Lue keskustelun säännöt.
Yritin tutustuttaa kaksi yksinäistä ystävääni toisiinsa ja lopputulos oli fiasko
06.05.2018 |
Minulla on kaksi ystävää, joille olen käytännössä ainoa ystävä satunnasia työtuttuja yms. lukuunottamatta. Itselläni taas on useampia eri ystäviä. Olen jo pidemmän aikaa kokenut nuo kaksi yksinäistä ystävää vähän rasittavina, koska kumpikin haluaisi viettää kanssani mahdollisimman paljon aikaa koska heillä ei tosiaan ole vaihtoehtoisia kavereita. Kumpaakin yhdistää se, että heille joku 15-20 minuutin puhelu ei tule kyseeseen vaan kun he soittavat, tahtoisivat jutella ainakin tunnin tai pari. Samoin he eivät pidä oikeana tapaamisena sellaista, että käytäisiin töiden jälkeen teellä tai sunnuntaina brunssilla. Heidän mielestään hyvä kaveritapaminen on sellainen joka kestää monta tuntia, esim. viikonloppuna pitäisi käydä yhdessä lenkillä JA kokkailla JA syödä JA käydä leffassa JA saunassa JA katsoa Tv-sarjoja. Toinen näistä kavereista on erityisen yksinäinen ja minulle tullut tunne, että hän on vähän mustasukkainen muille ystävilleni. Hän on myös pikkuisen tungetteleva. Esim. laittaa whatspp-viestin "mitä teet?" Minä: katson leffaa. Hän: ai netistä vai tv:stä? Minä: netistä. Hän: no hei laitatko sen pauselle ja niin mä soitan. Minä: onko jotain tapahtunut? Hän: ei, olis vaan kiva jutella. Minä: hei mä katsoisin nyt rauhassa tämän elokuvan. Hän: koska se loppuu? Soitatko sitten?
Ajattelin, että olisi hyvä idea tutustuttaa nämä kaksi yksinäistä ystävää toisiinsa, niin saisivat toisistaan puhelu- ja viikonloppuseuraa. Ollaan kaikki 30+ vuotiaita perheettömiä naisia ja em. ystävillä lisäksi samanlainen koulutustausta ja mielestäni samanlaista arvomaailmaa ja kiinnostuksen kohteita. Niinpä ehdotin heille molemille, että voitaisiin joskus kolmistaan käydä vaikka leffassa ja drinkeillä. Kumpikin oli hyvin nihkeä ajatukselle, mutta useamman viikon maanittelun jälkeen suostuivat pitkin hampain. Ensin ehdotin, että leffaan ja syömään. Saman päivän aamuna toiselta tuli viesti, että ei pääsekään kun ulkomailla asuva veljensä on tulossa Helsinkiin ja pitää siivota illalksi. Hetkeä myöhemmin toinen kaveri ilmoitti, että ei pääse tulemaan kun on flunssainen olo. Sanoin että onpa harmi kun te molemmat peruitte. Kului pari tuntia ja tämä "flunssainen" soitti, että voisi sittenkin lähteä kanssani nyt kun sai nukuttua ja otettua lääkettä. Sanoin kiitos ei, en halua flunssaasi.
Toinen tapaamisyritys: piti mennä taas leffaan ja kahville. Taas toinen kavereista mystisesti sairastui juuri saman päivän aamuna. Toisen kanssa mentiin leffaan ja kahville ja tämä vaikutti helpottuneelta siitä, että oltiin kahdestaan. Kolmas tapaamisyritys: ehdotin, että mennään tutun taitelijan näyttelyn avajaisiin ja sitten drinkeille. Tällä kertaa molemmat ihme kyllä tulivat mutta en ollut koskaan nähnyt kumpaakaan yhtä hiljaisina. Kumpikin on kiinnostunut kuvataiteista ainakin jossain määrin, mutta mitään keskustelua eivät käyneet keskenään vaan kumpikin puhui lähinnä minulle. Jouduin ylläpitämään keskustelua ja tuntui kuin olisin kahden huonostikasvatetun lapsen kanssa liikenteessä. Näyttelyn jälkeen toinen ystävistä sanoi että hänen pitää lähteä, kun on pyykkitupa varattuna! Toisen kanssa mentiin alkuperäisen suunnitelman mukaan kahville ja sitten alkoi häneltä taas juttu luistamaan vaikka edellisen tunnin aikana oli sanonut ehkä kymmenkunta sanaa.
