Aika moni haluaa erakoitua

Olen parikymppinen ja valmis erakoitumaan tästä yhteiskunnasta, kun saan koulun käytyä. Hyvä että omapää on kestänyt tähän asti tätä kaikkea. Tuntuu kuin oisin jollain tavalla syntynyt väärälle aikakaudelle

Työelämässä pärjää narsistit, tasapainoiset ihmiset sekä p#rseennuolijat. Jos et ole mitään noista, päädyt kiusaamisen kohteeksi. Ihmekkö tuo et ihmiset haluavat erakoitua?

Rauha ja hiljaisuus olisivat aivan luksusta. Ei metelöiviä naapureita, päälle hyökkiviä lemmikkejä, lurkkivia sivullisia, rikollisia, epävakaita sekopäitä ja känniläisiä. Välillisesti ihmisten kanssa tekemisissä oleminen riittää minulle vallan hyvin(lukeminen, some, media). Samoin kaupassa käyminen.

Kerrostaloasumisesta eroon pääseminen olisi jo taivas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin minäkin. Ja vaikka asun Helsingissä, olen aika hyvin onnistunut erakoitumaan. Työtäni teen lähes 100% etätyönä kotoa tietokoneella. Mitään ihmissuhteita minulla ei ole elämässäni ollenkaan enkä niitä halua. On ihanan vapaa ajatus, että en ole vastuussa mistään tai kenestäkään, eikä kenellekään tuota surua jos vaikka huomenna en enää herää.

Onko tilanteesi ollut joskus toisenlainen?

On joo, paljonkin. Alle kolmikymppisenä yritin seurusteluja ja löytää kavereita, koska niin "kuului". Minuun oli aivopesty ajatus, että yksinäisyys on kauhea asia ja on tosi outo jos ei ole kavereita, miestä jne. Ja outous muiden silmissä oli minulle kauhistus.

Kolmenkympin iässä minulla alkoi valjeta se, että mitä sillä oikeastaan on väliä mitä muut ajattelee. Enkö voisi vain olla se minä, joka vaistomaisesti olen, vaikka kukaan ei sitä hyväksyisikään? Ja tunnistin sen että olen luonnostani "kummallinen erakko", joka en halua ihmissuhteita. Pitkään minulla oli vielä ainoana ihmissuhteena suhde vanhaan äitiin, mutta hänkin kuoli (syöpään) jo 4 vuotta sitten. Nykyisin en ole työn ulkopuolella missään henkilökohtaisemmissa tekemisissä ihmisten kanssa, ja olen tyytyväisempi elämääni kuin koskaan. 

Korpierakoksi en ala, koska tässä ilmastossa se olisi minulle sinkkuna liian rankkaa monella tapaa. Ja kun kerran kaupungissakin voi hyvin elää erakkona.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Tämän lukeminen oli kiinnostva ja myös rohkaiseva kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tota samaa, paitsi nopea nettiyhteys pitäis olla. Kaiken kanssakäymisen hoitaisin netissä.

Hehheh mites luulet asioiden hoituvan kun kaikki ovat muuttaneet kesämökeille odottamaan kuolemaa?

Yksin ei ole parempi vaan paras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä uusi ilmiö? Minusta tuntuu, että nyt on alkanut jokin buumi. Ihmiset eivät vain jaksa.

Ei ole uusi ilmiö. Luin joskus aiheesta jonkun artikkelin, jossa kerrottiin ihmisistä, jotka ovat muuttaneet yksin mm. metsän keskelle. Tiedän, että esim. isoisäni veli osti metsää ja muutti sinne yksin asumaan.

Metsätilalle ei saa rakentaa risumajaa kiinteämpää. Tulee rangaistus ja ulosottolaskua jos virkamiehet saavat vihiä asiasta. Muutenhan tämä maa olisi omatoimiasujia täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tota samaa, paitsi nopea nettiyhteys pitäis olla. Kaiken kanssakäymisen hoitaisin netissä.

