Miehen lapsi on meillä, enkä tajua miksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä jos sinäkin osallistuisit tekemisiin, etkä lukittautuisi pois liehen elämästä kun hänen oma lapsensa on kylässä.

Miksi sen tekisin? Jotta mies voi jäädä katsomaan telkkaria? Olsin kahdestaan lapsen kanssa? MIKSI?

Siinäpä sulla miettimista, kun lusikalla on annettu, ei kauhalla voi ottaa..

Lusikalla on annetttu se tieto, että lapsi on miehen, ei minun.

Maisterin älykkyysosamäärä ei voi käsittää tätä toisin.

Onko "Maisterin älykkyysosamäärä" joku vakio ?

Se on fakta että lukihäiriö tekee elämästä hauskempaa.  Kun tuonkin termin luin ensin "hamsterin älykkyysosamääräksi", huvitti se suuresti.

Maisteriiiiteki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun ei pointtia ymmärretä. Tää on niin kertakaikkisen turhaa!

Ymmärrän pointin. Meillä sama tilanne. Mies on ihana aviomies ja myös isä yhteisille lapsillemme. Hänen lapsensa vierailut menee samalla kaavalla. Mies väkinäisesti yrittää hetken seurustella ja sitten lapsi on koneella loppuajan. Hänen vanhin poikansa on kertakaikkiaan niin eri puusta että en häntä tuomitse. Ei kiinnosta mikään, ei ole koskaan kiinnostanut. Ei ulkoilu, uiminen, pihapelit jne. Mieheni on siis loistava isä ja mukana lastemme harrastuksissa valmentajana, huoltajana jne. Tämä hänen lapsensa on niin surkea nyhjääjä, että pahaa tekee kun huomaan tuskan mieheni silmissä, kun tähän poikaan ei saa mitään kontaktia. Olen monta kertaa miettinyt, että mies sisimmässään on helpottunut joka vierailun päätteeksi. Itse olen alusta asti sanonut että en halua ottaa roolia lapsen elämässä.

Ootteko miettineet että tästä ulkopuoliselta koskevasta lapsesta tuntuu siltä eron takia tekee vanhemmat mitä tahansa. Mun miehen vanhemmat eros ku hän oli 7. Hännellä kesti jonnekin 15v ikäiseksi asti olla olematta tuntematta kaiken arjen ja tekemiset isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa teennäiseksi. Vaikka kävivät veneilemässä jne. Hän ei vain pystynyt sisäistämään ajatusta uusperheestä. Ja että isä on uuden naisen kanssa. Äiti oli yksin eron jälkeen melkein 10 vuotta. Mieheni suri lapsena sitä että äitijäi yksinnja isällä uudet hienot kuviot uuden naisen kanssa. Vielä tänäkin päivänä mieheni ei ole muuttumut läheiseksi isänsä kanssa. Näkevät parin kk välein ja juttelevat työstä jne. Mieheni äidillä on vielä vaikeaa vaikka erossa yli 20 vuotta. Mieheni on sanonut että lapsena hän toivoi salaa että vanhemmat muuttavat takaisin yhteen. Mieheni oli lapsena myös vihainen isälle ja uudelle vaimolle vaikka tarjolla oli kivoja juttuja. Mikään kiva ei korvannut sitä mitä hänellä oli ydinperheessä. Jos molemmat ymmärtää tämän niin ehkä helmäpompi elää eikä tarvitse ajatella että lapsi on vaikea ja kiukkuinen. Taustalla on ne uskomukset kuitenkin ja lapsen ajatus äidistä ja isästä. Tärkeää on että lapsi käy teillä. Että tietää että lapsi saa isänsä luona olla myös. Toivottavasti äiti ei hauku isää lapselleen. Mieheni äiti teki aikoinaan niin ja se pahensi tilannetta. Ehkä voisitte lakata liikaa yrittämästä ja olla niinkuin parhaiten tuntuu. Tällaiset tilanteet ei oo ikinä helppoja mut arjen voi saada ok sujuvaksi. Tietämys siitä et lapsi todennäköisesti ajattelee aina jotain kuvaa tehdessänne yhtäkkiä "ai kiin äiti ei nyt kie tätä" ja voi tulla ulkopuolella katsottuna tympeäksi ja ärsyttäväksi mutta kokee vain surua sillä hetkellä.. Vihan tunteet myös yleisiä eikä niihin kannata provosoitua. Veikkaan et nykyään on tarjolla jotain hyviä opuksia erolapsista. Niist vois olla hyötyä. Sä ap pärjäät hyvin ja hienoo et etsit tietoa! Oot fiksu maisterisnainen!

