Aika moni haluaa erakoitua

Ihmiselle luontaisin elinpiiri olisi pieni yhteisö, jossa tuntee jokaisen. Ja vieressä suuri metsä ja erämaa, johon voi vetäytyä rauhassa vaikka päivittäin.

Uskon, että suurin osa masennuksista johtuu juuri nykyajan päinvastaisuudesta. Asutaan kaukana luonnosta tuntemattomien ihmisten keskellä.

Miksi ei haluaisi?

Puolierakoituminen on ainakin hyvä asia, ettei tarvitse olla tekopirtsukka, vaan normaali.

Vierailija kirjoitti:

Rauha ja hiljaisuus ovat nykymaailman luksusta. Kaupungilla liikkuessa on aina alitajuinen stressi siitä, että saattaa olla vaarassa. Kivikautiset aivomme tulkitsevat edelleen tuntemattomat ihmiset mahdolliseksi uhaksi!

Onko näin? Mulla puolestaan tulee turvallinen olo, kun on paljon ihmisiä ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rauha ja hiljaisuus ovat nykymaailman luksusta. Kaupungilla liikkuessa on aina alitajuinen stressi siitä, että saattaa olla vaarassa. Kivikautiset aivomme tulkitsevat edelleen tuntemattomat ihmiset mahdolliseksi uhaksi!

Onko näin? Mulla puolestaan tulee turvallinen olo, kun on paljon ihmisiä ympärillä.

Minä tykkään olla yksin ihmisten keskellä. Esim. kirjastot ovat mukavia paikkoja, kun saa olla rauhassa, mutta ympärillä on ihmisiä, jotka keskittyvät kukin omiin asioihinsa.

Kerrostalo on hyvä asumismuoto, kun on ihmisiä seinän takana, mutta kukaan ei riko toisen kodin yksityisyyttä. Itse asiassa maalla, "korvessa", tapahtuu paljon suuremmalla todennäköisyydellä niin, että joku kyläläinen tai nokisutari tai kalakauppias vain koputtaa oveen ja astuu omatoimisesti sisään.

Ihmiset edustavat minulle periaatteessa turvaa, mutta viihdyn omissa oloissani. Yksityisyys on tärkeää minulle.

Vierailija kirjoitti:

Mun teoria on, että kun netti tuli niin kaikki tottuivat ajan pitkään viihdyttämään itseään aiheilla jotka itseä kiinnostaa. Toisten kanssa ei ole yhtä palkitsevaa olla, paitsi ehkä jos löytää livepiirit joissa on samanlaisia. Yksinäisyyteen ja minäkeskeisyyteen kun tarpeeksi tottuu, se alkaa tuntua tutulta - normaalitilalta ja siten hyvältä. Moni järkeilee, että kun sitä istuu kotonaan yksin kaiket päivät muutenkin, niin yhtä hyvin voisi vähentää kuluja ja lisätä viihtyisyyttään siirtymällä jonnekin syrjäseudulle, missä edes naapurit eivät ärsytä ja ulkona voi liikkua miettimättä miltä näyttää.

Miten mahtaisi käydä todellisuudessa - alkaisivatko nämä kaupunkierakot käyttäytyä sanojensa mukaan. Jaksaisivatko käydä hiihtämässä, sienessä ja marjassa, onnistuisiko kasvimaa? Kehtaisivatko he kieltäytyä sukujuhlista? Kuluisiko aika pirtissä puhelimella tai tietokoneella näpytellen kuten tähänkin saakka?

En pidä tätä erakoitumisen haluamista oikein positiivisena ilmiönä, enkä usko että se monelle on se todellinen luonne, vaan siihen on ehdollistuttu jonkin yksinäisen elämänjakson ja kenties ihmissuhteissa pettymisten seurauksena.

Ihmiset ovat mm. temperamentiltaan hyvin erilaisia. Toiset viihtyvät hyvin yksin ja toiset taas kaipaavat jatkuvasti toisten seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset pelkäävät karhuja ja susia, kun oikeasti toiset ihmiset ovat todennäköisin vaara.

No ihmisilläkin voi olla petomaisia ominaisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun teoria on, että kun netti tuli niin kaikki tottuivat ajan pitkään viihdyttämään itseään aiheilla jotka itseä kiinnostaa. Toisten kanssa ei ole yhtä palkitsevaa olla, paitsi ehkä jos löytää livepiirit joissa on samanlaisia. Yksinäisyyteen ja minäkeskeisyyteen kun tarpeeksi tottuu, se alkaa tuntua tutulta - normaalitilalta ja siten hyvältä. Moni järkeilee, että kun sitä istuu kotonaan yksin kaiket päivät muutenkin, niin yhtä hyvin voisi vähentää kuluja ja lisätä viihtyisyyttään siirtymällä jonnekin syrjäseudulle, missä edes naapurit eivät ärsytä ja ulkona voi liikkua miettimättä miltä näyttää.

