Avautuminen: Ai että mä vihaan julkista sektoria
Seuraa avautuminen.
Suomessa on kuulemma maailman paras julkinen sektori. Tehokkain ja ihanin ja mitä lie.
Kerronpa vastakkaisen mielipiteen. Trigger warning.
Itseltäni kunnallinen hammashoito pahensi hoitovirheellä hampaita lapsena. Porasivat vääriä hampaita ja käyttivät oikomismenetelmää joka vain pahensi ongelmia.
Ala-asteella minua kiusattiin. Osin näiden hammaslääkärisankarien aiheuttamien esteettisten ongelmien takia. Opettajan ratkaisu oli naureskella kiusausväitteille ja sanoa että ”mitäs menet tyrkylle”. Tätä oli maailman paras peruskoulu 90-luvulla. Lienee edelleen aika lähellä totuutta.
VR, lennonjohtajat ja muut valtion syöttiläät aiheuttavat milloin mitäkin häiriötä, pääasiassa ylimielisyyttään.
Poliisien tärkein tehtävä on nykyään vahtia ilkeää kirjoittelua netissä ja kirjoittaa tolppasakkoja. Väkivaltarikollisuus ja omaisuusrikollisuus tutkitaan jos jaksetaan.
Meillä on kymmeniä tuhansia hallintovirkamiehiä. TE-keskukset, AVIt, ELYt, Valvirat sun muut. Tehtailevat uusia rajoituksia ja mm. alueiden ELYt haastavat toisiaan hallinto-oikeuteen päätöksistään.
Tullilla on tuhansia ihmisiä kyttämässää jotain helvetin Venäjän bensadesejä ja nuuskapurkkeja.
Verottajalla on 7000 ihmistä töissä tekemässä asioita jotka pitäisi saada yksinkertaistettua ja digitalisoitua. Mutta ei pysty, kun menee niin monen hallintotieteilijän siisti sisätyö.
Olin viime viikolla erään valtion viraston seminaarissa ulkopuolisena kuuntelijana. Sinne oli jumalauta palkattu DJ soittamaan musiikkia kun uusi puhuja (viraston omia ”johtava yliasiantuntija” tjsp titteleitä) käveli lavalle. Pikkurahoja kyllä, mutta kun tätä porsastelua harrastetaan joka hallinnonalalla ja virastossa, niin ei ihme että ”välttämättömät peruspalvelut” maksaa.
Yleisradion on aivan pakko ostaa 30 miljoonalla eurolla vuodessa ulkomaista TV-viihdettä. Tätähän ei millään kaupallinen puoli voi tietenkään hoitaa. Tuolla rahalla pyörittäisi Hurstin Valintaa 30 vuotta. Samainen Yleisradio tilaa ties mitä sketsi- ja taideviihdettä kotimaisilta 80 miljoonalla.
Ja niin edelleen.
Kyllä, osa palveluista on välttämättömiä ja tärkeitä. Suurin osa ei. Tai ainakaan niitä ei tarvitsisi tuottaa noin tehottomasti.
Saat maksaa maailmanennätysveroja, saat virkamiehiltä ja toimenhaltijoilta korkeintaan keskinkertaista palvelua, lisää rajoituksia, hoitovirheitä, mielivaltaa ja paperitöitä. Ja saat kuunnella milloin minkäkin julkisen puolen edunvalvontarohjakkeen vaatimuksia palkankorotuksista. Eli lisää veroja, olkaa hyvä.
Kommentit (46)
Muuta Afrikkaan. Siellä ei ole julkista sektoria juurikaan vaan viidakon laki. Älä tule takaisin vollottamaan vaan jää sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen kysyn; kuinka ap sinun mielestäsi eri tavalla sairaat ja vammaiset sekä työttömät tulisi elättää? Vai tulisiko? Mitä siitä seuraisi, jos sosiaaliturva poistettaisiin kokonaan?
Suomi ei ole koskaan ollut skandinaavinen hyvinvointivaltio. Lähimpänä sitä oltiin pari vuotta 80-luvulla. Suomen julkinensektori on olemassa sitä itseään varten. Kansalainen on vain alamainen joka on olemassa vain sen elättämiseksi.
Tämä on totaa ja se on vi#tun per#seestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa... En minä maksa mitään yleveroa.