Olen aika hämmentynyt. Kahden kesken kumpikin ovat ihan mukavia (joskin turhan ripustautuvia), puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, hauskoja, huumorintajuisia. Kolmistaan murjottavia tuppisuita joiden kanssa tuli epämukava ja kiusaantunut olo. Olisi kiva tietää, minkälainen ilmiö tässä on taustalla? Keittiöpsykologit kommentoikaa! tai onko muilla kokemuksia samanlaisesta ilmiöstä? En ole ennen törmännyt vastaavaan.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Tuossa aloitusviestissä oli omituinen kohta: ap halusi katsoa nettifilmin loppuun ennen kuin suostui juttelemaan kaverinsa kanssa puhelimessa. Minusta ap oli tuossa kohtaa erittäin töykeä.
Itse yleensä lopetan telkkariohjelmankin katsomisen, jos joku ystäväni soittaa.
Muuten tuosta parittamisesta sanoisin, että ehkä he tunsivat olonsa noloiksi. Siis ikään kuin ap olisi halunnut päästä ystävistään eroon hankkimalla sille toisen ystävän.
Ilmeisesti molempien kanssa olisi tarvinnut jutella asiasta paljon enemmän.
Tiedän itse yhden tapauksen, jossa naapuri oli tahallaan tutustuttanut yksinäisen naapurinsa toiseen ystäväänsä, kun oli huomannut sen naapurin olevan liian yksinäinen ja halusi hieman kai päästä siitä eroon. Tuo onnistui oikein hyvin. Tosin se toinen oli hyvin ulospäinsuumtautunut ja sillä oli paljon muitakin kavereita.
Ei mielestäni ole töykeää sanoa ei , jos toinen soittaa kesken kiinnostavan filmin ja tietää etukäteen, että puhelu venyy ja venyy. Aloittajahan sanoi, että ystävä soittelee monesti viikossa, vain jutustellakseen niitä näitä. Itse ainakin toivon, soittaessani jollekulle, että hän sanoo suoraan, että nyt ei ole aikaa jutella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ne varmaan tykänneet siitä(kään), että korostit heidän samanlaisuuttaan. Ihminen haluaa olla ainutkertainen yksilö!
Tämä. Yli kolmikymppisistä voi kuulostaa myös vähän naiivilta ja alentuvalta, jos toinen hehkuttaa, että "te ootte niin samanlaisia, te varmasti tuutte juttuun!" Kyllä ihmiset ovat siihen ikään mennessä yleensä huomanneet, että se samanlaisuus paperilla ei takaa yhtään mitään. Lisäksi niillä paita ja peppu -samiksillakin on ainakin joitain eroja keskenään, joten siinäkin mielessä sen samanlaisuuden alleviivaaminen voi kuulostaa kummalliselta.
Kumpikaan ei pystynyt miettimään muuta kuin mustasukkaisuuttaan sinusta.
Varmaan molemmat haluaisivat olla sinun ja vain sinun ystävä ilman mitään "kilpailua".
Kokivat toisensa uhaksi.
Jos joku miettii samanlaista ”parittamisyritystä” niin luontevampi tapa olisi pitää jotkut illanistujaiset, joihin kutsutaan heidät molemmat ja vähän muutakin väkeä. Siinä voisivat tutustua luontevasti ja natsaa jos natsaa. Itseä ainakin tökkisi tosi pahasti, jos huomaisin, että joku yrittää väkisin ”naittaa” mua jonkun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa aloitusviestissä oli omituinen kohta: ap halusi katsoa nettifilmin loppuun ennen kuin suostui juttelemaan kaverinsa kanssa puhelimessa. Minusta ap oli tuossa kohtaa erittäin töykeä.
Itse yleensä lopetan telkkariohjelmankin katsomisen, jos joku ystäväni soittaa.
Muuten tuosta parittamisesta sanoisin, että ehkä he tunsivat olonsa noloiksi. Siis ikään kuin ap olisi halunnut päästä ystävistään eroon hankkimalla sille toisen ystävän.
Ilmeisesti molempien kanssa olisi tarvinnut jutella asiasta paljon enemmän.
Tiedän itse yhden tapauksen, jossa naapuri oli tahallaan tutustuttanut yksinäisen naapurinsa toiseen ystäväänsä, kun oli huomannut sen naapurin olevan liian yksinäinen ja halusi hieman kai päästä siitä eroon. Tuo onnistui oikein hyvin. Tosin se toinen oli hyvin ulospäinsuumtautunut ja sillä oli paljon muitakin kavereita.
Ei mielestäni ole töykeää sanoa ei , jos toinen soittaa kesken kiinnostavan filmin ja tietää etukäteen, että puhelu venyy ja venyy. Aloittajahan sanoi, että ystävä soittelee monesti viikossa, vain jutustellakseen niitä näitä. Itse ainakin toivon, soittaessani jollekulle, että hän sanoo suoraan, että nyt ei ole aikaa jutella.