Elämä jatkuu vanhemmilla eron jälkeen. Vaikka se uusi puoliso tuntuu kurjalta niin kapina ja kiukuttelu ei auta asiaa. Saattaa jopa olla niin, että se uusi puoliso onkin isän tai äidin elämän rakkaus. Pahaltahan se tuntuu siitä edellisestä perheestä, mutta asia täytyy hyväksyä. Onneksi miehelläni ei ollut exänsä kanssa lapsia. Ikävä tilanne oli kuitenkin exälle kun mies rakastui toiseen eron jälkeen ja menee naimisiin sielunkumppanin ja elämänsä rakkauden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Maisteriiiiteki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun ei pointtia ymmärretä. Tää on niin kertakaikkisen turhaa!

Ymmärrän pointin. Meillä sama tilanne. Mies on ihana aviomies ja myös isä yhteisille lapsillemme. Hänen lapsensa vierailut menee samalla kaavalla. Mies väkinäisesti yrittää hetken seurustella ja sitten lapsi on koneella loppuajan. Hänen vanhin poikansa on kertakaikkiaan niin eri puusta että en häntä tuomitse. Ei kiinnosta mikään, ei ole koskaan kiinnostanut. Ei ulkoilu, uiminen, pihapelit jne. Mieheni on siis loistava isä ja mukana lastemme harrastuksissa valmentajana, huoltajana jne. Tämä hänen lapsensa on niin surkea nyhjääjä, että pahaa tekee kun huomaan tuskan mieheni silmissä, kun tähän poikaan ei saa mitään kontaktia. Olen monta kertaa miettinyt, että mies sisimmässään on helpottunut joka vierailun päätteeksi. Itse olen alusta asti sanonut että en halua ottaa roolia lapsen elämässä.

Ootteko miettineet että tästä ulkopuoliselta koskevasta lapsesta tuntuu siltä eron takia tekee vanhemmat mitä tahansa. Mun miehen vanhemmat eros ku hän oli 7. Hännellä kesti jonnekin 15v ikäiseksi asti olla olematta tuntematta kaiken arjen ja tekemiset isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa teennäiseksi. Vaikka kävivät veneilemässä jne. Hän ei vain pystynyt sisäistämään ajatusta uusperheestä. Ja että isä on uuden naisen kanssa. Äiti oli yksin eron jälkeen melkein 10 vuotta. Mieheni suri lapsena sitä että äitijäi yksinnja isällä uudet hienot kuviot uuden naisen kanssa. Vielä tänäkin päivänä mieheni ei ole muuttumut läheiseksi isänsä kanssa. Näkevät parin kk välein ja juttelevat työstä jne. Mieheni äidillä on vielä vaikeaa vaikka erossa yli 20 vuotta. Mieheni on sanonut että lapsena hän toivoi salaa että vanhemmat muuttavat takaisin yhteen. Mieheni oli lapsena myös vihainen isälle ja uudelle vaimolle vaikka tarjolla oli kivoja juttuja. Mikään kiva ei korvannut sitä mitä hänellä oli ydinperheessä. Jos molemmat ymmärtää tämän niin ehkä helmäpompi elää eikä tarvitse ajatella että lapsi on vaikea ja kiukkuinen. Taustalla on ne uskomukset kuitenkin ja lapsen ajatus äidistä ja isästä. Tärkeää on että lapsi käy teillä. Että tietää että lapsi saa isänsä luona olla myös. Toivottavasti äiti ei hauku isää lapselleen. Mieheni äiti teki aikoinaan niin ja se pahensi tilannetta. Ehkä voisitte lakata liikaa yrittämästä ja olla niinkuin parhaiten tuntuu. Tällaiset tilanteet ei oo ikinä helppoja mut arjen voi saada ok sujuvaksi. Tietämys siitä et lapsi todennäköisesti ajattelee aina jotain kuvaa tehdessänne yhtäkkiä "ai kiin äiti ei nyt kie tätä" ja voi tulla ulkopuolella katsottuna tympeäksi ja ärsyttäväksi mutta kokee vain surua sillä hetkellä.. Vihan tunteet myös yleisiä eikä niihin kannata provosoitua. Veikkaan et nykyään on tarjolla jotain hyviä opuksia erolapsista. Niist vois olla hyötyä. Sä ap pärjäät hyvin ja hienoo et etsit tietoa! Oot fiksu maisterisnainen!

