Haenkohan olematonta naista?

Aldarel kirjoitti:

Leivonta- tai ruoanlaittokurssi olisi jo paljon lähempänä omaa mukavuusaluetta kun kotonakin viihtyy keittiön puolella. :)

Osaisiko kukaan sanoa onko tästä enää niin paljoa hyötyä puhtaasti naisonnea ajatellen kuin esim tuosta tanssista? Oma täysin hatusta heitetty mielikuva on että ei ole.

AP

Nykyisin ei ole mitenkään itsestäänselvää että nainen olisi hyvä ruuanlaittaja tai leipoja, joten kyllä hyvä ruuanlaittotaito miehellä on ehdoton valtti! 

Tulee mieleen yksi sukulaismies (DI hänkin), joka leipoi ihan parhaita korvapuusteja. Monesti ihmettelin, että jo on kumma jos ei näillä korvapuusteilla naista löydy. Myöhemmin kävikin ilmi, että hänellä kyllä oli nainen, joka pidettiin uteliailta sukulaisilta piilossa vuosikausia. Nyt heillä on talo ja lapsikin. 

Itse en ole ruuanlaitosta niinkään kiinnostunut ja on suuri helpotus, että mies on pääkokkina silloin kun tehdään parempaa ruokaa. Vuosien saatossa olen kyllä oppinut käypäseksi arkikokiksi, mutta mieluummin olen miehen apukokkina kuorimassa ja pilkkomassa. 

Anteeksi hieman sekalaiset vappupäivän ajatelmat ja kirjoitusvirheet, ei jaksa keskittyä ihan just nyt...

Kuvan perusteella aloittaja ihan ihan mukavan näköinen tyyppi, vaikka olenkin vähän enemmän suuntautunut karvanaamaiseen pitkätukkanörtti-lajikkeeseen. Jos Tinder-profiilitekstissä sattuisi olemaan vaikka se jonkun ilmeisesti läpällä heittämä ehdotus "Nörtit harrastukset ja salilla käynti sosiaalisenpaineen vuoksi" (tai jotain sinne päin, en jaksa kahlata koko ketjua uudestaan läpi, että löytäisin sen), niin varmaankin tykkäisin, jos olisin vielä sinkku. Herättäisi vahvaa samaistumista. Saattaisin jopa laittaa itse ekan viestin ja kysellä tarkemmin nörttiharrastuksista. Sitten myöhemmin keskusteluissa tipahtais, kun ekan kerran tulisi lapsista mitään puhetta.

Mutta tuosta sun aloitusviestistä tulee vähän sellainen vaikutelma, että yrität miellyttää vähän liian isoa osaa naisista. Se, että sun kriteereihin osuu mahdollisimman paljon porukkaa, ei ole mikään tae onnistumisesta... Tinderissä on valtavasti sakkia, paljon naisia ja vielä enemmän miehiä. Jos yrität miellyttää mahdolisimman montaa, et erityisesti erotu massasta. Silloin ne naiset todennäköisesti kiinnostuu enemmän jostakin hieman poikkeavammasta ja mieleenjääväämmästä (siis jostain, joka iskee juuri siihen tiettyyn yksittäiseen naiseen), ja generalistit hukkuvat massaan.

Jos taas teet profiilin, jossa kerrot itsestäsi erityisen tekeviä asioita, eli esimerkiksi juuri ne nörttiharrastukset, niin silloin aika moni nainen jättää sut välistä, mutta sitten toisaalta sää alat erottua positiivisesti niille harvoille nörttinaisille. Eli sun naispooli pienenee, mutta ne jotka siihen osuu, on lähtökohtaisesti paljon kiinnostuneempia just susta, ja teillä on myös todennäköisesti paljon yhtäistä.

Tuo, että aloituksessa niputat mm. tatuoinnit ja lävistykset merkiksi elämänhallinnan puutteesta, mutta myöhemmin myönnät, että et vain esteettisistä syistä pidä niistä, on vähän outo... Ihan kuin et uskaltaisi kertoa oikeaa mielipidettäsi, ettei vaan kukaan pahastu? (Efekti tosin oli päinvastainen) Kyllä ihmisillä saa olla erilaisia esteettisiä mieltymyksiä, mutta ennakkoluulot on vähän ikäviä. (Ja ei, mulla ei ole tatuointaja/lävistyksiä)

Niin, ja tuosta, kun joku yrittää kovasti tunkea sua tanssikurssille... Ei kannata, jos ei oikeasti kiinnosta :D Tanssija miehistä tulee ainakin itselleni fiilis, että nimenomaan yrittävät saalistaa naisia ja käyttävät tanssimista tekosyynä iholle pääsyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinua kiinnostaa "tuon puolen asiat"? Siis kuolemanjälkeinen elämäkö? Vai mistä puhut noin kummallisin kiertoilmauksin? Jos ei kykene puhumaan seksistä sen oikealla nimellä, antaa vahvan vihjeen siitä, että on erittäin estoinen seksielämässään. Ehkä tässä syy siihen, ettei pysyvää kumppania ole löytynyt?

Ohiksena eikä kommenttina ap:hen, mutta yllättävän moni aikuinen mies on estynyt sängyssä, erittäinkin estynyt. Ei se kai haittaa, jos ottaa estyneen naisen. Ongelmia tulee vasta jos ottaa naisen, joka ei ole ollenkaan estynyt ja joka haluaa miehen olevan estoton viejä.

