Miksi jotkut tulevat aina kiusatuiksi mihin vaan menevätkin?

Itse olin sosiaalisesti arka, siis todella ujo, n. 30-vuotiaaksi asti. Se on piirre joka tuntuu ärsyttävän joitain ihmisiä valtavasti. Jokaisella työpaikalla oli 1-2, jotka otti minut silmätikuksi, muut olivat ihan mukavia ja heidän kanssaan pystyinkin rentoutumaan ja olemaan jopa sosiaalinen. Pahin oli eräs jenkeistä tullut akateeminen mies, hän ei kerta kaikkiaan sietänyt etten ole samanlainen hölösuu smalltalkkaaja kuin hän, mm. nauroi ja pilkkasi käytöstäni aivan vieraidenkin ihmisten kuullen.

Peruskoulussa ja amiksessa mua kiusattiin. Työelämässä en varsinaista kiusaamista ole kohdannut mutta olen aina ollut se ulkopuolinen tyyppi. Syy tähän on enimmäkseen itsessäni. Uudessa työpaikassa, uusien ihmisten seurassa olen ujo ja hiljainen, taannun jotenkin sen kiusatun pikkutytön tasolle joka joskus olin. Sitten kun pystyn olemaan oma itseni, on usein jo liian myöhäistä yrittää päästä mukaan työyhteisöön kun ensivaikutelma minusta on sellainen että "olen pieni hiiri joka haluaa vain paeta koloonsa". Vapaa-ajalla mulla ei ole mitään ongelmia tutustua uusiin ihmisiin ja luoda kaverisuhteita.

Mulla on ainakin sellainen ongelma, että olen tosi kiltin pellavapään näköinen. Kiusaajille tulee järkytyksenä, kun annankin takaisin. En tiedä, miten muuttaisin nätin ulkonäköni ja kivan luonteeni sellaiseksi, että osaisivat varoa mua kauempaakin ja ETUKÄTEEN, että välttyisin näiltä tilanteilta. Se ei auta että kierrän aktiivisesti kaikki kusipäät, jotenkin ne aina hakeutuu mun kimppuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, miksi joitakin ei kiusata koskaan? -ap

Kiusaisitko sinä sellaista ihmistä, joka pystyy pyörittämään sinua kuin märkää rättiä?

Väkivallan uhka on kaikista paras pelote.

Ei välttämättä. Useimmat muut vallan lajit ovat tehokkaampia. Vaikka miten pystyisit pyörittämään työnantajaasi kuin märkää rättiä, tämän taloudellinen valta sinuun on niin suuri, ettet tule tehneeksi sitä, ellet ole aivan poikkeuksellisen tyhmä. Sosiaalinen valta on myös tärkeää: Jos hakkaat kaveripiirin suosikin, päädyt vain entistä syrjäytyneemmäksi.

Vastauksia ovat siis sosiaalinen tai fyysinen ylivalta.

Tämän takia lätkäjoukkueiden kapteeneita ei kiusaa kukaan.

Kyllä niitäkin kiusataan.

Ujous ja hiljaisuus ovat sellaisia asioita, jotka saavat nämä ns. vahvemmat ja äänekkäimmät vastaansa. Itse olen melko ujo ja hiljainen, mutta en kuitenkaan tyhmä enkä jää kyllä sanattomaksi, jos joku alkaa pitämään sitä iän ikuista "sano sinäkin nyt jotain" "miksi olet aina hiljaa"... Tätä olen kohdannut muutamassa työpaikassa ja koen sen kiusaamiseksi, koska asia tuodaan negatiiviseen sävyyn esille esim. kahvipöydässä kaikkien kuullen. Sitten taivastellaan suureen ääneen, kun "ei se käy enää kahvilla meidän kanssa".

Normaalit ihmiset eivät näe asiassa mitään ongelmaa ja osaavat keskustella ja minäkin keskustelen heidän kanssa mielelläni. Nämä räväkät ja huutavat persoonat ovat niitä kiusaajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, miksi joitakin ei kiusata koskaan? -ap

Joko on hyvä onni tai sellainen asenne, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Itse asiassa toi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos innostaa psykopaatteja. Ne luulee ettei toinen vastustele yhtään, ja on unelmauhri, jota voi kiusata aina uudestaan. Vaikka on vaan rento, huoleton adhd.

Väkivalta lopettaa v*ttuilun. Vai mites se menikään?

