Yritin tutustuttaa kaksi yksinäistä ystävääni toisiinsa ja lopputulos oli fiasko

Ihanaa, että kerrankin näistä yksinäisistä voi keskustella myös tältä kantilta. Kerran yritin aloittaa keskustelua tästä aiheesta täällä, ja mut haukuttiin maan rakoon. :P Välillä, kun eräs minuun takertunut yksinäinen ulvoi taas itkien puhelimessa, että minun ”on pakko” taas tulla hänen luokseen, koska olen hänen ainoa ystävänsä, ja hän on niin yksinäinen, teki mieli tokaista, että ei ihme ettei ettei hän sitten ole saanut muita ystäviä, kun vain minä tunnun kelpaavan, ja käyttää kaiken aikansa minussa roikkumiseen. :/

Toki tiedostan, että yksinäisyys voi olla kamala ongelma, mutta jotenkin silloin sen ymmärtää ihan erityisesti, kun toinen on vanhuuden ja/tai fyysisen tai psyykkisen sairauden vuoksi ajautunut eristyksiin ja yksinäiseksi. Jos on ns. terve ihminen, ja on vuodesta toiseen ollut yksinäinen, minusta silloin ei ehkä ole tarpeeksi tehnyt tilanteensa eteen. Ihminen kun nyt vaan on laumaeläin, ja tuppaa kasautumaan porukoiksi ihan luonnostaan, kyllä sinne sekaan yleensä pääsee, useimmiten suorastaan päätyy vaan. Jos on hirmusen kranttu, ja haluaa löytää just ihan tietynlaisen ihmisen, jonka kanssa pääsee ihan just ensi tapaamisella suoraan sellaseen vuorovaikuttamiseen ja yhdessäoloon, kuin itse tahtoo, on mielestäni käsitys ihmisistä ja ystävyydestä puutteellinen. Pitää olla valmis asennoitumaan ihmisiin ja asioihin monelta eri kantilta, valmis tekemään itsekin kompromisseja, olemaan kärsivällinen jne, ihan niin kuin muutenkin elämässä kantsii olla jos haluaa pärjätä. Ehdottomuudella ja mustavalkoisuudella ei pitkälle pötkitä. Ihan sekin vois auttaa hirmusti, jos menis vaikka keskusteluterapiaan vähän selkiyttämään omaa itteään ja elämäänsä. Kun eihän se kellekään meistä pahitteeksi ole, ihan oikeasti.

Totta, että vaativat ja ripustautuvat yksinäiset voivat olla kunnon energiavampyyreja. Monet heistä myös vierittävät vastuun muiden niskoille mutta eivät ymmärrä, että ystävystyminen on aina kaksisuuntainen tie. Voi olla, että pitkään jatkunut vastentahtoinen yksinäisyys on kapeuttanut ajattelua ja kutistanut maailman oman navan ympärille mutta juuri siinä tapauksessa esim. keskusteluterapia voisi auttaa.

Siitä olen hiukan eri mieltä, että vuodesta toiseen yksinäisenä pysynyt ns. terve ihminen ei olisi tehnyt tarpeeksi tilanteensa eteen. Monet meistä - esimerkiksi minä - ovat tehneet vähän liikaakin duunia päästäkseen pois yksinäisyydestä. Toisin sanoen: hakeuduin epätoivoissani sellaisiinkin tilaisuuksiin ja porukoihin, jotka eivät minua erityisemmin kiinnostaneet. Sitten ihmettelin, miksi tunnun olevan aina niin ulkopuolinen ja kummallinen muiden mielestä. Olin myös helppoa riistaa narsisteille, lakeijaa kaipaaville ja muille, jotka haistoivat hyväksytyksi tulemisen kaipuuni. Nämä ystävyyssuhteet päättyivät siihen, että toinen osapuoli sai loppujen lopuksi minusta tarpeekseen: olen kuoreni alla yllättävänkin vahva henkisesti enkä mm. pystynyt muuttamaan arvomaailmaani toisen mielen mukaiseksi.