Elämä jatkuu vanhemmilla eron jälkeen. Vaikka se uusi puoliso tuntuu kurjalta niin kapina ja kiukuttelu ei auta asiaa. Saattaa jopa olla niin, että se uusi puoliso onkin isän tai äidin elämän rakkaus. Pahaltahan se tuntuu siitä edellisestä perheestä, mutta asia täytyy hyväksyä. Onneksi miehelläni ei ollut exänsä kanssa lapsia. Ikävä tilanne oli kuitenkin exälle kun mies rakastui toiseen eron jälkeen ja menee naimisiin sielunkumppanin ja elämänsä rakkauden kanssa.

Niin elämä jatkuu lapsillakin ja lapsi voi päättää ettei tarvitse tällaista vanhempaa enää elämäänsä. En ole tavannut äitipuoltani koskaan vaikka isäni ulisee, että olen ilkeä ja vaikea kun en suostu hänen uusperheleikkiinsä. Eikä muuten hetkauta pätkääkään isän rakkaudet tai sielunkumppanuudet. Mulla ei ole enää omaa perhettä ja sitä ei kukaan tuntematon nainen, isän rakkauselämä tai sielunkumppanuus korvaa.

Onpa kamalaa lapselle tulla tuollaiseen kotiin, jossa toinen osapuoli tekee hyvin selväksi sen, ettet ole minulle mitään. Ja isä taas on kädetön oman jälkikasvunsa kanssa, sehän on yleistä, mutta yleensä puolisot saavat nekin innostumaan.

Tulee mieleen, että onko mies itse lapsuudessaan saanut huomiota vanhemmiltaan? Usein on niin, että ihminen antaa lapsilleen sitä, mitä itse on saanut. Lapsi voi olla hänelle vaikka kuinka tärkeä ja siksi hän haluaa tavata lasta säännöllisesti, mutta hän ei osaa olla lapselle läsnä ja siksi käyttäytyy noin.

En tiedä miten asiaa voisi auttaa, mutta tietysti miehen kanssa voisi puhua ihan suoraan. Ehkä hän ei ymmärrä omaa käytöstään.

.[/quote]

ihmettelen sitä, miksi mies haluaa nähdä lastaan.

Ap[/quote]

Tuo lause on ihan kamala. Mä toivon sydämestäni että ette ole kumpikaan minun ystäväpariskuntiani.

Vierailija kirjoitti:

Maisteriiiiteki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun ei pointtia ymmärretä. Tää on niin kertakaikkisen turhaa!