Vierailija kirjoitti:

Ujous ja hiljaisuus ovat sellaisia asioita, jotka saavat nämä ns. vahvemmat ja äänekkäimmät vastaansa. Itse olen melko ujo ja hiljainen, mutta en kuitenkaan tyhmä enkä jää kyllä sanattomaksi, jos joku alkaa pitämään sitä iän ikuista "sano sinäkin nyt jotain" "miksi olet aina hiljaa"... Tätä olen kohdannut muutamassa työpaikassa ja koen sen kiusaamiseksi, koska asia tuodaan negatiiviseen sävyyn esille esim. kahvipöydässä kaikkien kuullen. Sitten taivastellaan suureen ääneen, kun "ei se käy enää kahvilla meidän kanssa".

Normaalit ihmiset eivät näe asiassa mitään ongelmaa ja osaavat keskustella ja minäkin keskustelen heidän kanssa mielelläni. Nämä räväkät ja huutavat persoonat ovat niitä kiusaajia.

Ei toi ole vielä kiusaamista, vaikka siltä sinusta tuntuukin. Yrittävät saada sut mukaan, tosin tahdittomasti.

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, että samanlaisen kohtelun saavista toiset tuntevat tulleensa kiusatuiksi ja toiset eivät. Tämä huomautus saa aikaan paskamyrskyn, vaikka on totta.

Voitko antaa esimerkin?

Jos sinun ulkonäköäsi haukutaan joka päivä ja samalla sinua tönitään päivästä toiseen se ei kaikkien mielestä olekaan kiusaamista?

Sosiaalinen valta on muuten hassu juttu. Mun kiusaaja näki sattumoisin mut tilanteessa, missä olin ison ihmisjoukon ympäröimä ja juttelin kaikkien kanssa (työtilanne). Olisitte nähneet sen ilmeen kiusaajan naamalla. Se oli kuin lyöty koira, hiipi häntä jalkojen välissä takavasemmalle naama norsun v*tulla. Se oli ihan helvetin vihasen näköinen, vaikka en sanonut enkä elehtinyt sille mitään siinä tilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, että samanlaisen kohtelun saavista toiset tuntevat tulleensa kiusatuiksi ja toiset eivät. Tämä huomautus saa aikaan paskamyrskyn, vaikka on totta.

Voitko antaa esimerkin?

Jos sinun ulkonäköäsi haukutaan joka päivä ja samalla sinua tönitään päivästä toiseen se ei kaikkien mielestä olekaan kiusaamista?

No mä esim. vaan nauraisin tolle. Mua on kiusattu niin pahasti, ettei toi tuntuisi missään. Tönisin takaisin.

Tää onkin jännä juttu. Mua ei aina ole kiusattu, mutta toisinaan. Koulussa ei kiusattu. Nyt sain viimein sen poikki sillä, että aloin sanoa vastaan ja katkoin välit sellaisten kanssa, joilla on taipumusta kiusata minua.

Suoristin selkäni ja heitin sanoja vastaan. Tärkein niistä on ei. Toinen: asia ei kuulu sinulle. Aiemmin aloin selittää ja perustella. Nyt en enää tee niin. Arvostukseni nousi huimasti.

Entäs kun eräs ihminen näkee kaikkialla kiusaamista. Sitten piikittelee takaisin vaikkei kukaan mitään hänelle pottuilisikaan. Ottaa kaiken häntä vastaan kohdistettuna. Ihan vaikkapa kutsun:"Tule kahville." "No mua ei kuule tarvitse käskyttää, osaan tulla ihan itsekin!"

Sellaista työpaikkaa ei hänellä koskaan ole ollutkaan, missä ei olisi ollut "hirveä pomo tai sairas työyhteisö".

Minusta tässä ihmisessä itsessään on vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää muistaa, että samanlaisen kohtelun saavista toiset tuntevat tulleensa kiusatuiksi ja toiset eivät. Tämä huomautus saa aikaan paskamyrskyn, vaikka on totta.

Voitko antaa esimerkin?

Jos sinun ulkonäköäsi haukutaan joka päivä ja samalla sinua tönitään päivästä toiseen se ei kaikkien mielestä olekaan kiusaamista?

No mä esim. vaan nauraisin tolle. Mua on kiusattu niin pahasti, ettei toi tuntuisi missään. Tönisin takaisin.

