Kun on heittänyt 15 vuotta elämästään hukkaan tekemättä paljon mitään, niin miten tästä voi nousta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on pahinta, kun masennuksen jälkeen yrittää lämmitellä välejä vanhoihin kavereihin ja huomaa, että ketään ei kiinnosta tavata

Varmasti näin on, mutta jokaisella on omat murheensa. Ehkä niillä entisillä kavereilla on nyt masennusta tai muuten sellainen elämäntilanne, etteivät jaksa alkaa kaveeraamaan ihmisen kanssa, joka hävisi heidän elämästään vuosia aiemmin.

Tuntuu että ketjussa kaikista ymmärtäväisimmät kommentit tulevat niiltä jotka ovat kokeneet Ap:n tilanteen. Kyllähän on jotain kylmiä faktoja, kuten tämä, mutta pahaltahan se tuntuu että aika on etäännyttänyt kavereista ja on yksin. Eikä edes ole ehkä kyse siitä mitä niiden kavereiden elämässä on vaan että ihmiset saattaavat muuttua aika nopsaankin ja että oma masennus oli tarpeeksi rikkomaan ihmissuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on pahinta, kun masennuksen jälkeen yrittää lämmitellä välejä vanhoihin kavereihin ja huomaa, että ketään ei kiinnosta tavata

Varmasti näin on, mutta jokaisella on omat murheensa. Ehkä niillä entisillä kavereilla on nyt masennusta tai muuten sellainen elämäntilanne, etteivät jaksa alkaa kaveeraamaan ihmisen kanssa, joka hävisi heidän elämästään vuosia aiemmin.

Enemmän se tuntuu olevan sitä, että ovat menneet elämässään eteenpäin eikä mulle enää ole tilaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on pahinta, kun masennuksen jälkeen yrittää lämmitellä välejä vanhoihin kavereihin ja huomaa, että ketään ei kiinnosta tavata

Varmasti näin on, mutta jokaisella on omat murheensa. Ehkä niillä entisillä kavereilla on nyt masennusta tai muuten sellainen elämäntilanne, etteivät jaksa alkaa kaveeraamaan ihmisen kanssa, joka hävisi heidän elämästään vuosia aiemmin.

Enemmän se tuntuu olevan sitä, että ovat menneet elämässään eteenpäin eikä mulle enää ole tilaa

Sunkin pitää mennä eteenpäin ja etsiä uusia ystäviä. Jos ollaan vuodet oltu erossa, niin ei sitä yhteistä enää luonnollisesti paljon ole. Se on ihan normaalia, eikä kannata ottaa henkilökohtaisesti. Kaikki eivät myöskään osaa käsitellä läheisen sairastumista ja kaikkoavat siksi. 

Voihan määrittää monella tavoin, muistan jonkun puhuneen tuosta "tämä aika on mennyt hukkaan", ei hän kuitenkaan ollut omien tavoitteidensa perässä koskaan, enemmän jonkun toisten.

Yleensä kun on jokin tavoite, ei aika mene hukkaan mielestäni.  Kuten oli hänelläkin.

Jos ne kaverit ovat menneet eteenpain, niin onhan se surullista.  Kuitenkaan kaikki ihmiset eivat ole tarkoitettuja pysymaan sun tai kenenkaan elamassa ikuisesti.  Jotkut ystavat on vaan tietylle ajalle,  ja sitten ihmiset/olosuhteet muuttuvat ja ei ole mahdollista olla samalla tavalla laheinen.  Kuitenkin elamalla on janna keino heittaa uusia ihmisia meidan polulle,  silloin kun vahiten odottaa.  Avaa itsesi, ja ala puhumaan ihmisille.  Ehka joku harrastus/ kurssi voisi toimia?  Tai vaikka paikallinen yhdistys/juoksuseura tms?   Mahdollisuuksiahan on rajattomia!

 Ma olen se ulkomailla asuva ja kokemuksesta tiedan,  etta ystavat on jaadakseen jos ovat oikeanlaisia.  Naan mun vanhoja kavereita ehka tsakalla  kerran vuodessa ja jatketaan juttua kuin mikaan ei olisia muuttunut.  Jotkut taas ottavat yhteytta lahinna silloin kun tarvitsevat ilmaista majapaikkaa kaupungissani,  ja heidan kanssaan en jaksa vaivautua enaa.  Alkuaikoina taalla ulkomailla jouduin kovasti turvautumaan nettiin ja facebookin apuun.  Kavereiden hankinta oli vahan kuin nettideittailua.  Kaytte drinksuille tms ja katsotte etta synkkaako kaverimielessa.  Vahan outoa ehka aluksi,  mutta sitten siita tuli normaalia.  Ja tama todella kannatti .  tsemppia!

Vierailija kirjoitti:

Miten saisin pois elämästäni 15 vuotta lapsiperhe-elämää? Olisin öky jos olisin sinkku. Murheensa kullakin.

Haluaisit olla öky? Minä olen öky, ilman perhettä. Raha ei lämmitä, haluaisin perheen.

Me too, 10-15 vuotta mennyt hukkaan. En tiedä miten tästä noustan, tuntuu että kohdallani ei mitenkään.

Jeesuksessa ainoa todellinen toivo kirjoitti:

Kohtalotovereita syystä ja toisesta löytyy, jos se yhtään lohduttaa.  Elämä mennyt siis ns. hukkaan.

Yritä tsempata, kun nyt olet päätynyt tajuamaan tilanteesi - vielä voit saada hyviä asioita elämääsi.

Millainen se elämä pitää olla ettei se ole mennyt hukkaan?

Mitkä ovat arvokkaan elämän mittarit?

