Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minua häiritsee seksuaalista haluttomuutta koskevassa keskustelussa se,
Että otetaan ikään kuin annettuna, että mitä enemmän seksiä, sen parempi. Että on jokin "normaali", ja jos siitä jää alle, on ongelma ja kriisi.
Minusta seksin määrä on ongelma vain, jos pariskunnan osapuolilla halut eroavat. Ja silloinkaan se on yhteinen ongelma, ei pelkästään sen vähemmän haluavan vika.
Luin juuri taas Hesarista tänään pitkän jutun, joka kuvasi hyvin tilannetta sen enemmän seksiä haluavan kannalta, mutta jätti sen vähemmän halukkaan ajatusmaailman täysin pimentöön. Vikaa haettiin jutussa yksinomaan siitä vähemmän halukkaasta.
Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, eikä minusta syyllisten etsiminen sinänsä edes olekaan hyödyllistä, halusin vaan kärjistää, jotta havainnollistaisin sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta.
Nyt se seksistä vähän kiinnostunut leimataan heti. Hänellä on varmaan joku sairaus, vähintäänkin on frigidi ja estoinen tai tunteeton ja muuten outo.
Kommentit (781)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Se vähemmänkin halukas voi yhtäkkiä näyttää ihan frigidiltä nymfomaanin rinnalla, vaikka normaali olisikin. Eli halukaskin voi oikeassa (tai väärässä) asetelmassa joutua pihtarin rooliin, koska aina on niitä jotka haluavat vielä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Tämä keskustelukin on ihan loputon suo. :/ Olemme omassa suhteessani keskustelleet tästä aika monet kerrat, ja itsetuntoni on kerta toisensa jälkeen maassa. Vika löytyy aina tavalla tai toisella minusta, ja aina ongelman ratkaisu on se, että minun pitää muuttaa itseäni, että kelpaisin, tai vaihtoehtoisesti minun pitää vain tyytyä vallitseviin olosuhteisiin. Kyllä hän oikeasti yrittää tulla vastaan, ja joskus onnistuukin, mutta useimmiten vain päädymme tilanteeseen, että koen itseni entistä epähaluttavammaksi, ja mies taas on entistä ahdistuneempi siitä, että tekee minut onnettomaksi. Ja minä olen onneton, koska omat toiveeni suhteessa eivät toteudu, on kohtuutonta odottaa niiden toteutuvan, mutta lähteminen pitkästä ja kaikin muun tavoin onnellisesta suhteesta todennäköisesti on ihan tasan yhtä hajottavaa kuin nykyinenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Tämä keskustelukin on ihan loputon suo. :/ Olemme omassa suhteessani keskustelleet tästä aika monet kerrat, ja itsetuntoni on kerta toisensa jälkeen maassa. Vika löytyy aina tavalla tai toisella minusta, ja aina ongelman ratkaisu on se, että minun pitää muuttaa itseäni, että kelpaisin, tai vaihtoehtoisesti minun pitää vain tyytyä vallitseviin olosuhteisiin. Kyllä hän oikeasti yrittää tulla vastaan, ja joskus onnistuukin, mutta useimmiten vain päädymme tilanteeseen, että koen itseni entistä epähaluttavammaksi, ja mies taas on entistä ahdistuneempi siitä, että tekee minut onnettomaksi. Ja minä olen onneton, koska omat toiveeni suhteessa eivät toteudu, on kohtuutonta odottaa niiden toteutuvan, mutta lähteminen pitkästä ja kaikin muun tavoin onnellisesta suhteesta todennäköisesti on ihan tasan yhtä hajottavaa kuin nykyinenkin.
Niin on keskustelemattomuuskin samanlainen suo. Minä haluaisin haluta, mutta se halu ei tule. Kysyn joka päivä itseltäni, että rakastanko ollenkaan, jos en halua. Vastaan aina, että rakastan, mutta seuraavassa lauseessa epäilen itseäni itsepetoksesta. Ahdistun lisää kumppanin ahdistuksesta. Näen, että hän voi huonosti. Enää emme puhu asiasta, mutta ymmärrän, ettei näinkään voi ikuisesti jatkua.