Miten mahtaisi käydä todellisuudessa - alkaisivatko nämä kaupunkierakot käyttäytyä sanojensa mukaan. Jaksaisivatko käydä hiihtämässä, sienessä ja marjassa, onnistuisiko kasvimaa? Kehtaisivatko he kieltäytyä sukujuhlista? Kuluisiko aika pirtissä puhelimella tai tietokoneella näpytellen kuten tähänkin saakka?

En pidä tätä erakoitumisen haluamista oikein positiivisena ilmiönä, enkä usko että se monelle on se todellinen luonne, vaan siihen on ehdollistuttu jonkin yksinäisen elämänjakson ja kenties ihmissuhteissa pettymisten seurauksena.

Ihmiset ovat mm. temperamentiltaan hyvin erilaisia. Toiset viihtyvät hyvin yksin ja toiset taas kaipaavat jatkuvasti toisten seuraa.

Totta! Mun kaveri on semmonen että tykkää hälinästä ympärillään, siksipä hänellä on 3 lasta eikä hän osaa mennä yksin saunaankaan, koko perheen pitää mennä aina samaan aikaan sinne.

Itselläni taas vain yksi lapsi koska rakastan rauhaa ja hiljaisuutta ja mulle on luksusta, kun pääsen ihan yksin nauttimaan saunan lempeistä löylyistä. 🤗

Niin minäkin. Ja vaikka asun Helsingissä, olen aika hyvin onnistunut erakoitumaan. Työtäni teen lähes 100% etätyönä kotoa tietokoneella. Mitään ihmissuhteita minulla ei ole elämässäni ollenkaan enkä niitä halua. On ihanan vapaa ajatus, että en ole vastuussa mistään tai kenestäkään, eikä kenellekään tuota surua jos vaikka huomenna en enää herää.

Minulle paras ratkaisu on juuri tuollainen kaupunkierakoituminen. Sen, ilman töissäkäyntiä, olen valinnut. Käykööt oikeammanlaiset töissä.

Onkohan tämä uusi ilmiö? Minusta tuntuu, että nyt on alkanut jokin buumi. Ihmiset eivät vain jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Niin minäkin. Ja vaikka asun Helsingissä, olen aika hyvin onnistunut erakoitumaan. Työtäni teen lähes 100% etätyönä kotoa tietokoneella. Mitään ihmissuhteita minulla ei ole elämässäni ollenkaan enkä niitä halua. On ihanan vapaa ajatus, että en ole vastuussa mistään tai kenestäkään, eikä kenellekään tuota surua jos vaikka huomenna en enää herää.

Onko tilanteesi ollut joskus toisenlainen?

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä uusi ilmiö? Minusta tuntuu, että nyt on alkanut jokin buumi. Ihmiset eivät vain jaksa.

Itselleni on tullut erakoitumisen halu ihan parin viime vuoden aikana. Liikaa ärsykkeitä, hössötystä, ikäviä uutisia maailmalta - aiheuttaa halun vetätyä rauhaan ja hiljaisuuteen.

Rauha ja yksinolo on kuin turvallinen, lämmin huopa johon kääriytyä. Jatkuvat ihmiskontaktit kuin jääkylmät suihkut, joihin ei totu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin minäkin. Ja vaikka asun Helsingissä, olen aika hyvin onnistunut erakoitumaan. Työtäni teen lähes 100% etätyönä kotoa tietokoneella. Mitään ihmissuhteita minulla ei ole elämässäni ollenkaan enkä niitä halua. On ihanan vapaa ajatus, että en ole vastuussa mistään tai kenestäkään, eikä kenellekään tuota surua jos vaikka huomenna en enää herää.

Onko tilanteesi ollut joskus toisenlainen?

On joo, paljonkin. Alle kolmikymppisenä yritin seurusteluja ja löytää kavereita, koska niin "kuului". Minuun oli aivopesty ajatus, että yksinäisyys on kauhea asia ja on tosi outo jos ei ole kavereita, miestä jne. Ja outous muiden silmissä oli minulle kauhistus.

