mua rasittaa ihan sanomattoman paljon äidit jotka....

Kyllähän ihmisillä saa lapsia olla ja vaikka 9 kkn ikäerolla kaikki, jos itse tietää ja ymmärtää etukäteen mitä tilaa. Se, mikä useimpia ärsyttää ja mitä en voi ymmärtää itse ollenkaan, on se että niitä lapsia tehdään lisää, vaikka jo toisen ja kolmannen jälkeen on oltu ihan piipussa, rahat lopussa ja parisuhde rakoilee. . Lisää tulee aina vain kun äidillä on niin krooninen vauvakuume. Iskän mielipidettä ei paljon kysellä. Ne vauvat kun on niin ihania, että se on äidin yksinoikeus toteuttaa naiseuttaan:).

Teidän elämä kuulostaa oikein mukavalta, onnea vain teille!

Vierailija:

Ovat todella tärkeät toisilleen ja leikit sujuvat. Enempää en halua, enkä muutenkaan kehtaa valitella,kun kuitenkin on maailman ihanimmat lapset meidän äidillä. Viimeinen esikoisen 4v, sanoin.

Itse en kyllä pysty kuvittelemaan, että meille tulisi iltatä' hteä...ainakana omasta takaa. JOnkun sijoituslapsen voisin ottaakin, mutta en kyllä ehdoin tahdoin rupea enää siinä vaiheessa raskautumaan.

Vierailija:

Ensin pitää saada se " rakkauslapsi" , sitten kun se on siinä ja huutaa yöt läpeensä, puretaan oma viha ja pettymys mieheen. Ja kaikesta helvetistä huolimatta lapselle on pakko tehdä ne yksi/kaksi/kolme/neljä sisarusta. Mikään ei ole koskaan hyvin.

Ja annas olla kun elämä alkaa siinä neljänkympin hujakoilla helpottamaan: lapset ovat isompia ja helpompia, molemmilla työpaikka, on aikaa ja rahaa harrastaa, matkustella ja ehkä hoitaa sitä parisuhdetta. Mitä tekee nainen: alkaa kuumeilla iltatähteä. Ja voi sitä raivon määrää jos mies ei ole samaa mieltä asiasta!

määrä, kun se meno on varmasti alusta asti ollut sitä yhtä helvettiä...

Aiheutatte ihan suotta itsellenne henkisiä ongelmia muiden elämäntilanteiden pohtimisella. Eri asia on, jos olette ammattiauttajia tms. niin silloin ymmärrän, että haluatte ottaa osaa kyseessä olevien perheiden ja heidän (kuvitteellisten tai ainakin liioiteltujen) ongelmiin osaa.



Ihan kaikella ystävyydellä siis, mielestäni ap liioittelee asiaa. Suosittelen lämpimästi, ettet ota asiaa niin vakavasti. Yritä keskittyä iloisiin asioihin ja ennen kaikkea yritä rentoutua. Liika stressi ei ole kenellekään hyväksi.



Ja lopuksi vielä että anna kaikkien kukkien kukkia vaan:) Moni haluaa lapset pienellä ikäerolla (kuten me) eikä se ole vaarallista tai laitonta. Yritä hyväksyä eri tavalla ajattelevat ihmiset.

Kysehän ei ole siitä, montako lasta voi tehdä ja millä ikäeroilla, vaan siitä että jokainen normaaliälyinen ihminen tajuaa ensin kuulostella itseään ja jaksamistaan ennen kuin pukkaa uutta vauvaa liukuhihnalta maailmaan. Kyllä lapsillakin on oikeus lapsuuteen, jossa äiti jaksaa edes vähän antaa huomiota. Ihan varmasti äidin jatkuvasta valituksesta " lapset on ihan kauheita, mä en jaksa enää" jäkätyksestä jää jälki lapsen sieluun.

Vierailija:

Aiheutatte ihan suotta itsellenne henkisiä ongelmia muiden elämäntilanteiden pohtimisella. Eri asia on, jos olette ammattiauttajia tms. niin silloin ymmärrän, että haluatte ottaa osaa kyseessä olevien perheiden ja heidän (kuvitteellisten tai ainakin liioiteltujen) ongelmiin osaa.