Meistä on ehkä tullut liiankin läheisiä, joku seksuaalinen jännite on kadonnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Tämä keskustelukin on ihan loputon suo. :/ Olemme omassa suhteessani keskustelleet tästä aika monet kerrat, ja itsetuntoni on kerta toisensa jälkeen maassa. Vika löytyy aina tavalla tai toisella minusta, ja aina ongelman ratkaisu on se, että minun pitää muuttaa itseäni, että kelpaisin, tai vaihtoehtoisesti minun pitää vain tyytyä vallitseviin olosuhteisiin. Kyllä hän oikeasti yrittää tulla vastaan, ja joskus onnistuukin, mutta useimmiten vain päädymme tilanteeseen, että koen itseni entistä epähaluttavammaksi, ja mies taas on entistä ahdistuneempi siitä, että tekee minut onnettomaksi. Ja minä olen onneton, koska omat toiveeni suhteessa eivät toteudu, on kohtuutonta odottaa niiden toteutuvan, mutta lähteminen pitkästä ja kaikin muun tavoin onnellisesta suhteesta todennäköisesti on ihan tasan yhtä hajottavaa kuin nykyinenkin.
Niin on keskustelemattomuuskin samanlainen suo. Minä haluaisin haluta, mutta se halu ei tule. Kysyn joka päivä itseltäni, että rakastanko ollenkaan, jos en halua. Vastaan aina, että rakastan, mutta seuraavassa lauseessa epäilen itseäni itsepetoksesta. Ahdistun lisää kumppanin ahdistuksesta. Näen, että hän voi huonosti. Enää emme puhu asiasta, mutta ymmärrän, ettei näinkään voi ikuisesti jatkua.
Meistä on ehkä tullut liiankin läheisiä, joku seksuaalinen jännite on kadonnut.
Sanopas - keskustella ei voi, kun se ei johda mihinkään, ja keskustelemattomuus vain lisää ahdistusta. Mikä neuvoksi? Onko yksinkertaisesti vain erottava, vai onko tauosta suhteessa apua? Itselleni tauko olisi niin kova paikka, että todennäköisesti itse valitsisin silloin eron.
En jaksanut kahlata ketjua läpi, mutta minua pännii se, että aina naista syytetään haluttomaksi, kun esimerkiksi oma avioliittoni kaatui miehen haluttomuuteen.
Miesten selitys omaan haluttomuuteensa on puolestaan usein se, että nainen on lihonut tai lakannut "huolehtimasta itsestään" muulla tavoin. Omassa liitossani siitäkään ei ollut kyse. Olin erotessa täsmälleen saman kokoinen ja jopa näköinenkin kuin naimisiin mennessä.
Sen kyllä huomasin, että mitä enemmän mies kulutti aikaa pornon katseluun, sitä vähemmän hänellä teki mieli. Itsekin olen katsellut pornoa ja kauniita poikia netistä paljonkin, mutta omalla kohdallani vaikutus oli päinvastainen, eli aina vaan enemmän teki mieli.
Rakastin miestäni, mutta minkäs teet. Kun ei kelpaa niin ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Tämä keskustelukin on ihan loputon suo. :/ Olemme omassa suhteessani keskustelleet tästä aika monet kerrat, ja itsetuntoni on kerta toisensa jälkeen maassa. Vika löytyy aina tavalla tai toisella minusta, ja aina ongelman ratkaisu on se, että minun pitää muuttaa itseäni, että kelpaisin, tai vaihtoehtoisesti minun pitää vain tyytyä vallitseviin olosuhteisiin. Kyllä hän oikeasti yrittää tulla vastaan, ja joskus onnistuukin, mutta useimmiten vain päädymme tilanteeseen, että koen itseni entistä epähaluttavammaksi, ja mies taas on entistä ahdistuneempi siitä, että tekee minut onnettomaksi. Ja minä olen onneton, koska omat toiveeni suhteessa eivät toteudu, on kohtuutonta odottaa niiden toteutuvan, mutta lähteminen pitkästä ja kaikin muun tavoin onnellisesta suhteesta todennäköisesti on ihan tasan yhtä hajottavaa kuin nykyinenkin.
Niin on keskustelemattomuuskin samanlainen suo. Minä haluaisin haluta, mutta se halu ei tule. Kysyn joka päivä itseltäni, että rakastanko ollenkaan, jos en halua. Vastaan aina, että rakastan, mutta seuraavassa lauseessa epäilen itseäni itsepetoksesta. Ahdistun lisää kumppanin ahdistuksesta. Näen, että hän voi huonosti. Enää emme puhu asiasta, mutta ymmärrän, ettei näinkään voi ikuisesti jatkua.