Kolmenkympin iässä minulla alkoi valjeta se, että mitä sillä oikeastaan on väliä mitä muut ajattelee. Enkö voisi vain olla se minä, joka vaistomaisesti olen, vaikka kukaan ei sitä hyväksyisikään? Ja tunnistin sen että olen luonnostani "kummallinen erakko", joka en halua ihmissuhteita. Pitkään minulla oli vielä ainoana ihmissuhteena suhde vanhaan äitiin, mutta hänkin kuoli (syöpään) jo 4 vuotta sitten. Nykyisin en ole työn ulkopuolella missään henkilökohtaisemmissa tekemisissä ihmisten kanssa, ja olen tyytyväisempi elämääni kuin koskaan. 

Korpierakoksi en ala, koska tässä ilmastossa se olisi minulle sinkkuna liian rankkaa monella tapaa. Ja kun kerran kaupungissakin voi hyvin elää erakkona.

Vierailija kirjoitti:

Vai onko tuo ilmiö vain täällä. Itse olen todella tympiintynyt ihmisiin. Haluaisin vain elää, lukea, luoda, marjastaa, kävellä. Ihmiset vouhottavat niin tylsistä asioista. Vai onko se tämä vanhuus, kun täytin alkuvuodesta 45?

Samoja ajatuksia ja ikää 47. Jospa myisi talon ja ostaisi pienemmän jostain syrjäkylältä. Touhuaisi koirien kanssa ja haistattaisi pitkät työelämälle. Ei kiinnostaisi enää vähääkään hankkia lisää rahaa työnantajalle.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä uusi ilmiö? Minusta tuntuu, että nyt on alkanut jokin buumi. Ihmiset eivät vain jaksa.

Ei ole uusi ilmiö. Luin joskus aiheesta jonkun artikkelin, jossa kerrottiin ihmisistä, jotka ovat muuttaneet yksin mm. metsän keskelle. Tiedän, että esim. isoisäni veli osti metsää ja muutti sinne yksin asumaan.

Monella täällä on toive haistattaa pitkät työelämälle. Itselläni ei ole, koska minulle juuri palkka takaa sen, että saan elää miten huvittaa, eikä minua esim. tunge kukaan minnekään aktivointikursseille tai pakkotöihin. Ja kyllä se erakkoilu mukavampaa on 4500 euroa kuussa tienaavana kuin peruspäivärahan tienaavana... 

Toki ne joilla on jaksamista omavaraisuuteen pyrkivään maalaiselämään, voivat olla sellaisessa ympäristössä onnellisempia kuin työelämässä. Itse olen laiskimus fyysisen työn suhteen ja siksi se ei ole minulle vaihtoehto. Ja kylmänarkakin, hui kamala kun kauhistuttaa ajatus talvesta jossain syrjäisessä mökissä. Niinpä minä koodailen työkseni yksikseni kotona ja tienaan siitä hyvää palkkaa, jolla voin elää juuri niin erakkona kuin minua huvittaa, ilman että se on kenenkään asia.

- 35

Ennen pystyi rauhassa asumaan korvessa ja olemaan omavarainen, nykyään se on tehty melkein mahdottomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Monella täällä on toive haistattaa pitkät työelämälle. Itselläni ei ole, koska minulle juuri palkka takaa sen, että saan elää miten huvittaa, eikä minua esim. tunge kukaan minnekään aktivointikursseille tai pakkotöihin. Ja kyllä se erakkoilu mukavampaa on 4500 euroa kuussa tienaavana kuin peruspäivärahan tienaavana... 

Toki ne joilla on jaksamista omavaraisuuteen pyrkivään maalaiselämään, voivat olla sellaisessa ympäristössä onnellisempia kuin työelämässä. Itse olen laiskimus fyysisen työn suhteen ja siksi se ei ole minulle vaihtoehto. Ja kylmänarkakin, hui kamala kun kauhistuttaa ajatus talvesta jossain syrjäisessä mökissä. Niinpä minä koodailen työkseni yksikseni kotona ja tienaan siitä hyvää palkkaa, jolla voin elää juuri niin erakkona kuin minua huvittaa, ilman että se on kenenkään asia.

- 35

Olen yksi noista työelämän välttelijöistä. Sinun elämäsi kuulostaa sille, mitä haluaisin. Ei vain ole osaamista, jolla saisin kotona tehtävän työn. Työtä sinänsä en ole koskaan kammonnut, työyhteisöjä kylläkin.

Oma kiva kupla on kivempi kuin joutava seura. Ei jaksa!