Ihan kaikella ystävyydellä siis, mielestäni ap liioittelee asiaa. Suosittelen lämpimästi, ettet ota asiaa niin vakavasti. Yritä keskittyä iloisiin asioihin ja ennen kaikkea yritä rentoutua. Liika stressi ei ole kenellekään hyväksi.

Ja lopuksi vielä että anna kaikkien kukkien kukkia vaan:) Moni haluaa lapset pienellä ikäerolla (kuten me) eikä se ole vaarallista tai laitonta. Yritä hyväksyä eri tavalla ajattelevat ihmiset.

58 ei tiedä millaista on kuunnella niitä superäitien mäkätyksiä.

Mistäs tiedät onko ap psykologi tai sairaanhoitaja tms alan ammattilainen?

Tässähän oli kysymys siitä että ihmiset ei ajattele kun omaa napaansa ja sit kun joku mättää niin lähellä olevat saa kärsiä siitä ainaisesta valittamisesta. Pitäisi omana tietonaan tai valittaisi yhdessä jonkun " kohtalotoverin" kanssa!

Onko kelleen muuten tullut mieleen mitä ajattelee lapset, kun oma äiti valittaa kuinka elämänsä on pilalla lapsien takia- niin tavattoman monesti olen itsekin kuullut äidin valittavan LASTENSA KUULLEN.

T:3 lapsen äiti joka kantaa vastuun valinnoistaan eikä kuormita ystäviään turhaan

t.60

Sen vuoksi, että selviää samalla rumballa. Vauva valvottaa kaikki yöt, joten eikö se olisi aivan sama toinenkin vetää tässä samalla. Pahempihan se sitten on, kun pääsemme autuaaseen rauhalliseen elämään (??), kun lapsi on vaikka kolme vuotta ja sitten taas siihen hirveään rumbaan.



Pieni ikäero on lasten kannalta kiva, kun voivat leikkiä keskenään. AP:n lapset ehkä tappelevat, mutta itselläni on kokemusta siitä, miten kivoja samanikäiset sisarukset ovat.



Itseäni häiritsisi myös se, että juuri kun olisin palannut työelämään takaisin ja saanut lapseni joten kuten ihmisten ikään, pitäisi taas aloittaa koko touhu alusta. Näinhän siinä käy, jos ikäeroa on vähän enemmän - menen töihin, kun lapsi on vuoden, olen töissä vuoden ja sitten pitää jo hankkiutua raskaaksi (puhumattakaan, että tuleeko noin vaan) ja sitten 8kk päästä pois töistä ja näin lapsille tulisi ikäeroa noin kolme vuotta. Ehtisin olla töissä vain vuoden ja loput raskaana, jolloin minulla on käsittämättömän paha olo. Mikä järki tässä on?

Eikö ole järkevämpää mennä sitten töihin ja keskittyä niihin tai olla kotona pienten lasten kanssa.

Yhden lapsen äiti voi olla väsyneempi ja turhautuneempi kuin 3 lapsen äiti jolla lapset pienellä ikäerolla. Jaksaminen on yksilöllistä. Se riippuu siis äidin ja lasten persoonasta sekä olosuhteista jotka eivät mene valmiiden kaavojen mukaan. Ymmärrettkö? Sekä ympäristö että persoona vaikuttavat yhdessä.



Näin ollen puhutte aivan höpö höpöä. Ja jos ap on " alan ammattilainen" , psykologi tai muu vastaava, niin kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella; vaihda ammattia. Empaattisuus ja lähimmäisen ymmärtäminen ja sitä kautta auttaminen eivät ole sinun vahvuuksiasi.



Edelleen korostan sitä, että muiden valintoja kannattaisi ihan oman jaksamisen takia ymmärtää. Ap ja kaltaisensa ovat varmaan Sysmästä tai jostan muualta jossa eri tavalla ajattelevia ihmisiä ei ole kuin kaksi mutta jossain vaiheessa elämäänne tulette varmasti törmäämän vieläkin voimakkaammin eri tavalla toimivia ihmisiä ja sitä silmällä pitäen kannattaisi harjoitella maailmankuvan avartamista jo nyt.