Olen saanut julkisella puolella sydänleikkauksen, josta maksoin vajaat 100 euroa.
Olen saanut lääkkeeni ilmaiseksi apteekista.
Poliisit joiden kanssa olen asioinut ovat aina olleet asiallisia ja ns. tolkun immeisiä. Jos rettelöin niin saan pamppua, jos olen kunnolla saan asiallista kohtelua.
Minä en ole koskaan saanut lääkkeitä ilmaiseksi apteekista. En edes niitä lääkkeitä jotka ovat 100 % korvattavia.
Viimeksi kun sairaalassa vuosikontrollissa (jonka hoiti sairaanhoitaja lääkäripulan takia), sain siitä yli 40 € laskun. Kontrollissa ei tehty mitään toimenpiteitä. Hoitaja vaan kyseli millainen vointini on ollut ja tarvitseeko lääkereseptejä uusia.
Ai niin, kerran olen saanut lääkkeet ilmaiseksi apteekista. Se tapahtui kun olin lomamatkalla Italiassa ja lapselle piti hakea lääkekuuri. Päivystävä lääkärikään ei maksanut mitään kun mentiin siellä julkiselle, eikä ykstyiselle vakuutusyhtiön suosittelemalle lääkärille. Eikä jouduttu edes jonottamaan.
Italian lääkärikasku lähetettiin kyllä Suomeen, luulin kaikkien tuollaisen tietävän. Viimeksi (Suomessa) päivystyksessä käydessäni ei tarvinnut jonottaa kuin hetken. Niin röntgen- kuin muut hoitajat, samoin kuin lääkäri olivat ystävällisiä ja käsittääkseni asiantuntevia.
Tulli mm. kerää veroja eli varoja meille kaikille ja olisi hyvä, ettei nuuskaa pääsidi lsinkasn tänne, on se sikseen petollisen vaarallista (tuottaa myös lisää kuluja yhteiskunnalle ja murhetta ihmisille).
Mitä ns. sääntö-Suomeen tulee, niin niitä sääntöjä ja rajoituksia olisi paljon vähemmän jos jokainen itse toimisi järkevästi, ettei joka asiaa tarvitsisi erikseen säännellä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään julkisella puolella töissä olevan, joka ei haluaisi työpäivän aikana tehdä mitään, mutta tietenkin työpaikkansa haluaa pitää! Hänellä on tietyt perustyötehtävät jotka pitäisi saada vallan mainiosti hoidettua työpäivän aikana. Niihin menee n. 50% työajasta. Jäljellä olevan työajan täyttämiseksi hänelle on lisäksi annettu muutamia sopivia työtehtäviä, ei mitään kovin rankkaa tai työnkuvaan kuulumatonta. Kauhea märinä joka päivä, että miksi minun pitää tehdä, miksi minun pitää tehdä. No siksi, että sinun pitäminen työpaikassa olisi järkevää! Työntekijän palkkaaminen on kulu, ja on ihan kohtuullista että vaaditaan että työaikana tehdään töitä. Hän on kuitenkin jokaisesta työtehtävästä erikseen muistanut sanoa, miten se "ei kuulu hänen tehtäviinsä". Länkyttää vähän jokaisen kanssa vuorotellen, pitkät juttutuokiot päivittäin siitä miten rankkaa on. Parhaimmillaan muistuttaa vielä päälle, ettei ehdi tehdä kaikkea. No, ehtisi varmaan paremmin jos ei tönöttäisi puolta tuntia höpöttelemässä mm. minun huoneessani. Sitten vielä valittaa, kun organisaatiossa on vähennetty työntekijöitä (eläköitymisten avulla), ja vastuuta on tuotu ulkopuolisilta tahoilta takaisin organisaatiolle. Minusta ihan perusteltua, että hoidamme omat asiamme itse emmekä vaadi muita tekemään ilmaiseksi. Siis, mitäänkö hänen ei tarvitsisi töissä tehdä, mutta työpaikan pitäisi silti säilyä? Ihmettelen, miten hän saa olla edelleen töissä täällä, mutta ehkä irtisanominen on sitten niin vaikeaa. Toisaalta, jos niin käy, kukaan halua todistaa sitä marttyyrikohtausta...