Ai jaa. Eli kiusaamista on vain se, minkä simä määrittelet kiusaamiseksi. Ei ihme sitten, että kiusaajiakin on niin paljon kun tuollainenkin olisi vaan hauskaa jonkun mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Peruskoulussa ja amiksessa mua kiusattiin. Työelämässä en varsinaista kiusaamista ole kohdannut mutta olen aina ollut se ulkopuolinen tyyppi. Syy tähän on enimmäkseen itsessäni. Uudessa työpaikassa, uusien ihmisten seurassa olen ujo ja hiljainen, taannun jotenkin sen kiusatun pikkutytön tasolle joka joskus olin. Sitten kun pystyn olemaan oma itseni, on usein jo liian myöhäistä yrittää päästä mukaan työyhteisöön kun ensivaikutelma minusta on sellainen että "olen pieni hiiri joka haluaa vain paeta koloonsa". Vapaa-ajalla mulla ei ole mitään ongelmia tutustua uusiin ihmisiin ja luoda kaverisuhteita.

Aiemmassa ketjussa puhuttiin siitä miksi suomalaiset ovat niin epäsosiaalisia ja juroja, ja samantyylistä vastausta oli mitä aion alla sanoa. En puolusta kiusaamista missään nimessä vaan puhun siitä, miten kiusaamista voisi välttää jos kasvatamme lapsemme sosiaalisiksi ja reippaiksi.

Muissa maissa opetetaan käytöstavat virallisemmin kuin Suomessa. Se nyt vaan on kylmä totuus että jokaisen työnkuvaankin kuuluu olla REIPAS ja antaa HYVÄ ENSIVAIKUTELMA ihmisille, vaikka ei huvittaisi. Suomessa ihmiset ovat itsekeskeisiä ja kuvittelevat että "ei kuulu mun työnkuvaan puhua ihmisille" ja vastaavaa. Kyse on työYHTEISÖSTÄ. Jos yksi ihminen on epäsosiaalinen eikä edes pysty normaaliin jutteliin työkavereiden kanssa, totta kai sitä joutuu erakoksi ja ihmiset ihmettelevät. Negatiivinen ja erakko ihminen myrkyttää monen työilmapiirin.

Eli sen tyyppisille ihmisille kuin jota lainasin yllä, sitä pitäisi vaan pakottaa itsensä alussa tekemään kontakteja jos aikoo tehdä töitä KUNNOLLA. Itse olen täysi introvertti, mutta ulkomailla töissä ollessani luin kenttää ja ymmärsin että ei sitä tehdä asioita aina kuten itse haluaa. Ensimmäisenä päivänä reippaasti esittelemään itsensä työkavereille, managereille jne., ja siitä lähtee. Todella epätodennäköistä että tulee kiusatuksi jos tuollaisella asenteella aloittaa työpaikassa, ellei ole sitten täysin psykoja kollegoita.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, miksi joitakin ei kiusata koskaan? -ap

Kun ajattelen omia kouluaikoja, niin ei minulla ollut koskaan erityistä tarvettta miellyttää kaikkia vaan minulle riitti ne omat hyvät kaverit. Peruskoulussa ja lukiossa parhaat kaverini asuivat lähellä naapuritaloissa tai vähintäänkin samassa kaupunginosassa. Olin varsin hyvä sekä lukuaineissa että urheilussa ja meillä oli hyvä tiivis kaveripiiri. Ei minulle ollut mitään erityisiä ongelmia muidenkaan luokkatovereiden kanssa vaikka vietinkin pääasiassa aikaa siinä poikajengissä, jossa kaikki halusivat olla hyviä koulussa. Lukioaikaisista kavereista kaikki menivät suoraan yliopistoon, ja yhdestä tuli diplomi-insinööri, yhdestä arkkitehti, yhdestä juristi ja minusta filosofian maisteri.