Meistä on ehkä tullut liiankin läheisiä, joku seksuaalinen jännite on kadonnut.
Sanopas - keskustella ei voi, kun se ei johda mihinkään, ja keskustelemattomuus vain lisää ahdistusta. Mikä neuvoksi? Onko yksinkertaisesti vain erottava, vai onko tauosta suhteessa apua? Itselleni tauko olisi niin kova paikka, että todennäköisesti itse valitsisin silloin eron.
Niinpä. Ero olisi ratkaisu, joka poistaisi tämän ongelman, mutta toisi 10 uutta tullessaan.
Tympääntynyt exä kirjoitti:
En jaksanut kahlata ketjua läpi, mutta minua pännii se, että aina naista syytetään haluttomaksi, kun esimerkiksi oma avioliittoni kaatui miehen haluttomuuteen.
Miesten selitys omaan haluttomuuteensa on puolestaan usein se, että nainen on lihonut tai lakannut "huolehtimasta itsestään" muulla tavoin. Omassa liitossani siitäkään ei ollut kyse. Olin erotessa täsmälleen saman kokoinen ja jopa näköinenkin kuin naimisiin mennessä.
Sen kyllä huomasin, että mitä enemmän mies kulutti aikaa pornon katseluun, sitä vähemmän hänellä teki mieli. Itsekin olen katsellut pornoa ja kauniita poikia netistä paljonkin, mutta omalla kohdallani vaikutus oli päinvastainen, eli aina vaan enemmän teki mieli.
Rakastin miestäni, mutta minkäs teet. Kun ei kelpaa niin ei kelpaa.
Muuttuiko sun elämä erosta paremmaksi? Oletko tyytyväisempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
En usko, että tilanne paranee odottelemalla. Ei ne halut palaa noin vaan. Jotain siinä tarttis tehdä, mutta mitä? Siitähän tässä on nyt kysymys, että millä tavoin tuon tilanteen saisi ratkaistua.
No tahtooko y ottaa itse vastuuta asiasta, pohtia mistä haluttomuus johtuu ja miten sen voisi korjata? Ja kertoa näistä ajatuksista puolisolle? Ilman tätä askeltahan x ei voi tehdä asialle mitään.
Tässä tullaan takas siihen, että haluttomuus olisi vain sen y:n syy. Kyllä se vastuu kuuluu yhtä lailla x:lle. Yhdessä x ja y ovat saattaneet seksielämänsä huonolle tolalle.
No eihän tulla. Mutta jos y on haluton siitä syystä, että x tekee hänen mielestään jotain väärin, niin kyllä silloin on y:n vastuulla pyrkiä tuomaan asia ilmi. Ei x voi korjata asiaa, mitä ei hänen tietoonsa saateta.
Jos haluttomuus olisikin niin yksinkertaista, että y voisi sanoa x:lle, että korjaa tuo asia, niin halu palaa. Se on iso paha möykky, jonka sulattaminen on y:n ja x:n tehtävä yhdessä.
On aika suuri ja mahdoton taakka x:lle korjata jotain y:n epämääräistä ”isoa pahaa möykkyä” jota ei voi sanoin kuvailla eikä täsmentää. X:n harteille jää käsitys, että hän tekee jotain väärin ja on jollain tapaa vääränlainen, mutta asia ei ole korjattavissa.
Ymmärrän kyllä tuon pointin, mutta miten luodaan sellainen "alusta" , että puolisot pystyvät turvallisesti keskustelemaan kaikesta, niin ettei loukkaa toista?
103 kirjoitti tuolla "Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).
Vaatii paljon rohkeutta keskustella avoimesti. Voihan sillon paljastua, ettei halua ole, koska kroppa yrittää kertoa, että kumppani on lopultakin väärä. Voihan myös paljastua, että se halukas ei olekaan niin halukas, vaan puolisoille ovat langenneet tälläiset roolit, jota he hämmentyneenä kannattelevat.
Ehkä silloin pitäisi hakeutua terapiaan tai jotain. Mutta itse kyllä peräänkuulutan tässä sen haluttoman osapuolen vastuuta asiasta, vaikka ap ei siitä tykännytkään. Ei voi ajatella, että ”asia on yhteinen”, jos ongelma on oikeasti vain toisen päässä eikä siitä voi edes puhua.