Ei kannattaisi vastata silloin, kun ei ole aikaa/halua jutella. Etenkään tuollaiselle, joka jaarittelee pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ovat jollain tavalla ihastuneita sinuun. Sama kuin yrittäisit tutustuttaa kaksi ei-niin-toivottavaa poikaystäväkandidaattia toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Kumpikaan ei pystynyt miettimään muuta kuin mustasukkaisuuttaan sinusta.
Varmaan molemmat haluaisivat olla sinun ja vain sinun ystävä ilman mitään "kilpailua".
Kokivat toisensa uhaksi.
Varsinkin kun ap on vuolaasti kehunut heitä toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos joku miettii samanlaista ”parittamisyritystä” niin luontevampi tapa olisi pitää jotkut illanistujaiset, joihin kutsutaan heidät molemmat ja vähän muutakin väkeä. Siinä voisivat tutustua luontevasti ja natsaa jos natsaa. Itseä ainakin tökkisi tosi pahasti, jos huomaisin, että joku yrittää väkisin ”naittaa” mua jonkun kanssa.
Itseasiassa toinen näistä ystävistäni oli viitisen vuotta sitten tupareissani, joissa oli aika paljon porukkaa. Mutta se ei oikein mennyt hyvin. Tuo kaveri olisi koko illanvieton ajan halunnut olla vierelläni kuin varjo ja hän ei oikein ymmärtänyt sitä, että illan emäntänä minun piti viihdytäää kaikkia vieraita tasapuolisesti. Tupareiden jälkeen hän kommentoi minulle aika ikävin sanoin ystäväni ja sen jälkeen tuli tunne, etten välitä kutsua häntä enää jos tulee jotain isompia pippaloita.
Luulen, että kyseessä on alun kömpelöys, jonkinasteinen muiden ihmisten pelko ja vaikeus tutustua uusiin ihmisiin. Alkuun voi olla vähän vaikea löytää puhuttavaa, kun ei välttämättä tiedä mistä lähteä liikkeelle. Tällaiset sosiaaliset taidot voivat surkastua, jos niitä ei ole päässyt käyttämään pitkään aikaan. Tilanne tuntuu heistä varmaan oudolta ja uudelta ja sikäli olo voi olla vähän kuin heikoilla jäillä, epävarma.
Voisit jutella kummankin ystävän kanssa siitä, miltä tapaaminen heistä tuntui ja mitä he haluavat. Jos he sanovat jotain ylläolevaan viittavaa, mutta haluaisivat silti enemmän kavereita, yrittäisin varmaan pari kertaa uudestaan. Jos ei silloinkaan ala mennä yhtään paremmin, kannattaa varmaan luopua ideasta
Voisiko tapaamisesta tehdä jotenkin sellaisen, että se vähän "pakottaisikin" heitä puhumaan enemmän keskenään? Joko voi ehkä itse yrittää välillä ohjailla keskustelua sellaisella tavalla, että se vetää heitä kumpaakin mukaan (esim. kysyä ensin kysymyksen yhdeltä, seuraavaksi toiselta samasta aiheesta tms.), tai sitten tehdä jotain vähän keskustelua aktivoivampaa, esim. jonkun sellaisen lautapelin pelaamista, jossa täytyy puhua tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa aloitusviestissä oli omituinen kohta: ap halusi katsoa nettifilmin loppuun ennen kuin suostui juttelemaan kaverinsa kanssa puhelimessa. Minusta ap oli tuossa kohtaa erittäin töykeä.
Itse yleensä lopetan telkkariohjelmankin katsomisen, jos joku ystäväni soittaa.
Muuten tuosta parittamisesta sanoisin, että ehkä he tunsivat olonsa noloiksi. Siis ikään kuin ap olisi halunnut päästä ystävistään eroon hankkimalla sille toisen ystävän.
Ilmeisesti molempien kanssa olisi tarvinnut jutella asiasta paljon enemmän.
Tiedän itse yhden tapauksen, jossa naapuri oli tahallaan tutustuttanut yksinäisen naapurinsa toiseen ystäväänsä, kun oli huomannut sen naapurin olevan liian yksinäinen ja halusi hieman kai päästä siitä eroon. Tuo onnistui oikein hyvin. Tosin se toinen oli hyvin ulospäinsuumtautunut ja sillä oli paljon muitakin kavereita.