Taitaa olla vanhempi työläinen tämä valittaja? Seuraava askel on jatkuva saikutus ja vapaiden maksimointiahan hän varmasti jo harrastaakin. Minäkin tiedän näitä jatkuvasta migreenistä tai omituisista oireista kärsiviä burnouttaajia.
Minusta julkinen sektori on hyvä juttu, mutta sitä voisi järkeistää katsomalla tehokkuusmallia yrityksistä.
Toinen, minkä voisi järkeistää, on korvamerkityt rahat.
En ymmärrä, että jos esim. henkilöstön virkistämiseen on korvamerkitty summa X, sitä ei voi käyttää mihinkään muuhun. Entäs, jos kukaan ei halua mitään pakollista virkistelyä? Pakkorahankäyttöä on julkisella paljon. Sydäntä pistää, kun tietää monia kohteita, joihin se raha olisi tervetullut, mutta kun sitä ei voi siirtää.
Vierailija kirjoitti:
Jaa... En minä maksa mitään yleveroa.
Olen saanut julkisella puolella sydänleikkauksen, josta maksoin vajaat 100 euroa.
Olen saanut lääkkeeni ilmaiseksi apteekista.
Poliisit joiden kanssa olen asioinut ovat aina olleet asiallisia ja ns. tolkun immeisiä. Jos rettelöin niin saan pamppua, jos olen kunnolla saan asiallista kohtelua.
Julkisella puolella suurin osa hoidon kuluista menee verovaroista. Tavallinen tekonivelleikkaus on ainakin 10 000 euroa ja varmaan sepelvaltimoiden ohitusleikkaus maksaa saman verran. Tehohoito maksaa parituhatta euroa päivässä ja tavallinen osastohoito sairaalassa pari sataa euroa jokainen päivä.
Löytyy monia kalliita lääkkeitä joista potilas maksaa vain murto-osan. Esimerkiksi myelooman hoitoon käytettävissä lääkkeissä vuosikustannus on yli 50 000 euroa ja potilas maksaa enintään 600 euroa vuodessa.
Harva ajattelee näitä julkisen sektorin asioita tältä pohjalta kun kaiken on oppinut saamaan valmiina.
Voi kun on kamalaa. Onneksi täältä sentään pääsee poies kärsimästä. Muuta Aasiaan, siellä on ahkeruus arvossaan! T. Yrittäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vaan kun toi loissektorion saavuttanut enemmistön, niin mikään ei estä tota syöpää leviämästä.
Jep. Seuraavan laman tullen rahat sitten loppuvat (koska viime laman aikana tämänkin touhun tuottavuus laski samalla kun palkkasumma nousu). Sitten on IMF ja kumppanit leikkaamassa tätä meidän virkamieslaardia meidän puolestamme. Sitten osoitetaan mieltä AY-turjakkeiden kanssa, että porvarien vika kun eivät tämä vero- ja sääntelysatsi niskassaan kehittäneet uutta Nokiaa jota tämä kaikki ”välttämätön” voidaan rahoittaa.
Ja voin kertoa, että kyseinen laardi leikataan seuravaalla tavalla:
- luokkakoko 50 oppilasta
- terkkariin ei pääse, koska lääkäreitä on 1kpl/20 000 asukasta
- mummut työnnetään sukulaisten hoitoon ja hoitajat veks
- poliisia näkee ainoastaan liikenteenvalvonnassa tuomassa rahaa
- palokunnat keskitetään maakuntakeskuksiin
- sosiaalituet yms. lasketaan 20%
Mihin ei kosketa:
- hallintovirkamiehiin, koska he saavat päättää, mistä säästetään...
hohhoijaaa....
Rakas pikku ap. Olet siis sitä mieltä että työkkärin tädit, ely-keskuksen sedät ja ne tuhmat verottajat keksii ihan sinun kiusaksi rajoituksia ja asetuksia? Ihan itkettää sinun poloisen puolesta. Kirjoitetaan yhdessä Hannu Karpolle.
Eiköhän nämä perustu lakiin joka ainakin minun muistin mukaan ennen laadittiin eduskunnassa.
Turhaa byrokratiaa pitäisi karsia ehdottomasti. Tosin se ei ole ihan helppoa, koska jo EU tuo meille tiettyjä velvotteita.
Kuitenkin jos juttu lähtee sitä pohjalta, että koko julkinen sektori on perseestä, niin eipä voi avautumiselta paljoa odottaa. Vähän sama kuin sanoisi, että Suomi on perseestä ja sitten heittelisi pari yksittäistä kokemusta perusteluna mielipiteelleen.
