Onko arkenne soljuvaa vai tarvitseeko teidän koko ajan venyä ja ponnistella?

Yksin asun minäkin aikuisen pojan kanssa. Vanha omakotitalo ja suuri piha vievät välillä voimat, mutta antaa kyllä iloakin, kun näen kätteni jäljet.

Taloudellisesti asiat ovat niin hyvin, ettei töihin tarvitse mennä. Kunpa näin hyvin voisi vielä jatkua.

Vierailija kirjoitti:

Yksin asun minäkin aikuisen pojan kanssa. Vanha omakotitalo ja suuri piha vievät välillä voimat, mutta antaa kyllä iloakin, kun näen kätteni jäljet.

Taloudellisesti asiat ovat niin hyvin, ettei töihin tarvitse mennä. Kunpa näin hyvin voisi vielä jatkua.

Aikuinen poika töihin tai omilleen asumaan. Vai oletko hänen omaishoitajansa?

Venyä täytyy jo siinä että pääsee sängystä ylös.

Täytyy ponnistella ja pakottaa itsensä tekemään työt. Teen etätyötä kotona, joten itsekuria joutuu väkillä piiskaamaan toden teolla. Kotityöt on aika rempallaan, parin viikon välein saan pakotettua itseni imuroimaan. Pihatöitä jaksan tehdä viikonloppuisin puoli tuntia ja väsähdän. Tällaista tää on ollut tämän vuoden puolella koko ajan. Ehkä olen vähän masentunut kun mies jätti. Tai sitten ei johdu siitä, kunhan selittelen itselleni. Ehkä olen vaan vätys.

Ei tärkeitä asioita saa helpolla. Vai saako jotkut?

Olen koko ajan äärirajoilla. Kaksi lasta, joilla molemmilla kaksi harrastusta, joihin pitää kuskata, itsellä kaksi harrastusta, kokopäivätyö, kotityöt, pihatyöt, lisäksi huomaan aina ilmoittautuvani mukaan kaikkeen ylimääräiseen: koulutuksiin tai tapahtumien järjestämiseen. Uuh! Kesälomaa odotellessa.

Mulla olii tuollaista, kun lievä kilpirauhasen vajaatoimintani oli havaitsematta ja hoitamatta.

Kyllä on ollut todella raskasta. Nyt vanhemmiten on alkanut helpottaa, mutta kohtahan mä kuolla kupsahdan. En nyt ala luettelemaan, koska joku kuitenkin kommentoi, että "tuon minä olisin tehnyt mielelläni", mutta uskonet, että olen tosissani. V*tunmoista taistelua elämä on, joskus mennään ihan äärirajoille. Tsemppiä kaikille!

Miksi näihin ketjuihin ei koskaan tulee ihmisiä joiden arki soljuu mukavasti, vaan kaikki vastaajat ovat aina niitä joiden elämä on jatkuvaa ponnistelua? Onko tästä pääteltävä että kenenkään arki ei solju kun anonyymisti pääsee vastaamaan? Omalla nimellä ja naamataululla esitetään että elämä on ihanaa, mutta todellisuus toinen?

Jossain määrin omasta asenteestakin kiinni tuntuuko kaikki koko ajan taistelulta ja venymiseltä vai osaako ennemminkin tehdä asiat ilon kautta. Tämähän on ikivanha filosofinen kysymys. Toki jossain elämäntilanteessa voi olla erittäin vaikeaa tehdä kaikkea hymy huulilla. Ehkä länsimaisessa kulttuurissa korostetaan tosi paljon että pitää koko ajan hirveänä taistella, ei psyykkisesti varmaan hyvä juttu pidemmän päälle, jos vastentahtoisesti koko ajan taistelee. Stressihormonia erittyy ja koko elimistö kuormittuu.

Lapsettoman, naimisissa olevan keski-ikäisen elämä on naurettavan helppoa. Työ on mukavaa, eikä elämässä ole muita velvotteita. Rahaakin on säästettäväksi asti.

Eniten vie voimia se ,että kun asiat on saatu soviteltua ja jouhevasti sujumaan limittäin ja päällekkäin, tuleekin joku muutos ja taas sumplitaan ja sovitellaan. Usein se on selvää ,että minun menoni ja toiveeni kyllä joustaa muiden hyväksi. Ja ei en ole marttyyri , jonkun vain täytyy joustaa asioiden sujumiseksi.