Hehheh mites luulet asioiden hoituvan kun kaikki ovat muuttaneet kesämökeille odottamaan kuolemaa?

Kaikki ihmiset eivät halua samoja asioita. Oliko yllätys?

Vierailija kirjoitti:

Rauha ja hiljaisuus olisivat aivan luksusta. Ei metelöiviä naapureita, päälle hyökkiviä lemmikkejä, lurkkivia sivullisia, rikollisia, epävakaita sekopäitä ja känniläisiä. Välillisesti ihmisten kanssa tekemisissä oleminen riittää minulle vallan hyvin(lukeminen, some, media). Samoin kaupassa käyminen.

Kerrostaloasumisesta eroon pääseminen olisi jo taivas.

Omakotiasumisessakaan et voi valita naapureitasi, voit saada naapureiksesi kyylämummoja, jotka ovat aina utelemassa että mitäs nyt ollaan tekemässä jos näkee, että jonkinlaista remonttia on meidän talossa tekeillä.

Kesällä pihalla olemiset on tuskaa tällaisten naapureiden kanssa kun haluais vaan olla omassa rauhassa ja yhtäkkiänaapurin mummo pomppaa taas jostain nurkan takaa utelemaan...😐

Vierailija kirjoitti:

Mun teoria on, että kun netti tuli niin kaikki tottuivat ajan pitkään viihdyttämään itseään aiheilla jotka itseä kiinnostaa. Toisten kanssa ei ole yhtä palkitsevaa olla, paitsi ehkä jos löytää livepiirit joissa on samanlaisia. Yksinäisyyteen ja minäkeskeisyyteen kun tarpeeksi tottuu, se alkaa tuntua tutulta - normaalitilalta ja siten hyvältä. Moni järkeilee, että kun sitä istuu kotonaan yksin kaiket päivät muutenkin, niin yhtä hyvin voisi vähentää kuluja ja lisätä viihtyisyyttään siirtymällä jonnekin syrjäseudulle, missä edes naapurit eivät ärsytä ja ulkona voi liikkua miettimättä miltä näyttää.

Miten mahtaisi käydä todellisuudessa - alkaisivatko nämä kaupunkierakot käyttäytyä sanojensa mukaan. Jaksaisivatko käydä hiihtämässä, sienessä ja marjassa, onnistuisiko kasvimaa? Kehtaisivatko he kieltäytyä sukujuhlista? Kuluisiko aika pirtissä puhelimella tai tietokoneella näpytellen kuten tähänkin saakka?

En pidä tätä erakoitumisen haluamista oikein positiivisena ilmiönä, enkä usko että se monelle on se todellinen luonne, vaan siihen on ehdollistuttu jonkin yksinäisen elämänjakson ja kenties ihmissuhteissa pettymisten seurauksena.

Olen erakoitunut maaseudulle ja vietän suuren osan ajastani tietokoneella, enkä näe tässä mitään ongelmaa. Päin vastoin, ihan kiva olla toinen jalka mukana "nykyajassa". Minusta olisi kysymisen arvoinen kysymys, että jos kerran yksinäisyyteen niin helposti tottuu, niin miksi ja miten laumasieluisuus olisi todellisuudessa yhtään sen normaalimpi tai parempi tila ihmiselle?

