Erityislapsen vanhemmat vähättelevät, painostavat ja syyllistävät

...niitä hoetaan hänelle, aivan kuin niitä hokemalla niistä tulisi totta."

Kännykkä vähän väänsi sanoja yllä.

Teidän olisi pitänyt olla jämäkämpiä jo aiemmin ja laittaa perheelle rajat. Teidän tehtävä on huolehtia teidän lapsesta, ei muista.

Olet oikeassa

Vierailija kirjoitti:

Yritetty on. On .monta kertaa sanottu suullisesti ja kirjallisesti, että nyt riittää. Emme halua olla teidän kanssa tekemisissä. Lapsetkin pelkäävät, kun ovikello soi. Onneksi portissa on näköpuhelin.

Koulukuraattorin valtuudet eivät yllä koulun ulkopuolelle kuulema ja poliisi on todennut, että "epämiellyttävään käytökseen" on rikosoikeudellisesti vaikea puuttua. Päinvastoin onpa yksi poliisi esittänyt, että haastamme riitaa, kun sanomme, että jättäkää meidät rauhaan, kun meidän luoksemme tullaan julkisissa paikoissa huutamaan ja jopa kulkutie pois tilanteesta suljetaan. Eikö siis saa yrittää poistua sinulle huutamaan tulevan henkilön luota? Pitäisikö jotenkin äänettömästi meditoiden siirtää itsensä pois tilanteesta? Kenties pitää kulkea vastamelukuullokkeet aina mukana ja laittaa ne vain tyynesti korville, kun mekastus alkaa. Saahan niitä myös lasten kokoa.

Sovittelussa olemme käyneet, tuloksetta. Maallikkosovittelijat itseasiassa esittivät, että meidän pitäisi tehdä kirjallinen tapaamissopimus siitä, että lapseni tulee säännöllisesti leikkiä tämän entisen eri luokalla olevan vuotta vanhemman erityislapsen kanssa, koska nämä toiset vanhemmat julistavat, että "lapset ovat parhaita ystäviä". Sopimusta ei syntynyt.

Parhaat ystävykset -väite ei pidä paikkaansa, koska lapsellamme on useita kavereita ja etenkin omalla luokalla oleva ystävä tuntuu olevan tärkeä. Mutta siitä ei välitetä, koska "se on vain meidän vanhempien syrjivä asenne".

Että näin. Lähestymiskieltoa kai sitten yritetään seuraavaksi. Epäilen, että todistajia voi tietenkin vaikea saada, vaikka heitä periaatteessa olisi, koska kukaan ei halua saada tätä kaksikkoa omaksi riesakseen. Ehkäpä julkisista tiloista olisi olemassa valvontakameran kuvaa ja pitää yrittää nauhoittaa seuraava tilanne.

Onko kokemuksia lähestymiskiellon hankkimisesta?

Intersektionalismi voi väärin käytettynä johtaa tämän kaltaiseen lopputulokseen. Eivät erirtislasten erityispiirteet ja niihin liittyvät mahdolliset haasteet katoa niitä vähättelrmälkä tai jättämällä ne aktiivisesti huomioimatta. Tämä voi johtaa siihen, että erityislapset eivät saa sellaista tukea, jota osa heistä tarvitsee. Ei kasvatusalan ammattilaisten tehtäviä saa ja voi ulkoistaa toiselle päiväkotilapselle ja hänen vanhemmilleen. Se ei ole integroitujen päiväkotiryhmien tarkoitus. Voi vapaaehtoisten NS. tukilasten määrä vähentyä, jos tämä viranomaisten suhtautuminen on käytäntö. Nämä räyhäävät erityislapset vanhemmat lienevät poikkeustapaus, jonka pohjalta ei voida yleistää.

Up

Kovin paljon tehty oletuksia tämän erityislapsen diagnoosista.

Aloittaja ei ole mielestäni liian vaativa, jos vaatii että oma lapsi on henkisesti ja fyysisesti jumalauta turvassa. On sairasta väittää muuta.

Jos nämä vanhemmat vähättelevät pään lyömisiä ja jättävät lapsen ilman valvontaa yksin uima-altaaseen, niin ehdottomasti heti homma seis!

Pahimmassa tapauksessa tukilapsella on aivovamma tai henki pois tuollaisessa ympäristössä.

Siis mitä helvettiä mä just luin!? kirjoitti:

Kovin paljon tehty oletuksia tämän erityislapsen diagnoosista.

Aloittaja ei ole mielestäni liian vaativa, jos vaatii että oma lapsi on henkisesti ja fyysisesti jumalauta turvassa. On sairasta väittää muuta.

Jos nämä vanhemmat vähättelevät pään lyömisiä ja jättävät lapsen ilman valvontaa yksin uima-altaaseen, niin ehdottomasti heti homma seis!

