osaa nähdä pintaa syvemmälle eikä leimata vieraan ihmisen heti kättelyssä bimboksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän noita "paritettuja" henkilöitä. Olen itse introvertti ja minulla on onnettomat sosiaaliset taidot ja huono itsetunto. Tuollaisessa tilanteessa todellakin olisin vain tuppisuuna, vaikka tykkäisinkin niistä joiden seurassa olen. En keksisi mitään sanottavaa. Lisäksi ryhmässä on vaikea olla ja ottaa oma paikkansa. En osaisi tutustua uuteen ihmiseen. Miettisin vain, miksi ihmeessä minut on kutsuttu "kolmanneksi pyöräksi".
Olen tavallaan joutunut vähän vastaavanlaiseen tilanteeseen, kun eräs mieheni kaveripariskunta toisinaan on pyydellyt minuakin heille kylään. Siis että menisimme mieheni kanssa yhdessä. Kerran siellä kävinkin ja se oli virhe. En yhtään ymmärtänyt, mitä siellä teen. En osannut osallistua keskusteluun (puheenaiheistakaan en tiennyt hölkäsen pöläystä), enkä keksinyt mitään omaa sanottavaa. Oli kiusallista. Vieläkin nolottaa, vaikka aikaa tästä on varmaan pari vuotta. Tiedoksi kaikille: on ihan ok, että kutsutte kylään vain mieheni. En loukkaannu. Minua ei tarvitse kohteliaisuussyistä pyytää mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän noita "paritettuja" henkilöitä. Olen itse introvertti ja minulla on onnettomat sosiaaliset taidot ja huono itsetunto. Tuollaisessa tilanteessa todellakin olisin vain tuppisuuna, vaikka tykkäisinkin niistä joiden seurassa olen. En keksisi mitään sanottavaa. Lisäksi ryhmässä on vaikea olla ja ottaa oma paikkansa. En osaisi tutustua uuteen ihmiseen. Miettisin vain, miksi ihmeessä minut on kutsuttu "kolmanneksi pyöräksi".
Olen tavallaan joutunut vähän vastaavanlaiseen tilanteeseen, kun eräs mieheni kaveripariskunta toisinaan on pyydellyt minuakin heille kylään. Siis että menisimme mieheni kanssa yhdessä. Kerran siellä kävinkin ja se oli virhe. En yhtään ymmärtänyt, mitä siellä teen. En osannut osallistua keskusteluun (puheenaiheistakaan en tiennyt hölkäsen pöläystä), enkä keksinyt mitään omaa sanottavaa. Oli kiusallista. Vieläkin nolottaa, vaikka aikaa tästä on varmaan pari vuotta. Tiedoksi kaikille: on ihan ok, että kutsutte kylään vain mieheni. En loukkaannu. Minua ei tarvitse kohteliaisuussyistä pyytää mukaan.
Mutta sinä et ilmeisesti kärsi yksinäisyydestäsi? ap:n ystävät olivat ilmeisesti valitelleet pidempään ystävien puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samannimiset magneetin navat hylkivät toisiaan.
Eli jos molempien magneettien nimi on Saara, tulee hyljeksemisreaktio? Tarkoitit varmaan samanapaisia, vai mitä mieltä itse olet?
Jos mua koittais parittaa jollekin saman tyyppiselle ihmiselle menemällä vaan leffaan ja syömään/kahville, niin en osaisi puhua muusta kuin elokuvasta, koska en yksinkertaisesti osaa keskustella vieraille ja aina olen melkein kuuntelijan roolissa, mutta jos olisi jokin erilainen aktiviteetti, kuten vaikka peli-ilta tai jokin teemailta useamman kerran niin varmasti osaisin olla paljon rennompi ja pelejä pelatessa voi keskittyä rehellisesti siihen peliin samalla kun juttelee ja juuri tuon parittajan pitäisi ensin johtaa keskustelu alkuun...
Sama kuin yleensä treffeilläkin ehdotan ennemmin vaikka jotain pelipaikkaa vaikka keilailua tai muuta, koska elokuvissa ei saa elokuvan aikana puhua ja jos olen puheliaalla päällä niin höpötän niitä näitä kaverille tai vähänkin tutuille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pannut merkille, että epäsosiaalisissa, ujoissa ja vetäytyvissä ihmisissä on näitä, jotka syyttävät muita ihmisiä bimboudesta ja pinnallisuudesta, ja eivät muka siksi kaipaa näiden seuraa. Kyseessä vaikuttaa kuitenkin olevan defenssimekanismi, jolla torjutaan ihmiset ennakkoon ettei itse jouduttaisi torjutuiksi.
Yleensä nämä "minä olen henkevä ja syvällinen enkä pidä trendipelleistä enkä siksi kaipaa seuraa" -tyypit juttelee ihan vastaavaa smalltalkia ja "turhanpäiväisyyksiä" kuin muutkin. Olisi vain rehellisesti ujoja. Ei se haittaisi yhtään. Vihamielinen asenne on inhottava.