Parempi laiha sopu kuin ainainen natina.

Vierailija kirjoitti:

Yksin asun minäkin aikuisen pojan kanssa. Vanha omakotitalo ja suuri piha vievät välillä voimat, mutta antaa kyllä iloakin, kun näen kätteni jäljet.

Taloudellisesti asiat ovat niin hyvin, ettei töihin tarvitse mennä. Kunpa näin hyvin voisi vielä jatkua.

Eli et asu yksin.

Vierailija kirjoitti:

Jossain määrin omasta asenteestakin kiinni tuntuuko kaikki koko ajan taistelulta ja venymiseltä vai osaako ennemminkin tehdä asiat ilon kautta. Tämähän on ikivanha filosofinen kysymys. Toki jossain elämäntilanteessa voi olla erittäin vaikeaa tehdä kaikkea hymy huulilla. Ehkä länsimaisessa kulttuurissa korostetaan tosi paljon että pitää koko ajan hirveänä taistella, ei psyykkisesti varmaan hyvä juttu pidemmän päälle, jos vastentahtoisesti koko ajan taistelee. Stressihormonia erittyy ja koko elimistö kuormittuu.

Teen asiat ilon kautta, mutta en teeskennellen. Iloisen teeskenteleminen olisi valehtelua itselleni ja muille. Silti täytyy venyä koko ajan.

- ap

Mulla on tällä hetkellä niin stressaava työ, että koko muu elämä kärsii siitä.

Nukun huonosti, jonka vuoksi olen koko ajan väsynyt. Pystyn menemään harrastuksiin suoraan töitten jälkeen, yleensä harrastuksia, missä ei tarvitse ajatella mitään tai mitkä eivät ole liian rankkoja.

Kyllä minä koen että arkeni soljuu ihan mukavasti eteenpäin. Ei tarvitse mitenkään superisti ponnistella ja venyillä. Mieluinen työpaikka ja mieluinen työ, joten aamuisin ei tarvitse pnnistella ja tsemppailla itseään vaan ihan soljuen siitä sängystä menee aamutoimet tekemään ja koirien kanssa aamulenkille.

Tietysti joskus on väsyneempiäkin kausia jos töissä on kovin hektinen vaihe, mutta yleisesti koen että elämäni nimenomaan soljuu eteenpäin mukavasti. varsinkin kun juuri valmistuin opintojeni suhteen. eli nyt vapaa-aikakin on oikeasti vapaata eikä tarvitse aina miettiä töitten jälkeen koulujuttujen hoitamista. Rentoa ja leppoisaa, viikonloputkin voi nyt valmistuttua vain olla ja nähä kavereita ja tehä kaikkea mukavaa. Ja asun rivitalossa, joten saa nauttia omasta pihasta siellä puuhastellen, mutta työmäärä ei kuitenkaan ole sen suhteen liian aikaavievä että se alkaisi arkea rasittamaan tai muuten haittaamaan.

Mies on joka toinen viikko yhden illan kotona. Muuten on töissä tai valmentamassa. Meillä on kaksi lasta, joiden harrastuskuskauksia on vähintään yksi/ilta, joskus suhaan edestakaisin molempia. Itsellä vaativa työ, vanha omakotitalo ja iso piha, siivoukset, ruuanlaitot ym. Menen minuuttiaikataululla päivästä toiseen. Joskus mietin, miten lapsettomana opiskelijana rasitti viedä roskis. Ap, koita nauttia elämästäsi nyt.

Asut yksin ja joudut venymään mennäksesi kahville?

Ja olet mielestäsi henkisesti terve?

Alkaa olla. Silloin kun lapsi sairast vaikeaa astmaa, mies oli matkatöissä ja kouluun piti kuskata 15 kilsan päähän, jouduin ponnistelemaan ja paljon.

Nykyään kun on vain työ, lapset ja koti ja harrastukset, tää on helppoa. Olisi kyllä kiva joskus käydä kahvilla jossain.

On, koska mikään mitä teen ei kiinnosta kovin paljoa. Hyvin harvaa asiaa haluan tehdä, mieluiten nukkuisin.