Aika moni haluaa erakoitua

Vierailija kirjoitti:

Hikikomuori kirjoitti:

Jos se olisi taloudellisesti mahdollista, muuttaisin näin viisikymppisenä takaisin kotiseudulleni Pohjois-Lappiin ja nysväisin siellä keskenäni loppuelämän. Toki viihtyisin edelleen myös netissä omien harrastusteni parissa (ei some, vain pari nettituttua), mutta kotipaikkakunnalla voisi aina halutessaan painella methän tai kalalle tai muuten vain puita halailemhan, jos siltä tuntuisi. Sukulaisistakaan ei olisi haittaa, he ovat itseni tavoin varsin privaatteja ihmisiä, joita voisi tavata tasan silloin, kun alkaisi oikeasti tehdä seuraa mieli. Muulloin ei välttämättä tarvitsisi, vaikka lähellä asuisivatkin.

Ongelma on vaan se, että sieltä on tällä hetkellä melkein mahdoton saada vuokra-asuntoa, vaikka työpaikka vielä järjestyisikin. Eli talo olisi pakko rakentaa, ja siihen ei yksinäisellä huonosti palkatulla ihmisellä ole varaa. Tontti sentään olisi valmiina omasta takaa, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä.

Kaupunkierakoitumisessa on toki omat hyvät puolensa, palvelut ovat lähellä ja esim. leffassa käynti on minusta mukavaa ajanvietettä, mutta näkeehän ne leffat nykyään netistäkin. Kotiseudullani on erittäin toimiva 4G-yhteys, joka riittää mainiosti vaikka mihin. Olisi mahtavaa seurata vuodenaikojen vaihtelua puhtaan luonnon keskellä rönttäkamppeissa ja karvakengät jalassa, eikä kukaan arvottaisi minua enää ulkonäön vaan persoonan kautta. Nautin jopa kaamoksesta, sillä siellä se ei tunnu läheskään niin pimeältä kuin täällä loskaisessa kaupungissa...

Ehkä keksin vielä jonkin tavan palata sinne ennen eläkeikää. Pakko ainakin yrittää.

Voiko tontille rakentaa eräkämpän? Loma-asunnon? Metsästysmajan? Autotallin? Ei asumiseen tarvitse kuin vähän lämmintä tilaa ja vettä.

Voisihan sinne mökin laittaa, sitä olen mietiskellyt tässä pienessä mielessäni jo pitkään. Pieni 80 neliön tai alle omakotitalo saattaisi onnistua, jos uskaltaisi ottaa reippaasti lainaa. Eipä siellä isoja taloja ole muillakaan. Mikään erämaatontti se ei varsinaisesti siis ole, vaikka metsän keskellä ja kylän ulkopuolella onkin.

Kuten sanottua, jotain on pakko keksiä, sillä olen viimeisen parin vuoden aikana alkanut kypsyä sekä nykyiseen työhöni että tähän kaupunkiin niin pahasti, että masennuslääkkeidenkin hankinta on käynyt mielessä useampaan kertaan.

Hikikomuori kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hikikomuori kirjoitti:

Jos se olisi taloudellisesti mahdollista, muuttaisin näin viisikymppisenä takaisin kotiseudulleni Pohjois-Lappiin ja nysväisin siellä keskenäni loppuelämän. Toki viihtyisin edelleen myös netissä omien harrastusteni parissa (ei some, vain pari nettituttua), mutta kotipaikkakunnalla voisi aina halutessaan painella methän tai kalalle tai muuten vain puita halailemhan, jos siltä tuntuisi. Sukulaisistakaan ei olisi haittaa, he ovat itseni tavoin varsin privaatteja ihmisiä, joita voisi tavata tasan silloin, kun alkaisi oikeasti tehdä seuraa mieli. Muulloin ei välttämättä tarvitsisi, vaikka lähellä asuisivatkin.

Ongelma on vaan se, että sieltä on tällä hetkellä melkein mahdoton saada vuokra-asuntoa, vaikka työpaikka vielä järjestyisikin. Eli talo olisi pakko rakentaa, ja siihen ei yksinäisellä huonosti palkatulla ihmisellä ole varaa. Tontti sentään olisi valmiina omasta takaa, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä.