Ymmärrän pointin. Meillä sama tilanne. Mies on ihana aviomies ja myös isä yhteisille lapsillemme. Hänen lapsensa vierailut menee samalla kaavalla. Mies väkinäisesti yrittää hetken seurustella ja sitten lapsi on koneella loppuajan. Hänen vanhin poikansa on kertakaikkiaan niin eri puusta että en häntä tuomitse. Ei kiinnosta mikään, ei ole koskaan kiinnostanut. Ei ulkoilu, uiminen, pihapelit jne. Mieheni on siis loistava isä ja mukana lastemme harrastuksissa valmentajana, huoltajana jne. Tämä hänen lapsensa on niin surkea nyhjääjä, että pahaa tekee kun huomaan tuskan mieheni silmissä, kun tähän poikaan ei saa mitään kontaktia. Olen monta kertaa miettinyt, että mies sisimmässään on helpottunut joka vierailun päätteeksi. Itse olen alusta asti sanonut että en halua ottaa roolia lapsen elämässä.

Ootteko miettineet että tästä ulkopuoliselta koskevasta lapsesta tuntuu siltä eron takia tekee vanhemmat mitä tahansa. Mun miehen vanhemmat eros ku hän oli 7. Hännellä kesti jonnekin 15v ikäiseksi asti olla olematta tuntematta kaiken arjen ja tekemiset isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa teennäiseksi. Vaikka kävivät veneilemässä jne. Hän ei vain pystynyt sisäistämään ajatusta uusperheestä. Ja että isä on uuden naisen kanssa. Äiti oli yksin eron jälkeen melkein 10 vuotta. Mieheni suri lapsena sitä että äitijäi yksinnja isällä uudet hienot kuviot uuden naisen kanssa. Vielä tänäkin päivänä mieheni ei ole muuttumut läheiseksi isänsä kanssa. Näkevät parin kk välein ja juttelevat työstä jne. Mieheni äidillä on vielä vaikeaa vaikka erossa yli 20 vuotta. Mieheni on sanonut että lapsena hän toivoi salaa että vanhemmat muuttavat takaisin yhteen. Mieheni oli lapsena myös vihainen isälle ja uudelle vaimolle vaikka tarjolla oli kivoja juttuja. Mikään kiva ei korvannut sitä mitä hänellä oli ydinperheessä. Jos molemmat ymmärtää tämän niin ehkä helmäpompi elää eikä tarvitse ajatella että lapsi on vaikea ja kiukkuinen. Taustalla on ne uskomukset kuitenkin ja lapsen ajatus äidistä ja isästä. Tärkeää on että lapsi käy teillä. Että tietää että lapsi saa isänsä luona olla myös. Toivottavasti äiti ei hauku isää lapselleen. Mieheni äiti teki aikoinaan niin ja se pahensi tilannetta. Ehkä voisitte lakata liikaa yrittämästä ja olla niinkuin parhaiten tuntuu. Tällaiset tilanteet ei oo ikinä helppoja mut arjen voi saada ok sujuvaksi. Tietämys siitä et lapsi todennäköisesti ajattelee aina jotain kuvaa tehdessänne yhtäkkiä "ai kiin äiti ei nyt kie tätä" ja voi tulla ulkopuolella katsottuna tympeäksi ja ärsyttäväksi mutta kokee vain surua sillä hetkellä.. Vihan tunteet myös yleisiä eikä niihin kannata provosoitua. Veikkaan et nykyään on tarjolla jotain hyviä opuksia erolapsista. Niist vois olla hyötyä. Sä ap pärjäät hyvin ja hienoo et etsit tietoa! Oot fiksu maisterisnainen!

Elämä jatkuu vanhemmilla eron jälkeen. Vaikka se uusi puoliso tuntuu kurjalta niin kapina ja kiukuttelu ei auta asiaa. Saattaa jopa olla niin, että se uusi puoliso onkin isän tai äidin elämän rakkaus. Pahaltahan se tuntuu siitä edellisestä perheestä, mutta asia täytyy hyväksyä. Onneksi miehelläni ei ollut exänsä kanssa lapsia. Ikävä tilanne oli kuitenkin exälle kun mies rakastui toiseen eron jälkeen ja menee naimisiin sielunkumppanin ja elämänsä rakkauden kanssa.