Julkinen sektori on niin laaja käsite, ettei sitä voi mitenkään niputtaa yhteen läjään, koska se pitää sisällään lähes kaiken.
No joo, trollihan se tämäkin, tosin huono sellainen.
Väsähtänyt EK-trolli taas. Tärkeintä oli varmaan saada ajettava asia tiivistettyä otsikkoon, että jonkinlainen vaikutus saataisiin aikaan myös niiden somessa aikaansa viettävien suhteen, jotka vaan satunnaisesti silmäilevät keskustelujen etusivuja.
Lisäksi trigger warning -ilmaisun käyttäminen kuulostaa teennäiseltä ja päälleliimatulta suomenkielisessä ympäristössä. Ihan pitää etukäteen varoittaa maailmankuvan järkkymisestä, hoh hoijaa sentään.
Kannattaa sitten tosiaan muuttaa Yhdysvaltoihin. Siellä saat kokeilla, mitä on olla oman onnen seppä. Siellä et se varsinaisesti valtiolta juuri mitään tukea. On se niin ihana maa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa... En minä maksa mitään yleveroa.
Olen saanut julkisella puolella sydänleikkauksen, josta maksoin vajaat 100 euroa.
Olen saanut lääkkeeni ilmaiseksi apteekista.
Poliisit joiden kanssa olen asioinut ovat aina olleet asiallisia ja ns. tolkun immeisiä. Jos rettelöin niin saan pamppua, jos olen kunnolla saan asiallista kohtelua.
Julkisella puolella suurin osa hoidon kuluista menee verovaroista. Tavallinen tekonivelleikkaus on ainakin 10 000 euroa ja varmaan sepelvaltimoiden ohitusleikkaus maksaa saman verran. Tehohoito maksaa parituhatta euroa päivässä ja tavallinen osastohoito sairaalassa pari sataa euroa jokainen päivä.
Löytyy monia kalliita lääkkeitä joista potilas maksaa vain murto-osan. Esimerkiksi myelooman hoitoon käytettävissä lääkkeissä vuosikustannus on yli 50 000 euroa ja potilas maksaa enintään 600 euroa vuodessa.
Harva ajattelee näitä julkisen sektorin asioita tältä pohjalta kun kaiken on oppinut saamaan valmiina.
Niin...
En ikinä ole kieltänyt paljonko terveydenhoito maksaa. Esim. minun sydänleikkaus maksoi n. 35000 - 40000 euroa plus tehohoito ym. osasto vuorokaudet päälle. Mutta minä saan kuukaudessa käteen n. 520€ vuokran jälkeen. Itse maksoin sen 100€ itse leikkauksesta plus muusta. Mitään ei saa ilmaiseksi mutta ajatellaan sitä joka tienaa sen 3000€ kuukaudessa miinus verot käteen jää se 1900€ hän maksaa siitä samasta leikkauksesta minkä minä kävin 600€. Eikö se ole reilua?
Ai niin kuka maksoi minun sydänleikkauksen? Ja kuka maksoi palkansaajan leikkauksen? Veronmaksajat koska sairaanhoitopiiri laskuttaa potilaan kotikuntaa ihan täydellä taksalla.
Suomen malli on ihmisarvon mukainen verrattuna USAn malliin, jossa esim. vakavasti sairastunut joutuu neuvottelemaan vakuutusyhtiön kanssa, saako tarvitsemaansa hoitoa. Joskus vakuutusyhtiöltä tulee kirje, ettei hoitoa, esim. lääkettä enää makseta, eli hoito loppuu kesken. Jotkut pitkäaikaissairaat ovat menettäneet kotinsakin.
Ainakin suurin osa Suomen julkisen sektorin palveluista on tärkeitä ja perusteltuja. Sen ymmärrän, että kritisoidaan universaaleja tukia, siis sitä ideaa, että tarpeeseen katsomatta kaikille räpsähtää joku tuki tilille, myös varakkaille.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Yhtä lailla yksityisellä tehdään turhaa työtä. Myydään ihmisille turhaa paskaa, jota he eivät oikeasti tarvitse (=luodaan keinotekoisia tarpeita) jne. Enkä julkisellakaan syyttäisi ehkä tavan toimihenkilöä, mutta asiantuntijataso on paikoin paisunut. On yliasiantuntijaa, johtavaa erityisasiantuntijaa; tarkastajaa, tarkastajan tarkastajaa, tarkastajan tarkastajan tarkastajaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ELYjen suhteen olen samaa mieltä. Mitä ihmettä se kuuluu julkiselle sektorille, mihin minä maalit ja liuottimet säilön. Jos siinä sattuu olemaan joki vieressä, niin voi voi sentään. Turhaa kyttäämistä.