Vierailija kirjoitti:
Niin no, kun tuon viimeisimmän vastauksesi luet, niin varmaan tajuat, että haluttomuutesi ei ole "sairaus" vaan "oire" huonosta ja toimimattomasta parisuhteesta. En usko, että kukaan (siinä Hesarissakaan) oleta, että ketään haluttaa huonossa parisuhteessa. Jostain syystä olet vain nyt päättänyt urhiutua ja tarttua tähän haluttomuuskeskusteluun aivan väärästä päästä, joka ei, kuten itsekin huomaat, ole millään tavalla rakentavaa.
Minusta AP tarttui ihan oikeasta päästä keskusteluun, eikä kyse ole uhriutumisesta. Tämähän on ollut hyvinkin rakentava ketju.
AP lähti liikkeelle siitä, että miksi vähemmän haluavaa yritetään väkisin saada haluamaan enemmän. Sitten vasta kun vastauksia on jo muutama sivullinen käy ilmi, että hän ei halua miestään, koska mies on selvästikin kusipää. Siinä mielessä hänen tilanteensa vertaaminen tilanteeseen, jossa vähemmän haluava usein pitää itsekin haluttomuuttaan ongelmana, oli minusta väärästä päästä aloittamista. AP ei haluakaan haluta miestään, hän haluaisi, että mies kunnioittaisi ja rakastaisi häntä, mikä on täysin ymmärrettävää. Siten en näe, miten haluttomuus tai seksi liittyy tähän asiaan mitenkään. Tai no, perheväkivallasta puhuttaessa voidaan toki myös puhua luunmurtumien hoidosta, liittyvät hieman aiheeseen, mutta olennaisempiakin asioita perheväkivaltatilanteessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voitaisiin myös miettiä mistä liiallinen halukkuus johtuu. Kaikista huolestuttavimpia on nämä keissit joiden koko itsetunto riippuu siitä kuinka monta kertaa pääsee pukille.
Mitä on "liiallinen" halukkuus? Jos puolisoaan rakastaa, niin ei sitä voi säädellä, että tuntisi häneen vetoa vain kerran viikossa tai vain kerran viikolla ja kaksi kertaa viikonloppuisin. Itse ainakin tunnen halukkuutta vaimooni oikeastaan aina, kun olen hänen lähellään. Ei se tietenkään johda joka kerta seksiin, mutta jos nyt on olemassa raja liialliselle halukkuudelle, niin varmaan ylitän sen reippaasti.
kirjoitti:
Kumpi on pahempaa ihmiselle, se ettei saa niin paljon kuin haluaa, vai se, että joutuu harrastamaan seksiä vastoin omaa tahtoaan?
Mielestäni jälkimmäinen.
Se miten päädytään varsin yleiseen tilanteeseen, että toinen osapuoli (usein mies) on puutteessa, meni meillä näin:
Minä, jolla on varsin alhainen libido, pystyin kohtuu usein suhteen alussa harrastamaan seksiä. Johtui siitä, että miehellä oli minulle aikaa ja hän oli mukava jne.
Takki miehellä kääntyi kun naimisiin mentiin: ei ollut enää aikaa, vaatimuslista kasvoi kasvamistaan: siivoa yksin, hoida piha yksin, käy kaupassa yksin, pese pyykit, yksin. Mies alkoi käydä vain kääntymässä kotona seksiä nurkuen ja valittaen kaikesta. Hän tappaa sen vähäisenkin halun mitä minulla voisi olla omalla törkeällä käytöksellään.
Juu, itsekin varmasti näet, miksi et halunnut miestäsi. Haluttomuutesi ei ollut ongelma vaan oire. Siinä ei varmasti mitkään hellittelyterapiat auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuonna 2018 keskustelu on selkeää: Mies on vastuussa siitä, että omaa halua löytyy. Mies on vastuussa siitä, että nainen pysyy halukkaana.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2018 keskustelu on selkeää: Mies on vastuussa siitä, että omaa halua löytyy. Mies on vastuussa siitä, että nainen pysyy halukkaana.
En ymmärrä kuinka päädyit tuohon johtopäätökseen. Itse tulkitsisin pikemminkin, että haluttomuus on parisuhteessa yhteinen asia ja toisten mielestä se on haluttoman vastuu kertoa kumppanille, minkä pitäisi muuttua, että seksi alkaisi kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vuonna 2018 keskustelu on selkeää: Mies on vastuussa siitä, että omaa halua löytyy. Mies on vastuussa siitä, että nainen pysyy halukkaana.