Tulevaisuutta ajatellen näen kaupunkierakkoudenkin varteenotettavana vaihtoehtona. Asumisjärjestelmäni tuskin on loppuelämän ratkaisu, ja jossain kohtaa pitää liikehtiä. Voisi olla hauska kokeilla miten korpierakko sopeutuu cityerakoksi.

ovatko yksinäiset edes yksinäisiä jos heillä on netti tuttuja, ja lisäksi osa nettitutuista on live-tuttuja

miksi pitäisi olla fyysisesti jossakin kodissa, kun esim chattaaminen käy ihan hyvin netin välityksellä?

totuus on että netti on tehnyt yksinäisistä vähemmän yksinäisiä,

esimseksi aiemmin monilla liikuntavammaisilla yksinäisillä ei ollut edes nettiä, nyt rullatuolipotilaskin voi osallistua keskusteluun

Vierailija kirjoitti:

ovatko yksinäiset edes yksinäisiä jos heillä on netti tuttuja, ja lisäksi osa nettitutuista on live-tuttuja

miksi pitäisi olla fyysisesti jossakin kodissa, kun esim chattaaminen käy ihan hyvin netin välityksellä?

totuus on että netti on tehnyt yksinäisistä vähemmän yksinäisiä,

esimseksi aiemmin monilla liikuntavammaisilla yksinäisillä ei ollut edes nettiä, nyt rullatuolipotilaskin voi osallistua keskusteluun

Itselleni paras ratkaisu tuntuu olevan keskustelut netissä ja puolisoni kanssa. Harvoin, hyvin harvoin tuttuja tavaten ja aika usein sitten ihmisjoukoissa, esim. eri tapahtumissa, kuten luennoilla tai taidenäyttelyissä käyden. Jokseenkin erakoituneesti.

Vierailija kirjoitti:

ovatko yksinäiset edes yksinäisiä jos heillä on netti tuttuja, ja lisäksi osa nettitutuista on live-tuttuja

miksi pitäisi olla fyysisesti jossakin kodissa, kun esim chattaaminen käy ihan hyvin netin välityksellä?

totuus on että netti on tehnyt yksinäisistä vähemmän yksinäisiä,

esimseksi aiemmin monilla liikuntavammaisilla yksinäisillä ei ollut edes nettiä, nyt rullatuolipotilaskin voi osallistua keskusteluun

Totuus on se, että netti on muuttanut monien elämää monella tavalla ja moni kokee asian täysin päinvastoin kun sinä, mikä ei toki tee sinun kokemuksesta yhtään sen epätodempaa. Itse en koe olevani yksinäinen, enkä oo kokenut sellasinakaan jaksoina, kun ei oo ollut nettiä käytössä enkä oo tavannut ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä uusi ilmiö? Minusta tuntuu, että nyt on alkanut jokin buumi. Ihmiset eivät vain jaksa.

Ei ole uusi ilmiö. Luin joskus aiheesta jonkun artikkelin, jossa kerrottiin ihmisistä, jotka ovat muuttaneet yksin mm. metsän keskelle. Tiedän, että esim. isoisäni veli osti metsää ja muutti sinne yksin asumaan.

Metsätilalle ei saa rakentaa risumajaa kiinteämpää. Tulee rangaistus ja ulosottolaskua jos virkamiehet saavat vihiä asiasta. Muutenhan tämä maa olisi omatoimiasujia täynnä.

Ymmärrätkö, että nyt puhuttiin 1800 luvusta, ei nykyajasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan tämä uusi ilmiö? Minusta tuntuu, että nyt on alkanut jokin buumi. Ihmiset eivät vain jaksa.

Ei ole uusi ilmiö. Luin joskus aiheesta jonkun artikkelin, jossa kerrottiin ihmisistä, jotka ovat muuttaneet yksin mm. metsän keskelle. Tiedän, että esim. isoisäni veli osti metsää ja muutti sinne yksin asumaan.

Metsätilalle ei saa rakentaa risumajaa kiinteämpää. Tulee rangaistus ja ulosottolaskua jos virkamiehet saavat vihiä asiasta. Muutenhan tämä maa olisi omatoimiasujia täynnä.

Tämä maa on omatoimiasujia täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vai onko tuo ilmiö vain täällä. Itse olen todella tympiintynyt ihmisiin. Haluaisin vain elää, lukea, luoda, marjastaa, kävellä. Ihmiset vouhottavat niin tylsistä asioista. Vai onko se tämä vanhuus, kun täytin alkuvuodesta 45?