Kaupunkierakoitumisessa on toki omat hyvät puolensa, palvelut ovat lähellä ja esim. leffassa käynti on minusta mukavaa ajanvietettä, mutta näkeehän ne leffat nykyään netistäkin. Kotiseudullani on erittäin toimiva 4G-yhteys, joka riittää mainiosti vaikka mihin. Olisi mahtavaa seurata vuodenaikojen vaihtelua puhtaan luonnon keskellä rönttäkamppeissa ja karvakengät jalassa, eikä kukaan arvottaisi minua enää ulkonäön vaan persoonan kautta. Nautin jopa kaamoksesta, sillä siellä se ei tunnu läheskään niin pimeältä kuin täällä loskaisessa kaupungissa...

Ehkä keksin vielä jonkin tavan palata sinne ennen eläkeikää. Pakko ainakin yrittää.

Voiko tontille rakentaa eräkämpän? Loma-asunnon? Metsästysmajan? Autotallin? Ei asumiseen tarvitse kuin vähän lämmintä tilaa ja vettä.

Voisihan sinne mökin laittaa, sitä olen mietiskellyt tässä pienessä mielessäni jo pitkään. Pieni 80 neliön tai alle omakotitalo saattaisi onnistua, jos uskaltaisi ottaa reippaasti lainaa. Eipä siellä isoja taloja ole muillakaan. Mikään erämaatontti se ei varsinaisesti siis ole, vaikka metsän keskellä ja kylän ulkopuolella onkin.

Kuten sanottua, jotain on pakko keksiä, sillä olen viimeisen parin vuoden aikana alkanut kypsyä sekä nykyiseen työhöni että tähän kaupunkiin niin pahasti, että masennuslääkkeidenkin hankinta on käynyt mielessä useampaan kertaan.

Tuohan on se yhteiskunnan virallinen kanta. Että nappia naamaan ja show must go on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rauha ja hiljaisuus olisivat aivan luksusta. Ei metelöiviä naapureita, päälle hyökkiviä lemmikkejä, lurkkivia sivullisia, rikollisia, epävakaita sekopäitä ja känniläisiä. Välillisesti ihmisten kanssa tekemisissä oleminen riittää minulle vallan hyvin(lukeminen, some, media). Samoin kaupassa käyminen.

Kerrostaloasumisesta eroon pääseminen olisi jo taivas.

Omakotiasumisessakaan et voi valita naapureitasi, voit saada naapureiksesi kyylämummoja, jotka ovat aina utelemassa että mitäs nyt ollaan tekemässä jos näkee, että jonkinlaista remonttia on meidän talossa tekeillä.

Kesällä pihalla olemiset on tuskaa tällaisten naapureiden kanssa kun haluais vaan olla omassa rauhassa ja yhtäkkiänaapurin mummo pomppaa taas jostain nurkan takaa utelemaan...😐

Minua ei haittaa pitää hyviä välejä naapureihin, eikä pärstäkerroin ole muutenkaan sitä luokkaa, että ihmiset erityisemmin minua lähestyisivät. Vaihtaisin  heti kerrostaloasumisen omakotiasumiseen jos olisi tilaisuus, en miettisi sekuntiakaan.

Vierailija kirjoitti:

ovatko yksinäiset edes yksinäisiä jos heillä on netti tuttuja, ja lisäksi osa nettitutuista on live-tuttuja

miksi pitäisi olla fyysisesti jossakin kodissa, kun esim chattaaminen käy ihan hyvin netin välityksellä?

totuus on että netti on tehnyt yksinäisistä vähemmän yksinäisiä,

esimseksi aiemmin monilla liikuntavammaisilla yksinäisillä ei ollut edes nettiä, nyt rullatuolipotilaskin voi osallistua keskusteluun

Olen samoilla linjoilla, tiedän useampiakin ihmisiä, jotka eivät enää netin aikakaudella ole niin yksinäisiä. Nettisosiaalisuus todellakin auttaa, muun maailmanmenon seuraamisen ja aktiviteetin ohella.

Itselle se juttu ei ole niinkään yksinäisyys kuin pikemminkin oma rauha, erossa kaikenlaisista häiriöistä, häiriköistä ja ihmisten vittumaisuuksista. Rauha ja hiljaisuus. Ja toisinaan jopa turvallisuus.