Miksei se estoton nainen voi opettaa sitä estynyttä miestä olemaan vähemmän estynyt? Monet miehet ovat varsin innostuneita kehittymään tällä saralla! Ja miksi miehen pitää aina olla se viejä? Kyllä miestäkin voi viedä, ja kun hän tajuaa jutun juonen, hän oppii kyllä viemään itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm,  en usko että voisin ihastua mieheen joka tekee asioita vain siksi että ne voisivat auttaa naisensaannissa. Minuun vetoaa sellainen mies, joka on itsevarma, ja osaa  viihtyä niin sinkkuna kuin parisuhteessa, eikä määrittele itseään naisen kautta. Olisi hirveää jos miehestäni paljastuisi nyt että hän on käynyt tanssi- ja kokkauskursseilla jotta kävisi naisten keskuudessa parempi flaksi. Hyi. Aloittajalle varmaan sopii joku yhtä laskelmoiva naaras elämää jakamaan?

Minua ei haittaisi. Jostainhan se kumppani on yritettävä löytää, jos sellaisen itselleen tahtoo. Pitäisin tällaista miestä älykkäänä realistina.

Ei tarvitse yrittää löytää. Kun elämänasenne on se että viihtyy omissa nahoissaan, ja kulloisessakin elämäntilanteessa, niin sopiva kumppani vain tulee vastaan jossain tilanteessa ilman yrittämisiä. Ei toimiva parisuhde ole jotain mikä halutaan, ja sitten kikkaskolmosilla sellainen metsästetään, vaan se on kahden ihmisen tarina joka syntyy, ja sitten kasvaa tai kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm,  en usko että voisin ihastua mieheen joka tekee asioita vain siksi että ne voisivat auttaa naisensaannissa. Minuun vetoaa sellainen mies, joka on itsevarma, ja osaa  viihtyä niin sinkkuna kuin parisuhteessa, eikä määrittele itseään naisen kautta. Olisi hirveää jos miehestäni paljastuisi nyt että hän on käynyt tanssi- ja kokkauskursseilla jotta kävisi naisten keskuudessa parempi flaksi. Hyi. Aloittajalle varmaan sopii joku yhtä laskelmoiva naaras elämää jakamaan?

Minua ei haittaisi. Jostainhan se kumppani on yritettävä löytää, jos sellaisen itselleen tahtoo. Pitäisin tällaista miestä älykkäänä realistina.

Ei tarvitse yrittää löytää. Kun elämänasenne on se että viihtyy omissa nahoissaan, ja kulloisessakin elämäntilanteessa, niin sopiva kumppani vain tulee vastaan jossain tilanteessa ilman yrittämisiä. Ei toimiva parisuhde ole jotain mikä halutaan, ja sitten kikkaskolmosilla sellainen metsästetään, vaan se on kahden ihmisen tarina joka syntyy, ja sitten kasvaa tai kuolee.

Surkean epärealistinen monen näkökulmasta! Olisin tuolla ajattelutavalla jäänyt sinkuksi vastoin toiveitani. En halunnut elää yksin. Kumppanin kanssa olen ollut onnellinen jo monta vuotta.

Sellainen ihminen joka kuvittelee olevansa niin mielenterve, ettei voi koskaan sairastua psyykkisesti on yhtä huonoa materiaalia kuin sellainen joka kuvittelee ettei rattijuoppo voi ajaa hänen päälleen, tai ettei hän voi katkaista koipeaan liukkaalla. Itse en ollut edes nuorena niin naiivi, että kuvittelin jonkun listan tekemisen meinaavan sitä että kumppanista ei löydy mitään muita puolia kuin ne joita listassa olen vaatinut. Se mitä ihminen on, tai tekee, tai mistä on kiinnostunut kaksikymppisenä, on ihan eriä mitä hän tekee kolmekymppisenä, ja taas nelikymppisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en ole Ap:ta treffeille viemässä. Lähinnä halusin tuoda keskusteluun sen näkökulman, että aina ne mt-ongelmat ei ole itsestä riippuvaisia / perinnöllisiä.

Joku sanoikin, että tällaisia me mt-potilaat olemme. Niin, luultavasti olisin ongelmainen ilman raiskaustakin, ainakin jossain määrin. Toisaalta tuntuu ikävältä, että sen takia pidetään huonompana kumppanina.

Olen kuitenkin ystävällinen, empaattinen, ahkera ja haluan muille hyvää. En koe olevani surkeampi siksi, että säikyn tai itken herkemmin.

Ap kieltämättä edustaa paljon sitä mitä haen, mutta luulen hänen olevan omalla tavallaan melko hallitseva. Uskon, että Ap voi löytää vielä haluamansa naisen, monethan haluavat miehen joka on vähän hallitseva.

-se raiskattu

Sellaiset typerykset pitävät mielenterveyskuntoutujia ns. heikompana aineksena, jotka eivät omiin ilmeisiin ongelmiinsa haluaisi stigman takia apua hakea. Ei tasapainoinen ihminen toisten mielenterveysongelmista niin pahasti ahdistu, että ne kokisi suureksi haitaksi toiseen tutustuttaessa.