Lapsilla on vain yksi lapsuus, jonka kokemukset muovaavat heidän mieltään loppuiäksi. Siksi lapsi ja aikuinen eivät ole samassa asemassa tässä "elämä jatkuu" teemassa. Lapsen täytyy saada kokea olevansa arvokas ja rakastettu. Se, että kaikki vanhemmat eivät tätä toteuta ei tarkoita, että se olisi oikein.

Eloweena kirjoitti:

.

ihmettelen sitä, miksi mies haluaa nähdä lastaan.

Ap

Tuo lause on ihan kamala. Mä toivon sydämestäni että ette ole kumpikaan minun ystäväpariskuntiani.

Mitä se kertoo ystävyydestä ja sinusta, jos on kuitenkin mahdollista, että he kuuluvat ystäväpiiriisi.

Miehen lapsi on teillä, etkä tajua miksi.

Voivoi, perusaisoiden äärelle mars.

Miehen lapsi on teillä, koska miehellä on lapsi. Valoja päälle.

Mietihän, jos sulla olisi lapsi, niin miksiköhän se olisi sun luona?

Vierailija kirjoitti:

Kaksinaismoralismi huipussaan. Kuinka p***ana äitinä pidettäisiin etä-äitiä, joka tapaa lastaan joka toinen viikonloppu, ja silloinkin vain istuttaa lapsen pelikoneen ääreen? Mutta kun kyseessä on etäisä, niin arvostelun pääasiallinen kohde onkin isän puoliso.

Onko teistä todella niin, että vanhemmuuden vastuu on ensisijaisesti äidillä, toissijaisesti äitipuolella ja vasta näiden jälkeen isällä? Ja ilmeisesti isäpuolella ei lainkaan...

Samaa mieltä. Tämä on pitkästä aikaa av:n mielenkiintoisin keskustelu. Alku lähti ap:n ihmettelystä siitä, miksi isä halusi hakea oikeuden päätöksen avulla lapsen itselleen, jos kerta ei ole järin kiinnostunut viettämään lapsen kanssa aikaa. Lopputuloksena ketju lynkkaa ap:n, koska tämä ei vietä lapsen kanssa aikaa. Outoa. Ap ei ymmärtääkseni ole sitä oikeuden päätöstä itselleen hakenut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun ei pointtia ymmärretä. Tää on niin kertakaikkisen turhaa!

Ymmärrän pointin. Meillä sama tilanne. Mies on ihana aviomies ja myös isä yhteisille lapsillemme. Hänen lapsensa vierailut menee samalla kaavalla. Mies väkinäisesti yrittää hetken seurustella ja sitten lapsi on koneella loppuajan. Hänen vanhin poikansa on kertakaikkiaan niin eri puusta että en häntä tuomitse. Ei kiinnosta mikään, ei ole koskaan kiinnostanut. Ei ulkoilu, uiminen, pihapelit jne. Mieheni on siis loistava isä ja mukana lastemme harrastuksissa valmentajana, huoltajana jne. Tämä hänen lapsensa on niin surkea nyhjääjä, että pahaa tekee kun huomaan tuskan mieheni silmissä, kun tähän poikaan ei saa mitään kontaktia. Olen monta kertaa miettinyt, että mies sisimmässään on helpottunut joka vierailun päätteeksi. Itse olen alusta asti sanonut että en halua ottaa roolia lapsen elämässä.

Lapsi on ymmärtänyt, ettet halua häntä elämääsi ja hänestä on vaivaannuttavaa osallistua yhteisiin puuhiinne.

Mistäköhän tämäkin tulkinta tehtiin...?

Vierailija kirjoitti:

Eloweena kirjoitti:

.

ihmettelen sitä, miksi mies haluaa nähdä lastaan.

Ap

Tuo lause on ihan kamala. Mä toivon sydämestäni että ette ole kumpikaan minun ystäväpariskuntiani.

Mitä se kertoo ystävyydestä ja sinusta, jos on kuitenkin mahdollista, että he kuuluvat ystäväpiiriisi.

Oletan että se on mahdollista sillä perusteella että sinäkin pohdit tätä asiaa vauvapalstalla anonyymisti mutta et omien ystäviesi kanssa. Tiedät että moisia ajatuksia mitä olet tänne heitellyt harva ihminen pitäisi millään tavalla normaalina.