Minun suhteeni yksinäisyyteeni tervehtyi, kun ymmärsin lähteä hakemaan onnistumisen kokemuksia, omanarvontuntoa ja mielihyvää muualta kuin ihmissuhteista. Aloin siis tutustua itsenäisesti minua kiinnostaneisiin aihepiireihin ja ilmiöihin, aloitin meditoinnin ja luonnossa liikuskelun ja entisenä matikkakammoisena aloin jopa opiskella matematiikkaa uudelleen. Nyt, kun minäkuvani on eheämpi ja elämässäni on ihan oikeasti sisältöä, osaisin varmasti nyt lähteä ystävystymään terveemmältä pohjalta. En siis enää ripusta minuuttani ja itsetuntoani ystävyyssuhteiden varaan vaan tiedän, että olen vallan kelpo tyyppi bestisporukan kanssa tai ilman :)

Mahtavaa, kuulostaa oikein hyvältä! :)

Vierailija kirjoitti:

Järkkää nyt isommat bileet, johon kutsut useampia ihmsiä ja koska emännöit, et voi pitää vain näille kahdelle siellä seuraa. Siksi he ripustautuvat toisiinsa siellä, koska eivät muita tunne. Perfect plan!

Voi olla, ettei toimisi ainakaan tähän omistushaluisempaan kaveriin, koska on ap:n viestien perusteella näyttänyt aika selkeitä merkkejä siitä, ettei hänelle kelpaa seuraksi kuin ap. Saattaisi lähteä kävelemään koko pippaloista tai vaihtoehtoisesti sinnitellä paikalla hammasta purren päästäkseen taas jälkeenpäin haukkumaan ap:n muut kaverit.

Joillain yksinäisillä se seurankaipuu menee jo ihan pakkomielteen puolelle. Olen eräällä kansainvälisellä foorumilla, jossa on myös osio kirjeenvaihtoilmoituksille. Eräs nainen laittoi sinne pitkän vuodatuksen siitä, kuinka kaikki hänen kirjeenvaihtokaverinsa ovat pettäneet hänet ja ihan luetteli nämä kohta kohdalta mainiten kotimaat ja sukupuolet. Ei nimiä kumminkaan. Lisäsi vielä, että koska hän on omistautuva kirjeenvaihtokaveri, niin hän odottaa sitä myös muilta. Fair enough.

No, hiljattain nainen nosti ilmoitustaan foorumilla ja nyt oli laittanut sellaisen raivonsekaisen avautumisen kirosanoineen, että harkitsin jo hetken, pitäisikö asiasta ilmoittaa ylläpidolle. Riehui, että taas kerran hänet on petetty ja miksi te ette kunnioita vaivannäköäni jne. Nytkin listasi hänelle vastanneiden ja sittemmin kirjoittelun lopettaneiden foorumilaisten kotimaat ja sukupuolet, onneksi tuskin heitä kukaan niistä tiedoista tunnistaa. Pari on näköjään ilmoittautunut hänelle kirjekaveriksi tämän päivityksen jälkeen. Itse en uskalla tuon räyhäämisen perusteella viestittää hänelle mitään, vaikka hän profiilinsa perusteella vaikuttaa ihan kiinnostavalta.

Eli eiköhän siihen ole olemassa syynsä, miksi kirjekaveri toisensa jälkeen on feidannut tämän naisen.

No huh! Ovelimmat sentään tajuavat hakea huomiota pitäytymällä pelkässä ruikuttamisessa!

Vieläkö ap aiot antaa heille mahdollisuuden? Oletteko menossa porukalla sinne pakohuonepeliin vai mitä täällä nyt suunniteltiinkaan?

En lukenut kuin alun ja nämä vimpat kommentit eli ehkä on hyviäkin ehdotuksia, mutta itse kokisin näiden molempien asemassa itseni holhotuksi. On jotenkin ylärappuselta toimittua aikuisia "parittaa".