Ap selvästi pelkää hallinnan ja kontrollin menettämistä. Jos puolisolla on mt-ongelma hän ei olisi niin ennakoitava ap:n silmissä. Hän saattaa pelätä myös omaa sairastumista. Selvästi elänyt suojattua elämää ja ymmärrys elämän moninaisuudesta on jäänyt uupumaan ja pelkää kaikkea erilaista siinä määrin, ettei edes halua hankkia kokemuksia.

Omaa sairastumista onkin syytä pelätä. Minulla oli aiemmin muutama suhde, jossa toinen osapuoli ei ollut päässyt eroon lapsuuden traumoistaan vaan ne hallitsivat yhä heidän elämäänsä ja sen vuoksi myös heidän parisuhdettaan. Minua ei ole koskaan kohdeltu niin huonosti kuin niissä suhteissa. Jos olisin jäänyt, olisin itsekin muuttunut hyvin pian mt-ongelmaiseksi. Ap tekee minusta viisaasti, kun välttelee tällaisia suhteita.

Minulla suhde masentuneeseen ihmiseen voimistuu omaa oireilua. Ilman sitä olisin silti päätynyt varmaan joka tapauksessa jossain vaiheessa siltikin työstämään samoja asioita, tosin mahdollisesti myöhemmin elämässäni. Saamani apu on auttanut minua nyt kohti vanhemmuutta. En kadu tuota suhdetta, vaikka se olikin haastava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en ole Ap:ta treffeille viemässä. Lähinnä halusin tuoda keskusteluun sen näkökulman, että aina ne mt-ongelmat ei ole itsestä riippuvaisia / perinnöllisiä.

Joku sanoikin, että tällaisia me mt-potilaat olemme. Niin, luultavasti olisin ongelmainen ilman raiskaustakin, ainakin jossain määrin. Toisaalta tuntuu ikävältä, että sen takia pidetään huonompana kumppanina.

Olen kuitenkin ystävällinen, empaattinen, ahkera ja haluan muille hyvää. En koe olevani surkeampi siksi, että säikyn tai itken herkemmin.

Ap kieltämättä edustaa paljon sitä mitä haen, mutta luulen hänen olevan omalla tavallaan melko hallitseva. Uskon, että Ap voi löytää vielä haluamansa naisen, monethan haluavat miehen joka on vähän hallitseva.

-se raiskattu

Sellaiset typerykset pitävät mielenterveyskuntoutujia ns. heikompana aineksena, jotka eivät omiin ilmeisiin ongelmiinsa haluaisi stigman takia apua hakea. Ei tasapainoinen ihminen toisten mielenterveysongelmista niin pahasti ahdistu, että ne kokisi suureksi haitaksi toiseen tutustuttaessa.

Ap selvästi pelkää hallinnan ja kontrollin menettämistä. Jos puolisolla on mt-ongelma hän ei olisi niin ennakoitava ap:n silmissä. Hän saattaa pelätä myös omaa sairastumista. Selvästi elänyt suojattua elämää ja ymmärrys elämän moninaisuudesta on jäänyt uupumaan ja pelkää kaikkea erilaista siinä määrin, ettei edes halua hankkia kokemuksia.

Omaa sairastumista onkin syytä pelätä. Minulla oli aiemmin muutama suhde, jossa toinen osapuoli ei ollut päässyt eroon lapsuuden traumoistaan vaan ne hallitsivat yhä heidän elämäänsä ja sen vuoksi myös heidän parisuhdettaan. Minua ei ole koskaan kohdeltu niin huonosti kuin niissä suhteissa. Jos olisin jäänyt, olisin itsekin muuttunut hyvin pian mt-ongelmaiseksi. Ap tekee minusta viisaasti, kun välttelee tällaisia suhteita.

Aika moni ns. terveen paperit omaava on ilman diagnoosia vain siksi, että kieltäytyy hakemasta itselleen apua. Hoidossa käyvä ihminen on lähes aina tällaista ihmistä enemmän sinut itsensä kanssa ja monesti voi paremmin. En siis tässä tuijottaisi vain sitä onko diagnoosia vai ei, koska ihmiset ovat taitavia piilottelemaan ongelmiaan.

Hei taas kaikille ja oikein kivaa vappua! :)

Tänne on tullut paljon viestejä siihen mihin viimeksi lukemisen jätin. Yritän koota tässä jotain vastauksia eri viesteihin, pahoitteluni hieman pirstaleisesta viestistä. Kiitos myös kommentoijille! :*)

614:

Epäilit, että olen provoilija. Esiinnyn täällä pienellä vaivalla haettavalla kuvalla, ja vähän isommalla vaivalla on haettavissa yksilöivä identiteetti. Jos tästä tulee oikeasti niin provoileva fiilis, miksi et ottaisi yhteyttä ja selvitä asiaa? Seison sanomieni takana, jopa niiden typerämpien.

On totta, että mulla on ollut ja on edelleen elämälle selkeitä tavoitteita jo lapsesta alkaen, eikä hyvä perhe-elämä ole tuolta listalta pois. Se, minkä tässä vuokaavioputkiaivoinsinöörillekin on tullut matkan varrella jossain vaiheessa oivalluksena, on se, että elämä ei mene aina suunnitelman mukaan ja erityisesti ihmissuhteissa on niin paljon kaikkea, mitä ei voi selittää järjellä. Siksi tämä aikuistumisen matka on ollut avarruttava kokemus, eikä se varmaan lopu koskaan ennen hautaa. Joka päivä on mahdollisuus oppia jotain uutta ja toivottavasti muutkin ajattelevat noin.