Varmaankin yliopiston kuppilakulttuuri ja netin englanninkieliset livechat-ohjelmat tekivät minusta vanhemmiten sosiaalisemman kuin mitä olin nuorempana. Kun olen ollut mm. määräaikaisissa työsuhteissa,  niin useimmissa työpaikkoissa on ollut ihan hyvä henki enkä ole pyrkinyt mitenkään eristäytymään omiin oloihin vaan olemaan puheväleissä koko henkilökunnan kanssa siivoojista paikan ylimpään johtoon asti. Siis riippumatta siitä liittyykö heidän tekeminsä mitenkään omiin työtehtäviini. Ei minulla ole ollut akateemisesti koulutettuna miehenä ole ollut mitään mainittavia ongelmia esimerkiksi naispomojen kanssa, joiden joukossa on ollut mm. professoreja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Peruskoulussa ja amiksessa mua kiusattiin. Työelämässä en varsinaista kiusaamista ole kohdannut mutta olen aina ollut se ulkopuolinen tyyppi. Syy tähän on enimmäkseen itsessäni. Uudessa työpaikassa, uusien ihmisten seurassa olen ujo ja hiljainen, taannun jotenkin sen kiusatun pikkutytön tasolle joka joskus olin. Sitten kun pystyn olemaan oma itseni, on usein jo liian myöhäistä yrittää päästä mukaan työyhteisöön kun ensivaikutelma minusta on sellainen että "olen pieni hiiri joka haluaa vain paeta koloonsa". Vapaa-ajalla mulla ei ole mitään ongelmia tutustua uusiin ihmisiin ja luoda kaverisuhteita.

Aiemmassa ketjussa puhuttiin siitä miksi suomalaiset ovat niin epäsosiaalisia ja juroja, ja samantyylistä vastausta oli mitä aion alla sanoa. En puolusta kiusaamista missään nimessä vaan puhun siitä, miten kiusaamista voisi välttää jos kasvatamme lapsemme sosiaalisiksi ja reippaiksi.

Muissa maissa opetetaan käytöstavat virallisemmin kuin Suomessa. Se nyt vaan on kylmä totuus että jokaisen työnkuvaankin kuuluu olla REIPAS ja antaa HYVÄ ENSIVAIKUTELMA ihmisille, vaikka ei huvittaisi. Suomessa ihmiset ovat itsekeskeisiä ja kuvittelevat että "ei kuulu mun työnkuvaan puhua ihmisille" ja vastaavaa. Kyse on työYHTEISÖSTÄ. Jos yksi ihminen on epäsosiaalinen eikä edes pysty normaaliin jutteliin työkavereiden kanssa, totta kai sitä joutuu erakoksi ja ihmiset ihmettelevät. Negatiivinen ja erakko ihminen myrkyttää monen työilmapiirin.

Eli sen tyyppisille ihmisille kuin jota lainasin yllä, sitä pitäisi vaan pakottaa itsensä alussa tekemään kontakteja jos aikoo tehdä töitä KUNNOLLA. Itse olen täysi introvertti, mutta ulkomailla töissä ollessani luin kenttää ja ymmärsin että ei sitä tehdä asioita aina kuten itse haluaa. Ensimmäisenä päivänä reippaasti esittelemään itsensä työkavereille, managereille jne., ja siitä lähtee. Todella epätodennäköistä että tulee kiusatuksi jos tuollaisella asenteella aloittaa työpaikassa, ellei ole sitten täysin psykoja kollegoita.

Totta kirjoitat, mutta minusta Suomessa pitäisi myös tehdä selväksi, että kaikkien tulisi pyrkiä siihen, että muut otetaan osaksi ryhmää. Ulkomailla käytöstapoihin kuuluu itsestään selvänä toisten positiivinen huomioon ottaminen. Suomessa kateus ja haukunta kai kuuluu jo perustapoihin.

Koulukiusaaminenhan on henkistä väkivaltaa ja valitettavan yleistä. Siihen pitäisi puuttua, ettei vammauteta henkisesti isoa osaa ikäluokasta, jopa rikoslain uhalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujous ja hiljaisuus ovat sellaisia asioita, jotka saavat nämä ns. vahvemmat ja äänekkäimmät vastaansa. Itse olen melko ujo ja hiljainen, mutta en kuitenkaan tyhmä enkä jää kyllä sanattomaksi, jos joku alkaa pitämään sitä iän ikuista "sano sinäkin nyt jotain" "miksi olet aina hiljaa"... Tätä olen kohdannut muutamassa työpaikassa ja koen sen kiusaamiseksi, koska asia tuodaan negatiiviseen sävyyn esille esim. kahvipöydässä kaikkien kuullen. Sitten taivastellaan suureen ääneen, kun "ei se käy enää kahvilla meidän kanssa".

Normaalit ihmiset eivät näe asiassa mitään ongelmaa ja osaavat keskustella ja minäkin keskustelen heidän kanssa mielelläni. Nämä räväkät ja huutavat persoonat ovat niitä kiusaajia.