Itse en ole koskaan ystävystynyt muuten kuin itse ihmiselle puhumalla ja häntä kuulemalla. On neulan heinäsuovasta etsimistä, tosi iso haaste tietää, kenellä natsaa ystävyys toisen kanssa. Bileet joissa tämä mahdollistuu, mitkä tahansa matkat leirit ja retket voisivat toimia "mahdollisuuden luomisena" mutta auts ei mikään sellainen että "kutsun kaksi ja toivottavasti te ystävystytte".

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi ystävää, joille olen käytännössä ainoa ystävä satunnasia työtuttuja yms. lukuunottamatta. Itselläni taas on useampia eri ystäviä. Olen jo pidemmän aikaa kokenut nuo kaksi yksinäistä ystävää vähän rasittavina, koska kumpikin haluaisi viettää kanssani mahdollisimman paljon aikaa koska heillä ei tosiaan ole vaihtoehtoisia kavereita. Kumpaakin yhdistää se, että heille joku 15-20 minuutin puhelu ei tule kyseeseen vaan kun he soittavat, tahtoisivat jutella ainakin tunnin tai pari. Samoin he eivät pidä oikeana tapaamisena sellaista, että käytäisiin töiden jälkeen teellä tai sunnuntaina brunssilla. Heidän mielestään hyvä kaveritapaminen on sellainen joka kestää monta tuntia, esim. viikonloppuna pitäisi käydä yhdessä lenkillä JA kokkailla JA syödä JA käydä leffassa JA saunassa JA katsoa Tv-sarjoja. Toinen näistä kavereista on erityisen yksinäinen ja minulle tullut tunne, että hän on vähän mustasukkainen muille ystävilleni. Hän on myös pikkuisen tungetteleva. Esim. laittaa whatspp-viestin "mitä teet?" Minä: katson leffaa. Hän: ai netistä vai tv:stä? Minä: netistä. Hän: no hei laitatko sen pauselle ja niin mä soitan. Minä: onko jotain tapahtunut? Hän: ei, olis vaan kiva jutella. Minä: hei mä katsoisin nyt rauhassa tämän elokuvan. Hän: koska se loppuu? Soitatko sitten?

Ajattelin, että olisi hyvä idea tutustuttaa nämä kaksi yksinäistä ystävää toisiinsa, niin saisivat toisistaan puhelu- ja viikonloppuseuraa. Ollaan kaikki 30+ vuotiaita perheettömiä naisia ja em. ystävillä lisäksi samanlainen koulutustausta ja mielestäni samanlaista arvomaailmaa ja kiinnostuksen kohteita. Niinpä ehdotin heille molemille, että voitaisiin joskus kolmistaan käydä vaikka leffassa ja drinkeillä. Kumpikin oli hyvin nihkeä ajatukselle, mutta useamman viikon maanittelun jälkeen suostuivat pitkin hampain. Ensin ehdotin, että leffaan ja syömään. Saman päivän aamuna toiselta tuli viesti, että ei pääsekään kun ulkomailla asuva veljensä on tulossa Helsinkiin ja pitää siivota illalksi. Hetkeä myöhemmin toinen kaveri ilmoitti, että ei pääse tulemaan kun on flunssainen olo. Sanoin että onpa harmi kun te molemmat peruitte. Kului pari tuntia ja tämä "flunssainen" soitti, että voisi sittenkin lähteä kanssani nyt kun sai nukuttua ja otettua lääkettä. Sanoin kiitos ei, en halua flunssaasi.