621:

En pitäisi hankalana ollenkaan. Mikään ei ole sen turhauttavampaa kuin henkilö, jolla ei ole omaa (julkista) mielipidettä ja kaikki käy. Ja sitten tosiaan märehditään itsekseen, miksi kaikki tekee niin huonoja päätöksiä. Mun mielestä on hyvä asia, että mielipiteitä tuodaan esille, ja vielä parempaa jos niitä osaa perustella fiksusti. Se sitten miten niistä erimielisyyksistä selvitään on se avainkohta, onko henkilö hankala vai ei. Näitä asioita voi selvittää niin monella tapaa (tai vaikka jäädä sitten pysyvästi siihen eriävään kantaan).

En tiedä luitko aiemman viestini ensimmäisestä suhteestani, mutta minulle tuli oikeasti hyvä mieli siitä, että sain tähän kumppaniini enemmän uskoa itseensä ja omien mielipiteiden ilmaisuja sekä niiden takana pysymistä. Alussa tuntui niin hankalalta, kun toinen ei ollut oikein mitään mieltä asioista. Ainakaan ääneen.

622 ja monet muut mt-asioihin kommentoineet:

Minulla on sekä ystävissäni että suvussa mielenterveysongelmaisia ja en pidä heitä mitenkään huonoina ihmisinä. Päin vastoin, he ovat oikein kivoja ihmisiä. Tiedän myös, että on enemmän tai vähemmän kuluttavaa elää tuollaisessa ympäristössä.

Kaikki ongelmat eivät ole omaa syytä ja tapauksia on niin monia kuin ihmisiäkin on. Ja niitä ongelmia on sekä pieniä ja isoja. Harva tuskin edes huomaisi mitään pieniä ongelmia. Enkä minä niistä pienistä ongelmista puhukaan. Mun mielestä on vähän tekopyhää tulla huutelemaan siitä, ettei jaksa isojen ongelmien kanssa. Kuten tuo 622 totesikin, kuinka monella meistä on ihan oikeasti rahkeita olla terapeutti ja riskeerata vielä oma terveys siinä sivussa?

Asia on täysin eri jos sairastuminen tapahtuu vasta myöhemmin suhteen aikana, silloin se on sitä yhteistä elämää sekä myötä-että vastoinkäymisissä. Mutta nyt puhutaankin ihan uuden suhteen aloittamisesta. Vaikka esinevertaukset ovatkin ihan kauheita, niin kuinka moni ostaisi kahdesta autosta muuten tismalleen samanlaisen paitsi jollain isommalla vialla? Ja kyllä, ei valinta ole koskaan oikeassa elämässä tuollainen. Mutta jotain pohdittavaa tuosta.

Olen myös miettinyt yleisemmin, miksi nykyään on niin paljon mt-diagnooseja? Onko se kenties sitä, että nyt niistä puhutaan helpommin? Diagnosoidaan helpommin? Lääketieteen käsitys tullut paremmaksi? Evoluution valintaa että enemmän riskialttiit ovat lisääntyneet? Trendikkyys? Hankalampi elinympäristö kuin ennen? Erilainen luonteen vahvuus kuin ennen (jolloin jouduttiin pärjäämään paljon huonommalla)?

Vaikeita kysymyksiä eikä varmasti ole mitään yksiselitteistä vastausta.

AP

620: Kukapa ei omaa sairastumistaan pelkäisi? Mitä sitten tulee tuohon ennakoitavuuteen, niin elämää ei voi tietenkään etukäteen tietää, mutta varsinkin lapsiperheen kanssa tulee olemaan vaikeaa isompien ongelmien kanssa. Miksi siis lähtisin ehdon tahdoin sellaiseen suhteeseen puhtaalta pöydältä?

628: Ihan tavallisen, rajoja sisältäneen rakastavan ja kannustavan kasvatuksen. Vanhempani ovat edelleen yhdessä ja meillä on hyvät välit. Millainen on omasi?

625: Kiitos. Olen kyllä tässä pääni sisällä huutanut jo, mistä ihmeestä ihmiset keksii näitä kaikkia juttuja ja miksi jotkut ovat noin (tahallaan?) ilkeitä. Suurin osa kuitenkin osaa pitää viestinsä asiallisena vaikka kritosoivatkin. Se on mun mielestä tosi hyvä merkki ihmisen kypsyydestä. :)

626: Kysytäänpä näin päin: Jos olisit kirjoittamassa avoimeen internetiin omalla pienellä vaivalla selvitettävällä uniikilla identiteetillä, olisitko kirjoittamassa ihan kaikkia juttuja mitä mieleen tulee? Olisiko sulla rohkeutta siihen? Anonyyminä on helppo huudella.

Tuosta kommentista tuli ihan yleisesti mieleen, että kuinka monella täällä kommentoivalla ihmisellä olisi kanttia sanoa joitain näistä mielipiteistään, jos tulisivat yksilöllisesti tunnistettavaksi henkilöksi ihan kenelle tahansa lukijalle?

628: En tosiaankaan pitänyt ruoanlaitto- ja leivontataitoja huonona asiana, päinvastoin! Niitä on vain vähän vaikeampi tuoda esille siinä alun tutustumisvaiheessa, koska vallan ymmärrettävästi kukaan ei lähde kotitreffille tuosta vain.