Aamen. Olin hyvin samantyyppinen nuorempana. Omasta mielestäni syvällinen ja avarakatseinen - niin olinkin, juuri omanlaisiani kohtaan. Minun muotistani poikkeavia kohtaan en, ja tähän muotista poikkeamiseen riitti vaikkapa keskivertoa muodikkaammat vaatteet.
Kun sain kiinteän netin kotiin ja aloin tutustua ihmisiin eri foorumeilla, niin se itse asiassa mursi tämän rakentamani illuusion. Muistan eräältä ns. epätavallisemmalta harrastefoorumilta erään naisen, jolla oli aivan hulvattoman hauska musta huumorintaju, kyky pohtia asioita syvällisesti ja joka oli aina ystävällinen muita foorumilaisia, etenkin tulokkaita, kohtaan. Kun näin hänet ensimmäisen kerran face-to-face, meinasin pyllähtää niille sijoilleni. Kyseinen nainen oli ulkoiselta olemukseltaan juuri sellainen meikkibabe, joita olin aina halveksinut. Mutta yhtä sympaattinen oli kuin foorumillakin ja tämä olikin sellainen käännekohta, jonka jälkeen omat asenteeni menivät aika lailla uusiksi.
Ehkä vähän yksinäinen kirjoitti:
Jos mua koittais parittaa jollekin saman tyyppiselle ihmiselle menemällä vaan leffaan ja syömään/kahville, niin en osaisi puhua muusta kuin elokuvasta, koska en yksinkertaisesti osaa keskustella vieraille ja aina olen melkein kuuntelijan roolissa, mutta jos olisi jokin erilainen aktiviteetti, kuten vaikka peli-ilta tai jokin teemailta useamman kerran niin varmasti osaisin olla paljon rennompi ja pelejä pelatessa voi keskittyä rehellisesti siihen peliin samalla kun juttelee ja juuri tuon parittajan pitäisi ensin johtaa keskustelu alkuun...
Sama kuin yleensä treffeilläkin ehdotan ennemmin vaikka jotain pelipaikkaa vaikka keilailua tai muuta, koska elokuvissa ei saa elokuvan aikana puhua ja jos olen puheliaalla päällä niin höpötän niitä näitä kaverille tai vähänkin tutuille...
Kiitos kommentistasi. Minulla oli myös takana ajatus, että siellä taidenäyttelyssä voidaan keskustella teoksista. Samoin leffan taka-ajatuksena oli, että voidaan sitten ruotia sitä leffaa vaikka drinkkien ääressä. Mutta ehkä parempi ajatus olisikin ollut joku pelillinen juttu, missä luontevaa keskustelua olisi tullut vähän pakosta. Nyt tajuan, että parempia olisi tosiaan olleet, esim. keilaus, minigolf, pakohuonepelit, lautapeli... joku mitä on kivempi tehdä porukalla vrt. kaksin. Ehkä ehdotan vielä jotain pakohuonepeliä tai lautapeli-iltaa, ellei nuo ystävät ole ihan traumatisoituja tuosta tapaamisesta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa aloitusviestissä oli omituinen kohta: ap halusi katsoa nettifilmin loppuun ennen kuin suostui juttelemaan kaverinsa kanssa puhelimessa. Minusta ap oli tuossa kohtaa erittäin töykeä.
Itse yleensä lopetan telkkariohjelmankin katsomisen, jos joku ystäväni soittaa.
Muuten tuosta parittamisesta sanoisin, että ehkä he tunsivat olonsa noloiksi. Siis ikään kuin ap olisi halunnut päästä ystävistään eroon hankkimalla sille toisen ystävän.
Ilmeisesti molempien kanssa olisi tarvinnut jutella asiasta paljon enemmän.
Tiedän itse yhden tapauksen, jossa naapuri oli tahallaan tutustuttanut yksinäisen naapurinsa toiseen ystäväänsä, kun oli huomannut sen naapurin olevan liian yksinäinen ja halusi hieman kai päästä siitä eroon. Tuo onnistui oikein hyvin. Tosin se toinen oli hyvin ulospäinsuumtautunut ja sillä oli paljon muitakin kavereita.
Ihmisellä on aina oikeus omaan aikaan.
Huh huh onpa raskaita tapauksia. Muistan taas, miksen kaipaa ystäviä elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vähän yksinäinen kirjoitti:
Jos mua koittais parittaa jollekin saman tyyppiselle ihmiselle menemällä vaan leffaan ja syömään/kahville, niin en osaisi puhua muusta kuin elokuvasta, koska en yksinkertaisesti osaa keskustella vieraille ja aina olen melkein kuuntelijan roolissa, mutta jos olisi jokin erilainen aktiviteetti, kuten vaikka peli-ilta tai jokin teemailta useamman kerran niin varmasti osaisin olla paljon rennompi ja pelejä pelatessa voi keskittyä rehellisesti siihen peliin samalla kun juttelee ja juuri tuon parittajan pitäisi ensin johtaa keskustelu alkuun...