Surullista. Toisaalta ymmärrän kyllä etävanhempia. Kun vanhemmuus on viety pois eikä vanhempi saa olla mukana lapsen arjessa, niin ainakin omasta mielestäni ei ole mikään ihme, että etääntymistä vuosien saatossa tapahtuu. Lopulta vierailuista voi tulla pakkopullaa molemmille osapuolille.

En minä ainakaan ole väittänyt, että lapsi olisi kokonaan aloittajan vastuulla ja lynkannut tästä syystä aloittajaa. Mielestäni kukaan ei ole väittänyt, etteikö isä olisi lapsesta ensisijaisesti vastuussa.

Se, mitä aloittajassa kritisoidaan on hänen järkyttävän kylmä asenteensa puolison lasta kohtaan ja se, että hän hyväksyy elämässään lapsen emotionaalisen laiminlyönnin, eikä edes aio tehdä asialle mitään. Aplle lapsen tulevaisuutta ja mielenterveyttä tärkeämpää tuntuu olevan periaate, että on jo omansa kasvattanut.

Ei kadulla tuupertuva ihminenkään ole minun vastuulla, mutta soitan silti ambulanssin ja jään odottamaan. Ap sitten taas on näitä, jotka hiihtää ohi "kun on kiire palaveriin".

Lisäksi ihmettelen, miten mies voi muka olla täydellinen aviomies, jos aplla on uhkana, että jos viihdyttää vähänkin lasta, mies sälyttää asian aplle loppuelämäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maisteriiiiteki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja kun ei pointtia ymmärretä. Tää on niin kertakaikkisen turhaa!

Ymmärrän pointin. Meillä sama tilanne. Mies on ihana aviomies ja myös isä yhteisille lapsillemme. Hänen lapsensa vierailut menee samalla kaavalla. Mies väkinäisesti yrittää hetken seurustella ja sitten lapsi on koneella loppuajan. Hänen vanhin poikansa on kertakaikkiaan niin eri puusta että en häntä tuomitse. Ei kiinnosta mikään, ei ole koskaan kiinnostanut. Ei ulkoilu, uiminen, pihapelit jne. Mieheni on siis loistava isä ja mukana lastemme harrastuksissa valmentajana, huoltajana jne. Tämä hänen lapsensa on niin surkea nyhjääjä, että pahaa tekee kun huomaan tuskan mieheni silmissä, kun tähän poikaan ei saa mitään kontaktia. Olen monta kertaa miettinyt, että mies sisimmässään on helpottunut joka vierailun päätteeksi. Itse olen alusta asti sanonut että en halua ottaa roolia lapsen elämässä.