Vielä tähän loppuun sanoisin, että musta tuntuu tämän keskustelun menevän ympyrää, koska osa kommentoijista (varsin ymmärrettävästi!) ei jaksa lukea keskustelua välistä vaan kommentoi avausviestiin.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm,  en usko että voisin ihastua mieheen joka tekee asioita vain siksi että ne voisivat auttaa naisensaannissa. Minuun vetoaa sellainen mies, joka on itsevarma, ja osaa  viihtyä niin sinkkuna kuin parisuhteessa, eikä määrittele itseään naisen kautta. Olisi hirveää jos miehestäni paljastuisi nyt että hän on käynyt tanssi- ja kokkauskursseilla jotta kävisi naisten keskuudessa parempi flaksi. Hyi. Aloittajalle varmaan sopii joku yhtä laskelmoiva naaras elämää jakamaan?

Minua ei haittaisi. Jostainhan se kumppani on yritettävä löytää, jos sellaisen itselleen tahtoo. Pitäisin tällaista miestä älykkäänä realistina.

Ei tarvitse yrittää löytää. Kun elämänasenne on se että viihtyy omissa nahoissaan, ja kulloisessakin elämäntilanteessa, niin sopiva kumppani vain tulee vastaan jossain tilanteessa ilman yrittämisiä. Ei toimiva parisuhde ole jotain mikä halutaan, ja sitten kikkaskolmosilla sellainen metsästetään, vaan se on kahden ihmisen tarina joka syntyy, ja sitten kasvaa tai kuolee.

Surkean epärealistinen monen näkökulmasta! Olisin tuolla ajattelutavalla jäänyt sinkuksi vastoin toiveitani. En halunnut elää yksin. Kumppanin kanssa olen ollut onnellinen jo monta vuotta.

Komppaan täysin tätä. Aika monelle miehelle ja varmasti naisellekin tuo "oot vaan ja katot mitä tapahtuu" on sinkkutuomio. Ota ohjat oman elämäsi suunnasta äläkä makaa laineilla vietävänä. :)

AP

Aldarel kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm,  en usko että voisin ihastua mieheen joka tekee asioita vain siksi että ne voisivat auttaa naisensaannissa. Minuun vetoaa sellainen mies, joka on itsevarma, ja osaa  viihtyä niin sinkkuna kuin parisuhteessa, eikä määrittele itseään naisen kautta. Olisi hirveää jos miehestäni paljastuisi nyt että hän on käynyt tanssi- ja kokkauskursseilla jotta kävisi naisten keskuudessa parempi flaksi. Hyi. Aloittajalle varmaan sopii joku yhtä laskelmoiva naaras elämää jakamaan?

Minua ei haittaisi. Jostainhan se kumppani on yritettävä löytää, jos sellaisen itselleen tahtoo. Pitäisin tällaista miestä älykkäänä realistina.

Ei tarvitse yrittää löytää. Kun elämänasenne on se että viihtyy omissa nahoissaan, ja kulloisessakin elämäntilanteessa, niin sopiva kumppani vain tulee vastaan jossain tilanteessa ilman yrittämisiä. Ei toimiva parisuhde ole jotain mikä halutaan, ja sitten kikkaskolmosilla sellainen metsästetään, vaan se on kahden ihmisen tarina joka syntyy, ja sitten kasvaa tai kuolee.

Surkean epärealistinen monen näkökulmasta! Olisin tuolla ajattelutavalla jäänyt sinkuksi vastoin toiveitani. En halunnut elää yksin. Kumppanin kanssa olen ollut onnellinen jo monta vuotta.

Komppaan täysin tätä. Aika monelle miehelle ja varmasti naisellekin tuo "oot vaan ja katot mitä tapahtuu" on sinkkutuomio. Ota ohjat oman elämäsi suunnasta äläkä makaa laineilla vietävänä. :)

AP

Tismalleen samaa mieltä. Aina välillä näkee näitä "en koskaan löydä kumppania"-keskusteluja, ja useimmiten kyse on puhtaasti siitä, että itseään ei olla kehitetty riittävästi, jotta olisi kiinnostava parisuhdemarkkinoilla. Minuakin viehättäisi päämäärätietoinen ihminen, joka on tunnistanut omat heikkoutensa ja tehnyt niille jotain aktiivisesti. Se ei viehätä, että antautuu täysin virran vietäväksi. Tosin siitäkin olen samaa mieltä, että itsevarmuus ja kyky elää onnellista elämää yksin on myös viehättävää, mutta uskon että omaa persoonallisuuttaan ja elämää kehittämällä pääsee juuri siihen lopputulokseen. Olen ehkä epäromanttinen, mutta tällainen mies minuun itseeni vetoaisi kovastikin, ei haahuileva taivaanrannanmaalari joka ei ota vastuuta itsestään ja elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en ole Ap:ta treffeille viemässä. Lähinnä halusin tuoda keskusteluun sen näkökulman, että aina ne mt-ongelmat ei ole itsestä riippuvaisia / perinnöllisiä.

Joku sanoikin, että tällaisia me mt-potilaat olemme. Niin, luultavasti olisin ongelmainen ilman raiskaustakin, ainakin jossain määrin. Toisaalta tuntuu ikävältä, että sen takia pidetään huonompana kumppanina.