Just näin. Tuomalla esiin jokaisen mahdollisen teoreettisen uhkan määrätietoisesti tiskiin ja maalailemalla kauhukuvia saadaan joka jumalan elämän osa-alue sääntelyn piiriin. Toimeen tultiin toki kitkutellen vuosikymmeniä ilmankin, mutta kyllähän nyt korkeakoulutettuja tarkastajia ja kehityspäälliköitä on oltava. Koska varaahan on!
Tämä jokaiseen mitä mielikuvituksellisimpaan teoreettiseen riskiin ja kaikille elämän alueille ulottuva toiminta tukahduttaa jo yritteliäisyyttä, työtekoa ja nostaa sietämättömästi elämisen kustannuksia. Tuo säädösten tuoma kustannusten nousu on jo nostanut elin kuluja sietämättömästi.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä lailla yksityisellä tehdään turhaa työtä. Myydään ihmisille turhaa paskaa, jota he eivät oikeasti tarvitse (=luodaan keinotekoisia tarpeita) jne. Enkä julkisellakaan syyttäisi ehkä tavan toimihenkilöä, mutta asiantuntijataso on paikoin paisunut. On yliasiantuntijaa, johtavaa erityisasiantuntijaa; tarkastajaa, tarkastajan tarkastajaa, tarkastajan tarkastajan tarkastajaa jne.
Jokainen julkisensektorin valkokaulusduunari ylijäämämaisteri on nykyään "erikoisasiantuntija".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa... En minä maksa mitään yleveroa.
Olen saanut julkisella puolella sydänleikkauksen, josta maksoin vajaat 100 euroa.
Olen saanut lääkkeeni ilmaiseksi apteekista.
Poliisit joiden kanssa olen asioinut ovat aina olleet asiallisia ja ns. tolkun immeisiä. Jos rettelöin niin saan pamppua, jos olen kunnolla saan asiallista kohtelua.
Minä en ole koskaan saanut lääkkeitä ilmaiseksi apteekista. En edes niitä lääkkeitä jotka ovat 100 % korvattavia.
Viimeksi kun sairaalassa vuosikontrollissa (jonka hoiti sairaanhoitaja lääkäripulan takia), sain siitä yli 40 € laskun. Kontrollissa ei tehty mitään toimenpiteitä. Hoitaja vaan kyseli millainen vointini on ollut ja tarvitseeko lääkereseptejä uusia.
Ai niin, kerran olen saanut lääkkeet ilmaiseksi apteekista. Se tapahtui kun olin lomamatkalla Italiassa ja lapselle piti hakea lääkekuuri. Päivystävä lääkärikään ei maksanut mitään kun mentiin siellä julkiselle, eikä ykstyiselle vakuutusyhtiön suosittelemalle lääkärille. Eikä jouduttu edes jonottamaan.
Mutta kai tiedät, että Suomi maksoi käyntisi Italialle? Eläkeläiset saa tai ainaki sai ennen.espanjalaisen systeemin mukaan ilmaiset lääkkeet siellä. Suomi maksoi ne, vaikka ei Suomessa maksakaan.
Ennen julkinenpuoli toimi hyvin. Asikaspalvelijat osasivat asiansa ja antoivat oikeaa tietoa. Nykyään kukaan ei osaa mitään. Sairaalla ei ehditä hoitaa, eikä kouluissa saa kirjoja.
Et varmaan saa jos sinulla on varaa maksaa ne lääkkeet. Paljonkohan oikeasti maksaa se vuosikontrolli? Hieman enemmän kuin hieman yli 40 euroa.
Ja tottakai sinä sait muksun lääkkeet plus lääkärin ilmaiseksi Italiassa. Tarjoammehan jo täällä Suomessa ilmaista erikoissairaanhoitoa ns. turisteille.