58 (?)

Tottakai ihmiset voivat väsyä. Yksi lapsi voi olla tosi vaativa ja vaikeahoitoinen. Vammaisen lapsen vanhemmilla on taatusti rankkaa.



Täällä oli kuitenkin puhe niistä, jotka lykkäävät lasta maailmaan aina vain uudestaan ja uudestaan, valittavat elämän rankkuutta ja sitä että eivät jaksa lasten kanssa ja sitten taas uutta lasta maailmaan. Mitäköhän he kuvittelevat korjaantuvan kun saavat uuden hoidettavan? Jaksavat sitten ilmeisesti jotenkin paremmin? Rahaa tulee enemmän ja parisuhde kukoistaa. Ja tiedän tapauksia, joissa miehen kieltäydyttyä uudesta lapsesta on sattunutkin mukava vahinko ja taas työelämään menoa on siirretty ainakin kolmella vuodella.

nuo jotka kitisevät kun " miestä viedään kuin litran mittaa" naisen vauvakuumeen takia -kateellisia kun ette itse saa miestänne puhuttua edes siihen toiseen.

Vierailija:

Täällä oli kuitenkin puhe niistä, jotka lykkäävät lasta maailmaan aina vain uudestaan ja uudestaan, valittavat elämän rankkuutta ja sitä että eivät jaksa lasten kanssa ja sitten taas uutta lasta maailmaan. Mitäköhän he kuvittelevat korjaantuvan kun saavat uuden hoidettavan? Jaksavat sitten ilmeisesti jotenkin paremmin? Rahaa tulee enemmän ja parisuhde kukoistaa. Ja tiedän tapauksia, joissa miehen kieltäydyttyä uudesta lapsesta on sattunutkin mukava vahinko ja taas työelämään menoa on siirretty ainakin kolmella vuodella.

Hanki harrastus, se voi auttaa. Tai jotain muuta mielekästä tekemistä.

lapsille ei oo aikaa ja kaikki vituttaa?



Meillä onneksi elämää on mietitty vähän eteenkinpäin. Lapsia on juuri sen verran kuin miehen kanssa haluttiin ja elämä on onnellista.



Ymmärrän kyllä että sua harmittaa. Ehkä sä olet se mun ystävä, joka valittaa mulla aina että " hyvähän sun on sanoo kun sulla ei tälläista kakaralaumaa riesoinas" . Se kommentti hymyilyttää aina.

Älkää tehkö niitä pentuja jos ette jaksa hoitaa niitä! Tai lopettakaa ainakin se valittaminen!

Itse ainakin haluan lapsilleni useamman vuoden ikäeron ettei minusta tule puolihullua zombieta yövalvomisien, uhmaikien sun muiden vuoksi.



Mutta meilläkään ei ole lapsen saanti tähän maailmaan niin yksinkertaista, se koettiin tämän esikoisen kanssa joten senkin vuoksi useampi vuosi ikäeroa tuntuu kaikille hyvältä.

Onko ihan pakko " tehdä" ne lapset niin pienellä ikäerolla?

Eikö voisi nauttia esikoisesta ensin ja antaa hänelle kaikki huomio edes hetkeksi?

Musta on kamalan surullista että jotkut lapset joutuvat kilpailemaan äidin huomiosta jopa 9-kuisina- ja väistämättä jäävät pienemmälle huomiolle kun uusi vauva vaatii äidin aikaa.

Surullista.

Sisarukset ovat toki hyvä asia mutta täytyykö olla niin kamala kiire?

Mulla on 1,5- vuotias esikoinen ja 7 kk on pikkukakkonen.



Asutaan ok- talossa ja hankinnassa on koira Vapun jälkeen.. ;)



Miehellä on vauvakuume ja minä jarruuttelen koska haluan hetkeksi takaisin töihin (vakkaripaikka odottaa).



Meillä on ihanaa oleminen. :) Nautin lapsista ja suunnittelen menoni niin ettei tule kiirettä ja kun on talvella saanu molemmille vaippapyllyille talvivaatteet puettua niin jos toinen kakkaa niin ei homma kaadu..