Minä olen aina kaivannut tiettyä yksityisyyttä. Olin työelämässä yli 40v, viimeiset 35v isossa firmassa. Inhoan sitä hysteeristä vouhottamista joihin työssä joutui sopeutumaan. Inhoan myös pakkoyhteisöllisyyttä, näissä yhteisöissä on aina joitakin jotka alkavat määrittelemään muiden olemista. Nyt olen 61 ja työtön 1,5v. Nykyisin saa olla rauhassa enemmän. Toki minulla on pari hyvää ystävää ihan lapsuudesta joiden kanssa tapailemme. En välitä marjastuksesta ym, vaan olen kaupunki-ihminen. Tykkään kulkea kaupungilla yksin ja löytää aina uusia paikkoja. Tykkään olla vain samanhenkisten ihmisten kanssa, en jaksa kaikkia ihmisiä. Jokainen saa toki olla sellainen kuin haluaa.

Jos se olisi taloudellisesti mahdollista, muuttaisin näin viisikymppisenä takaisin kotiseudulleni Pohjois-Lappiin ja nysväisin siellä keskenäni loppuelämän. Toki viihtyisin edelleen myös netissä omien harrastusteni parissa (ei some, vain pari nettituttua), mutta kotipaikkakunnalla voisi aina halutessaan painella methän tai kalalle tai muuten vain puita halailemhan, jos siltä tuntuisi. Sukulaisistakaan ei olisi haittaa, he ovat itseni tavoin varsin privaatteja ihmisiä, joita voisi tavata tasan silloin, kun alkaisi oikeasti tehdä seuraa mieli. Muulloin ei välttämättä tarvitsisi, vaikka lähellä asuisivatkin.

Ongelma on vaan se, että sieltä on tällä hetkellä melkein mahdoton saada vuokra-asuntoa, vaikka työpaikka vielä järjestyisikin. Eli talo olisi pakko rakentaa, ja siihen ei yksinäisellä huonosti palkatulla ihmisellä ole varaa. Tontti sentään olisi valmiina omasta takaa, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä.

Kaupunkierakoitumisessa on toki omat hyvät puolensa, palvelut ovat lähellä ja esim. leffassa käynti on minusta mukavaa ajanvietettä, mutta näkeehän ne leffat nykyään netistäkin. Kotiseudullani on erittäin toimiva 4G-yhteys, joka riittää mainiosti vaikka mihin. Olisi mahtavaa seurata vuodenaikojen vaihtelua puhtaan luonnon keskellä rönttäkamppeissa ja karvakengät jalassa, eikä kukaan arvottaisi minua enää ulkonäön vaan persoonan kautta. Nautin jopa kaamoksesta, sillä siellä se ei tunnu läheskään niin pimeältä kuin täällä loskaisessa kaupungissa...

Ehkä keksin vielä jonkin tavan palata sinne ennen eläkeikää. Pakko ainakin yrittää.

Hikikomuori kirjoitti:

Jos se olisi taloudellisesti mahdollista, muuttaisin näin viisikymppisenä takaisin kotiseudulleni Pohjois-Lappiin ja nysväisin siellä keskenäni loppuelämän. Toki viihtyisin edelleen myös netissä omien harrastusteni parissa (ei some, vain pari nettituttua), mutta kotipaikkakunnalla voisi aina halutessaan painella methän tai kalalle tai muuten vain puita halailemhan, jos siltä tuntuisi. Sukulaisistakaan ei olisi haittaa, he ovat itseni tavoin varsin privaatteja ihmisiä, joita voisi tavata tasan silloin, kun alkaisi oikeasti tehdä seuraa mieli. Muulloin ei välttämättä tarvitsisi, vaikka lähellä asuisivatkin.