Ei mielestäni ole töykeää sanoa ei , jos toinen soittaa kesken kiinnostavan filmin ja tietää etukäteen, että puhelu venyy ja venyy. Aloittajahan sanoi, että ystävä soittelee monesti viikossa, vain jutustellakseen niitä näitä. Itse ainakin toivon, soittaessani jollekulle, että hän sanoo suoraan, että nyt ei ole aikaa jutella.
Eihän puhelu onnistuisi koskaan, jos aina vaadittaisiin optimaaliset olosuhteet molemmilta keskustelun aloittamiseen.
Ainahan sitä on jotain tekemässä, kun toinen soittaa. Kyllä minä ainakin Kunnioitan soittajan yhteydenottoa siinä määrin, että keskeytän tekemiseni keskustellakseni, jos vain mahdollista keskeyttää. Nettifilmin katsomista voi jatkaa milloin vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku miettii samanlaista ”parittamisyritystä” niin luontevampi tapa olisi pitää jotkut illanistujaiset, joihin kutsutaan heidät molemmat ja vähän muutakin väkeä. Siinä voisivat tutustua luontevasti ja natsaa jos natsaa. Itseä ainakin tökkisi tosi pahasti, jos huomaisin, että joku yrittää väkisin ”naittaa” mua jonkun kanssa.
Itseasiassa toinen näistä ystävistäni oli viitisen vuotta sitten tupareissani, joissa oli aika paljon porukkaa. Mutta se ei oikein mennyt hyvin. Tuo kaveri olisi koko illanvieton ajan halunnut olla vierelläni kuin varjo ja hän ei oikein ymmärtänyt sitä, että illan emäntänä minun piti viihdytäää kaikkia vieraita tasapuolisesti. Tupareiden jälkeen hän kommentoi minulle aika ikävin sanoin ystäväni ja sen jälkeen tuli tunne, etten välitä kutsua häntä enää jos tulee jotain isompia pippaloita.
tämä siis ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyaika on mennyt mahdottomaksi, jos täytyy erikseen sopia, milloin voi jutella puhelimessa. Ennen vanhaan sitä vaan soitettiin perheen yhteiseen lankapuhelimeen.
No minä oon aina ollu vähän erakko mutta kavereita on sen verran, että en voi lokeroida itseäni mihinkään yksinäisten joukkoon. Pohjimmiltani olen introvertti, saan energiaa hiljaisuudesta ja voin mieluusti olla päiviä puhumatta kellekään. Kuitenkin yksi ystäväni (jonka kanssa meillä on myös yhteinen kaveriporukka!) jostain syystä kuvitteli, että kärsin yksinäisyydestä ja yritti tutustuttaa mua ystäviinsä ja kavereihinsa. Koin sen kiusalliseksi, koska selkeästi oli osalle näistä ihmisistä kerrottu että "Maija" tarvitsisi lisää kavereita. Nämä sitten yrittivät jutella mulle ihan kuin olisin joku koulukiusattu ja saivat sitten hämmentyä kun en heidän seurassa ollutkaan mikään hiljainen reppana kun kovaan ääneen kerroin omia juttujani ja naureskelin omille vitseille. Ystäväni seurassa ja muutenkin yleensä siis olen hillitty ja varmasti tämmöinen ennakkokäsitys ystäväni kavereilla musta oli. Hieman hävettää oma käytös mutta en todellakaan halua tutustua ystäväni kaveriporukkaan enempää, koska suurin osa heistä on epämiellyttäviä. Muutamaan ystävän kaveriin olen tutustunut sitten kahdestaan tai kolmestaan ollessamme, mutten heistäkään mitenkään kovin kiinnostunut ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että kyseessä on alun kömpelöys, jonkinasteinen muiden ihmisten pelko ja vaikeus tutustua uusiin ihmisiin. Alkuun voi olla vähän vaikea löytää puhuttavaa, kun ei välttämättä tiedä mistä lähteä liikkeelle. Tällaiset sosiaaliset taidot voivat surkastua, jos niitä ei ole päässyt käyttämään pitkään aikaan. Tilanne tuntuu heistä varmaan oudolta ja uudelta ja sikäli olo voi olla vähän kuin heikoilla jäillä, epävarma.
