Kalajoen hukkuneet pojat oöovay syntyneet 2009
Kommentit (350)
Mitä väliä? Kuolleita ne ovat joka tapauksessa.
Järjettömiä osa näistä aloituksista ja asiaan liittyvistä kommenteista. Ilkkuminen paistaa läpi. Joo mitä sitten, vaikka ovat ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia? Kuten käsittääkseni melko moni tänä kesänä hukkunut. Nämä ovat hukkuneita alle 18-vuotiaita lapsia. Surullista.
Ruotsiksi ne huusi, eikä englanniksi.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsiksi ne huusi, eikä englanniksi.
Et voi tietää, kun et ollut paikalla.
Tuli mieleeni, ovat ulkomaalaisia koska paikalliset ja muualta olevat tuntevat tai käyttäytyvät maltillisesti uimarannalla. Hiekat, äkkisyvät ym
Nyt se tieto tuli, asuivat Suomessa olivat ulkomaalaistaustaisia, tv1 TXT uutiset.
Kolmas, viimeisenä löydetty poika oli vaipunut syvemmälle kuin muut. Lehtitietojen mukaan hän oli kolmen metrin syvyydessä.
On käynyt selväksi, että ulkomaalaistaustaisten ihmisten uintitaidon opetukseen on kiinnitettävä huomiota. Eihän siitä mitään tule, että tällaiset henkilöt menevät veteen ja useimmiten hukkuvat, jos jostain syystä joutuvat kohtaan, jossa vettä on yli 150 cm.
Ei ole mahdollista (paitsi fiktiossa), että kolme taustaltaan täysin suomalaista henkilöä hukkuu samanaikaisesti parimetriseen veteen. Yksittäistapauksia voi olla, mutta että sata prosenttia tilanteeseen joutuvista henkilöistä hukkuu, ei vaan voi olla niin.
Toimia siis tarvitaan, järeitä sellaisia. Opetusta siitä, millainen elementti vesi on, miten sen parissa on käyttäydyttävä ja niin poispäin.

Niille järjestetään jo ihan heille pelkästään suunnattua uimaopetusta. En tiedä mitä siellä heidän uimakoulussaan sitten opetetaan. Myös joka ikisella uimarannalla on tarjolla uimakouluja, jos henkilö vain suvaitsee alentua samaan paikkaan kantaväestön kanssa.
Mitä vielä muka aluat tarjota, jos mikään näistä palveluista ei heille kelpaa nytkään? Oletko yhtäkään ulkomaalaista opastanut uimakouluun, kuinka sinne ilmoittaudutaan ja mistä sinne pääsee? Kovasti mölyät, mutta mitä teet asian hyväksi?
Toiseen ketjuun ehdotin, että kouluissa opetettaisiin paitsi uimataitoa myös vesillä olemisen taitoja, tietoa pelastusliiveistä jne. Siihen tuli paljon alapeukkuja. Uskomatonta minusta! Itse ainakin opena aioin paneutua tähän jatkossa enemmän ja varmasti useimmat kollegatkin, vaikkei se meidän päävastuulla olisikaan. Muista omasta lapsuudestani, että koulussa näitä opetettiin. Miksei nykyään voisi opettaa. Alapeukuttajien mielestä tämä ei kuulu koulun vaan vanhempien vastuulle.
Vierailija kirjoitti:
Ja niksi huusivat apua englanniksi ?
Miksi et osaa kirjoittaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsiksi ne huusi, eikä englanniksi.
Et voi tietää, kun et ollut paikalla.
Et sinäkään voi tietää, ellet ollut paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Toiseen ketjuun ehdotin, että kouluissa opetettaisiin paitsi uimataitoa myös vesillä olemisen taitoja, tietoa pelastusliiveistä jne. Siihen tuli paljon alapeukkuja. Uskomatonta minusta! Itse ainakin opena aioin paneutua tähän jatkossa enemmän ja varmasti useimmat kollegatkin, vaikkei se meidän päävastuulla olisikaan. Muista omasta lapsuudestani, että koulussa näitä opetettiin. Miksei nykyään voisi opettaa. Alapeukuttajien mielestä tämä ei kuulu koulun vaan vanhempien vastuulle.
MIKSI sinä et itse tutustu näihin muuttajiin ja opasta heitä ilmaiseksi? Miksi kaikkeen pitää aina käyttää julkista rahaa? Sinä olet selvästi itseäsi hyvin s uvaitsevana pitävä ihminen, mutta et ole vaivautunut edes tutustumaan yhteenkään perheeseen
💔en kestä näitä uutisia. Voimia lasten omaisille.
Niille kirjoittajille jotka kirjoittavat ulkomaalaistaustaisia , mitä sitten tms. Ei mitään vaan se on toteamus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiseen ketjuun ehdotin, että kouluissa opetettaisiin paitsi uimataitoa myös vesillä olemisen taitoja, tietoa pelastusliiveistä jne. Siihen tuli paljon alapeukkuja. Uskomatonta minusta! Itse ainakin opena aioin paneutua tähän jatkossa enemmän ja varmasti useimmat kollegatkin, vaikkei se meidän päävastuulla olisikaan. Muista omasta lapsuudestani, että koulussa näitä opetettiin. Miksei nykyään voisi opettaa. Alapeukuttajien mielestä tämä ei kuulu koulun vaan vanhempien vastuulle.
MIKSI sinä et itse tutustu näihin muuttajiin ja opasta heitä ilmaiseksi? Miksi kaikkeen pitää aina käyttää julkista rahaa? Sinä olet selvästi itseäsi hyvin s uvaitsevana pitävä ihminen, mutta et ole vaivautunut edes tutustumaan yhteenkään perheeseen
Kuule, opena olen tutustunut aika moneenkin perheeseen. Ei tuon opettamiseen mene montaa minuuttia aikaa, kunhan vain hoksaa sen tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olivat ulkomaalaistaustaisia kuten arvata saattaa
Miksi tämä on muka tärkeä tai oleellinen tieto?
Että pysyy väestönlaskenta perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olivat ulkomaalaistaustaisia kuten arvata saattaa
Miksi tämä on muka tärkeä tai oleellinen tieto?
Puuttuu uimataito ja maalaisjärki veden vaaroista
Ja niksi huusivat apua englanniksi ?