Ootteko miettineet että tästä ulkopuoliselta koskevasta lapsesta tuntuu siltä eron takia tekee vanhemmat mitä tahansa. Mun miehen vanhemmat eros ku hän oli 7. Hännellä kesti jonnekin 15v ikäiseksi asti olla olematta tuntematta kaiken arjen ja tekemiset isänsä ja tämän uuden vaimon kanssa teennäiseksi. Vaikka kävivät veneilemässä jne. Hän ei vain pystynyt sisäistämään ajatusta uusperheestä. Ja että isä on uuden naisen kanssa. Äiti oli yksin eron jälkeen melkein 10 vuotta. Mieheni suri lapsena sitä että äitijäi yksinnja isällä uudet hienot kuviot uuden naisen kanssa. Vielä tänäkin päivänä mieheni ei ole muuttumut läheiseksi isänsä kanssa. Näkevät parin kk välein ja juttelevat työstä jne. Mieheni äidillä on vielä vaikeaa vaikka erossa yli 20 vuotta. Mieheni on sanonut että lapsena hän toivoi salaa että vanhemmat muuttavat takaisin yhteen. Mieheni oli lapsena myös vihainen isälle ja uudelle vaimolle vaikka tarjolla oli kivoja juttuja. Mikään kiva ei korvannut sitä mitä hänellä oli ydinperheessä. Jos molemmat ymmärtää tämän niin ehkä helmäpompi elää eikä tarvitse ajatella että lapsi on vaikea ja kiukkuinen. Taustalla on ne uskomukset kuitenkin ja lapsen ajatus äidistä ja isästä. Tärkeää on että lapsi käy teillä. Että tietää että lapsi saa isänsä luona olla myös. Toivottavasti äiti ei hauku isää lapselleen. Mieheni äiti teki aikoinaan niin ja se pahensi tilannetta. Ehkä voisitte lakata liikaa yrittämästä ja olla niinkuin parhaiten tuntuu. Tällaiset tilanteet ei oo ikinä helppoja mut arjen voi saada ok sujuvaksi. Tietämys siitä et lapsi todennäköisesti ajattelee aina jotain kuvaa tehdessänne yhtäkkiä "ai kiin äiti ei nyt kie tätä" ja voi tulla ulkopuolella katsottuna tympeäksi ja ärsyttäväksi mutta kokee vain surua sillä hetkellä.. Vihan tunteet myös yleisiä eikä niihin kannata provosoitua. Veikkaan et nykyään on tarjolla jotain hyviä opuksia erolapsista. Niist vois olla hyötyä. Sä ap pärjäät hyvin ja hienoo et etsit tietoa! Oot fiksu maisterisnainen!

Elämä jatkuu vanhemmilla eron jälkeen. Vaikka se uusi puoliso tuntuu kurjalta niin kapina ja kiukuttelu ei auta asiaa. Saattaa jopa olla niin, että se uusi puoliso onkin isän tai äidin elämän rakkaus. Pahaltahan se tuntuu siitä edellisestä perheestä, mutta asia täytyy hyväksyä. Onneksi miehelläni ei ollut exänsä kanssa lapsia. Ikävä tilanne oli kuitenkin exälle kun mies rakastui toiseen eron jälkeen ja menee naimisiin sielunkumppanin ja elämänsä rakkauden kanssa.

Niin elämä jatkuu lapsillakin ja lapsi voi päättää ettei tarvitse tällaista vanhempaa enää elämäänsä. En ole tavannut äitipuoltani koskaan vaikka isäni ulisee, että olen ilkeä ja vaikea kun en suostu hänen uusperheleikkiinsä. Eikä muuten hetkauta pätkääkään isän rakkaudet tai sielunkumppanuudet. Mulla ei ole enää omaa perhettä ja sitä ei kukaan tuntematon nainen, isän rakkauselämä tai sielunkumppanuus korvaa.

Oletpa lapsellinen. Kasva aikuiseksi. Kostat isällesi, että hän löysi rakkauden. 🙄 minulla on monta perhettä. On isän uusi perhe, äidin uusi perhe, on miehen puolelta perhe ja oma perhe. Turhaan kiukuttelet isällesi. Pilaat vain omasi ja muiden elämän tuolla katkeruudella.

Jos ap olisi mies, joka ihmettelee ettei vaimoa kiinnosta tehdä lapsensa kanssa mitään, niin kuinkahan moni täällä sanoisi että ap:n pitäisi lähteä hoploppiin lapsen kanssa ja keksiä muuta aktiviteettia jos lapsen äitiä ei kiinnosta, koska se on isäpuolen vastuu? Täällähän aina korostetaan kuinka isäpuolelta ei saa vaatia mitään eikä ole hänen tehtävänsä kuluttaa penniäkään eikä vahtia toisten lapsia. Eihän ap ole sanonut että olis millään tavalla kylmä lasta kohtaan tai lapsi olisi heitteillä tai mitään, vaan sen ettei ala yksin lapsen kanssa keksimään aktiviteetteja ja puuhailemaan, kun miestä ei itseä kiinnosta. Lapset vaan on näköjään aina enemmän naisen vastuulla kun miehen, oli ne kumman tahansa ja naisen vastuulla on miehen isyyskin.