Olen kuitenkin ystävällinen, empaattinen, ahkera ja haluan muille hyvää. En koe olevani surkeampi siksi, että säikyn tai itken herkemmin.

Ap kieltämättä edustaa paljon sitä mitä haen, mutta luulen hänen olevan omalla tavallaan melko hallitseva. Uskon, että Ap voi löytää vielä haluamansa naisen, monethan haluavat miehen joka on vähän hallitseva.

-se raiskattu

Sellaiset typerykset pitävät mielenterveyskuntoutujia ns. heikompana aineksena, jotka eivät omiin ilmeisiin ongelmiinsa haluaisi stigman takia apua hakea. Ei tasapainoinen ihminen toisten mielenterveysongelmista niin pahasti ahdistu, että ne kokisi suureksi haitaksi toiseen tutustuttaessa.

Ap selvästi pelkää hallinnan ja kontrollin menettämistä. Jos puolisolla on mt-ongelma hän ei olisi niin ennakoitava ap:n silmissä. Hän saattaa pelätä myös omaa sairastumista. Selvästi elänyt suojattua elämää ja ymmärrys elämän moninaisuudesta on jäänyt uupumaan ja pelkää kaikkea erilaista siinä määrin, ettei edes halua hankkia kokemuksia.

Omaa sairastumista onkin syytä pelätä. Minulla oli aiemmin muutama suhde, jossa toinen osapuoli ei ollut päässyt eroon lapsuuden traumoistaan vaan ne hallitsivat yhä heidän elämäänsä ja sen vuoksi myös heidän parisuhdettaan. Minua ei ole koskaan kohdeltu niin huonosti kuin niissä suhteissa. Jos olisin jäänyt, olisin itsekin muuttunut hyvin pian mt-ongelmaiseksi. Ap tekee minusta viisaasti, kun välttelee tällaisia suhteita.

Aika moni ns. terveen paperit omaava on ilman diagnoosia vain siksi, että kieltäytyy hakemasta itselleen apua. Hoidossa käyvä ihminen on lähes aina tällaista ihmistä enemmän sinut itsensä kanssa ja monesti voi paremmin. En siis tässä tuijottaisi vain sitä onko diagnoosia vai ei, koska ihmiset ovat taitavia piilottelemaan ongelmiaan.

Noh, jos tunnen itseni mieleltäni terveeksi ja kanssaihmiset pitävät minua mieleltäni terveenä, pitäisikö minun kuitenkin hakea diagnoosi ongelmiin, joita minulla ei ole?

Totta kai kuka tahansa voi murtua paineen alla, mutta jotkut kestävät paineita paremmin kuin toiset. Ap etsii sellaista, joka ei ole jo murtunut. Jos hän aikoo perustaa perheen, tämä on ihan ymmärrettävää.

En tuomitse niitä, joilla on mielenterveysongelmia, enkä väitä, etteikö kuka tahansa voi joutua niistä kärsimään, mutta en pitäisi myöskään mt-ongelmia minään plussana. Sehän olisi aika kummallista.

Minulla oli nuo samat vaatimukset ja olin samanlaisella perinteisellä perheenperustamisasenteella liikkeellä, lisäksi ilmeni että minulla on myös älyfetissi kun perheen perustaminen on mielessä. Olin tosin silloin nuorempi, ehkä 25. Löysin Suomessa opiskelevan ulkomaalaisen naisen ja tuli avioliitto ja lapset. Hyvin menee nyt vielä 15 vuoden jälkeen. Laajenna haku koko maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Ap suhtautuu tinderiin kuin peliin, jossa on tarkoitus päästä mahdollisimman pitkälle, ja on tyyliltään klassinen lyhyen matkan juoksija. Huijaamalla ap pääsee 2% todennäköisyydellä etenemään tavisnaisen kanssa levelille kolme, kun taas tällä strategialla hän ei vedä ollenkaan puoleensa oman ryhmänsä, eli nörttiryhmän edustajia. Pitkän matkan juoksussa onnistumisprosentti on sprintterillä 0%. Mutta ap onkin huomannut, että määrä korvaa laadun, ja siksi tavoitteleekin statukseltaan itseään korkeammalla olevia tavisnaisia ja hioo omasta persoonastaan riippumatonta esittelytekstiään vastaamaan tavisnaisten mieltymyksiä vauvapalstalaisten avulla.

Hyvin sanottu. AP ei kuulostanut kiinnostavalta listan perusteella (eikä varmaan ollut tarkoituskaan), mutta jos olisi kertonut nörttiharrastuksistaan niin olisin anime/fantasianörttinä heti kiinnostunut. En tiedä mainitseeko AP näitä harrastuksia Tinderissä mutta kannattaa mainita. Luulisin, että myös pelaajatyttöjä/naisia on nykyään paljon.

Sopisin muuten AP:n listaan mutta aiemmin minulla oli useita vuosia paniikkihäiriö. Töissäkään en ole, mutta johtuu siitä että asutaan miehen työn takia ulkomailla.

N29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en ole Ap:ta treffeille viemässä. Lähinnä halusin tuoda keskusteluun sen näkökulman, että aina ne mt-ongelmat ei ole itsestä riippuvaisia / perinnöllisiä.

Joku sanoikin, että tällaisia me mt-potilaat olemme. Niin, luultavasti olisin ongelmainen ilman raiskaustakin, ainakin jossain määrin. Toisaalta tuntuu ikävältä, että sen takia pidetään huonompana kumppanina.