Pahimmassa tapauksessa tukilapsella on aivovamma tai henki pois tuollaisessa ympäristössä.

Miksi kaivoit esiin tällaisen vanhan ketjun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritetty on. On .monta kertaa sanottu suullisesti ja kirjallisesti, että nyt riittää. Emme halua olla teidän kanssa tekemisissä. Lapsetkin pelkäävät, kun ovikello soi. Onneksi portissa on näköpuhelin.

Koulukuraattorin valtuudet eivät yllä koulun ulkopuolelle kuulema ja poliisi on todennut, että "epämiellyttävään käytökseen" on rikosoikeudellisesti vaikea puuttua. Päinvastoin onpa yksi poliisi esittänyt, että haastamme riitaa, kun sanomme, että jättäkää meidät rauhaan, kun meidän luoksemme tullaan julkisissa paikoissa huutamaan ja jopa kulkutie pois tilanteesta suljetaan. Eikö siis saa yrittää poistua sinulle huutamaan tulevan henkilön luota? Pitäisikö jotenkin äänettömästi meditoiden siirtää itsensä pois tilanteesta? Kenties pitää kulkea vastamelukuullokkeet aina mukana ja laittaa ne vain tyynesti korville, kun mekastus alkaa. Saahan niitä myös lasten kokoa.

Sovittelussa olemme käyneet, tuloksetta. Maallikkosovittelijat itseasiassa esittivät, että meidän pitäisi tehdä kirjallinen tapaamissopimus siitä, että lapseni tulee säännöllisesti leikkiä tämän entisen eri luokalla olevan vuotta vanhemman erityislapsen kanssa, koska nämä toiset vanhemmat julistavat, että "lapset ovat parhaita ystäviä". Sopimusta ei syntynyt.

Parhaat ystävykset -väite ei pidä paikkaansa, koska lapsellamme on useita kavereita ja etenkin omalla luokalla oleva ystävä tuntuu olevan tärkeä. Mutta siitä ei välitetä, koska "se on vain meidän vanhempien syrjivä asenne".

Että näin. Lähestymiskieltoa kai sitten yritetään seuraavaksi. Epäilen, että todistajia voi tietenkin vaikea saada, vaikka heitä periaatteessa olisi, koska kukaan ei halua saada tätä kaksikkoa omaksi riesakseen. Ehkäpä julkisista tiloista olisi olemassa valvontakameran kuvaa ja pitää yrittää nauhoittaa seuraava tilanne.

Onko kokemuksia lähestymiskiellon hankkimisesta?

Intersektionalismi voi väärin käytettynä johtaa tämän kaltaiseen lopputulokseen. Eivät erirtislasten erityispiirteet ja niihin liittyvät mahdolliset haasteet katoa niitä vähättelrmälkä tai jättämällä ne aktiivisesti huomioimatta. Tämä voi johtaa siihen, että erityislapset eivät saa sellaista tukea, jota osa heistä tarvitsee. Ei kasvatusalan ammattilaisten tehtäviä saa ja voi ulkoistaa toiselle päiväkotilapselle ja hänen vanhemmilleen. Se ei ole integroitujen päiväkotiryhmien tarkoitus. Voi vapaaehtoisten NS. tukilasten määrä vähentyä, jos tämä viranomaisten suhtautuminen on käytäntö. Nämä räyhäävät erityislapset vanhemmat lienevät poikkeustapaus, jonka pohjalta ei voida yleistää.

Tällä nyt ei ole mitään tekemistä intersektionalismin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseni oli integroidussa päiväkotiryhmässä ns. tukilapsena. Koska monien erityislasten on vaikeaa saada ystäviä, pyysimme erästä tarhakaveria kotiimme leikkimään ja autoimme hänen vanhempiaan vastikkeetta lastenhoidossa. Lapsella oli haasteita tunteiden hallinnassa eikä hän oikein kestänyt pettymyksiä, joten meillä oli aina aikuinen kuulolla lasten leikkiessä. Koulun alettua lapset menivät eri luokille. Lapsemme elämänpiiri luonnollisesti laajeni, mutta emme siitä huolimatta katkaisseet välejä entiseen päiväkotikaveriin.

Ongelmallista on ollut, että erityislapsen vanhemmat vähättelevät "vahinkoja", esim, kun heidän lapsensa malttinsa menetettyään kaataa lapsemme niin, että hän lyö päänsä tai kun hän rikkoo meillä joko suuttuessaan tai leikissä yli-innostuessaan jotakin. He kommentoivat, että meillä on erityislapsia syrjivä asenne ja että harrastamme lasten henkistä pahoinpitelyä, koska emme anna lasten leikkiä keskenään ilman, että aikuinen on kuulolla. He eivät voi hyväksyä sitä, että heidän lapsensa ei ole paras kaveri, vaan että hän on yksi lapsemme kavereista. Jos lapsemme leikkii muiden ystäviensä kanssa, esim. koulukavereittensa kanssa, se on vanhempien mielestä heidän lapsensa syrjintää. He haluaisivat eristää lapsemme muista ystävistään. Vanhemmat ovat tulleet haistattelemaan ja huutamaan meille jopa julkisissa paikoissa, kuten koulussa ja lasten harrastuksissa lapsemme läsnäollessa. Lapsemme on kokenut tilanteet pelottavina.