Ongelma on vaan se, että sieltä on tällä hetkellä melkein mahdoton saada vuokra-asuntoa, vaikka työpaikka vielä järjestyisikin. Eli talo olisi pakko rakentaa, ja siihen ei yksinäisellä huonosti palkatulla ihmisellä ole varaa. Tontti sentään olisi valmiina omasta takaa, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä.

Kaupunkierakoitumisessa on toki omat hyvät puolensa, palvelut ovat lähellä ja esim. leffassa käynti on minusta mukavaa ajanvietettä, mutta näkeehän ne leffat nykyään netistäkin. Kotiseudullani on erittäin toimiva 4G-yhteys, joka riittää mainiosti vaikka mihin. Olisi mahtavaa seurata vuodenaikojen vaihtelua puhtaan luonnon keskellä rönttäkamppeissa ja karvakengät jalassa, eikä kukaan arvottaisi minua enää ulkonäön vaan persoonan kautta. Nautin jopa kaamoksesta, sillä siellä se ei tunnu läheskään niin pimeältä kuin täällä loskaisessa kaupungissa...

Ehkä keksin vielä jonkin tavan palata sinne ennen eläkeikää. Pakko ainakin yrittää.

Voiko tontille rakentaa eräkämpän? Loma-asunnon? Metsästysmajan? Autotallin? Ei asumiseen tarvitse kuin vähän lämmintä tilaa ja vettä.

Vierailija kirjoitti:

Vai onko tuo ilmiö vain täällä. Itse olen todella tympiintynyt ihmisiin. Haluaisin vain elää, lukea, luoda, marjastaa, kävellä. Ihmiset vouhottavat niin tylsistä asioista. Vai onko se tämä vanhuus, kun täytin alkuvuodesta 45?

45-vuotias ei ole vanhus.

Hikikomuori kirjoitti:

Jos se olisi taloudellisesti mahdollista, muuttaisin näin viisikymppisenä takaisin kotiseudulleni Pohjois-Lappiin ja nysväisin siellä keskenäni loppuelämän. Toki viihtyisin edelleen myös netissä omien harrastusteni parissa (ei some, vain pari nettituttua), mutta kotipaikkakunnalla voisi aina halutessaan painella methän tai kalalle tai muuten vain puita halailemhan, jos siltä tuntuisi. Sukulaisistakaan ei olisi haittaa, he ovat itseni tavoin varsin privaatteja ihmisiä, joita voisi tavata tasan silloin, kun alkaisi oikeasti tehdä seuraa mieli. Muulloin ei välttämättä tarvitsisi, vaikka lähellä asuisivatkin.

Ongelma on vaan se, että sieltä on tällä hetkellä melkein mahdoton saada vuokra-asuntoa, vaikka työpaikka vielä järjestyisikin. Eli talo olisi pakko rakentaa, ja siihen ei yksinäisellä huonosti palkatulla ihmisellä ole varaa. Tontti sentään olisi valmiina omasta takaa, mutta eipä sillä pitkälle pötkitä.

Kaupunkierakoitumisessa on toki omat hyvät puolensa, palvelut ovat lähellä ja esim. leffassa käynti on minusta mukavaa ajanvietettä, mutta näkeehän ne leffat nykyään netistäkin. Kotiseudullani on erittäin toimiva 4G-yhteys, joka riittää mainiosti vaikka mihin. Olisi mahtavaa seurata vuodenaikojen vaihtelua puhtaan luonnon keskellä rönttäkamppeissa ja karvakengät jalassa, eikä kukaan arvottaisi minua enää ulkonäön vaan persoonan kautta. Nautin jopa kaamoksesta, sillä siellä se ei tunnu läheskään niin pimeältä kuin täällä loskaisessa kaupungissa...

Ehkä keksin vielä jonkin tavan palata sinne ennen eläkeikää. Pakko ainakin yrittää.

Käytetty matkailuauto tai asuntovaunu jos kerran tontti on jo valmiina? Googlaa tiny house.