Sama kuin yleensä treffeilläkin ehdotan ennemmin vaikka jotain pelipaikkaa vaikka keilailua tai muuta, koska elokuvissa ei saa elokuvan aikana puhua ja jos olen puheliaalla päällä niin höpötän niitä näitä kaverille tai vähänkin tutuille...
Kiitos kommentistasi. Minulla oli myös takana ajatus, että siellä taidenäyttelyssä voidaan keskustella teoksista. Samoin leffan taka-ajatuksena oli, että voidaan sitten ruotia sitä leffaa vaikka drinkkien ääressä. Mutta ehkä parempi ajatus olisikin ollut joku pelillinen juttu, missä luontevaa keskustelua olisi tullut vähän pakosta. Nyt tajuan, että parempia olisi tosiaan olleet, esim. keilaus, minigolf, pakohuonepelit, lautapeli... joku mitä on kivempi tehdä porukalla vrt. kaksin. Ehkä ehdotan vielä jotain pakohuonepeliä tai lautapeli-iltaa, ellei nuo ystävät ole ihan traumatisoituja tuosta tapaamisesta.
ap
Suosittelen pakohuonetta! Siinä joutuu melkeinpä automaattisesti kommunikoimaan muiden kanssa, kun pitää ratkoa arvoitusta ja yrittää päästä huoneesta pois. Jos vain mahdollista, niin voisitko pyytää paria muuta ystävääsi mukaan, ettei tunnelma olisi niin "parittamishenkinen"? Yleensä pakohuoneet ovat myös sujuvampia kokemuksia, jos porukkaa on hieman enemmän kuin vain kolme.
Itsellä tulee mieleen vaan, että on vaikeaa löytää se uusi toimiva dynamiikka. Sinun kanssa kahden kaikki on jo niin luontevaa, mutta kolmas henkilö muuttaa asetelmaa. Mitä sanoa? Mistä voi jutella? Ymmärtääkö tuo kolmas? Jne. Alitajuisesti siinä saattaa myös turhautua ja tulla sellaista suuttumusta: "Miksi minun pitää olla tällä epämukavuusalueella ja tuntea itseni näin huonoksi, kun kaikki voisi olla ihan hyvin jos tota toista ei olisi!" Siinä pitäisi vain ymmärtää, että se oma epävarmuuden tunne ei ole millään tapaa sen kolmannen vika, ja että normaaleilla ulkoa opituilla käytöstavoilla pärjäisi aika pitkälle. Ainakin kunnialla läpi tilanteen, vaikkei uutta kertaa tulisikaan.
Liian samanlainen ihminen voi olla myös hyvin tylsää seuraa. Jos toinen siis koko ajan ajattelee asiasta samalla tavalla, ei tuo keskusteluun mitään uutta ja virkistävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne varmaan tykänneet siitä(kään), että korostit heidän samanlaisuuttaan. Ihminen haluaa olla ainutkertainen yksilö!
Tämä. Yli kolmikymppisistä voi kuulostaa myös vähän naiivilta ja alentuvalta, jos toinen hehkuttaa, että "te ootte niin samanlaisia, te varmasti tuutte juttuun!" Kyllä ihmiset ovat siihen ikään mennessä yleensä huomanneet, että se samanlaisuus paperilla ei takaa yhtään mitään. Lisäksi niillä paita ja peppu -samiksillakin on ainakin joitain eroja keskenään, joten siinäkin mielessä sen samanlaisuuden alleviivaaminen voi kuulostaa kummalliselta.
Juuri näin. Yksi kaverini hehkutti kuinka hänen ystävänsä ja minä ollaan niiiiiiin samanlaisia ja meillä on aivan Super paljon yhteistä. Tavattiin tämän yhteisen kaverin seurassa ja ensiminuutista oli selvää, ettei meillä ollut yhtään mitään yhteistä sen enempää kuin jollakin random tyypeillä, jotka tulee kadulla vastaan. Lisäksi tunsin vaistomaista vastenmielisyyttä tätä hlöä kohtaan eikä hänkään varmasti pitänyt minusta. Suurin syy tähän oli ystäväni vimma saada meidät jotenkin klikkaamaan. Mutta ilman sitäkin - just nevat gonna happen.
Hän oli minusta hyvin epämiellyttävä.
Eli jos joku kaveri rasittaa, älä vastaa puhelimeen, kyllä se tajuaa asian sitten. Ei ole sun tehtäväsi tuputtaa kavereiksi ihmisiä, jotka eivät mahdollisesti yhtään pidä toisistaan. Välini tuputtajakaveriinkin ovat viilenneet, enkä ole kateellinen siitä, että hän on bestis nykyään tämän toisen kanssa. Vain iloinen, ettei ole pakko väkisin kaveerata.
Nimim.
Valitsen omat ystäväni
Koska Minna ja Johanna kuitenkin ovat aikuisia, he voivat käyttäytyä toisiaan kohtaan asiallisesti eikä jurottaa ja kyräillä koska "en kuitenkaan tykkää tosta tyypistä".