Meillä on lapsille selkeet säännöt; kukkiin, takkoihin, uuniin eikä tiskikoneeseen kosketa, ne on äitin ja isin.

Kirjat on hyllyllä ja kohta opetetaan konttaajallekin ettei kirjoihin kosketa. Oppi menee päähän kyllä ja vanhemmat tietää et lapset on lapsia ja niiden ei kuulu istua kädet ristissä sohvalla!



Kynillä ei piirretä seiniin kun piirretään paperille ja kämppä on järjestetty niin ettei lapset yltä kyniin.



Ei oo tosiaan multa pois jos sua aapee rissaa toiset ihmiset. Jokanen väsyy joskus -oli lapsilla ikää paljon tai vähän ja millä erolla.

Omat asenteet on kunnossa ja pääsen kuntosalille tai kahvilaan. Lasten kanssa liikkumista en koe hankalaksi.



Oon varmaan tosi kummallinen??



Mut nyt mää meen viihdyttään miestäni, kauniita unia! ;)

IHAN SAMA asia ärsyttää muakin!!



Kova paasaaminen siitä kuinka ainoa OIKEA tapa tehdä lapsia on pienet ikäerot. Sitten kun kakkonen on syntynyt niin TAAS on vauvakuume (haloo, sullahan on jo vauva, tai siis kaksi..?) Ja mies parka yrittää toppuutella, mutta kun se on se ainoa oikea tapa...



Ja hallelujah kun yhtäkkiä äiti onkin ihan piipussa ja on ihan kauheaa laittaa ruokaa lapsille ja pestä pyykkiä ja vaihtaa vaippoja...JNE.



Vitun inisijät! Nauttisivat lapsestaan rauhassa! Ja kuinka piti tehdä lapsille niitä " kavereita" . Herranjumala sitä JATKUVAA sotaa ja tappelua niiden lasten välillä! Eivät voi sietää toisiaan ja leikkivät vain omien kavereidensa kanssa.



Ja vieläkin mun takaraivossa kaikuu niiden tätimäiset määkivät äänet " kyllä teidänkin jo pitäisi sitä toista alkaa tekemään kun esikoinen on JO kaksi" ...



Nautimme rauhallisesta elämästä kolmistaan ja toinen saa tulla ehkä sitten kun esikoinen on 7.

rankkaa. Ei aina tarvitse jaksaa!

...ensimmäinen lapsi oli todella helppo hoitoinen vauva, joka nukkui paljon = vanhemmat nukkuivat hyvin. Ajattelimme juuri noin, että " tässähän menisi toinenkin samalla ja saisivat seuraa toisistaan isompinakin" .

Kävikin sitten niin, että raskauduin heti ja ikäeroa tulisi 1 v ja 1 kk. Sairastuinkin itse raskausaikana ja lapsen synnyttyä olin erittäin heikossa kunnossa fyysisesti ja henkisesti. Toista lasta vaivasi koliikki ja ensimmäinen lapsi sairastui samoihin aikoihin myös vakavasti. Kävi sitten niin, että vanhemmista tuli zombeja. Ajan myötä sairaudet selätettiin, mutta lapset eivät siltikään leikkineet toistensa kanssa. Mitään isoa sisarrakkautta ei ollut ilmassa. Kahta eriajatusmaailman omaavaa lasta ei voitu pakottaa yhteisleikkeihin, toisen sietämistä opetellaan, sillä sisaresta ei eroon pääse.



Kaikki ei siis mennyt niin kuin vanhemmat alun alkaen toivoivat. Molemmat lapset ovat siltikin äärimmäisen toivottuja, haluttuja ja rakastettuja. Zombikaudesta huolimatta ja silloin väsymyksen vuoksi tuli myös kiukuteltua ja kiljuttua, koemme, että vanhempina olemme saaneet kasvaa enemmän kuin ilman näitä kahta olisimme koskaan voineet kasvaa. Karikot kuuluvat elämään, emme niitä osanneet ennakoida, emmekä etukäteen pelätä. Selvisimme kuitenkin ja jotain uutta sisimpäämme saavutimme.