Ei viitsitä viedä tätä tähän naiset vs. miehet -vääntöön. Yhtä hyvin minä voisin sanoa naisena, että naisen vastuulla on sekä pysyä alituisesti kiihottavana ( = nuorena ja timminä), ja näin ollen kaikki haluttomuusongelmat ovat naisen syytä. Todellisuudessa tiedämme, että haluttomuus on todennäköisesti ongelma molemmille, eikä ongelmanratkaisua voi sälyttää vain toisen harteille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksin puutteesta parisuhteessa ei saisi puhua tai tehdä ongelmaa?
Entä saako läheisyysen puutteesta?
Puhumattomuudesta?Voisi kuvitella, että löytyy joku jota mykkäkoulu ei haittaa. Silti useimmille puhe on tärkeää. Kuten seksikin.
Ihan siinä missä liiasta seksistä tai siitä, että toinen pyrkii liikaa iholle tai haluaa koko akan jutella, vaikka itse haluaisit kiireisen työpäivän jälkeen vain lukea hiljaa ja rauhassa kirjaa...
Totta kai libidojen kohtaamattomuus on ongelma. Ja siitä pitää voida puhua. Mutta ei niin, että se on vain sen haluttoman vika ja että seksiä PITÄÄ olla enemmän. Entä jos se olisikin niin päin, että sitä saa olla vähemmän?
Kohtaamattomuus siis oli se ongelma, ei vähyys, eikä toki paljouskaan.
Minua siis haittasi - en kyllä voi käsittää, miten edes et tätä ymmärtänyt - keskustelun yksipuolisuus, ei se, että aiheesta keskustellaan. Herranen aika, mitäs minä itsekään muuta teen kuin KESKUSTELEN aiheesta...!
Ap
Siltä seksuaaliselta ihmiseltä on pois se, ettei partneri halua hänen kanssaan seksiä. Haluttomalle se ei ole mistään pois, jos he eivät halua intiimiä kanssakäymistä kumppaninsa kanssa. Tässä syy sille, miksi tätä asiaa pohditaan nimenomaisesti sen korkeamman libidon omaavan ja kroonisessa seksin puutteessa elävän osapuolen näkökulmasta.
Kääntele miten kääntelet. Tosiasiassa tilanne on ihan yhtä ahdistava molemmille.
Haluton kokee toisen painostavan. Hän ei saa enää neutraalia läheisyyttä, koska jokainen halaus tai pusu on vonkaamista (tai ainakin hän kokee sen sellaiseksi), eli hän menettää mahdollisuuden neutraaliin läheisyyteen ja rauhalliseen olemiseen - on koko ajan varpaillaan siitä, miten mies/vaimo seuraavan kerran alkaa vongata ja miten sen tilanteen voisi ennaltaehkäistä.
Halukas taas kokee, että toinen kavahtaa hänen kosketustaankin - niin kuin kavahtaakin, koska neutraalia kosketusta ei siis enää ole - ja seksiä pitää anella.
Jos sitä seksiä sitten on, halukas laukeaa nopeasti tai hänellä on suorituspaineita. Haluton tuskin mitään orgasmia saakaan, koska jos seksi olisi hänelle aina tyydyttävää, hän tuskin olisi edes niin kovin haluton.
Kaiken kaikkiaan mikään ei fyysisesti kohtaa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
Parisuhteen ristiriidoissa hyvin harvoin syy on vain toisessa. Ehkä se X on tunnetasolla tåysin kylmä, äkkipikainen ja arvaamaton, ei osallistu perheen töihin ja velvollisuuksiin, laukeaa alle minuutissa, ei huomioi toista seksin aikana mitenkään, ei arvosta puolisoaan vaan mitätöi joka välissä...
Seksi vaatii tunnetason yhteyttä, ja sen voi tuhota monella tavalla.
Tässä nyt vaan muutamia vaihtoehtoja. Seksin väheneminen harvoin johtuu vain siitä toisesta, kyllä yhtälössä on kaksi tekijää.