Voisit jutella kummankin ystävän kanssa siitä, miltä tapaaminen heistä tuntui ja mitä he haluavat. Jos he sanovat jotain ylläolevaan viittavaa, mutta haluaisivat silti enemmän kavereita, yrittäisin varmaan pari kertaa uudestaan. Jos ei silloinkaan ala mennä yhtään paremmin, kannattaa varmaan luopua ideasta
Voisiko tapaamisesta tehdä jotenkin sellaisen, että se vähän "pakottaisikin" heitä puhumaan enemmän keskenään? Joko voi ehkä itse yrittää välillä ohjailla keskustelua sellaisella tavalla, että se vetää heitä kumpaakin mukaan (esim. kysyä ensin kysymyksen yhdeltä, seuraavaksi toiselta samasta aiheesta tms.), tai sitten tehdä jotain vähän keskustelua aktivoivampaa, esim. jonkun sellaisen lautapelin pelaamista, jossa täytyy puhua tms.
Kiitos, tämä oli ihan hyvä neuvo. Ehkä jotain tällaista kokeilen. Koska kumpikin on pidemmän ajan mittaan tuonut esiin että voi kun olisi enemmän kavereita ja on yksinäinen olo. Molemmat ovat vuosien varrella niin sekä suoraan että epäsuoraan (esim. "säkin olet aina niin kiireinen, et ehdi tavata kun tunnin kahvit ja sitten seuraavaan menoon"). Tuo lautapelijuttu voisi olla myös hyvä. Ehkä jonnekin pubiin pelaamaan tyyliin rappakaljaa tai trivial pursuitia?
No kyllä minua aikuista ihmistä ainakin ärsyttäisi jos ystävä alkaisi järjestelemään minulle uusia ystäviä. Jotenkin alentavaa. Ihan niinkuin joku "äiti" joka määräisi että nyt Minna ja Johanna leikkii kiltisti yhdessä vaikka Minna ja Johanna ei tunne toisiaan eikä yhtään kiinnosta edes tuntea.
Mä olen vähän tullut sellaiseen käsitykseen, että osa näistä yksinäisistä on jotenkin ehdollistunut siihen rooliin, että heidän kuuluu kerjätä sitä seuraa ja huomiota. Heille voi olla vieras tilanne se, jos toinen oliskin yhtä valmis näkemään yhtä usein ja viettämään yhtä paljon aikaa yhdessä. Mieluiten ripustautuvat johonkin, joka alkaa väsymään heihin, kuin viettäisivät aikaa yhtä innokkaan kaveeraajan kanssa. Tiedostamaton juttu.
Jotkut ihmiset samalla tavalla toistuvasti päätyvät parisuhteisiin sellaisten kanssa, jotka heitä sitten alistavat, mitätöivät, hallitsevat - ehkä jopa pahoinpitelevät. Vaikka kovasti muunlaista kumppania ovat mielestään olleet etsimässä. Jos kohtaavat heistä kiinnostuneen ihmisen, ihmisen joka vaikuttaa huomaavaiselta, hyväntahtoiselta, oikeudenmukaiselta, sanovat että ns. kipinä puuttuu ei voi seurustella.
Lapsuuden kokemukset vaikuttavat usein näiden taustalla.
Mitä mieltä ootte?
Mikään ei ole niin kiusaannuttavaa kuin kaverin kaveri, jota et ole koskaan nähnyt ja pitäisi yhtäkkiä olla kuin ylimmät ystävät. Pidä kesällä mieluummin joku piknik, jonne kutsut enemmän porukkaa ja nämä yksinäiset tutustuvat (jos haluavat) myös muihin.
Olen itse tällainen, kaksistaan juttu luistaa, mutta kolmannen kanssa olen sitten jo melkein kokonaan hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
En edes jaksa lukea aloittajan paskakirjoitusta.
Ei tarvitsekaan vaan sanon, että anna ihmisten olla rauhassa.
Kiitos kuitenkin täysin yhdentekevästä kommentistasi.
- ei ap
Minulla samanlainen kokemus, mutta tilanteena se, että tämä kolmas nainen ei ollut tuppisuu, vaan heti vihamielinen. Siis keljuili heti ensi sanoikseen.
Oli jotenkin kateellinen tilanteesta. No siihen se kaatui. Naisten välinen kemia on outoa.
Ei kyse ole siitä, että haluaisin eroon näistä ystävistä, ei todellakaan. Mutta ongelmana on että en voi millään tarjota heille sitä määrää seuraa mitä he toivoisivat. Tulen töiden ja harrastusten jälkeen kotiin noin klo 20 jälkeen ja haluaisin vähän lukea kirjaa, katsoa tv:tä, käydä suihkussa, kokkailla ja syödä ja mennä nukkumaan klo 22:30 mennessä niin siihen ei yksinkertaisesti mahdu kahden tunnin puhelu ystävän kanssa. Sen sijaan olisin ystävieni puolesta vilpittömän onnellinen, jos he löytäisivät toisensa ja voisivat iltaisin rupatella kahden tunnin maratonpuheluita.
ap