Tuntuu kuin erityislapsen vanhemmat yrittäisivät pakottaa perheemme jonkinlaiseen kohtuuttomaan symbioosiin heidän perheensä ehdoilla uhkailemalla, mustamaalaamalla, esittämällä perättömiä syytöksiä ja karjumalla aiheuttaen häiriötä julkisilla paikoilla.

Koulun alettua yhteistoiminnan sopiminen on ollut erityisvanhempien käytöksen ja asenteen takia erittäin hankalaa. Olen yrittänyt keskustellen sovitella asiaa - tuloksetta. Olisiko hyviä neuvoja?

Olen itse se terve lapsi, tällaisen erityislapsen sisarus. Oletko kysynyt omalta lapseltasi haluaako hän todella olla erityislapsen kaveri ollenkaan vai onko vain teitä miellyttääkseen? Lapset monesti haluavat miellyttää omia vanhempiaan näissä tilanteissa. Minä olen ainakin kärsinyt sisaruksestani psykologisesti monella tavalla niin ikävää kuin se onkin. Olen vanhempana käynyt pitkän terapian. Mitään velvoitteita teillä ei ole, varsinkaan jos erityislapsen vanhemmat on noin kovin asiattomia ja pitävät teitä itsestään selvyytenä. Se että erityislapsella ylipäätänsä on tuollaisia kavereita on jo aika erityistä. Tekisin pesäeroa koko perheeseen. He ovat menettäneet suhteellisuuden tajunsa lapsensa kanssa toimiessa ja sinun on aika asettaa heille rajat.

En voi tätä kauniisti sanoa. Suojele nyt helvetti sitä omaa lastasi. Hän ON etusijalla. Hänen psyykkinen hyvinvointi ON tätä erityislasta tärkeämpää. Ei ole lapsesi tehtävä uhrata itseään toisen tarpeiden edessä. Siitä kasvaa vinksahtanut aikuinen, joka joutuu sitten aikuisena käsittelemään rajanveto ongelmiaan terapiassa kuten minä jouduin.

Anteeksi, tämä on nyt OT, mutta haluaisin kysyä käytännön vinklejä, kuinka toimia kun erityuslapsi piinaa sisarustaan?

Meillä on juurikin tämä tilanne, jossa erityislapsi, esikoinen, piinaa ja kiusaa pari vuotta pienempää. Ei ole helppo tilanne, sillä käytännössä ainoa keino estää se kokonaan, olisi antaa esikoinen sijoitukseen.

Kotona on ahdistava ilmapiiri, sillä tämä esikoinen on jatkuvalla huomiontarpeellaan kaiken keskiössä. Aivan koko ajan on kiellettävä häntä kiusaamasta pienempää.

Sitten on vielä pakko sanoa, että tuli kyllä paha mieli näistä kommenteista. Meillä lapsen erityisyys on geneettistä ja neurologista. Toinen lapsi on normaali.

Olen kyllä itsekin masentunut vakavasti näiden 10v aikana, jonka olen erityislapseni kanssa taistellut. Että kai minä olen sitten kajahtanut ja pöpi.

Rajat ja johdonmukaisuus. Selkeät säännöt ja rutiinit. Mutta myös mukavaa kahdenkeskeistä aikaa. Tuon ikäisen kanssa jo myös lapsen osallistamista omien haasteiden ratkaisemiseen. Oli lapsi erityinen tai ei, niin jokaisen meistä on opittava tulemaan toimeen niillä ominaisuuksilla jotka meille on annettu. Diagnoosilla ei ole oikeastaan tässä asiassa mitään merkitystä, vaan jokaiselle täytyy löytää juuri itselle sopivat keinot.

Ja aikuisen tehtävä on toimia lapsen tukena näissä asioissa.

Ja ehdottomasti kahdenkeskeistä aikaa myös sen sisaruksen kanssa. Myös niin, että sisarus saa olla omassa kodissaan myös rauhassa joskus vanhemman/vanhempien kanssa.

Jostain syystä näitten erityislasten vanhemmat eivät pidä mitään kuria lapsillaan. Teini-iässä sitten joutuvat laitokseen, kiitos tällaisten heikkolahjaisten vanhempien. Ei siis koske kuin osaa näitten lasten vanhemmista