Olen kuitenkin ystävällinen, empaattinen, ahkera ja haluan muille hyvää. En koe olevani surkeampi siksi, että säikyn tai itken herkemmin.

Ap kieltämättä edustaa paljon sitä mitä haen, mutta luulen hänen olevan omalla tavallaan melko hallitseva. Uskon, että Ap voi löytää vielä haluamansa naisen, monethan haluavat miehen joka on vähän hallitseva.

-se raiskattu

Sellaiset typerykset pitävät mielenterveyskuntoutujia ns. heikompana aineksena, jotka eivät omiin ilmeisiin ongelmiinsa haluaisi stigman takia apua hakea. Ei tasapainoinen ihminen toisten mielenterveysongelmista niin pahasti ahdistu, että ne kokisi suureksi haitaksi toiseen tutustuttaessa.

Ap selvästi pelkää hallinnan ja kontrollin menettämistä. Jos puolisolla on mt-ongelma hän ei olisi niin ennakoitava ap:n silmissä. Hän saattaa pelätä myös omaa sairastumista. Selvästi elänyt suojattua elämää ja ymmärrys elämän moninaisuudesta on jäänyt uupumaan ja pelkää kaikkea erilaista siinä määrin, ettei edes halua hankkia kokemuksia.

Omaa sairastumista onkin syytä pelätä. Minulla oli aiemmin muutama suhde, jossa toinen osapuoli ei ollut päässyt eroon lapsuuden traumoistaan vaan ne hallitsivat yhä heidän elämäänsä ja sen vuoksi myös heidän parisuhdettaan. Minua ei ole koskaan kohdeltu niin huonosti kuin niissä suhteissa. Jos olisin jäänyt, olisin itsekin muuttunut hyvin pian mt-ongelmaiseksi. Ap tekee minusta viisaasti, kun välttelee tällaisia suhteita.

Aika moni ns. terveen paperit omaava on ilman diagnoosia vain siksi, että kieltäytyy hakemasta itselleen apua. Hoidossa käyvä ihminen on lähes aina tällaista ihmistä enemmän sinut itsensä kanssa ja monesti voi paremmin. En siis tässä tuijottaisi vain sitä onko diagnoosia vai ei, koska ihmiset ovat taitavia piilottelemaan ongelmiaan.

Noh, jos tunnen itseni mieleltäni terveeksi ja kanssaihmiset pitävät minua mieleltäni terveenä, pitäisikö minun kuitenkin hakea diagnoosi ongelmiin, joita minulla ei ole?

Totta kai kuka tahansa voi murtua paineen alla, mutta jotkut kestävät paineita paremmin kuin toiset. Ap etsii sellaista, joka ei ole jo murtunut. Jos hän aikoo perustaa perheen, tämä on ihan ymmärrettävää.

En tuomitse niitä, joilla on mielenterveysongelmia, enkä väitä, etteikö kuka tahansa voi joutua niistä kärsimään, mutta en pitäisi myöskään mt-ongelmia minään plussana. Sehän olisi aika kummallista.

Sellaisella joka ei koskaan ole romahtanut, se vasta kovaa iskeekin sitten kun joskus on sen aika. Ameriikoissa on sanonta, ettei ole yrittäjä ennen kuin on kokenut konkurssin, ja minusta siinä on perää. Ihmiset, jotka eivät suostu huonojen aikojen läpi kulkemaan, vaan vaihtavat aina uuteen ja parempaan (kuten ap mt-ongelmaisen tyttökaverinsa kanssa) saattavat välttää romahdukset, mutta kukaan heidän ympärillään ei kestä romahtamatta.

Varmasti noita naisia löytyy, ja kannattaa vaikkapa miettiä kuinka nopeasti haluat perustaa sen perheen sekä profiloida hakuasi siihen liittyen - etenkin nettideittimaailmassa lapset pian voi olla joko täysi turn on tai turn off tilanteesta riippuen.

Muutama kriteeri pisti silmään joko vajavaisena tai sitten muuten vain epämääräisenä:

- samansuuntaiset tavoitteet elämälle

Minkä suuntainen on samansuuntainen?

- ei tupakoi, ei huumeita, alkoholi korkeintaan kohtuukäyttönä (mielellään harvoin kuten itsellä), ei tatuointeja tai lävistyksiä (korvakorut ok) -- nämä siksi, että haluan kumppaniltani tietynlaista elämänhallintaa etenkin perhettä ajatellen

Miten harkittu lävistys vaikuttaa elämänhallintaan? Oletko niputtanut tähän sekä käytännön asioita kuten päihteidenkäytön hallinta, että sinun arvomaailmaasi tai ulkonäkömieltymyksiisi liittyviä asioita kuten ei lävistyksiä paitsi korvakorut?

- halua rakentaa yhteistä tulevaisuutta (tarkennettakoon vielä, että en ole hakemassa kotiorjaa, teen mielelläni kotitöitä ja esim ruoanlaitto on mukavaa)

Mielestäni "yhteinen tulevaisuus" tai sen rakentaminen ei missään muodossa tarkoita, että nainen olisi kotiorja. Lisäyksesi tässä kohtaa saa sen kuulostamaan kovin oudolta, ja pistää epäilemään haetko sittenkin siivoajaa

- töissä itselleen mielekkäässä, vakaan oloisessa paikassa (väliaikainen työttömyys ja vanhempainvapaat täysin ok, päämäärätön haahuilu ei)

Muistaakseni naisesi tuli olla lapseton, joten hänellä tuskin on ollut vanhempainvapaita. Arvomaailmasi kuulostaa todella perinteiseltä, joten oletko myös miettinyt haluatko tulevan puolison viihtyvän työelämässä myös perheen perustamisen jälkeen, vai jäävän kotiäidiksi? Tämä on tärkeää.