Ap
Niin no, kun tuon viimeisimmän vastauksesi luet, niin varmaan tajuat, että haluttomuutesi ei ole "sairaus" vaan "oire" huonosta ja toimimattomasta parisuhteesta. En usko, että kukaan (siinä Hesarissakaan) oleta, että ketään haluttaa huonossa parisuhteessa. Jostain syystä olet vain nyt päättänyt urhiutua ja tarttua tähän haluttomuuskeskusteluun aivan väärästä päästä, joka ei, kuten itsekin huomaat, ole millään tavalla rakentavaa.
Mihin vastaukseen viittaat?
En muuten uhriudu yhtään, minua vaan ärsyttää yksipuolinen keskustelu.
Ja itse asiassa aika rakentavasti tästä on keskusteltu jo monta sivua. Jos et itse osaa sitä - henkilökohtaisuuksiin käymisestä päätellen et osaa - voit poistua ketjusta. Kiitos.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se osapuoli on "ongelma", joka poikkeaa enemmän keskiverrosta. Eli jos täytyy saada kaksi kertaa pöäivässä, se on ongelma. Jos ei halua kuin kerran kuussa, se on ongelma.
Ongelma kenelle? Yhteiskunnan normille? Koska kyllähän noille kummallekin voisi suhde löytyä, mutta jostain kumman syystä ovat päätyneet yhteen. Silloin siinä on kaksi ongelmaa yhdessä.
Ongelma parisuhteelle. Ap sanoi, että halukkaampi osapuoli olisi ongelma. Minusta se epänormaalimpi osapuoli on ongelma, koska seksuaalisuus on aivan normaali asia. Tietenkin libidoissa on eroja, mutta jos toinen on suhteen aikana muuttunut liian haluttomaksi tai liian halukkaaksi, niin sen muuttuneen osapuolen (yleensä haluton) ongelmaa on hoidettava eikä toisen.
No en todellakaan sanonut.
Sanoin, että: "Miksei koskaan ajatella niin päin, että ehkä se onkin ihan normaalia sekin, että ei haluta. Ja vonkaajan vonkaaminen vain ahdistaa tilannetta, ja HÄNEN halukkuutensa on se "ongelma", jota pitäisi hoitaa?
Juu, tätä näkökulmaa ei ikinä oteta, EIKÄ MINUSTA SYYLLISTEN ETSIMINEN SINÖNSÄ EDES OLEKAAN HYÖDYLLISTÄ, halusin vaan kärjistää, jotta HAVAINNOLLISTAISIN sitä, miten yksipuoliselta käsittelynäkökulma vaikuttaa meistä, joita seksi ei kauheasti innosta."Minusta ongelma on se libidojen kohtaamattomuus ja syy on siis molemmissa, yhteinen ongelma, jota pitäisi hoitaa molemmista päistä.
Ap
Jos henkilöllä X on libido pysynyt koko ajan samana, ja henkilöllä Y se on suhteen aikana romahtanut nollaan, niin millä logiikalla syy on ollenkaan X:ssä, kuten sinä väität?
No jos se x on jollain tapaa muuttanut käytöstään, tai jämähtänyt elämään jotain kadonnutta nuoruuttaan, mikä aiheuttaa y:lle kielteisen fiiliksen? On ihan normaalia, että ihminen kasvaa ja muuttuu. Aina pariskunta ei kasva samaan suuntaan.
No osaako se y kertoa x:lle tästä, vai jättääkö se x:n vain tyhjän päälle odottelemaan ”kun ei vaan huvita”? Kuinka monta vuotta x:n on odotettava, josko y:n halut palaisivat noin vaan?
Voihan se olla, että siitä on puhuttukin. Mutta monesti sekin on kipeä paikka tajuta, että itsessä on syitä, miksi toinen ei halua.
Alue: Aihe vapaa
Toisaalta et ehkä tiedä, "porskuttaako" rouva. Tuttavapiirissäni on pariskunta, joka painii niinikään haluttomuuden kanssa. Haluton osapuoli ei sen kuin porskuta, ja hän on tilanteessa yhtä lailla onneton, kun haluja ei kerta kaikkiaan ole, eikä hän pysty vastaamaan puolisonsa tarpeisiin. Ja sama myös omassa suhteessani: ei puolisoni ole tyytyväinen tilanteeseen, ja yrittää hirveästi vastata haluihini, mikä taitaa pahentaa ristiriitaisesti ongelmaa vain entisestään (minä koen, ettei puoliso halua minua, vaan seksi minun kanssani on vastenmielistä, ja puolison nautintoa taas heikentää paineet siitä, että seksiä pitäisi harrastaa).