Toinen tapaamisyritys: piti mennä taas leffaan ja kahville. Taas toinen kavereista mystisesti sairastui juuri saman päivän aamuna. Toisen kanssa mentiin leffaan ja kahville ja tämä vaikutti helpottuneelta siitä, että oltiin kahdestaan. Kolmas tapaamisyritys: ehdotin, että mennään tutun taitelijan näyttelyn avajaisiin ja sitten drinkeille. Tällä kertaa molemmat ihme kyllä tulivat mutta en ollut koskaan nähnyt kumpaakaan yhtä hiljaisina. Kumpikin on kiinnostunut kuvataiteista ainakin jossain määrin, mutta mitään keskustelua eivät käyneet keskenään vaan kumpikin puhui lähinnä minulle. Jouduin ylläpitämään keskustelua ja tuntui kuin olisin kahden huonostikasvatetun lapsen kanssa liikenteessä. Näyttelyn jälkeen toinen ystävistä sanoi että hänen pitää lähteä, kun on pyykkitupa varattuna! Toisen kanssa mentiin alkuperäisen suunnitelman mukaan kahville ja sitten alkoi häneltä taas juttu luistamaan vaikka edellisen tunnin aikana oli sanonut ehkä kymmenkunta sanaa.

Olen aika hämmentynyt. Kahden kesken kumpikin ovat ihan mukavia (joskin turhan ripustautuvia), puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, hauskoja, huumorintajuisia. Kolmistaan murjottavia tuppisuita joiden kanssa tuli epämukava ja kiusaantunut olo. Olisi kiva tietää, minkälainen ilmiö tässä on taustalla? Keittiöpsykologit kommentoikaa! tai onko muilla kokemuksia samanlaisesta ilmiöstä? En ole ennen törmännyt vastaavaan.

Mikä sinä olet päättämään, kuka kenenkin kanssa tapailee. Hyvänen aika, ihmisten kemiat pelaa tai ei. On hyvin lyhytnäköistä ja suorastaan typerää toimia kuin olet toiminut. Jos joku tuttuni yrittäisi väkisin pakottaa tutustumaan johonkin hänen valitsemaansa henkilöön ystävyys kyseiseen tyyppiin loppuisi sillä sekunnilla. Luoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi ystävää, joille olen käytännössä ainoa ystävä satunnasia työtuttuja yms. lukuunottamatta. Itselläni taas on useampia eri ystäviä. Olen jo pidemmän aikaa kokenut nuo kaksi yksinäistä ystävää vähän rasittavina, koska kumpikin haluaisi viettää kanssani mahdollisimman paljon aikaa koska heillä ei tosiaan ole vaihtoehtoisia kavereita. Kumpaakin yhdistää se, että heille joku 15-20 minuutin puhelu ei tule kyseeseen vaan kun he soittavat, tahtoisivat jutella ainakin tunnin tai pari. Samoin he eivät pidä oikeana tapaamisena sellaista, että käytäisiin töiden jälkeen teellä tai sunnuntaina brunssilla. Heidän mielestään hyvä kaveritapaminen on sellainen joka kestää monta tuntia, esim. viikonloppuna pitäisi käydä yhdessä lenkillä JA kokkailla JA syödä JA käydä leffassa JA saunassa JA katsoa Tv-sarjoja. Toinen näistä kavereista on erityisen yksinäinen ja minulle tullut tunne, että hän on vähän mustasukkainen muille ystävilleni. Hän on myös pikkuisen tungetteleva. Esim. laittaa whatspp-viestin "mitä teet?" Minä: katson leffaa. Hän: ai netistä vai tv:stä? Minä: netistä. Hän: no hei laitatko sen pauselle ja niin mä soitan. Minä: onko jotain tapahtunut? Hän: ei, olis vaan kiva jutella. Minä: hei mä katsoisin nyt rauhassa tämän elokuvan. Hän: koska se loppuu? Soitatko sitten?

Ajattelin, että olisi hyvä idea tutustuttaa nämä kaksi yksinäistä ystävää toisiinsa, niin saisivat toisistaan puhelu- ja viikonloppuseuraa. Ollaan kaikki 30+ vuotiaita perheettömiä naisia ja em. ystävillä lisäksi samanlainen koulutustausta ja mielestäni samanlaista arvomaailmaa ja kiinnostuksen kohteita. Niinpä ehdotin heille molemille, että voitaisiin joskus kolmistaan käydä vaikka leffassa ja drinkeillä. Kumpikin oli hyvin nihkeä ajatukselle, mutta useamman viikon maanittelun jälkeen suostuivat pitkin hampain. Ensin ehdotin, että leffaan ja syömään. Saman päivän aamuna toiselta tuli viesti, että ei pääsekään kun ulkomailla asuva veljensä on tulossa Helsinkiin ja pitää siivota illalksi. Hetkeä myöhemmin toinen kaveri ilmoitti, että ei pääse tulemaan kun on flunssainen olo. Sanoin että onpa harmi kun te molemmat peruitte. Kului pari tuntia ja tämä "flunssainen" soitti, että voisi sittenkin lähteä kanssani nyt kun sai nukuttua ja otettua lääkettä. Sanoin kiitos ei, en halua flunssaasi.