Minä en todellakaan ole etsimäsi ihminen, mutta onnea vaimonhakuun joka tapauksessa! Tiedän useita sinkkunaisia, jotka ovat sivuosumia eli ehkä 1 noista voi mennä ohi (esim. koira) ja varmasti löytyy myös 100 % match jos vain jaksat etsiä Tinderin ulkopuolisesta maailmasta!

Aldarel kirjoitti:

628: Ihan tavallisen, rajoja sisältäneen rakastavan ja kannustavan kasvatuksen. Vanhempani ovat edelleen yhdessä ja meillä on hyvät välit. Millainen on omasi?

Isä jätti äidin ennen kuin olin edes syntynyt. Tutustuttuani häneen myöhemmällä aikuisiällä olen todennut, että olin onnekas.

Äidin tie sairaana syntyneen lapsen yksinhuoltajana ei ole ollut ruusuinen. Rajoja ja rakkautta on silti ollut, ja olemme molemmat esimerkiksi luoneet tahoillamme akateemisen uran. Kaiken kaikkiaan kuvailisin suhdettamme hyväksi mutta kompleksiseksi.

Ensimmäinen ajatukseni viesteistäsi oli, että olet mahdollisesti elänyt aika suojatun lapsuuden (ja nuoruuden), mikä näkyy myös elämänasenteessasi ja -tavoitteissasi. Kuitenkin juuri elämänkokemus tekee miehestä monen meidän ikäisemme naisen silmissä kiinnostavan ja inhimillisen. Toisaalta elämänkokemus tuo mukanaan kypsyyden ja rohkeuden kohdata elämän nurjankin puolen, jota harva kykenee välttämään. Minun silmissäni (tämä on siis vain minun mielipiteeni) vaikutat ikäiseksesi melko naivilta. Sen takia en kiinnostuisi.

Miten kuvittelet saavasi naisen, jos et nuole? 😂 sisään ja ulos vaan!

N21

642: Oishan se kiva, että paremmalla puolikkaalla olisi samoja mielenkiinnon kohteita. Realiteetti kuitenkin on vähän niin, että näistä kiinnostuneita naisia on vähän. Olen itse sitä mieltä, ja minulle on myös useaan otteeseen todettu, että teen itselleni vain karhunpalveluksen suuntaamalla katseeni vain tuohon pieneen ryhmään.

Otathan huomioon senkin, että ihmisessä on myös muutakin kuin harrastukset. Ei hyvä suhde vaadi sitä, että harrastetaan samoja asioita, vaikka olisihan se ajatuksena ihan mahtavaa! :)

Noita harrastuksiani painottamalla esittelyssä muilta kuin kohderyhmän ihmisiltä voi kuvitella saavansa korkeintaan neutraalia suhtautumista.

643&645: Miten on mielestäsi mahdollista, että tässä maailmassa on myös terveitä ihmisiä tuolta osin? Miten tuollainen romahtamisten aiheuttama elämänkokemus näkyy mitenkään tutustumisvaiheessa? Ei kai kukaan nyt lähde treffattavalleen avautumaan romahtamisista?

644: Samansuuntaisilla tavoitteilla tarkoitan (mikä pitäisi käydä viestini kontekstista selväksi) että on halua myöhemmin perhe-elämään, sellaiseen hyvään arjen luksukseen, jossa on hyvä olla, asioita tehdään yhdessä.

Lävistysasia on käyty jo moneen moneen kertaan läpi, se oli oma virheeni ja olisi pitänyt vain sanoa, etten pidä niistä.

En hae sitä kotiorjaa, mutta kyllähän minut voi tarkoituksella tulkita väärin.

Kotiäidiksi jäämisellä tarkoitin (mikä joidenkin mielestä oli ristiriitaista), että on ihan ok olla myöhemmin elämässä olla kotona sitten kun niitä omia lapsia tulee. Itsekin haluan osallistua pienen lapsen kotona hoitamiseen omilla vanhempainvapaillani. Se sitten mitä tapahtuu, kun lapsi on vähän vanhempi jääköön puolison päätettäväksi. Työelämään olisi kuitenkin ihan hyvä päästä joskus takaisin, ihan naisen itsensäkin kannalta. Omasta puolestani tuohon ei kuitenkaan ole kiire.

Ja kuten mainitsinkin, niin melkein kaikissa seurusteluissa tai pidemmissä tuttavuuksissa on melkein väistämättä ollut jotain "listan" ohi.

646: Taisit lukea vain sen kommentin, jossa joku esiintyi minuna. Kuten sanoin siinä piakkoin jälkeen, niin mun mielestä kumppanin hyvinvointi kaikin osin on ensisijaisen tärkeää, kuten myös seksuaalinen hyvä olo. Tuo on vallan luonteva tapa niiden muiden joukossa päästä tuohon tavoitteeseen.

AP