Nykyään tuollaisesta on ehkä helpompi nousta kuin ennen, koska niin moni muukin joutuu aloittamaan alusta useampiakin kertoja, kun työt yksinkertaisesti loppuvat.

Hyväksymällä, että on parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Varmaan ajattelit jo 10 vuotta sitten, että on liian myöhäistä aloittaa mitään? Kuitenkin nyt 5 vuotta myöhemmin sinulla voisi olla jo vaikka tutkinto.

Vierailija kirjoitti:

Jeesuksessa ainoa todellinen toivo kirjoitti:

Kohtalotovereita syystä ja toisesta löytyy, jos se yhtään lohduttaa.  Elämä mennyt siis ns. hukkaan.

Yritä tsempata, kun nyt olet päätynyt tajuamaan tilanteesi - vielä voit saada hyviä asioita elämääsi.

Millainen se elämä pitää olla ettei se ole mennyt hukkaan?

Mitkä ovat arvokkaan elämän mittarit?

Moni ihminen ei ole saanut kokea asioita, jotka ihan keskimäärinkin tekevät ihmisistä onnellisia ja tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä.  Niin kyllä se on henkisesti kuluttavaa ja syrjäyttävää.  Ja ihminen on oman elämänsä ja kokemuksensa paras asiantuntija.

Klassinen Maslow'n hierakia kertoo jo aika paljon...:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow%E2%80%99n_tarvehierarkia

Joillakin kaikki on mennyt huonosti jopa lapsuudesta asti ja jos sittemmin esim. sairaudet yms. vaivanneet, estäneet - niin ei ole paljon kerrottavaa, vaan hukkaanhan se elämä tuntuu silloin menneen ja saman menon jatkuessa loppuun asti, niin kuolessa elämä sitten ns.  vain palautetaan käyttämättömänä ;)  Maallisen elämän näkökulmasta kaikki voi olla menetetty, eikä mitään hyvää ja ihmistä tyydyttävää ole jäänyt käteen.

Vierailija kirjoitti:

Hyväksymällä, että on parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Varmaan ajattelit jo 10 vuotta sitten, että on liian myöhäistä aloittaa mitään? Kuitenkin nyt 5 vuotta myöhemmin sinulla voisi olla jo vaikka tutkinto.

Tuo on yksi potentiaalinen motivaattori, että kymmenen vuoden päästä tuntuu vielä pahemmalta, jos ei nyt yritä.  Ja aloittaja ilmeisesti kuitenkin suht nuori aikuinen vielä eli nyt on se viimeinen hetki , että pitää jättää vanha taa ja yrittää muuttaa elämänsä suuntaa.  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tyhjää "astiaa" on helpompi täyttää kuin jo valmiiksi täynnä olevaa.

Vierailija kirjoitti:

Opiskelemalla

Näin minäkin neuvoisin. Terapialla, ehkä lääkkeillä ja opiskelemalla.

Sain nyt 35-vuotiaana kesken jääneet opintoni loppusuoralle ja työn. Toivoa siis oikeasti on. Olin jo itsekkin varma, että jään kela:n varaan loppuelämäkseni.

Minä aloittaisin hakemalla yliopistoon ja hankkimalla kunnollisen koulutuksen.

Vierailija kirjoitti:

Minä aloittaisin hakemalla yliopistoon ja hankkimalla kunnollisen koulutuksen.

Yliopisto-opinnot kuitenkin kestävät ja muut opiskelijat huomattavasti nuorempia...

- minä opiskelisin nopeasti ammatin, joka työllistää myös - näin pääsee ns. normaaliin elämään kiinni nopeammin, jos on ollut aikaisemmin vain neljän seinän sisällä kotonaan.  Opiskelijan köyhyyskin voi olla masentavaa aikuiselle.

Voi myös suorittaa ensin lyhyemmän ammatillisen tutkinnon, jopa oppisopimuksena ja jatkaa myöhemmin saman alan korkeakouluopintoja.

Toki jo son lahjakkuutta ja motivaatiota - niin kyllä sitä yliopistoonkin voi hakea ja vielä päästäkin.

Nopeus valttia vanhemmilla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aloittaisin hakemalla yliopistoon ja hankkimalla kunnollisen koulutuksen.

Yliopisto-opinnot kuitenkin kestävät ja muut opiskelijat huomattavasti nuorempia...

- minä opiskelisin nopeasti ammatin, joka työllistää myös - näin pääsee ns. normaaliin elämään kiinni nopeammin, jos on ollut aikaisemmin vain neljän seinän sisällä kotonaan.  Opiskelijan köyhyyskin voi olla masentavaa aikuiselle.

Voi myös suorittaa ensin lyhyemmän ammatillisen tutkinnon, jopa oppisopimuksena ja jatkaa myöhemmin saman alan korkeakouluopintoja.

Toki jo son lahjakkuutta ja motivaatiota - niin kyllä sitä yliopistoonkin voi hakea ja vielä päästäkin.

Ei ne nyt NIIN kauan kestä. Jos panostaa oikein kunnolla, voi selvitä niistä neljässä vuodessa. Vertauksena esimerkiksi AMK kestää vähintään sen neljä vuotta eikä siihen voi oikein vaikuttaa.

Mitä haittaa on siitä että opiskelukaverit on nuorempia?

Minä ryyppäsin 25 vuotta elämästäni. Ei ole paljoa muita muistoja niiltä ajoilta, kuin aamukrapulat ja kiireen töissä, että pääsee neljältä taas juomaan...

Mutta miten päästä töihin kun tyhjä CV? Se on se ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Minä ryyppäsin 25 vuotta elämästäni. Ei ole paljoa muita muistoja niiltä ajoilta, kuin aamukrapulat ja kiireen töissä, että pääsee neljältä taas juomaan...

Mulla meni bentsoissa parhaat vuodet.