Toinen tapaamisyritys: piti mennä taas leffaan ja kahville. Taas toinen kavereista mystisesti sairastui juuri saman päivän aamuna. Toisen kanssa mentiin leffaan ja kahville ja tämä vaikutti helpottuneelta siitä, että oltiin kahdestaan. Kolmas tapaamisyritys: ehdotin, että mennään tutun taitelijan näyttelyn avajaisiin ja sitten drinkeille. Tällä kertaa molemmat ihme kyllä tulivat mutta en ollut koskaan nähnyt kumpaakaan yhtä hiljaisina. Kumpikin on kiinnostunut kuvataiteista ainakin jossain määrin, mutta mitään keskustelua eivät käyneet keskenään vaan kumpikin puhui lähinnä minulle. Jouduin ylläpitämään keskustelua ja tuntui kuin olisin kahden huonostikasvatetun lapsen kanssa liikenteessä. Näyttelyn jälkeen toinen ystävistä sanoi että hänen pitää lähteä, kun on pyykkitupa varattuna! Toisen kanssa mentiin alkuperäisen suunnitelman mukaan kahville ja sitten alkoi häneltä taas juttu luistamaan vaikka edellisen tunnin aikana oli sanonut ehkä kymmenkunta sanaa.

Olen aika hämmentynyt. Kahden kesken kumpikin ovat ihan mukavia (joskin turhan ripustautuvia), puheliaita, ulospäinsuuntautuneita, hauskoja, huumorintajuisia. Kolmistaan murjottavia tuppisuita joiden kanssa tuli epämukava ja kiusaantunut olo. Olisi kiva tietää, minkälainen ilmiö tässä on taustalla? Keittiöpsykologit kommentoikaa! tai onko muilla kokemuksia samanlaisesta ilmiöstä? En ole ennen törmännyt vastaavaan.

Mikä sinä olet päättämään, kuka kenenkin kanssa tapailee. Hyvänen aika, ihmisten kemiat pelaa tai ei. On hyvin lyhytnäköistä ja suorastaan typerää toimia kuin olet toiminut. Jos joku tuttuni yrittäisi väkisin pakottaa tutustumaan johonkin hänen valitsemaansa henkilöön ystävyys kyseiseen tyyppiin loppuisi sillä sekunnilla. Luoja.

Ilmeisesti luit ainoastaan aloitusviestin? Sen perusteella ap:sta saakin helposti holhoavan ja päsmäröivän kuvan mutta ketjun edetessä tulee ilmi, että asia ei ole aivan sellainen kuin miltä ensiksi vaikutti. Ainakin toinen näistä kahdesta kaverista käyttäytyy siihen malliin, etten yhtään ihmettele, että ap haluaisi hieman etäisyyttä häneen. Sinänsä olen samaa mieltä kyllä, että kaverien pakkotutustuttaminen ei koskaan ole hyvä idea, vaikuttivatpa he paperilla kuinka samanhenkisiltä tahansa.

Ei tuo mielestäni edes ollut pakko-tutustuttamista. Tuskin AP noille kahdelle ystävälleen kertoi noin tarkoin motiiveistaan mitä meille kertoi tässä ketjussa. Ihan hyvin valitut paikat ja tilanteet mielestäni. Ja muutenkin, kannattaa tosiaan lukea muutkin AP:n viestit kuin vain tuo ensimmäinen.

Mitenköhän tässä lopulta mahtoi käydä?