Ei toi ole vielä kiusaamista, vaikka siltä sinusta tuntuukin. Yrittävät saada sut mukaan, tosin tahdittomasti.

Kyllä se on kiusaamista siinä vaiheessa, kun asia otetaan esille kaikkien kuullen kahvipöydässä ja vielä sellaiseen pilkalliseen sävyyn. Mitähän tällainen äänekäs tuumisi, jos hänelle sanoo takaisin, että "pitäisit sinäkin sen pääsi kiinni joskus" tai "ketään ei kiinnosta tuo sinun jatkuva paskanjauhanta"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, miksi joitakin ei kiusata koskaan? -ap

Joko on hyvä onni tai sellainen asenne, että toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tällainenhan edellyttäisi, että kaikkia kiusataan, mutta vain toiset antavat sen vaikuttaa ja toiset eivät. Ei pidä ainakaan minun elämänkokemukseni (yli 60 vuotta) mukaan paikkansa. Esimerkiksi minua ei ole koskaan kiusattu, ei koulussa, ei opiskelupaikoissa, ei työpaikoilla.

Tunnistan kyllä yhden ihmistyypin, joka helposti joutuu ryhmän hylkimäksi, ulossuljetuksi: ihmiset, joilla ei ole tilannetajua. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi tällaista ihmistä pitää ryhtyä kiusaamaan? Kiusaaminenhan edellyttää aktiivista toimintaa, jolla pyritään tavalla tai toisella vahingoittamaan toista ihmistä. Minun on aina vähän käynyt sääliksi sellaiset ihmiset, jotka ovat sosiaalisesti kömpelöitä. Heille pitäisi osoittaa myötätuntoa, vaikka ei varsinaisesti edes jaksaisi viettää aikaansa heidän kanssaan. Minusta hyvä ohjenuora työelämän kiemuroissa on se ajatus, että sinun ei tarvitse rakastaa työkavereitasi, riittää kunhan siedät heitä.

Mua on kiusattu jokaisessa koulussa. Lyöty, potkittu pallolla päähän, haukuttu, levitelty perättömiä juoruja, jätetty porukasta pois, heitetty esim. saksia ja pyyhekumeja minua päin. Lista on loputon, tuossa on vain murto-osa siitä, mitä olen joutunut kokemaan. Vaihdoin kouluakin kiusaamisen takia, mutta se ei auttanut.

Syitä on monia, miksi juuri minua on kiusattu. Alakoulussa selektiivinen mutismi eli valikoiva puhumattomuus oli sellainen asia, mistä opettajat (diagnoosia ei ollut, joten varmaan luulivat, että olin tahallani vastaamatta) ja koko luokka (+oppilaat muilta luokilta) kiusasivat. Myös yläkoulussa eri koulussa siitä kiusattiin, koska jotkut sielläkin tiesivät minulla olleen sellaisen vaivan. Lisäksi minulla on Aspergerin syndrooma ja ADHD, eli en ole sosiaalisissa tilanteissa kotikentälläni.

Ulkonäöltäni en myöskään ole se kedon kaunein kukkanen. Siitäkin olen saanut kuulla. Läskiksi on nimitelty jopa BMI:n ollessa jotain 14, eli vaikeasti alipainoisena. Huvittavaa siinä on se, että ne kiusaajat oli itse paljon isompia kuin minä. :D Kun sanoin niille, että olen alipainoinen, niin ei mitään vaikutusta, sanoivat, että eivät usko. Olisi pitänyt sanoa takaisin heille se totuus, että itse ovat paljon lihavampia. Jostain syystä en niin kuitenkaan tehnyt, en varmaan halunnut olla ilkeä. Kun katson kuvia noilta ajoilta, niin en ymmärrä miten kukaan voi pitää luuta ja nahkaa lihavana.

Pukeutumistyylini ei myöskään ole kovin naisellinen, käytän ruutupaitoja ja löysiä housuja. Ehkä silläkin on ollut osansa. Yhdessä vaiheessa kiusattiin hiuksista. Kaikkia syitä ne löytää.

Kiusaaminen on mielestäni maailman pahimpia asioita. Ei mun tapauksessa ainakaan ollut kyse siitä, että ottaisin kaiken sanomisen kiusaamisena. Ei esim. fyysinen väkivalta jätä paljoa mielikuvituksen varaan, kyllä se ihan oikeaa kiusaamista on. En hyväksy kiusaamista ollenkaan. Se on väkivaltaa, ei mikään mielipidekysymys.